Kuinka monta aloitetta keskivertomies saa naisilta elämänsä aikana?
Kymmeniä? Satoja? Tuhansia? Kymmeniätuhansia? Ei yhtään?
Kommentit (265)
Minulle alkoi lukiossa juttelemaan ruokajonossa yksi koulun kauneimmista tytöistä. Itse olin finninaamainen, rumanaamainen, tyylitön ja erittäin ujo pojankloppi.
Emme tunteneet ollenkaan kun hän oli kaksi luokkaa junnumpi. Ja se avaus oli sellainen "kaunis päivä tänään, mitähän ruokaa tuolla on" tyylinen ja oli varmaan vaikeaa hänelle kun taisi olla itsekin vähän ujo.
En todellakaan vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkään ymmärrä mistä oli kyse.
En lukenut kaikkea, mutta arvioisin ehkä joitain kymmeniä?
Kieltämättä taidan olla siinä mielessä onnellisessa asemassa, että aloitteita on tullut vuosien saatossa. Muutama niistä muodostui suhteeksikin asti. Niitä on tullut joitain vuodessa. Viimeisin aloite tuli viikonloppuna. Olipa tässä kuluvana vuotena tilanne, missä jouduin yhden kerran riuhtomaan itseni irti naisesta, joka väkisin otti kiinni. Tai toinen hyvin tuttukin nainen kävi jokin aika sitten suoraan sanottuna kiinni. En mielestäni tee mitään ihmeellistä tai ole ihmeellinen, mutta jotenkin tunnun viehättävän joitain naisia, vaikka ikääkin on tullut. Olen mielestäni hyvin keskiverto tapaus. Hiveleehän tietysti itsetuntoa, kun reippaasti nuoremmatkin naiset ottavat kontaktia. Olen perheellinen ja joskus kiusaus tietysti houkuttelee, mutta olen pysynyt rehtinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
V#tun vässykät.
Aloitteita naisilta tulee säännöllisesti ja käytännössä kaikki suhteet alkaneet naisen aloitteesta. Huippuvuodet oli toki 15-30 vuotiaana, mutta senkin jälkeen. Näin siis ihan livenä. Taso pyörinyt välillä 2-9 (asteikko 1-10).
Puhutaan vähintäänkin useista kymmenistä kerroista.
T. mies tasoa 7.
Juuh :D
Mitenköhän se on vässykkyydestä kiinni, kun puhutaan siitä että kuinka paljon naiset tekevät spontaanisti aloitteita? Itse vaikutat kommenttisi perusteella jonkin sortin kusipäältä, joten en ihmettele että olet saanut lähestymisiä. Teillä on naismarkkinoilla aina oma menekkinne, vaikka en ymmärrä miksi.
Odotan sitä ensimmäistä aloitetta...
Vierailija kirjoitti:
Minulle alkoi lukiossa juttelemaan ruokajonossa yksi koulun kauneimmista tytöistä. Itse olin finninaamainen, rumanaamainen, tyylitön ja erittäin ujo pojankloppi.
Emme tunteneet ollenkaan kun hän oli kaksi luokkaa junnumpi. Ja se avaus oli sellainen "kaunis päivä tänään, mitähän ruokaa tuolla on" tyylinen ja oli varmaan vaikeaa hänelle kun taisi olla itsekin vähän ujo.
En todellakaan vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkään ymmärrä mistä oli kyse.
Olisiko ollut sama leikki, jota yläasteen kauniit ja suositut tytöt harrastivat koulussani? Valitsivat kohteeksi jonkun epäsuositun pojan, kiehnäsivät ympärillä ja teeskentelivät kaikin tavoin ihastusta. Sitten kun poika vastasi huomionosituksiin, niin nauroivat ja pilkkasivat, että luulitko tosiaan että kukaan voisi olla sinuun ihastunut.
Et voi tehdä tuollaista aloitusta. Se ei kerro mitään. Jos esimerkkis mies on kotona kaiket päivät pleikkaria pelaillen, niin tuskin saa yhtään ehdotusta.
Vierailija kirjoitti:
Minulle alkoi lukiossa juttelemaan ruokajonossa yksi koulun kauneimmista tytöistä. Itse olin finninaamainen, rumanaamainen, tyylitön ja erittäin ujo pojankloppi.
Emme tunteneet ollenkaan kun hän oli kaksi luokkaa junnumpi. Ja se avaus oli sellainen "kaunis päivä tänään, mitähän ruokaa tuolla on" tyylinen ja oli varmaan vaikeaa hänelle kun taisi olla itsekin vähän ujo.
En todellakaan vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkään ymmärrä mistä oli kyse.
Juttelemisesta varmaan. Tiedätkö, ihmiset välillä juttelee toisilleen ihan muuten vaan.
Aika jännä, jos keskivertomies ei oikeasti saa YHTÄÄN aloitetta koko elämänsä aikana (siis sen perusteella, mitä tähän viestiketjuun on kirjoitettu). Itse olen sentään saanut elämässäni joitakin kymmeniä aloitteita, vaikka olen ollut kiusattu mm. ulkonäön takia, 7-8-luokilla tytöt harjoittivat henkistä väkivaltaa mm. vetämällä pulpettia pois päin, mikäli opettaja määräsi istumapaikat niin, että joku luokkani tytöistä joutui istumaan minun viereeni. Myöskään mitään sosiaalisia verkostoja ei ole koskaan ollut (itseasiassa ei ole ollut edes kavereita sitten ala-asteaikojen), mutta siitä huolimatta olen saanut aina toisinaan aloitteita yöelämässä ja deittisivustoilla. Rahaa en myöskään omista.
Jännä, jos minun kaltaiseni mies onkin yhtäkkiä joku naisten tavallista enemmän suosima miesehdokas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle alkoi lukiossa juttelemaan ruokajonossa yksi koulun kauneimmista tytöistä. Itse olin finninaamainen, rumanaamainen, tyylitön ja erittäin ujo pojankloppi.
Emme tunteneet ollenkaan kun hän oli kaksi luokkaa junnumpi. Ja se avaus oli sellainen "kaunis päivä tänään, mitähän ruokaa tuolla on" tyylinen ja oli varmaan vaikeaa hänelle kun taisi olla itsekin vähän ujo.
En todellakaan vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkään ymmärrä mistä oli kyse.
Olisiko ollut sama leikki, jota yläasteen kauniit ja suositut tytöt harrastivat koulussani? Valitsivat kohteeksi jonkun epäsuositun pojan, kiehnäsivät ympärillä ja teeskentelivät kaikin tavoin ihastusta. Sitten kun poika vastasi huomionosituksiin, niin nauroivat ja pilkkasivat, että luulitko tosiaan että kukaan voisi olla sinuun ihastunut.
Tätä tehtiin meillä rumimman tytön kanssa.Pojat teeskentelivät ihastusta häneen.
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä, jos keskivertomies ei oikeasti saa YHTÄÄN aloitetta koko elämänsä aikana (siis sen perusteella, mitä tähän viestiketjuun on kirjoitettu). Itse olen sentään saanut elämässäni joitakin kymmeniä aloitteita, vaikka olen ollut kiusattu mm. ulkonäön takia, 7-8-luokilla tytöt harjoittivat henkistä väkivaltaa mm. vetämällä pulpettia pois päin, mikäli opettaja määräsi istumapaikat niin, että joku luokkani tytöistä joutui istumaan minun viereeni. Myöskään mitään sosiaalisia verkostoja ei ole koskaan ollut (itseasiassa ei ole ollut edes kavereita sitten ala-asteaikojen), mutta siitä huolimatta olen saanut aina toisinaan aloitteita yöelämässä ja deittisivustoilla. Rahaa en myöskään omista.
Jännä, jos minun kaltaiseni mies onkin yhtäkkiä joku naisten tavallista enemmän suosima miesehdokas.
Ketjussa on jo useammankin kerran todettu, että keskivertomies todellakin saa aloitteita. Tällä palstalla kokoontuu marginaaliryhmä.

Margariiniryhmä on rasvaväittelyissä.
Neljä on tullut, mikä on myöskin lasten lukumäärä. Tilaisuudet pitää hyödyntää.
Kohtalon ivaa, kun saan hyvin säännöllisesti aloitteita niitä mitenkään hakematta, enkä stabiilin parisuhteeni vuoksi ole käytettävissä.
No siis eihän sellaiset 90% miehistä pääse koskaan edes poikuudestaan, saati pääse levittämään paskoja geenejään. Ne kaikkein halutuimpaan 10 prosenttiin kuuluvat miehet käyvät siittämässä keskivertomiehille niiden lapset. Erittäin salaisesti tietysti, ettei miesten valtava enemmistö suutu heille ja ala heitä lynkkaamaan. Joten tavallaan haikara tuo lapsen useimmille maailman miehistä. :P
Ikää 41V ja spontaaneja aloitteita naisilta tullut ehkä kolme. Eli keskimäärin yksi per vuosikymmen on varmaan aika lähellä totuutta yleensäkin.
Deittipalstalla on tullut lisäksi joitakin, mutta niitä ei tässä lasketa koska se on vähän eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime yökerhokeikka oli aikamoinen: neljä naista aloitteellisina. 2 n. 45v (taso 7), 1 n. 30 (taso 7), 1 19v (taso 9). Harmi vain, että itse tuhlasin aikaani sellaiseen joka ei kiinnostustaan osoittanut ja ketä en vähemmän yllättäen siten myöskään saanut. Eli paha arviointivirhe.
T: mies tasoa 7.
Voi hyvänen päivä noitten "tasojen " kanssa! Oletko ollenkaan Aikuinen? Mitäköhän traagista sinulle tapahtui, kun tuollatavoin vahingoituit?
On sulla jännät silmät, kun kaikki ovat mielestäsi tasan yhtä viehättäviä. Mitenkähän edes erotat ihmisiä toisistaan?
On tullut annettua pakkejakin joita ei enää edes muista, mutta jossain 10-20 välillä, ja siihen se jää, jos nyt ei puoliso kuole ensin.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen naisena tehnyt elämäni aikana n. 4 aloitetta, joista 2 johtanut parisuhteeseen. Miehiltä olen saanut montakin aloitetta ja saman baari-illan aikana. Jos yhtä naista pokaa 5 miestä yhtenä iltana ja samassa ravintolassa on 4 muuta naista, jotka eivät saa yhtään, niin tässä syntyy väkisinkin epäsuhta. Ainakin 4 miestä todennäköisesti saa pakit ja 4 naista jää ilman pokausta, koska kaikki keskittyvät yhteen. Ja vaikka joku mies näkisi, että jaan pakkeja niin pakko silti tulla yrittämään. Joskus vain on sellainen hetki elämässä, että ei jaksa olla flirtti päällä ja saatan olla baarissa vain ystävien vuoksi. Miesten ei kannattaisi keskittyä baareissa vain niihin, joista kaikki muutkin on kiinnostuneet vaan harjoittaa hajontaa.
Minua on pokattu mitä ihmeellisimmillä fraaseilla ja teoilla. En muista olisiko ollut yhtään baari-iltaa, ettei olisi tullut ainuttakaan aloitetta. Ei ole mikään ylpeyden aihe, koska näen, miten jotkut naiset eivät saa huomiota vain siksi, että olen paikalla. Baarissa olisi aidosti kiinnostuneempia naisia, tarjolla, mutta miehet käytäytyvät hölmösti ja jäävät siten kokonaan ilman. Hyvä miespuolinen ystävä on hiffannut tämän ja saa keskivertomiehenä paljon pokia baareista. Hän seurailee niitä naisia, jotka ovat likkaporukan "laukkuvahteja tai pöydänvaraajia". Juttelee mukavia ilman pokaustarkoitusta, eli käy vain sympatiseeraamassa ja lähtee heti, kun kaverit saapuvat. Seuraa milloin laukkuvahti menee tiskille tai vessaan ja ohimennen sanoo "ai sun vahtivuoro loppui" ja jatkaa matkaa. Nämä kaksi lähestymistä ilman tyrkyllä oloa on lyömätön yhdistelmä ja kotiin menty aina puhelinnumerot taskussa.
Miehille vinkki: Koittakaa baarissa jutella naisten kanssa, joiden ystävät eivät ole siinä lähellä. Aloitteisiinne vastataan paljon myönteisemmin kun nanen on "yksin". Älä kilpaile niistä naisista, joista kaikki muutkin miehet kilpailevat.
Tuossahan se suurin ongelma juuri onkin, kun te olette aina laumassa niin ettei siinä ole mitään saumaa tulla juttusille. Tai jos jotenkin saa muutaman sanan johonkin väliin yhdelle teistä, niin heti on kaveri vetämässä kädestä pois, riippumatta siitä onko kohdeneitokainen kiinnostunut keskustelusta vai ei. Te siis monesti annatte vetää itsenne pois potentiaalisesta tilanteesta. Miehet eivät tee tuollaista, tai sitten me ainakin osaamme sanoa kaverille, että painutko nyt siitä kun on jutut kesken.
Ei tule mieleeni yhtään kertaa. Joko en tunnista aloitetta, tai sitten olen vain järkyttävän ruma.
Ei taida olla ihan seiskan tasoa mies, jos "aloitteita tulee naisilta säännöllisesti". Ja mitä vässykköintiä se on, jos niitä aloitteita naisilta ei kerta kaikkiaan tule?