Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Olen tuo aiemmin kuiskailuja kuullut ja valo-olennon nähnyt. Tuli vielä mieleen pari outoa juttua. Eräänä jouluna lähdimme viemään mummuni haudalle kynttilää. Ennen lähtöä puhalsin huoneessani tarjottimella palaneet viisi pientä kynttilää. Kun tulimme hautausmaalta kotiin, tarjottimelle oli muodostunut sulaneesta steariinista selkeä joulupukki. Sillä oli isot silmät, tonttulakki ja valkoinen parta. Mummuni oli jouluihminen, kuten minäkin. Äitini oli sitä mieltä, että mummu halusi toivottaa mulle hyvää joulua. Olimme läheisiä hänen eläessään. Oli mitä oli. Kaunis ajatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ehkä joku lievä diagnosoimaton aivojuttu. Käy joskus niin että en "näe" sitä mitä ihan silmien edessä on. Tämä erityisesti, jos on sotkuista tai hämärää. Mutta on ollut valoisassakin.
Juuri menneellä viikolla aamulla oli mielenkiintoinen tilanne, kun en millään löytänyt silmälasejani töihinlähtöpuuhissa. Laitoin päähän vanhat rillitkin että näin etsiä. Jättelen niitä rillejä kyllä minne sattuu, se on normaalia. Mutta se ei ole, että kun katson sohvalta edestä, takaa ja nojan päältä enkä löydä. Ja sitten minuutin päästä löydän ne ihan näkyvistä keskeltä sohvatyynyä! Ja vielä kännykän kanssa. Oli kyllä hämärää, mutta ei pimeää.
Näin käy myös joskus tavaroiden kanssa jota laitan käsilaukkuun. Jokin hukkuu ja etsin hulluna kaikki kolot laukusta. Sitten luovutan ja laitan kamat takaisin ja siellä se etsitty huomenna sitten onkin jossain kolossa jota en muka katsonut.
Luottokortille kävi kerran niin, että se oli pudonnut taskusta sängyn viereen ja jotenkin alle olin kai sen potkaissut. Tietysti taas etsin ja etsin kaikki paikat, myös sieltä sängyn alta. Ei missään, joten kuoletin kortin. Viikon päästä se vanha kortti löytyi sängyn alta, ihan läheltä, ei perältä.
Niin sanokaas, mitä hemmettiä tämä on? Joko minulla on joku aivohäiriö, jos tiedätte mikä niin kertokaa! Tai sitten kotonani on joku musta aukko, johon tavara menee ja tulee sitten takaisin.
Nuorena kun joskus näin kävi vielä pelottikin kotiavainkin teki tän tempun. Nyt olen vaan, että aha oli taas tätä, just... Ei tapahdu joka viikko tai edes kuukausi.
Miten tällaista voisi edes tutkia? Muuten olen ihan normaali, ei ole lukihäiriötä tai adhd tms. Akateeminen, vaativassa työssä, jossa paljon lankoja käsissä ja palloja ilmassa ja pärjään hyvin.
Tuota tapahtuu muillekin. Kerroin jo täällä kerran, miten kummitätini hävitti ja löysi korvakoruni 80-luvulla.
Etelästä tuodut korut olivat pienessä laukussa, josta niitä ei vain löytynyt. Hän penkoi laukun vuoria myöten, tutki muut matkatavarat, seuloi uunin tuhkan. Ei mitään. Kunnes eräänä päivänä hän vain otti korut laukusta.
Jotenkin tuntuu että tuollainen olisi lisääntynyt, tai siitä vain uskalletaan puhua.
Vierailija kirjoitti:
Istuin teatterin katsomossa n 15 v sitten ja siinä oleva mies sanoi että morjes muistatko vielä. Ja että lapsena olimme tavanneet ja molemmat olivat vähän "tyhmiä" silloin kun tavattiin. En tiennyt yhtään mistä hän puhui. Kuulosti kuin olisimme tehneet jotain laitonta tms.
No kai sä luonnollisesti kysyit mitä hän tarkotti? Ettet enää joudu ihmettelemään mitä tarkotti.
Haluaisin nähdä kasvokkain ihmiset, jotka ovat kirjoitelleet minusta kaikkea pahaa ja ilkeää nettiin. Kuviani siis varastettiin koneeltani ja alettiin esiintyä minuna. Ilmeisesti on kirjoiteltu asioita mm. masennuksestani, seksuaalisuudestani ja muista hyvin henkilökohtaisista asioista. Pahinta on jutut, että esim. myyn itseäni. Kirjoituksien takia irtisanouduin työpaikastani, sairastuin ja koen sosiaalista häpeää. En ole ollut kymmeneen vuoteen töissä, ja en varmaan koskaan enää tule olemaan työelämässä. Kirjoittelun takia ystäväpiirini on kaventunut ja monet tutut eivät pidä yhteyttä. Lueskelen neuroottisena vauva-palstaa ja mietin, että mikä kirjoitus viittaa minuun. Koneeltani on varastettu hyvin henkilökohtaisia terveystietoja, jotka todellakaan ei kuulu kaiken kansan kuultaviksi.
Toivon ihmisille, jotka ovat aiheuttaneet tämän minulle, kokevan saman ja pahempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ehkä joku lievä diagnosoimaton aivojuttu. Käy joskus niin että en "näe" sitä mitä ihan silmien edessä on. Tämä erityisesti, jos on sotkuista tai hämärää. Mutta on ollut valoisassakin.
Juuri menneellä viikolla aamulla oli mielenkiintoinen tilanne, kun en millään löytänyt silmälasejani töihinlähtöpuuhissa. Laitoin päähän vanhat rillitkin että näin etsiä. Jättelen niitä rillejä kyllä minne sattuu, se on normaalia. Mutta se ei ole, että kun katson sohvalta edestä, takaa ja nojan päältä enkä löydä. Ja sitten minuutin päästä löydän ne ihan näkyvistä keskeltä sohvatyynyä! Ja vielä kännykän kanssa. Oli kyllä hämärää, mutta ei pimeää.
Näin käy myös joskus tavaroiden kanssa jota laitan käsilaukkuun. Jokin hukkuu ja etsin hulluna kaikki kolot laukusta. Sitten luovutan ja laitan kamat takaisin ja siellä se etsitty huomenna sitten onkin jossain kolossa jota en muka katsonut.
Luottokortille kävi kerran niin, että se oli pudonnut taskusta sängyn viereen ja jotenkin alle olin kai sen potkaissut. Tietysti taas etsin ja etsin kaikki paikat, myös sieltä sängyn alta. Ei missään, joten kuoletin kortin. Viikon päästä se vanha kortti löytyi sängyn alta, ihan läheltä, ei perältä.
Niin sanokaas, mitä hemmettiä tämä on? Joko minulla on joku aivohäiriö, jos tiedätte mikä niin kertokaa! Tai sitten kotonani on joku musta aukko, johon tavara menee ja tulee sitten takaisin.
Nuorena kun joskus näin kävi vielä pelottikin kotiavainkin teki tän tempun. Nyt olen vaan, että aha oli taas tätä, just... Ei tapahdu joka viikko tai edes kuukausi.
Miten tällaista voisi edes tutkia? Muuten olen ihan normaali, ei ole lukihäiriötä tai adhd tms. Akateeminen, vaativassa työssä, jossa paljon lankoja käsissä ja palloja ilmassa ja pärjään hyvin.Tuota tapahtuu muillekin. Kerroin jo täällä kerran, miten kummitätini hävitti ja löysi korvakoruni 80-luvulla.
Etelästä tuodut korut olivat pienessä laukussa, josta niitä ei vain löytynyt. Hän penkoi laukun vuoria myöten, tutki muut matkatavarat, seuloi uunin tuhkan. Ei mitään. Kunnes eräänä päivänä hän vain otti korut laukusta.
Jotenkin tuntuu että tuollainen olisi lisääntynyt, tai siitä vain uskalletaan puhua.
Mun vihkisormus oli kateissa 1,5 vuotta. Siinä ajassa tietenkin oli pengottu jokainen mahdollinen ja mahdoton paikka, siivottu kaikki kaapit ja laatikot, vaihdettu järjestystäkin useassa huoneessa eli huonekaluja siirretty. Ajattelin, että se on varmaan lopullisesti kadonnut. Kunnes eräänä päivänä taapero vain käveli sormus kädessään huoneestaan. Ei osannut kertoa, mistä löysi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsen leikkipiano alkoi soittaa yhtäkkiä toisesta lelusta kuuluvaa sävelmää, ääni ei ollut edes pianon ääni vaikka kuului siitä. Ja tässä toisessa lelussa ei ollut pattereita...
Piano oli neljän perheenjäsenemme edessä, eikä kukaan koskenut siihen. Kyseistä ääntä ei ole sen jälkeen kuulunut, vaikka kuinka yritimme. Pianosta kuuluu kyllä välillä itsestään normaaleja pianon ääniä, vaikka kukaan ei koske siihen.
Mutta tuo toisen lelun melodian soitto jäi mysteeriksi.
Laitteeseen jäänyt vähän virtaa, ja siinä sisäänrakennettu äänitysmikrofoni joka oli jäänyt huomaamatta?
Vierailija kirjoitti:
Olen tuo aiemmin kuiskailuja kuullut ja valo-olennon nähnyt. Tuli vielä mieleen pari outoa juttua. Eräänä jouluna lähdimme viemään mummuni haudalle kynttilää. Ennen lähtöä puhalsin huoneessani tarjottimella palaneet viisi pientä kynttilää. Kun tulimme hautausmaalta kotiin, tarjottimelle oli muodostunut sulaneesta steariinista selkeä joulupukki. Sillä oli isot silmät, tonttulakki ja valkoinen parta. Mummuni oli jouluihminen, kuten minäkin. Äitini oli sitä mieltä, että mummu halusi toivottaa mulle hyvää joulua. Olimme läheisiä hänen eläessään. Oli mitä oli. Kaunis ajatus.
Tää oli ihana!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei ole mikään yliluonnollinen juttu, mutta on jäänyt vaivaamaan. Minulla oli joskus kaveri, jonka kanssa välillä näimme ja se oli silloin minulle tärkeää, yhteyttä pidimme fb:ssä. Hän oli yksi harvoista kavereistani. Hän sitten jossain vaiheessa, ilman selityksiä, poisti minut kavereista ja lopetti yhteydenpidon siihen. En vieläkään tiedä enkä ymmärrä miksi, ehkä olin pahoittanut hänen mielensä. En ole kehdannut peräänkään kysellä, toisaalta, ehkä asia olisi sillä selvinnyt. Olen kyllä sosiaalisesti aika kömpelö, joten luultavasti tein jotain väärin. Tästä on vuosia aikaa, mutta vieläkin välillä vaivaa.
Mä olen menettänyt kanssa hyvän ystävän ihan totaalisesti, ilman mitään selitystä. Kavereista on poistettu ja puhelinnumerot vaihdettu. Toinen kaveri sanoi kerran, että saattaa olla, että olen hänen silmissään leimautunut poliittisesti väärään ryhmään. Näin on käynyt, että peruskolusta asti on yhtä pidetty ja nyt ei enää hiiskahdustakaan.
Te, joilta katoaa aterimia... Ottakaapa laatikostostanne alin laatikko kokonaan irti ja kurkatkaa sen alle. Itse löysin sieltä edellisen vuokralaisen hukkaamia puukkoja muutamankin. Otin käyttöön, hyvin toimii. :)
Itsellänikin on keittiövälineisiin liittyvä mysteeri. Muutin muinoin opiskelijana soluasuntoon. Asunto oli sillä hetkellä kokonaan tyhjä, ja muutin siihen samaan aikaan toisen tytön kanssa. Kävimme läpi keittiön kaapit (noin 4 kaappia ja yksi laatikosto), ja jaoimme säilytystilan keskenämme, jättäen tyhjää tilaa mahdollisesti myöhemmin asuntoon muuttavalle kolmannelle kämmpikselle. Kävimme kuitenkin kaikki kaapit läpi, ja ne olivat tyhjiä. No, monta kuukautta myöhemmin meille tuli kolmas kämppis. Jossakin vaiheessa hän kertoo löytäneensä kaapista ison uunivuoan ja siivilän, kysyy kenen ne ovat. Mysteeri on se, että ne eivät kuulu kenellekään meistä... Ja kaapit olivat mielestäni asuntoon muuttaessa tyhjiä... Eli mistä ihmeestä tavarat tulivat?
Myöhemmin kämppikseni muuttivat pois minun jäädessäni asuntoon, ja nämä omistajaa vailla olevat tavarat jäivät minulle. Otin ne mukaani kun muutin pois, ja käytän niitä edelleen aktiivisesti. Yhä edelleen välillä mietin, "mistä sinä tulit?" En tullut koskaan kysyneeksi kämppikseltäni, että näyttäisi minulle tarkalleen mistä hän tavarat löysi. Ehkä siellä kaapiston nurkassa oli vain joku sopukka, johon en koskaan tullut kurkistaneeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerran Alkon kassa katsoi mun henkkarit ja kysyi iloisen yllättyneenä että onko (nimi tähän) sinun äitisi? Sanoin yhtä iloisen yllättyneenä että on kyllä. Sitten tämä myyjä kertoi että näki äitini juuri jossain työpaikan pippaloissa tms. Nyt tähän väliin Hollywoodin B-leffan juonenkäänne: äitini oli tuolloin ollut kuollut jo nelisen vuotta. Sanoin tämän hämmentyneenä kassalle. Sanoin myös ettei äitini ollut ollut Alkossa töissä vaan hammashoitajana. Kassa ei enää sanonut mitään.
Mainittakoon vielä että äidilläni on kohtuu harvinainen nimi, ja niin on minullakin. Sukunimi taas on luokkaa Virtanen, joten ei ihan mahdottomuus. Silti jäi kiusaamaan.
Oletko katsonut minkäverran kaimoja teillä on? Oliko sinun etunimesi tässä merkityksellinen?
Vierailija kirjoitti:
Vähän aikaa sitten mies aloitti kysymään jotakin asiaa, aloitti lauseen "Onko meillä..." ja tiesin yhtäkkiä mitä aikoo kysyä ja vastasin. Olimme kummatkin ihmeissämme. Jotain muutakin vastaavaa ollut. Tarkoitettuja toisillemme vai mistä kyse?? :)
Tää on mun mielestä ihan normaalia. Tai olen ainakin kuullut, että jos viettää paljon aikaa saman henkilön kanssa, niin tollaista tapahtuu.
Asuessani vielä lapsuudenkodissani siskoni kanssa, osasin lähes aina sanoa etukäteen, mitä hän oli tullut sanomaan. Saattoi aloittaa lauseen "muistatko sen..." ja osasin jo päättää lauseen, koska olin jostain syystä ajatellut ihan samaa asiaa. Tästä oli hyötyä, kun siskoni on kova jaarittelija, ja kestää kauan päästä itse asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nuo jutut, joita oli ketjussa aiemmin ja jossa kirjoittaja oli selkeästi kuullut esim. miehensä tulevan töistä, riisuvan vaatteitaan jne., vaikka todellisuudessa mies tulikin vasta hetken päästä, on kansanperinteestä hyvinkin tuttu etiäinen (joskus kutsuttu muistaakseni myös "edelläkulkijaksi").
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä oli parasta kun kesälomalla porukat oli töissä ja sain huudattaa musiikkia. Raahasin mankkarin kylpyhuoneeseen ja laitoin nupit kaakkoon niin että suihkuunkin kuulee. Kylppäri on nelikerroksisen omakotitalon alimmassa kerroksessa. Yhtäkkiä kuului järjettömän kova pamaus. Siinä vaahdotellessani olin katsellut kattolampun kuuppaa joten satuin näkemään että sekin oikein tärähti. Säikähdin ja laitoin musan pois. Ajattelin että isäni oli tullut käymään kotona kesken päivää ja paiskoo mielenosoituksellisesti ovea koska minä huudatan radioa. Tosin edes hän ei olisi saanut paiskattua ovea niin lujaa, se oli niin kova pamaus että tunsin sen kropassani.
Menin vettä valuvana tutkimaan taloa. Katsoin jopa ylimpään kerrokseen, josko siellä oleva valtava lasivitriini olisi kaatunut omia aikojaan. Ei ollut. Missään ei näkynyt mitään jälkiä pamauksen aiheuttajasta. Ja olen satavarma että se oli tullut talon sisältä. Olen asunut paikassa jossa melkein vieressä räjäytettiin kalliota, eikä se ollut mitenkään samanlaista.
Syytä en koskaan saanut selville.
Ilmavoimien hävittäjä rikkonut äänivallin. Siinä jo lasit vähän helähtää, kun päälle sattuu. Et kuullut itse konetta, koska musiikki ja vesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran Alkon kassa katsoi mun henkkarit ja kysyi iloisen yllättyneenä että onko (nimi tähän) sinun äitisi? Sanoin yhtä iloisen yllättyneenä että on kyllä. Sitten tämä myyjä kertoi että näki äitini juuri jossain työpaikan pippaloissa tms. Nyt tähän väliin Hollywoodin B-leffan juonenkäänne: äitini oli tuolloin ollut kuollut jo nelisen vuotta. Sanoin tämän hämmentyneenä kassalle. Sanoin myös ettei äitini ollut ollut Alkossa töissä vaan hammashoitajana. Kassa ei enää sanonut mitään.
Mainittakoon vielä että äidilläni on kohtuu harvinainen nimi, ja niin on minullakin. Sukunimi taas on luokkaa Virtanen, joten ei ihan mahdottomuus. Silti jäi kiusaamaan.
Oletko katsonut minkäverran kaimoja teillä on? Oliko sinun etunimesi tässä merkityksellinen?
Mistäs niitä katsottiinkaan? Sattumoisin avasin ketjun johon olin vastannut. :) En usko että äidilläni on kaimoja montaakaan, itselläni tiedän olevan muutaman (joo vaklasin facesta, oli tylsää).
Vierailija kirjoitti:
Tein koulussa vanhemmille lahjaksi lasinalusia. Paketoin ne ollessani yksin kotona ja piilotin yhteen lelulaatikkoon lelujen alle. Jouluaattona odotin tilaisuutta sujauttaa lahjan säkkiin, mutta sellaista ei tullut kun säkki oli piilossa jossain. Lähdimme sitten ulkoilmaan, ja kun tulimme kotiin oli lahjasäkki jo kuusen alla. Isä alkoi heti jakamaan lahjoja, ja itsekseni hätäilin että se lahjani on vielä piilossa lelulaatikossa. Vaan eipä ollutkaan, vaan siellä säkissä! Itse en sitä sinne laittanut, ja vanhemmatkin kielsivät laittaneensa, mikä on ihan uskottavaa kun ei heillä sinne lelulaatikolle mitään asiaa ollut ja olivat tosi yllättyneitä paketista. Muita meillä ei asu, mikä lie joulutonttu ollut asialla.
Sä olet säilyttänyt lapsenuskosi pitkään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran Alkon kassa katsoi mun henkkarit ja kysyi iloisen yllättyneenä että onko (nimi tähän) sinun äitisi? Sanoin yhtä iloisen yllättyneenä että on kyllä. Sitten tämä myyjä kertoi että näki äitini juuri jossain työpaikan pippaloissa tms. Nyt tähän väliin Hollywoodin B-leffan juonenkäänne: äitini oli tuolloin ollut kuollut jo nelisen vuotta. Sanoin tämän hämmentyneenä kassalle. Sanoin myös ettei äitini ollut ollut Alkossa töissä vaan hammashoitajana. Kassa ei enää sanonut mitään.
Mainittakoon vielä että äidilläni on kohtuu harvinainen nimi, ja niin on minullakin. Sukunimi taas on luokkaa Virtanen, joten ei ihan mahdottomuus. Silti jäi kiusaamaan.
Oletko katsonut minkäverran kaimoja teillä on? Oliko sinun etunimesi tässä merkityksellinen?
Mistäs niitä katsottiinkaan? Sattumoisin avasin ketjun johon olin vastannut. :) En usko että äidilläni on kaimoja montaakaan, itselläni tiedän olevan muutaman (joo vaklasin facesta, oli tylsää).
Ilta-Sanomilla on kaimakone.
Vierailija kirjoitti:
En ole tippaakaan taikauskoinen, tai usko yliluonnollisiin tms. asioihin, mutta minua on jäänyt vaivaamaan se, että muutama vuosi sitten taisin nähdä enneunen äitini kuolemasta. Olimme unessa äitini kanssa Helsinki-Vantaan lentokentällä, ja odotimme lentomme lähtöä. Meidän kone lähti portilta 27, mutta yhtäkkiä näin äitini lähtevän kävelemään koneeseen menevää putkea pitkin viereiseltä portilta 26. Yritin huutaa perään ja soittaa puhelimella, mutta hänen numeroaan ei ollut enää kännykässä. Uni päättyi ja heräsin, enkä pahemmin ajatellut asiaa. Meni reilu puoli vuotta, ja sain soiton äitini kuolemasta. En tiedä oliko sattumaa vai mitä, mutta hänen kuolinpäivä oli myöskin sen kuukauden 26. päivä.
Kun asuin vielä exäni kanssa ja kaikki oli vielä ihan hyvin (?), näin unta, jossa minua ammuttiin suoraan sydämeen vanhan kouluni pihalla. Unessa vielä kävin omalla haudallani, jossa oli kuolinpäivämäärä 3.11. Kirjoitin unen ylös päiväkirjaan, jota en ollut täyttänyt vuosiin, ja unohdin sen sinne.
Sitten reilu puoli vuotta myöhemmin olin siinä tilanteessa, että olin tullut pahasti petetyksi ja huijatuksi, ja kannoin tavaroitani pois exän luota omaan vuokra-asuntoon. Istuin sinä iltana siellä yksin ja itkeä vollotin, ja katse osui siihen päiväkirjaan, jonka olin heittänyt laatikon päällimmäiseksi. Avasin kirjan, lueskelin sitä sieltä täältä. Viimeiseksi luin unestani. Alkoi hirvittää niin paljon että soitin muuttoapuna olleen isäni takaisin luokseni, vaikken kertonut oikeaa syytä. Unen kuolinpäiväni oli se päivä, kun muutin exän luota pois sydän särkyneenä.
Joskus poutaisena kesäpäivänä kävelin silloisen poikaystäväni kanssa kaupungilla liikkeiden ohi, kun jostain katonrajasta välähti äänetön salama! Kumpikin sen huomasi, mutta kukaan ei siihen tuntunut reagoivan. Oli jännä. Oisko kellään selitystä moiselle ilmiölle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teini-ikäisenä oli parasta kun kesälomalla porukat oli töissä ja sain huudattaa musiikkia. Raahasin mankkarin kylpyhuoneeseen ja laitoin nupit kaakkoon niin että suihkuunkin kuulee. Kylppäri on nelikerroksisen omakotitalon alimmassa kerroksessa. Yhtäkkiä kuului järjettömän kova pamaus. Siinä vaahdotellessani olin katsellut kattolampun kuuppaa joten satuin näkemään että sekin oikein tärähti. Säikähdin ja laitoin musan pois. Ajattelin että isäni oli tullut käymään kotona kesken päivää ja paiskoo mielenosoituksellisesti ovea koska minä huudatan radioa. Tosin edes hän ei olisi saanut paiskattua ovea niin lujaa, se oli niin kova pamaus että tunsin sen kropassani.
Menin vettä valuvana tutkimaan taloa. Katsoin jopa ylimpään kerrokseen, josko siellä oleva valtava lasivitriini olisi kaatunut omia aikojaan. Ei ollut. Missään ei näkynyt mitään jälkiä pamauksen aiheuttajasta. Ja olen satavarma että se oli tullut talon sisältä. Olen asunut paikassa jossa melkein vieressä räjäytettiin kalliota, eikä se ollut mitenkään samanlaista.
Syytä en koskaan saanut selville.
Ilmavoimien hävittäjä rikkonut äänivallin. Siinä jo lasit vähän helähtää, kun päälle sattuu. Et kuullut itse konetta, koska musiikki ja vesi.
Musiikin ääni saanut talon rakenteet värähtelemään. Sitten haljennut jokin toissijainen rakenne ja rakenteet hakeneet paikkaansa uudelleen.
Mulle käy näin tosi usein. Näen välillä myös harhoja, sivusilmällä jonkun hahmon tai valon. Lisäksi unohtelen paljon asoita. Olen ajatellut, että johtuu varmaan stressistä.