Miehet ei kestä vaikeuksia eikä ole naisen tukena?

Ystäväni sairastui, ei hengenvaarallisesti, mutta arkea haittaavasti (ei mt-ongelma, vaan fyysinen). Avomies ei jaksanut vastuuta arjen pyörityksestä, esim. imurointi, vaan muutti muualle. Eivät siis eronneet, vaan ovat jatkaneet "tapailua" nyt jo noin vuoden verran erillään asuen. En tiedä, muuttavatko joskus vielä yhteen, ehkä jos ystäväni paranee, vaikka sairaus on kyllä tyypiltään krooninen ja ystävällä vaikeuksia pärjätä. En tiedä miten ystävä sietää moista, vaikka mies kyllä on muutoin ihan kelpo ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ystäväni sairastui, ei hengenvaarallisesti, mutta arkea haittaavasti (ei mt-ongelma, vaan fyysinen). Avomies ei jaksanut vastuuta arjen pyörityksestä, esim. imurointi, vaan muutti muualle. Eivät siis eronneet, vaan ovat jatkaneet "tapailua" nyt jo noin vuoden verran erillään asuen. En tiedä, muuttavatko joskus vielä yhteen, ehkä jos ystäväni paranee, vaikka sairaus on kyllä tyypiltään krooninen ja ystävällä vaikeuksia pärjätä. En tiedä miten ystävä sietää moista, vaikka mies kyllä on muutoin ihan kelpo ihminen.

Ystäväsi sietää, koska hän pelkää (aiheetta) sitä, kun jää täysin yksin jättäessään tuon miehen. Hän ei tajua sitä, että tuo suhde tosiasiassa rasittaa häntä ja voi sairastuttaa lisää. Näin kävi minulle. Kun otin pohjakosketuksen, tajusin sen etten nouse sieltä koskaan ellen heivaa miestä. 

Niin tuttua. Itse kun toivuin leikkauksesta kotona ja olisin tarvinnut apua ihan käytännön asioissa niin mieheltäni ei sympatiaa herunut. Lähti mm Tallinnassa yksin käymään😂Yhtenä uutena vuonna, kun sairastuin flunssaan, hän lähti vanhempiensa luo uuden vuoden viettoon. Kukaan ei kolmeen päivään kysynyt, miten pääsen esim ruokakauppaan/apteekkiin (autoa ei ollut). Huono kasvatus vai missä syy piilee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän itsenäinen nykynainen tarvitse prinssiä pelastamaan itseää...

Ei myöskään miehestään yhtä kakaraa lisää. 

Miksi he sitten sen miehen haluaa?

Rahaaaaaaaa. Saa lorvailla kotona kun mies tienaa

Olen ollut saman miehen kanssa jo teinistä ja saman katon alla olemme asuneet yli 31 vuotta. Aika hassua, kun olen ollut tuostakin ajasta työelämässä 29 vuotta ja koko ajan olen maksanut yhteisistä menoista puolet. Missä ne minun lorvailut tai miehen antamat rahat on? Töissä oli paljon helpompaa mitä pienen vauvan kanssa kotona.

Tältä palstalta huomaa, että koululaiset on lomalla. Tuo pikkuinen on vaan herännyt yllättävän aikaisin, ettei vaan äiskä potkinut ylös sängystä?

Miksi puolustelet heikkouksia aiheessa joka ei selvästikään koskea sinua? Koska kaikki naisen on kuten sinä?

Askarrellaan lasten kanssa mitalit ja laitetaan postiin.

En ihan saanut selvää kirjoituksestasi, siinä oli vähän liikaa kirjoitusvirheitä. Tottakai minä puolustan itseäni, jos minua haukutaan ja syytetään aiheetta. Minä olen nykynainen ja parisuhteessa miehen kanssa, mutta en ole hänen kanssaan rahasta kuten tuossa väitettiin.

Selvästi tuossa luki sinun nimi. Itsenäinen nykynainen on kirjoitettu ihan oikein, mutta et ymmärtänyt ettei itsenäinen nykynainen ole naimissa oleva yhteistaloutta elävä perheen äiti. Itsenäinen nykynainen säilyttää irrallisuuden miehestä. He ei maksa miehen kanssa talouttaan puoliksi, he eivät mene naimisiin ottamalla miehen sukunimeä.

Olisitko yksin pysytynyt ylläpitämään sitä elintasoa, joka teillä on nyt läpi nuo vuodet jotka olet miehesi kanssa ollut? Vai olisiko kuitenkin ne miehen rahat tuonut jotain lisäarvoa sinunkin elämään?

Jos miehen rahat tuovat lisäarvoa vaimon elämään niin eiköhän mies saa vastaavasti lisäarvoa rouvan ansioista. 

Nyt olisi oivallinen paikka kaivaa esille se ketju, jossa rouva joutui joka kuu käyttämään luottokorttiaan ja miehelle jäädessä tonni säästöön. Kuinka huutava vääryys se oli, kun perheessä on kahta elintasoa ja miehen olisi pitänyt tasata tätä tuloeroa. 

Paha sanoa, kun omassa elinpiirissäni naiset tienaavat yli kolme tonnia kuussa ja jotkut yli viisikin. Sukulaisissa on muutamia lähäreitä, mutta heilläkin on hyvät ja lämpimät perheet, joissa eletään sovussa yhtä elintasoa, jota rouva ei ole väkisin hilaamassa korkeammaksi kuin onkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän itsenäinen nykynainen tarvitse prinssiä pelastamaan itseää...

Ei myöskään miehestään yhtä kakaraa lisää. 

Miksi he sitten sen miehen haluaa?

Rahaaaaaaaa. Saa lorvailla kotona kun mies tienaa

Olen ollut saman miehen kanssa jo teinistä ja saman katon alla olemme asuneet yli 31 vuotta. Aika hassua, kun olen ollut tuostakin ajasta työelämässä 29 vuotta ja koko ajan olen maksanut yhteisistä menoista puolet. Missä ne minun lorvailut tai miehen antamat rahat on? Töissä oli paljon helpompaa mitä pienen vauvan kanssa kotona.

Tältä palstalta huomaa, että koululaiset on lomalla. Tuo pikkuinen on vaan herännyt yllättävän aikaisin, ettei vaan äiskä potkinut ylös sängystä?

Miksi puolustelet heikkouksia aiheessa joka ei selvästikään koskea sinua? Koska kaikki naisen on kuten sinä?

Askarrellaan lasten kanssa mitalit ja laitetaan postiin.

En ihan saanut selvää kirjoituksestasi, siinä oli vähän liikaa kirjoitusvirheitä. Tottakai minä puolustan itseäni, jos minua haukutaan ja syytetään aiheetta. Minä olen nykynainen ja parisuhteessa miehen kanssa, mutta en ole hänen kanssaan rahasta kuten tuossa väitettiin.

Selvästi tuossa luki sinun nimi. Itsenäinen nykynainen on kirjoitettu ihan oikein, mutta et ymmärtänyt ettei itsenäinen nykynainen ole naimissa oleva yhteistaloutta elävä perheen äiti. Itsenäinen nykynainen säilyttää irrallisuuden miehestä. He ei maksa miehen kanssa talouttaan puoliksi, he eivät mene naimisiin ottamalla miehen sukunimeä.

Olisitko yksin pysytynyt ylläpitämään sitä elintasoa, joka teillä on nyt läpi nuo vuodet jotka olet miehesi kanssa ollut? Vai olisiko kuitenkin ne miehen rahat tuonut jotain lisäarvoa sinunkin elämään?

Jos miehen rahat tuovat lisäarvoa vaimon elämään niin eiköhän mies saa vastaavasti lisäarvoa rouvan ansioista. 

Nyt olisi oivallinen paikka kaivaa esille se ketju, jossa rouva joutui joka kuu käyttämään luottokorttiaan ja miehelle jäädessä tonni säästöön. Kuinka huutava vääryys se oli, kun perheessä on kahta elintasoa ja miehen olisi pitänyt tasata tätä tuloeroa. 

Paha sanoa, kun omassa elinpiirissäni naiset tienaavat yli kolme tonnia kuussa ja jotkut yli viisikin. Sukulaisissa on muutamia lähäreitä, mutta heilläkin on hyvät ja lämpimät perheet, joissa eletään sovussa yhtä elintasoa, jota rouva ei ole väkisin hilaamassa korkeammaksi kuin onkaan. 

Itse asiassa tarkemmin mietittynä kyllä sieltä löytyy tapaus, jossa oli tuollainen elintasonainen. Hän sitten otti eron miehestään ja on sittemmin etsinyt uusia hyvin toimeentulevia miehiä. Miehellä on nykyään mukava, jalat maassa oleva naisystävä. 

Valitettavasti monessa tämän päivän aikuisessa miehessä näkyy vielä vanhat patriarkaaliset kasvatusmallit, joissa miehille ainut sallittu tunne on viha. Pienestä asti on kuultu ja nähty joka tuutista "miehet eivät itke, miehet eivät puhu eivätkä pussaa, sota erottaa pojat miehistä. Lastenkasvatus, hoiva ja hempeys ovat naisten hommaa (akkamaista). Jos pyydät tai näytät läheisiä tunteita olet homo/pikkupoika/vellihousu" jne jne jne. Kun tätä on kuullut koko nuoruusikänsä, ja oppinut lapsesta asti tukahduttamaan tunteet vaikka kuinka sattuisi henkisesti tai fyysisesti, koska "miehet eivät itke", niin ei niitä tunteita osaa silloin käsitelläkään. Tiedän monia miehiä, jotka eivät kykene itkemään edes rakkaan hautajaisissa, koska se on niin sisälle iskostettu, että miehet eivät näytä tunteita.

Empatia on hyvin monelta osin OPITTU asia. Jos on pienestä asti kasvatettu niin, että vaikeuksien edessä ei saa näyttää tunteita, ei niitä osaa käsitellä myöskään toisella ihmisellä, vaan sitä toistaa samaa ajatusmallia mihin on kasvanut: tunteita ei saa näyttää. Jos puoliso on viikkotolkulla näkyvästi ahdistunut tai masentunut, ei mies osaa kohdata tätä, koska on itse kasvanut siinä ajatuksessa, ettei se saa näkyä ulospäin. Ja kun kyseessä on asia, jota ei osaa kohdata, ei sitä osaa myöskään käsitellä. Jäljelle jää se, minkä on oppinut, eli "fight or flight". Siksi miehet monesti joko ärtyvät näissä tilanteissa, tai pakenevat. Se on turhautumista ja neuvottomuutta eikä vastuun pakoilua.

Nainen voi verrata tuota ärsytystä vaikka siihen, että viikosta toiseen rakastamasi ihminen tökkisi sinua kynällä, eikä lopettaisi vaikka pyydät, käsket ja anelet, ja jos asian ottaisi puheeksi, niin toinen sanoisi, ettei tee sitä tahallaan, mutta jatkaisi vain kuitenkin. Siltä se pitkälti tuntuu, kun kohtaa tunteen, mihin ei ole annettu välineitä suhtautua. Moni nainen kokee tunteiden käsittelyn itsestäänselvyytenä, koska heille on pienestä pitäen opetettu toisten ja omien tunteiden läpikäyntiä ja ymmärtämistä. Minä teen töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole oppineet näitä taitoja, koska lapsena on annettu ns. "kova miehen malli". Ja voin kertoa, että se on todella turhauttavaa ja vaikeaa heille itselleen, kun eivät tiedä miten ratkaista asia.

Tämä surullinen  vanhanaikainen kasvatustyyli on tehnyt monen elämästä todella vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Itse kun toivuin leikkauksesta kotona ja olisin tarvinnut apua ihan käytännön asioissa niin mieheltäni ei sympatiaa herunut. Lähti mm Tallinnassa yksin käymään😂Yhtenä uutena vuonna, kun sairastuin flunssaan, hän lähti vanhempiensa luo uuden vuoden viettoon. Kukaan ei kolmeen päivään kysynyt, miten pääsen esim ruokakauppaan/apteekkiin (autoa ei ollut). Huono kasvatus vai missä syy piilee?

Ihan oikeastiko odotit, että mies olisi 24/7 istunut pitämässä aikuista ihmistä kädestä kiinni kun sinulla oli flunssa? :D

Vierailija kirjoitti:

Elämässä tulee toisinaan vastaan tilanteita, jotka ovat kenelle tahansa vaikeita. Lapsen tai oman vanhemman sairastuminen, työpaikan yt:t, vaikeat ihmissuhteet jne. Myös myönteiset asiat, kuten lapsen syntymä tai uuteen haastavaan työhön siirtyminen, aiheuttavat muutoksena kriisin. Näiden lisäksi elämässä tulee usein vastaan pieniä ikäviä vastoinkäymisiä, jotka harmittavat hetken.

Muutamia miehiä sivusta seuranneena olen huomannut, että noissa tilanteissa miehet eivät tunnu kestävän vaikeuksia. Miehet eivät ole tulleet ajatelleeksi, että perheeseen voi syntyä koliikkivauva tai yllättäen vanhempansa menettänyt nainen tarvitsisi tukea surun keskellä. Näissä tilanteissa moni mies on ärtynyt, valittanut miksi he joutuvat kärsimään ja lähes poikkeuksetta vetäytyvät vastuusta tai kumppanin tukemisesta vaikeana aikana. Tuntuu, ettei miehiltä saisi vaatia mitään vaikeissa tilanteissa, etteivät he vaan vetäytyisi vielä enemmän.

Esimerkiksi eräs miespuolinen ystäväni hakee nyt töitä toiselta puolen Suomea, vaikka vaimo odottaa molempien pitkään toivomaa esikoista. Kahden asunnon sijaan vaimo tarvitsisi läsnäolevaa miestä, eikä taloudellisesti tässä tapauksessa tule kannattavammaksi lähteä töihin kauas. Toinen ystäväni ei osaa liki 10 vuotta avioeron jälkeen vieläkään huolehtia lapsille kunnon ruokaa, kun lapset ovat hänen luonaan. Lapset syövät isällään valmispinaattilettuja ja roskaruokaa, äiti huolehtii viikoillaan monipuolisemman ruoan tarjoamisesta.

Onko mulla sattunut vastaan vain tällaisia miehiä vai onko oikeasti vastuullisia, vaikeuksien kohtaamista karttamattomia miehiä olemassa? Ovatko miehet lähipiirissäsi tukena vaikeuksien keskellä?

Mieheni hermot kesti koliikkilapsen paremmin kun omat hermoni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat heikkoja vellihousuja eivätkä kestä mitään negatiivista. Mueluummin juoksevat karkuun kuin ottavat vastuun.

Yksi osa ongelmaa lienee tämä nykyajan naisten harjoittama jatkuva miesten vähättely, josta asiantuntijatkin ovat huomauttaneet. Kun mitään ei saa koskaan tehdä väärin ilman halventamista, niin lopulta siinä käy niin, että ei välttämättä tee enää mitään.

Ah, tämä palstamiesten uusi ihanne Heli Vaaranen <3 joka antaa toivoa kärsineille.

Jos vaimo sanoo miehelle, että pese se vauvan pylly äläkä vaan vaihda kakkavaippaa puhtaaseen, mies suuttuu ja sanoo "tee itte, jos minä en osaa". Suomalainen mies, tuo herkkä mimosankukka.

Ja sä hienosti osoitat, miten suomalainen nainen ei vain pysty olemaan vähättelemättä ja pilkkaamatta. JIlmeisesti asiantuntijakin oli "väärä", vaikka itselläsi ei ole yhtään asiantuntijaa nimetä, vaan perustelet väittämiäsi anekdoottisin todistein. Vaikea sun kanssa on rakentavasti keskustella, mutta ilmeisesti sä et ole täällä palstalla rakentavaa keskustelua etsimässäkään?

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti monessa tämän päivän aikuisessa miehessä näkyy vielä vanhat patriarkaaliset kasvatusmallit, joissa miehille ainut sallittu tunne on viha. Pienestä asti on kuultu ja nähty joka tuutista "miehet eivät itke, miehet eivät puhu eivätkä pussaa, sota erottaa pojat miehistä. Lastenkasvatus, hoiva ja hempeys ovat naisten hommaa (akkamaista). Jos pyydät tai näytät läheisiä tunteita olet homo/pikkupoika/vellihousu" jne jne jne. Kun tätä on kuullut koko nuoruusikänsä, ja oppinut lapsesta asti tukahduttamaan tunteet vaikka kuinka sattuisi henkisesti tai fyysisesti, koska "miehet eivät itke", niin ei niitä tunteita osaa silloin käsitelläkään. Tiedän monia miehiä, jotka eivät kykene itkemään edes rakkaan hautajaisissa, koska se on niin sisälle iskostettu, että miehet eivät näytä tunteita.

Empatia on hyvin monelta osin OPITTU asia. Jos on pienestä asti kasvatettu niin, että vaikeuksien edessä ei saa näyttää tunteita, ei niitä osaa käsitellä myöskään toisella ihmisellä, vaan sitä toistaa samaa ajatusmallia mihin on kasvanut: tunteita ei saa näyttää. Jos puoliso on viikkotolkulla näkyvästi ahdistunut tai masentunut, ei mies osaa kohdata tätä, koska on itse kasvanut siinä ajatuksessa, ettei se saa näkyä ulospäin. Ja kun kyseessä on asia, jota ei osaa kohdata, ei sitä osaa myöskään käsitellä. Jäljelle jää se, minkä on oppinut, eli "fight or flight". Siksi miehet monesti joko ärtyvät näissä tilanteissa, tai pakenevat. Se on turhautumista ja neuvottomuutta eikä vastuun pakoilua.

Nainen voi verrata tuota ärsytystä vaikka siihen, että viikosta toiseen rakastamasi ihminen tökkisi sinua kynällä, eikä lopettaisi vaikka pyydät, käsket ja anelet, ja jos asian ottaisi puheeksi, niin toinen sanoisi, ettei tee sitä tahallaan, mutta jatkaisi vain kuitenkin. Siltä se pitkälti tuntuu, kun kohtaa tunteen, mihin ei ole annettu välineitä suhtautua. Moni nainen kokee tunteiden käsittelyn itsestäänselvyytenä, koska heille on pienestä pitäen opetettu toisten ja omien tunteiden läpikäyntiä ja ymmärtämistä. Minä teen töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole oppineet näitä taitoja, koska lapsena on annettu ns. "kova miehen malli". Ja voin kertoa, että se on todella turhauttavaa ja vaikeaa heille itselleen, kun eivät tiedä miten ratkaista asia.

Tämä surullinen  vanhanaikainen kasvatustyyli on tehnyt monen elämästä todella vaikeaa.

Eräs sodistamme nykypäivään ulottuva yhteiskunnallinen trendi on avioerojen lisääntyminen. Yksinhuoltajaperheitä, joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon. Ja yleinen käsitys tuntuu olevan, että nekään isät välitä lapsistaan jotka lastensa kanssa sen päivittäisen arjeen käytännössä jakaa. Moni poika joutuukin kasvamaan ilman läsnä olevaa isää. Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Pienet pojat ovat siis pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Itse kun toivuin leikkauksesta kotona ja olisin tarvinnut apua ihan käytännön asioissa niin mieheltäni ei sympatiaa herunut. Lähti mm Tallinnassa yksin käymään😂Yhtenä uutena vuonna, kun sairastuin flunssaan, hän lähti vanhempiensa luo uuden vuoden viettoon. Kukaan ei kolmeen päivään kysynyt, miten pääsen esim ruokakauppaan/apteekkiin (autoa ei ollut). Huono kasvatus vai missä syy piilee?

Miten sä edes pärjäisit sinkkuna? Kuolisitko nälkään ekan flunssan aikana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän itsenäinen nykynainen tarvitse prinssiä pelastamaan itseää...

Ei myöskään miehestään yhtä kakaraa lisää. 

Miksi he sitten sen miehen haluaa?

Rahaaaaaaaa. Saa lorvailla kotona kun mies tienaa

Olen ollut saman miehen kanssa jo teinistä ja saman katon alla olemme asuneet yli 31 vuotta. Aika hassua, kun olen ollut tuostakin ajasta työelämässä 29 vuotta ja koko ajan olen maksanut yhteisistä menoista puolet. Missä ne minun lorvailut tai miehen antamat rahat on? Töissä oli paljon helpompaa mitä pienen vauvan kanssa kotona.

Tältä palstalta huomaa, että koululaiset on lomalla. Tuo pikkuinen on vaan herännyt yllättävän aikaisin, ettei vaan äiskä potkinut ylös sängystä?

Miksi puolustelet heikkouksia aiheessa joka ei selvästikään koskea sinua? Koska kaikki naisen on kuten sinä?

Askarrellaan lasten kanssa mitalit ja laitetaan postiin.

En ihan saanut selvää kirjoituksestasi, siinä oli vähän liikaa kirjoitusvirheitä. Tottakai minä puolustan itseäni, jos minua haukutaan ja syytetään aiheetta. Minä olen nykynainen ja parisuhteessa miehen kanssa, mutta en ole hänen kanssaan rahasta kuten tuossa väitettiin.

Selvästi tuossa luki sinun nimi. Itsenäinen nykynainen on kirjoitettu ihan oikein, mutta et ymmärtänyt ettei itsenäinen nykynainen ole naimissa oleva yhteistaloutta elävä perheen äiti. Itsenäinen nykynainen säilyttää irrallisuuden miehestä. He ei maksa miehen kanssa talouttaan puoliksi, he eivät mene naimisiin ottamalla miehen sukunimeä.

Olisitko yksin pysytynyt ylläpitämään sitä elintasoa, joka teillä on nyt läpi nuo vuodet jotka olet miehesi kanssa ollut? Vai olisiko kuitenkin ne miehen rahat tuonut jotain lisäarvoa sinunkin elämään?

Jos miehen rahat tuovat lisäarvoa vaimon elämään niin eiköhän mies saa vastaavasti lisäarvoa rouvan ansioista. 

Nyt olisi oivallinen paikka kaivaa esille se ketju, jossa rouva joutui joka kuu käyttämään luottokorttiaan ja miehelle jäädessä tonni säästöön. Kuinka huutava vääryys se oli, kun perheessä on kahta elintasoa ja miehen olisi pitänyt tasata tätä tuloeroa. 

Paha sanoa, kun omassa elinpiirissäni naiset tienaavat yli kolme tonnia kuussa ja jotkut yli viisikin. Sukulaisissa on muutamia lähäreitä, mutta heilläkin on hyvät ja lämpimät perheet, joissa eletään sovussa yhtä elintasoa, jota rouva ei ole väkisin hilaamassa korkeammaksi kuin onkaan. 

Kai sinulla asiaan silti mielipide on? Siitähän keskusteluissa on kyse, eikä kirjoittaa omasta erinomaisesta elämästään ja tuttavapiiristään.

Vierailija kirjoitti:

Kumma juttu, useimmiten lapsen lähivanhempi on nainen. Nainen on siis yleensä resurssien ja ajan puitteissa se päävastuullinen kasvattamisesta, myös parisuhteissa koska nainen yleensä kyseenalaistaa miehensä tavan kasvattaa lapsiaan. Kysynkin siis että onko mahdollista että sen vastuuttomuuden ja empatiakyvyttömyyden syyt onkin lähtöisin naisen tavassa kasvattaa lapsiaan?

No näkeehän sen aloittajan viestistäkin että näin on. Naisen tapa ruokkia lapset on "oikea", miehen tapa ruokkia lapset on "väärä". Kummasti ne lapset kuitenkin selviävät hengissä "väärälläkin" ravinnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti monessa tämän päivän aikuisessa miehessä näkyy vielä vanhat patriarkaaliset kasvatusmallit, joissa miehille ainut sallittu tunne on viha. Pienestä asti on kuultu ja nähty joka tuutista "miehet eivät itke, miehet eivät puhu eivätkä pussaa, sota erottaa pojat miehistä. Lastenkasvatus, hoiva ja hempeys ovat naisten hommaa (akkamaista). Jos pyydät tai näytät läheisiä tunteita olet homo/pikkupoika/vellihousu" jne jne jne. Kun tätä on kuullut koko nuoruusikänsä, ja oppinut lapsesta asti tukahduttamaan tunteet vaikka kuinka sattuisi henkisesti tai fyysisesti, koska "miehet eivät itke", niin ei niitä tunteita osaa silloin käsitelläkään. Tiedän monia miehiä, jotka eivät kykene itkemään edes rakkaan hautajaisissa, koska se on niin sisälle iskostettu, että miehet eivät näytä tunteita.

Empatia on hyvin monelta osin OPITTU asia. Jos on pienestä asti kasvatettu niin, että vaikeuksien edessä ei saa näyttää tunteita, ei niitä osaa käsitellä myöskään toisella ihmisellä, vaan sitä toistaa samaa ajatusmallia mihin on kasvanut: tunteita ei saa näyttää. Jos puoliso on viikkotolkulla näkyvästi ahdistunut tai masentunut, ei mies osaa kohdata tätä, koska on itse kasvanut siinä ajatuksessa, ettei se saa näkyä ulospäin. Ja kun kyseessä on asia, jota ei osaa kohdata, ei sitä osaa myöskään käsitellä. Jäljelle jää se, minkä on oppinut, eli "fight or flight". Siksi miehet monesti joko ärtyvät näissä tilanteissa, tai pakenevat. Se on turhautumista ja neuvottomuutta eikä vastuun pakoilua.

Nainen voi verrata tuota ärsytystä vaikka siihen, että viikosta toiseen rakastamasi ihminen tökkisi sinua kynällä, eikä lopettaisi vaikka pyydät, käsket ja anelet, ja jos asian ottaisi puheeksi, niin toinen sanoisi, ettei tee sitä tahallaan, mutta jatkaisi vain kuitenkin. Siltä se pitkälti tuntuu, kun kohtaa tunteen, mihin ei ole annettu välineitä suhtautua. Moni nainen kokee tunteiden käsittelyn itsestäänselvyytenä, koska heille on pienestä pitäen opetettu toisten ja omien tunteiden läpikäyntiä ja ymmärtämistä. Minä teen töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole oppineet näitä taitoja, koska lapsena on annettu ns. "kova miehen malli". Ja voin kertoa, että se on todella turhauttavaa ja vaikeaa heille itselleen, kun eivät tiedä miten ratkaista asia.

Tämä surullinen  vanhanaikainen kasvatustyyli on tehnyt monen elämästä todella vaikeaa.

Eräs sodistamme nykypäivään ulottuva yhteiskunnallinen trendi on avioerojen lisääntyminen. Yksinhuoltajaperheitä, joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon. Ja yleinen käsitys tuntuu olevan, että nekään isät välitä lapsistaan jotka lastensa kanssa sen päivittäisen arjeen käytännössä jakaa. Moni poika joutuukin kasvamaan ilman läsnä olevaa isää. Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Pienet pojat ovat siis pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Tässä huonointa on se, jos sitä miehen mallia ei vain ole. Nainen voi KERTOA millä lailla pitäisi miehen olla, mutta se on aivan eri asia NÄHDÄ toisen miehen esimerkkinä se. Siksi monesti se miehen malli etsitään sieltä mistä saadaan: koviksia koulussa, miehiä action-elokuvissa, Matti Nykänen otsikoissa jne. Tämän takia kasvatusaloille ja nuorisotyöhön tarvittaisiin paljon enemmän miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Niin tuttua. Itse kun toivuin leikkauksesta kotona ja olisin tarvinnut apua ihan käytännön asioissa niin mieheltäni ei sympatiaa herunut. Lähti mm Tallinnassa yksin käymään😂Yhtenä uutena vuonna, kun sairastuin flunssaan, hän lähti vanhempiensa luo uuden vuoden viettoon. Kukaan ei kolmeen päivään kysynyt, miten pääsen esim ruokakauppaan/apteekkiin (autoa ei ollut). Huono kasvatus vai missä syy piilee?

Eihän nyt aikuista voi tuolleen yksin jättää.

Tiedätkö muuten miksi koirat nuolevaa pallejaan? Jatkoit kuitenkin suhdetta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti monessa tämän päivän aikuisessa miehessä näkyy vielä vanhat patriarkaaliset kasvatusmallit, joissa miehille ainut sallittu tunne on viha. Pienestä asti on kuultu ja nähty joka tuutista "miehet eivät itke, miehet eivät puhu eivätkä pussaa, sota erottaa pojat miehistä. Lastenkasvatus, hoiva ja hempeys ovat naisten hommaa (akkamaista). Jos pyydät tai näytät läheisiä tunteita olet homo/pikkupoika/vellihousu" jne jne jne. Kun tätä on kuullut koko nuoruusikänsä, ja oppinut lapsesta asti tukahduttamaan tunteet vaikka kuinka sattuisi henkisesti tai fyysisesti, koska "miehet eivät itke", niin ei niitä tunteita osaa silloin käsitelläkään. Tiedän monia miehiä, jotka eivät kykene itkemään edes rakkaan hautajaisissa, koska se on niin sisälle iskostettu, että miehet eivät näytä tunteita.

Empatia on hyvin monelta osin OPITTU asia. Jos on pienestä asti kasvatettu niin, että vaikeuksien edessä ei saa näyttää tunteita, ei niitä osaa käsitellä myöskään toisella ihmisellä, vaan sitä toistaa samaa ajatusmallia mihin on kasvanut: tunteita ei saa näyttää. Jos puoliso on viikkotolkulla näkyvästi ahdistunut tai masentunut, ei mies osaa kohdata tätä, koska on itse kasvanut siinä ajatuksessa, ettei se saa näkyä ulospäin. Ja kun kyseessä on asia, jota ei osaa kohdata, ei sitä osaa myöskään käsitellä. Jäljelle jää se, minkä on oppinut, eli "fight or flight". Siksi miehet monesti joko ärtyvät näissä tilanteissa, tai pakenevat. Se on turhautumista ja neuvottomuutta eikä vastuun pakoilua.

Nainen voi verrata tuota ärsytystä vaikka siihen, että viikosta toiseen rakastamasi ihminen tökkisi sinua kynällä, eikä lopettaisi vaikka pyydät, käsket ja anelet, ja jos asian ottaisi puheeksi, niin toinen sanoisi, ettei tee sitä tahallaan, mutta jatkaisi vain kuitenkin. Siltä se pitkälti tuntuu, kun kohtaa tunteen, mihin ei ole annettu välineitä suhtautua. Moni nainen kokee tunteiden käsittelyn itsestäänselvyytenä, koska heille on pienestä pitäen opetettu toisten ja omien tunteiden läpikäyntiä ja ymmärtämistä. Minä teen töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole oppineet näitä taitoja, koska lapsena on annettu ns. "kova miehen malli". Ja voin kertoa, että se on todella turhauttavaa ja vaikeaa heille itselleen, kun eivät tiedä miten ratkaista asia.

Tämä surullinen  vanhanaikainen kasvatustyyli on tehnyt monen elämästä todella vaikeaa.

Eräs sodistamme nykypäivään ulottuva yhteiskunnallinen trendi on avioerojen lisääntyminen. Yksinhuoltajaperheitä, joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon. Ja yleinen käsitys tuntuu olevan, että nekään isät välitä lapsistaan jotka lastensa kanssa sen päivittäisen arjeen käytännössä jakaa. Moni poika joutuukin kasvamaan ilman läsnä olevaa isää. Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Pienet pojat ovat siis pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Tässä huonointa on se, jos sitä miehen mallia ei vain ole. Nainen voi KERTOA millä lailla pitäisi miehen olla, mutta se on aivan eri asia NÄHDÄ toisen miehen esimerkkinä se. Siksi monesti se miehen malli etsitään sieltä mistä saadaan: koviksia koulussa, miehiä action-elokuvissa, Matti Nykänen otsikoissa jne. Tämän takia kasvatusaloille ja nuorisotyöhön tarvittaisiin paljon enemmän miehiä.

Ja äiti tuo kotiin sen jännittävän oloinen moottoripyöräilevän ja alkoholiin menevän machomiehen, eikä sitä toimiston kahvilassa istuvaa tylsää kuivakan näköistä kaveria, joka voisi tuollaiseen toimintaan mukaan lähteä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti monessa tämän päivän aikuisessa miehessä näkyy vielä vanhat patriarkaaliset kasvatusmallit, joissa miehille ainut sallittu tunne on viha. Pienestä asti on kuultu ja nähty joka tuutista "miehet eivät itke, miehet eivät puhu eivätkä pussaa, sota erottaa pojat miehistä. Lastenkasvatus, hoiva ja hempeys ovat naisten hommaa (akkamaista). Jos pyydät tai näytät läheisiä tunteita olet homo/pikkupoika/vellihousu" jne jne jne. Kun tätä on kuullut koko nuoruusikänsä, ja oppinut lapsesta asti tukahduttamaan tunteet vaikka kuinka sattuisi henkisesti tai fyysisesti, koska "miehet eivät itke", niin ei niitä tunteita osaa silloin käsitelläkään. Tiedän monia miehiä, jotka eivät kykene itkemään edes rakkaan hautajaisissa, koska se on niin sisälle iskostettu, että miehet eivät näytä tunteita.

Empatia on hyvin monelta osin OPITTU asia. Jos on pienestä asti kasvatettu niin, että vaikeuksien edessä ei saa näyttää tunteita, ei niitä osaa käsitellä myöskään toisella ihmisellä, vaan sitä toistaa samaa ajatusmallia mihin on kasvanut: tunteita ei saa näyttää. Jos puoliso on viikkotolkulla näkyvästi ahdistunut tai masentunut, ei mies osaa kohdata tätä, koska on itse kasvanut siinä ajatuksessa, ettei se saa näkyä ulospäin. Ja kun kyseessä on asia, jota ei osaa kohdata, ei sitä osaa myöskään käsitellä. Jäljelle jää se, minkä on oppinut, eli "fight or flight". Siksi miehet monesti joko ärtyvät näissä tilanteissa, tai pakenevat. Se on turhautumista ja neuvottomuutta eikä vastuun pakoilua.

Nainen voi verrata tuota ärsytystä vaikka siihen, että viikosta toiseen rakastamasi ihminen tökkisi sinua kynällä, eikä lopettaisi vaikka pyydät, käsket ja anelet, ja jos asian ottaisi puheeksi, niin toinen sanoisi, ettei tee sitä tahallaan, mutta jatkaisi vain kuitenkin. Siltä se pitkälti tuntuu, kun kohtaa tunteen, mihin ei ole annettu välineitä suhtautua. Moni nainen kokee tunteiden käsittelyn itsestäänselvyytenä, koska heille on pienestä pitäen opetettu toisten ja omien tunteiden läpikäyntiä ja ymmärtämistä. Minä teen töitä ihmisten kanssa, jotka eivät ole oppineet näitä taitoja, koska lapsena on annettu ns. "kova miehen malli". Ja voin kertoa, että se on todella turhauttavaa ja vaikeaa heille itselleen, kun eivät tiedä miten ratkaista asia.

Tämä surullinen  vanhanaikainen kasvatustyyli on tehnyt monen elämästä todella vaikeaa.

Eräs sodistamme nykypäivään ulottuva yhteiskunnallinen trendi on avioerojen lisääntyminen. Yksinhuoltajaperheitä, joista isä enemmän tai vähemmän puuttuu on paljon. Ja yleinen käsitys tuntuu olevan, että nekään isät välitä lapsistaan jotka lastensa kanssa sen päivittäisen arjeen käytännössä jakaa. Moni poika joutuukin kasvamaan ilman läsnä olevaa isää. Päiväkotien työntekijöistä valtaenemmistö on naisia, tilanne on jotakuinkin sama peruskoulun ala-asteilla. Pienet pojat ovat siis pääosan valveillaoloajastaan naisten kanssa. 

Tässä huonointa on se, jos sitä miehen mallia ei vain ole. Nainen voi KERTOA millä lailla pitäisi miehen olla, mutta se on aivan eri asia NÄHDÄ toisen miehen esimerkkinä se. Siksi monesti se miehen malli etsitään sieltä mistä saadaan: koviksia koulussa, miehiä action-elokuvissa, Matti Nykänen otsikoissa jne. Tämän takia kasvatusaloille ja nuorisotyöhön tarvittaisiin paljon enemmän miehiä.

Ja äiti tuo kotiin sen jännittävän oloinen moottoripyöräilevän ja alkoholiin menevän machomiehen, eikä sitä toimiston kahvilassa istuvaa tylsää kuivakan näköistä kaveria, joka voisi tuollaiseen toimintaan mukaan lähteä.

No nyt meni taas ylilauta-puheeksi tämä homma. Kun edelleen, oikeasti, tästä on jauhettu jo niin monta kertaa, että ei pilata tätäkin keskustelua tällä.... Etenkin kun siis keskustelu lähti siitä, että myöskään ne kuivakan näköiset toimiston kahvilassa istujat eivät lohduta kotona.

Miehille tyypillistä käyttäytymistä. Sen takia he pettävät mieluummin kuin selvittävät ongelmat kotona.

Sinulle vain on sattunut vastaan tuollaisia. Tulee mieleen vain yksi tapaus jossa sillä ihmisellä oli päässä muutakin vikaa, juuri tuollainen joka hylkäsi yksin lapsen kanssa äidin.

Tiedän myös naisen joka käyttäytyy kuvailemallasi tavalla eli ei voi edes yleistää miehiin pelkästään.

Vierailija kirjoitti:

Onko mulla sattunut vastaan vain tällaisia miehiä vai onko oikeasti vastuullisia, vaikeuksien kohtaamista karttamattomia miehiä olemassa? Ovatko miehet lähipiirissäsi tukena vaikeuksien keskellä?

Miehiä on sekä vastuuttomia ja vastuullisia. Sinulla on käynyt huono tuuri, jos et tunne yhtään vastuullista miestä. Seuraava kysymys!