Lue keskustelun säännöt.
Seksin (läheisyyden) puute parisuhteessa laskee elämänlaatua uskomattoman paljon.
23.01.2018 |
En käsitä miten toiset voi vaan olla ilman kosketusta ja seksiä pitkiä aikoja, mieheni on sellainen.
Mulle se että mies ei kosketa mua viikkoihin on silkkaa kidutusta, mulla stressi kasvaa, alkaa tulla ajatuksia että ei meillä ole rakkaussuhdetta kun ei kerran kosketa toisiamme, miettii että enkö minä ole sen arvoinen naisena ja puolisona, mitä järkeä tässä avioliitossa on jos meillä ei ole enää rakkaussuhdetta. Mies alkaa tuntua ärsyttävältä vanhalta kääkältä, tunnen myös itseni vähintään 20 vuotta vanhemmaksi kuin olen. Alan nähdä unia että yritän miehen kanssa tehdä jotain intiimiä, ja koko ajan joku keskeyttää sen tavalla tai toisella. Mietin jatkuvasti että oliko tämä mun seksielämä nyt tässä, viimeksi kun rakasteltiin niin en tiennyt että se oli viimeinen kerta koko elämäni aikana mitä jatkuu ehkä vielä 30-40 vuotta, ei ole reilua että nelikymppisenä saa seksiä jopa harvemmin kuin kerran kuussa.
Jos oikeasti seksi loppuisi kokonaan tässä iässä, en varmasti pystyisi miehen kanssa elämään kovin pitkään avioliitossa, rakkaus vaan hiipuisi väkisin kun pitäisi oma seksuaalisuus uhrata sen takia. Mies ei ole niin kiva kämppis että sen kanssa samassa sängyssä nukkuisin ja muutenkin taloutta pyörittäisin, yksin olisi helpompaa olla puutteessa.
Mies sanoo aina että rakastaa mua, ja kyllä mä sen uskonkin. Mies ei ole koskaan ollut mikään hirveä seksipeto, sille on riittänyt hyvin nuorena kerran viikossa, eikä mies osaa olla romanttinen, ei osaa sanoa että rakastaa. Jostain syystä ei kaipaa kai sitten sitä kosketusta niin kuin minä, on vain erilainen kuin minä. Olen lukenut että koska miehillä on paksumpi iho kuin naisilla, niin heille kosketus ei ole niin paljon mielihyvää tuottava kuin naisille, ehkä se on sitten siinä syy.
Kun saa seksiä vihdoin ja stressi laukeaa, tekisi mieli mennä laittamaan lippu salkoon ja laittaa faceen päivitys että jee, vihdoin sain pari kunnon orgasmia! En käsitä sitä, että kun mieskin nauttii seksistä, että miksi se aina jää, ymmärrän että on väsy ja kipujakin, mutta mulla niihin auttaa juuri se seksi. Mies on sanonut että minä voisin tehdä aloitteita useammin, mutta siihen en oikein enää kykene, kun ensimmäisten vuosien aikana tuli niin usein torjutuksi, on vanhemmiten tullut jotenkin henkisesti hauraammaksi sen suhteen, että tuntuu että ei kestä kun toinen sanoo että ei, jos itse olisi jo virittynyt siihen tunnelmaan.
Kommentit (208)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukko-Lode kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.
Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.
Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?
Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.
Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.
Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.
Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.
No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?
Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.
Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.
Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.
Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.
Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.
Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.
Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.
Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.
Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.
Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.
Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.
Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.
-se 3,5 v ilman
Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.
Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.
Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.
Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?
-sama
Uskon nyt ymmärtäneeni, ainakin Sinun tilanteesi. Olen todella pahoillani, jos koet minun jotenkin vähätelleen tilannettasi. Pyydän anteeksi ja toivon elämäsi selkiytyvän suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä ketju olisi kohdaltasi paremmin paikallaan jossakin muualla (esim. parisudepalstoilla), koske se perusongelma ilmeisesti on muu kuin seksi sinänsä.
Vaikeahan minun on tietysti naisille kirjoittaa, kun en ole eläissäni yhteenkään seksuaalisesti turhautuneeseen naiseen (ainakaan tietääkseni) tutustunut eikä minulle ole tällaisista asioista uskouduttu (monista muista kyllkin). Sen sijaan haluttomien naisten puolisoille minulla on mielestäni sananen.
Pahoittelen ravistelua! Vähättelyltä tietysti tuntuu, mutten hetkeäkään usko sinun tahallaan niin tehneen.
Meillä se logiikka menee suunnilleen näin: mies ei halua hoitaa lapsia -> tingin urasta ja hoidatan mummoilla; mies ei halaa -> halaan lapsia, kavereita, sukulaisia; mies ei siivoa -> tingin standardeista ja teen itse enemmän; mies ei kuuntele -> keskustelen netissä, kavereiden kanssa ja terapiassa... Mies ei halua seksiä -> mitäs nyt?????
Intiimin yhteyden kaipuu ja velvollisuudentunto jäävät kupin pohjalle. Ehkä tämä selvensi. Minäkin toivon tilanteeni selkiämistä tavalla tai toisella.
Ymmärrän, jos sinun elämässäsi vain yhdestä osa-alueesta tinkiminen on tuntunut kohtuulliselta ja vaivan arvoiselta. Elämän ehtoopuolella on myös hyvä, jos näkee arvoa omilla valinnoillaan. Toivon sinulle hyvää jatkoa!
-se sama
Meillä taas kaikki muu toimii yli 20v jälkeenkin kuin unelma. Mies antaisi vaikka kuun taivaalta jos haluaisin, huolehtii ja tekee ihan oma-aloitteisesti asioita myös mun puolestani. Kaikki kotityöt jaetaan, keskusteluyhteys toimii ja jutellaan paljon (ei tosin tästä asiasta enää), ollaan sosiaalisia ja vietetään aikaa ystävien kanssa, reissataan yhdessä, suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä, raha-asiat on yhteisiä jne.
Vain tämä yksi asia on täysin no-go. Läheisyyttä ei ole ja mielellään siitä ei edes puhuta. Piste. Seksiä on harvakseltaan (sen 4-6 vkon välein) eikä sitäkään parane vongata tai loputkin halut menee. Eikä tässä ole edes kompromissi mahdollinen! En sitten tiedä tuntuisiko edes missään jos sopisimme että perjantai iltaisin istumme sohvalla ja mies paijaa mua vähintään 10 min. Käskystä, velvollisuudentunnosta - ei himosta, halusta eikä rakkaudesta.
Tätä on niin vaikea käsittää. Mikä siinä voi olla että toinen ei halua seksiä yhtään useammin? Jos ei oma tilanteeni olisi niin lähellä samaa, epäilisin miestä homoksi, miten muuten voi olla maailman paras kumppani ja ystävä, mutta ilman läheisyyttä?
Ei näistä keskusteluista ole paljoa apua kenellekään, paitsi ehkä helpottavina avautumisina. Seksuaalisen ihmisen on mahdotonta ymmärtää, ettei toinen ihan oikeasti kaipaa seksiä tai kaipaa sitä hyvin vähän. Ja tällä haluttomuudella ei ole mitään tekemistä puolisoon tunnetun rakkauden kanssa. Sen ei siis tarvitse merkitä kiusantekoa tai mielenosoitusta. Itselläni tämän oivaltaminen helpotti aikoinaan paljon, ja kun itse totuin seksittömyyteen, en enää ymmärrä aiempaa halukkuuttani. Siis kyllä muistan, että halusin, mutta en enää osaa eläytyä siihen tunteeseen nyt, kun vaimoni tai kukaan nainen ei herätä mitään kiihkoa. En myöskään mitenkään kaipaa seksuaalisia tunteita takaisin. Rakkauteni on sen sijaan säilynyt ennallaan ja yhteisten vuosien myötä syventynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laiha lohtu haluttomille ja halullisille, mutta niinhän sitä sanotaan, että ”misery loves company”, eli kurjuus rakastaa seuraa. Halujen epäsuhta on nimittäin Finsex tutkimuksen mukaan hyvin yleistä. Naisista n. 34% ja miehistä 13 %, eli siis puolet täysi-ikäisistä ihmisistä, kokee joko ajoittaista tai pysyvää seksuaalista haluttomuutta. Onkin arvioitu, että seksuaalisten halujen epäsuhta koskee noin puolta suomalaisista parisuhteista. Kyse on siis oikeastaan normaalitilasta, eli kenenkään ei tarvitse luulla olevansa yksin tämän ongelman kanssa kaikkien muiden hekumoidessa hellän, intohimoisen, riettaan ja monipuolisen seksin ihmemaassa. Olen toisessa ketjussa sanonutkin, että nuorille suunnatun seksuaalivalistuksen pitäisi valmentaa tähänkin. Kenellekään ei voida taata seksuaalisesti tyydyttävää parisuhdetta, ja sellaiseen on n. 50 % mahdollisuus. Kun vielä tuo rakkaus on niin konstikas, että voimme ihastua, rakastua ja syvästi kiintyä henkilöön, joka seksuaalisesti on meille mahdollisimman epäsopiva (ja tämäkin voi paljastua vasta vuosien päästä), niin elinikäisen parisuhdekoulun elementit ovatkin siinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Useampikin kirjoittaja on ollut sitä mieltä, että mies ei ole niin kiva kämppis, että sen kanssa muuten vain olisi, jos seksiä ei ole. Minusta tämä kuulostaa kauhealta. Siitä tulee sellainen mielikuva, että alkujaankin olette menneet yhteen vain seksuaalisen vetovoiman takia, ja nyt kun alun hurmos on haihtunut, ei ole enää mitään jäljellä. Jos teillä olisi jotain muutakin yhteistä kuin seksi ja jaettu talous, ehkä myös vällyjen välissä tapahtuisi enemmän, kun henkinen läheisyys pitäisi yllä myös halua koskettaa? Mitä jos miehenne tuntevat aivan samalla tavalla kaivaten läheisyyttä, mutta sillä erotuksella, että seksiä yksinkertaisesti ei tee mieli naisen kanssa, joka ei tunnu riittävän kivalta edes kämppikseksi?
Siinä on se juttu, rakkaus. Parisuhderakkauteen kuuluu seksuaalinen vetovoima, rakastelu. Jos rakastelu loppuu, ennemmin tai myöhemmin myös henkinen rakkaus loppuu, ja jää vaan se kaveruus tai jopa ystävyyskin, tai sitten ollaan vaan sukulaisia, lasten vanhempia.
Miehellä (ja tietysti mullakin) on niitä huonoja puoliakin, miehestä on tullut näiden vuosien aikana paljon negatiivisempi ym. jos en häntä rakastaisi kuten nyt rakastan, en aina jaksaisi sitä vihaisuutta jonka koen kohdistuvan aina itseeni ja itsellekin tulee vittuuntunut mieliala, tiedän järjellä ettei miehen vihaisuus ole välttämättä minusta johtuvaa tai että hän olisi minulle vihainen, vaan ihan yleisesti häntä masentaa, on kipuja ja muita huolia.
Minullakin on joka päivä kipuja ja samat huolet ja masentuneisuutta, mutta mulla ei ole tarvetta näyttää suuttumusta muita kohtaan, eikä se vie multa seksihaluja, vaan päinvastoin. Sanoinkin tässä miehelle että se rakastelu on siitäkin niin ihanaa kun voi sen ajaksi unohtaa kaikki murheet, ja että haluaisin sitä, että voin välillä vaan unohtaa kaiken, ja mies sanoi että on samaa mieltä. Siinäkin on yksi ihmetyksen aihe, että jos mies kokee samoin että rakastelu on hyväksi myös henkisesti, niin miksi sitä ei voi harrastaa useammin.
Mies on monesti luvannut että yrittää useammin saada aikaiseksi sitä seksiä, ja joskus on ollut jopa kaksi kertaa kuussa seksiä, mutta sitten taas se jotenkin jää, menee mulla kolmetkin kuukautiset joiden välissä ei ole ollut seksiä. Ennen masensi se että kuukautiset alkoi eikä ollut raskaana, nyt masentaa se että taas tulee kuukautiset, ja taaskaan ei seksiä sen jälkeen kun edelliset oli. Mies ei jaksa jos on työvuoroja, mies ei jaksa jos on kipuja, mies ei jaksa jos on ottanut ne lääkkeet joita otetaan kerran viikossa, eikä oikein viitsi sitten mun kuukautisten aikanakaan, eli siinäkin menee joka neljäs viikko pilalle... sitten tulee jollekin joku flunssa tai joku, ja sitten valvoo itse tai lasten takia...
Alkuperäinen ap
Minua vaivasi samalla tavalla vaimon kaatopaikkana oleminen. Kun pariterapiassa asian nostin esiin, sanoi terapeutti, että minun pitäisi olla otettu, kun minulle vaimo uskaltaa näyttää tunteensa.
En ymmärrä sitä vieläkään. Outo tapa osoittaa rakkautta ja luottamusta, että muille kyllä ollaan iloinen ja ystävällinen, mutta puolisolle mökötetään ja valitaan.
Vierailija kirjoitti:
Tämä voisi olla mun näppikseltä.. tiedän tunteen, tiedän tosi hyvin. Tein uutena vuotena päätöksen, etten aio enää tehdä aloitteita seksiin. Mitä turhaan? Katson kuinka pitkälle vuotta mennään. Tekee nyt jo pahaa :(
Joku on kirjoittanut tämän jo tammikuussa, mutta kommentoin.
Minä tein tuon päätöksen "olla tekemättä aloitetta" pari vuotta sitten. Sorruin silti viime vuonna kaksi kertaa ja sen verran -siis kaksi kertaa- oli viime vuonna vaivalloista, lerpahtavaa "seksiä". Mies on 34 v.
Tänä vuonna ei ole ollut mitään sillä rintamalla. Itkettää ja olo on toivoton.
Läheisyys ei ole sama asia kuin seksi. Kannattaa pitää nämä asiat erillään, vaikka ovatkin kumpikin tärkeitä asioita parisuhteessa.
Tekstistä ei selviä puhutteko edes keskenänne? Asioista ja ongelmista pitää puhua eikä olettaa mitä toinen ajattelee tai tuntee. Eikä kehitellä johtopäätöksiä jonkun "asiantuntija-artikkelin" perusteella.
Puhumisella tarkoitan ihan puhumista, sekä kuuntelua, ei mitään rähjäämistä tai sormella osoittelua.
Moni pariskunta unohtaa tämän. Yleensä jo suhteen alkumetreillä ja sitten kasvetaan kiinni vanhoihin tapoihin.
Halu seksiin pysyy yleensä jos pidetään sitä hellyyttä ja läheisyyttä yllä. Halataan, pidetään kädestä kiinni, pusuja unohtamatta. Opetellaan tuntemaan toinen eikä vain oleteta että nakin tökkäisy reikään riittää.
Keskustelkaa, hyvät ihmiset. Ei kukaan meistä ole ajatustenlukija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tilanne on kieroutunut eikä siihen löydy ratkaisua. Suhde on hyvä ja seksi on aina ollut tyydyttävää ja monipuolista, silloin harvoin kun sitä enää on, ehkä pari kertaa vuodessa. Mies ei ole koskaan alkuvuosien kiihkon jälkeen tehnyt aloitteita, vaan odottaa että toinen alkaa kiehnätä. Istuu iltaisin yksin pornoa katsoen ja masturboi, eikä jatkuvasti tyydytettynä tietenkään tee aloitteita. Vastuu parisuhteemme seksistä on ollut ainoastaan minulla.
Jossain vaiheessa vuosien mittaan väsyin yksipuolisuuteen. Asiasta keskusteltiin rauhassa lukuisia kertoja, kerroin että toivoisin häneltäkin aktiivisuutta edes joskus, mutta silloin mies ahdistui ja halusi kuulemma entistä vähemmän. Kysyin miksi hän lataa kaiken intonsa lähes jokailtaiseen masturbointiin, hän sanoi että minua ei seksi kiinnosta kun en tee aloitetta.
Vuosia itkeskelin asiaa kunnes lopetin yrittämisen, oltiin vuosikin täysin ilman. Sopeuduin siihen että seksiä ei miehen aloitteesta ikinä tule. Aloin itsekin masturboida. Sitten mies alkoi valittaa että kun seksi loppui kokonaan, ettei tämä ole oikein. Miksihän???! Miksi asia on vain toisen kontolla eikä toinen voi tulla yhtään vastaan?
Ap, läheisyys EI ole seksin synonyymi!!!!!
Tätä on niin vaikea käsittää. Mikä siinä voi olla että toinen ei halua seksiä yhtään useammin? Jos ei oma tilanteeni olisi niin lähellä samaa, epäilisin miestä homoksi, miten muuten voi olla maailman paras kumppani ja ystävä, mutta ilman läheisyyttä?