Lue keskustelun säännöt.
Seksin (läheisyyden) puute parisuhteessa laskee elämänlaatua uskomattoman paljon.
23.01.2018 |
En käsitä miten toiset voi vaan olla ilman kosketusta ja seksiä pitkiä aikoja, mieheni on sellainen.
Mulle se että mies ei kosketa mua viikkoihin on silkkaa kidutusta, mulla stressi kasvaa, alkaa tulla ajatuksia että ei meillä ole rakkaussuhdetta kun ei kerran kosketa toisiamme, miettii että enkö minä ole sen arvoinen naisena ja puolisona, mitä järkeä tässä avioliitossa on jos meillä ei ole enää rakkaussuhdetta. Mies alkaa tuntua ärsyttävältä vanhalta kääkältä, tunnen myös itseni vähintään 20 vuotta vanhemmaksi kuin olen. Alan nähdä unia että yritän miehen kanssa tehdä jotain intiimiä, ja koko ajan joku keskeyttää sen tavalla tai toisella. Mietin jatkuvasti että oliko tämä mun seksielämä nyt tässä, viimeksi kun rakasteltiin niin en tiennyt että se oli viimeinen kerta koko elämäni aikana mitä jatkuu ehkä vielä 30-40 vuotta, ei ole reilua että nelikymppisenä saa seksiä jopa harvemmin kuin kerran kuussa.
Jos oikeasti seksi loppuisi kokonaan tässä iässä, en varmasti pystyisi miehen kanssa elämään kovin pitkään avioliitossa, rakkaus vaan hiipuisi väkisin kun pitäisi oma seksuaalisuus uhrata sen takia. Mies ei ole niin kiva kämppis että sen kanssa samassa sängyssä nukkuisin ja muutenkin taloutta pyörittäisin, yksin olisi helpompaa olla puutteessa.
Mies sanoo aina että rakastaa mua, ja kyllä mä sen uskonkin. Mies ei ole koskaan ollut mikään hirveä seksipeto, sille on riittänyt hyvin nuorena kerran viikossa, eikä mies osaa olla romanttinen, ei osaa sanoa että rakastaa. Jostain syystä ei kaipaa kai sitten sitä kosketusta niin kuin minä, on vain erilainen kuin minä. Olen lukenut että koska miehillä on paksumpi iho kuin naisilla, niin heille kosketus ei ole niin paljon mielihyvää tuottava kuin naisille, ehkä se on sitten siinä syy.
Kun saa seksiä vihdoin ja stressi laukeaa, tekisi mieli mennä laittamaan lippu salkoon ja laittaa faceen päivitys että jee, vihdoin sain pari kunnon orgasmia! En käsitä sitä, että kun mieskin nauttii seksistä, että miksi se aina jää, ymmärrän että on väsy ja kipujakin, mutta mulla niihin auttaa juuri se seksi. Mies on sanonut että minä voisin tehdä aloitteita useammin, mutta siihen en oikein enää kykene, kun ensimmäisten vuosien aikana tuli niin usein torjutuksi, on vanhemmiten tullut jotenkin henkisesti hauraammaksi sen suhteen, että tuntuu että ei kestä kun toinen sanoo että ei, jos itse olisi jo virittynyt siihen tunnelmaan.
Kommentit (208)
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Eläkeukkona on hyvä luoda katse menneeseen. Ihmeen hyvin se meni, loppujen lopuksi. Vierellä sama nainen kuin yli 40-vuotta sitten, aukoton työhistoria takana, keski-ikäistyvät lapset perheineen elävät jo omaa elämäänsä, ja lapsenlapset sulostuttavat ukin ja mummin arkea ja juhlaa. Terveyttäkin on piisannut.
Välillä oli taloudellisesti tosi tiukkaa. Suhdetta rasitti myös sukupuolielämän lähes täydellinen loppuminen lapsiluvun tultua täyteen. Hermot olivat puolisoilla tiukalla, mutta onneksi mölyt pidettiin mahassa lasten seurassa. Heillä oli aina oikeus hellyyteen, huolia kuulevaan korvaan, iltasatuun ja perheen yhteisiin hetkiin, vaikka isä kärvisteli puutteessa, äitiä painoi arki ja molempia työuupumus ja asuntovelka.
Vähitellen kaikki helpotti. Raha alkoi riittää, lapsilla meni hyvin koulussa, opiskelussa ja työelämässä, seksin puuttumseen alkoi suhtautua normaalitilana, ja lopuksi myös ikä armahti. Yhtä-äkkiä kaikki olikin helppoa ja suorastaan hävettävän hyvin.
Kerron nämä henkilökohtaiset muistelot 40-vuotisesta sodasta, koska kokemuksen ja kuuleman mukaan eniten aviollisia ristiriitoja aiheuttavat raha ja seksi. Viestini on: Kestäkää vaikka hammasta purren. Vaikka tuhat kertaa tuntuisi helpottavalta lähteä karkuun. Vaikka katkeruus hiipisi mieleen, elämä tuntuisi menevän hukkaan, ja monenlaisia onnenlupauksia viekoittelisi siellä aidan toisella puolen.
Kun ollaan tässä vaiheessa, että pieni pojantytär kietoo kätösensä kaulaan ja rutistaa kuiskien, miten hän ukista tykkää, niin tuon hetken vuoksi ei päivääkään menneestä vaihtaisi pois.
Anteeksi nyt vaari, mutta yhteiseen isovanhemmuuteen en tähtää. Jos olen tässä tilanteessa, kun nuorin lapsi on aikuinen, niin kyllä se on lähtö samalla ovenavauksella.
Miksikö? Vanhuus tuo mukanaan vaivoja, eikä miehestä ole huolehtimaan kenestäkään hoitoa tarvitsevasta tähänastisen perusteella. Haluttomuuden ohella on itsekkyyttä. Minä myös vastaan pääosin lasten hellimisrstä. Eikö sitä isovanhemmuutta voi suorittaa kahdesta osoitteesta?
Meillä on myös sitä yksipuolista raivoamidta, uhkailua, mustasukkaisuutta ja henkistä väkivaltaa, kuten jo kerroin. Ja täyttämättömiä lupauksia. Vaihtaisin aika monta päivää pois.
Nykyään ei ole pakko kestää, ei eletä kuin sodassa. Edelliset sukupolvet toki kestivät hammasta purren, kuka mitenkin ja missäkin kunnossa.
-3,5 v ilman
Otan osaa. Elät ilmeisesti toksisessa suhteessa, jossa seksittömyys on vain yksi ongelma. Minä puhun omasta parisuhteestani, jossa on syvää sitoutumista ja molemminpuolista välittämistä. Silloin voi tehdä vaikka sellaisen päätöksen, kuten minä aikanani, että jos harmonian edellytyksenä on seksistä luopuminen, niin se ei ole niin suuri uhraus. Siihen tottuu, ja ikäkin armahtaa.
Neuvona vielä niille, jotka kituvat rakastavassa, mutta halujen suhteen epätasapinoisessa suhteessa. Jos sen haluttoman jollakin terapialla saa haluamaan, niin kaikki hyvin. Jos taas konstit on käytetty eikä tulosta tule, ja haluatte kuitenkin jatkaa yksiavioisessa, seksittömässä suhteessa, niin silloin sen halukkaamman osapuolen on tehtävä kuten alkoholistin ja tupakoitsijan. Viimeinen lasi on juotu, viimeinen sätkä on tumpattu, vihoviimeisen kerran vongattu. Ja sitten taakseen katsomatta eteenpäin kohti uusia seikkailuja....
Montako vuotta tottumiseen menee? Ei taida loppuelämä riittää siihen että tämän naisen intohimon ja naisellisuuden saa tukahdutettua:( En usko ollenkaan tuohon tottumiseen
Itselläni noin kolme vuotta. Harjoittelua se vaati, tietysti. Piti oppia tunnistamaan ne tilanteet, jossa seksuaalivietti oli vaanimassa ja oppia välttämään niitä. Hyvin mielenkiintoinen työ ja pari mukaansatempaavaa harrastusta auttoivat myös. Samoin kuin yksinkertaisesti kova fyysinen tai henkinen rasitus, kun mieli alkoi olla liian levoton. Monta kuutiota polttopuita on romattisina kesäiltoina tullut hakatuksi ja monta vaikeaa ristikkoa, matemaattista ongelmaa ja sudokua talviöinä ratkottua... Miehuus ja miehekkyys ei tässä intohimon tappamisessa kylläkään hävinnyt. Projektin lopussa olin lihaksikkaampi, hoikempi ja partaisempi ja paljon hyväntuulisempi kuin sitä ennen.
Vaikka miehillä keskimäärin seksuaalivietti on kovempi kuin useimmilla naisilla, niin ilmeisesti torjunta satuttaa naispa kipeämmin. Miehenä on ikäänkuin tottunut pakkeihin tavanomaisena miehen osana.
Mulla ystävämies juoksi maratoneja unohtaakseen. Nyt on polvet menneet eikä enää juosta, alkaa puute ja avioliiton hiipuminen kaatua niskaan. Eli sama homma kuin sinulla. Ei tosin ole auttanut pätkääkään näiden vuosien aikana.
Itse siivosin jossain vaiheessa ihan hulluna, ahdistuin siitä todella kun tajusin mitä korviketoimintaa se on. Nyt olen käynyt asiasta 1,5v psykoterapiassa mutta emme ole edistyneet "hyväksymisessä ja sopeutumisessa" yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Eläkeukkona on hyvä luoda katse menneeseen. Ihmeen hyvin se meni, loppujen lopuksi. Vierellä sama nainen kuin yli 40-vuotta sitten, aukoton työhistoria takana, keski-ikäistyvät lapset perheineen elävät jo omaa elämäänsä, ja lapsenlapset sulostuttavat ukin ja mummin arkea ja juhlaa. Terveyttäkin on piisannut.
Välillä oli taloudellisesti tosi tiukkaa. Suhdetta rasitti myös sukupuolielämän lähes täydellinen loppuminen lapsiluvun tultua täyteen. Hermot olivat puolisoilla tiukalla, mutta onneksi mölyt pidettiin mahassa lasten seurassa. Heillä oli aina oikeus hellyyteen, huolia kuulevaan korvaan, iltasatuun ja perheen yhteisiin hetkiin, vaikka isä kärvisteli puutteessa, äitiä painoi arki ja molempia työuupumus ja asuntovelka.
Vähitellen kaikki helpotti. Raha alkoi riittää, lapsilla meni hyvin koulussa, opiskelussa ja työelämässä, seksin puuttumseen alkoi suhtautua normaalitilana, ja lopuksi myös ikä armahti. Yhtä-äkkiä kaikki olikin helppoa ja suorastaan hävettävän hyvin.
Kerron nämä henkilökohtaiset muistelot 40-vuotisesta sodasta, koska kokemuksen ja kuuleman mukaan eniten aviollisia ristiriitoja aiheuttavat raha ja seksi. Viestini on: Kestäkää vaikka hammasta purren. Vaikka tuhat kertaa tuntuisi helpottavalta lähteä karkuun. Vaikka katkeruus hiipisi mieleen, elämä tuntuisi menevän hukkaan, ja monenlaisia onnenlupauksia viekoittelisi siellä aidan toisella puolen.
Kun ollaan tässä vaiheessa, että pieni pojantytär kietoo kätösensä kaulaan ja rutistaa kuiskien, miten hän ukista tykkää, niin tuon hetken vuoksi ei päivääkään menneestä vaihtaisi pois.
Anteeksi nyt vaari, mutta yhteiseen isovanhemmuuteen en tähtää. Jos olen tässä tilanteessa, kun nuorin lapsi on aikuinen, niin kyllä se on lähtö samalla ovenavauksella.
Miksikö? Vanhuus tuo mukanaan vaivoja, eikä miehestä ole huolehtimaan kenestäkään hoitoa tarvitsevasta tähänastisen perusteella. Haluttomuuden ohella on itsekkyyttä. Minä myös vastaan pääosin lasten hellimisrstä. Eikö sitä isovanhemmuutta voi suorittaa kahdesta osoitteesta?
Meillä on myös sitä yksipuolista raivoamidta, uhkailua, mustasukkaisuutta ja henkistä väkivaltaa, kuten jo kerroin. Ja täyttämättömiä lupauksia. Vaihtaisin aika monta päivää pois.
Nykyään ei ole pakko kestää, ei eletä kuin sodassa. Edelliset sukupolvet toki kestivät hammasta purren, kuka mitenkin ja missäkin kunnossa.
-3,5 v ilman
Otan osaa. Elät ilmeisesti toksisessa suhteessa, jossa seksittömyys on vain yksi ongelma. Minä puhun omasta parisuhteestani, jossa on syvää sitoutumista ja molemminpuolista välittämistä. Silloin voi tehdä vaikka sellaisen päätöksen, kuten minä aikanani, että jos harmonian edellytyksenä on seksistä luopuminen, niin se ei ole niin suuri uhraus. Siihen tottuu, ja ikäkin armahtaa.
Neuvona vielä niille, jotka kituvat rakastavassa, mutta halujen suhteen epätasapinoisessa suhteessa. Jos sen haluttoman jollakin terapialla saa haluamaan, niin kaikki hyvin. Jos taas konstit on käytetty eikä tulosta tule, ja haluatte kuitenkin jatkaa yksiavioisessa, seksittömässä suhteessa, niin silloin sen halukkaamman osapuolen on tehtävä kuten alkoholistin ja tupakoitsijan. Viimeinen lasi on juotu, viimeinen sätkä on tumpattu, vihoviimeisen kerran vongattu. Ja sitten taakseen katsomatta eteenpäin kohti uusia seikkailuja....
Montako vuotta tottumiseen menee? Ei taida loppuelämä riittää siihen että tämän naisen intohimon ja naisellisuuden saa tukahdutettua:( En usko ollenkaan tuohon tottumiseen
Itselläni noin kolme vuotta. Harjoittelua se vaati, tietysti. Piti oppia tunnistamaan ne tilanteet, jossa seksuaalivietti oli vaanimassa ja oppia välttämään niitä. Hyvin mielenkiintoinen työ ja pari mukaansatempaavaa harrastusta auttoivat myös. Samoin kuin yksinkertaisesti kova fyysinen tai henkinen rasitus, kun mieli alkoi olla liian levoton. Monta kuutiota polttopuita on romattisina kesäiltoina tullut hakatuksi ja monta vaikeaa ristikkoa, matemaattista ongelmaa ja sudokua talviöinä ratkottua... Miehuus ja miehekkyys ei tässä intohimon tappamisessa kylläkään hävinnyt. Projektin lopussa olin lihaksikkaampi, hoikempi ja partaisempi ja paljon hyväntuulisempi kuin sitä ennen.
Vaikka miehillä keskimäärin seksuaalivietti on kovempi kuin useimmilla naisilla, niin ilmeisesti torjunta satuttaa naispa kipeämmin. Miehenä on ikäänkuin tottunut pakkeihin tavanomaisena miehen osana.
Mulla ystävämies juoksi maratoneja unohtaakseen. Nyt on polvet menneet eikä enää juosta, alkaa puute ja avioliiton hiipuminen kaatua niskaan. Eli sama homma kuin sinulla. Ei tosin ole auttanut pätkääkään näiden vuosien aikana.
Itse siivosin jossain vaiheessa ihan hulluna, ahdistuin siitä todella kun tajusin mitä korviketoimintaa se on. Nyt olen käynyt asiasta 1,5v psykoterapiassa mutta emme ole edistyneet "hyväksymisessä ja sopeutumisessa" yhtään.
Tolkku kaikessa. Tunnen harvoja terveinä säilyneitä pakonomaisia kuntoilijoita. On tehtävä sellaisia asioita, joista nauttii ja tunnettava rajansa. En myöskään tarkoittanut fyysisellä ja henkisellä ponnistelulla korviketoimintoja, vaan sanoisinko vaihtoehtoisia nautintoja. Pahkaisen ja visaisen koivupöllin nujertaminen hellapuiksi ei rasita polviniveliä, mutta tarjoaa sekä fyysisen että älyllisen haasteen. Siis ei pidä ottaa asennetta, että piinaan itseäni nyt tällä maratoonilla, koska seksiäkään en saa. Tai että onpahan koti ainakin viimeisen päälle siivottu, vaikka sitten äkäisen emännän toimesta.
Selvennys vielä. Nuo haluttomuusongelmat ovat seksuaaliterapeuttienkin mukaan tosi vaikeita, vaikka kyvyttömyysongelmiin lääkkeitä olisikin. Siinä ei halukkaammalla osapuolella ole kuin kolme vaihtoehtoa: i) sopeutua ja rakentaa onnellinen elämä niistä tarpeista, mitä käsillä on, ii) hankkia se puuttuva seksi jostakin muualta joko puolison luvalla tai ilman, iii) lähteä lopullisesti suhteesta. Joka vaihtoehto on ongelmallinen. Olen koettanut kuvailla oman kokemuksen perusteella, miten tuo vaihtoehto i) voisi onnistua. Se kyllä edellyttää, että suhteen muut komponentit ovat kunnossa ja puolisoiden välillä on vahvoja tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Tämä voisi olla mun näppikseltä.. tiedän tunteen, tiedän tosi hyvin. Tein uutena vuotena päätöksen, etten aio enää tehdä aloitteita seksiin. Mitä turhaan? Katson kuinka pitkälle vuotta mennään. Tekee nyt jo pahaa :(
Ei kannata, minä lopetin kans kokeeksi aloitteet suukottaa, silittää, seksiin, kun halusin testata koska mies tekisi seuraavan. Huono testi, ei tehnyt enää ikinä. Ollaankin nyt erottu.
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Eläkeukkona on hyvä luoda katse menneeseen. Ihmeen hyvin se meni, loppujen lopuksi. Vierellä sama nainen kuin yli 40-vuotta sitten, aukoton työhistoria takana, keski-ikäistyvät lapset perheineen elävät jo omaa elämäänsä, ja lapsenlapset sulostuttavat ukin ja mummin arkea ja juhlaa. Terveyttäkin on piisannut.
Välillä oli taloudellisesti tosi tiukkaa. Suhdetta rasitti myös sukupuolielämän lähes täydellinen loppuminen lapsiluvun tultua täyteen. Hermot olivat puolisoilla tiukalla, mutta onneksi mölyt pidettiin mahassa lasten seurassa. Heillä oli aina oikeus hellyyteen, huolia kuulevaan korvaan, iltasatuun ja perheen yhteisiin hetkiin, vaikka isä kärvisteli puutteessa, äitiä painoi arki ja molempia työuupumus ja asuntovelka.
Vähitellen kaikki helpotti. Raha alkoi riittää, lapsilla meni hyvin koulussa, opiskelussa ja työelämässä, seksin puuttumseen alkoi suhtautua normaalitilana, ja lopuksi myös ikä armahti. Yhtä-äkkiä kaikki olikin helppoa ja suorastaan hävettävän hyvin.
Kerron nämä henkilökohtaiset muistelot 40-vuotisesta sodasta, koska kokemuksen ja kuuleman mukaan eniten aviollisia ristiriitoja aiheuttavat raha ja seksi. Viestini on: Kestäkää vaikka hammasta purren. Vaikka tuhat kertaa tuntuisi helpottavalta lähteä karkuun. Vaikka katkeruus hiipisi mieleen, elämä tuntuisi menevän hukkaan, ja monenlaisia onnenlupauksia viekoittelisi siellä aidan toisella puolen.
Kun ollaan tässä vaiheessa, että pieni pojantytär kietoo kätösensä kaulaan ja rutistaa kuiskien, miten hän ukista tykkää, niin tuon hetken vuoksi ei päivääkään menneestä vaihtaisi pois.
Anteeksi nyt vaari, mutta yhteiseen isovanhemmuuteen en tähtää. Jos olen tässä tilanteessa, kun nuorin lapsi on aikuinen, niin kyllä se on lähtö samalla ovenavauksella.
Miksikö? Vanhuus tuo mukanaan vaivoja, eikä miehestä ole huolehtimaan kenestäkään hoitoa tarvitsevasta tähänastisen perusteella. Haluttomuuden ohella on itsekkyyttä. Minä myös vastaan pääosin lasten hellimisrstä. Eikö sitä isovanhemmuutta voi suorittaa kahdesta osoitteesta?
Meillä on myös sitä yksipuolista raivoamidta, uhkailua, mustasukkaisuutta ja henkistä väkivaltaa, kuten jo kerroin. Ja täyttämättömiä lupauksia. Vaihtaisin aika monta päivää pois.
Nykyään ei ole pakko kestää, ei eletä kuin sodassa. Edelliset sukupolvet toki kestivät hammasta purren, kuka mitenkin ja missäkin kunnossa.
-3,5 v ilman
Otan osaa. Elät ilmeisesti toksisessa suhteessa, jossa seksittömyys on vain yksi ongelma. Minä puhun omasta parisuhteestani, jossa on syvää sitoutumista ja molemminpuolista välittämistä. Silloin voi tehdä vaikka sellaisen päätöksen, kuten minä aikanani, että jos harmonian edellytyksenä on seksistä luopuminen, niin se ei ole niin suuri uhraus. Siihen tottuu, ja ikäkin armahtaa.
Neuvona vielä niille, jotka kituvat rakastavassa, mutta halujen suhteen epätasapinoisessa suhteessa. Jos sen haluttoman jollakin terapialla saa haluamaan, niin kaikki hyvin. Jos taas konstit on käytetty eikä tulosta tule, ja haluatte kuitenkin jatkaa yksiavioisessa, seksittömässä suhteessa, niin silloin sen halukkaamman osapuolen on tehtävä kuten alkoholistin ja tupakoitsijan. Viimeinen lasi on juotu, viimeinen sätkä on tumpattu, vihoviimeisen kerran vongattu. Ja sitten taakseen katsomatta eteenpäin kohti uusia seikkailuja....
Se on kyllä totta, ettei seksin puuttuminen ole ainoa ongelma, mutta kyllä se seksuaalinen yhteys saa muut ongelmat tuntumaan pienemmiltä. On semmoinen suhteen liima ja silote, joka saa vähän huonomminkin yhteensopivat osat pysymään kasassa.
Alku oli hyvin innokas, mutta sittemmin on alkanut tuntua, että puolisolla jotenkin ne osat, joilla läheisesti liitytään toiseen ihmiseen, ovat perustavanlaatuisella tavalla hajalla, eikä sillä tai millään muullakaan eriskummallisella sisällöllä suhteessamme ole minun kanssani mitään tekemistä.
-sama
Fyysinen läheisyys pitää yllä henkistä läheisyyttä, ja ne yhdessä rakkautta ja halua jaksaa yhdessä.
Kun on kosketusta ja läheisyyttä, arjen vastoinkäymiset on helpompi kohdata yhdessä, ja riittää hyvää tahtoa toista kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mies, jolle kelpaa läheisyys ja seksi, mutta yksinolo ilman seksiä on myös ihan hyvä. Pitkä suhde takana, ja olen huomannut että yksinkin on hyvä.
No joo, pitkän parisuhteen jälkeen sinkkuna oli ihan kivaa aikaa. Toki sai olla edelleen ilman seksiä, mutta eipä tarvinnut kuunnella toisen jatkuvaa ulinaa miten kaikki on pas#kaa. Onneksi löysin uuden naisen joka jakaa samoja arvoja ja seksi luistaa. Sinkkuus ok, hyvä parisuhde jossa seksiä on kuitenkin paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä voisi olla mun näppikseltä.. tiedän tunteen, tiedän tosi hyvin. Tein uutena vuotena päätöksen, etten aio enää tehdä aloitteita seksiin. Mitä turhaan? Katson kuinka pitkälle vuotta mennään. Tekee nyt jo pahaa :(
Ei kannata, minä lopetin kans kokeeksi aloitteet suukottaa, silittää, seksiin, kun halusin testata koska mies tekisi seuraavan. Huono testi, ei tehnyt enää ikinä. Ollaankin nyt erottu.
Meillä kävi sama.
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Eläkeukkona on hyvä luoda katse menneeseen. Ihmeen hyvin se meni, loppujen lopuksi. Vierellä sama nainen kuin yli 40-vuotta sitten, aukoton työhistoria takana, keski-ikäistyvät lapset perheineen elävät jo omaa elämäänsä, ja lapsenlapset sulostuttavat ukin ja mummin arkea ja juhlaa. Terveyttäkin on piisannut.
Välillä oli taloudellisesti tosi tiukkaa. Suhdetta rasitti myös sukupuolielämän lähes täydellinen loppuminen lapsiluvun tultua täyteen. Hermot olivat puolisoilla tiukalla, mutta onneksi mölyt pidettiin mahassa lasten seurassa. Heillä oli aina oikeus hellyyteen, huolia kuulevaan korvaan, iltasatuun ja perheen yhteisiin hetkiin, vaikka isä kärvisteli puutteessa, äitiä painoi arki ja molempia työuupumus ja asuntovelka.
Vähitellen kaikki helpotti. Raha alkoi riittää, lapsilla meni hyvin koulussa, opiskelussa ja työelämässä, seksin puuttumseen alkoi suhtautua normaalitilana, ja lopuksi myös ikä armahti. Yhtä-äkkiä kaikki olikin helppoa ja suorastaan hävettävän hyvin.
Kerron nämä henkilökohtaiset muistelot 40-vuotisesta sodasta, koska kokemuksen ja kuuleman mukaan eniten aviollisia ristiriitoja aiheuttavat raha ja seksi. Viestini on: Kestäkää vaikka hammasta purren. Vaikka tuhat kertaa tuntuisi helpottavalta lähteä karkuun. Vaikka katkeruus hiipisi mieleen, elämä tuntuisi menevän hukkaan, ja monenlaisia onnenlupauksia viekoittelisi siellä aidan toisella puolen.
Kun ollaan tässä vaiheessa, että pieni pojantytär kietoo kätösensä kaulaan ja rutistaa kuiskien, miten hän ukista tykkää, niin tuon hetken vuoksi ei päivääkään menneestä vaihtaisi pois.
Anteeksi nyt vaari, mutta yhteiseen isovanhemmuuteen en tähtää. Jos olen tässä tilanteessa, kun nuorin lapsi on aikuinen, niin kyllä se on lähtö samalla ovenavauksella.
Miksikö? Vanhuus tuo mukanaan vaivoja, eikä miehestä ole huolehtimaan kenestäkään hoitoa tarvitsevasta tähänastisen perusteella. Haluttomuuden ohella on itsekkyyttä. Minä myös vastaan pääosin lasten hellimisrstä. Eikö sitä isovanhemmuutta voi suorittaa kahdesta osoitteesta?
Meillä on myös sitä yksipuolista raivoamidta, uhkailua, mustasukkaisuutta ja henkistä väkivaltaa, kuten jo kerroin. Ja täyttämättömiä lupauksia. Vaihtaisin aika monta päivää pois.
Nykyään ei ole pakko kestää, ei eletä kuin sodassa. Edelliset sukupolvet toki kestivät hammasta purren, kuka mitenkin ja missäkin kunnossa.
-3,5 v ilman
Otan osaa. Elät ilmeisesti toksisessa suhteessa, jossa seksittömyys on vain yksi ongelma. Minä puhun omasta parisuhteestani, jossa on syvää sitoutumista ja molemminpuolista välittämistä. Silloin voi tehdä vaikka sellaisen päätöksen, kuten minä aikanani, että jos harmonian edellytyksenä on seksistä luopuminen, niin se ei ole niin suuri uhraus. Siihen tottuu, ja ikäkin armahtaa.
Neuvona vielä niille, jotka kituvat rakastavassa, mutta halujen suhteen epätasapinoisessa suhteessa. Jos sen haluttoman jollakin terapialla saa haluamaan, niin kaikki hyvin. Jos taas konstit on käytetty eikä tulosta tule, ja haluatte kuitenkin jatkaa yksiavioisessa, seksittömässä suhteessa, niin silloin sen halukkaamman osapuolen on tehtävä kuten alkoholistin ja tupakoitsijan. Viimeinen lasi on juotu, viimeinen sätkä on tumpattu, vihoviimeisen kerran vongattu. Ja sitten taakseen katsomatta eteenpäin kohti uusia seikkailuja....
Montako vuotta tottumiseen menee? Ei taida loppuelämä riittää siihen että tämän naisen intohimon ja naisellisuuden saa tukahdutettua:( En usko ollenkaan tuohon tottumiseen
Itselläni noin kolme vuotta. Harjoittelua se vaati, tietysti. Piti oppia tunnistamaan ne tilanteet, jossa seksuaalivietti oli vaanimassa ja oppia välttämään niitä. Hyvin mielenkiintoinen työ ja pari mukaansatempaavaa harrastusta auttoivat myös. Samoin kuin yksinkertaisesti kova fyysinen tai henkinen rasitus, kun mieli alkoi olla liian levoton. Monta kuutiota polttopuita on romattisina kesäiltoina tullut hakatuksi ja monta vaikeaa ristikkoa, matemaattista ongelmaa ja sudokua talviöinä ratkottua... Miehuus ja miehekkyys ei tässä intohimon tappamisessa kylläkään hävinnyt. Projektin lopussa olin lihaksikkaampi, hoikempi ja partaisempi ja paljon hyväntuulisempi kuin sitä ennen.
Vaikka miehillä keskimäärin seksuaalivietti on kovempi kuin useimmilla naisilla, niin ilmeisesti torjunta satuttaa naispa kipeämmin. Miehenä on ikäänkuin tottunut pakkeihin tavanomaisena miehen osana.
Mulla ystävämies juoksi maratoneja unohtaakseen. Nyt on polvet menneet eikä enää juosta, alkaa puute ja avioliiton hiipuminen kaatua niskaan. Eli sama homma kuin sinulla. Ei tosin ole auttanut pätkääkään näiden vuosien aikana.
Itse siivosin jossain vaiheessa ihan hulluna, ahdistuin siitä todella kun tajusin mitä korviketoimintaa se on. Nyt olen käynyt asiasta 1,5v psykoterapiassa mutta emme ole edistyneet "hyväksymisessä ja sopeutumisessa" yhtään.
Tolkku kaikessa. Tunnen harvoja terveinä säilyneitä pakonomaisia kuntoilijoita. On tehtävä sellaisia asioita, joista nauttii ja tunnettava rajansa. En myöskään tarkoittanut fyysisellä ja henkisellä ponnistelulla korviketoimintoja, vaan sanoisinko vaihtoehtoisia nautintoja. Pahkaisen ja visaisen koivupöllin nujertaminen hellapuiksi ei rasita polviniveliä, mutta tarjoaa sekä fyysisen että älyllisen haasteen. Siis ei pidä ottaa asennetta, että piinaan itseäni nyt tällä maratoonilla, koska seksiäkään en saa. Tai että onpahan koti ainakin viimeisen päälle siivottu, vaikka sitten äkäisen emännän toimesta.
Selvennys vielä. Nuo haluttomuusongelmat ovat seksuaaliterapeuttienkin mukaan tosi vaikeita, vaikka kyvyttömyysongelmiin lääkkeitä olisikin. Siinä ei halukkaammalla osapuolella ole kuin kolme vaihtoehtoa: i) sopeutua ja rakentaa onnellinen elämä niistä tarpeista, mitä käsillä on, ii) hankkia se puuttuva seksi jostakin muualta joko puolison luvalla tai ilman, iii) lähteä lopullisesti suhteesta. Joka vaihtoehto on ongelmallinen. Olen koettanut kuvailla oman kokemuksen perusteella, miten tuo vaihtoehto i) voisi onnistua. Se kyllä edellyttää, että suhteen muut komponentit ovat kunnossa ja puolisoiden välillä on vahvoja tunteita.
Meillä kaikki muu on parisuhteessa tosi hyvin, rakkautta ja kumppanuutta on, olemme toistemme parhaat ystävät. Arki sujuu, ei rahariitoja (no, liian vähän tietty sitäkin), arvostetaan toisiamme ja toistemme tekemisiä. Silti 1. vaihtoehto alkaa olemaan mahdoton. Mua vaan oksettaa kun en pääse toisen lähelle ja vielä enemmän kun toinen ei koskaan koske.
Olen vakavasti harkinnut 2. vaihtoehtoa ja ystäväkin olisi tähän tarkoitukseen (no halataan nytkin kun tavataan) mutta mulle seksi+läheisyys kuuluu rakastamiseen joten en voi mennä sänkyyn pelkän seksin takia koskaan. Aina pitää olla tunteet pelissä ja jos näin käy silloin puoliso jää kyllä toiseksi äkkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Normaalissa parisuhteessa seksiä on viikossa 2-3 kertaa ellei ele niin sellainn ei ole parisuhde. Ihan ammatihenkilö on näin sanonut.
Sanoin noin miehelle ja lähetin hänelle ko.tekstin luettavaksi sähköpostilla,koska hänellä on todella hyvä lukutaito kuulo on sellaista valikoivaa tiettyjen asioiden suhteen. MUt he hänpä otti vinkisä vaariin joten,kun sanoi että ellei sitä seksiä ole tässä suhteessa sitä saa muualta ja luokittelen itseni silloin sinkuksi.
Nyt sitä seksiä on ja kumpikin saa ja antaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Tämä artikkeli pani taas kerran miettimään kannattaako tätä ainoaa elämää viettää ilman läheisyyttä. Monesta muusta asiasta pystyn luopumaan ilman ongelmia mutta en läheisyydestä. Jopa seksistä luopuisin jos saisin sylitellä ja suukotella (tosin tuo johtaisi varmasti seksiin!)
http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksiartikkelit/201801242200681428_rk.shtml
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh, hajoilkaa puutteeseenne, oman ristini olen jo kantanut.
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.
Mutta jos vertaan tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen istumisen yksin tai toisen kanssa "kainaloisena", käsikkäin, kosketellen, suudellen ja saman kauneuden kokien niin mulle valinta on itsestään selvä.
Tottakai se mikä puuttuu muodostuu maailman tärkeimmäksi asiaksi. Nälkäiselle ruoka, köyhälle raha ja ilman läheisyyttä elävälle kosketus. Silloin ei näe mitään muutakaan kaunista.
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.
Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.
Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.
Mutta jos vertaan tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen istumisen yksin tai toisen kanssa "kainaloisena", käsikkäin, kosketellen, suudellen ja saman kauneuden kokien niin mulle valinta on itsestään selvä.
Tottakai se mikä puuttuu muodostuu maailman tärkeimmäksi asiaksi. Nälkäiselle ruoka, köyhälle raha ja ilman läheisyyttä elävälle kosketus. Silloin ei näe mitään muutakaan kaunista.
Menee jo inttämisen puolelle, mutta menköön. Sen kokemuksesta tiedän, että nälkäiselle ruoka on ykköstarve ja tarpeeksi nälkäisenä on samantekevää, nauttiiko aterian rakkaan seurassa vai yksin. Rahan ja seksin puutteessa olen taas löytänyt suuren tyydytyksen ja lohdun siitä, että intensiivisemmät ilot ovat ilmaisia ja seurasta riippumattomia. Kun kukkaro oli tyhjä, visa jo vinkunut ja viikko tiliin, niin silti kesäinen aamu linnunlauluineen ja tuoksuineen oli siinä aivan ilmaiseksi, ja sitä saattoi nousta nauttimaan siltä yksinäiseltä vuoteelta - ja unohtaa hetkeksi kaikki puutteet....
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
Tämän enempää vastakkainen en voisi kenenkään ihmisen kanssa olla! Ja kaikella arvostuksella ja kunnioituksella! Luin joka lauseen moneen kertaan ymmärtääkseni että henkilö on tosissaan: Joku ihan todella pureksi ja nieli ihmisyyden oppikurssin sellaisenaan kun se syötettiin.
Se on kyllä totta, ettei seksin puuttuminen ole ainoa ongelma, mutta kyllä se seksuaalinen yhteys saa muut ongelmat tuntumaan pienemmiltä. On semmoinen suhteen liima ja silote, joka saa vähän huonomminkin yhteensopivat osat pysymään kasassa.
Alku oli hyvin innokas, mutta sittemmin on alkanut tuntua, että puolisolla jotenkin ne osat, joilla läheisesti liitytään toiseen ihmiseen, ovat perustavanlaatuisella tavalla hajalla, eikä sillä tai millään muullakaan eriskummallisella sisällöllä suhteessamme ole minun kanssani mitään tekemistä.
-sama