Lue keskustelun säännöt.
Perheellinen, tuletko surulliseksi kun näet miten lapseton nauttii elämästään?
22.01.2018 |
Tuleeko sellainen olo, että on vankilassa omassa lapsiperhe-elämässään, eikä voi tehdä mitään mitä lapseton tekee? Tuleeko hirveä olo, kun näkee, miten lapseton nauttii jokaisesta päivästä, elää täysillä, tekee asioita vapaa-ajallaan ja suunnittelee elämäänsä, kun itse joutuu olemaan vain lasten kanssa? Miten sellaista kestää?
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Reps😂. Luuletko että kestää vuosikymmeniä se yövalvominen?
Pitää imettää Petteri 19v, ja vaihtaa sille vaipat. Huh huh, on rankkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsettomana ollessa ei tarvinnut murehtia lapsen terveyden ja hengenpuolesta.... siinä mielessä helpompaa.
Mutta eipä ollut myöskään sitä riemukasta naurua eikä ihania pieniä silmiä mitä rakastan tuijottaa... enkä kuullut sitä kauneinta sanaa, äiti.
Raskasta välillä, itku päässyt kun aamulla hyppää bussiin kohti sairaalaa jotta pääsee lapsen luokse jälleen.
Mutta kyyneltäkään en vuodattanut koska en haluaisi lapseni luo, montakin kun joudun pois lähtemään. Päivääkään en vaihtaisi pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Reps😂. Luuletko että kestää vuosikymmeniä se yövalvominen?
Pitää imettää Petteri 19v, ja vaihtaa sille vaipat. Huh huh, on rankkaa.
No kyllä jos kolme, neljäkin lasta tekee niin kyllä se yövalvominen voi kestää enemmänkin kuin 10v. Juuri kun on saanut yhden pari-kolmevuotiaan nukkumaan yönsä hyvin, niin hups, seuraava herättelijä tupsahtaa maailmaan ja aloittaa alusta sen yöheräilyn jne jne
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tulen, koska en halunnut tätä lasta. Mies halusi ja minä myönnyin, huonoin päätös elämässäni. Mies ei kantanut vastuutaan ja minun kontolleni tämä tietysti jäi. Tekee usein mieli jättää puistoon tai työntää rattaat järveen. Saisin elämäni takaisin.
Saisit elämän kaltereiden takana. Anna prkl adoptioon, Suomessa paljon aikuisia jotka rakastaisi lastasi enemmän kuin omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tulen, koska en halunnut tätä lasta. Mies halusi ja minä myönnyin, huonoin päätös elämässäni. Mies ei kantanut vastuutaan ja minun kontolleni tämä tietysti jäi. Tekee usein mieli jättää puistoon tai työntää rattaat järveen. Saisin elämäni takaisin.
Miten sitten selviät? Minkä ikäinen lapsesi on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole lapsia, ja huvittaa nämä joidenkin (ei onneksi useimpien) äitien arvelut siitä miten vastuutonta/itsekästä/huoletonta/yksinäistä nyt tai tulevaisuudessa elämäni varmasti on.
Elän ihan tavallista elämää, en vaan ole halunnut lapsia. Ne asiat joita esim. tässä ketjussa listataan lapsen tuomaksi iloksi ja onneksi, eivät toisi iloa minulle. Ne asiat mitkä tuovat minulle iloa ja ovat todella tärkeitä kuten hiljaisuus ja aina siisti koti ja paljon omaa aikaa päivittäin, eivät varmaan tunnu läheskään yhtä hienoilta niistä jotka ovat valinneet lapsia tehdä. Siinä että ihmiset on erilaisia ei ole mitään pahaa, ja nää on niitä makuasioita joista ei voi järkevästi kiistellä. Uskon että ihmisillä jotka ovat kaikin puolin tyytyväisin valintoihinsa ei ole tarvetta mollata muita tai väittää omaa elämäntapaansa ainoaksi oikeaksi.
Mun mielestä on luksusta on se että kuuluu ylipäätään niihin ihmisiin jotka ovat voineet vapaasti valita. Kaikki eivät voi. Jotkut painostetaan lisääntymään, toiset eivät saa biologisia lapsia vaikka kovasti haluaisivat. Moni ei löydä lisääntymiskumppania, tai perheestä tulee erilainen kuin mitä on alunperin toivonut.
Pidän itseäni etuoikeutettuna siksi että voin elää niin miten haluan ja että elämä on tässä asiassa täyttänyt toiveeni.
Voi kultapieni, ei tule :) Olen niin onnellinen kolmesta lapsestani <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Reps😂. Luuletko että kestää vuosikymmeniä se yövalvominen?
Pitää imettää Petteri 19v, ja vaihtaa sille vaipat. Huh huh, on rankkaa.No kyllä jos kolme, neljäkin lasta tekee niin kyllä se yövalvominen voi kestää enemmänkin kuin 10v. Juuri kun on saanut yhden pari-kolmevuotiaan nukkumaan yönsä hyvin, niin hups, seuraava herättelijä tupsahtaa maailmaan ja aloittaa alusta sen yöheräilyn jne jne
Suosittelen sitten vahvasti ettei hanki sitten lasta jos valvominen pelottaa. Omasta puolesta voin sanoa, että mun yövalvominen loppui esikoisen kanssa puolivuotiaana ja kuopus 4kk nukkuu joitakin öitä jo kymmenestä kasiin. Tietysti kaikki lapset ei ole tällaisia, siskon nuorin valvotteli 3v asti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan lähtee hakemaan sellaista elämää, missä kaikki päivät ovat samanlaisia? Ja vielä muunlaisia kuin haluaisi? Mitä elämää se sellainen on? Siitä pitäisi varoittaa kaikkia nuoria. Viis siitä, jos useampi pelastuu perheellisyydeltä, kyllä sitä aina niitä riittää, jotka vielä lisääntyvät. Mutta näiden pelastuneiden elämä olisi niin paljon parempaa.
En lähde ketään neuvomaan tekeekö lapsia vai ei, mutta mistä kuvittelet että kaikki päivät olisi samanlaisia? Lapsettomana elämäni alkoi toistaa itseään päivästä toiseen. Nyt kolmen lapsen kanssa ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei tule kahta samanlaista päivää olemaan. Ja yleensä ne on kyllä sellaisia mitä haluankin, ei tietenkään aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En voi edes ymmärtää ap.n tyhmää kysymystä. Olen maailman onnellisin suurperheen äiti😊
En enää, onneksi.
Vauvavuotena tunsin paljon surua, kateutta ja ahdistusta. Semmoinen paniikinomainen fiilis "mitä olen mennyt tekemään".
Mulla oli ikää jo 35v, kun vauva syntyi, mutta mulla opinnot kesken, rahat tiukilla ja olin vieraassa maassa, jossa mieheni kanssa asumme nykyäänkin. Mies tosin oli jo silloin vakityössä ja meillä oli sinänsä kaikki hyvin.
Kaduin ihan vilpittömästi ensimmäiset kuukaudet vauvaa ja mietin vain Suomeen palaamista ja tuttua, turvallista, lapsetonta elämääni. En olisi jaksanut keskittyä vauvaan yhtään, vaan itseeni. En tuntenut kunnollista kiintymystä heti. Synnytys vieraassa maassa oli myös pelottava kokemus, vaikka ihan ok menikin. Ei ketään kavereita ympärillä, vain miehen sukulaisia. Kulttuurierot ja kotimaan ja sen yhteisön kaipuu meinasivat hajottaa täysin. Masennuskin tuli sitten myöhemmin.
Nyt lapsi on 3,5v ja ihana tyyppi, rakastan häntä. Elämä helpompaa, mulla on työpaikka ja opinnot tehty loppuun. Mutta rehellisyyden nimissä, jos pääsisin uudestaan siihen hetkeen, kun päätin muuttaa miehen mukana ja teimme päätöksen lapsen yrittämisestä, valitsisin toisin. Oli vähän liian rankat vuodet. En tiedä olisinko Suomessa päässyt helpommalla.
Toista lasta meille ei tule, missään nimessä, vaikka mies on asian ottanutkin puheeksi. Hänellä on haave kahdesta ja mulla haave eheästä mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan lähtee hakemaan sellaista elämää, missä kaikki päivät ovat samanlaisia? Ja vielä muunlaisia kuin haluaisi? Mitä elämää se sellainen on? Siitä pitäisi varoittaa kaikkia nuoria. Viis siitä, jos useampi pelastuu perheellisyydeltä, kyllä sitä aina niitä riittää, jotka vielä lisääntyvät. Mutta näiden pelastuneiden elämä olisi niin paljon parempaa.
Miksi sä luulet, että lapsellisen ihmisen kaikki päivät ovat samanlaisia?
Miten sun päivät eroaa toisistaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Reps😂. Luuletko että kestää vuosikymmeniä se yövalvominen?
Pitää imettää Petteri 19v, ja vaihtaa sille vaipat. Huh huh, on rankkaa.No kyllä jos kolme, neljäkin lasta tekee niin kyllä se yövalvominen voi kestää enemmänkin kuin 10v. Juuri kun on saanut yhden pari-kolmevuotiaan nukkumaan yönsä hyvin, niin hups, seuraava herättelijä tupsahtaa maailmaan ja aloittaa alusta sen yöheräilyn jne jne
No meillä kolme lasta, nuorin 5v. Muistan että ensimmäisen lapsen jälkeen joskus väsytti alkuaikoina. Muut lapset ei ollenkaan. Ehkä siihen osasi jo asennoitua että se on niin nopeasti ohi. Mutta vuosikymmeniä muka univelkaisena hortoiltaisiin😂😂. Herääs nyt itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tulen, koska en halunnut tätä lasta. Mies halusi ja minä myönnyin, huonoin päätös elämässäni. Mies ei kantanut vastuutaan ja minun kontolleni tämä tietysti jäi. Tekee usein mieli jättää puistoon tai työntää rattaat järveen. Saisin elämäni takaisin.
Miten sitten selviät? Minkä ikäinen lapsesi on?
Päivä kerrallaan tässä mennään, en minä lasta mihinkään jätä. Mutta se ajatus pyörii päässä, täällä sen on helppo antaa tulla ulos. Ja lapsi (8kk)näyttää isälleen, jota tällä hetkellä syvästi inhoan. Lapsen isä ei parin kuukauden jälkeen lapsen syntymästä enää halunnutkaa lasta. Häiritsi elämää liikaa. Muutti pois ja sanoi ettei halua olla tekemisissä meidän kanssa.
Sellaisella jonninjoutavallahan nuo lapsettomat tuntuvat täyttävän näköalattoman elämänsä. En pidä aikuisen ihmisen elämänä lainkaan. T: Onnellinen äuti, jolta ei mitään puutu.
Vierailija kirjoitti:
Sellaisella jonninjoutavallahan nuo lapsettomat tuntuvat täyttävän näköalattoman elämänsä. En pidä aikuisen ihmisen elämänä lainkaan. T: Onnellinen äuti, jolta ei mitään puutu.
Onko jonninjoutavassa jotain vikaa?
Vierailija kirjoitti:
Voi kultapieni, ei tule :) Olen niin onnellinen kolmesta lapsestani <3
Äitiyskö tekee ihmisistä tällaisia kullittelijoita? Unohtuuko silloin, miten puhutaan aikuisten kesken?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Reps😂. Luuletko että kestää vuosikymmeniä se yövalvominen?
Pitää imettää Petteri 19v, ja vaihtaa sille vaipat. Huh huh, on rankkaa.No kyllä jos kolme, neljäkin lasta tekee niin kyllä se yövalvominen voi kestää enemmänkin kuin 10v. Juuri kun on saanut yhden pari-kolmevuotiaan nukkumaan yönsä hyvin, niin hups, seuraava herättelijä tupsahtaa maailmaan ja aloittaa alusta sen yöheräilyn jne jne
No, kaikkihan tietävät ettei sellaisessa ole mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukaan lähtee hakemaan sellaista elämää, missä kaikki päivät ovat samanlaisia? Ja vielä muunlaisia kuin haluaisi? Mitä elämää se sellainen on? Siitä pitäisi varoittaa kaikkia nuoria. Viis siitä, jos useampi pelastuu perheellisyydeltä, kyllä sitä aina niitä riittää, jotka vielä lisääntyvät. Mutta näiden pelastuneiden elämä olisi niin paljon parempaa.
En lähde ketään neuvomaan tekeekö lapsia vai ei, mutta mistä kuvittelet että kaikki päivät olisi samanlaisia? Lapsettomana elämäni alkoi toistaa itseään päivästä toiseen. Nyt kolmen lapsen kanssa ei voi koskaan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Ei tule kahta samanlaista päivää olemaan. Ja yleensä ne on kyllä sellaisia mitä haluankin, ei tietenkään aina.
Kaikkihan ne ovat samanlaisia, koska ne ovat lasten kanssa ja lastenhoitoa.
Kyllä tulen, koska en halunnut tätä lasta. Mies halusi ja minä myönnyin, huonoin päätös elämässäni. Mies ei kantanut vastuutaan ja minun kontolleni tämä tietysti jäi. Tekee usein mieli jättää puistoon tai työntää rattaat järveen. Saisin elämäni takaisin.