Pahin juoru joka teistä on kerrottu?

Kävin peruskoulun melko pienessä koulussa, jossa oli sekä ala-aste että yläaste samassa koulussa. Ollessani kahdeksannella luokalla kolmannella luokalla ollut tyttö ihastui minuun ja alkoi kulkemaan paljon perässäni aika kun se vain oli mahdollista. Siitä sitten syntyi huhu, että hän on muka minun tyttöystäväni ja se levisi opettajienkin korviin. Ihmeellisintä oli, että eräs opettaja uskoi huhun ja oli todella raivoissaan minulle koska luulin minun käyttävän kyseistä tyttöä seksuaalisesti hyväksi, kunnes ilmeisesti muut opettajat saivat puhuttua hänelle järkeä, koska he onneksi tajusivat, että se huhu ei ole totta.

Appiukko sanoi ihmisille, että mä kuolen syöpään. Ei naurata vieläkään.

Kiva, että tuli ilmi, miten paljon hän minua vihaa. Enpä ole ollut tekemisissä enää kuin "pakollisissa" tilaisuuksissa.

Ala-asteen viimeisellä luokalla olin ihan normaalisti pissalla, kun kovistytöt kurkkivat sisään ja pistivät liikkeelle huhun, että olin masturboinut siellä. En voinut puolustautua, koska olin liian viaton ymmärtämään, mistä oli kysymys.

En kyllä ymmärrä vieläkään mikä oli moisen motivaationa. Hädin tuskin tunsin niitä tyttöjä.

Hämärää kirjoitti:

Että olisin haukkunut eräässä työharjoittelupaikassa koko alan ja paikan työntekijät. Asiasta oli harjoitteluni ohjaajalle puhunut toinen työntekijä, jonka kanssa muistan jutelleeni muutaman lauseen koko harjoittelun aikana. Muistan, että sanoin arvostavani sitä, miten monet heistä ovat pysyneet raskaassa työssään jo vuosikymmeniä. Yhdessä taidettiin todeta, että tällä alalla ei työ lopu kesken, ja pohdin, että koska omat lapset olivat vielä pieniä, en välttämättä hakeudu valmistuttuani samantien kolmivuorotöihin niihin raskaimpiin paikkoihin.

Kun suunnilleen vuoden kuluttua tapasin harkkaohjaajan sattumalta, hän oli hyvin etäinen ja sai kuulleensa minun sanoneen, että minäkin näin ihan sivustakatsojana, ettei alalle kannattanut hakeutua enkä ollut kuulemma arvostanut työyhteisöäkään. Olin aivan järkyttynyt, ja ärsyttää edelleen, että ihmiset käsittävät asioita tahallaan väärin. Pidin harkkapaikasta ja sain monenlaisia kokemuksia, sen sain onneksi kerrotua ohjaajallekin jo harjoitteluaikana. Toisten mustamaalaamista en ymmärrä ollenkaan. 

Ihan samaa olen kokenut minäkin, ja tämä on tosi yleistä! Pahimpia ovat työyhteisöt, jossa suurin osa on 50-60 v akkoja, jotka luulevat olevansa korvaamattomia (vaikka "ammattitaito" on vuodelta miekka ja kilpi). Pelätään, että nuoret tulevat tekemään hommat paremmin ja rikkomaan jo 80-luvulta asti olleet kuppikunnat. Omassa harjoittelupaikassa yllätin juorukerhon itse teosta "Kohta se tuo ***** tulee tänne vakkariksi ja vie meidän työt ja työkaverit!" 

Olin aloittanut uudessa koulussa peruskouluaikoina, ja jonkin ajan kuluttua eräs luokkakaverini sanoi minulle "Me ollaan noiden muitten luokkalaisten kanssa ihan varmoja siitä että sä olet jotenkin kehitysvammainen ja että sulla on aivoissa jotain vikaa.". Kommentti tuntui todella ilkeältä heitolta ja toisaalta tosi huvittavalta, koska en ollut mitenkään kehitysvammainen (itse asiassa olin erittäin hyvä koulussa ja pärjäsin muutenkin ikäisekseni ihan hyvin) ja vaikka olisin ollutkin oikeasti kehitysvammainen, ei siitä huomauttaminen olisi ollut kauhean asiallista. Jokaisella on oikeus koulurauhaan ja omaan koskemattomuuteen, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Olen aika varma, että se huhu "kehitysvammaisuudestani" tuli ihan vaan siitä, etten pitänyt aina samoista asioista kuin uudet luokkalaiseni ja ihan myös siitä että olin uusi oppilas. Huhu kuitenkin leijui pitkin koulua lopulta ja vaikutti siihen miten minuun suhtauduttiin, eli kiusaamista esiintyi. Onneksi ehdin olla tuossa koulussa lopulta vain alle 2 vuotta, josta siirryin uuteen kouluun ja sain siellä järkevämpiä kavereita. Huhutkin loppuivat.

Ilmeisesti väittivät minua lesboksi, koska paras kaverini oli melkoisen outo ja erikoislaatuinen. Kaikesta huolimatta olimme molemmat heteroita.

Mutta osa vanhoista kavereistani kaikkosi täysin.

Että olisin käynyt 13-vuotiaana myymässä itseäni huumeista, tupakasta ja viinasta. Olin neitsyt 18-vuotiaaksi, koskaan en ole huumeisiin koskenut, alkoholia käytän joskus sivistyneesti ja senkin aloitin vasta täysi-ikäisenä, tupakkia kerran olen kokeillut ja siihen jäi. Juoru kuitenkin liikkui pikkukylällä kuin metsäpalo rutikuivassa koivikossa. Oikeasti kalpea ja väsynyt olemukseni johtui perussairaudestani.

Jotenkin ei yllätä yhtään että suurin osa juoruista koskee jotenkin seksiä. Omat kokemukset ihan samanmoisia, naiset varsinkin leimataan ihan mistä syystä tahansa maksullisiksi, reittäpitkin kiipeileviksi huonoiksi naisiksi, vaikka olisi vuosikymmeniä sinkkuna tai peräti neitsyt. Sillähän sitä saa toista loukattua kaikkein pahiten. Sekin on tullut koettua että hyvin usein ihmiset haluaa tutustua toiseen vain saadakseen uusia juorujen aiheita eikä ystäviä. Juorut ei yllätä, kymmeniä vuosia kun asuu pienillä paikkakunnilla, tietää miten ihmisen mieli toimii. Se yllättää että sukupolvesta toiseen ihmiset on vähintään yhtä tyhmiä eli uskovat kaikki paskapuheet toisista. Itse muistutan aina juoruajia että 99% juoruista on täyttä tuubaa, ei kannata uskoa. Minä muodostan mielipiteen toisesta ihmisestä sen perusteella miten kohtelee minua. Toiseen kun tutustuu huomaa että jutut ei pidä paikkaansa alkuunkaan.

Asutaan maalla ja naapurissa kesämökki eräällä sukulaisella jonka kanssa todella huonot välit. Hän sitten viihdyttää itseään levittelemällä minusta muille sukulaisille ja kyläläisille mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Esim. joskus heillä oli ollut talven jäljiltä oven lukko jumissa, niin väittivät muille sukulaisille, että minä olen käynyt siellä sitä tiirikoimassa ja murtautumassa, minkä takia se ei enää toiminut kunnolla. Toisella kerralla eivät olleet meinanneet saada ruohonleikkuriaan käyntiin, niin eikös siihenkin syyksi ollut löytynyt se, että minähän se tietenkin olen käynyt taas kerran tiirikalla heidän varastossaan ja huvikseni hajottanut heidän leikkurinsa. Aiheettomia rikosilmoituksiakin ovat tehneet useita liittyen joihinkin kymmeniä vuosia vanhoihin kaunojen aiheisiin, jotka ovat niin vähä-älyisiä, etten kehtaa niitä tässä edes tarkemmin selostaa.

Opiskeluaikoina eräissä kotibileissä juttelin jonkin aikaa erään tyypin kanssa, eikä muuta. Heti seuraavana aamuna eräs "kaverini" joka ilmeisesti olisi ollut jotenkin kiinnostunut tästä tyypistä soitti ihan asiakseen kaikki yhteiset kaverimme läpi ja tiedotti että olin pannut tämän tyypin kanssa. Lähinnä huvitti ja säälitti. Kerroin tästä myös tälle kyseiselle tyypille.

Olen kuulemma saatananpalvoja, olettaen siitä syystä

,että luovutin rippilahjaksi saamani riipuksen, pakolla äitini vaatimuksesta, suoraan kaulastani, koska oli kateellinen.Myös myöhemmin kun nostin meteliä, olin varastanut mummoni lääkkeet, hakannut sairaalakuntoon, ihmekyllä kukaan sukulaisista ei tiennyt tällaisista...Lisäksi olen useaan kertaan yrittänyt tappaa tämän äitini!Ja jälleen kerran ei ole ketään joka olisi ollut fyysisesti läsnä. SAIRASTA!Ja tässä siskoni joka havittelee isäni perintöä,siis sitä mitä leski imuroi isältäni jälkeensä jättämää perintöä kaikille. Tämä toinen pahin paholainen, on vielä Jyväskylän diakonissana. Ei v...

Vierailija kirjoitti:

Olin aloittanut uudessa koulussa peruskouluaikoina, ja jonkin ajan kuluttua eräs luokkakaverini sanoi minulle "Me ollaan noiden muitten luokkalaisten kanssa ihan varmoja siitä että sä olet jotenkin kehitysvammainen ja että sulla on aivoissa jotain vikaa.". Kommentti tuntui todella ilkeältä heitolta ja toisaalta tosi huvittavalta, koska en ollut mitenkään kehitysvammainen (itse asiassa olin erittäin hyvä koulussa ja pärjäsin muutenkin ikäisekseni ihan hyvin) ja vaikka olisin ollutkin oikeasti kehitysvammainen, ei siitä huomauttaminen olisi ollut kauhean asiallista. Jokaisella on oikeus koulurauhaan ja omaan koskemattomuuteen, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.

Meillä oli ala-asteella ollessani suht paljon yhteisiä teemapäiviä ja projekteja rinnakkaisluokan kanssa. Muistan, kun pari tyttöä siltä luokalta totesi minulle kerran, että "säähän olet tosi kiva, meille kun tultiin sanomaan että sää oisit vammanen". Hyvin nopeasti selvisi, että luokkakaverini, joka ei voinut sietää minua, oli valehdellut ympäri koulua, että olen kehitysvammainen. Kosto siitä, että olin niitä harvoja luokallamme, jotka eivät mielistelleet ja palvoneet häntä. Nauratti kyllä tuo juoru loppujen lopuksi, sillä koulumme kehitysvammaiset opiskelivat tasan tarkkaan vain ja ainoastaan omissa ryhmissään, eivät missään nimessä normiluokissa.

Käsittämättömämpää ja sairaampaa minusta on aikuisten ihmisten tarve mustamaalata toisia ja levittää täysin päättömiä juttuja heistä. Jotain hengen köyhyyttä ja turhautumista omaan elämään siellä taustalla on pakko olla. Kuten eräs tähän ketjuun kirjoittanut totesi, niin hyvin moni haluaa tutustua uusiin ihmisiin vain siksi, että saisi jotain juoruilun aihetta. Nykyään otan automaattisesti etäisyyttä, mikäli uusi tuttavuus on ylenpalttisen kiinnostunut esim. siviilisäädystäni ja siitä, miten vietän vapaa-aikaani. Pidättyväisyyteni seurauksena olenkin sitten kerran saanut kuulla jälkeenpäin, että minua pidetään ylpeänä, estoisena ja antisosiaalisena. Mahtoivatko onnettomat edes tietää, mitä termi "antisosiaalinen" edes tarkoittaa :D

Vierailija kirjoitti:

Jostain kumman syystä entiset ammattikoulu"kaverit" keksivät juorun että myyn itseäni paikallisessa räkälässä. Minä, ylikiltti uskovaiset perheen tytär. Kun tämä juoru levisi isäni korviin, sain turpaani niin että käsi murtui ja naama oli mustana. En käynyt sen jälkeen koulun jälkeen missään vaan nyhjäsin masentuneena huoneessani (ja huoneen ulkopuolella olin hiirenhiljaa ja välttelin isää) seuraavan vuoden kunnes muutin omilleni. Kiitos tästä teille, juorun keksijät.

Toivottavasti teit isästäsi rikosilmoituksen.

Minulla oli samassa työpaikassa hyvä, läheinen ystävä. Olemme molemmat naisia ja ystäväni on naimisissa miehen kanssa. Työpaikan juoruämmät laittoivat liikkeelle jutun, että meillä  on lesbosuhde, jolla on ystäväni miehen hyväksyntä.

Yläkouluaikaan minun väitettiin olevan lesbo. Eniten inhotti lukioikäisenä kun kuulin kaverilta, että eräs samanikäinen poika väitti harrastaneensa seksiä kanssani. En tiedä miksi, en ollut ollut hänen kanssaan missään tekemisissä, ei tunnettu henkilökohtaisesti ollenkaan, enkä muutenkaan olisi harrastanut seksiä kenenkään kanssa. Vähemmän noita omiin korviin kantautuneita juoruja on, suurin osa kiusaamisesta tapahtui aina päin naamaa.

Postissa töissä ollut ex-koulukaveri kertoi minusta juttuja, jotka perustuivat aivan toiseen henkilöön, jolla sattui olemaan sama nimi kuin minulla. Hän sitten kerran paljasti tietävänsä mm. missä olen asunut ja kun kielsin asian ei suostunut uskomaan asiaa. Siinä vaiheessa kun ymmärsin asian johtuvan samasta nimestä en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Että aikuinen ihminen ei voi ymmärtää samannimisiä ihmisiä olevan aika paljon tässä maassa, joskus jopa samassa kaupungissa :D

Vierailija kirjoitti:

Ala-asteella joku keksi, että olen poltellut meidän kotona kasvavaa jukkapalmua päästäkseni pilveen.

Ei mitään hajua, mistä tuo suht absurdi väite lähti, mutta lopulta kantautui opettajakunnan korviin sellaisessa muodossa, että käytän huumeita ja olen myynyt/yrittänyt myydä niitä koulussa...

Siinäpä sitten oltiin. Vanhemmat kutsuttiin koululle ja poliisiinkin oltiin yhteydessä. Pahinta oli opettajan suorittama "esikuulustelu", jossa ei edes suostunut kertomaan, mistä oli kyse. Aloitti toteamalla, että nyt on vakava tilanne ja olet pahassa pulassa. Jatkoi tivaamalla vihaisena, että oonko myynyt koulussa "jotain"?

Onko joku antanut mulle "jotain"?

Kuka on ostanut jotain"?

Tosi helppo tuollaiseen vastata mtn järkevää, kun ei ole hajuakaan, mistä toinen puhuu. Plus pikku paniikki 11v kiltillä lapsella päällä, että mistä mua syytetään tässä...

Lapsiparka. Olen pahoillani, että jouduit kokemaan jotain tuollaista.

Olen homo.

En ole!

Että sain ylennyksen reittä pitkin.