Kova köyhien viha meneillään Suomessa
Ilmiönä mielenkiintoinen ja vastenmielinen, mutta kertoo suomalaisten heikosta sivistystasosta, sillä sivistymättömyydestä kertoo, kun ihmiset pelkäävät omien materialististen unelmiensa vaarantuvan, mikäli erilaisia tukia maksetaan ja verot ovat aavistuksen korkeammat. Sivistysvaltio katsotaan sen mukaan, kuinka se kohtelee heikoimpiaan, vanhan määritelmän mukaan. Sivistysvaltiossa ihmiset eivät sen sijaan välittävät eniten kaikkien hyvinvoinnista, ei vaan omastaan. Empatia = sivistys.
Minusta se on mielenkiintoinen ilmiö siksi, että näkee, mihin se lopuksi voi johtaa. Tuleeko jokin totaalinen ylilyönti esim. valtion toimesta ja aivan kaikki tuet lopetetaan kokonaan vastoin Suomen sitoumuksia asiassa eri kansainvälisiin sopimuksiin. Ajaudutaan vauhtisokeuteen: hallitus arvioi virheellisesti IS:n uutiskommenttien perusteella, että sillä on nyt kansan valtaosan tuki jollekin ääri- toimelleen. Sitten se antaa palaa. Sillä kaikella tällä kiihottamisella työttömiäkin vastaan haetaan hyväksyntää jollekin. Mille? Jollekin äärimmäisen rankalle toimelle eurooppalaisittainko?
Se on myös mielenkiintoista nähdä, että jos Suomi alkaa rikkomaan pahasti ihmisoikeuksia, puuttuvatko siihen mitenkään eduskunnan oikeusvalvojat. Samalla paljastuu, ovatko nuo valvojat pelkkiä kulisseja.
Kommentit (276)
Vierailija kirjoitti:

Moni luulee että korkea koulutus on yhtä kuin sivistyneisyys. Valitettavasti näin ei ole. Ja tuo materialismi, on nousukasmaista ajatella että ylellisyystavarat tuovat arvostusta. No toisten nousukkaiden edessä ehkä näinkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan köyhiä vihaa. Googleen: Top 1% median income Globally.
Huomaatte, että Kruunuhaassa asuva työtön 800 eur yksiössään on hyvin lähellä Globaalin eliitin elintasoa. Kaukana köyhästä. Kaikki tämä Suomalaisen työtätekevän keskiluokan selkänahasta revittynä.
22 neliön yksiössä kituuttaminen ei vastaa näkemystäni eliitistä. Sitä huomattavasti lähempänä on Helsinkiä asuttavat so_malit, jotka suurperheineet elävät mm. Ruoholahden ja Arabianrannan hulppeissa merenranta-asunnoissa. Kantiksilla ei ole näihin kaupungin vuokra-asuntoihin mitään mahdollisuuksia.
Vierailija kirjoitti:
http://stm.fi/talous-ja-toiminta/sosiaalimenot-ja-rahoitus
Vrt. työttömyyden menot suhteessa vanhuuden menot.
Minne verorahat menevät?
Tuosta puuttui kokonaan haitta_maahan_muuton menot.
Vierailija kirjoitti:
Ilmiönä mielenkiintoinen ja vastenmielinen, mutta kertoo suomalaisten heikosta sivistystasosta, sillä sivistymättömyydestä kertoo, kun ihmiset pelkäävät omien materialististen unelmiensa vaarantuvan, mikäli erilaisia tukia maksetaan ja verot ovat aavistuksen korkeammat. Sivistysvaltio katsotaan sen mukaan, kuinka se kohtelee heikoimpiaan, vanhan määritelmän mukaan. Sivistysvaltiossa ihmiset eivät sen sijaan välittävät eniten kaikkien hyvinvoinnista, ei vaan omastaan. Empatia = sivistys.
Minusta se on mielenkiintoinen ilmiö siksi, että näkee, mihin se lopuksi voi johtaa. Tuleeko jokin totaalinen ylilyönti esim. valtion toimesta ja aivan kaikki tuet lopetetaan kokonaan vastoin Suomen sitoumuksia asiassa eri kansainvälisiin sopimuksiin. Ajaudutaan vauhtisokeuteen: hallitus arvioi virheellisesti IS:n uutiskommenttien perusteella, että sillä on nyt kansan valtaosan tuki jollekin ääri- toimelleen. Sitten se antaa palaa. Sillä kaikella tällä kiihottamisella työttömiäkin vastaan haetaan hyväksyntää jollekin. Mille? Jollekin äärimmäisen rankalle toimelle eurooppalaisittainko?
Se on myös mielenkiintoista nähdä, että jos Suomi alkaa rikkomaan pahasti ihmisoikeuksia, puuttuvatko siihen mitenkään eduskunnan oikeusvalvojat. Samalla paljastuu, ovatko nuo valvojat pelkkiä kulisseja.
Lopulta köyhät alkavat vihaamaan itsekkin itseään ja syntyy terroritekojen ja itsemurhien aalto. Kukaan ei enää tunnusta ja tunnista ihmisarvoa itsessään tai muissa. Ilman sitä on aika vaikea elää. Materia muodostuu tois-sijaiseksi eikä sillä enää paikata sisäistä kuolleisuutta.
Vois oikeastaan kysyä kykeneekö ihminen rakastamaan. Henkilökohtaisesti tuntuu etten enää uskalla ja haluan olla jopa sokea rakkaille asioille. Varsinkin rakkaiden lasten kohdalla epäonnistuminen, rikkoo sisukset. Traumat etenee sukupolvelta toiselle. Kaikista parhaat emotionaalisesti terveet ja hyväntahtoisimmat ihmiset tippuu liian usein ensimmäisinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutavaa lätinää aina vain kirjoitti:
Tämä koko ketju on valheellinen ja valheellisen otsikon alla. Ei ole mitään kovaa köyhien vihaa meneillään. On vain mammapalstalle kasaantunut uhrilauma, joka kiihottaa toistensa mieliä totuuteen perustumattomilla väitteillään.
Kaikki eivät ole hirveän mielissään aktiivimallin vastustajasta, jonka pääasiallinen peruste vastustukselle on, että aktivointi häiritsee harrastuksia. Jostain syystä nettomaksajat eivät ole hirveän innoissaan tuollaisesta, mutta mitään vihakampanjaa ei ole. Eikä hallitus vihaa köyhiä, mutta he yrittävät saada valtion velkaantumisen poikki.
Kuinka valtio saa velkaantumisen poikki sillä, että maksaa huimaavia summia konsulttifirmoille turhista kursseista, joille työttömät painostetaan leikkimään?
Suurimman osan työvoimapoliittisesta koulutuksesta tuottavat erilaiset oppilaitokset, esim aikuiskoulutuskeskukset. Näillä on tarkat laatukriteerit ja koulutus on pääosin hyvin laadukasta ja sen mukaista, mitä tilaaja on tilannut. Konsulttifirmoille menee aika pieni siivu. En muista tarkkoja lukuja, mutta Uudellamaalla muistaakseni reilusti yli 90% työvoimakoulutuksesta on ihan näissä valtion ja kuntien omissa oppilaitoksissa. Konsulteille menee lähinnä erilaiset yritysten kanssa tehtävät rekryvalmennukset, joiden päätteeksi on pakko ainakin määräaikainen työ saada. Mikä tässä on niin tuomittavaa?
Tuo ei kyllä pidä paikkansa. Nyt on lähdettävä liikkeelle, mutta palaan asiaan ja kaivan faktoja esiin kurssitarjouksista myöhemmin tänään.
Tässä sinulle tuoreet tiedot siitä, ketkä vuonna 2018 saavat järjestää uutta (jo tehdyt sopimukset viedään toki loppuun) työvoimapoliittista koulutusta Uudellamaalla:
Ami-säätiö sr
Axxell Utbildning Ab
Cimson koulutuspalvelut Oy
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
Helsingin kaupunki, Stadin ammattiopisto
Hyria koulutus Oy
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Edupoli
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia
Perho Liiketalousopisto Oy
Suomen Diakoniaopisto
Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy
Työtehoseura ry
Vantaan kaupunki, VariaNäistä ainoastaan Axxell ja Cimson ovat konsulttifirmoja, muut valtion tai kuntien tai muiden yleishyödyllisten tahojen oppilaitoksia. Prosentteja vuodelle 2018 ei ole määrätty, koska kilpailutuksen kautta ne lopulta menevät. Esim. 2016 luvuissa kuitenkin noin 27% on mennyt Ami-säätiön kautta ja konsulteilla on ollut ihan satunnaisia prosentteja. Olisi minulla tässä luvutkin, mutta valitettavasti kuvatiedostoja, en jaksa naputella.
Ole hyvä faktoista.
Meinasin tulla kertomaan tänne noista mahdollisuuksista, joita minulle on tarjottu ja yksityisistä firmoista, joiden sparrausta työnhakuun -valmennuksista olisin saanut valita.
Unohdin, minkä tahon kanssa keskustelen. On varmaan oikein nokkela olo, kun kieltämättä asioita tuntevana voi kieputella sanoja niin, että näyttää kuin saisi jauhot suuhun vastustajalta. Tällä taktiikallahan kokoomuspiirit (hallitus, tietty media ja nämä puoluetoimiston "keskustelijat" toimivat.
Sinä fiksuna ja asiaa tuntevana ihmisenä tiedät varmaan minua paremmin työvoimapoliittisen koulutuksen ja noiden yksityisten firmojen järjestämien kurssien ja valmennusten eron. Tiedät varmaan myös, että työvoimapoliittisesta koulutuksesta on leikattu rahoja. Muistelen kuulleeni, että noihin yksityisten firmojen höpöilyihin rahaa taas on lisätty.
Myönnän, että minun asiantuntemukseni on muissa asioissa kuin näissä työvoimapoliittisissa toimenpiteissä. Arvostaisin kuitenkin suunnaattomasti asiallista keskustelua. Samoin kuin olisin arvostanut hallitusta, joka olisi lähtenyt tekemään lakiuudistusta laajan ja avoimen kansalaiskeskutelun kautta ja antanut myös kansanedustajille aikaa perehtyä asioihin ennen äänestystä (vaikka se nyt ei tulosta olisi varmaan muuttanut).
Yhteiskunta, jossa päättävä taho yrittää vaivihkaa ja kierrellen ja ihmisiä pilkkanaan pitäen viedä asioita eteen päin, ei tule olemaan kauaa vakaa ja onnellinen oikein kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on totta. Joku suunnitelma on varmasti juurikin siihen tyyliin, että kaikki tuet pois.
Ihmisoikeuksia rikotaan jo nyt suomessa törkeästi. Hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle
suomalaiselle työtä. Kun tämä ei ole onnistunut, lietsotaan sisällissotaa asettamalla kansalaiset
toisiaan vastaan. Nyt on korkea aika kiinnittää huomio siihen, miten meitä kusetetaan ja
kiihotetaan raatelemaan oman maan kansalaisia. Vieraita otetaan hymyssä suin vastaan, jsekä
maksetaan heille ilman mitään vastikkeellisuuta mm. korvauksia, etuja ja annetaan asuntoja.
Herätkää suomalaiset, meitä viedään teuraalle!
Mikä ihmeen velvollisuus hallituksella on tarjota työtä? Alkaa mennä aikamoiseksi holhousyhteiskunnaksi, kun ihmisellä ei ole mitään velvollisuuksia. Tai jos hallituksen velvollisuus on taata jokaiselle työtä, niin silloinhan jokaisella olisi velvollisuus ottaa vastaan ihan mitä työtä, ihan missä vain.
Kaipa Suomikin on allekirjoittanut YK:n ihmisoikeuksien julistuksen. Siinä sanotaan, että jokaisella on oikeus työhön.
Siinä sanotaan myös paljon muutakin, jota tälläkin palstalla on ahkerasti mitätöity turhana löpinänä (liittyy mm ulkomaalaisiin).
Minä en ymmärrä miksi työtön on niin paljon parempi ihminen kuin minä, että hän saa tekemättäkin enemmän kuin minä töissäkäyvänäkään, ja sitten minua psinostetaan antamaan vielä vähän lisää jotta köyhä saa asua Helsingin keskustassa ja koska hänkin ansaitsee kivoja juttuja.

Jää hyvä ihminen työttömäksi niin helpottaa.
Perusut potkii alaspäin. Kokkari
nuolee ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joutavaa lätinää aina vain kirjoitti:
Tämä koko ketju on valheellinen ja valheellisen otsikon alla. Ei ole mitään kovaa köyhien vihaa meneillään. On vain mammapalstalle kasaantunut uhrilauma, joka kiihottaa toistensa mieliä totuuteen perustumattomilla väitteillään.
Kaikki eivät ole hirveän mielissään aktiivimallin vastustajasta, jonka pääasiallinen peruste vastustukselle on, että aktivointi häiritsee harrastuksia. Jostain syystä nettomaksajat eivät ole hirveän innoissaan tuollaisesta, mutta mitään vihakampanjaa ei ole. Eikä hallitus vihaa köyhiä, mutta he yrittävät saada valtion velkaantumisen poikki.
Kuinka valtio saa velkaantumisen poikki sillä, että maksaa huimaavia summia konsulttifirmoille turhista kursseista, joille työttömät painostetaan leikkimään?
Suurimman osan työvoimapoliittisesta koulutuksesta tuottavat erilaiset oppilaitokset, esim aikuiskoulutuskeskukset. Näillä on tarkat laatukriteerit ja koulutus on pääosin hyvin laadukasta ja sen mukaista, mitä tilaaja on tilannut. Konsulttifirmoille menee aika pieni siivu. En muista tarkkoja lukuja, mutta Uudellamaalla muistaakseni reilusti yli 90% työvoimakoulutuksesta on ihan näissä valtion ja kuntien omissa oppilaitoksissa. Konsulteille menee lähinnä erilaiset yritysten kanssa tehtävät rekryvalmennukset, joiden päätteeksi on pakko ainakin määräaikainen työ saada. Mikä tässä on niin tuomittavaa?
Tuo ei kyllä pidä paikkansa. Nyt on lähdettävä liikkeelle, mutta palaan asiaan ja kaivan faktoja esiin kurssitarjouksista myöhemmin tänään.
Tässä sinulle tuoreet tiedot siitä, ketkä vuonna 2018 saavat järjestää uutta (jo tehdyt sopimukset viedään toki loppuun) työvoimapoliittista koulutusta Uudellamaalla:
Ami-säätiö sr
Axxell Utbildning Ab
Cimson koulutuspalvelut Oy
Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia
Helsingin kaupunki, Stadin ammattiopisto
Hyria koulutus Oy
Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Edupoli
Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda
Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia
Perho Liiketalousopisto Oy
Suomen Diakoniaopisto
Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy
Työtehoseura ry
Vantaan kaupunki, VariaNäistä ainoastaan Axxell ja Cimson ovat konsulttifirmoja, muut valtion tai kuntien tai muiden yleishyödyllisten tahojen oppilaitoksia. Prosentteja vuodelle 2018 ei ole määrätty, koska kilpailutuksen kautta ne lopulta menevät. Esim. 2016 luvuissa kuitenkin noin 27% on mennyt Ami-säätiön kautta ja konsulteilla on ollut ihan satunnaisia prosentteja. Olisi minulla tässä luvutkin, mutta valitettavasti kuvatiedostoja, en jaksa naputella.
Ole hyvä faktoista.
Meinasin tulla kertomaan tänne noista mahdollisuuksista, joita minulle on tarjottu ja yksityisistä firmoista, joiden sparrausta työnhakuun -valmennuksista olisin saanut valita.
Unohdin, minkä tahon kanssa keskustelen. On varmaan oikein nokkela olo, kun kieltämättä asioita tuntevana voi kieputella sanoja niin, että näyttää kuin saisi jauhot suuhun vastustajalta. Tällä taktiikallahan kokoomuspiirit (hallitus, tietty media ja nämä puoluetoimiston "keskustelijat" toimivat.
Sinä fiksuna ja asiaa tuntevana ihmisenä tiedät varmaan minua paremmin työvoimapoliittisen koulutuksen ja noiden yksityisten firmojen järjestämien kurssien ja valmennusten eron. Tiedät varmaan myös, että työvoimapoliittisesta koulutuksesta on leikattu rahoja. Muistelen kuulleeni, että noihin yksityisten firmojen höpöilyihin rahaa taas on lisätty.
Myönnän, että minun asiantuntemukseni on muissa asioissa kuin näissä työvoimapoliittisissa toimenpiteissä. Arvostaisin kuitenkin suunnaattomasti asiallista keskustelua. Samoin kuin olisin arvostanut hallitusta, joka olisi lähtenyt tekemään lakiuudistusta laajan ja avoimen kansalaiskeskutelun kautta ja antanut myös kansanedustajille aikaa perehtyä asioihin ennen äänestystä (vaikka se nyt ei tulosta olisi varmaan muuttanut).
Yhteiskunta, jossa päättävä taho yrittää vaivihkaa ja kierrellen ja ihmisiä pilkkanaan pitäen viedä asioita eteen päin, ei tule olemaan kauaa vakaa ja onnellinen oikein kenellekään.
Kerrotko vielä mikä kohta postauksestani oli kieputtelua? Kyllä, kursseja tarjoavat tällä hetkellä jokunen määrä konsultteja. Prosentit ovat kuitenkin pieniä verrattuna kokonaisuuteen. Vuoden 2018 kaikki koulutus siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuuteen ja jäljelle jäävät juurikin nuo, jotka olen listannut.
Se että jos joku yksittäinen kunta sitten omilla varoillaan ostaa muita kursseja on toinen asia. Silti määrät jäävät pieniksi. Toki yksittäisen henkilön kohdalla tilanne voi näyttää ihan miltä vaan, riippuen millaiseen tarjonnan kohtaan hän on sattunut osumaan.
Palkasta ei tarvinne jatkossa maksaa työttömyysvakuutusmaksua työttömyyden varalle? Ammattiliittoon ja kassaan kuuluminen ovat tämän vuoden alusta lähtien turhia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vastahan se elokuussa oli tutkimus jossa suurin osa suomalaisista halusi käyttää valtion ylimääräiset verotulot (1 miljardi) valtionvelan (lähes 100 miljardia) lyhentämiseen. Ja tänä vuonna velkaa täytyy ottaa 3,5 miljardia lisää.
Vain suomalainen on noin tyhmä.Ja nyt itketään kun joku kansalaisaloitteen tekijä asuu 22 neliön yksiössä ja saa siihen asumistukea ja toimeentulotukea.
Kansalaisaloitteen tekijä kyllä Iltalehden haastattelussa ihan itse sanoi, ettei mene työhön, josta ei makseta vähintään 2600 euroa. Hän myös sanoi, ettei muuta Kruununhaasta lähiöön, koska haluaa asua pöhinän keskellä. Kaupungin vuokra-asunto ei kelpaa, koska se on huonolla alueella. kaupungin vuokra-asunnon vuokra 22 neliöstä olisi keskivuokran eli 12.50/m2 mukaan olisi 275€.
Tällainen ylimielisyys yhdistettynä kapinan lietsomiseen suututtaa kyllä tavallisen veronmaksajan.
Iltalehden toimittaja ymmärsi tahallaan väärin. 2500€ palkka on summa jolla tulee Helsingissä toimeen ilman tukia. Kun 2500€ vähennetään verot ja asumiskulut paljonko jää elämiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vastahan se elokuussa oli tutkimus jossa suurin osa suomalaisista halusi käyttää valtion ylimääräiset verotulot (1 miljardi) valtionvelan (lähes 100 miljardia) lyhentämiseen. Ja tänä vuonna velkaa täytyy ottaa 3,5 miljardia lisää.
Vain suomalainen on noin tyhmä.Ja nyt itketään kun joku kansalaisaloitteen tekijä asuu 22 neliön yksiössä ja saa siihen asumistukea ja toimeentulotukea.
Kansalaisaloitteen tekijä kyllä Iltalehden haastattelussa ihan itse sanoi, ettei mene työhön, josta ei makseta vähintään 2600 euroa. Hän myös sanoi, ettei muuta Kruununhaasta lähiöön, koska haluaa asua pöhinän keskellä. Kaupungin vuokra-asunto ei kelpaa, koska se on huonolla alueella. kaupungin vuokra-asunnon vuokra 22 neliöstä olisi keskivuokran eli 12.50/m2 mukaan olisi 275€.
Tällainen ylimielisyys yhdistettynä kapinan lietsomiseen suututtaa kyllä tavallisen veronmaksajan.
En kannata hänen valintaansa, mutta asuisitko itse 22 neliössä? Minä en, KOSKA TULISIN HULLUKSI sellaisessa koirankopissa!
Vierailija kirjoitti:
Huonompiosaisista pitää huolehtia niin että heillä on katto pään päällä ja ruokaa lautasella. Siinä se. Minimi siihen että pystyy sitten itse kömpimään sieltä surkeudesta tavalliselle tasolle. Suomessa on jo pitkään asiat olleet huonolla tolalla kun on syydetty rahaa kankkulan kaivoon hankkimalla kermakakkua ja huvitusta niille joilla on elämänhallinta täysin hukassa.
Elämänhallinta: Huolehtii omasta elämästään: työ, koti, lapset. Jos noihin kolmeen pitää hakea tukea, ei oma elämä ole enää hallinnassa.
Mitä sitten elämänhallinnan menettäneelle ihmiselle pitäisi mielestäsi tehdä? Miten heitä pitäisi kohdella?
Voiko elämänhallinnan menettänyt nostaa itseään niskasta vai?
Vierailija kirjoitti:
Kotimainen isoviha
Oikea avainmerkki tuote, vai mikä se oli?

Se on hyvä kysymys ja toinen hyvä kysymys on, että miksi nykyään näitä elämänhallinnan menettäneitä on niin paljon? Mahdollistaako nykymalli sen, että siinä vaiheessa, kun elämälle vielä pystyisi jotain tekemään, jää vaan ihmettelemään? Kunnes ei enää edes teoriassa pystykään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä miksi työtön on niin paljon parempi ihminen kuin minä, että hän saa tekemättäkin enemmän kuin minä töissäkäyvänäkään, ja sitten minua psinostetaan antamaan vielä vähän lisää jotta köyhä saa asua Helsingin keskustassa ja koska hänkin ansaitsee kivoja juttuja.
Jää hyvä ihminen työttömäksi niin helpottaa.
Tätä argumenttia käytetään siinä kohdassa, kun tietää, että vastapuoli on oikeassa, eikä pysty sanomaan mitään järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se nyt vaan saa minut pienipalkkaisen vihaiseksi, että toinen saa enemmän rahaa makaamalla kotona. Tiedän, että kaikki työttömät eivät ole kotona makaavia loisia vaan joukossa on myös paljon aktiivisesti töitä etsiviä mutta valitettavasti nämä loiset joilla ei ole aikomustakaan itse elättää itseään pilaavat kaikkien maineen. Heitä teidän muiden työttömien pitäisi syyttää, ei meitä jotka kuitenkin loppujen lopuksi veroillamme kustannamme sen työttömyytenne aikasen elämän. Niin kuin tämä kansalaisaloitteen tekijä joka asuu yhteiskunnan varoilla 800 e asunnossa Helsingin kantakaupungissa. Itse en pienen pienellä palkalla voisi moisesta edes haaveilla. Ja kun sitten sillä pienellä palkallani joka juuri ja juuri riittää elämiseen jos karsin itse kaikki pienetkin huvit pois elämästäni, joudun elättämään myös näitä loisia joilla kyllä pitää olla oikeus myös huvitella ja herkutella. Veikaan että kun nämä oikeasti aktiiviset työttömät saavat töitä niin ovat lopulta kanssani samaa mieltä. Ei pitäisi olla niin että työssäkäyvälle jää vähemmän rahaa elämiseen kuin työttömälle.
Yhteiskunta ei toimi, jos on täystyöllisyys. Työntekijät voivat silloin kilpailuttaa työnantajia palkan määrällä, ja se johtaa työmarkkinoiden ylikuumenemiseen. Työttömyysprosentin pitää 6, jotta työmarkkinat toimivat oikein. Haukutko sinä silloinkin työttömiä loisiksi vaikk he ovat työttömiä yhteiskunnan vaatimuksesta? Jos et usko, kysy asiaa Juhana Vartiaiselta, hän tämän kertoi pari kuukautta sitten telkkariuutisissa.
Työmarkkinat eivät ole mikään pysyvä tila, vaan työlliset joutuvat työttömiksi ja työttömät saavat töitä. Ehkäpä sinäkin pääset tänä vuonna nauttimaan isoja tukia ja saamaan osasi työssäkäyvien halveksunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No vastahan se elokuussa oli tutkimus jossa suurin osa suomalaisista halusi käyttää valtion ylimääräiset verotulot (1 miljardi) valtionvelan (lähes 100 miljardia) lyhentämiseen. Ja tänä vuonna velkaa täytyy ottaa 3,5 miljardia lisää.
Vain suomalainen on noin tyhmä.Ja nyt itketään kun joku kansalaisaloitteen tekijä asuu 22 neliön yksiössä ja saa siihen asumistukea ja toimeentulotukea.
Kansalaisaloitteen tekijä kyllä Iltalehden haastattelussa ihan itse sanoi, ettei mene työhön, josta ei makseta vähintään 2600 euroa. Hän myös sanoi, ettei muuta Kruununhaasta lähiöön, koska haluaa asua pöhinän keskellä. Kaupungin vuokra-asunto ei kelpaa, koska se on huonolla alueella. kaupungin vuokra-asunnon vuokra 22 neliöstä olisi keskivuokran eli 12.50/m2 mukaan olisi 275€.
Tällainen ylimielisyys yhdistettynä kapinan lietsomiseen suututtaa kyllä tavallisen veronmaksajan.
En kannata hänen valintaansa, mutta asuisitko itse 22 neliössä? Minä en, KOSKA TULISIN HULLUKSI sellaisessa koirankopissa!
No jokaisen tulee asua siinä, missä on varaa. On se sitten 9neliön soluhuone tai kolmio jossain vähän halvemmalla alueella.
En tiedä oikeista köyhistä, mutta tunnen paljon ns. wt porukkaa. Kait itsekin olen vähän sellainen. Amispohjainen perusduunari.
Aika moni tästä porukasta todellakin tarvitsee potkun perseelle silloin tällöin. Eivät he häpeä elää yhteiskunnan tuella vaikka loppuelämäänsä. Itse en kehtaisi.