Kova köyhien viha meneillään Suomessa
Ilmiönä mielenkiintoinen ja vastenmielinen, mutta kertoo suomalaisten heikosta sivistystasosta, sillä sivistymättömyydestä kertoo, kun ihmiset pelkäävät omien materialististen unelmiensa vaarantuvan, mikäli erilaisia tukia maksetaan ja verot ovat aavistuksen korkeammat. Sivistysvaltio katsotaan sen mukaan, kuinka se kohtelee heikoimpiaan, vanhan määritelmän mukaan. Sivistysvaltiossa ihmiset eivät sen sijaan välittävät eniten kaikkien hyvinvoinnista, ei vaan omastaan. Empatia = sivistys.
Minusta se on mielenkiintoinen ilmiö siksi, että näkee, mihin se lopuksi voi johtaa. Tuleeko jokin totaalinen ylilyönti esim. valtion toimesta ja aivan kaikki tuet lopetetaan kokonaan vastoin Suomen sitoumuksia asiassa eri kansainvälisiin sopimuksiin. Ajaudutaan vauhtisokeuteen: hallitus arvioi virheellisesti IS:n uutiskommenttien perusteella, että sillä on nyt kansan valtaosan tuki jollekin ääri- toimelleen. Sitten se antaa palaa. Sillä kaikella tällä kiihottamisella työttömiäkin vastaan haetaan hyväksyntää jollekin. Mille? Jollekin äärimmäisen rankalle toimelle eurooppalaisittainko?
Se on myös mielenkiintoista nähdä, että jos Suomi alkaa rikkomaan pahasti ihmisoikeuksia, puuttuvatko siihen mitenkään eduskunnan oikeusvalvojat. Samalla paljastuu, ovatko nuo valvojat pelkkiä kulisseja.
Kommentit (276)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Omassa eksklusiivisessa käytössä oleva asunto tai edes oma huone ei myöskään ole mikään ihmisoikeus, vaan esim. Suomen armeijan kasarmimajoitus täyttää vaatimukset kirkkaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Joku suunnitelma on varmasti juurikin siihen tyyliin, että kaikki tuet pois.
Ihmisoikeuksia rikotaan jo nyt suomessa törkeästi. Hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle
suomalaiselle työtä. Kun tämä ei ole onnistunut, lietsotaan sisällissotaa asettamalla kansalaiset
toisiaan vastaan. Nyt on korkea aika kiinnittää huomio siihen, miten meitä kusetetaan ja
kiihotetaan raatelemaan oman maan kansalaisia. Vieraita otetaan hymyssä suin vastaan, jsekä
maksetaan heille ilman mitään vastikkeellisuuta mm. korvauksia, etuja ja annetaan asuntoja.
Herätkää suomalaiset, meitä viedään teuraalle!
Mikä ihmeen velvollisuus hallituksella on tarjota työtä? Alkaa mennä aikamoiseksi holhousyhteiskunnaksi, kun ihmisellä ei ole mitään velvollisuuksia. Tai jos hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle työtä, niin silloinhan jokaisella olisi velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä työtä, ihan missä vain.
Kirjoita Googleen "Suomen perustuslaki"
Ja sitten lue huolella mitä siinä sanotaan.
Sen tunteminen kuuluu yleissivistykseen."Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla."
Näin siinä lukee. Missä kohdassa lukee, että valtion on hankittava jokaiselle työtä? Jokaisen oikeus hankkia toimeentulonsa toteutuu kyllä Suomessa.
JULKISEN VALLAN ON EDISTETTÄVÄ TYÖLLISYYTTÄ JA PYRITTÄVÄ TURVAAMAAN JOKAISELLE OIKEUS TYÖHÖN!
Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, joille ei ole turvattu oikeutta työhön. Jos se oikeus olisi turvattu, niin meillä olisi satoja tuhansia avoimia työpaikkoja.
Suomessa on myös 100.000 ulkomaalaista tekemässä niitä töitä, jotka eivät suomalaisille työttömille kelpaa.
Ylimitoitettu sosiaaliturva on johtanut nirsoiluun.
Anna mun kaikki kestää :-)
Sosiaaliturvako saa grynderit tuottamaan halpatyövoimaa ulkomailta?
Eiköhän syynä ole perinteinen ahneus yhdistettynä alasajettuihin ammattiliittoihin.
Kukaan ei vain suomessa vastusta halpatyövoiman tuontia, sillä vastustaminen johtaisi työnantajien voittojen ja bonuksien pienenemiseen.
Globaalien lainalaisuuksien mahdille voimme kovin vähän. Jos jostain saa halvemmalla, suurin osa tarttuu tähän, ihan millä yhteiskunnan tasolla tahansa. Vai mitä mieltä olet ahneista taviksista, jotka tilaavat kaiken ulkomaisista nettikaupoista?
Globaaleille lainalaisuuksille, jotka ovat ihmisten määriteltävissä, voidaan kyllä hyvinkin tehdä jotakin.
Valtakunnallinen sopiminen palkoista estäisi jo tehokkaasti halpatyövoiman käytön, sillä ammattiliitot pystyisivät halutessaan tarkistamaan työntekijöiden sopimusten lainmukaisuuden ja sen, että työnantaja maksaa tekijälle sen mikä hänelle lain mukaan pitääkin maksaa.
Ei tulisi tilanteita, jossa puolasta tuotettu sähkö/putkimies tulisi halvemmaksi kuin kotimainen vastaava, vaan kaikki olisivat samanarvoisia kun työntekijää ollaan palkkaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan köyhiä vihaa. Googleen: Top 1% median income Globally.
Huomaatte, että Kruunuhaassa asuva työtön 800 eur yksiössään on hyvin lähellä Globaalin eliitin elintasoa. Kaukana köyhästä. Kaikki tämä Suomalaisen työtätekevän keskiluokan selkänahasta revittynä.
Tätä kohua en ymmärrä, jos joku maksaa asumisesta 800€/kk ja asuu Helsingissä.
Minulla on sijoitusasunto Keski-Suomessa ja vuokra on 560€/kk, sen lisäksi vuokralainen maksaa vedestä 30€/kk, sauna 20€/kk, sähkö noin 40€/kk, nettiyhteys 25€/kk, kotivakuutus ja siihen kun lisätään julkinen liikenne n.100€
eli asumiskustannukset ovat täällä jumalan selän takana samaa luokkaa.Ja kun vuokranantajana maksan yhtiövastikkeen, kotivakuutuksen ja rempat jää tuotoksi n. 4-5%.
Voitko avata minulle, mikä tuossa on niin kauhistuttavaa?
Meinaat että Helsingissä on netti, sauna, sähkö, jne ilmaisia?
Meinaan vain, että ne sisältyvät tuohon 800€ asumiskustannuksiin, kun ne maksetaan vuokran maksun yhteydessä vuokranantajalle.
Ainakin vesi, sauna, kaapelimaksu. Ainakin minä maksan ne yhtiövastikkeen yhteydessä ja perin ne vuokralaisella vuokran yhteydessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Sinäkö et pidä perustuslaista?
Onko se sinulle pelkkä vitsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutavaa lätinää aina vain kirjoitti:
Tämä koko ketju on valheellinen ja valheellisen otsikon alla. Ei ole mitään kovaa köyhien vihaa meneillään. On vain mammapalstalle kasaantunut uhrilauma, joka kiihottaa toistensa mieliä totuuteen perustumattomilla väitteillään.
Kaikki eivät ole hirveän mielissään aktiivimallin vastustajasta, jonka pääasiallinen peruste vastustukselle on, että aktivointi häiritsee harrastuksia. Jostain syystä nettomaksajat eivät ole hirveän innoissaan tuollaisesta, mutta mitään vihakampanjaa ei ole. Eikä hallitus vihaa köyhiä, mutta he yrittävät saada valtion velkaantumisen poikki.
Kuinka valtio saa velkaantumisen poikki sillä, että maksaa huimaavia summia konsulttifirmoille turhista kursseista, joille työttömät painostetaan leikkimään?
Suurimman osan työvoimapoliittisesta koulutuksesta tuottavat erilaiset oppilaitokset, esim aikuiskoulutuskeskukset. Näillä on tarkat laatukriteerit ja koulutus on pääosin hyvin laadukasta ja sen mukaista, mitä tilaaja on tilannut. Konsulttifirmoille menee aika pieni siivu. En muista tarkkoja lukuja, mutta Uudellamaalla muistaakseni reilusti yli 90% työvoimakoulutuksesta on ihan näissä valtion ja kuntien omissa oppilaitoksissa. Konsulteille menee lähinnä erilaiset yritysten kanssa tehtävät rekryvalmennukset, joiden päätteeksi on pakko ainakin määräaikainen työ saada. Mikä tässä on niin tuomittavaa?
Tuo ei kyllä pidä paikkansa. Nyt on lähdettävä liikkeelle, mutta palaan asiaan ja kaivan faktoja esiin kurssitarjouksista myöhemmin tänään.
Pitäisikö kansaneläkkeen saajan ensin luopua omasta asunnostaan ennen kuin on oikeutettu sosiaalietuuteen eli kansaneläkkeeseen? Miksi joutilaille maksetaan vastikkeettomia etuuksia esim. 50-vuotiaasta 100-vuotiaaksi? Laskekaa, paljonko palaa veronmaksajien rahoja kun piikki auki hamaan iäisyyteen saakka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Sinäkö et pidä perustuslaista?
Onko se sinulle pelkkä vitsi?
Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta jos sitä aikoo lukea kuin piru raamattua, niin voi sitten lukea ihan kokonaan, ei vain niitä kohtia, jotka sopii omaan agendaan.
Tätä räksytystä pitää hyvin pieni ryhmä, joka itsekin elää köyhyydessä, mutta kuvittelee olevansa uusporvari ja etuoikeutettu, kun on kouluttautunut maisteriksi tai opettajaksi, mutta totuus tulee vasten kasvoja, kun huomaa, että näin on tehneet muutkin ja maisterit työskentelevät jopa Siwan kassalla, toisin kuin vielä muutama vuosikymmen sitten, jolloin saivat arvostusta ja valita parhaat työpaikat.
Ei ihme jos ketjuttaa ja sehän on tietenkin muiden syy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaat että Helsingissä on netti, sauna, sähkö, jne ilmaisia?
Meinaan vain, että ne sisältyvät tuohon 800€ asumiskustannuksiin, kun ne maksetaan vuokran maksun yhteydessä vuokranantajalle.
Ainakin vesi, sauna, kaapelimaksu. Ainakin minä maksan ne yhtiövastikkeen yhteydessä ja perin ne vuokralaisella vuokran yhteydessä.Kruunuhaan 800 eur asunnossa vuokralainen ei ole siinä asemassa, että voi alkaa vaatimaan sähköjä, nettiä ja vesimaksua kuuluvan vuokraan. Kruunuhaassa paljon valtion eri laitoksia, joista moni työssäkäyväkin haluaisi asua Kruunuhaassa ja pystyvät vielä maksamaan siitä paremmin, kuin työtön.
Myös Helsingin Yliopisto on lähellä, pappa betalar kansalla on kyllä varaa maksaa asumisesta hyvinkin lähellä yliopistoa. Eliitti työtön maksaa todennäköisesti lähemmäs 900 eur /kk asumisestaan Kruunuhaassa, kun lasketaan netti, vesimaksu ja sähköt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Joku suunnitelma on varmasti juurikin siihen tyyliin, että kaikki tuet pois.
Ihmisoikeuksia rikotaan jo nyt suomessa törkeästi. Hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle
suomalaiselle työtä. Kun tämä ei ole onnistunut, lietsotaan sisällissotaa asettamalla kansalaiset
toisiaan vastaan. Nyt on korkea aika kiinnittää huomio siihen, miten meitä kusetetaan ja
kiihotetaan raatelemaan oman maan kansalaisia. Vieraita otetaan hymyssä suin vastaan, jsekä
maksetaan heille ilman mitään vastikkeellisuuta mm. korvauksia, etuja ja annetaan asuntoja.
Herätkää suomalaiset, meitä viedään teuraalle!
Mikä ihmeen velvollisuus hallituksella on tarjota työtä? Alkaa mennä aikamoiseksi holhousyhteiskunnaksi, kun ihmisellä ei ole mitään velvollisuuksia. Tai jos hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle työtä, niin silloinhan jokaisella olisi velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä työtä, ihan missä vain.
Kaipa Suomikin on allekirjoittanut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen. Siinä sanotaan, että jokaisella on oikeus työhön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Omassa eksklusiivisessa käytössä oleva asunto tai edes oma huone ei myöskään ole mikään ihmisoikeus, vaan esim. Suomen armeijan kasarmimajoitus täyttää vaatimukset kirkkaasti.
Hei vaan sulle 👋
Minä olen vajaakuntoinen pitkäaikaistyöttömien ja asun suuressa kauniissa omakotitalossa pari km kaupungin keskustasta.
Vaikka itse en käy töissä, niin työllistän kuitenkin yhden ihmisen aktiivimallin edellyttämällä tavalla. Tämä ihminen käy siivoamassa sitä suurta taloani kerran kuukaudessa, aina 6 tuntia kerrallaan.
Hajoa kateuteesi 😁😁😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Sinäkö et pidä perustuslaista?
Onko se sinulle pelkkä vitsi?Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta jos sitä aikoo lukea kuin piru raamattua, niin voi sitten lukea ihan kokonaan, ei vain niitä kohtia, jotka sopii omaan agendaan.
Kyllä luulisi sinunkin agendaasi sopivan että vaikeasta työttömyydestä päästään eroon.
Vai lipsahtiko sulta nyt ihan vahingossa että massatyöttömyys sopii sun agendaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutavaa lätinää aina vain kirjoitti:
Tämä koko ketju on valheellinen ja valheellisen otsikon alla. Ei ole mitään kovaa köyhien vihaa meneillään. On vain mammapalstalle kasaantunut uhrilauma, joka kiihottaa toistensa mieliä totuuteen perustumattomilla väitteillään.
Kaikki eivät ole hirveän mielissään aktiivimallin vastustajasta, jonka pääasiallinen peruste vastustukselle on, että aktivointi häiritsee harrastuksia. Jostain syystä nettomaksajat eivät ole hirveän innoissaan tuollaisesta, mutta mitään vihakampanjaa ei ole. Eikä hallitus vihaa köyhiä, mutta he yrittävät saada valtion velkaantumisen poikki.
Kuinka valtio saa velkaantumisen poikki sillä, että maksaa huimaavia summia konsulttifirmoille turhista kursseista, joille työttömät painostetaan leikkimään?
Suurimman osan työvoimapoliittisesta koulutuksesta tuottavat erilaiset oppilaitokset, esim aikuiskoulutuskeskukset. Näillä on tarkat laatukriteerit ja koulutus on pääosin hyvin laadukasta ja sen mukaista, mitä tilaaja on tilannut. Konsulttifirmoille menee aika pieni siivu. En muista tarkkoja lukuja, mutta Uudellamaalla muistaakseni reilusti yli 90% työvoimakoulutuksesta on ihan näissä valtion ja kuntien omissa oppilaitoksissa. Konsulteille menee lähinnä erilaiset yritysten kanssa tehtävät rekryvalmennukset, joiden päätteeksi on pakko ainakin määräaikainen työ saada. Mikä tässä on niin tuomittavaa?
Tuo ei kyllä pidä paikkansa. Nyt on lähdettävä liikkeelle, mutta palaan asiaan ja kaivan faktoja esiin kurssitarjouksista myöhemmin tänään.
Tässä sinulle tuoreet tiedot siitä, ketkä vuonna 2018 saavat järjestää uutta (jo tehdyt sopimukset viedään toki loppuun) työvoimapoliittista koulutusta Uudellamaalla:
Ami-säätiö sr
Axxell Utbildning Ab
Cimson koulutuspalvelut Oy
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
Helsingin kaupunki, Stadin ammattiopisto
Hyria koulutus Oy
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Edupoli
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia
Perho Liiketalousopisto Oy
Suomen Diakoniaopisto
Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy
Työtehoseura ry
Vantaan kaupunki, Varia
Näistä ainoastaan Axxell ja Cimson ovat konsulttifirmoja, muut valtion tai kuntien tai muiden yleishyödyllisten tahojen oppilaitoksia. Prosentteja vuodelle 2018 ei ole määrätty, koska kilpailutuksen kautta ne lopulta menevät. Esim. 2016 luvuissa kuitenkin noin 27% on mennyt Ami-säätiön kautta ja konsulteilla on ollut ihan satunnaisia prosentteja. Olisi minulla tässä luvutkin, mutta valitettavasti kuvatiedostoja, en jaksa naputella.
Ole hyvä faktoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Joku suunnitelma on varmasti juurikin siihen tyyliin, että kaikki tuet pois.
Ihmisoikeuksia rikotaan jo nyt suomessa törkeästi. Hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle
suomalaiselle työtä. Kun tämä ei ole onnistunut, lietsotaan sisällissotaa asettamalla kansalaiset
toisiaan vastaan. Nyt on korkea aika kiinnittää huomio siihen, miten meitä kusetetaan ja
kiihotetaan raatelemaan oman maan kansalaisia. Vieraita otetaan hymyssä suin vastaan, jsekä
maksetaan heille ilman mitään vastikkeellisuuta mm. korvauksia, etuja ja annetaan asuntoja.
Herätkää suomalaiset, meitä viedään teuraalle!
Mikä ihmeen velvollisuus hallituksella on tarjota työtä? Alkaa mennä aikamoiseksi holhousyhteiskunnaksi, kun ihmisellä ei ole mitään velvollisuuksia. Tai jos hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle työtä, niin silloinhan jokaisella olisi velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä työtä, ihan missä vain.
Kirjoita Googleen "Suomen perustuslaki"
Ja sitten lue huolella mitä siinä sanotaan.
Sen tunteminen kuuluu yleissivistykseen."Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.
Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla."
Näin siinä lukee. Missä kohdassa lukee, että valtion on hankittava jokaiselle työtä? Jokaisen oikeus hankkia toimeentulonsa toteutuu kyllä Suomessa.
JULKISEN VALLAN ON EDISTETTÄVÄ TYÖLLISYYTTÄ JA PYRITTÄVÄ TURVAAMAAN JOKAISELLE OIKEUS TYÖHÖN!
Suomessa on satoja tuhansia ihmisiä, joille ei ole turvattu oikeutta työhön. Jos se oikeus olisi turvattu, niin meillä olisi satoja tuhansia avoimia työpaikkoja.
Suomessa on myös 100.000 ulkomaalaista tekemässä niitä töitä, jotka eivät suomalaisille työttömille kelpaa.
Ylimitoitettu sosiaaliturva on johtanut nirsoiluun.
Anna mun kaikki kestää :-)
Sosiaaliturvako saa grynderit tuottamaan halpatyövoimaa ulkomailta?
Eiköhän syynä ole perinteinen ahneus yhdistettynä alasajettuihin ammattiliittoihin.
Kukaan ei vain suomessa vastusta halpatyövoiman tuontia, sillä vastustaminen johtaisi työnantajien voittojen ja bonuksien pienenemiseen.
Globaalien lainalaisuuksien mahdille voimme kovin vähän. Jos jostain saa halvemmalla, suurin osa tarttuu tähän, ihan millä yhteiskunnan tasolla tahansa. Vai mitä mieltä olet ahneista taviksista, jotka tilaavat kaiken ulkomaisista nettikaupoista?
Globaaleille lainalaisuuksille, jotka ovat ihmisten määriteltävissä, voidaan kyllä hyvinkin tehdä jotakin.
Valtakunnallinen sopiminen palkoista estäisi jo tehokkaasti halpatyövoiman käytön, sillä ammattiliitot pystyisivät halutessaan tarkistamaan työntekijöiden sopimusten lainmukaisuuden ja sen, että työnantaja maksaa tekijälle sen mikä hänelle lain mukaan pitääkin maksaa.
Ei tulisi tilanteita, jossa puolasta tuotettu sähkö/putkimies tulisi halvemmaksi kuin kotimainen vastaava, vaan kaikki olisivat samanarvoisia kun työntekijää ollaan palkkaamassa.
Et sitten kysymykseen vastannut. Fakta on, että jos jostain jotain halvemmalla saa, sieltä sen lähes jokainen hankkii. Sääntelyllä voidaan jonkin verran vaikuttaa, mutta jossain kohtaa sääntely kääntyy itseään vastaan. Joka paikassa pitäisi säännellä asioita samalla tavalla, silloin homma toimisi.
En usko ap. väitteeseen, sillä tätä vihaa pitää vain pieniryhmä, jotka elävät kulissia ja kuvittelivat koulutuksen tuovan pääsylipun parrasvaloihin ja varakkuuteen, mutta koulutus paljastui vain paperilappuseksi työelämässä ja tarvitaan muita avuja ja taitoja, eikä se taannut hyvää työpaikkaa.
Vastahan julkaistiin tutkimus, kuinka suomalaiset veronmaksajat olivat maksamaan korkeampaa veroa, jotta sosiaaliset etuudet säilyvät vähävaraisille, eikä niitä haluta leikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Omassa eksklusiivisessa käytössä oleva asunto tai edes oma huone ei myöskään ole mikään ihmisoikeus, vaan esim. Suomen armeijan kasarmimajoitus täyttää vaatimukset kirkkaasti.
Oi, sä oot oppinut hienoja sanoja. Läpy Läpy.
Sivistyneet ihmiset osaavat sanoa asiansa urpoilematta "hienojen" sanojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuollaiset työnvieroksujar kuten kansalaisaloitteen tehnyt, joka ei edes suostu muuttamaan kaupungin tarjoamaan 300 euron yksiöön koska se sijaitsee kantakaupungin ulkopuolella, saavat ihan oikeututesti vihan tunteet pintaan.
Se 300 euron yksiö Helsingissä ei ole missään muualla kuin sinun trollin hanurissasi.
Noin 350-400e saa soluhuoneen. Ei omassa asunnossa asuminen ole mikään kansalaisoikeus (voitte vaikka lukea perustuslaista, kun siitä niin pidätte).
Sinäkö et pidä perustuslaista?
Onko se sinulle pelkkä vitsi?Ei minulla ole mitään sitä vastaan. Mutta jos sitä aikoo lukea kuin piru raamattua, niin voi sitten lukea ihan kokonaan, ei vain niitä kohtia, jotka sopii omaan agendaan.
Kyllä luulisi sinunkin agendaasi sopivan että vaikeasta työttömyydestä päästään eroon.
Vai lipsahtiko sulta nyt ihan vahingossa että massatyöttömyys sopii sun agendaa?
Miten ihmeessä jaksat vääntää sanojani? Missä minä niin sanoin? Tottakai toivon, että jokainen työkykyinen aikuinen tekisi töitä ja elättäisi itsensä. Mutta edelleen se ei ole valtion velvollisuus jokaiselle sitä työtä hankkia.
Se on vaan niin helppoa ottaa yksi kohta laista ja valjastaa se omiin tarkoituksiin. Kun siellä on aika monta muutakin juttua, jotka taas Suomessa pääosin toteutuvat paremmin kuin mitä perustuslaki sinänsä edellyttäisi.
Minusta asia on juuri päinvastoin kuin mitä aloittaja kirjoittaa. Ajattelen, että työttömät ja erityisesti perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat vuositolkulla nostaneet toimeentulotukea, on tähän asti jätetty yhteiskunnan ulkopuolelle. Heille on annettu rahaa elämiseen, muttei ole vaadittu riittävästi vastinetta sille rahalle. Tämä on johtanut monien kohdalla passiivisuuteen.
Erikseen ovat ne työttömät, jotka etsivät töitä. Heillä on usein jonkinlaista, ehkä hyvin paljonkin, kokemusta työnteosta. He ymmärtävät yhteiskuntamme taloudellisen tilanteen eivätkä hätkähdä 30€ menetyksestä. Aktiivimalli kannustaa kuitenkin myös heitä hakemaan niutä pätkätöitä, joita ei aiemmin ole kannattanutkaan tehdä.
Edelleen Suomessa on mahdollista elää pelkillä tuilla vaikka koko aikuisiän läpi. Eikä se ole mikään ihmisoikeus. Aika harvassa ovat maat, joissa tämä on mahdollista.
Olen työtön ja omistan kaksi sijoitusasuntoa.
Olenko siis hyvä vai huono ihminen?
(Työttömänä olen ollut vasta pari kuukautta. Kohta lähden pussailepupua-kurssille)
Huonon politiikan johdosta, huonosti koulutettu ei pääse palkka töihin, koska ne työt teetetään opiskelijoilla, kuntoutujilla yms ilmaisilla. Tämän lisäksi hallituksen kätyrit eli media lietsoo vihaa köyhiä vastaan julkaisemalla vihaa lietsovia uutisia. Mikä minusta on uskomatonta on se, että hallitus lähti tähän lietsontaan mukaan jonkun kirjaansa mainostavan ideologisen idiootin takia.
Mutta kuten olen monessa keskustelussa sanonut, vain suomalainen on valmis maksamaan satasen ettei naapuri saa viittä kymppiä!