Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?

Vierailija kirjoitti:

Mua on vuosia vaivannut, miksi extyttöystäväni jätti minut. Kun en ole vastausta saanut vaikka olen kysynyt, pääasiallisesti "vika on mussa ei sussa" selitys. Mutta musta on mussakin pakko jotain olla, parisuhteen aloitukseen kun tarvii kaksi, myös sen lopetukseen tarvii kaksi eli syy ei oo vaan toisessa. Ei ainakaan tälläsessä tapauksessa jossa en oikeasti keksi mikä meni väärin.

Lisäksi kun vaan heräsi yksi aamu ja käyttäyty mua kohtaan ihan erilailla (kylmästi) vähän aikaa ja jätti sitten. Ennen sitä aamua ei käynyt mielessäkään että erottaisiin, kaikki oli ainakin mun silmiin tosi hyvin. Oon kyllä miettinyt että jos sillä olikin paha olo mun kanssa mutta olin niin sokea etten sitä nähnyt, mutta kun se oli niin onnellisen oloinen silloin kun seurusteltiin eikä antanut mitään syytä ajatella toisin. Tähän liittyy paljon outoja yksityiskohtia mitä en tänne kirjoita. Mutta kun tivasin syytä niin kyllä se jotain selitti, ne vaan oli niin omituisia ja järjenvastaisia syitä etten voinut niitä uskoa.

Myöhemmin kun nähtiin ja kysyin niistä vastauksista mitä oli mulle antanut,  se myönsi ettei ollut oikea syy. Luulen tietäväni oikean syyn ja luulen ettei vaan kehdannut sitä mulle sanoa. Mutta koska tuo oli niin omituinen tapahtuma yksityiskohtineen niin se vaivaa edelleen ja vaikka syyn keksisinkin en olisi sitä häneltä kuullut ja vain hän voi tietää oikean syyn.

Toivoisin vain että kertoisi mulle rehellisesti miksi mut jätti, kaipaan häntä edelleen ja ero tuli yllättäen, lisäksi kyseessä on mun ensirakkaus. Haluaisin myös tietää että hänellä on kaikki hyvin nykyään, toivon kaikkea hyvää.

Itse jätin teinirakkauteni. Uskottelin itselleni, että olin ihastunu toiseen. Todellisuuden tajusin vasta vuosien jälkeen, jätin hänet koska pelkäsin sitä, että rakastin häntä hirvittävän paljon ja kuinka paljon olisikaan sattunut jos hän olisi jättänyt minut. Välillä mietin nyt noin viidentoista vuoden jälkeen, että miten elämä olisi mennyt, jos en olisi lopettanut suhdetta. Tai jos olisin antanut hänen suudella, kun tuon eron jälkeen kerran yritti asiaa selvittää ja kysyi saako suudella minua. Tekisi mieli ottaa yhteyttä ja kertoa totuus ja pyytää anteeksi, kertoa ettei hän ollut tehnyt mitään väärää ja että välitän edelleen ja toivon hänelle vain onnellista elämää, kertoa että kaikki johtui vain omista peloistani. :'(

Minäkin olen nähnyt kaksoisolentoni, samoin useampi ystäväni. Katsokaa elokuva Veronikan kaksoiselämä. :)

Olimme tulossa miehen kanssa Kuopion Ikeasta iltapimeällä.  Juvan kohdilla, valottomalla pätkällä näin edessämme spiraalimaisen kuvion joka liikkui edestakaisin, liike olisi sopinut valonheittimeen mutta  kuvio ei ollut kirkas vaan tumma erottuen juuri ja juuri taustasta. Pelästyin,  koska minulla on ollut silmien kanssa ongelmia ja uskoin  että kyseessä on jokin häiriö näkökentässä mutta silloin mies kysyi " Mikä tuo on ? Tuolla edessä?"   

En tiedä, mikä lie helvetin portti siihen oli aukeamassa  :D

Tein koulussa vanhemmille lahjaksi lasinalusia. Paketoin ne ollessani yksin kotona ja piilotin yhteen lelulaatikkoon lelujen alle. Jouluaattona odotin tilaisuutta sujauttaa lahjan säkkiin, mutta sellaista ei tullut kun säkki oli piilossa jossain. Lähdimme sitten ulkoilmaan, ja kun tulimme kotiin oli lahjasäkki jo kuusen alla. Isä alkoi heti jakamaan lahjoja, ja itsekseni hätäilin että se lahjani on vielä piilossa lelulaatikossa. Vaan eipä ollutkaan, vaan siellä säkissä! Itse en sitä sinne laittanut, ja vanhemmatkin kielsivät laittaneensa, mikä on ihan uskottavaa kun ei heillä sinne lelulaatikolle mitään asiaa ollut ja olivat tosi yllättyneitä paketista. Muita meillä ei asu, mikä lie joulutonttu ollut asialla.

Muutama vuosi sitten vanhempani olivat mökillä ja heräsivät yöllä siihen kun joku ryskyttää ja hakkaa ulko-ovea. Mökki on "keskellä ei-mitään" ja siellä kulkee harvoin autoja. Soittivat minulle seuraavana päivänä että olinko kenties käynyt siellä. Tuota ryskytystä oli kestänyt pari minuuttia. Tuo jäi vaivaamaan meitä kaikkia, oliko kyseessä joku eksynyt hullu vai hädässä oleva ( joka olisi luultavasti huutanutkin jotain).

Mullakin on kadonnut melkein kaikki haarukat! Ja asun yksin eli ei edes joku muu ole voinut heittää niitä epähuomiossa menemään. Lusikat alkavat huveta samaa tietä. En ole järjestyksen ihminen, mutta kämppä on siisti ja melko pienikin.

-ap

Kiitos muuten jännistä tarinoista, av ei koskaan petä.

Löysin kaksoisolentoni tämän palstan kautta, oli joku vanhat blogit-ketju. Eräs ei niin tunnettu bloggaaja oli mainittu ja kävin kurkkaamassa blogia. Voisimme olla kaksosia, niin on samanlaiset piirteet, syntymävuosi ja kuukausikin on sama, päivää en tiedä. Taisin tästä mainitakin ketjussa kun olin niin hämmentynyt. Tuo jäi silloin vaivaamaan ja nyt kiitos tämän ketjun niin vaivaa taas :D

Lapsena haaveilin tosi paljon lemmikistä. Vanhemmat kuitenkin kielsivät, ja koska olin vielä pieni päätin hankkia sellaisen itse, seuraamuksia ajattelematta. Otin kiinni sammakon heinikosta (vieläkin harmittaa että noin itsekkäästi tein, sammakkoparka) ja salakuljetin sen huoneeseeni. Laitoin sammakon asumaan tyhjään VHS-kasettikoteloon, sellaiseen josta kannen saa suljettua. En sulkenut kantta kokonaan vaan jätin siihen parin millin ilmaraon. (Yhh kun harmittaa edelleen.) Suljin kotelon lelukaappiini vielä varmuuden vuoksi ettei sitä löydettäisi. Päästäisin sen sitten tarhan jälkeen takapihalle pomppimaan.

Tarhasta tultuani kotelo oli yhä kaapissa paikallaan mutta sammakkoa ei näkynyt missään. Etsin sitä ympäri huonettani mutta ei vain näkynyt sammakkoa. Purin koko lelukaapin sisällönkin mutta lopulta oli vain pakko luovuttaa.

Muutimme pari vuotta tapahtuneen jälkeen mutta silloinkaan ei kukaan sanonut mitään esim. kuolleesta sammakosta. Mietin tosin vieläkin olisiko äitini, joka oli kova penkomaan huonettani, löytänyt otuksen ja säälissään kiikuttanut pihamaalle. Hän ei olisi sitä ainakaan minulle kertonut.

Anteeksi sammakko että sinut pyydystin, hukkasin ja mahdollisesti tapoin. :( Olin typerä lapsi ja halusin vain jonkun jota rakastaa.

Lapsen leikkipiano alkoi soittaa yhtäkkiä toisesta lelusta kuuluvaa sävelmää, ääni ei ollut edes pianon ääni vaikka kuului siitä. Ja tässä toisessa lelussa ei ollut pattereita...

Piano oli neljän perheenjäsenemme edessä, eikä kukaan koskenut siihen. Kyseistä ääntä ei ole sen jälkeen kuulunut, vaikka kuinka yritimme. Pianosta kuuluu kyllä välillä itsestään normaaleja pianon ääniä, vaikka kukaan ei koske siihen.

Mutta tuo toisen lelun melodian soitto jäi mysteeriksi.

Tuohon samanäköiset ihmiset / kaksoisolennot -asiaan voi olla kovin luonnollinen selitys, oikea verisukulaisuus.

Saattaa olla sama isä, voi olla jopa kaksoset. Ennen vanhaan saatettiin ehkä erottaa kaksoset kun annettiin adoptioon jos syntyivät aviottomina. Näitä tunnustamattomia lehtolapsia oli myös.

Nykyään kai isyys otetaan selville jos vain on tietoa mahdollisista isäkandidaateista.

Selviäähän näitä yllätyssisaruksia perunkirjoituksissakin. Ennen vielä yleisemmin.

Uin taaperona saimaan halki!

Luin n. puoli vuotta sitten aivan loistavan reseptin intialaiseen kastikkeeseen. Luin sen aivan sattumalta koska etsin vain reseptejä joihin voisin käyttää erehdyksessä ostamaani kurkumaa. Merkkasin reseptin selaimen kirjanmerkkeihin ja tein sitä useita kertoja. Ostin kaupasta aina ne mausteet mitä siihen kuului: kurkumaa, korianteria, juustokuminaa, inkivääriä ja paprikaa.

Viime marraskuussa halusin taas käyttää tuota reseptiä kun poikaystäväni oli tulossa luokseni (asumme eri maissa) ja olin hänelle sitä hehkuttanut. Etsin sen kirjanmerkeistäni mutta tällä kertaa siihen ei kuulunutkaan ollenkaan korianteria tai paprikaa ja kaikkien muidenkin mausteiden määrä oli vain neljännes alkuperäisestä. Työvaiheet olivat myös erilaiset. Samaa oli vain kuvitus. En koskaan aiemmin ollut ostanut paljoakaan mausteita mutta minulla oli laatikollinen juuri tähän reseptiin tarvittavia aineksia.

Vieläkin haluan sen alkuperäisen, en ole koskaan tehnyt niin hyvää ruokaa. Harmittaa etten kirjoittanut sitä ihan paperille. Kuvittelinkohan kaiken vai luinko väärin? Monta kertaa?

Vierailija kirjoitti:

Monesti kuulen miehen tulevan töistä kotiin, ulko-oven lukossa avaimen rapinaa, tömistelyä eteisessä ja sen jälkeen äänet loppuvat... menee muutama min. ja mies tulee oikeasti kotiin. Vähän aikaa sitten mies aloitti kysymään jotakin asiaa, aloitti lauseen "Onko meillä..." ja tiesin yhtäkkiä mitä aikoo kysyä ja vastasin. Olimme kummatkin ihmeissämme. Jotain muutakin vastaavaa ollut. Tarkoitettuja toisillemme vai mistä kyse?? :)

Minä myös tiedän koska mieheni tulee kotiin. Oli se sitten töistä, kaupasta tai juhlimasta. Joitain minuutteja ennen kuin tulee tiedän että on kohta kotona.

Alkoi joskus seurustelun alkuaikoina kun hän tuli usein luokseni niin että olin jo nukkumassa. Aika ei ollut mitenkään säännöllinen vaan usean tunnin haarukassa jolloin saattoi tulla. Heräsin aina noi 10min ennen kuin hän tuli ovesta.

Meillä on kaksi vuotias lapsi joka myös taitaa tietää koska isä tulee, hän ei osaa puhua mutta menee usein eteiseen odottamaan juuri ennen kuin isä tulee ovesta.

En usko mihinkään yliluonnolliseen ja pelkästään kirjoittaminen tästä tuntuu hölmöltä. En varmasti muuta kuin anonyyminä kertoisi tästä :D

Mulla on ehkä joku lievä diagnosoimaton aivojuttu. Käy joskus niin että en "näe" sitä mitä ihan silmien edessä on. Tämä erityisesti, jos on sotkuista tai hämärää. Mutta on ollut valoisassakin.

Juuri menneellä viikolla aamulla oli mielenkiintoinen tilanne, kun en millään löytänyt silmälasejani töihinlähtöpuuhissa. Laitoin päähän vanhat rillitkin että näin etsiä. Jättelen niitä rillejä kyllä minne sattuu, se on normaalia. Mutta se ei ole, että kun katson sohvalta edestä, takaa ja nojan päältä enkä löydä. Ja sitten minuutin päästä löydän ne ihan näkyvistä keskeltä sohvatyynyä! Ja vielä kännykän kanssa. Oli kyllä hämärää, mutta ei pimeää.

Näin käy myös joskus tavaroiden kanssa jota laitan käsilaukkuun. Jokin hukkuu ja etsin hulluna kaikki kolot laukusta. Sitten luovutan ja laitan kamat takaisin ja siellä se etsitty huomenna sitten onkin jossain kolossa jota en muka katsonut.

Luottokortille kävi kerran niin, että se oli pudonnut taskusta sängyn viereen ja jotenkin alle olin kai sen potkaissut. Tietysti taas etsin ja etsin kaikki paikat, myös sieltä sängyn alta. Ei missään, joten kuoletin kortin. Viikon päästä se vanha kortti löytyi sängyn alta, ihan läheltä, ei perältä.

Niin sanokaas, mitä hemmettiä tämä on? Joko minulla on joku aivohäiriö, jos tiedätte mikä niin kertokaa! Tai sitten kotonani on joku musta aukko, johon tavara menee ja tulee sitten takaisin.

Nuorena kun joskus näin kävi vielä pelottikin kotiavainkin teki tän tempun. Nyt olen vaan, että aha oli taas tätä, just... Ei tapahdu joka viikko tai edes kuukausi.

Miten tällaista voisi edes tutkia? Muuten olen ihan normaali, ei ole lukihäiriötä tai adhd tms. Akateeminen, vaativassa työssä, jossa paljon lankoja käsissä ja palloja ilmassa ja pärjään hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on useampiakin juttuja, jotka vielä vuosien päästäkin ihmetyttävät.

Olin työmatkalla ja kävin ostamassa eväitä Prismasta. Kassalla vieressä näin täysin isäni näköisen miehen. Ihan kuin synnytyksessä erotetut kaksoset, niin yhdennäköisiä olivat. Tämä mies oli ehkä aavistuksen hoikempi. Isäni oli samaan aikaan 500 km päässä kotona. Soitin hänelle heti tapahtuman jälkeen. Harmitti jälkikäteen etten mennyt juttelemaan tälle miehelle. Kokemus oli todella hämmentävä. Isäni ei ole ulkonäöltään lainkaan sellainen, että kovin paljoa samannäköisiä ihmisiä tulisi vastaan. Näin tämän miehen ihan läheltä ja olisin voinut luulla isäkseni jos en olisi tiennyt isäni olevan kotona. Tuntui että mulla lähtee jalat alta ihmetyksestä.

Sitten näitä yliluonnollisia juttuja, joita en vain voi ymmärtää. Kun näin mieheni ensimmäisen kerran, joku ääni kuiskasi että ”Hän on tuleva miehesi.” Ketään ei ollut vierelläni kuiskaamassa. Jäin ihmettelemään tuota kuiskausta, varsinkin kun emme miehen kanssa olleet toisistamme kiinnostuneita. Niin vain kävi, että vuosia myöhemmin olemme naimisissa.

Kun olin vuosia myöhemmin opiskeluaikana tutustumassa luentopaikkaan, sama ääni kuiskasi, että ”Tämä on tuleva työpaikkasi.” En koskaan hakenut sinne töihin vaan proffani soitti, että häneltä oli kysytty suositusta erääseen projektiin ja hän ajatteli heti mua. Pääsin projektin kautta töihin tuohon paikkaan ja olen ollut siellä since.

Vuosikymmen myöhemmin mietin, että onko kuiskailija sama valo-olento, jonka eräänä aamuna näin sänkyni vierellä tutkimassa keskittyneenä kännykkääni. Heräsin kellon soittoon ja kun nostin päätä tuo hahmo sammutti sormellaan kännykän kellon. Tuijotin häntä epäuskoisena ja mietin, että mitä oikein mä näen?! Valohahmo sitten huomasi minut ja katsoi kohti, hymyili, kääntyi ja haihtui. Hahmo leijui ilmassa ja hohti valkoista valoa. Näin hänen kasvonsakin ja hiukset! Otin haihtumisensa jälkeen kännykän käteeni ja tuijotin sitä ihmeissäni, koska mulla oli puhelimessa sellainen kannellinen kotelo soljella ja tuo kansi oli nyt auki. Itse en ollut siihen koskenut. Kyseessä ei ollut unihalvaus, koska pystyin liikkumaan eikä valveuni, koska itse asiassa heräsin todenteolla heti kun näin tuon hahmon. En kuitenkaan pelännyt. Olen vain usein jälkikäteen miettinyt, että mikä ihmeellinen olento hän oli. Enkeli? henkiopas? Onko muilla vastaavaa kokemusta? Olen pohjimmiltani skeptikko siinä mielessä, että en ihan helposti olisi uskonut näkeväni tällaista omin silmin. Mutta kiinnostaisi kyllä, jos jollakin on mitään vastaavaa kokemusta.

Omat ajatuksensa voi kuulla ääneen. Ei tarvitse olla sairas tai mitään. Esim. lapsena veljeni kuuli varoittavan äänen, joka esti häntä syömästä vaarallista ainetta.

Valveunen aikana voi hyvin vaikka nousta sängystä ja luulla olevansa täysin hereillä. Itsellenikin on käynyt niin. Olin täysin vakuuttunut että mökin ovinurkassa on ihan muualla näkemäni hieno takka. No ei tietenkään ollut.

Unissakävelijät ovat aukoneet ja syöneet säilykkeitä ja muuttaneet varpaitaan, kuten eräs kirjailija jonka alitajunta jylläsi vuosien hiljaiselon jälkeen. Jne.

Minä kuulen ajatukseni välillä ääneen. Se on hämmentävää kun jää miettimään puhuinko oikeasti ja välillä se ei täysin ole minun ääneni.

Ne on yleensä voimakkaampia ajatuksia eikä vain sitä virtaa vaan sieltä nouseva ehkä tärkeämpi lause, kuten veljelläsi tai ylläolevalla jossa hän kenties "ennusti" itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä nyt ei ole mitenkään ihmeellinen juttu, mutta häiritsee kyllä sitäkin enemmän! Asumme miehen kanssa kahdestaan ja nyt yhtäkkiä meiltä on alkanut hävitä keittiövälineitä, kyllä. Ensin katosi hyvä kuorimaveitsi, kummallakaan ei ole mitään hajua, missä ihmeessä se voi olla. Ei ole pudonnut mihinkään, sitä on käytetty vain keittiössä ja käytön jälkeen pesty, sitten laatikkoon. Nyt sitä ei näy missään. Samaten on alkanut hävitä haarukoita ja lusikoita. Vähän aika sitten meillä oli vielä vaikka kuinka paljon haarukoita ja lusikoita, mutta nyt jos ei yhtenä päivänä laita tiskikonetta päälle niin lusikat ja haarukat loppuu. Isoja lusikoita on enää 5 ja koko ajan saa olla tiskaamassa niitä että ei lopu puhtaat. Haarukoitakin ihan muutama ja loppuu kesken, jos ei koko ajan pese. Mihin ihmeeseen ne on kadonnut, en vaan pysty ymmärtämään :D

Meillä on myös puolet pikkulusikoista hävinnyt jonnekin, ja samoin juomalasit, ostin puolitoista vuotta sitten 6kpl paketin juomalaseja, nyt niistä on jäljellä kolme. Epäilen jo, että vuokranantaja käy asunnossamme, kun olemme poissa.

Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.

Istuin teatterin katsomossa n 15 v sitten ja siinä oleva mies sanoi että morjes muistatko vielä. Ja että lapsena olimme tavanneet ja molemmat olivat vähän "tyhmiä" silloin kun tavattiin. En tiennyt yhtään mistä hän puhui. Kuulosti kuin olisimme tehneet jotain laitonta tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monesti kuulen miehen tulevan töistä kotiin, ulko-oven lukossa avaimen rapinaa, tömistelyä eteisessä ja sen jälkeen äänet loppuvat... menee muutama min. ja mies tulee oikeasti kotiin. Vähän aikaa sitten mies aloitti kysymään jotakin asiaa, aloitti lauseen "Onko meillä..." ja tiesin yhtäkkiä mitä aikoo kysyä ja vastasin. Olimme kummatkin ihmeissämme. Jotain muutakin vastaavaa ollut. Tarkoitettuja toisillemme vai mistä kyse?? :)

Minä myös tiedän koska mieheni tulee kotiin. Oli se sitten töistä, kaupasta tai juhlimasta. Joitain minuutteja ennen kuin tulee tiedän että on kohta kotona.

Alkoi joskus seurustelun alkuaikoina kun hän tuli usein luokseni niin että olin jo nukkumassa. Aika ei ollut mitenkään säännöllinen vaan usean tunnin haarukassa jolloin saattoi tulla. Heräsin aina noi 10min ennen kuin hän tuli ovesta.

Meillä on kaksi vuotias lapsi joka myös taitaa tietää koska isä tulee, hän ei osaa puhua mutta menee usein eteiseen odottamaan juuri ennen kuin isä tulee ovesta.

En usko mihinkään yliluonnolliseen ja pelkästään kirjoittaminen tästä tuntuu hölmöltä. En varmasti muuta kuin anonyyminä kertoisi tästä :D

Olin 1.lapsen syntymän jälkeen yhtä herkkä. Tiesin joistakin ihmisistä koska he tulevat kylään, ja isoäitini kuoleman tiesin myös sillä hetkellä kun se tapahtui.

Kävelin kerran Turun torilla ja mieleeni tuli koulukaverini ala-asteelta, vuosikymmenien takaa. Hän ei edes käväise mielessäni kuin kerran viidessä vuodessa, mutta silloin käväisi. Ja muutaman sekunnin päästä näin kun hän ylitti risteyksen kadun toisella puolella n. 200 m päässä.