”Suutarin lapsilla ei kenkiä” -tarinoita?

Minullakin tuttu lääkäri, joka on vuoden sisällä sairastanut keuhkokuumeen useita kertoja. Ei vaan voi itse ikinä raahautua ajoissa lääkäriin keuhkokuumetta toteamaan ja varsinkaan ei voi jäädä töistä pois kotiin lepäämään. Luulisi jotenkin, että lääkärinä itse ymmärtäisi, miten vakava tauti keuhkokuume voi olla.

Meillä oli aikoinaan seurakunnassa todella tiukkapipoinen ja vanhoillinen pastori. Kaikki tv:n katselusta lavatansseissa käyntiin oli syntiä. Muistan kuinka meille rippikoulussa saarnasi näistä "synneistä", että jos tehdään jotakin ihan (normaalia) asiaa x tai y niin joudutaan helvettiin. Kaikki aika olisi pitänyt tyyliin käyttää raamatun lukemiseen ja rukoilemiseen, käydä ei olisi saanut missään muualla kuin kirkossa tai seurakunnan tapahtumissa.

Noh, arvata saattaa millaisia pastorin omat lapset olivat. Aina ensimmäisinä pahanteossa joka paikassa. Tappelivat, hajottivat paikkoja ja ylä-asteella ensimmäisten joukossa olivat ryyppäämässä ja polttamassa tupakkaa, lintsasivat jatkuvasti, kiusasivat muita jne. Yksi ei meinannut edes päästä peruskoulusta läpi.

Eikä mennyt omassa elämässäkään tällä papilla kaikki suunnitelmien mukaan, vaimo otti miehestä eron. :D Ja avioero tietenkin oli yksi pahimmista synneistä. Vapaamielisemmän kirkkoherran kanssa oli jatkuvasti napit vastakkain ja erään kerran oli käynyt tähän lopulta fyysisesti käsiksi. Siihen loppui sen miehen ura täällä, mutta jatkoi tiettävästi sitä sitten muualla päin Suomea. Kuulemani mukaan on virassa edelleen, taitaa vaan seurakunta vaihtua aika tiheään...

Minä olen farmaseutti, eikä mun lapsella ole tablettia.

Itse olen kokki, mutta en jaksa tehdä koskaan kotona ruokaa.

Pappi joka teki lasten parissa töitä koulun kautta, paljastui pedofiiliksi.

Toisessa perheessä toinen vanhempi pappi, kaikki lapset ovat narkkareita.

O kirjoitti:

Mies on arkkitehti, arvatkaa missä asutaan.

Miehen suunnittelemassa risumajassa?

Yksi tuttuni joka on lääkäri. Useampi lapsi joista yhdellä huomasin itse ettei sillä ole kaikki hyvin. Ei keskity vaan riehuu ympäriinsä, on liki joka paikassa yhtä aikaa ja koko ajan. Ja toinen samasta katraasta saattoi istua ja tuijottaa vaikka seinää pari tuntia. 

Äidin mielestä hän ei ala omien lastensa lääkäriksi ja että he olivat hyvin terveitä lapsia, muutenkin heillä on sellaiset geenit kuulemma ettei mitään vikaa ole.

Päiväkoti ilmoitteli käytöshäiriöstä kummankin kohdalla; toinen liikaa ja toinen ihan liian vähän. Väläyttivät tutkimuksia jotka kuitattiin harhaisena pk-tädin höpinänä. 

Tuli eskari ja ekaluokka, vei oikeasti vielä nuo vuodet ennen kuin äiti ymmärsi mistä on kyse, ja opettaja toimi eikä antanut periksi. Diagnoosit toiselle, ADHD ja toiselle ADD. 

Kumpikin lapsi alkoi saamaan oireihinsa oikeaa apua ja käytökset muuttuivat, toinen rauhottui ja alkoi viihtymään omissa nahoissaan (sille se vaikutti kun ei koko ajan riehunut ympäriinsä), toisen aktivoimiseen ja ns. ryhdistäytymiseen panostettiin oikein opein. 

Älkää tarttuko sanavalintoihin. Kumpikin on häiriöitä käytöksessä, tiedetään, ja niistä kärsivä ei vaan voi itselleen mitään ilman apua. Mutta ryhdistäytymiseltä se silti näytti erityisesti nuoremman haaveilijan kanssa.

Isä psykiatri, äiti psykoterapeutti ja minä olen mielenterveysongelmainen! :D

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttuni joka on lääkäri. Useampi lapsi joista yhdellä huomasin itse ettei sillä ole kaikki hyvin. Ei keskity vaan riehuu ympäriinsä, on liki joka paikassa yhtä aikaa ja koko ajan. Ja toinen samasta katraasta saattoi istua ja tuijottaa vaikka seinää pari tuntia. 

Äidin mielestä hän ei ala omien lastensa lääkäriksi ja että he olivat hyvin terveitä lapsia, muutenkin heillä on sellaiset geenit kuulemma ettei mitään vikaa ole.

Päiväkoti ilmoitteli käytöshäiriöstä kummankin kohdalla; toinen liikaa ja toinen ihan liian vähän. Väläyttivät tutkimuksia jotka kuitattiin harhaisena pk-tädin höpinänä. 

Tuli eskari ja ekaluokka, vei oikeasti vielä nuo vuodet ennen kuin äiti ymmärsi mistä on kyse, ja opettaja toimi eikä antanut periksi. Diagnoosit toiselle, ADHD ja toiselle ADD. 

Kumpikin lapsi alkoi saamaan oireihinsa oikeaa apua ja käytökset muuttuivat, toinen rauhottui ja alkoi viihtymään omissa nahoissaan (sille se vaikutti kun ei koko ajan riehunut ympäriinsä), toisen aktivoimiseen ja ns. ryhdistäytymiseen panostettiin oikein opein. 

Älkää tarttuko sanavalintoihin. Kumpikin on häiriöitä käytöksessä, tiedetään, ja niistä kärsivä ei vaan voi itselleen mitään ilman apua. Mutta ryhdistäytymiseltä se silti näytti erityisesti nuoremman haaveilijan kanssa.

Näissä pätee sanonta, että ylpeys käy lankeemuksen edellä.

Ei kehdata ammatin takia myöntää, että oma perhe tarvitsisi apua. Vaan kun pitäisi miettiä niin, että onneksi minä ammattilaisena osaan tunnistaa ongelman ja järjestää oikeanlaista apua.

Minä olen hammaslääkäri, jolla ei ole koskaan ollut reikiä hampaissa.

...Mutta syön päivittäin suklaata ja muita herkkuja, pesen hampaat yleensä vain kerran päivässä enkä juurikaan käytä hammaslankaa.

Isäni oli aikoinaan todella hyvä autolla ajaja ja teki sitä töikseen. Minulla ei ole ajokorttia, ei omaa autoa enkä ymmärrä autoista mitään. Isälleni oli aikoinaan iso häpeä, että en mennyt autokouluun heti kun ikä sallii enkä saanut hänen elinaikanaan ajokorttia, koska en sinne autokouluun koskaan tullut menneeksi, koska se olisi ollut ihan turhaa rahan ja ajan hukkaa, koska teoriaosuuden olisin ehkä päässyt läpi, mutta oikeasti en olisi koskaan oppinut ajamaan, vaikka kuinka olisi opetettu.

Vierailija kirjoitti:

Alkuopettajatuttuni, joka työkseen opettaa lapsia kirjoittamaan oikealla kynäotteella, lapsi kirjoittaa väärällä otteella. Ei koskaan kiinnittänyt siihen huomiota.

Mulla oli samoin, en huomannut lapseni väärää kynäotetta. Nyt kyllä lapsenlastani ohjaan samassa asiassa, mutta omalleni olin sokea!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni oli maanviljelijä ja meillä oli lehmiä. Maito lähetettiin meijeriin ja siitä otettiin 7-henkisen perheen tarpeisiin vajaa litra päivässä. Koskaan ei saanut juoda maitoa, piti säästää kahviin tai ruuan laittoon.

Muistan lapsuuden kesät sukulaisten isolla maatilalla; kaikki myytäväksi kelpaavat maito, munat, lihat, kalat, ravut ym. meni myyntiin. Töitä tehtiin kesäisin aamusta iltaan, ruokaa erittäin pienet annokset oman maan tuotteita: kurria (=rasvaton maito), puuroa, keitettyjä perunoita ja ruskeaa kastiketta, lisäksi kasvimaalta vähän vihanneksia ja marjoja. 

Välillä piti salaa soittaa äidille (kaukopuhelut oli kalliita),  lähettämään vähän rahaa, että saan ostettua ruokaa...

Aloittaja jatkaa vielä: Meillä kasvatettiin  varhaisperunoita, mutta itse emme saaneet niitä syödä, joka ainoa vietiin myytäväksi lähikauppaan.  Viinimarjapensaista myytiin marjoja, ja itse kerättiin jos jäi. Silti oli pulaa rahasta ja ruuastakin .  Eikä tämä ollut sota-ajalla, vaan  70-luvulla.

Kelpaako työpaikka? Olen LVI-alalla töissä. Firmassa on järkyttävän tehokas ilmanvaihto, silti huono sisäilma ja aivan älyttömän kylmä. 

Mun äidilläni oli elintarvikekioski, jossa myytiin myös tuoretta leipää ja leivonnaisia. Kotiin tuotiin sitten kaikki, mikä ei enää kelvannut myyntiin. Meillä saanut ikinä tuoretta leipää tai leivonnaisia, ellei itse leiponut. Muttei viitsinyt leipoa, kun myymättä jäi sen verran aina. 

Luokkakaveri sairastui masennukseen ja oireili viiltelemällä ja lääkkeiden väärinkäytöllä. Sitä jatkui pitkään ja oli laajasti tiedossa(mm.opettajat), mutta mitään asialle ei tehty. Apua sai vasta yliannostuksen jälkeen.

Tämän äiti oli nuorisopsykiatrialla töissä.

Äitini kotona ei ollut maatilalla vara antaa omien lehmien maitoa lapsille, vaan kaikki maito piti saada meijeriin myyntiin, että pysyttiin jotenkuten leivissä. Tuohon aikaan sai maidon vastineeksi Valiolta ilmaiseksi vasikoille tarkoitetut maidonkorvikkeet ja sitä samaa joivat sitten myös talon lapset.

Muistan lapsena luokallani olleen tyttö jonka äiti on ravintoterapeutti ja kunnostaan muutenkin huolta pitävä nainen. Tämä tyttö oli reilusti ylipainoinen jo ala-asteellakin ja 8. luokalla hän rupesi syömään säännöllisesti aamuisin suklaapirtelöitä ja karkkeja "välipaloina" sekä myös iltapäivällä. Paisui valtavasti yläasteen loppuun mennessä. Ihmetytti vain eikö äitinsä puutu siihen kun tytär paisuu epäterveellisiin mittoihin niin nuorena.

Hämmentynyt äiti kirjoitti:

Onhan nuita. Tulee päällimmäisenä mieleen kahden luokanopettaja-ystäväni tilanne. Heidän lapset eivät todellakaan vastaa sitä kuvaa mitä voisi opettajan lapsilta odottaa. Eivät osanneet esim lukea eka luokalle mennessään. Se tuntui hassulta, vaikkei se toki olekkaan mikään vaatimus kouluun mennessä. Omat lapseni kun oppivat opettamattakin lukemaan jokainen viimeistään esikoulussa. Lisäksi heidän lapset ovat kurittomia ja toisen ystäväni lapset kiusaavat naapuristomme lapsia...eikä äiti asiaan puutu..

eipä minunkaan poika osannut lukea kun kouluun meni ja oli 2 vioikkoa niin oppi ja kolmannelta ka oli aina yli 9. 

Vierailija kirjoitti:

Äitin on sosiaalityöntekijänä lastensuojelussa. Kun olin lapsi, oli äiti vähän välinpitämätön monissa asioissa. Muistan että ihan pienenä (alle kouluikäisenä) mulla oli joskus monta päivää samat sukat ja pikkarit päällä kun itse piti huolehtia vaatteista ja aina ei ollu kaapissa puhdasta. Koulun jälkeen meillä ei ollut koskaan lämmintä ruokaa. Leipää ja jogurttia olisi pitänyt syödä koko loppupäivä. En myöskään muista että äiti olisi koskaan laittanut mulle aamupalaa tai iltapalaa. Ihmettelin tosi paljon, kun kavereiden äidit laittoi niille joskus iltapalan valmiiksi ja sai tulla valmiiseen pöytään. No ainakin opin omatoimiseksi ja laittamaan ruokaa. Äiti ei myöskään paljoa kysellyt perään, mulla ei ollut ikinä kotiintuloaikoja jne. Ihana äiti kyllä aina ollut muuten. Mutta nyt aikuisena tuntuuu että etenkin toi ruokapuoli oli tosi huonosti hoidettu muistan miten aina oli illalla nälkä ja kun kysyin eikö olisi jotain oikeaa ruokaa, niin käskettiin vaan taas syödä leipää kaapista.

Kuulostaa ihan mun lapsuudelta! Aloin pesemään itse pyykkiä toka luokalla, piilotin ”omat” sukat ja pikkarit ettei sisko vie puhtaita. Äiti oli sairaanhoitaja. Muutenkin meillä oli isän työn takia rahaa ja sitä kulutettiin kaikkeen muuhun paitsi ehjiin sukkiin ja pikkuhousut oli repaleisia kellastuneita, siskolle pieniksi jääneitä. Pakko oli piilottaa koska mulla ei ollut varsinaisesti koskaan omia, sisko otti jos puhtaat löysi, koska tunnisti omikseen vaikka pieniä olivatkin!

Pikkuhousuja vaille jäänyt jatkaa:

Olen ottanut takaisin tämän, mulla on nykyään pikkuhousuja vaikka koko kylälle! Ja nättejä sukkia. Jota sisko kyläillessään ihan sujuvasti ottaa mun laatikosta käyttöönsä (edelleen, 40v jälkeenkin!)