Syitä miksi varallisuutta kannattaa kartuttaa ja miksi kartuttaminen pitää aloittaa nuorena
Syitä miksi varallisuutta kannattaa kartuttaa ja miksi kartuttaminen pitää aloittaa nuorena:
- lapselle/nuorelle/nuorena aikuisena 20 euroa kuussa rahastoon on pikkusumma
- pikkusummilla ajoissa aloitettu summa tekee pitkän ajan kuluessa ison säästösumman ja tuottaa omilla tuotoillaan
- pikkusummilla sijoitettaessa virheet jäävät pieniksi ja ovat helppoja korjata
- pikkusummilla on hyvä opetella (kts. edellinen kohta)
- pikkusummia voi muuttaa isommiksi kun tuloja on enemmän tai saa vaikka lahjoja tai perintöjä, isojen summien sijoittaminen on helpompaa kun on pienillä summilla harjoitellut
- asp-säästäminen säästää asunnon käsirahaa ja pienentää oman asunnon hankinnan riskiä, korko edullisempi
- omistusasunnossa asuja säästää itselleen joka kuukausi satasia oman kodin seiniin, joista voi sitten keski-iässä irrottaa rahaa vaikka osakkeisiin vaihtamalla asuntoa ja ottamalla enemmän lainaa kuin vaihdossa muuten tarvitsisi
- varallisuus paitsi pienentää elämisen kuluja, alentaa korkoprosentteja, tuo vakautta elämään myös tuottaa ja antaa mahdollisuuksia lisätulojen hankintaan ja siten vapautta elämään
- opiskelu-, lapsiperhe-, työttömyys-, sairaus- ja eläkevaiheessa tarvitsee lisätuloja koska tulot ovat pienemmät ja menot suuremmat kuin muissa elämänvaiheissa
- perintöjä kannattaa saada ja jättää
- yksityishenkilöiden varallisuus pienentää yksityishenkilöiden tukia ja siten verorasitetta
- yksityishenkilöiden varallisuus laajentaa veropohjaa ja siten lisää verotettavia tuloja vaikka veroprosentteja voitaisiinkin laskea
- yksityishenkilöiden varallisuus tuo taloudellisia ja käyttöpääomia yhteiskuntaan ketterällä hallinnoinnilla verrattuna kuntien ja valtioin (kommunismi) omistuksiin
- yksityishenkilöiden varallisuus lisää ostovoimaa
- taloudelliset käyttöpääomat lisäävät investointeja ja tuotantotyöpaikkoja, ostovoima lisää palvelualojen työtpaikkoja, alhainen veroaste parantaa omillaan toimeentuloa ja hyvinvointia, laaja veropohja parantaa yhteiskunnan verotuloja ja hyvinvointiyhteiskuntaa sekä infraa
Kommentit (8)
Ei täällä pyörivät mammat ymmärrä sijoittamisesta. Rahaa pitää käyttää itseensä ja lasten tavaroihin. Tai säästää tilille, jossa siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki sijoittaminen on no-no
1. Jatkaa: asunto ei ole sijoitus, ei se tuota. Kyllä okt:ssa ja kt:ssa on myös kuluja. Mahdolliset lainanlyhennykset, korjaukset, kulut jne.
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä pyörivät mammat ymmärrä sijoittamisesta. Rahaa pitää käyttää itseensä ja lasten tavaroihin. Tai säästää tilille, jossa siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki sijoittaminen on no-no
Säästäminen ei kannata. Kun se avioero sitten tulee niin säästöt joutuu jakamaan miehen kanssa puoliksi. Paljon parempi käyttää miehen rahat sitä mukaa kun palkka tulee tilille niin pääsee paljon suurempaan siivuun käsiksi.
Ettekö te nyt ymmärrä! Miehen kunnia-asia on elättää perhe!
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan laita lapselle 20€/kk rahastoon (et edes yksilöinyt, millaiseen).
Meillä 4000€/3v suoraan osakkeisiin tai indeksiin. Lapsi saanut tilin jo alle 1v. Ja tuon summan laittavat myös isovanhemmat (tai ainakin isöäidit).
Meillä saman tyyppinen systeemi. Laitoin tuohon aloitukseen toisella tapaa koska on ihmisiä, joilla on pienet tulot, ei kokemusta sijoittamisesta niin tuo parikymppiä kuussa aluksi hyvä tapa aloittaa opettelen kannata. Neljätonnia kerralla on monelle nuorelle tosi iso raha. ap.
Vierailija kirjoitti:
1. Jatkaa: asunto ei ole sijoitus, ei se tuota. Kyllä okt:ssa ja kt:ssa on myös kuluja. Mahdolliset lainanlyhennykset, korjaukset, kulut jne.
Kyllä se säästää ja kerryttää varallisuutta joka kuukausi. Jossain vaiheessa sitä varallisuutta kannattaa irrottaa seinistä ja sijoittaa tuottavaan varallisuuteen kuten osakkeisiin. Ainakin näin matalien korkojen aikana. Lisäksi asuntojen arvot usein nousevat ja asuntoa voi myös vuokrata osittain tai kokonaan joten kyllä siitä tulojakin on ja lopulliset kulut (kuten vastike ja korko) ovat kuitenkin pienemmät kuin vuokra, vastikkeella maksetaan niitä remontti ym. kuluja. ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei täällä pyörivät mammat ymmärrä sijoittamisesta. Rahaa pitää käyttää itseensä ja lasten tavaroihin. Tai säästää tilille, jossa siitä ei ole mitään hyötyä. Kaikki sijoittaminen on no-no
Säästäminen ei kannata. Kun se avioero sitten tulee niin säästöt joutuu jakamaan miehen kanssa puoliksi. Paljon parempi käyttää miehen rahat sitä mukaa kun palkka tulee tilille niin pääsee paljon suurempaan siivuun käsiksi.
Ettekö te nyt ymmärrä! Miehen kunnia-asia on elättää perhe!
Hihii. Mulla liian fiksu mies tuohon. ap.
Voi teitä rahan palvojia ja stressaajia! Pitää itse pedata itselleen turvaa, kun ei tajua, että sitä saa Jumalalta pyytämällä <3