Nykyisten nuorten aikuisten sukupolvi ei halua lapsia. Onko tässä kyse pelosta vai rohkeudesta?

Ois se joskus kivaa elää sellasta ns kunnon elämää ja seurustella ja saada 2 lastaki

Ois kiva jos ois joskus alkuun vaikka 3 koiraa. Kultakaloja ja akvariokaloja ja myöhemmin sit lapsiakin 2 poikaa ja 1 tyttö. 2 tyttöä ja 3 poikaa. 1 tyttö ja 1 poika

Vierailija kirjoitti:

Emme halua mieheni kanssa lapsia nyt emmekä tulevaisuudessa seuraavista syistä:

1. Talous. Olemme molemmat opiskelijoita, jotka tulevat valmistumaan suht hyvin palkatulle alalle josta löytyy töitä. Siltikään emme koe että rahat riittäisivät kaikkeen mitä haluamme. Teemme opiskeluaikana hullun lailla töitä, jotta voisimme opiskelujen loputtua ostaa omistusasunnon hyvältä paikalta, minkä jälkeen maksamme sitä lainaa vähintään seuraavat 10 vuotta. Lisäksi haaveilemme sähköauton hankkimisesta, mikä on toki prioriteetti vasta asunnon jälkeen.

Toki tämä on prioriteettikysymys, voisimme toki hankkia asunnon huonommalta paikalta tai jättää auton hankkimatta, mutta silloin elämämme vaikeutuisi kun siirtymiin kuluisi kohtuuttoman paljon aikaa. Mistä päästäänkin seuraavaan pointtiin.

2. Aika. Teemme mieheni kanssa niin paljon töitä kuin suinkin jaksamme niin että aikaa jää vielä suorittaa opintoja siinä määrin että opintotuki säilyy ja viettää aikaa ystävien ja toistemme kanssa. Tulevaisuudessa tulemme vaan tekemään paljon töitä jotta pääsemme eroon lainasta ja saamme sen auton hankittua pian. Kummallakaan meistä ei ole aikaa tippua vuodeksi pois työelämästä lapsen takia. Eikä meillä ole aikaa hoitaa lasta tuon ajan jälkeenkään. Toki voisimme tehdä vähemmän töitä mutta tämä taas johtaisi meidät takaisin pointtiin yksi.

3. Geenit. Meillä molemmilla on Aspergerin syndrooma. Emme halua siirtää sitä eteenpäin.

Parikymppiset haaveilee asunnosta Helsingin keskustassa ja sähköautosta. Ihanan söpöä.

Vierailija kirjoitti:

Olen 27v ja on yksi lapsi. Voisin tehdä vielä toisenkin ihan vaan siksi, että esikoinen ei olisi ainut ja yksinäinen lapsi, kuten itse olin.

Ihailtavan kypsää ajattelua. Ja alle 30-vuotiaalta.

Eiköhän siihen ole monia syitä. Joillakin olisi haluja tehdä lapsia, mutta elämäntilanne on huono siihen, eli ei ole esim. vakityötä kummallakaan. Avioerot ovat yleisiä ja nykynuorista moni on tällaisesta rikkinäisestä perheestä eikä sen takia halua tai uskalla perustaa perhettä. Nykyään perheet ovat pääsääntöisesti pieniä, eikä välttämättä lähipiirissä ole lainkaan pieniä lapsia, joten kynnys hankkia lapsia on senkin takia korkea, tuntuu ehkä että ei osaa edes hoitaa vauvaa. Sitten on vielä se, että ei ehkä uskalla perustaa perhettä sen takia, että koko ajan näkee hajoavia perheitä, uusperhekuvioita jne, eikä halua samaa itselleen ja lapsilleen. Ja onhan vanhemmuudesta ja lastenkasvatuksesta tehty ihan uskomaton suoritus nykyään. Lapsi on kuin projekti, ei mikään yksi normaali osa elämää. VAnhemmat kilpailevat kenen lapsi on fiksuin, kaunein, älykkäin, lahjakkain, menestynein...se luo valtavat paineet ja stressin. Lastenkasvatus tuntuu siis hirveän raskaalta prosessilta, joka ei anna välttämättä sitä mitä siltä haluaa, mutta vie sitäkin enemmän.

Sitten on vielä tämä ikuisen nuoruuden ja vapauden ihannointi. Ja ulkonäön palvominen. Siinä missä ennen ajateltiin, että aikansa kutakin, nyt halutaan ajan ikäänkuin pysähtyvän sinne nuoruuteen. Ei saisi enää vanhentua ja rupsahtaa, äitien pitää olla yhtä hoikkia, kauniita ja freesejä kuin he olivat lapsettomina parikymppisinä ja vaihtelevaa ja mielikuvitusrikasta seksiäkin on oltava runsain mitoin myös pikkulapsiaikana. Myös kodin olisi oltava täydellisen upea, kauniisti sisustettu, siisti ja yleensä myös valkoinen. 

Ja joillakin on syynä se, että tuntuu, että ei jaksa vaativan työn lisäksi huolehtia toisesta vaativasta hommasta. Ehkä sekin, että ihmisten elämä on koko ajan helpompaa, eikä siihen haluta muutosta.

Kaikki eivät löydä kumppaniakaan ja monet kulkevat suhteesta toiseen etsien sitä täydellistä puolisoehdokasta ja aika lastentekoon menee ohitse. Ehkä yksi yleinen ongelma onkin nykyään juuri tuo täydellisyyden tavoittelu, siis muissakin asioissa. Enää ei riitä, että on ihan hyvä erilaisissa asioissa ja elämä on ok, vaan halutaan jotain paljon enemmän. Ja on kai niitäkin, jotka oikeasti ajattelevat, että pelastavat maailman jättämällä lapsen hankkimatta. Julkisuudessakin usein korostetaan lapsiperheiden ongelmia ja vaikeuksia, joita tottakai onkin, mutta kovin vähän puhutaan siitä mitä hyvää perhe-elämässä on ja sitä vasta onkin ja paljon. 

Ehkäpä ympäristöön levittämämme kemikaalit ovat sotkeneet hormoonitoimintamme. Lisääntymiseen tähtää kaikki toiminta ihmisen kaltaisella lajilla, jonka yksilöillä on tapana kuolla lyhyehkön ajan jälkeen ja jonka sopeutumiseen tarvittavat variaatiot syntyvät suvullisen lisääntymisen seurauksena. Tai jos ei tähtää lisääntymiseen, niin kuolemme sukupuuttoon sadassa vuodessa ja se siitä.

Mulla ahdistaa ajatus, että lapsi joutuisi olemaan minun "armoilla", että minä olen se joka opettaa hänelle elämästä jne. kun en itsekään tiedä mistään mitään. Saati että minä olisin se joka luo hänen lapsuutensa. En osaisi antaa hänelle tarvittavia eväitä elämään. En halua pilata toista ihmistä, kun itse olen niin keskeneräinen.

Ei ole mustavalkoista. Sen tietää vain henkilö itse. Kummatkin ratkaisut, lapset tai lapsettomuus voivat olla äärettömän rohkeita ratkaisuja tai ihminen voi paeta itseään.

Eiköhän ne kauhukuvat lapsiperheen arjesta ole enemmän totta kuin lässytykset miten ihanaa lapsiperheen elämä on. Lapset on hankittu. En hankkisi lapsia jos olisin tiennyt mitä elämä on niiden kanssa ja nyt kun omat lapset on aikuisia niin en ole suositellut, voi elää mielekästäkin elämää ja siihen ei lapset sovi. Silti on lapsia tehneet, mutta kun on poikia niin vastuuhan jää naiselle, että eipähän se niiden elämää juuri ole liikauttanut.

Itsellä syy varmaan sama kuin aika monella muulla. En koe olevani taloudellisesti tarpeeksi vakaalla pohjalla. En koe, että se olisi pelkoa tai myöskään rohkeutta. Koen sen olevan vain järkevää, että jos epäilen mahdollisuutta siihen, että joutuisin kasvattamaan lapseni tässä lähiössä tai kerjäämään rahaa valtiolta hänen kasvattamiseen niin ei kiitos. Yksi entinen puolisoni otti puheeksi meidän molempien ollessa työttöminä, että pitäisikö meidän harkita perheenlisäystä. Hänellä ei ollut koko elämänsä aikana, tuskin vieläkään, minkäänlaista työkokemusta. Ei hankittu perheenlisäystä eikä jatkettu yhdessä.

Harva haluaa maksaa elatusmaksuja. Disneyn piirretyt pilanneet nykysukupolven. T:Beckhamin kroppa holmesin vehkeet, mutta vain 1700e/kk käteen.

Olen korkeakoulutettu nainen ja onneksi lopulta löysin lapsirakkaan miehen, jonka kanssa perustimme perheen ennen kuin munasolut olisivat kaputt. Nyt kolme lasta ja neljäs tulossa. Maksimia ei olla mietitty. Nuorempana kyllä ehdin jo miettiä, että ehkä lapsia ei ole tarkotettu minulle.

Miehen suku on auttanut koko matkan, he ovat eri kulttuurista, jossa tiivis perheyhteisö on tärkeintä. Elämme mukavaa sosiaalista elämää, johon lapset ovat integroituneet syntymästään asti. Kuten ystävillämmekin. Kaikki on siis hyvin ja rakkautta talo täynnä :)

Vierailija kirjoitti:

En halua rupsahtaa. Miehiä kiinnostaa vain ulkonäkö naisessa, KAIKKIA. Erkaantuneet vatsalihakset, raskausarvet, venyneet rinnat ja repaleinen alapää ei siis houkuta yksinhuoltajana. Nyt timminä mies esittää rakastavansa ja kohtelee hyvin.

Miehesi vaikuttaa hieman yksinkertaiselta, jos hänen kiinnostuksensa sinua kohtaan on luettelemistasi asioista kiinni. Sain itse juuri äsken lapsen ja mikään edellämainituista asioista ei realisoitunut kohdalleni. Sain kyllä synnytyksessä repeämän, mutta se tikattiin ja parani hyvin. Ja mieheni rakastaa minua edelleen vaikka alapääni onkin hieman erinäköinen nykyään.

Eiköhän se ole enemmän pelkoa mukavan elämän menettämisestä, ainakin itselläni kyse oli siitä. Ystäväpiirissämme lasten hankinta ei ole kovin ”in”, joten mitään painetta lisääntymiseen ei sinänsä ole eikä lapsettomuus ole siis mikään rohkea ratkaisu.

Nyt minulla on lapsia ja olen sitä mieltä että lapsiperhearkea demonisoidaan ihan suotta. Elämä voi jatkua monella tapaa tosi samanlaisena kuin ennen, lapsista saa loputtomasti huumoria arkeen ja ne hetket kun lapset ovat hoidossa ja saat nautiskella itseksesi kotona, tuntuvat paremmilta kuin ylellisinkään lomamatka ennen lapsia.

Eiköhän se ole rohkeutta, kun ei tee tähän maailmaan lisää lapsia kärsimään. Epäitsekäs teko. Ymmärrän paremmin heitä, jotka eivät hanki lapsia kuin heitä, jotka niitä tekevät. Ja kyllä, minulla on lapsi ja olen äiti.  

Elämme suoritusyhteiskunnassa. Etenkin some ja media luo nuoriin jatkuvasti suorituspaineita. Havitellaan korkeampaan elämänlaatua; koska muillakin. Tällaiseen elämäntyyliin on vaikea sovittaa vielä lapsia - aika kun hädin tuskin riittää lapsettomuuteenkaan. Ystäväpiirin vanhempien voivottelu heidän jaksamisestaan tuskin auttaa ketään tässä pelossa.

Itse tosin olen eri tilanteessa. Aloitin yrittäjänä 20 -vuotiaana. Kaikki on nyt hankittu... kiva omistusasunto, kaksi uutta bemaria, aikaa matkustella ja harrastella. Yritykseni pyörivät vihdoin muiden avuin / omalla painollaan. Aikaa, turvaa ja rakkautta olisi antaa perheelle. Tapaamani nuoret naiset vaan ovat olleet tuossa edellä mainitussa tilanteessa, jossa itsekin elin vuosia. Kukaan heistä ei ole arvostanut elämäntilanteessaan samoja asioita kanssani. Olen varmaan liian vanhoollinen. Asun isossa kaupungissa.

Nykyajan miehet on niitä jotka ei halua lapsia mutta naiset olette avainasemassa. Eli jos miestä ei kiinnosta lapset n iin se on sitten adios. 

Minulla oli todella hyvä lapsuus. Asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni isossa omakotitalossa, minulla on kolme sisarusta ja meillä oli kullakin kukuisia eri harrastuksia liikunnasta musiikkiin, matkustettiin joka vuosi mökille, laskettelukeskuksiin ja ulkomaille.

Sain parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään ja idealistisena kouluttauduin korkealle sillä alalla, joka minua kiinnosti -miettimättä taloudellista puolta.

Nyt olen huonosti palkatulla alalla. Lapsia olemme aviomieheni kanssa halunneet jo pitkään, mutta molemmat haluaisimme tarjota heille yhtä hyvän lapsuuden, kuin olemme itse saaneet (miehellä samankaltainen lapsuus, kuin minulla). Näillä näkymin meillä ei ole tarjota lapsille muuta, kuin tämä vuokrayksiö, jossa asutaan.

Tiivistettynä: Lapsettomuutta aiheuttaa raha ja tarkemmin sen puute. So simple. Emmekä ole ainoita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin lapsen, mutta yhteiskunta pakotti mut steriiliksi. Transsukupuolinen nuori aikuinen siis olen.

 

Ei transsukupuolisuus itsessään tee kestään steriiliä. Määritelmällisesti transsukupuolisuus on sitä, että sun ulkoinen ja sisäinen sukupuoli ei natsaa. 

Jos sä olet vapaaehtoisesti käynyt läpi täydellisen sukupuolenkorjausprosessin menettäen siinä lomassa lisääntymiskykysi, niin sehän ihan sun oma valinta. 

Juu oma valintanihan se oli, mutta on aika epäinhimillistä laittaa ihminen valitsemaan sen väliltä voiko lisääntyä, vai että tuletko tunnustetuksi sinä minä olet. Se on ihmisoikeuksien vastaista ja julmaa.

Ai on ihmisoikeuksien vastaista kun sinulla ei ole mahdollisuutta lisääntyä, SEKÄ "tulla tunnustetuksi sinä minä olet"? :D

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan seurustellut, enkä ole koskaan käynyt myöskään treffeillä yhdenkänä naisen kanssa. En käsitä miksi mulle on geenilotossa annettu niin epäviehättävät kasvonpiirteet. M32. 

En tietenkään voi nähdä kasvonpiirteitäsi, jotta voisin arvioida niitä, mutta oma mieheni on myös sangen veikeä kasvoiltaan, vieläpä aknearpinen. Mutta hänen muut ominaisuutensa ovat niin hyvät, etten voisi hylätä vain siksi, ettei hän täytä jotain komeusnormeja.