Uudesta Tuntemattomasta jäi päällimmäisenä mieleen Paula Vesala istumassa alasti saunan lauteilla jalat levällään suoraan kameraa kohti

En olisi kiinnittänyt mitään huomiota kyseiseen kohtaukseen ilman etukäteisvouhotusta. Hohhoijaa taas.

Kyllähän sitä kaikkea sattuu (ja varmasti tiedetään, että seksiä on harrastettu) mutta miksi sitä ylipäätään pitää näyttää (vaikka ihan normaalia on).

Itse katsoin tuon ekan pätkän ja mun mielestä A ku H kyllä ylinäytteli ja jotenkin roolitus oli kyllä ontuva.

Oli haluttu kuvauksellisia ihmisiä rooleihin - moni rooli jäi vähän ontoksi eikä alastomuus kyllä tee roolista mitenkään parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen erään sotaveteraanin, ei Euroopasta , vaan lat. Amerikasta. Hän kertoi että kun ei naisia ollut jotkut tykkäs viettää aikaa muulin kanssa. Sitä muulia ei enää oikaesti olis tarvittu , muutta kun yks Fernando oli rakastunu siihen muuliin, se muuli kulki sitten aina mukana. Muulin kanssa tarvittiin jakkaraa, sillä Fernando oli aika lyhyt mies. Muuli voi hyvin kun sitä hellästi hoidettiin. Varmaan lämpimämpi kuin kalmainen ja kylmä Kannelmäen nukke.

Luulen kans, että tällainen kohtaus olis ollut kyllä realismia. Tuo elokuva on jenkkiversio. Olis tehnyt kunnon elokuvan eikä Tuulen viemää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo eniten sinusta itsestäsi, jos TUO jäi päällimmäisenä mieleen.

Vaikea kyllä kuvitella sitäkään, miten tuo kohtaus ja kuvakulma nivoutuu jatkosodan tapahtumiin.

Se liittyy täydellisesti. Siihen aikaan rintamalla oli vain nuoria (hetero)miehiä, ja heillä tuo kuvakulma oli mielessä noin 90 prossaa ajasta eli aina, kun kukaan ei yrittänyt osua heihin jollain metallinkappaleella.

Paula Vesala on ihan Susanna Kosken, sen sekoomuksen kansanedustajan näköinen, joka linnan juhlissa pitää turkiksia.

Kohtauksen pointti oli ehkäpä se, että mieheltä oli viety sodan melskeissä elämäninto ja libido niin ettei edes alaston vaimo saunassa kiinnosta. Mieshän tuijotti vain lannistettuna eteensä istuessaan siinä lauteilla. Vaimo yritti herättää takaisin elämään ja nykyhetkeen läiskien miestä saunavihdalla että huhuu.

          Paula Vesala ON monilahjakkuus, mutta ehkäpä liian monessa ohjelmassa ollut esillä taitoineen (osaava kun on),   joten tähän elokuvaan istutettuna hän ei ollut uskottava vaikka puhetta oli harjoiteltu murteen suuntaan , alkoi soida PMMP:n hitit päässä tyyliin : helvetin hyvin menee, näytä mulle missä on sun rusketusraitasi.

Aku Hirviniemi teki mielestäni hienon roolityön.

Miksei Inkeri Ankeinen esiintynyt tuossa uudessa Tuntemattomassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mies ei saa mennä katsomaan Tuntematonta juuri tuon kohtauksen takia.

Onneksi sitä ei löydy netistä

No nyt sitten tarkkana seuraavat pari kuukautta mitä se on nähtävillä YLE Areenassa...

Kiitos tiedosta täytyypä kaivaa rasvat ja käsipyyhkeet valmiiksi elokuvailtaa varten.

Just tällaisen takia ihmettelen, miksi joku nainen edes suostuu tekemään jotain alastonkohtauksia.

Metoota peliin !

Kertoo ehkä jotain ohjaajastakin. En siis ole jäänyt mistään paitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edvin Laineen versioon (1955) tämä uusi Tuntematon ei yllä, mutta on kuitenkin parempi kuin Rauni Mollbergin versio (1985). Mollen leffa oli aikanaan aika arvostettu, mutta nykyään katsottuna vanhentunut ja pitkästyttävä.

Itse pidän Mollbergin versiota parhaimpana näistä kolmesta. Hienoja roolisuorituksia ja hieno kuvaus.

Tässä uusimmassa on paljon vääriä valintoja rooleihin.

Edvin Laineen ohjaama on ihan hyvä, mutta mielestäni sen (liika) ylistys nojaa paljon tunteisiin. Siinähän mm. osa näyttelijöistä oli ollut sodassa oikeasti. Lisäksi ylinäyttelemistä, mm. Lehdon suorituksessa!

Sama täällä. Nimenomaan Mollen versio on ylivertainen näistä, itse asiassa yksi maailman parhaimmista sotaelokuvista. 

Mollen elokuvassa on onnistuttu siinä kaikkein tärkeimmässä: henkilökuvauksessa. Aku Louhimies on tehnyt näyttävän elokuvan, mutta siinä ei ole sielua, vaikka näyttelijät varmasti yrittävät parhaansa, tämä on ollut ohjaajasta kiinni. Elokuvan henkilöihin ei synny tunnesidettä, joten heidän kohtalonsa on yhdentekeviä ja ihmisten huomio kiinnittyy epäolennaisiin pikkujuttuihin. Ja Mollen leffassa esim. Tuorila teki elämänsä roolin Koskelana, suoritus joka on täydellinen. Myös Paavo Liski oli erinomainen Rokkana, varsinkin pidän kohtauksesta, jossa Rokka raivostuu Lammioon ja huutaa, että pohja se miunkin säkissäin. Se on Liskiltä niin aidosti tehty ja sillä tavalla, että se mielestäni kuvaa Rokan hahmoa paremmin kuin Ahon vastaava kohtaus: siinä missä AHo tekee Rokasta uhkaavan, Liski teki Rokasta inhimillisen, lähellä katkeamispistettään olevan ihmisen, jolla todella on 'pohja siinä pohjattomalta tuntuneessa säkissä'. Mutt sävyerojahan nuo on. Molemmissa (sekä Mollen että Akun) leffassa Rokan merkillistä henkilökuvaa laajennetaan: armoton tappaja, joka tuntee myötätuntoa tappamiaan kohtaan, ja joka hellästi huolehtii hänelle rakkaasta SUentassusta.

Sen sijaan uuden version Lehdon inhimillistäminen on kyllä pahemmanlaatuista köökkitsygolointia Louhimieheltä - Linna oli kirjassaan paljon armottomampi - Lehto oli äärimmäisen ankeista lähtöisin oleva särkynyt ja luonnevikainen mulkvisti, joka vihasi heikkoutta, toisten auttamista, lempeyttä, koska oli itse heikko ja hengissä vain toisten armonpalojen ja hyväntekeväisyyden ansiosta. Siksi Linna on kirjassaan laittanut Lehdolle peilikuvaksi toisaalta avuttoman Riitaojan, joka ei osaa/voi/kykene peittämään pelkoaan, ja joka siten on Lehdolle punainen vaate ja vihan kohde, ja toisaalta Lammion, ammattisotilaan, jonka sanavarastoon ei kuulu sanaa pelko, ja jota Lehto kadehtii ja vihaa. Ainoa jota Lehto jonkin verran kunnioittaa on Koskela.

Mollesta vielä. Se on erikoista, että hän ihmisenä on ilmeisesti ollut sitä mitä oli, mutta ohjaajana sai useissa elokuvissaan ihmiskuvaukset elämään niin aidosti, koskettavasti (Aika hyvä ihmiseksi, Maa on syntinen laulu, Siunattu hulluus, Tuntematon sotilas). Ehkä se on sellaista narsistisen ihmisen tarkkanäköisyyttä, sitä että keksii nopeasti ihmisten heikkoudet ja vahvuudet. Tällä tavalla taiteessa narsistinen ihminen voi tuottaa jotain hyvää, oivaltavaa.

Vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle, mutta enpä tiedä...ehkä se on hyvä muistutus. Itse en inhoa mitään niin paljon kuin näitä yläluokkaisia tai sellaiseksi itsensä mieltäviä akkoja, jotka on niiiiiiin isänmaallisia ja puhuu Meistä (Meidän maa ja vapaus ja Meidän oikeus, ja Me ansaitsemme sen) tarkoittaen tietysti hyvinvoivaa luokkaa (muut ovat wt-rääsyläisiä, tykinruokaa), ja jotka norsunluutornistaan paatoksellisesti saarnaa milloin mistäkin tai usuttaa sotimaan, koska a) itse ei tarvitse lähteä pyssy kädessä soille rämpimään b) eikä oikein kenenkään läheisenkään tartte, rikkaiden ei tartte, lapsia ei ollut ja äskettäin tavattu poikaystävä näyttää niin hyvältä univormussa, että sitä on ilo näytellä tyttöystäville sen hetken kun se nyt elossa vielä on. Sitten voi loppuelämän saada myötätuntoa leskenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edvin Laineen versioon (1955) tämä uusi Tuntematon ei yllä, mutta on kuitenkin parempi kuin Rauni Mollbergin versio (1985). Mollen leffa oli aikanaan aika arvostettu, mutta nykyään katsottuna vanhentunut ja pitkästyttävä.

Itse pidän Mollbergin versiota parhaimpana näistä kolmesta. Hienoja roolisuorituksia ja hieno kuvaus.

Tässä uusimmassa on paljon vääriä valintoja rooleihin.

Edvin Laineen ohjaama on ihan hyvä, mutta mielestäni sen (liika) ylistys nojaa paljon tunteisiin. Siinähän mm. osa näyttelijöistä oli ollut sodassa oikeasti. Lisäksi ylinäyttelemistä, mm. Lehdon suorituksessa!

Sama täällä. Nimenomaan Mollen versio on ylivertainen näistä, itse asiassa yksi maailman parhaimmista sotaelokuvista. 

Mollen elokuvassa on onnistuttu siinä kaikkein tärkeimmässä: henkilökuvauksessa. Aku Louhimies on tehnyt näyttävän elokuvan, mutta siinä ei ole sielua, vaikka näyttelijät varmasti yrittävät parhaansa, tämä on ollut ohjaajasta kiinni. Elokuvan henkilöihin ei synny tunnesidettä, joten heidän kohtalonsa on yhdentekeviä ja ihmisten huomio kiinnittyy epäolennaisiin pikkujuttuihin. Ja Mollen leffassa esim. Tuorila teki elämänsä roolin Koskelana, suoritus joka on täydellinen. Myös Paavo Liski oli erinomainen Rokkana, varsinkin pidän kohtauksesta, jossa Rokka raivostuu Lammioon ja huutaa, että pohja se miunkin säkissäin. Se on Liskiltä niin aidosti tehty ja sillä tavalla, että se mielestäni kuvaa Rokan hahmoa paremmin kuin Ahon vastaava kohtaus: siinä missä AHo tekee Rokasta uhkaavan, Liski teki Rokasta inhimillisen, lähellä katkeamispistettään olevan ihmisen, jolla todella on 'pohja siinä pohjattomalta tuntuneessa säkissä'. Mutt sävyerojahan nuo on. Molemmissa (sekä Mollen että Akun) leffassa Rokan merkillistä henkilökuvaa laajennetaan: armoton tappaja, joka tuntee myötätuntoa tappamiaan kohtaan, ja joka hellästi huolehtii hänelle rakkaasta SUentassusta.

Sen sijaan uuden version Lehdon inhimillistäminen on kyllä pahemmanlaatuista köökkitsygolointia Louhimieheltä - Linna oli kirjassaan paljon armottomampi - Lehto oli äärimmäisen ankeista lähtöisin oleva särkynyt ja luonnevikainen mulkvisti, joka vihasi heikkoutta, toisten auttamista, lempeyttä, koska oli itse heikko ja hengissä vain toisten armonpalojen ja hyväntekeväisyyden ansiosta. Siksi Linna on kirjassaan laittanut Lehdolle peilikuvaksi toisaalta avuttoman Riitaojan, joka ei osaa/voi/kykene peittämään pelkoaan, ja joka siten on Lehdolle punainen vaate ja vihan kohde, ja toisaalta Lammion, ammattisotilaan, jonka sanavarastoon ei kuulu sanaa pelko, ja jota Lehto kadehtii ja vihaa. Ainoa jota Lehto jonkin verran kunnioittaa on Koskela.

Mollesta vielä. Se on erikoista, että hän ihmisenä on ilmeisesti ollut sitä mitä oli, mutta ohjaajana sai useissa elokuvissaan ihmiskuvaukset elämään niin aidosti, koskettavasti (Aika hyvä ihmiseksi, Maa on syntinen laulu, Siunattu hulluus, Tuntematon sotilas). Ehkä se on sellaista narsistisen ihmisen tarkkanäköisyyttä, sitä että keksii nopeasti ihmisten heikkoudet ja vahvuudet. Tällä tavalla taiteessa narsistinen ihminen voi tuottaa jotain hyvää, oivaltavaa.

Vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle, mutta enpä tiedä...ehkä se on hyvä muistutus. Itse en inhoa mitään niin paljon kuin näitä yläluokkaisia tai sellaiseksi itsensä mieltäviä akkoja, jotka on niiiiiiin isänmaallisia ja puhuu Meistä (Meidän maa ja vapaus ja Meidän oikeus, ja Me ansaitsemme sen) tarkoittaen tietysti hyvinvoivaa luokkaa (muut ovat wt-rääsyläisiä, tykinruokaa), ja jotka norsunluutornistaan paatoksellisesti saarnaa milloin mistäkin tai usuttaa sotimaan, koska a) itse ei tarvitse lähteä pyssy kädessä soille rämpimään b) eikä oikein kenenkään läheisenkään tartte, rikkaiden ei tartte, lapsia ei ollut ja äskettäin tavattu poikaystävä näyttää niin hyvältä univormussa, että sitä on ilo näytellä tyttöystäville sen hetken kun se nyt elossa vielä on. Sitten voi loppuelämän saada myötätuntoa leskenä.

Olen samaa mieltä. Ollen versio oli paras.

Uusimmasta jäi käteen vain alaston Vesala. Olisi saanut jäädä tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Kertoo eniten sinusta itsestäsi, jos TUO jäi päällimmäisenä mieleen.

Itse en edes muista sellaista kohtaa. Toinen ääripää ilmeisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoo eniten sinusta itsestäsi, jos TUO jäi päällimmäisenä mieleen.

Vaikea kyllä kuvitella sitäkään, miten tuo kohtaus ja kuvakulma nivoutuu jatkosodan tapahtumiin.

Kotirintamakin kai kävi sotaa vai kuvitteletko että jatkosota koski vain sotamiehiä?

Jatkosota käytiin vain sen takia, että hämäläisetkin kerkisi mukaan.

Joo en katso. Brittisarjoista löytyy virkistäviä poikkeuksia, joissa ei ole alastomia ämmiä ja seksiä. Niitä on niin nolo katsoa, että ahdistaa. Hyvätkin tarinat pilataan pakollisilla noloilla seksikohtauksilla.

Vierailija kirjoitti:

No eikös tuo juuri ole sitä uutta näkökulmaa?

Toi esille tärkeimmän naisesta juuri jatkosodan aikaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edvin Laineen versioon (1955) tämä uusi Tuntematon ei yllä, mutta on kuitenkin parempi kuin Rauni Mollbergin versio (1985). Mollen leffa oli aikanaan aika arvostettu, mutta nykyään katsottuna vanhentunut ja pitkästyttävä.

Itse pidän Mollbergin versiota parhaimpana näistä kolmesta. Hienoja roolisuorituksia ja hieno kuvaus.

Tässä uusimmassa on paljon vääriä valintoja rooleihin.

Edvin Laineen ohjaama on ihan hyvä, mutta mielestäni sen (liika) ylistys nojaa paljon tunteisiin. Siinähän mm. osa näyttelijöistä oli ollut sodassa oikeasti. Lisäksi ylinäyttelemistä, mm. Lehdon suorituksessa!

Sama täällä. Nimenomaan Mollen versio on ylivertainen näistä, itse asiassa yksi maailman parhaimmista sotaelokuvista. 

Mollen elokuvassa on onnistuttu siinä kaikkein tärkeimmässä: henkilökuvauksessa. Aku Louhimies on tehnyt näyttävän elokuvan, mutta siinä ei ole sielua, vaikka näyttelijät varmasti yrittävät parhaansa, tämä on ollut ohjaajasta kiinni. Elokuvan henkilöihin ei synny tunnesidettä, joten heidän kohtalonsa on yhdentekeviä ja ihmisten huomio kiinnittyy epäolennaisiin pikkujuttuihin. Ja Mollen leffassa esim. Tuorila teki elämänsä roolin Koskelana, suoritus joka on täydellinen. Myös Paavo Liski oli erinomainen Rokkana, varsinkin pidän kohtauksesta, jossa Rokka raivostuu Lammioon ja huutaa, että pohja se miunkin säkissäin. Se on Liskiltä niin aidosti tehty ja sillä tavalla, että se mielestäni kuvaa Rokan hahmoa paremmin kuin Ahon vastaava kohtaus: siinä missä AHo tekee Rokasta uhkaavan, Liski teki Rokasta inhimillisen, lähellä katkeamispistettään olevan ihmisen, jolla todella on 'pohja siinä pohjattomalta tuntuneessa säkissä'. Mutt sävyerojahan nuo on. Molemmissa (sekä Mollen että Akun) leffassa Rokan merkillistä henkilökuvaa laajennetaan: armoton tappaja, joka tuntee myötätuntoa tappamiaan kohtaan, ja joka hellästi huolehtii hänelle rakkaasta SUentassusta.

Sen sijaan uuden version Lehdon inhimillistäminen on kyllä pahemmanlaatuista köökkitsygolointia Louhimieheltä - Linna oli kirjassaan paljon armottomampi - Lehto oli äärimmäisen ankeista lähtöisin oleva särkynyt ja luonnevikainen mulkvisti, joka vihasi heikkoutta, toisten auttamista, lempeyttä, koska oli itse heikko ja hengissä vain toisten armonpalojen ja hyväntekeväisyyden ansiosta. Siksi Linna on kirjassaan laittanut Lehdolle peilikuvaksi toisaalta avuttoman Riitaojan, joka ei osaa/voi/kykene peittämään pelkoaan, ja joka siten on Lehdolle punainen vaate ja vihan kohde, ja toisaalta Lammion, ammattisotilaan, jonka sanavarastoon ei kuulu sanaa pelko, ja jota Lehto kadehtii ja vihaa. Ainoa jota Lehto jonkin verran kunnioittaa on Koskela.

Mollesta vielä. Se on erikoista, että hän ihmisenä on ilmeisesti ollut sitä mitä oli, mutta ohjaajana sai useissa elokuvissaan ihmiskuvaukset elämään niin aidosti, koskettavasti (Aika hyvä ihmiseksi, Maa on syntinen laulu, Siunattu hulluus, Tuntematon sotilas). Ehkä se on sellaista narsistisen ihmisen tarkkanäköisyyttä, sitä että keksii nopeasti ihmisten heikkoudet ja vahvuudet. Tällä tavalla taiteessa narsistinen ihminen voi tuottaa jotain hyvää, oivaltavaa.

Vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle, mutta enpä tiedä...ehkä se on hyvä muistutus. Itse en inhoa mitään niin paljon kuin näitä yläluokkaisia tai sellaiseksi itsensä mieltäviä akkoja, jotka on niiiiiiin isänmaallisia ja puhuu Meistä (Meidän maa ja vapaus ja Meidän oikeus, ja Me ansaitsemme sen) tarkoittaen tietysti hyvinvoivaa luokkaa (muut ovat wt-rääsyläisiä, tykinruokaa), ja jotka norsunluutornistaan paatoksellisesti saarnaa milloin mistäkin tai usuttaa sotimaan, koska a) itse ei tarvitse lähteä pyssy kädessä soille rämpimään b) eikä oikein kenenkään läheisenkään tartte, rikkaiden ei tartte, lapsia ei ollut ja äskettäin tavattu poikaystävä näyttää niin hyvältä univormussa, että sitä on ilo näytellä tyttöystäville sen hetken kun se nyt elossa vielä on. Sitten voi loppuelämän saada myötätuntoa leskenä.

Kukahan olet, kun kirjoitat: "vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle..."?

Oletko ollut elokuvan tuotannossa mukana?

No, minusta se leffa oli joka tapauksessa loistava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edvin Laineen versioon (1955) tämä uusi Tuntematon ei yllä, mutta on kuitenkin parempi kuin Rauni Mollbergin versio (1985). Mollen leffa oli aikanaan aika arvostettu, mutta nykyään katsottuna vanhentunut ja pitkästyttävä.

Itse pidän Mollbergin versiota parhaimpana näistä kolmesta. Hienoja roolisuorituksia ja hieno kuvaus.

Tässä uusimmassa on paljon vääriä valintoja rooleihin.

Edvin Laineen ohjaama on ihan hyvä, mutta mielestäni sen (liika) ylistys nojaa paljon tunteisiin. Siinähän mm. osa näyttelijöistä oli ollut sodassa oikeasti. Lisäksi ylinäyttelemistä, mm. Lehdon suorituksessa!

Sama täällä. Nimenomaan Mollen versio on ylivertainen näistä, itse asiassa yksi maailman parhaimmista sotaelokuvista. 

Mollen elokuvassa on onnistuttu siinä kaikkein tärkeimmässä: henkilökuvauksessa. Aku Louhimies on tehnyt näyttävän elokuvan, mutta siinä ei ole sielua, vaikka näyttelijät varmasti yrittävät parhaansa, tämä on ollut ohjaajasta kiinni. Elokuvan henkilöihin ei synny tunnesidettä, joten heidän kohtalonsa on yhdentekeviä ja ihmisten huomio kiinnittyy epäolennaisiin pikkujuttuihin. Ja Mollen leffassa esim. Tuorila teki elämänsä roolin Koskelana, suoritus joka on täydellinen. Myös Paavo Liski oli erinomainen Rokkana, varsinkin pidän kohtauksesta, jossa Rokka raivostuu Lammioon ja huutaa, että pohja se miunkin säkissäin. Se on Liskiltä niin aidosti tehty ja sillä tavalla, että se mielestäni kuvaa Rokan hahmoa paremmin kuin Ahon vastaava kohtaus: siinä missä AHo tekee Rokasta uhkaavan, Liski teki Rokasta inhimillisen, lähellä katkeamispistettään olevan ihmisen, jolla todella on 'pohja siinä pohjattomalta tuntuneessa säkissä'. Mutt sävyerojahan nuo on. Molemmissa (sekä Mollen että Akun) leffassa Rokan merkillistä henkilökuvaa laajennetaan: armoton tappaja, joka tuntee myötätuntoa tappamiaan kohtaan, ja joka hellästi huolehtii hänelle rakkaasta SUentassusta.

Sen sijaan uuden version Lehdon inhimillistäminen on kyllä pahemmanlaatuista köökkitsygolointia Louhimieheltä - Linna oli kirjassaan paljon armottomampi - Lehto oli äärimmäisen ankeista lähtöisin oleva särkynyt ja luonnevikainen mulkvisti, joka vihasi heikkoutta, toisten auttamista, lempeyttä, koska oli itse heikko ja hengissä vain toisten armonpalojen ja hyväntekeväisyyden ansiosta. Siksi Linna on kirjassaan laittanut Lehdolle peilikuvaksi toisaalta avuttoman Riitaojan, joka ei osaa/voi/kykene peittämään pelkoaan, ja joka siten on Lehdolle punainen vaate ja vihan kohde, ja toisaalta Lammion, ammattisotilaan, jonka sanavarastoon ei kuulu sanaa pelko, ja jota Lehto kadehtii ja vihaa. Ainoa jota Lehto jonkin verran kunnioittaa on Koskela.

Mollesta vielä. Se on erikoista, että hän ihmisenä on ilmeisesti ollut sitä mitä oli, mutta ohjaajana sai useissa elokuvissaan ihmiskuvaukset elämään niin aidosti, koskettavasti (Aika hyvä ihmiseksi, Maa on syntinen laulu, Siunattu hulluus, Tuntematon sotilas). Ehkä se on sellaista narsistisen ihmisen tarkkanäköisyyttä, sitä että keksii nopeasti ihmisten heikkoudet ja vahvuudet. Tällä tavalla taiteessa narsistinen ihminen voi tuottaa jotain hyvää, oivaltavaa.

Vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle, mutta enpä tiedä...ehkä se on hyvä muistutus. Itse en inhoa mitään niin paljon kuin näitä yläluokkaisia tai sellaiseksi itsensä mieltäviä akkoja, jotka on niiiiiiin isänmaallisia ja puhuu Meistä (Meidän maa ja vapaus ja Meidän oikeus, ja Me ansaitsemme sen) tarkoittaen tietysti hyvinvoivaa luokkaa (muut ovat wt-rääsyläisiä, tykinruokaa), ja jotka norsunluutornistaan paatoksellisesti saarnaa milloin mistäkin tai usuttaa sotimaan, koska a) itse ei tarvitse lähteä pyssy kädessä soille rämpimään b) eikä oikein kenenkään läheisenkään tartte, rikkaiden ei tartte, lapsia ei ollut ja äskettäin tavattu poikaystävä näyttää niin hyvältä univormussa, että sitä on ilo näytellä tyttöystäville sen hetken kun se nyt elossa vielä on. Sitten voi loppuelämän saada myötätuntoa leskenä.

Kukahan olet, kun kirjoitat: "vastustin ajatusta leventää kuvausta kotirintamalle..."?

Oletko ollut elokuvan tuotannossa mukana?

Lopetapa viisasteleminen. Ymmärsit kyllä aivan hyvin, mitä kirjoittaja tarkoitti.

Mistä ne alina tomnikovan tissit löytyy? Joku väitti että vilahtivat leffassa kanssa?