Mikä siinä on, että ihmisten päähän ei mahdu ettei kaikilla ole tukiverkostoa?

Monet tuntuvat kaipaavan yhteiskunnalta lastenhoitopalveluita. No miten on, äänestitkö viime kunnallisvaaleissa ehdokasta ja puoluetta, jonka prioriteettilistalla lastenhoitopalveluiden parantaminen oli top 3 asioiden joukossa? Vai  äänestitkö jotain muuta? Vai etkö edes tiedä, mikä ehdokkaasi suhtautuminen lastenhoitolaveluihin on? Vai jätitkö kenties kokonaan äänestämättä? Ei niitä palveluita tule, jos kansalaiset jättävät äänestämättä tai äänestävät sellaisia ehdokkaita, joille lastenhoitopalveluiden parantaminen ei ole tärkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Monet tuntuvat kaipaavan yhteiskunnalta lastenhoitopalveluita. No miten on, äänestitkö viime kunnallisvaaleissa ehdokasta ja puoluetta, jonka prioriteettilistalla lastenhoitopalveluiden parantaminen oli top 3 asioiden joukossa? Vai  äänestitkö jotain muuta? Vai etkö edes tiedä, mikä ehdokkaasi suhtautuminen lastenhoitolaveluihin on? Vai jätitkö kenties kokonaan äänestämättä? Ei niitä palveluita tule, jos kansalaiset jättävät äänestämättä tai äänestävät sellaisia ehdokkaita, joille lastenhoitopalveluiden parantaminen ei ole tärkeää. 

Sellaista ehdokasta ei ollut. Ketään kuusikymppistä kunnallisvaaliehdokasta ei kinnosta tukiverkoton lapsiperhe.

En jaksa lukea koko ketjua. Mutta..

Olen kyllästynyt siihen, että ihmiset kuvittelee minun olevan heidän tukiverkkonsa. Olen hoitanut lukemattoman määrän toisten lapsia ja hoitanut niiden asioita ja ollut tukena. Kyllästyin lopulta siihen, että lapsia vain tuotiin oven taakse ja häivyttiin kauppaan, kun pitää olla tukiverkko ja jotenkin kuviteltiin, että se olen minä.

Kyllästyin siihen, kun huomasin pitäväni ilmaista iltapäiväkerhoa, kun tukiverkko..niin olin minä.

Meinasin riemastua, kun yksi päivä joku äiti soitti, että minä olen kuulemma hänen tukiverkkonsa ja hän ilmoitti päiväkotiin, että haen nyt hänen lapsensa, kun se on kipeä. Niin juuri. Puen omat lapset ja lähden kävelemään päiväkotiin pienintä pulkalla vetäen ja haen jonkun kipeän lapsen tukiverkkona kotiini.  Kieltäydyin kunniasta. Äiti suuttui, kun olen niin itsekäs, enkä suostunut olemaan hänen tukiverkko.

Ihmiset käyttävät toisia niin härskisti hyväksi, että jos suostut auttamaan kerran, pari, niin huomaat, että jonkun pentulauma on monta kertaa viikossa ovesi takana, kun olet...tukiverkko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

turha haaveilla kirjoitti:

Kuten moni muukin on kertonut niin sitä luuli tukiverkon olevan kunnossa. Oikeassa hädässä onkin ja ja ihan lyhyeksi ajaksi saan hoitoon (tunneista puhutaan), mutta ei mitään isompaa tai jotain konkreettista apua esim pieni valvottava vauva ja siivous. Itselleni ihan normaali arkea että itse tehdään siivoukset ja ruuat vaikka mikä olisi, joten joka kerta yllättää kun joku ilmoittaa vaikka mummin tulevan kylään siksi aikaa että saa siivottua tai laitettua ruokaa. Onni heille, mitään ei minulta pois.

Eniten harmittaa ystävät jotka kummeiksi pyydettiin eikä juurikaan kiinnostuneita lapsesta olla. Eihän lapsettomat jaksa. Ja mummi joka hoitaa muita lapsenlapsia muttei meidän.

Mä luulen, että moni ei tule edes ajatelleeksi, että pieni vauva estäisi siivoamisen. Rehellisesti sanottuna asia oli mullekin ihan uusi ja tuli esille vasta tästä kirjoituksestasi. Ymmärrän sen, jos äiti on niin väsynyt, että ei jaksa siivota, ja sen vuoksi tarvitsisi jonkun siivoamaan, mutta jos kuitenkin jaksaa siivota, niin miten pieni vauva estää sen? Kun lapsi lähtee liikkumaan, sitten siivoaminen muuttuu hankalammaksi, kun lasta pitää vahtia samalla kun siivoaa. Pieni vauva on ja pysyy kuitenkin juuri siinä, mihin sen on jättänyt. Sulla on ilmeisesti vauva, jota pitää kanniskella koko ajan tai ainakin pitää sylissä? Voisitko siivota iltaisin, kun miehesi on kotona ja hän voi olla vauvan kanssa sillä aikaa, kun sinä siivoat? Tai mies siivoaisi? Siis mikäli et ole yksinhuoltaja. 

Nykyisin taitaa olla myös aika tavallista, ettei anoppeja eikä edes omia äitejä haluta omaan kotiin. Jos on vähän aikaa seurannut tätä palstaa, asia on päivänselvä. Älä tuppaudu, on sääntö, jota isovanhempien halutaan noudattavan. Äläkä missään tapauksessa itse ehdota, että tulisit käymään, vaan odota kutsua. Varsinkin miniään pitää olla erittäin läheiset ja lämpimät välit, jotta voisi edes ehdottaa mitään tuollaista. Toisaalta jos on erittäin läheiset ja lämpimät miniään, miniä itsekin voi pyytää tarvitsemaansa apua. Jos menee ehdottamaan, että tulisi vauvaa hoitamaan siksi aikaa, että lapsen äiti saa siivottua, joku miniä/tytär satavarmasti pahoittaa tästä mielensä, koska ajattelee anopin/äidin pitävän heidän kotiaan sotkuisena. Nykyisin pitää kaikessa olla hyvin varovainen, jotta kukaan ei vaan loukkaannu. 

Kyllä nykyisin on tavallista ettei äitejä ja anoppeja kiinnosta! Meillä molemmat mummot ja ukit terveitä 64-67v eläkeläisiä ja on terveyttä/aikaa/rahaa, mutta kiinnostus vaan puuttuu. Ovat täydellisen piittaamattomia omista lapsistaan ja lapsenlapsistaan. He eivät koskaan soita tai halua tavata, ei vaan kiinnosta omien lasten elämä tai ei vaan viitsi tavata lapsenlapsia.

Minä ekat 8v yritin, pidin yhteyttä, kutsuin kylään, lähetin valokuvia, askartelin lasten kanssa.

Viimein luovutin kun en jaksanut sitä että isovanhemmat ei tehneet pienintäkään aloitetta. Lopputulos: appilan väestä ei ole kuulunut mitään kahteen vuoteen ja omat vanemmst ovat soittaneet kerran. Nähty ei olla kahteen vuoteen ja tänä aikana sain nuorimman lapsen. Isovanhemmat eivät tulleet nuorimman ristiäisiin (”on niin vaikeeta kun pitäisi ajaa autolla 100km”) eivätkä ole tätä lapsenlastaan koskaan nähneet.

Tämä on sitä nykypäivän mummoilua ja isovahempimenoa. Kiinnostaa vaan eläkeläisten humpat, jumpat, retket ja mökkeily. Omille lapsille soitetaan max kerta vuoteen 5min puhelu, siinä kerrassaan ihmissuhteen hoitamista tarpeeksi.

Miesten elämä se on helppoa. Äidit ja anopit syyllistetään, jos eivät jaksa olla tukiverkkona ja hoitaa lapsenlapsia. Mutta isät ja apet saavat rauhassa olla mukavia pappoja, vaikka eivät ikinä lapsenlapsiaan näkisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä jotenkin vaikeaa kuvitella, että olisi perheitä, joilla ei ole minkäänlaisia tukiverkkoa tms. Mutta aika paljon näitä kait on. Mulla on äiti :)

Niin. Minun vanhemmat ei enää ole elossa eikä miehen isä, miehen äiti on vanhainkodissa. Miehellä ei ole sisaruksia, minulla on veli mutta hän asuu ulkomailla ja hänellä on kaksi pientä lasta siellä, joissa on kiinni. Eipä ole tukiverkkoja meillä.

Asutte siis korvessa ilman naapureita, eikä teillä ole sukulaisia, ei  ystäviä, ei työkavereita, eikä näillä perheitä, eikä aikomustakaan hankkia niitä

Miksi naapurit auttaisi, harvassa on ne naapurit.

Naapurit ei tarkoita sitä että ne auttaa.

En itsekkään hoitaisi kenenkään lapsia tai ottaisi mitään vastuuta niistä.

Jossain voi löytyä naapurista apua, ehkä maaseudulla.

Suomen toiseksi suurimmasta kaupungista esimerkiksi.

Naapurit ovat kavereita ja jeesaavat toisiaan.  Hienoa että pärjäät ihan itse, jos taas et pärjää ja valitat ettei ole verkostoja, niin ihan oma häpeäsi.

Ollaan varmaan oltu jaksavampia ja ahkerampia kuin sinä joka näytät apua niin kovasti tarvitsevan.

Meillä kun on ihan näyttöä että kaksi vanhempaa kyllä hoitaa kaksi lasta.

Pojat nyt 14 ja 16v.

En tiedä mistä olet tuon käsityksen keksinyt, että tarvitsisimme paljon apua. Meitä on kaksi matkatöissä käyvää vanhempaa ja kolme lasta, jotka ovat jo isoja. Saimme lähes kaiken lastenhoidon sumplattua ihan keskenämme viikottaisella ja kuukausittaisella etukäteissuunnittelulla, missä käytiin työmatkat ym. asiat läpi. etätöitä olemme pystyneet tekemään jo yli 20 vuotta, jolloin lasten sairastamiset (joita oli tosi harvoin) oli helppo hoitaa itse. Hankalimpia olivat loma-aikojen järjestelyt, käytimme niihin eri palveluntarjoajien kuten urheiluseurojen ja kaupungin päiväleirejä, työkaverien lukiolaislapsien  kesätyöapua. Naapureiden kanssa olemme silloin tällöin ottaneet ja antaneet lapset hoitoon työpäivän ajaksi tai vaikka vanhempainillan ajaksi tai hakeneet lapset hoidosta/koulun päiväkerhosta.  Joskus lapset ovat olleet mummon hoteissa muutaman päivän. Se on kuitenkin ollut harvinaista herkkua, koska isovanhemmat ovat matkustaneet tosi paljon.  MLL:n hoitajia olemme myös pari kertaa käyttäneet. 

On omasta asenteesta kiinni, miten asiat saa hoidettua. Sillä asenteella, että esim. naapurit  ovat oletusarvoisesti pasketta eikä heihin voi luottaa, on varmasti vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monet tuntuvat kaipaavan yhteiskunnalta lastenhoitopalveluita. No miten on, äänestitkö viime kunnallisvaaleissa ehdokasta ja puoluetta, jonka prioriteettilistalla lastenhoitopalveluiden parantaminen oli top 3 asioiden joukossa? Vai  äänestitkö jotain muuta? Vai etkö edes tiedä, mikä ehdokkaasi suhtautuminen lastenhoitolaveluihin on? Vai jätitkö kenties kokonaan äänestämättä? Ei niitä palveluita tule, jos kansalaiset jättävät äänestämättä tai äänestävät sellaisia ehdokkaita, joille lastenhoitopalveluiden parantaminen ei ole tärkeää. 

Sellaista ehdokasta ei ollut. Ketään kuusikymppistä kunnallisvaaliehdokasta ei kinnosta tukiverkoton lapsiperhe.

Jos kaikki kunnallisvaaliehdokkaat ovat kuusikymppisiä, lienee selvää, ettei kunnassa juurikaan asu muita kuin iäkkäitä ihmisiä. Ymmärrettävästi silloin myös lastenhoitotarve kunnassa on vähäinen. 

Lopettakaa jo saatana tuo nillitys! Vanhemmat ovat se tukiverkko, se siitä. Koulu ja päiväkoti, mitä ihmettä te vielä oletta vailla? Ettekö pysty hoitamaan lapsianne arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuna peräti kaksi päivää? Mistä vitusta teitä kädettömiä, rahattomia, osaamattomia, työttömiä ja päättömiä aikuisia ihmisiä oikein sikiää? Te itse hoidatte tenavanne, piste. Yhteiskunnalta nyt tulee tukea ilmaispalveluiden ja tulonsiirojen muodossa, joten koettakaa nyt saada elämänne järjestykseen!

Anteeksi, vanha keskustelu...

Olen tässä menneenä (korona) keväänä herännyt siihen, kuinka helppoa elämää muut perheelliset viettää. Meilläkin oli joskus isovanhemmat apuna, mutta erinäisten sattumusten takia on jouduttu selviytymään ja selviydytty lastemme kanssa ihan kaksin, siis minä ja mieheni. Ei ehkä ihan täysin pistein, mutta jotenkin. Ei olla koskaan valitettu, väsyneitä on oltu ja ollaan, mutta arkea on pyöritelty sellaisiin asemiin että on pärjätty ja selvitty ja elämä on enimmäkseen kuitenkin hyvää. Ei olla murehdittu "kohtaloamme" eikä kummemmin kadehdittu muita. Tämä on ollut meidän normaali, jossa ei edes ole ollut aikaa valitella.

En tiedä mikä nyt on, mutta olen yhtäkkiä aivan maassa. Kai se on ollut tuo ihmisten viikkokausia kestänyt valitus, kun yhtäkkiä kaikilla ei ollutkaan isovanhemmat käytettävissä jokaiseen pikku risaukseen, vaan joutuivat selviytymään itse, ja nyt tämä hehkutus, kun on palattu normaaliin, ja taas mummit ja vaarit hoivaavat lapsenlapsia ja vanhemmat pääsee ottamaan takaisin kaiken menetetyn parisuhdeajan, oman ajan, harrastukset, työmenot ym. Olen miettinyt, kuinka helvetillisen paljon enemmän joudutaan tekemään perheemme eteen töitä verrattuna moniin tuttaviin ja vaikka omiin sisaruksiini. Meidän elämä on tätä samaa "korona-aikaa" nyt ja ennen.

Edelleenkään en valita, että kokisin perheeni taakkana, pärjätään ihan hyvin, mutta kun mietin kuinka paljon helpommalla muut kaiken saa, niin kyllä tämä nyt vetää vähän apeaksi. Ja kuinka väsyneitä oikeasti ollaankaan...

Ja mikä siinä muuten on, että nämä tukiverkolliset, joilla on kaikki maailman apu käytettävissä, tuntuvat valittavan kaikkein herkimmin kiirettä, väsymystä, lasten rasittavuutta ym arjen epäkohtia? Näillä arki tuntuu olevan ihan erityisen raskasta. Miten se voi edes olla mahdollista? Ei kai voi yleistää, mutta usein näin. Ihan huvikseni laskin, että yhden tuttavaperheen lapset ovat olleet koulujen kesälomien alettua kaksi viikkoa kotona, muun ajan isovanhemmilla (sekä äidin että isän puolen) ja parin muun sukulaisen luona. Tämän perheen vanhemmat ovat yhdet väsyneimmistä mitä tiedän. Pisteenä iin päälle eräs tapaamani LAPSETON entinen työkaverini totesi, ettei millään pärjäisi ilman vanhempiaan. Siinä katseltiin hänen äitinsä pesemiä ikkunoita ja mattoja ja isänsä leikkaamaa nurmikkoa ja syötiin mustikkapiirakkaa johon oli saanut vanhemmiltaan marjat. Oli kuin puukkoa olisi väännetty haavassa.

Miten te muut tukiverkottomat jaksatte nyt? Miten palaudutte näistä poikkeusoloista?

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan minun päähän mahdu, jos perheellä tai myös yksinelävällä ei ole mitään turvaverkostoja. Ja mieleen tulee heikot sosiaaliset taidot ja ihmissuhteet, sekä aktiivisuuden puute.

Meillä kolme lasta ja molempien vanhemmat ja sisarukset asuvat satojen, jopa tuhansien kilometrien päässä ja on ollut pakko luoda omat turvaverkot eli meillä on 7 muun perheen kanssa hoitorinkiin, josta saamme aina lastenhoito-tai muuta apua, nopealla hälytys ajalla, kun hoitajat muodostuu parista opiskelijasta ja vireästä eläkeläisestä. Palkkakulut vähennämne kotitaloysvähennyksenä ja siksi se ei edes tule kalliiksi. Samoin naapurit auttavat, tietysti vastavuoroisesti.

Niin, mitä sitten? Entä jos ihmisellä olisikin huonot Sosiaaliset taidot eikä tarpeeksi aktiivisuutta? Tuskin on silti osaansa valinnut, meillä on vaan erilaiset lähtökohdat elämälle.

Ärsyttää koko tukiverkosto. Kyllä nyt ihminen oman lapsen hoidosta selviytyy. Jos epäilee ettei niin olkoon hankkimatta. Itsellä olisi tosi hyvä verkosto mutta eipä ole tarvetta käyttää.

NO pelkästään se tieto että on se tukiverkko riittää.

Samaku ois miljoona tilillä eikä ikinä kosksi siihen, mutta kyllä se kummasti pistäs stressin pois

Ovat luultavasti kermaperseitä.

Tai eivät ehkä sitäkään, mutta ehjästä perheestä. 

Ehkä eivät tule ajatelleeksi tarpeeksi.

Itse rikkinäisestä perheestä tulleena ajattelisin heti myötätuntoisesti ja voin kuvitella tilanteen jossa kukaan ei auta.

Kaikilla oli ennen tukiverkko tai sai olla joku linnakudi tyyliin, tämä oli sitä aikaa kun kristinusko oli vielä Suomessa vallitseva. Silloin huolehdittiin myös kylän yksinäisille Joulua jne. Nyt ei enää, elämme nyt tässä höttömaailmassa, jossa liberaali talous yhdistettiin kommunistien valheisiin. Jokainen luo muka itse itsensä ja on kuitenkin  ympäristönsä ja kielen vangitsema mutta on kuitenkin vastuussa ihan kaikesta muka yksin. Skitsoituva Suomi kaksoiskielellä. Se tuottaa yksinäisyyttä ja näin onkin tarkoitus vaan että vaan eliitti pärjää.

Yksin olet sinä ihminen. Yksin elät ja yksin kuolet. Olen itse sinkku ja kaikki läheiseni ovat jo kuolleet, ei ole lapsia eikä miestä. Mihin sitä tukiverkostoa tarvitsee, ihmisen pitää osata pärjätä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, hoitorinki. Yritin täällä Hämeessä sellaista, ja ensin oli moni innokkaana mukana. Että mahtavaa, tällaista on tarvittu! Mutta jonkun olisi pitänyt olla se eka, joka päästää toisen äidin kampaajalle/lääkäriin/työhaastatteluun/joululahjaostoksille. Hetken aikaa huhuilin ja yritin pitää keskustelua yllä, kysyin jopa että jos me oltaisiin ensimmäisiä ketkä toista autetaan. 

Ei se lähtenyt lentoon. Ehkä vika oli minussa, ehkä niillä muilla kuitenkin oli ne omat tukiverkkonsa, edes jonkunlaiset. Ihan vieraiden kanssa en itse sellaiseen lähtisi. Ja siihen menee aikaa kun tutustuu uusiin ihmisiin. Ehtii lapset kasvaa ja akuutti tarve jäädä. 

Meillä kun lapset oli pieniä, hoitoapuna oli kolme opiskelijaa, joista tuli melkein perheenjäseniä. Auttoivat pientä korvausta vastaan.

Nyt kun lapset ovat jo lukiolaisia, hankkivat taskurahaa lastenhoitajina. Vuorottelevat, jos toinen ei pääse. Muistelen esikoisen napanneen paikan facesta ja nyt perheet suosittelevat ystävilleen ja muuta mainostamista ei ole tarvinnut. Ovat olleet lasten kanssa myös loma-aikoina.

Tukiverkoton kyselee: miten paljon lapsesi saavat palkkaa hoitamisesta? Mikä olisi hyvä tuntipalkka? Meillä tosiaan suku täysin piittaamatonta ja tylyä, ja kerran todella tiukassa hätätilanteessa yritin tarjota yön yli hoidosta (jouduin sairaalaan yhden lapsen kanssa ja mies ulkomasntyömatkalla) sekä anopille, miehen siskolle ja omalle siskolle 100e palkkiota että olisivat edes yhden kerran hädässä auttaneet. Mielestäni 100e oli ihan ok kovaus. Kukaan ei suostunut auttamaan rahallakaan. Tuolloin puhkesin lohduttomasn itkuun, niin hirveä tunne kun hädässä suku kääntää selän :(

Nyt toiveessa palkata joku lukiolainen tai opiskelija. Onko 10e/h liian vähän?

a

Ompa julma suku.

Aika harvinaista taitaa olla että kaikki isovanhemmat ja muut olisi kuolleet. En tiedä ketään jolla ei olisi tukiverkkoja.

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa jo saatana tuo nillitys! Vanhemmat ovat se tukiverkko, se siitä. Koulu ja päiväkoti, mitä ihmettä te vielä oletta vailla? Ettekö pysty hoitamaan lapsianne arkisin klo 16 jälkeen ja viikonloppuna peräti kaksi päivää? Mistä vitusta teitä kädettömiä, rahattomia, osaamattomia, työttömiä ja päättömiä aikuisia ihmisiä oikein sikiää? Te itse hoidatte tenavanne, piste. Yhteiskunnalta nyt tulee tukea ilmaispalveluiden ja tulonsiirojen muodossa, joten koettakaa nyt saada elämänne järjestykseen!

Kyllä minä ainakin olen tarvinnut paljon tukiverkon apua. Mulla on hevosia ja en todellakaan ole voinut ottaa vauvoja tai taaperoita mukaan kun olen treenannut hevosia. Ihan jo tallitöidenkin takia olen tarvinnut apua.

Vierailija kirjoitti:

Tuosta ajasta on nyt jo aikaa ja jotenkin sitä aina pärjäsi. Myöhemmin ajateltuna ainoa asia, josta olen pahoillani on se, että lapseni lapsuus olisi voinut olla hieman toisenlainen, jos itselläni olisi riittänyt voimavaroja parempaan vanhemmuuteen, esimerkiksi läheisten tai yhteiskunnan palveluiden avulla.

Aina asiat eivät vain syystä tai toisesta mene niin kuin haluaisi.

Tästä viestistäkin on aikaa, mutta tässä koko ongelma jotenkin kiteytyy. Läheisten ja yhteiskunnan palveluiden avulla. Ei puhettakaan, että itse, ihan omalla avulla, olisi voinut tehdä jotain toisin. Liikkuminen oli mahdotonta. Edes pitkällä varoitusajalla muuttoavuksi meneminen oli mahdotonta. Ystävä (?) joka apua pyysi varmaan tiesi, että hänellä ei ole autoa, joten tuskin oli tavaran kuljetukseen apua pyytämässäkään. Auttamaan muuten, hoitamaan näiden muuttajien lapsia, järjestelemään tai kantamaan tavaroita tms... Ehkä ystävä olisi jopa voinut hakea hänet, mutta ei. Mahdotonta! Kuitenkin kertoo käyneensä iltakoulussa. Mitenköhän sinne on päässyt? Lähtemisen vaikeus on monella. Moni jolla on voimavarat "ihan loppu" ei oikeasti tarkoita sitä. Ennen kuin tilanne pääsee (päästää) ihan oikean masennuksen puolelle kannattaa vaan olla itsekin aktiivinen. Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa, mutta moneen asiaan kyllä! Muuttopäivä ystävän kanssa voi olla lopulta ihan mukavakin kokemus. Ei asiat aina ole niin vaikeita ja mahdottomia jos on terveyttä ja liikuntakykyä. Jonain päivänä voi ihan oikeasti olla niin, että ei ole kumpaakaan. 

Lapsiperheistä yhteiskunta on sentään jossain määrin kiinnostunut ja huolissaan.

Toista on yksineläjillä. Meistä ei ole kiinnostunut edes yhteiskunta, vaan todellakin odotetaan ja ihmetellään jos ei ole Jokua auttamassa.

Kevät ja kesä oltu kotona lasten kanssa. Ei ole kukaan auttanut. Huolissaan ”ystävät” meidän jaksamisesta, mutta ei silti auteta edes pyydettäessä.