Seksin (läheisyyden) puute parisuhteessa laskee elämänlaatua uskomattoman paljon.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme ihmisiä, meillä on keho, suurimmalle osalle rakkaus ei ole vain henkistä vaan myös fyysisiä tekoja. 

Avioliitossa on toki fyysinenkin puoli. Siivous, tiskaus, ostokset, kodin rempat, lasten sairastelut ja kouluvaikeudet, jokapäiväisen leivän repiminen jne. Avioliitto on erinomainen tilaisuus tehdä konkreettisia ja todellisia rakkauden tekoja puolison elämän helpottamiseksi.

Totta kai.

Mutta konkreettisten tekojen lisäksi parisuhteessa on fyysinen, kehollinen puoli, kosketusten, erotiikan taso. Se liittyy ihmisyyteen hyvin läheisesti.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Tuossa taidettiin tarkoittaa, että siinä vaiheessa enää kun mies on haluton, ei tämä tee paljon muitakaan rakkauden tekoja puolisonsa eteen. Ei niin, että silloin kun mies on vielä ollut läheinen ja seksiinkin halukas, tämä ei olisi tehnyt mitään ja seksi olisi ollut ainoa keino osoittaa läheisyyttä.

Minäkin ihmettelin joskus vanhoina hyvinä aikoina, miten joku voi erota pelkän seksin puutteen takia. Nyt alan oivaltaa, että seksin puutteen mukana tulee epävarmuus itsestä, suru siitä ettei ole haluttava, kosketuksen järkyttävä kaipaus, menetetty itsetunto ja itsevarmuus, apea olo, itseinho... Sen mukana tulee myös ne sadat puolison vierellä valvotut tunnit, jolloin kaipaus kääntyä puolison kylkeen on kova mutta sitä ei uskalla enää edes koettaa.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.

Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.

Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?

-sama

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Tuossa taidettiin tarkoittaa, että siinä vaiheessa enää kun mies on haluton, ei tämä tee paljon muitakaan rakkauden tekoja puolisonsa eteen. Ei niin, että silloin kun mies on vielä ollut läheinen ja seksiinkin halukas, tämä ei olisi tehnyt mitään ja seksi olisi ollut ainoa keino osoittaa läheisyyttä.

Oikein tulkittu. Suhteen alku oli varsinaista rakkauspommitusta! -se sama

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

Tämän enempää vastakkainen en voisi kenenkään ihmisen kanssa olla! Ja kaikella arvostuksella ja kunnioituksella! Luin joka lauseen moneen kertaan ymmärtääkseni että henkilö on tosissaan: Joku ihan todella pureksi ja nieli ihmisyyden oppikurssin sellaisenaan kun se syötettiin.

No en nyt edes sanoisi ihmisyyden oppikurssiksi, pikemminkin kuulostaa Luterilais-Kokoomuslaiselta -oppikurssilta kaikkine armeijajuttuineen ja velvollisuuksineen ja tehtävien ja kutsumusten täyttämisineen.

Näen sieluni silmin tuon kirjoittaneen, eläkkeellä olevan rovastin istuvan tällä hetkellä keinutuolissa kiillottamassa talvisodan aikaista kivääriä ja silmäilevän välillä ulos talvisia "kotomaamme äidinkasvoja".

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.

Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.

Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?

-sama

Uskon nyt ymmärtäneeni, ainakin Sinun tilanteesi. Olen todella pahoillani, jos koet minun jotenkin vähätelleen tilannettasi. Pyydän anteeksi ja toivon elämäsi selkiytyvän suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä ketju olisi kohdaltasi paremmin paikallaan jossakin muualla (esim. parisudepalstoilla), koske se perusongelma ilmeisesti on muu kuin seksi sinänsä.

Vaikeahan minun on tietysti naisille kirjoittaa, kun en ole eläissäni yhteenkään seksuaalisesti turhautuneeseen naiseen (ainakaan tietääkseni) tutustunut eikä minulle ole tällaisista asioista uskouduttu (monista muista kyllkin). Sen sijaan haluttomien naisten puolisoille minulla on mielestäni sananen.

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.

Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.

Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?

-sama

Uskon nyt ymmärtäneeni, ainakin Sinun tilanteesi. Olen todella pahoillani, jos koet minun jotenkin vähätelleen tilannettasi. Pyydän anteeksi ja toivon elämäsi selkiytyvän suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä ketju olisi kohdaltasi paremmin paikallaan jossakin muualla (esim. parisudepalstoilla), koske se perusongelma ilmeisesti on muu kuin seksi sinänsä.

Vaikeahan minun on tietysti naisille kirjoittaa, kun en ole eläissäni yhteenkään seksuaalisesti turhautuneeseen naiseen (ainakaan tietääkseni) tutustunut eikä minulle ole tällaisista asioista uskouduttu (monista muista kyllkin). Sen sijaan haluttomien naisten puolisoille minulla on mielestäni sananen.

Pahoittelen ravistelua! Vähättelyltä tietysti tuntuu, mutten hetkeäkään usko sinun tahallaan niin tehneen.

Meillä se logiikka menee suunnilleen näin: mies ei halua hoitaa lapsia -> tingin urasta ja hoidatan mummoilla; mies ei halaa -> halaan lapsia, kavereita, sukulaisia; mies ei siivoa -> tingin standardeista ja teen itse enemmän; mies ei kuuntele -> keskustelen netissä, kavereiden kanssa ja terapiassa... Mies ei halua seksiä -> mitäs nyt?????

Intiimin yhteyden kaipuu ja velvollisuudentunto jäävät kupin pohjalle. Ehkä tämä selvensi. Minäkin toivon tilanteeni selkiämistä tavalla tai toisella.

Ymmärrän, jos sinun elämässäsi vain yhdestä osa-alueesta tinkiminen on tuntunut kohtuulliselta ja vaivan arvoiselta. Elämän ehtoopuolella on myös hyvä, jos näkee arvoa omilla valinnoillaan. Toivon sinulle hyvää jatkoa!

-se sama

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.

Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.

Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?

-sama

Uskon nyt ymmärtäneeni, ainakin Sinun tilanteesi. Olen todella pahoillani, jos koet minun jotenkin vähätelleen tilannettasi. Pyydän anteeksi ja toivon elämäsi selkiytyvän suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä ketju olisi kohdaltasi paremmin paikallaan jossakin muualla (esim. parisudepalstoilla), koske se perusongelma ilmeisesti on muu kuin seksi sinänsä.

Vaikeahan minun on tietysti naisille kirjoittaa, kun en ole eläissäni yhteenkään seksuaalisesti turhautuneeseen naiseen (ainakaan tietääkseni) tutustunut eikä minulle ole tällaisista asioista uskouduttu (monista muista kyllkin). Sen sijaan haluttomien naisten puolisoille minulla on mielestäni sananen.

Pahoittelen ravistelua! Vähättelyltä tietysti tuntuu, mutten hetkeäkään usko sinun tahallaan niin tehneen.

Meillä se logiikka menee suunnilleen näin: mies ei halua hoitaa lapsia -> tingin urasta ja hoidatan mummoilla; mies ei halaa -> halaan lapsia, kavereita, sukulaisia; mies ei siivoa -> tingin standardeista ja teen itse enemmän; mies ei kuuntele -> keskustelen netissä, kavereiden kanssa ja terapiassa... Mies ei halua seksiä -> mitäs nyt?????

Intiimin yhteyden kaipuu ja velvollisuudentunto jäävät kupin pohjalle. Ehkä tämä selvensi. Minäkin toivon tilanteeni selkiämistä tavalla tai toisella.

Ymmärrän, jos sinun elämässäsi vain yhdestä osa-alueesta tinkiminen on tuntunut kohtuulliselta ja vaivan arvoiselta. Elämän ehtoopuolella on myös hyvä, jos näkee arvoa omilla valinnoillaan. Toivon sinulle hyvää jatkoa!

-se sama

Meillä taas kaikki muu toimii yli 20v jälkeenkin kuin unelma. Mies antaisi vaikka kuun taivaalta jos haluaisin, huolehtii ja tekee ihan oma-aloitteisesti asioita myös mun puolestani. Kaikki kotityöt jaetaan, keskusteluyhteys toimii ja jutellaan paljon (ei tosin tästä asiasta enää), ollaan sosiaalisia ja vietetään aikaa ystävien kanssa, reissataan yhdessä, suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä, raha-asiat on yhteisiä jne.

Vain tämä yksi asia on täysin no-go. Läheisyyttä ei ole ja mielellään siitä ei edes puhuta. Piste. Seksiä on harvakseltaan (sen 4-6 vkon välein) eikä sitäkään parane vongata tai loputkin halut menee. Eikä tässä ole edes kompromissi mahdollinen! En sitten tiedä tuntuisiko edes missään jos sopisimme että perjantai iltaisin istumme sohvalla ja mies paijaa mua vähintään 10 min. Käskystä, velvollisuudentunnosta - ei himosta, halusta eikä rakkaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä väännän rautalangasta. Seksi ja rakkaus ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, seksi rakastamansa ihmisen kanssa on rakastelua. Seksi yksinään ei ole tärkeämpää kuin oma puoliso, tuskin kukaan ajattelee näin mustavalkoisesti. Mutta kun seksi ja sen tuoma läheisyys vähitellen tai yhtäkkiä poistetaan kuviosta, se usein aiheuttaa kuilun siihen kokonaisuuteen, koko suhteeseen pariskunnan välille.

Ehkä huomasit, että tässä ketjussa lähinnä tapaukset ovat olleet sellaisia, että haluttomuus on ilmaantunut kuvioihin vasta jossain vaiheessa, kun on jo vakiinnuttu ja sitouduttu toisiinsa. Sinä olet tiennyt ja hyväksynyt asian jo avioliittoasi solmiessa. Se on ollut siksi reilua ja ymmärrettävää.

Ei juuri kukaan heppoisin syin ole suhteesta lähtemässä tai sivusuhdetta aloittamassa, juuri koska seksi ei ole parisuhteessa se ainut ratkaiseva tekijä. Mutta ymmärrätkö, että jos jää yhtäkkiä tai vähitellen ilman puolison kosketusta, se tekee haavan myös sinne henkiselle puolelle. Varsinkin, jos asiaa yrittää selvittää ja parantaa ja ymmärtää (koska rakastaa sitä puolisoa), mutta toinen ei syystä tai toisesta sitoudu asiaa yhdessä käsittelemään.

Korjaan väärinkäsityksen. Omassa liitossani emme kumpikaan hyvin avioon astuessamme tienneet miten se seksuaalinen puoli ajan mittaan kehkeytyy (tuskin kukaan sitä etukäteen tietääkään). Meillä kävi se tavallinen tarina. Lapsiluvun kasvaessa seksi väheni ja kolmannen synnyttyä käytännössä loppui kokonaan. Siihen oli ratkaisu löydyttävä. Itse ajattelen, ettemme avioon mennessä pysty ennakoimaan toistemme terveyttäkään. Sairaus, onnettomuus tai haluttomuus voi ennakoimatta iskeä, ja nekin on pariskuntana otettava elämän haasteina vastaan.

Kuinka moni mies on todella niin hyvä puoliso, että kun fyysinen rakkaus ja läheisyys lopahtavat, on yltäkylläisesti hyviä asioita jäljellä? Haluton nainen saattaa vielä olla mainio kodinhengetär, lastenhoitaja, sairaanhoitaja, kuuntelija, tuki ja turva. Voi olla vaikea jättää muuten hyvää ja velvollisuudentuntoista ihmistä ja, anteeksi nyt kovasti vaan, lähteä toimivien palveluiden ääreltä kylmään maailmaan pesemään omia kalsareitaan.

Naisen tilanne on helposti sellainen, ettei haluttomasta miehestä irtoa paljoa muitakaan rakkauden tekoja. Moni nainen saa sairastaessaan potea omassa varassaan, näin myös meillä.

Haluttomuus ja kontrollinhalu ovat usein samassa paketissa ja samaa alkuperää, siinä ei kauheasti anneta tilaa toisen nauttia linnunlauluista. Silloin niitä vaihtoehtoisia iloja on vaikeampi elämään haalia.

Oma isäni painotti myös aina velvollisuuksien hoitamista ja näytti esimerkkiä. Tämän ohjenuoran noudattaminen oli huonon parisuhteen ohella yksi syy siihen, että sairastin masennuksen. Elämästä loppuivat ilot.

-se 3,5 v ilman

Tuossa on todennäköisesti paljon perää. Tulee vain kysyneeksi, että jos muuten ”mitääntekemättömän” miehen ainoa tapa osoittaa läheisyyttä tai palvella puolisoa on seksi, niin riittääkö sekään kauan suhteen ylläpitämiseen. Ja jos haluttomuuden takana onkin pyrkimys nöyryyttää, kiristää tai kyykyttää puolisoa, niin silloin parin perusristiriita on jossakin muussa kuin seksissä.

Perusristiriita tosiaan on muussa kuin seksissä, haluttomuus on osa kontrolloivuutta, joka se perusongelma on, myös kyykytys on osa sitä kontrollinhalua. Seksin kanssa ehtoilu ("en voi haluta sinua, jos et tee sitä tai tätä tai tuota...") on myös osa sitä kontrollointia. Kyllä puoliso olisi toisinaan halukaskin palveluksia tyrkyttänään, mutta eivät ne välttämättä ole lainkaan sellaisia asioita, joita tarvitsen. Puoliso saattaa loukkaantua, jos en huoli, mutta odottaa suunnatonta kiitollisuutta, jos huolin (vaikken tarvitsisi). Ottaminen vastaan vaatii tasapainoilua. Kontrolloiva kunppani ei ole pitemmän päälle kovin haluttava, mutta muitakaan ei ole tarjolla, kun on yksiavioisuutta tultu hyvässä uskossa luvattua.

Mitä tulee suhteen kestoon, niin ennenvanhaan tosiaan otettiin fyysisestikin köniin, eikä lähdetty kuin kirves päässä. Toisekseen, velvollisuudentuntoisen on vaikea rikkoa perhettä.

Varsinainen ajatukseni oli, että kun naisten seksittömät suhteet eivät välttämättä ole kovin auvoisia, niin oletkohan ihan oikeassa paikassa tarjoilemassa linnunlaulua? Pystyisitköhän jalkautumaan muidenkin todellisuuteen?

-sama

Uskon nyt ymmärtäneeni, ainakin Sinun tilanteesi. Olen todella pahoillani, jos koet minun jotenkin vähätelleen tilannettasi. Pyydän anteeksi ja toivon elämäsi selkiytyvän suuntaan tai toiseen. Ehkä tämä ketju olisi kohdaltasi paremmin paikallaan jossakin muualla (esim. parisudepalstoilla), koske se perusongelma ilmeisesti on muu kuin seksi sinänsä.

Vaikeahan minun on tietysti naisille kirjoittaa, kun en ole eläissäni yhteenkään seksuaalisesti turhautuneeseen naiseen (ainakaan tietääkseni) tutustunut eikä minulle ole tällaisista asioista uskouduttu (monista muista kyllkin). Sen sijaan haluttomien naisten puolisoille minulla on mielestäni sananen.

Pahoittelen ravistelua! Vähättelyltä tietysti tuntuu, mutten hetkeäkään usko sinun tahallaan niin tehneen.

Meillä se logiikka menee suunnilleen näin: mies ei halua hoitaa lapsia -> tingin urasta ja hoidatan mummoilla; mies ei halaa -> halaan lapsia, kavereita, sukulaisia; mies ei siivoa -> tingin standardeista ja teen itse enemmän; mies ei kuuntele -> keskustelen netissä, kavereiden kanssa ja terapiassa... Mies ei halua seksiä -> mitäs nyt?????

Intiimin yhteyden kaipuu ja velvollisuudentunto jäävät kupin pohjalle. Ehkä tämä selvensi. Minäkin toivon tilanteeni selkiämistä tavalla tai toisella.

Ymmärrän, jos sinun elämässäsi vain yhdestä osa-alueesta tinkiminen on tuntunut kohtuulliselta ja vaivan arvoiselta. Elämän ehtoopuolella on myös hyvä, jos näkee arvoa omilla valinnoillaan. Toivon sinulle hyvää jatkoa!

-se sama

Meillä taas kaikki muu toimii yli 20v jälkeenkin kuin unelma. Mies antaisi vaikka kuun taivaalta jos haluaisin, huolehtii ja tekee ihan oma-aloitteisesti asioita myös mun puolestani. Kaikki kotityöt jaetaan, keskusteluyhteys toimii ja jutellaan paljon (ei tosin tästä asiasta enää), ollaan sosiaalisia ja vietetään aikaa ystävien kanssa, reissataan yhdessä, suunnitellaan tulevaisuutta yhdessä, raha-asiat on yhteisiä jne.

Vain tämä yksi asia on täysin no-go. Läheisyyttä ei ole ja mielellään siitä ei edes puhuta. Piste. Seksiä on harvakseltaan (sen 4-6 vkon välein) eikä sitäkään parane vongata tai loputkin halut menee. Eikä tässä ole edes kompromissi mahdollinen! En sitten tiedä tuntuisiko edes missään jos sopisimme että perjantai iltaisin istumme sohvalla ja mies paijaa mua vähintään 10 min. Käskystä, velvollisuudentunnosta - ei himosta, halusta eikä rakkaudesta.

Voimia ja jaksamista. Ainakaan Sinun ei tarvitse epäillä miehesi rakkautta ja se on jo positiivinen asia. Tuo kommenttisi käsky- ja velvollisuudentuntohellyydestä oli erittäin hyvä, ja se pätee myös niihin seksineuvoihin, joita haluttomille naisille tuputetaan. Että voihan sitä velvollisuudentunnosta ” antaa”, vaikka itseä ei niin halutakaan. Ihan kumppanin onnen vuoksi. Käytännössä (kokemusta oli) kumppani tuntee itsensä hölmöksi hyväksikäyttäjäksi, kun huomaa partnerin vain odottavan, että koska tämä loppuu.

Sinä joka kirjoitit tämän viestin:

"Mun mies on samanlainen. Sillä on tosin myös ongelma, jonka takia ei halua käydä sairaalassa, koska häpeää sitä (eli tarvitsisi viagraa) ongelma on pahentanut tilannetta, mutta kyllä se oli haluton jo ennenkin sitä.

Viimeisessä neljässä vuodessa kaksi kertaa seksiä...

Olen suhteen alusta asti ollut se jota halutti enemmän. Mies ei ole homo, eikä sillä ole toista naista (tästä olen varma, ei ikinä ole missään missä en tietäisi missä on, eikä sitä haluta muut sen enempää). Olen itkenyt tätä jo vuosia. Miksi olemme edelleen yhdessä? Muuten se on ihan hyvä mies, hyvä isä lapsellemme joka palvoo häntä, jne."

Voisiko sinulle lähettää viestiä jonnekin? Olisi asiaa :)

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Eläkeukkona on hyvä luoda katse menneeseen. Ihmeen hyvin se meni, loppujen lopuksi. Vierellä sama nainen kuin yli 40-vuotta sitten, aukoton työhistoria takana, keski-ikäistyvät lapset perheineen elävät jo omaa elämäänsä, ja lapsenlapset sulostuttavat ukin ja mummin arkea ja juhlaa. Terveyttäkin on piisannut.

Välillä oli taloudellisesti tosi tiukkaa. Suhdetta rasitti myös sukupuolielämän lähes täydellinen loppuminen lapsiluvun tultua täyteen. Hermot olivat puolisoilla tiukalla, mutta onneksi mölyt pidettiin mahassa lasten seurassa. Heillä oli aina oikeus hellyyteen, huolia kuulevaan korvaan, iltasatuun ja perheen yhteisiin hetkiin, vaikka isä kärvisteli puutteessa, äitiä painoi arki ja molempia työuupumus ja asuntovelka.

Vähitellen kaikki helpotti. Raha alkoi riittää, lapsilla meni hyvin koulussa, opiskelussa ja työelämässä, seksin puuttumseen alkoi suhtautua normaalitilana, ja lopuksi myös ikä armahti. Yhtä-äkkiä kaikki olikin helppoa ja suorastaan hävettävän hyvin.

Kerron nämä henkilökohtaiset muistelot 40-vuotisesta sodasta, koska kokemuksen ja kuuleman mukaan eniten aviollisia ristiriitoja aiheuttavat raha ja seksi. Viestini on: Kestäkää vaikka hammasta purren. Vaikka tuhat kertaa tuntuisi helpottavalta lähteä karkuun. Vaikka katkeruus hiipisi mieleen, elämä tuntuisi menevän hukkaan, ja monenlaisia onnenlupauksia viekoittelisi siellä aidan toisella puolen.

Kun ollaan tässä vaiheessa, että pieni pojantytär kietoo kätösensä kaulaan ja rutistaa kuiskien, miten hän ukista tykkää, niin tuon hetken vuoksi ei päivääkään menneestä vaihtaisi pois.

Anteeksi nyt vaari, mutta yhteiseen isovanhemmuuteen en tähtää. Jos olen tässä tilanteessa, kun nuorin lapsi on aikuinen, niin kyllä se on lähtö samalla ovenavauksella.

Miksikö? Vanhuus tuo mukanaan vaivoja, eikä miehestä ole huolehtimaan kenestäkään hoitoa tarvitsevasta tähänastisen perusteella. Haluttomuuden ohella on itsekkyyttä. Minä myös vastaan pääosin lasten hellimisrstä. Eikö sitä isovanhemmuutta voi suorittaa kahdesta osoitteesta?

Meillä on myös sitä yksipuolista raivoamidta, uhkailua, mustasukkaisuutta ja henkistä väkivaltaa, kuten jo kerroin. Ja täyttämättömiä lupauksia. Vaihtaisin aika monta päivää pois.

Nykyään ei ole pakko kestää, ei eletä kuin sodassa. Edelliset sukupolvet toki kestivät hammasta purren, kuka mitenkin ja missäkin kunnossa.

-3,5 v ilman

Otan osaa. Elät ilmeisesti toksisessa suhteessa, jossa seksittömyys on vain yksi ongelma. Minä puhun omasta parisuhteestani, jossa on syvää sitoutumista ja molemminpuolista välittämistä. Silloin voi tehdä vaikka sellaisen päätöksen, kuten minä aikanani, että jos harmonian edellytyksenä on seksistä luopuminen, niin se ei ole niin suuri uhraus. Siihen tottuu, ja ikäkin armahtaa.

Neuvona vielä niille, jotka kituvat rakastavassa, mutta halujen suhteen epätasapinoisessa suhteessa. Jos sen haluttoman jollakin terapialla saa haluamaan, niin kaikki hyvin. Jos taas konstit on käytetty eikä tulosta tule, ja haluatte kuitenkin jatkaa yksiavioisessa, seksittömässä suhteessa, niin silloin sen halukkaamman osapuolen on tehtävä kuten alkoholistin ja tupakoitsijan. Viimeinen lasi on juotu, viimeinen sätkä on tumpattu, vihoviimeisen kerran vongattu. Ja sitten taakseen katsomatta eteenpäin kohti uusia seikkailuja....

Ei se toimi noin. Jos minun rakkaani ei halua rakastella minun kanssani, niin kyllä mulla rakkaus alkaa hiipua ja tulee tunne että rakkaani ei rakastakaan minua vaikka jostain syystä minulle on niin väittänyt. En minä ole alunperin sitoutunut rakkaudettomaan avioliittoon. Jos ei saa orgasmia koskaan, niin kyllä kroppa on kuin viritetty viulunkieli, hermo menee, paikkoja pakottaa, ja varmaan fyysisellä puolella ikä armahtaa mutta henkisellä puolella varmasti on odotettavissa katkera ja alati kiukkuinen vanhus.

Jos oikeasti välittää töisesta, niin ei tapa omaa eikä toisen seksuaalisuutta, se on kuitenkin tärkeimpiä asioita ihmisen elämässä. Se on kuin näkö- tai kuuloaisti, ilmankin voi elää mutta harva niistä haluaa vapaehtoisesti luopua.

Alkuperäinen ap

Itse tietenkin tunnet tilanteesi ja tunteesi parhaiten. En kuitenkaan menisi suoraan väittämään, ettei miehesi rakastaisi sinua. Se on vain hänelle eri asia kuin rakastelu, kuten vaimoni monta kertaa minulle aikoinaan huomautti. Eikö hän koskaan tee hyväksesi mitään kivaa, helpota arkeasi, näytä välittämistään? Jos olisi jokin vaaratilanne, panisiko hän henkensä tai terveytensä alttiiksi sinun ja mahdollisten lastenne puolesta?

Itsekin aikanaan luulin seksuaalisen halun hävittämistä mahdottomaksi tai seurauksiltaan tuhoisaksi. Oma kokemukseni on kuitenkin ollut toisenlainen. En haluaisi sitä enää takaisin, koska elämä on nyt niin helppoa (...sen näkee Masasta, on nyt niin tasasta, Näin me kimpassa tuumattiin...). Selibaatti teki myös liiton rakastamani naisen kanssa mahdolliseksi ja siten varmisti arkeni lasteni aina läsnäolevana isänä.

Tiedän että mies rakastaa, ja joskus tekee asioita joista sen huomaan, koskaan ei sano että rakastaa jos ei pakottamalla pakota, ei kuulemma osaa sellaisia puhua kun on perisuomalainen mies. Mutta jos ei pysty rakastelemalla ja hyväilemällä näyttämäänkään rakkautta, niin minulle tulee tunne että rakkautta ei ole. Jos arjessa rakkaus ei näy minkäänlaisena intiimiytenä, niin kyllä se omakin tunne väljähtyy vääjäämättä.

Alkuperäinen ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tommoinen seksihaluton nainen. Pitkä suhde päättyi seksittömyyteen ja nyt sinkkuna ei paneta ikinä. En tiedä, saa kai tämmöinenkin olla? Ikävä tietysti jos ei viihdy yksin tai nauttii kyllä läheisyydestä mutta ei seksistä.

Ihmettelen suuresti sinun kaltaisiasi ihmisiä, mikä siinä orgasmissa on sellaista että et sitä halua? Eikö tule koskaan mieleen että olisi kiva tuntea taas se tunne? Vai etkö ole koskaan kokenut kunnon emätinorgasmia joten luulet ettei se niin kummoista ole?

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Seksi ja nautinto kuuluu rakkauteen, ja jos sitä ei ole, ei ole parisuhdettakaan. Parisuhteen erottaa muista ihmissuhteista juurikin se seksi. 

Alkuperäinen ap

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Ne jotka sanoo ettei seksi ole suurin nautinto, eivät ole koskaan joko rakastaneet kunnolla tai sitten eivät ole kokeneet kunnon rakastelua rakkaansa kanssa, monien naisten haluttomuus johtuu varmasti siitä etteivät saa emätinorgasmia, korkeintaan klitorisorgasmin joka on pieni sekunnissa ohi menevä juttu, kuin aivastus. Luulen että kaikki miehetkään eivät koe orgasmeja yhtä voimakkaasti kuin toiset.

Alkuperäinen ap

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksi, nautinto. Ei kai niiden tarvisi näytellä suurta osaa elämässä? Seksin kuitenkin on tarkoitus johtaa lisääntymiseen, ja nautinto on siitä palkinto. Toki ikäväähän se on, jos siitä joutuu kärsimään, jos niitä ei saa. Ehkä puolison vaihtaminen on paras ratkaisu, jos hän ei osaa olla millään tavalla läheinen. Elämä on valintoja. Tietenkin aina kannattaa keskustella asiat juuriaan myöten, jotta asiat saisi selvitetyksi.

Itselleni seksin harrastaminen rakastamani vaimon kanssa on ylivoimaisesti suurin nautinto minkä elämästä saan, sekä henkisesti että fyysisesti. Oman elämänkatsomukseni mukaan elämästä olisi ihan kohtuullisen järkevä nauttia elämästä niin kauan kun sitä kestää.

Minkä sinun mielestäsi pitäisi näytellä suurta osaa elämässä?

Suurin fyysinen nautinto, jonka olen ikänä kokenut tapahtui armeija-aikana talvisotaharjoituksissa. Olin paastonnut ja valvonut kolme vuorokautta ja hiihtänyt 30 km yli 30 asteen pakkasessa. Kun sain eteeni läpimän ruoan ja heittäytyä pitkälleen nukkumaan kuuman kaminan viereen, niin se muutama sekuntti ennen uneen vaipumista oli taivaallista auvoa, jota en olisi seksiin vaihtanut. No, näitä ekstreme-elämyksiä ei normaalisti tietenkään varsinaisesti tavoitella.

Tietynlainen musiikki vie aika vahvasti jonnekin taivaan esikartanoon ja voittaa mielestäni seksin. Samoin tietyt luontoelämykset ovat jotakin pakahduttavan ihanaa.

Ihmissuhdepuolella lasten ja lastenlasten läheisyys on herkintä, mitä olen kokenut.

Muuten elämässä ennen kaikkea tavoittelemisen arvoista on täyttää paikkansa ja velvollisuutensa niissä tehtävissä ja kutsumuksissa, joihin meistä itsekukin joutuu. Se myös antaa syvimmän ja kestävimmän tyydytyksen. Jos näillä aamuilla voisi jotenkin bilpittömästi sanoa olleensa kunnon mies, niin ei ole elänyt turhaan.

No, se vain on niin, että ihmiset ovat erilaisia, myös siinä mistä nautintonsa elämässään saavat ja mitä tavoittelevat. Ihminen voi nauttia kaikista mainitsemistasi asioista mutta myös haluta vaikkapa sen tyydyttävän seksielämän rakastamansa ihmisen kanssa. Miksi kukaan kävisi näitä vertailemaan ja arvottamaan?

Mitäpä niitä todellakaan arvottamaan. Joskus vain tuntuu siltä, että ne jotka sanovat hyvin kategorisesti vaikkapa seksin rakastetun puolison kanssa olevan elämän suurin onni, eivät ole ajatelleet ihan loppuun asti. Jos olisi aikoinaan pitänyt valita seksin tai musiikin kuuntelun välillä, niin mikään seksi ei olisi korvannut musiikkia (vaikka en ole edes musikaalinen). Tai jos olisi luvattu maailman tyydyttävin seksi, mutta etten enää koskaan saisi istua tyynenä kesäiltana saunalahden rannassa järveä ihaillen, iho vielä höyryten ja saunavastalta tuoksuen, niin tuskinpa minä tai moni muukaan olisi sitä seksiä valinnut. Tarkemmin ajatellen itse kukin löytää seksiä intensiivisempiä iloja. Niitä vain pidetään itsestään selvinä.

Oikein tarkkaan ajatellen edelleen, kukaan ei voi muiden puolesta sanoa, miten ja mistä pitäisi elämään löytää "intensiivisimpiä" iloja, ja tehdä johtopäätöksiä, että asioita ei ole oikein loppuun asti mietitty, jos arvottaa seksin suht korkealle. Hyvin ikävää, jos pitäisikin valita elämän ilojen välillä mainitsemallasi tavalla, mutta kun elämä ja ihmisen tyytyväisyys siihen muodostuu niin monesta eri tekijästä. Toiset ovat itsestäänselvyyksiä ja toisten eteen pitää nähdä enemmän vaivaa.

Jos joku näkee seksin pelkkänä seksinä niin hyvä niin, mutta useat nyt kuitenkin kokevat sen niin vahvistavana ja puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana ja tästä syystä elämänlaatua nostavana tekijänä, että kun se syystä tai toisesta loppuu kokonaan, ei vaikutuksia voi olla huomaamatta.

Puhut seksistä puolisoiden läheisyyttä ylläpitävänä voimana, mitä se ihannetapauksessa onkin. Kun kuitenkin tässäkin ketjussa moni seksuaalisesti tyydyttämätön harkitsee sivusuhdetta tai jopa rakastetun puolison jättämistä seksin puutteen vuoksi, niin eikö se merkitse seksin ja rakkauden sijoittamista eri kategorioihin? Minusta kuulostaa ristiriitaiselta, että vakuuttaa rakastavansa puolisoaan mutta harkitsevansa huonon seksin vuoksi eroa. Siis seksi on tärkeämpi kuin rakas ja läheinen ihminen. Kun puolison sairaus katsotaan ainoaksi hyväksyttäväksi syyksi seksin välttämiseen, niin eikö haluttomuuteen (jolle asianomainen ei mitään voi) voisi suhtautua samoin. Puolisoni ei koe seksiä ilona, ei erityisen tärkeänä, ei tunne halua eikä nauti rakastelusta. Hän on nyt vain luonnostaan sellainen. Tähänkin olen sitoutunut, kun lupasin tahtoa rakastaa myötä- ja vastoinkäymisissä, syömään yhdessä niin makean kuin karvaan. Tai kuten englantilaisessa vihkikaavassa: ”in sickness and in health, for richer and for poorer”.

Minä en missään nimessä voisi harrastaa seksiä kenenkään muun kuin rakastettuni kanssa, koska se seksi on sitä rakkauden fyysistä osoittamista, se mikä fyysisyyden kautta sitoo henkisesti meidät yhteen. Se on ihan tutkittu asia että rakastelu lisää rakkauden tunnetta, ihminen on kokonaisuus. Ja siksi se ero tulee mieleen kun toinen jättää rakkauden osoittamisen pois, tulee mieleen että hän ei enää rakasta, ja kun itse etääntyy ilman intiimiä kosketusta puolisosta, kuolee omakin rakkaus, miksi siinä pitäisi sitten rakkaudetonta parisuhdetta jatkaa?

Kun meillä on seksiä, silloin harvoin kun on, minulle tulee tunne että me rakastamme toisiamme, ja että me pärjäämme elämässä yhdessä vaikka mikä tulisi, voin hetkeksi unohtaa kaikki vastoinkäymiset ja murheet ja pelot, ja luotan elämään. Kun seksiä ei ole, tuo luottamus karisee, ja tuntuu että olen yksin maailmaa vastaan, mies ei ole minun puoliskoni vaan joku ihminen joka asuu meillä. Mieheni on rakastettuni, kallioni, ja minä tuen häntä kaikessa ja hän minua, yhdessä olemme vahvempia kuin yksin. Jos seksiä ei ole, katoaa tuo yhteys pikkuhiljaa ja se tekee minut hyvin surulliseksi ja yksinäiseksi, alan epäillä itseäni ihmisenä ja elämän kohokohdatkin tuntuu laimeilta kun ei ole sitä puolisoa siinä joka jakaisi iloni. Ei seksi ole vain seksiä, koskaan.

Kuten vanhassa laulussa sanotaan: "Rakkaus on hellyyttä, muuten se on mennyttä, sitä pitää vaalia."

Alkuperäinen ap

Ukko-Lode kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olemme ihmisiä, meillä on keho, suurimmalle osalle rakkaus ei ole vain henkistä vaan myös fyysisiä tekoja. 

Avioliitossa on toki fyysinenkin puoli. Siivous, tiskaus, ostokset, kodin rempat, lasten sairastelut ja kouluvaikeudet, jokapäiväisen leivän repiminen jne. Avioliitto on erinomainen tilaisuus tehdä konkreettisia ja todellisia rakkauden tekoja puolison elämän helpottamiseksi.

Kaikki nuo elämän ikävät asiat ja velvollisuudet tuntuu paljon helpommilta sietää ja suorittaa kun on saanut rakastella kunnolla oman rakkaan kanssa. Se että puoliso tekee myös rakastelun ulkopuolella mukavia asioita toiselle, kuuluu jo ihan normaaliin hyvään käytökseen, kyllä hyvä kämppiskin tiskaa joskus kun tietää että sinulla on ollut raskas työviikko tai olet sairas, huono kämppis ei jousta ja mäkättää jos sun tiskivuorolla tiskit on jäänyt tiskaamatta.

Alkuperäinen ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin ihmettelin joskus vanhoina hyvinä aikoina, miten joku voi erota pelkän seksin puutteen takia. Nyt alan oivaltaa, että seksin puutteen mukana tulee epävarmuus itsestä, suru siitä ettei ole haluttava, kosketuksen järkyttävä kaipaus, menetetty itsetunto ja itsevarmuus, apea olo, itseinho... Sen mukana tulee myös ne sadat puolison vierellä valvotut tunnit, jolloin kaipaus kääntyä puolison kylkeen on kova mutta sitä ei uskalla enää edes koettaa.

Niin, tämä se on. Hullu tunne että ei itsekään enää uskalla koskettaa, kun ei tiedä että mahtaako se olla miehen mielestä inhottavaa tai vähintäänkin epämukavaa. Itse en halua vieraita ihmisiä edes kätellä, enkä halaile ketään muita kuin miestäni tai pieniä lapsiani, aikuista lastanikaan en halaa. Ja kun mies ei itse juurikaan tee aloitetta koskettaa, oletan että olen hänelle nyt jo niin vieras ettei halua mitään kosketusta, ei saa siitä mitään nautintoa, toisin kuin minä jolle pieni hipaisukin tuottaa tunnevasteen.

Alkuperäinen ap