”Suutarin lapsilla ei kenkiä” -tarinoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini työskenteli erityislasten hoitajana, hänen "työlapsensa" olivat siis eri tavoilla kehitys- ja/tai liikuntavammaisia, tai sitten autismin kirjolla.

Minua hän ei kuitenkaan ikinä tahtonut käyttää lääkärissä, kun hän ei vain jostain syystä ole koskaan ymmärtänyt oikean diagnoosin tärkeyttä. Kiva siinä sitten oli yrittää kasvaa ja kehittyä tasapainoiseksi ihmiseksi, kun olin milloin tuhma, milloin laiska, milloin typerä ja milloin vain syntyjäni paha ihminen. Hyvinä hetkinä olin "ihanan yksilöllinen" ja "rohkeasti oma itseni", ja vaikka se minua itseäni häiritsikin, niin eihän minua kuitenkaan voinut siitä lääkäriin viedä, kun äiti niin tykkäsi pitää omistuksessaan tällaista uniikkia <del>keräilykappaletta</del> lasta.

Jouduin sitten itse aikuisena käymään lääkärissä selvittelemässä syitä ongelmilleni. Minulla diagnosoitiin lievä liikuntavamma/tukielinsairaus sekä syvä Asperger.

Rakkautta ja ymmärrystä siis riitti työlapsille, joilla oli oikea syy olla hankalia, mutta ei omalle lapselle, joka "olisi itse voinut ratkaista omat ongelmansa, jos vain olisi viitsinyt ottaa itseään niskasta ja yrittää kovemmin". Kiitti äiti.

Minun äitini taas oli opettaja, joka myös perehtynyt erityispedagogiikkaan.

Hänen opettamansa lapset (muutama oli samassa harrasteporukassa) kehui loustavaksi opettajaksi ja hyväksi tyypiksu.

Kotona hän harjoitti meitä lapsiaan kohtaan rajua perheväkivaltaa, ja esimerkiksi koulutehtävissä ei uskaltanut pyytää apua, koska tämä hermostui jos ei heti tajunnut tehtävää.

Ekalla luokalla kun opeteltiin plus- ja vähennyslaskuja, niin oli ottanut pieniä kiviä havainnoimaan asiaa. En silti heti tajunnut, ja mitä teki äiti? Paiskasi nuo kivet päin 7-seitsenvuotiaan tyttärensä naamaa, ja mäjäytti takaraivoon matikankirjalla.

Että sellainen opettaja oli kotona... en uskaltanut jatkossa enää pyytää apua, en edes opettajilta koulussa. Koulunkäyntini kärsi tästä, sekä siksi että oireilin kotioloista.

Kun sitten toin kotiin ekan hylätyn koepaperin, niin äiti hakkasi kunnolla, ja käski minua mennä vaikka jyrkänteeltä alas kun olen niin turha ihminen.

Kaikki ei tosiaan aina ole sitä miltä näyttää.

Voi sinua raukkaa. Pääsitkö edes huostaan? Itsekin olen kurjista olosuhteista, mutta ei otettu huostaan. 

Yks jännä minkä oon kuullu et huippu-urheiluvalmentajan lapsi saa syödä _kokoajan_ ja ihan sikana karkkia ja herkkuja vaikka valmentaja on ihan tosi tiukka terveellisestä ruoasta itselleen ja valmennettavilleen.

Isäni on yrittäjä ja super hyvä raha-asioissa, sijoittamisessa jne. Meikäläinen EI TOD.

Elän ihan kädestä suuhun koko ajan. Onneksi on koulutusta vastaava työ mutta koen olevani luuseri raha-asioissani.

Äitini on perhepäivähoitaja, ja hyvä työssään. Mutta minua hän ei vaan hoksannut valvoa, kasvattaa, opettaa, tukea tahi neuvoa kun olin lapsi. Työaikana oli liian kiire, vapaa-aikana taas ei saanut häiritä rankasta työstä palautujaa. Varmaan samanlainen ilmiö kuin kokilla joka saa hommasta tarpeeksi töissä eikä kotona sitten enää huvita pätkääkään.

Isäni on kokki ja ei kyllä ollenkaan jaksanut enää kotona keittiössä liiemmin pyöriä vaan syötiin aika paljon silloin puolivalmisteita. Äiti taas lapsuudessani työskenteli perhepäivähoitajana, jolloin me perheen lapset osallistuttiin luonnollisesti hoitolasten päiväohjelmaan. Tällöin oli askartelua, metsäretkiä, naamiaisia ja laululeikkejä. Kun äiti sitten vaihtoi eskariin töihin, ei jaksanut enään meidän kanssa puuhata niin paljon ja oli ehtinyt menettää kaiken pinnansa muiden lapsen kanssa, joten huusi sitten meille iltaisin.

Edesmenneen kaverini vanhemmat terveysalalla, ei kuulemma lapsena ikinä saanut mitään lääkkeitä. Heillä oli ok syödä ruokaa joka oli jäänyt edelliseltä päivältä huoneenlämpöön.

Kaveri ja sisaruksensa ainakaa mun tietääkseni eivät mitenkään kärsineet näistä asioista, mutta jotenkin outoa vaan että kaveri kävi 23-vuotiaana ekan kerran ostamassa apteekista yhtään mitään. Miten on mahdollista :D

Itse olen siivooja ja kämppä on melkein aina kun pommi olisi räjähtänyt huonesitossa. B

Isäni on jännnämies, mutta minä en saa naista millään :(

Äitini on parturi-kampaaja, itse käyn kampaajalla kahdesti vuodessa (en äidilläni). Pesen ja pidän, ostan halvinta marketin shampoota jota laimennan vedellä :)

Vierailija kirjoitti:

Äiti opettajana samassa koulussa, jossa lapsensa on. Ikinä ei ole läksyt tehtynä.

Tuossahan pitäisi rehtorin ottaa ko. opettaja vakavaan keskusteluun hänen valmiuksistaan opettaa ketään kun ei pysty huolehtimaan edes oman lapsen koulunkäynnistä vanhemman ominaisuudessa ja opettajalla on kuitenkin vähän suurempi vastuu.

Tiedän psykiatrian sairaanhoitaja-psykoterapeutin, joka on hakannut omaa lastaan. Kiva päivät pitkät auttaa mahdollisesti masentuneita, perheväkivallan turmelemia ihmisiä kun on itse syyllistynyt lyömään omaa lastaan.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän psykiatrian sairaanhoitaja-psykoterapeutin, joka on hakannut omaa lastaan. Kiva päivät pitkät auttaa mahdollisesti masentuneita, perheväkivallan turmelemia ihmisiä kun on itse syyllistynyt lyömään omaa lastaan.

Mitä ihmeellistä tuossa on? Job securityä vaan, turmelee oman lapsensa joka mahdollisesti jakaa ammeuttaan ympäri kyliä esim. osallistumalla koulu kiusaukseen ja näin tulee lisää porukkaa joka ei ole ok aikuisena ja työt ei lopu.

Kävin nuorena ihotautilääkärillä allergiaoireiden takia. Lääkärin naama oli aivan täynnä paiseita. Kysyi minulta että olenko turhamainen ihminen, ehkä sitten olen kun menin vaivojani sinne valittamaan. Vieläkin mietityttää etteikö lääkäri olisi tosiaan voinut tehdä mitään iholleen. Lääkärillä oli siis akne. Muistan miten säikähdin kun näin hänet. Arvasin heti että apua ei omiin ihottumiin tule.

Kaveri on töissä päiväkodissa.

Omat lapset kasvattamatta. Einesruokaa illalla sohvalla istuen tabletit kädessä.

Viikonloppusin verhot kiinni tabletit kädessä aamusta iltaan.

Ei vietä lasten kanssa aikaa yhtään. Ei ulkoile, saati että opettais jotain liikuntamuotoja lapsilleen vaikka on töissä siis ns. liikuntapäiväkodissa.

Isäpuoleni teki uransa psykiatrina. Hän itse ryyppäsi jatkuvasti, käytti päihdyttävään tarkoitukseen lääkkeitä ja oli vainoharhaisen mustasukkainen äidistä. Hän kuuli olemattomia ääniä ja oli vakuuttunut, että naapurimme käy meidän poissaollessamme kotona ja siirtelee sekä varastelee tavaroita. Kävi aina kännissä uhoamassa ja uhkailemassa tätä. Kertoi myös tarinoita siitä, kuinka on hoitanut historiallisia merkkihenkilöitä. Suurin osa heistä vain oli kuollut jo kauan ennen hänen syntymäänsä, eivätkä he todellakaan olleet suomalaisia. :D

Jere Karalahti

Eräs kokki-konditori, menee mistä aita on matalin. Tunkee itse tehdyn voileipäkakun väliin italiansalaattia. Hyi oksennus!

Kävin kerran kampaajalla jolla itsellä kärähtänyt ja hiuksia pahasti katkonut sähköiskupermanentti , mustalla juurikasvulla. Tyrkytti jotain hiuspohjan tutkimusta.

Kerran.

Mä olen projektipäällikkö (IT-alalla tosin) mutta kotona kaikenlaiset remontti- yms. muut projektit ei pysy aikataulussa ja budjetissa. Joskus jopa jäävät kesken.

Teen kyllä aika tarkat projektisuunnitelmat ainakin remonttiprojekteihin.

Mies on arkkitehti, arvatkaa missä asutaan.