Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut

Vierailija
03.12.2017 |

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Kommentit (340)

Vierailija
161/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sanoiko se työkaveri siis suoraan, että hänellä ei ole tunteita ja/tai haluja ap:ta kohtaan, vai vastasiko ainoastaan ap:n tunnustukseen olevansa hämmentynyt? Jos hän ei suoraan kieltänyt tuntevansa samoin, voisin kuvitella tuon hämmennyksen ilmaisemisen olleen keino varmistella ap:n olevan tosissaan, ja että tuo mies kaipasi vakuutteluja siitä, että kelpaisi ap:lle. Jokainen varmaa tunnistaa sen ihmistyypin, joka kaipaa kovasti hyväksyntää ja kehuja, mutta ei osaa ottaa niitä vastaan.

Vierailija
162/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua tuohon ihastuneen oloiseen mieheen, jolta saa kuitenkin torjunnan. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että olen ikisinkku enkä koskaan ollut naisten kanssa syvemmin tekemisissä ja huono itsetuntoni puskee läpi siihen malliin tuollaisissa tilanteissa että saatan myös ärsyyntyneen oloisena kieltää koko jutun. Johtuu ainoastaan siitä, etten usko naisen oikeasti olevan kiinnostunut minusta, joten en minäkään kehtaa sanoa olevani kiinnostunut. Usein toivon, että nämä tunteet voisi kääntää pois päältä mutta ei sille mitään voi, ihastumisia silti tulee ja menee vaikkei aikomuksena olisikaan koskaan naisten suhteen yrittää mitään.

Ei kannata sitten luoda tunnetta kellekään, että välität heistä tavanomaista enempää, vaikka välittäisitkin.

No arvaa ettenkö yritä olla luomatta noita tunteita? Kuten sanoin, en ole mikään kone ja se ajoittainen tuijottelu tulee ikäänkuin väkisin jos on ihastunut. Luulisi sinunkin tietävän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/340 |

Itseasiassa silloin kun minäkään en uskonut kenenkään olevan kiinnostunut, enkä myöskään saavani koskaan keneltäkään mitään, niin ei, en tuijotellut heitä. Tiesin, etten saa, niin en pety, kun en aloita edes yksipuolisesti niin uskomaan. Mutta ongelma syntyi, kun joku alkoi "tuijotella" minua. Silloin toivo huoh heräsi ja vitutti aivan ankarasti, että mitä lie se oli sille toiselle tarkoittanut. Ja kunnlähestyvät lisääkin ja niin edelleen. Vittu kun en ois yhtään sitä kaivannut, kun ei sen takana ole mitään mua kohtaan.

Vierailija
164/340 |

Just tuo itselläkin tökkii, alkuun voin helposti olla ihan coolisti mutta jos se toinen alkaa tuijottelemaan vähänkään pidempiä aikoja niin se on menoa sitten kun ne rasittavat haaveet heräävät vaikka miten yrittäisi vastaan tapella. Kuten sanottua, vituttaa aika rankasti ja lopulta se menee sitten siihen täydelliseen toisen poissulkemiseen kun ei halua antaa omalta puolelta pienintäkään vihjettä. Välttelen, ignooraan ja olen muutenkin töykeän oloinen mulkku. Mutta kaipa sekin parempi kuin tuo toinen vaihtoehto, "huijaaminen".

Vierailija
165/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sanoiko se työkaveri siis suoraan, että hänellä ei ole tunteita ja/tai haluja ap:ta kohtaan, vai vastasiko ainoastaan ap:n tunnustukseen olevansa hämmentynyt? Jos hän ei suoraan kieltänyt tuntevansa samoin, voisin kuvitella tuon hämmennyksen ilmaisemisen olleen keino varmistella ap:n olevan tosissaan, ja että tuo mies kaipasi vakuutteluja siitä, että kelpaisi ap:lle. Jokainen varmaa tunnistaa sen ihmistyypin, joka kaipaa kovasti hyväksyntää ja kehuja, mutta ei osaa ottaa niitä vastaan.

Moi, ap täällä taas. No ei sanonut suoraan ettei ole tunteita, sanoi vain olevansa hämmentynyt ja "täysin yllättynyt" (kirjaimellisesti!!) Sitten häntä alkoi kummasti kovasti nukuttaa, hän oli hieman huppelissa, kai tämä oli psykologinen reaktio ehkäpä. Mä olen vähän halki-poikki-pinoon-tyyppi, en osannut siinä tilanteessa alkaa vakuuttelemaan, ehken missään tilanteessa osaisi... Ja tosiaan mulle tuollainen asioiden pelkääminen on vierasta vaikka on mulla tietty omat pimeät kohdat ja vaikeat paikat mullakin.

-Ap

Vierailija
166/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen kiinnostus lopsahti kun teit aloitteen. Niin se yleensä menee.

Sitoutumiskammo. Haluaa kaiken sitoutumatta. Pelkää että kohta alkaa painostus seurustelusta, kihloihin menosta jbe.

Eihän tuossa mistään sitoutumiskammosta ole kyse, koska mies olisi saanut kaiken sitoutumatta. Ap itse sanoi, ettei näe heidän välillään tulevaisuutta, vaan haluaisi vain nussia kaveripohjalta. Itseäni ei ainakaan kiinnostaisi olla tekemisissä tuollaisen naisen kanssa.

En kuitenkaan sanonut tälle sankarille että "pelkkä seksisuhde kiinnostaa". Suhdekin voisi kiinnostaa, mutta pidän sitä epätodennäköisenä, ja ikäeron vuoksi pystyn ottamaan tilanteen kepeästi...

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, ettet ole miehen mielestä seksuaalisesti haluttava. Unohda nuo ajatukset ja jatka elämääsi.

Ymmärrän tämän ja en aio jäädä roikkumaan, olen jo "kokenut" nainen, mutta tämä oli jotenkin koko tähänastisen elämäni pahin "rimanalitus" tällä saralla, enkä ymmärrä miksi mies on käyttänyt näin PALJON energiaa minuun näinä kuukausina; olisimmehan voineet olla ystäviä ilman tätä flirttailutasoakin.

-Ap

Mulla on vastaava kokemus. Itseäni muutaman vuoden nuorempi mies samalta ylipistolta  laitteli viestiä, hakeutui seuraani ja laitteli mm.kuvia missä milloinkin on. Kertoi myös seksifantasioistaan ja kertoi haluavansa kanssani jotain muutakin, jos se olisi mahdollista. Oltiin siis eri paikkakunnilla silloin. Lämpenin itse lopulta ja vastasin flirttiin, tosin omat korvat punoitti välillä miehen suorasanaisista viesteistä.

Tein sitten vuoden viestittelyn jälkeen aloitteen yksillä festareilla, ja mies loukkaantui kun kuulemma ahdistelin häntä seksuaalisesti.. yritin siis suukottaa häntä.  Mut ei tietenkään sanonut silloin illalla mitään vaan kuulin jälkikäteen, että oli lamaantunut lähestymisestäni.

Ja ennen suukottelua olimme sopineet tapaavamme festareilla ja hakeuduimme toistemme seuraan. Kuulin, että yhteisille yo-kavereille oli kertonut minun lääppineen häntä ja musta tuli sitten pervo ahdistelija. Pari naista lakkasi moikkaamasta minua, koska mies oli kertonut kokemuksistaan..

Kun asiasta hälle kerroin ja vaadin selvitystä, niin kuulemma hän oli kokenut MUN seksisävytteiset viestit ahdistavaksi ja oli jo pitkään miettinyt miten päästä niistä eroon..Kun sitten kerroin oman näkemykseni, niin myönsi, että ehkä hänen olisi pitänyt sanoa alunperin suoraan. Niin, tai alunperin lakata laittamasta seksiviestejä..

sanomattakin selvää, että haistatin sillä tyypillä peet ja pistin välit poikki. Tasan tarkkaan tiesi tuo mies, että hän itse oli aloitteentekijä alunperin ja minä idiootti vaan luulin, että tunne on aitoa.

Parasta kuitenkin on, että olen kuullut miehen edelleen ottavan minut puheeksi  yhteisille tutuille ja kyselleen, mitä mulle kuuluu. Varmaan sai jotain kiksejä kun sai multa huomiota, vanhemmalta naiselta.

Sulle on voinut ap käydä samalla tavalla, että mies on vaan testannut viehätysvoimaansa.

ap

Hyvä kommentti mutta tämä ei siis ollut ap:ltä.

-ap

Vierailija
168/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Hyvä kommentti!

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko niin, ettei miehiltä saa koskaan ja missään tilanteessa kysyä, missä mennään? Voi viettää aikaa naisen kanssa, olla mukava, pitää yhteyttä jne. Mutta reppanat menee tyystin sekaisin, jos nainen erehtyy kysymään suhteen tilaa. Eikö miehillä ole enää sen vertaa munaa kertoa lähtötilanteessa olevansa vain kaveriseuraa vailla. Nainen herättelee turhaan tunteita ja lopputulema on vittumainen fiilis-naiselle. Miehen emotionaalinen tila ei heilahda, koska ei ole, mitä liikkua.

Haha! Se on kyllä elämän varrella huomattu että miehiltä ei voi paljoa vaatia :'D Ja koskaan ei tiedä mikä on "oikein". Tosi hauska kommentti, kiitos!

-Ap

Vierailija
170/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis minkä ikäinen kolli?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa"

Minua loukkais tällainen lause, jonka jälkeen laittaisin koko jutulle stopin, välittömästi ja täysin selvästi.

Muotoilin sen eri tavalla. Sanoin ensin että minulle on kehkeytymässä tunteita häntä kohtaan. Sitten sanoin että ymmärrän kyllä että hän on nuorempi joten en ajattele asiaa kauhean vakavasti (yritin ilmaista jotain kepeyttä jotta hän ei säikähtäisi koska ikäeron vuoksi emme varmaan voisi alkaa seurustella oikeasti, minä tietysti voisin - tykkään hänestä "aidosti - mutta en usko että hän halauisi, silti pieni romanssi tässä kohtaa olisi kiva - ja olemme vielä joutumassa sen verran eri projekteihin lähitulevaisuudessa että emme ole enää kovin läheisiä työkavereita sen jälkeen).

Voi tietysti olla että olin hieman tökerö.

-Ap

Mulla oli yks tuttu, joka oli kiinnostunut yhdestä kymmenen vuotta vanhemmasta naisesta. Hän myös häpesi tätä naista, tai oikeastaan naisen ulkonäköä. Nainen oli rumahko ja isonenäinen. Tämä mies tunnusti itse tämän humalassa. Kummatkin kyllä aikuisia. Mies nykyään melkein 40-vuotias ja nainen 50-vuotias. Mies kait pääsi häpeästä yli, koska ovat nykyään kihloissa. Voit olla vanhempana naisena miehelle jotenkin nolo.

Mä olen nätihkö ja pieninenäinen. Ja en välttämättä haluaisi hänen esittelevän minua kenellekään! Mutta voihan se olla että ikäero tms silti nolottaa.

Ainakin olen siitä aivan varma että tämä ihminen on aika kokematon, myönsi sen itsekin.

-Ap

Vierailija
172/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua tuohon ihastuneen oloiseen mieheen, jolta saa kuitenkin torjunnan. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että olen ikisinkku enkä koskaan ollut naisten kanssa syvemmin tekemisissä ja huono itsetuntoni puskee läpi siihen malliin tuollaisissa tilanteissa että saatan myös ärsyyntyneen oloisena kieltää koko jutun. Johtuu ainoastaan siitä, etten usko naisen oikeasti olevan kiinnostunut minusta, joten en minäkään kehtaa sanoa olevani kiinnostunut. Usein toivon, että nämä tunteet voisi kääntää pois päältä mutta ei sille mitään voi, ihastumisia silti tulee ja menee vaikkei aikomuksena olisikaan koskaan naisten suhteen yrittää mitään.

Tämä oli avartava kommentti, kiitos. Toivoisin sinullekin rohkeuttaa muuttaa asia! Kaikilla meillä on huonoja kokemuksia, minullakin jo tusinoittain, silti jaksan aina vaan "yrittää"...

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikuttaa ihan vaan epätasapainoiselta ja epävarmalta ihmiseltä, enpä jaksaisi analysoida kummemmin.

Vierailija
174/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.

Pari vastaavaa olen tavannut. Vietetään aikaa yhdessä, käydään lenkillä, leffassa, syömässä. Kuitenkaan ei ole seksiä. Jälkikäteen olen ajatellut, että kiitos yläkertaan, ettei sitä ollut. Itseäni 10v vanhempi mies kertoi tällaisen tuttavuuden jälkeen, ettei herännyt fyysistä halua minua kohtaan. Kuinka kauan sitä sitten pitää odottaa..Itselläni selviää tuollainen hyvin pian ja en tapaa edes toista kertaa, jos vain kaveri haluan olla.

Meillä on siis lähinnä "seksiviestejä", vähemmän vietämme aikaa yhdessä. Ja tämä tuijottaa minua lounaspöydässä niin että muut kommentoivat sitä epäuskoisina!

Mutta ei kai tässä annata kuin katsoa miten tilanne kehittyy. Mielenkiintoinen päivä huomenna :DDD Mua ei kyllä erityisesti jännitä, menee miten menee, ja onhan niitä töitäkin tehtävänä... 

-ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
175/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Nuorimies kenties vain todella kokematon naisten suhteen? Uskaltaa kyllä lähetellä seksuaalissävytteisiä viestejä, vihjailla ja tapaillakin, mutta sitten iskee "paniikki", kun jotain konkreettista voisi tapahtua? Teini-iässä tuollainen ihan normikäytöstä. Ehkei ole paljon sitä vanhempi?

Vierailija
176/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Siis minkä ikäinen kolli?

Tyyppi on n 25. Paljon on elämänkokemusta sinänsä, että ehtinyt jo asua parissa eri maassa opintojen tiimoilta ym. Vaikuttaa kypsältä mutta ei näköjään ole :)

-Ap

Vierailija
177/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.

Pari vastaavaa olen tavannut. Vietetään aikaa yhdessä, käydään lenkillä, leffassa, syömässä. Kuitenkaan ei ole seksiä. Jälkikäteen olen ajatellut, että kiitos yläkertaan, ettei sitä ollut. Itseäni 10v vanhempi mies kertoi tällaisen tuttavuuden jälkeen, ettei herännyt fyysistä halua minua kohtaan. Kuinka kauan sitä sitten pitää odottaa..Itselläni selviää tuollainen hyvin pian ja en tapaa edes toista kertaa, jos vain kaveri haluan olla.

Meillä on siis lähinnä "seksiviestejä", vähemmän vietämme aikaa yhdessä. Ja tämä tuijottaa minua lounaspöydässä niin että muut kommentoivat sitä epäuskoisina!

Mutta ei kai tässä annata kuin katsoa miten tilanne kehittyy. Mielenkiintoinen päivä huomenna :DDD Mua ei kyllä erityisesti jännitä, menee miten menee, ja onhan niitä töitäkin tehtävänä... 

-ap

Ärsyttää tuommoiset tuijottajat, jos ei se tarkoita mitään! Meillä oli töissä yksi vähän samanlainen tapaus, nuori mies, menin rakastumaan. Se oli äärimmäisen kiusallista, siis ihan se rakastuminen, kun tiesin, että mitään se ei minusta halua, eikä siinä ollut muuta, se tuijotteli kyllä monia muitakin se kaveri...(mutta ei tosin kaikkia) en tajua, millä perusteella ne tuijotettavat valitaan...!? Miksei voi olla normaalisti? Silläkin kaverilla oli tyttöystävä! Siitä jo tiesin, ettei se voi haluta mitään.

Vierailija
178/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voin samaistua tuohon ihastuneen oloiseen mieheen, jolta saa kuitenkin torjunnan. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että olen ikisinkku enkä koskaan ollut naisten kanssa syvemmin tekemisissä ja huono itsetuntoni puskee läpi siihen malliin tuollaisissa tilanteissa että saatan myös ärsyyntyneen oloisena kieltää koko jutun. Johtuu ainoastaan siitä, etten usko naisen oikeasti olevan kiinnostunut minusta, joten en minäkään kehtaa sanoa olevani kiinnostunut. Usein toivon, että nämä tunteet voisi kääntää pois päältä mutta ei sille mitään voi, ihastumisia silti tulee ja menee vaikkei aikomuksena olisikaan koskaan naisten suhteen yrittää mitään.

Tämä oli avartava kommentti, kiitos. Toivoisin sinullekin rohkeuttaa muuttaa asia! Kaikilla meillä on huonoja kokemuksia, minullakin jo tusinoittain, silti jaksan aina vaan "yrittää"...

-Ap

Eipä se helppoa ole, mutta pyrin kaikin tavoin pitämään välit tällaisiin tuntemuksia herättäviin naisiin viileinä jotta tuollaisia ikäviä tilanteita ei pääsisi syntymään. Toisin kuin tuo sinun poitsusi, en millään tavoin lähesty tai flirttaile. Mutta kuten edellä mainittu, asia hankaloituu viimeistään siinä vaiheessa jos nainen alkaa tuijottelemaan epänormaalin pitkiä aikoja, jonka tulkitsen väkisin jonkinlaiseksi kiinnostukseksi ja se herättää tämän typerän "ehkä sittenkin"... Toki saattavat tuijotella ja ihmetellä jotain minussa aivan muussa mielessä.

Vierailija
179/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nää jätkät on ihan oma genrensä, olen jostain syystä kohdannut niitä muutamiakin elämäni aikana. Ne nauttii siitä että juttu "leijuu ilmassa" eikä juttua sanallisteta tunteiksi tai tilanne muutu koskaan konkreettiseksi panemiseksi. Ainakin kahden tällaisen kohdalla kaikki on kosahtanut siihen että olen tehnyt aloitteen enkä keksi kyllä muuta selitystä kuin että ne on sitoutumiskammoisia tyyppejä jotka pelkää naisen ihastusta, tai ei käsitä mitä "no strings attached"-meinaa ja luulee että seuraavaks pitäis mennä naimisiin tjn tai sit ei vaan kykene mihinkään kevyempään heilasteluun sillä pelkäävät omien tunteiden syventyvän liikaa. Ja aktiivinen, itsevarma nainen on pahinta mitä tollasille lussuille voi tapahtua. Yksikin valehteli mulle ihan kirkkain silmin että sä oot kyllä keksinyt kaiken ihan itse, en mä oo susta kiinnostunut sen jälkeen kun oli itse lähetellyt yömyöhäsellä jotain rakkausrunoja. Se on sellasta kompleksisen ihmisen vittumaista vallankäyttöä, yäk.

Vierailija
180/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme neljä kolme