Lue keskustelun säännöt.
Perheellinen, tuletko surulliseksi kun näet miten lapseton nauttii elämästään?
22.01.2018 |
Tuleeko sellainen olo, että on vankilassa omassa lapsiperhe-elämässään, eikä voi tehdä mitään mitä lapseton tekee? Tuleeko hirveä olo, kun näkee, miten lapseton nauttii jokaisesta päivästä, elää täysillä, tekee asioita vapaa-ajallaan ja suunnittelee elämäänsä, kun itse joutuu olemaan vain lasten kanssa? Miten sellaista kestää?
Kommentit (119)
Tulen iloiseksi kun näen ystävieni elävän onnellista elämää.
Itsekin olen onnellinen omaan elämääni, enkä muuta toivo kun, että kaikki voisivat olla yhtä onnellisia ja nauttia elämästään lapsilla tai ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Miksi ap sellaista kuvittelee?
Ei vaan päinvastoin. Mulla on kyllä vaan 3 lapsetonta ystävää, että ei ole kovin laaja otanta, muilla ystävillä lapsia 1-5 kpl, itsellä 3. Yleensä mietin, että miten ihmeessä nuo lapsettomat jaksaa tuota tapahtumaköyhää ja tylsää ja tasapaksua elämäänsä. Mutta sitten ajattelen, että he ovat sen itse valinneet, joten se on varmasti heille se paras mahdollinen tapa elää. Minä taas olen olen valinnut lapset ja elän onnellista perheellisen elämää. Meidän lapset on jo aikuisia/aikuistuvia, joten jo monen vuoden ajan olen saanut tehdä paljon ihan sellaista mitä itseä huvittaa.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että lapselliset ovat aktiivisempia ihan kaikilla elämänaloilla, onko se seuraus vai syy, sitä en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Kukin taaplaa tyylillään. En ymmärrä mitä järkeä kenenkään on kadehtia kenenkään elämää. Mistä sinä voit tietää mitä ristejä itse kullakin on kannettavanaan oli sitten perheellinen tai perheetön.
Näinpä juuri. Minun hyvä ystäväni, joka nyt sattuu olemaan lapseton, on elänyt jo monta vuotta hyvin vaikeaa elämää.Tuntuu ihan väärältä, että yhdelle ihmiselle sattuu niin paljon ikäviä asioita ja varsinkin, kun tämä ihminen on todella auttavainen ja aina kaikille mukava, mun yksi rakkaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistä. Aina on ollut kiinnostunut myös mun lapsista, ei ole perhe meitä erottanut.
Ensin ystäväni isä kuoli yllättäen, sitten hänen äitinsä sairastui syöpään ja ystäväni oli hänen omaishoitajansa tämän viimeiset kuukaudet. Hänen äitinsä viimeisellä elinviikolla hänen oma miehensä sai vakavan aivoinfarktin (menetti mm. puhekyvyn). Pian sen jälkeen hänen rakas koiransa yllättäen sairastui ja kuoli ja sen jälkeen ystävälläni todettiin syöpä. Onneksi hän selvisi siitä, tai on nyt ainakin toistaiseksi terve, mutta nyt jäi juuri työttömäksi. Tuossa on enemmän kuin liikaa yhdelle ihmiselle.
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei kyllä tuu mieleen sellasta tilannetta. Kerran yks sanoi katsovansa koko illan telkkaria töiden jälkeen ja kuulosti vaan oudolta.
Minun lapseton kaverini hehkutti juuri muutama päivä sitten omaa upeaa elämäänsä kun istui koko vapaa päivän sohvalla katsomassa netflixiä. Tota okei. Mikäs siinä jos tykkää.
Se on se vapaus, kun saa tehdä sitä mistä nauttii kenenkään kokoajan keskeyttämättä ja häiritsemättä. Kyllä mäkin nauttisin. 👍🏼
Tutkija kirjoitti:
Kylläpä on naurettava ja lapsellinen kommentti. Lapsettomien elämä se näyttää olevan vaan pelkkää riemujuhlaa, kumma ettei minun elämäni ollut sitä ennen lasta. Piti miettiä opiskeluita ja töitä, siivota ja jopa tehdä tein vapaaehtoistöitä. Silti tuli matkustettua jo lähes kyllästymiseen asti ja bilettäminen ei enää maistunut. Tästä huolimatta minulla oli masennusta ja näköalattomuutta, kuten myös monilla lapsellisilla että lapsettomilla ystävillä.
Ja kas kummaa, lapsen saatuani olen edelleen voinut jatkaa elämää,nauttia siitä sekä tehdä tulevaisuuden suunnitelmia. Nyt lapsen myötä elämässä on vaan uusi kerros joka tuo lisää väriä ja haastetta elämään. Lapsettomana asiat alkoivat jo tympiä ja pyöriä samaa rataa.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo aloittajan tilannehan tarkoittaisi sitä, että perheelliset eivät nauttisi elämästään, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Aika monelta sinkulta unohtuu, että perheellisetkin ovat joskus olleet sinkkuja ja sinkkuudesta nautiskelu on jossain vaiheessa muuttunut lähinnä pakkopullaksi.
No mua taas alkais lapsiperhearki tympiä, joka päivä pyöris samaa rataa jota pitäs jaksaa vuosikymmenet väsyneenä, kun ei ole saanut nukkua parin tunnin pidempiä pätkiä. Huhhuh! 😱[/quote]
Ei minun kaksi lasta ole kyllä valvottaneet vuosikymmeniä. Yhteensä valvottivat noin kolme vuotta. Eikä joka päivä ole pyörinyt samaa rataa viimeiset 14 vuotta. Todella paljon kaikkea erilaista iloista, surullista, onnellista ja onnetonta on tapahtunut. Aika lapselliselta kuulostat (vaikka oletkin lapseton 😁).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun sinkkuystävät valittavat usein rahan puutetta, kun joutuvat maksamaan kaiken yksin, eikä ole lapsilisiä, eikä pääse äitiyslomalle, eikä saa olla töistä pois hoitamassa sairasta lasta jne. Todelliselta kärsimystaistelulta saavat oman elämänsä kuulostamaan. Ovat kyllä 35-45v eivätkä siis ihan nuoria.
Näitä on minun mielestäni vähän hassua verrata keskenään. "kummalla on kivempaa?" Huoh... :)
En oikein oo päässyt perille siitä miten oikeasti kaikki ei ymmärrä että ei ne lapset vahingossa tule.Yleensä siis. Usein niitä halutaan ja toivotaan.Moni haluaa jopa suurperheen,moni joutuu yrittämään lapsensaamista ihan kamalan pitkään ja on maailman onnellisin jos se toive vihdoin toteutuu.
Joidenkin juttu on se vapaus voida mennä,tulla ja tehdä miten haluaa ja mitä kaikkea se ikinä onkaan.
Joidenkin juttu vaan on ne lapset ja perhe-elämä. Muutenkin normi-ihminen tietää että elämässä on hyviä ja huonoja puolia,rankkoja aikoja ja ihania aikoja. Ei se koske vain lasten kanssa elämistä.
Omassa perhepiirissä on pari lapsetonta naista jotka melko kovaan ääneen toitottaa vihaavansa lasten rääkymistä,itkua,melua tms. Äitinä näkee ja kokee aika paljon muutakin :D
Itse olin sinkkuna ja vielä lapsettomana vaihtelevasti masentunut,ulkonäkökeskeinen ja kamalan lapsellinen ihminen. Itselle lapset toi sen paljon puhutun tarkoituksen elämään.
Ei ne lapset ole mikään kahle ja vankila,vain tietämätön voi luulla niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tule. Olen saanut toteuttaa elämässäni tähän mennessä kaikki haaveeni(matkat, opiskelut ja muut). Enempää unelmia ei ole tullut vielä, joten olen onnellinen tästä perustasaisesta arjesta ihanan perheeni kanssa.
Mun elämä on onnellista ja juuri itseni näköistä. En ihan ymmärrä miksi minun pitäisi tulla surulliseksi, jos joku muukin on onnellinen.
Tuttavani on lapseton, melkein samaa ikäluokkaa kuin itsekin olen. Kovin tuntuu olevan yksinäinen ja koiransa on tärkeä hänelle. Ei hänelläkään siis nyt täyttä vapautta mennä ja tehdä mitä vaan ole, kun omistaa lemmikin. Työkään ei ole suuripalkkainen, asuu pienessä yksiössä. Kotona ollessaan on enimmäkseen koneella, ei harrastuksia, matkoilla käy 1-2 kertaa vuodessa, parisuhteen haluaisi uuden. Näin on itse kertonut. En ole varma onko ihan tyytyväinen elämäänsä. Se surettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen läheisesti perheen, jossa kolme lasta ja he vaikuttavat oikein onnellisilta. Vanhemmat ovat jo ennen omia lapsiaan osallistuneet muiden lapsien hoitoon, eivätkä suuremmin ole välittäneet esim ulkomaan matkailusta tai maallisesta mammonasta. Olemme oman mieheni kanssa kahdestaan myös hyvin onnellisia , matkaillemme paljon, syömme ulkona, käymme elokuvissa, laivalla, museoissa jne. En arvota kumman perhe elää onnellisempaa elämää, minulle riittää että olemme kaikki suht onnellisia.
Varmasti on perheettömiä onnettomia, kuten myös perheellisiä onnettomia. Ja kenenkään elämä ei ole aina yhtä juhlaa.
Miksi tää vastakkainasettelu pitää kaivaa esiin kerta toisensa jälkeen? Oikeesti? Keksikää jo uusia aiheita ja keskittykään omaan elämään älkääkä muiden tekemisiin ja valintoihin. Kukin olkoon onnellinen omalla tavallaan.
En tule surulliseksi. Mä rakastan elämääni, vaikka olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat elämäni tärkeimmät ihmiset.
Ymmärrän ettei kaikista olisi tähän, ettei kaikki voi nauttia lapsiperhearjesta enkä arvostele tai tuomitse sellaista valintaa.
Itse kuitenkin nautin, jopa niistä huonoista päivistä kun illan tullen pienet kädet tulee kaulan ympärille ja kuuluu "Äiti minä rakastan sinua"
Vierailija kirjoitti:
Ei, päinvastoin. Säälin lapsettomien kavereideni sisällötöntä elämää. Ei mitään pysyvää, syvää tai hengellistä. Kaikki arvot materialistisia. Elämänkokemuksen puute näkyy.
Anteeksi mutta naurattaa tämä kommentti. Sitten toisaalta ilostuttaa koska tajuan että itse olen vapaa. Mitä hengellistä ja ihanaa on siinä että perhe vihaa naista? Myös kaikki uskonnot vihaavat naisia. Myös miehet vihaavat naisia. Millä logiikalla on syvällistä se että olet miehen omaisuutta ja päätät vapaana valita määritellä itsesi miehen kautta vaikka naiset on pakotettu siihen? Mitä kaunista ja syvällistä on siinä että on näkymätön, halveksittu, toisen alamainen jola tekee nöyryyttävää työtä ja tapoja joihin mies ei koskaan suostuisi?
'Molempi parempi' ja ihan sen mukaan miten kukakin on valinnut, tai vaikka sitten jättänyt valitsematta.
Onko näitä jatkuvia tällaisia rinnastuksia pakko tehdä ?
Mitä väärää siinä on, jos ihminen on omaan elämäänsä tyytyväinen sellaisena kuin sen itse haluaa !
Vierailija kirjoitti:
En tule surulliseksi. Mä rakastan elämääni, vaikka olen kolmen lapsen yksinhuoltaja. Lapseni ovat elämäni tärkeimmät ihmiset.
Ymmärrän ettei kaikista olisi tähän, ettei kaikki voi nauttia lapsiperhearjesta enkä arvostele tai tuomitse sellaista valintaa.Itse kuitenkin nautin, jopa niistä huonoista päivistä kun illan tullen pienet kädet tulee kaulan ympärille ja kuuluu "Äiti minä rakastan sinua"
No aika harvoin lapset (yleensäkään) ihan noin kuitenkaan äidilleen sanovat .
Rehellisesti sanottuna: joo joskus. On varmasti kiva kun voi huolettomasti varata Pariisin matkan kesälomalle tai lähteä ainakin puoli-spontaanisti ravintolaillalliselle satunnaisena keskiviikkona. Mutta että olenko mä perimmiltäni kateellinen, no en ole. Ei nämä lapset tähän oikeasti vahingossa ole tulleet. Eli tietoinen valinta on kuitenkin kyseessä.