Perheellinen, tuletko surulliseksi kun näet miten lapseton nauttii elämästään?

Miksi tulisin? En ymmärrä mihin viittaat tekstissäsi. Itse elän täyttä elämää, teen mitä haluan ja tavoittelen unelmiani joka päivä.

"Lapsellinen"

Ainoa mistä tulen surulliseksi tässä asiassa, on kun näen, että n 35v lapseton nainen "elää täysillä". Mietin aina, että tajuaakohan nainen, kuinka viisaasti seuraavat muutamat v kannattaa käyttää. 5-10v päästä ko naisen lapsiasiat on sinetöity ja niiden päätösten kanssa joutuu hän joutuu elämään loppuikänsä. Päätös on sekin, jos lapsettomuudesta kärsivä nainen päättää olla hakematta adoptiolasta.

Harva eläkeikäinen katuu sitä, että teki lapsia. Moni eläkeikäinen katuu sitä, että lapsia ei tullut hankittua. Samalla kun päättää olla tekemättä lapsia, luopuu myös mahdollisista lapsenlapsista. Ilman runsasta omaa sisarusjoukkoa tai kaveripiiriä, voi elämä olla aika yksinäistä eläkkeelle jäämisen jälkeen. Se, että tapaa jotakuta lapsistaan / lapsenlapsistaan vaikka edes kerran kahteen viikkoon tuo monelle eläkeläiselle suurta sisältöä elämään.

Jotta olisin jättnyt lapseni tekemättä, minun olisi pitänyt olla todellinen lapsivihaaja. Ja vaikka mitään vauva/lapsikuumetta ei olisi koskaan tullutkaan, olisin vuorenvarmasti tehnyt n 30v yhden lapsen.

Monesti puhutaan, että halutaan harrastaa täysillä, matkailla, jne ja nämä asiat osittain estyvät, jos on lapsia. Mulla näin ei ole käynyt. Olen harrastanut ja matkaillut maailman ääriin. Kuitenkaan mikään näistä toiminteista ei ole tuonut yhtä suurta iloa kuin lapseni.

Äiti, jolla on 3 lasta, viimeisin on iltatähti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tule surulliseksi. Mä rakastan elämääni, vaikka olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat elämäni tärkeimmät ihmiset.

Ymmärrän ettei kaikista olisi tähän, ettei kaikki voi nauttia lapsiperhearjesta enkä arvostele tai tuomitse sellaista valintaa.

Itse kuitenkin nautin, jopa niistä huonoista päivistä kun illan tullen pienet kädet tulee kaulan ympärille ja kuuluu "Äiti minä rakastan sinua"

No aika harvoin lapset (yleensäkään)  ihan noin  kuitenkaan äidilleen  sanovat .

Ai miksi eivät sanoisi. Meillä sanotaan kaikki toisillemme monta kertaa päivässä ”rakastan sinua”. Myös tytär meille vanhemmille. En ole ajatellut, että se olisi jotenkin harvinaista.

Missä niitä lapsettomia erityisesti näkee? Nauttimassa elämästä? Niissä piireissä missä pyörin ei näy lapsettomia, niin en tiedä mitä ne tekee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei kyllä tuu mieleen sellasta tilannetta. Kerran yks sanoi katsovansa koko illan telkkaria töiden jälkeen ja kuulosti vaan oudolta.

Minun lapseton kaverini hehkutti juuri muutama päivä sitten omaa upeaa elämäänsä kun istui koko vapaa päivän sohvalla katsomassa netflixiä. Tota okei. Mikäs siinä jos tykkää.

Se on se vapaus, kun saa tehdä sitä mistä nauttii kenenkään kokoajan keskeyttämättä ja häiritsemättä. Kyllä mäkin nauttisin. 👍🏼

365 vrk vuodessa, pers e homeessa.

Sain lapsen vasta reilu 30-vuotiaana. Sitä ennen ehdin ns."nauttia elämästä" paljonkin. Vietin pitkiä aikoja maailmalla: tein vapaaehtoistyötä Afrikassa, reppureissailin pari vuotta Aasiassa, matkustin Etelä-Amerikan halki. Kävin sukelluskurssin, hyppäsin laskuvarjolla, kolusin Eurooppaa asuen Hiltoneissa ja halvoissa dormeissa.

Seurustelin neljän miehen kanssa ja useampia pikkusäätöjäkin oli. Biletin aamuun asti, kävin ystävien kanssa festareilla, brunsseilla, tapahtumissa.

Sain lapsen ja kaikki mitä siihen mennessä olin tehnyt, kutistui merkitykseltään. Olen onnellisempi kuin koskaan. Olemme matkustelleet lapsenkin kanssa. Olen edelleen nähnyt ystäviäni ja käynyt tapahtumissa. Mutta parasta on halia illalla öapsen kanssa sängyssä ja kertoilla juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Tuleeko sellainen olo, että on vankilassa omassa lapsiperhe-elämässään, eikä voi tehdä mitään mitä lapseton tekee? Tuleeko hirveä olo, kun näkee, miten lapseton nauttii jokaisesta päivästä, elää täysillä, tekee asioita vapaa-ajallaan ja suunnittelee elämäänsä, kun itse joutuu olemaan vain lasten kanssa? Miten sellaista kestää?

Ei tule,vauva arjesta kun selvittiin kaikki on hyvin.

Mitä en voi muka tehdä mitä lapsettomat?

En tule surulliseksi jos näen jonkun nauttivan elämästään. Päinvastoin tulen iloiseksi.

Aidosti onnellisen tunnistaa siitä että toivoo hyvää myös toisillekin.

Elämäni lapsettomana oli kamalaa. En todellakaan kaipaa niitä aikoja.

Joku voi olla aidosti onnellinen lapsettomana, mutta tuskin se täällä kyselee kadehditaanko sitä?

Vierailija kirjoitti:

Tuo aloittajan tilannehan tarkoittaisi sitä, että perheelliset eivät nauttisi elämästään, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Aika monelta sinkulta unohtuu, että perheellisetkin ovat joskus olleet sinkkuja ja sinkkuudesta nautiskelu on jossain vaiheessa muuttunut lähinnä pakkopullaksi.

Miksi höpötät jostain sinkuista, kun puhe oli lapsettomista. Kyllä, on mahdollista olla parisuhteessa ilman, että tuloksena on heti vauva. Mm. ehkäisy on keksitty.

Ei, olen onnellinen just näin. Nautin jokaisesta päivästä ja elän täysillä lasten kanssakin (välillä myös ilman). On aivan mahtavaa, että nykyään voi halutessaan valita lapsettomuuden ja toivon kaikille onnellista elämää omien valintojen puitteissa.

-2 lasta ja kolmas toiveissa.

Ei ollenkaan. Olen jo menoni mennyt enkä halua sellaista elämää vaan perheellisen elämää. Siksi tein lapsia. Jos haluaa vapaampaa elämää niin ei kannata tehdä lapsia.

Ei ole minulta, eikä lapsettomalta pois, kun nautimme kumpikin elämästämme.

Päin vastoin! Olen sitä mieltä, että elämäni olisi ollut paljon "köyhempää" ilman perhettäni. Olemme olleet vuosien saatossa mukana sellaisissa paikoissa ja tapahtumissa, missä ilman lapsia ei olisi tullut ikinä käytyä ja oltua. Elämä on todella rikasta ja antoisaa toisten lapsiperheiden kanssa.

Ymmärrän myös heitä jotka eivät ole lapsia koskaan halunneet ja ovat rakentaneet elmästään omanlaisensa ja ovat siinä onnellisimmillaan. Kukin tyylillään.

Mikä se lapsettoman tekeminen sitten on, mistä pitäisi olla kateellinen?

Itse tiedän lapsettomia, jotka harrastavat, käyvät baareissa, opiskelevat, ovat töissä, matkustelevat, katsovat telkkaria, nukkuvat päiväunia..

Mikä noista on asia, jota en voi tehdä kun minulla on lapsia?

Omat harrastukseni ovat kotina tehtäviä tai kävelyä/metsäretkiä ja nautin kävelystä/metsäretkistä nautin vain seurassa.

Baareissa en ole ikinä tykännyt käydä, matkustella voitaisiin, jos haluaisimme, pystyn katsomaan telkkaria, nukkumaan tarvittaessa päiväunet jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo aloittajan tilannehan tarkoittaisi sitä, että perheelliset eivät nauttisi elämästään, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Aika monelta sinkulta unohtuu, että perheellisetkin ovat joskus olleet sinkkuja ja sinkkuudesta nautiskelu on jossain vaiheessa muuttunut lähinnä pakkopullaksi.

Miksi höpötät jostain sinkuista, kun puhe oli lapsettomista. Kyllä, on mahdollista olla parisuhteessa ilman, että tuloksena on heti vauva. Mm. ehkäisy on keksitty.

Jo otsikossa puhutaan perheellisestä. Eikö kaksi aikuista voi olla sinusta perhe ilman lapsia?

Tutkija kirjoitti:

Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.

Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.

Ei, vaan lapsettomana jokainen päivä on erilainen, yksikään vuosi ei ole samanlainen, jokainen päivä on mielekäs, elämä on kuin juhlaa toisensa perään vaikka onkin rankkaa. Se on aivan satumaista. Siksi perheelliset, tämän tietäen, ovat surullisia nähdessään lapsettoman omassa elämässään.

Miksi kukaan lähtee hakemaan sellaista elämää, missä kaikki päivät ovat samanlaisia? Ja vielä muunlaisia kuin haluaisi? Mitä elämää se sellainen on? Siitä pitäisi varoittaa kaikkia nuoria. Viis siitä, jos useampi pelastuu perheellisyydeltä, kyllä sitä aina niitä riittää, jotka vielä lisääntyvät. Mutta näiden pelastuneiden elämä olisi niin paljon parempaa.

Eipä tuommoisesta surulliseksi tule, kun on itse onnellinen perheellisessä elämässään :) Enkä koe tätä mitenkään rajoittavana, minulla on myös omat harrastukset ja menot. Pari vuotta meni keskittyen lapsiin, silloin kun nämä syntyivät, muttei sekään surulliseksi tehnyt, kun tiesi tilanteen olevan väliaikainen.

Ei tule. Omituinen kysymys. Sinkkunakaan en tullut surulliseksi siitä, kun näin perheellisten viettävän elämäänsä. Yleensäkään muiden elämiset ei minua hetkauta suuntaan taikka toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä se lapsettoman tekeminen sitten on, mistä pitäisi olla kateellinen?

Itse tiedän lapsettomia, jotka harrastavat, käyvät baareissa, opiskelevat, ovat töissä, matkustelevat, katsovat telkkaria, nukkuvat päiväunia..

Mikä noista on asia, jota en voi tehdä kun minulla on lapsia?

Omat harrastukseni ovat kotina tehtäviä tai kävelyä/metsäretkiä ja nautin kävelystä/metsäretkistä nautin vain seurassa.

Baareissa en ole ikinä tykännyt käydä, matkustella voitaisiin, jos haluaisimme, pystyn katsomaan telkkaria, nukkumaan tarvittaessa päiväunet jne.

Jep. Oikeastaan ainoa mitä lapsellisena ei voi tehdä, on sellainen elämä, missä ei ole pysyvää kotia vaan reppureissataan hanttihommia tehden (tai vaikka mitä vaan hommia tehden) ympäri maailmaa. Mä tiedän, että se ei olisi sopinut mulle enkä harrastanut sitä ennen lapsiakaan. Mielellään kyllä luen esim. tällaisten ihmisten blogeja ja ihailen heidän elämäntyyliään, mutta mä en menettänyt tällaista elämää saadessani lapsia kun en ole sellaista koskaan halunnut.

Mun ja mun lapsettomien ystävien elämät ei hirveän ratkaisevasti vaikuta poikkeavan toisistaan, vaikka ihan se konkreettinen arki on toki toisenlaista.