Mitä sellaista sait lapsena tehdä, mitä nykypäivän lapset eivät enää saa?

No tuo ei todellakaan ollut normaalia lapsen elämää 70-80-luvulla...Kyllä suurimmalla osalla sen ajan lapsista elämä oli vapaampaa kuin nykyään. Elinympäristö oli tavallaan turvallisempi ja elämänmeno oli rauhallisempaa. Lapsia rakastettiin ja heistä välitettiin ihan yhtä paljon kuin nykyään. Monia asioita mitä itse teimme lapsena emme salli omien lapsiemme tekevän. Ajat muuttuvat.

Harrsteiin seksiä naapurin tytön kanssa koko ala-aste aika. Loppu tuli vasta ylä-asteelle siirtymisen myötä, kun alettiin tajuamaan että ehkä ei ihan normaalia! Molempien vanhemmat tiesi tästä "leikistä", mutta kyllähän se jo ihan totista panemista oli loppua kohden. Isän videot ja lehdet toimi hyvin oppimateriaalina. Kummastakkin tuli ihan normaaleja isän maallisia ihmisiä.

Syödä "tupakkapurkkaa" - kioskilta käytiin aina ostamassa sellaista pitkulaista purkkaa, jonka käärepaperi sai sen näyttämään röökiltä. Niitä sitten oltiin polttelevinamme ennen kuin syötiin. Ei varmaan tulisi enää nykypäivänä kuuloonkaan.

Kuljin maaseudulla kouluun n 2 km kävellen ja myöhemin pyöräillen. Kotirannassa pulikoitiin kai jo 5 v ilman valvontaa ja ei hukuttu. Mummilaan mentiin tietä pitkin 5-6 v toista kilometriä. Muutenkin saatiin vapaasti mennä kyläileen, ei kysytty lupia. Naapuriin oli omia maita pitkin kilometrin verran. 

Siis eikö ihan oikeasti nykyään ala-asteikäiset lapset saa kulkea yksin kouluun tai rannalle?

-vm 91

Ensimmäisellä luokalla olevani siskoni haki minut koulun jälkeen eskarista. Sitten kävelimme yhdessä kotia ja olimme kahdestaan siihen asti kunnes porukat tuli töistä kotiin..näin 90-luvulla :D

Käytiin alakoululaisena 5-vuotiaan kanssa soutaen kaupassa Sipoossa merellä. Myös moottoriveneellä sai kulkea , jos jaksoi vetää sen käyntiin. Kauppakin oli toisessa saaressa, sieltä haettiin myös posti. Mitään liivejä ei ollut. Helsigissä sain kulkea raitiovaunulla yksin ennen kouluikää Mummolaan. Tuntuu nyt siltä , että mitä vain sai tehdä, jos itse uskalsi. Autoa ajoi serkkupojat , kellään meillä ei tietenkään ollut korttia. Itse ajoin kesällä jonkun naapurin tytön kanssa kilpaa traktorilla peltoa ympäri ja edestakaisin. Ammuttiin variksia ja kaikkea muutakin. Kalastettiin ja uitiin yksin. Oli opetettu ettei saa olla uhkarohkea, jos joku yllyttää. Ympäri Eurooppaa kuljettiin camping-matkoilla, eikä sielläkään osattu erityisemmin varoa mitään. Jo 12-13 vuotiaana oltiin Nizzassa yötä myöden ulkona, yöllähän siellä eletään. Laimennettu punaviini toimi ruokajuomana, välipalana maitokahvi.

Hain Iso-Papalle tupakkaa 6- vuotiaana, joka päivä. Samalla toin jotain muuta jos tarvittiin. Se tupakka-aski oli pitkulainen pahvikotelo, jossa luki Työmies vinottain punaista ja vihreätä. Hän oli kai serkkujeni Pappa. Oltiin siellä kesälapsina, nukuttiin yläkerrassa. Päivät juostiin rannoilla ja kirkonkylällä, vain syömässä käytiin. Käytiin aamuisin jossain kauempana uimakoulua muitten kesälapsien kanssa. Kaikki tykkäsivät lapsista ja jotenkin joka talossa sai ruokaa. Myöhemmin aikuisena olen vasta kuullut, että meidän koko suku on sieltä jo 1820-luvulta kotosin, ei vain kukaan minulle aikaisemmin sanonut että lähes joka talo on "sukua".  Nythän meillä on siellä omakin kesäpaikka. Siellä lapset olivat kai kaikkien yhteisessä hodossa. Ihan normaaleja ollaan ei viinaa ei tupakkaa koskaan käytetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan, mutta "ihan hyvä ihminen minusta/siitä tuli vaikka sitä ja tätä" on surkea puolustus sellaiseen, että esim. pikkulapset on jätetty yksin kotiin.

Minun isäni pikkusisko kuoli vuoden ikäisenä, kun lapset jätettiin keskenään kotiin moneksi tunniksi. Sisko tukehtui johonkin puupalikkaan tms (isä ei muista tarkkaan mihin, koska oli itse niin nuori ja asia on perheessä vaiettu). Isommat sisarukset olivat itsekin vain 5-7-vuotiata, eivätkä saaneet roskaa pois kurkusta/osanneet tehdä mitään. Ei ollut puhelimia millä soittaa apua eikä naapurit lähellä kun maalla asuivat. Isän veli lähti juoksemaan kylälle mutta eihän tuollaisessa tilanteessa muu auta kuin nopea toiminta, eli peli oli jo menetetty parin minuutin jälkeen.

Ja näitä tarinoita on varmasti monessa muussakin suvussa, jännästi ne vaan unohdetaan kun selitellään että nykyaikana holhotaan liikaa.

Totta. Moni asia on ollut oikeasti vaarallista. Mutta itseäni hämmästyttää, että nuoret kuitenkin nykyään selviytyvät aika hyvin, jos he eivät lapsena ole "saaneet" niin tehdä.

Nykyään lapset on ylisuojeltuja. 13-vuotiaskaan ei muka osaa olla yksin kotona. Täysin avuttomia, ja koko ajan pitää olla äitiin tai isään napanuoralla (puhelimella) kiinni. Jos on vartin verran tavoittamattomissa, hirvee hätä. Lapset ei pysty olemaan yötä pois kotoa, jne. Eikö enää ole leirejä, ym? Pitkäjänteisyys on n. 2 minuuttia. Osaako ne rakentaa majoja tai pludata ojissa, hä? Kiivetä puissa, katoilla?

Onko niiden elämässä mitään jännää? Paitsi se että montako peukkua tulee.

Olen saamassa esikoistani ja kun seurailen Facebookin lapsiryhmiä niin en yhtään ihmettele, että nykyajan lapset ovat aloitekyvyttömiä, laiskoja eivätkä viitsi tehdä mitään kun heidän ei anneta tehdä mitään. Noissa ryhmissä osa äideistä on niin hysteerisiä että tekisi mieli passittaa lääkäriin hakemaan rauhoittavia. Isot hysteriäitkut saadaan pienestäkin aikaiseksi. Varsinkin raskaana olevat. Kysellään saako glögiä juoda ja pipareita syödä jouluna ja että kuinka monta kertaa kotimainen kurkku ja tomaatti on hyvä pestä, että hän on pessyt ne juuriharjalla jo kymmenen kertaa joko riittää vai saanko nyt toksoplasmoosin ja tapan lapseni? Ja auta armias, jos joku käyttää maalaisjärkeään ja ymmärtää että suurimmassa osassa ruokarajoituksissa on kyse määristä ei niinkään tuotteesta itsestään niin silloin saa kimppuunsa noitajahtiin verrattan lynkkäysjoukon, joka tuomitsee odottavan äidin pyhimpään helvettiin lapsensa taposta.

Että jos ne syntyneet lapset kasvatetaan samalla hysterialla niin ei ihmekään että nykyisten lasten anneta enää tehdä mitään, kun he eivät mitään osaa kun kaikki on heidän eteensä kannettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eskarimatkat kuljettiin ilman  vanhempia/saattajaa. Minullakin oli 3 km matkaa.

Miten tämä eroaa nykypäivästä?

No ei enää eskarilaiset saa yksin kulkea. Se on lasun paikka jos eskari-ikäinen tulee ilman saattajaa paikalle. Ja ei myöskään päästetä kotiin ilman vanhempia tai vanhempien ilmoittamaa saattajaa- kuka tahansa saattajaksi ei siis käy.

Kyllä meillä päin etelä-suomessa vaan saa kulkea eskariin ilman saattajaa. Allekirjoitettiin vaan lupalappu ja meidän poika kulki koko eskarin yksin kotiin eskarista, ja moni muukin hänen ryhmästään! Eikä mitään lasua tehty.

Kyllä meilläkin lapset (3 ja 1) saavat touhuta ikätasonsa mukaan kaikenlaista. Isompi saa ohjata autoa mökkitiellä (toki isä varmistaa, ettei ohjaa ojaan) ihan niinkuin itsekin sai pienenä. Meillä aikanaan ('90) sai ajaa kelkalla, autolla, mopolla jne heti kun osasi kääntää, liikkua eteenpäin ja jarrujen paikka oli tiedossa. Ja niin saa lapsetkin, kylläkin kypärät päässä toisin kun itse.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö ihan oikeasti nykyään ala-asteikäiset lapset saa kulkea yksin kouluun tai rannalle?

-vm 91

En tiedä yleisesti, mutta tiedän ainakin tätini lapsista (serkut siis) - että heidät kuskataan kouluun ja oikeastaan kaikkiin menoihin.

Siinä on eräs keskus ihan heidän kotinsa naapurustossa ja kouluun pitäisi kulkea sen kyseisen rakennuksen pihapiirin lävitse - tie menee siitä ellei halua kiertää paljon pidempää reittiä taajaman kautta. Nämä nimeltä mainitsemattoman laitoksen asukit myös isolla porukalla pyörivät kesäisin paikallisilla uimarannoilla ja ovat todistetusti osoittaneet kiinnostuneisuuttaan myös lapsia kohtaan - mm. someen on postattu valokuvia uimapukuisista Suomalaisista lapsista.

Paikallispoliisin kanta oli, että julkisella paikalla saa kyllä ottaa kuvia ja eivät voi mitään asialle tehdä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sori vaan, mutta "ihan hyvä ihminen minusta/siitä tuli vaikka sitä ja tätä" on surkea puolustus sellaiseen, että esim. pikkulapset on jätetty yksin kotiin.

Minun isäni pikkusisko kuoli vuoden ikäisenä, kun lapset jätettiin keskenään kotiin moneksi tunniksi. Sisko tukehtui johonkin puupalikkaan tms (isä ei muista tarkkaan mihin, koska oli itse niin nuori ja asia on perheessä vaiettu). Isommat sisarukset olivat itsekin vain 5-7-vuotiata, eivätkä saaneet roskaa pois kurkusta/osanneet tehdä mitään. Ei ollut puhelimia millä soittaa apua eikä naapurit lähellä kun maalla asuivat. Isän veli lähti juoksemaan kylälle mutta eihän tuollaisessa tilanteessa muu auta kuin nopea toiminta, eli peli oli jo menetetty parin minuutin jälkeen.

Ja näitä tarinoita on varmasti monessa muussakin suvussa, jännästi ne vaan unohdetaan kun selitellään että nykyaikana holhotaan liikaa.

Totta. Moni asia on ollut oikeasti vaarallista. Mutta itseäni hämmästyttää, että nuoret kuitenkin nykyään selviytyvät aika hyvin, jos he eivät lapsena ole "saaneet" niin tehdä.

Nykyään lapset on ylisuojeltuja. 13-vuotiaskaan ei muka osaa olla yksin kotona. Täysin avuttomia, ja koko ajan pitää olla äitiin tai isään napanuoralla (puhelimella) kiinni. Jos on vartin verran tavoittamattomissa, hirvee hätä. Lapset ei pysty olemaan yötä pois kotoa, jne. Eikö enää ole leirejä, ym? Pitkäjänteisyys on n. 2 minuuttia. Osaako ne rakentaa majoja tai pludata ojissa, hä? Kiivetä puissa, katoilla?

Onko niiden elämässä mitään jännää? Paitsi se että montako peukkua tulee.

Osalla varmasti näin nykyään. Itseäni ärsytti omien vanhempien gestapo-asenne minua kohtaan kun olin juurikin tuollainen 12-15 vuotias, en saanut jäädä kotiin yksin kesälomalla jos he itse olivat lähdössä serkkujen mökille erääseen saareen. Olisin mieluusti jäänyt kotiin pelaamaan tietokoneella kun eno oli tuonut kasan jo pelaamiaan tietokonepelejä meille lahjaksi. Ruuanlaitto taitokin oli jo ihan hyvällä mallilla tuossa kohtaa, kauppaan 4km matkaa ja pyörällä olisi voinut hakea tykötarpeita mitä ei kotona olisi ollut.

Sen sijaan piti lähteä mökille tylsistymään viikoksi, en ole ikinä pitänyt mökkeilystä ellei siellä sitten ole koko suku ja muut suvun lapsetkin seurana (tuolloin ei ollut edes serkkujen lapset ainoastaan ne vanhemmat). Ainoa aktiviteetti oli oikeastaan korttipelit ja uiminen, olipa kiva viikko. En tiedä oliko tässä sitten pelkona, että olisin "pitänyt bileet" tyhjässä talossa vai miksi ei koskaan saanut jäädä yksin kotiin - vaikka kuulostaa itsekehulta niin olin jo tuolloin melko fiksu ja henkinen ikäni oli ikäisiäni paljon korkeampi. Olin enemmän pohdiskelija tyyppi kuin tyhjäpäinen teini, en olisi ikinä kutsunut kotiin ketään paitsi korkeintaan muutaman hyvän kaverin seuraksi - mitään talon tuhoavaa porukkaa en olisi laskenut sisään.

Vierailija kirjoitti:

Syödä "tupakkapurkkaa" - kioskilta käytiin aina ostamassa sellaista pitkulaista purkkaa, jonka käärepaperi sai sen näyttämään röökiltä. Niitä sitten oltiin polttelevinamme ennen kuin syötiin. Ei varmaan tulisi enää nykypäivänä kuuloonkaan.

Muistan nuo 70-luvun alusta :)

Isäni oli ehkä jonkinlainen terveysvalistuksen edelläkävijä, koska paheksui niitä kuulteni voimakkaasti ja kielsi ostamasta. 

Omat lapseni ovat syntyneet jo 80-90 -luvuilla. Tällöin oli vielä melko vapaata. 

Esim. nelivuotiaani ovat saaneet rauhallisessa lähiössä liikkua naapuripihoilla määriteltyjen rajojen sisäpuolella. Valvontaa ei kuitenkaan ollut. 

Hyvin pärjäsivät kuten monien muidenkin perheiden lapset. Nyt olisi takuuvarma lasu, jos nelivuotias huitelisi omillaan näinkin laajalla reviirillä. 

Itse sain nelivuotiaana käydä jo kaupassa, joka vaati autotien ylityksen ja suoritinkin pikkuostoksia. Esim. isälle keskaripullon joskus töiden jälkeen pyysi. 

Laki oli 60-luvulla kyllä sama, ettei 18-vuotiaalle olisi saanut myydä. Silloin käytettiin enemmän tilannekohtaista harkintaa. Ei varmaan ajateltu, että nelivuotias sen itse juo, vaan uskoivat sanomisiani, että isille on. 

Tuntuu, että lapsia jotenkin aliarvioidaan nykyään. Lapset ovat tosi nokkelia ja pärjääviä, jos vain siihen annetaan mahdollisuus. Ei tämä ole mitään laiminlyöntiä.