ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut
Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.
Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...
Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.
Kommentit (340)
Vierailija kirjoitti:
Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.
Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!
sejollevastasit kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi mies tuhlaisi aikaa naiseen, jos tämä ei pysty näkemään heidän välillään mitään vakavampaa?
Sehän oli tilanne NYT. Miten joku voi olettaa, että nainen jonkun itseään nuoremman miehen uskoo haluavan mysökään mitään?
Aika moni nuori mies on kiinnostunut vanhemmista naisista. Minulla on ollut muutama oikein onnistunut ja kepeä suhde itseäni n. 15 vuotta nuorempien miesten kanssa.
Siis pelkkä seksisuhde ilman tunteita. Miten kukaan nainen voi harrastaa ilman mitään tunteita seksiä. Eikö pelko siitä että jotain tunteita saattaisi syntyä puolin ja toisin ole melko iso. Jos tunteet syntyy sen nuoremman eli miehen puolella voi syntyä hyvin ikäviä jälkitilanteita. Kannattaako tuollainen ylipäätään.
Itse en voisi kuvitella seksijuttuja kenenkään sellaisen miehen kanssa josta en jo lähtötilanteessa olisi mitenkään kiinnostunut tunnepuolelle myös.
Kaikilla seksin harrastaminen ei ole yhtä rajoittunutta kuin sinulla, vaan seksi on rentoutumista, fyysisen tyydytyksen saamista, ilonpitoa ja hyvän mielen tuottamista kummallekin osapuolelle. Hyvään seksiin tai fb-suhteeseen ei vaadita rakkautta. Toki toisen pitää miellyttää itseä, tuntua mukavalta ja turvalliselta. Ei siinä suinkaan tunteettomuudesta ole kyse, mutta myöskään rakkaudesta.
Kyllä, hyvin tavallista olla seksisuhteessa. Eron jälkeen olen itsekin tällaisessa tilanteessa yhden ja saman miehen kanssa. Tehdään toki muutakin eli jutellaan kaikesta, nauretaan, syödään, juodaan teetä. Ero seurusteluun on se, ettei ole sovittu siitä. Molemmilla 20v avioliitot takana ja ei ainakaan minulla ole halua enää asua kenenkään kanssa. Tunteista sen verran, että onhan sitä tykkäämistä, toki. Ja mies on sanonut alun perin jo, ettei kykene seksiin ilman tunteita. (ei ota eteen)
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Onko niin, ettei miehiltä saa koskaan ja missään tilanteessa kysyä, missä mennään? Voi viettää aikaa naisen kanssa, olla mukava, pitää yhteyttä jne. Mutta reppanat menee tyystin sekaisin, jos nainen erehtyy kysymään suhteen tilaa. Eikö miehillä ole enää sen vertaa munaa kertoa lähtötilanteessa olevansa vain kaveriseuraa vailla. Nainen herättelee turhaan tunteita ja lopputulema on vittumainen fiilis-naiselle. Miehen emotionaalinen tila ei heilahda, koska ei ole, mitä liikkua.
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Tämä on yllättävän yleinen reaktion katkeralta naiselta. Pakkohan sen on homo olla, kun ei pillu kelpaa. Kaikki miehet ei ajattele naisia kävelevänä pillutelineenä, eikä kaikki naiset kiinnosta kaikkia miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Tässä ois ollut aika paha kuitti sillekin miehelle, joka minua tällä käytöksellään loukkasi. Kertoi olevansa arka naisten suhteen ja itse olin niin hyväksyvä kuin osasin, enkä tietenkään tehnyt mitään vaatimuksia, olen tarvittaessa aika itsenäinen muutenkin. Mies siis ei saanut kaipaamiaan naissuhteita ja se oli minulle liikuttava ja symppistä, sama itsellä miesten kanssa. No, mies sitten antoi suunnilleen ymmärtää, että olen joku hor o kun kuvittelin häneltä suhdetta (siis sekin, että oisin vain halunnut kokea olevani ainoa, en jaksa katsella sitä, josko tunteensa heräävätkin muille, kuin mulle) niin toi ois ollut siihen sen naispulmiin aika hyvä kuitti, jos mä olin about hor o. Toki tiedän, että siitä ei ollut hänen kohdallaan kysymys, vaan kipeistä haavoista, mutta silti haavoja piti tehdä minulle lisää, kuin mä vain oisin se hor o.

Koita nyt ymmärtää, että aloittajan kertomassa toiminnassa normaalia on, että se nainen nimenomaan kiinnostaa miestä. Ei kukaan ole tässä närkästynyt siksi, että meni tosiaan tyhjästä miehen eteen ja sanoi: haluan antaa sinulle, ja sai raget, kun mies torjui.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.
Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!
Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kiinnostus lopsahti kun teit aloitteen. Niin se yleensä menee.
Niin. Plaah. Olen "vääränlainen" nainen. Kuolen varmaan sinkkuna.
-Ap
Älä huoli, kaikki me kuollaan yksin. Se on ihan normaalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Tässä ois ollut aika paha kuitti sillekin miehelle, joka minua tällä käytöksellään loukkasi. Kertoi olevansa arka naisten suhteen ja itse olin niin hyväksyvä kuin osasin, enkä tietenkään tehnyt mitään vaatimuksia, olen tarvittaessa aika itsenäinen muutenkin. Mies siis ei saanut kaipaamiaan naissuhteita ja se oli minulle liikuttava ja symppistä, sama itsellä miesten kanssa. No, mies sitten antoi suunnilleen ymmärtää, että olen joku hor o kun kuvittelin häneltä suhdetta (siis sekin, että oisin vain halunnut kokea olevani ainoa, en jaksa katsella sitä, josko tunteensa heräävätkin muille, kuin mulle) niin toi ois ollut siihen sen naispulmiin aika hyvä kuitti, jos mä olin about hor o. Toki tiedän, että siitä ei ollut hänen kohdallaan kysymys, vaan kipeistä haavoista, mutta silti haavoja piti tehdä minulle lisää, kuin mä vain oisin se hor o.
Enkä minä tässäkään sanonut, että haluan olla ainoa, vaan sanoin asioita, joista voi käsittää, että kaipaan suhdetta (jolloin olisin ainoa). Sitä, minkälainen (miten sitova, mitä siinä pitää minulle antaa jne) ei ehditty keskustella lainkaan, olisin halunnut sanoa, etten tarvitse että mulle annetaan mitään, mutta en nyt oikein voinut sanoa, kun epäilin, että ehken ole tärkeä sittenkään, niin ois hassua mennä sanomaan: en halua, että annat mulle mitään. Kun en ollut vielä kuullut, missä määrin kiinnostan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen kiinnostus lopsahti kun teit aloitteen. Niin se yleensä menee.
Niin. Plaah. Olen "vääränlainen" nainen. Kuolen varmaan sinkkuna.
-Ap
Älä huoli, kaikki me kuollaan yksin. Se on ihan normaalia.
Väärinymmärrystä parhaimmassa kukassaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Tämä on yllättävän yleinen reaktion katkeralta naiselta. Pakkohan sen on homo olla, kun ei pillu kelpaa. Kaikki miehet ei ajattele naisia kävelevänä pillutelineenä, eikä kaikki naiset kiinnosta kaikkia miehiä.
Unohdit, että kyseinen mies oli kuitenkin osoittanut melko selvästi kiinnostuksensa. Tavallisissa kaverisuhteissa ei ole mukana flirttiä eikä seksuaalissävytteisiä viestittelyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.
Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!
Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.
Pari vastaavaa olen tavannut. Vietetään aikaa yhdessä, käydään lenkillä, leffassa, syömässä. Kuitenkaan ei ole seksiä. Jälkikäteen olen ajatellut, että kiitos yläkertaan, ettei sitä ollut. Itseäni 10v vanhempi mies kertoi tällaisen tuttavuuden jälkeen, ettei herännyt fyysistä halua minua kohtaan. Kuinka kauan sitä sitten pitää odottaa..Itselläni selviää tuollainen hyvin pian ja en tapaa edes toista kertaa, jos vain kaveri haluan olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsihan se vielä on. Siis henkisen kehityksen osalta. Todennäköisesti miehistyessään tajuaa olevansa homo.
Tämä on yllättävän yleinen reaktion katkeralta naiselta. Pakkohan sen on homo olla, kun ei pillu kelpaa. Kaikki miehet ei ajattele naisia kävelevänä pillutelineenä, eikä kaikki naiset kiinnosta kaikkia miehiä.
Unohdit, että kyseinen mies oli kuitenkin osoittanut melko selvästi kiinnostuksensa. Tavallisissa kaverisuhteissa ei ole mukana flirttiä eikä seksuaalissävytteisiä viestittelyjä.
Hieno juttu, että pystyt yleistämään tuon maailman jokaiseen tavalliseen kaverisuhteeseen.
Voin samaistua tuohon ihastuneen oloiseen mieheen, jolta saa kuitenkin torjunnan. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että olen ikisinkku enkä koskaan ollut naisten kanssa syvemmin tekemisissä ja huono itsetuntoni puskee läpi siihen malliin tuollaisissa tilanteissa että saatan myös ärsyyntyneen oloisena kieltää koko jutun. Johtuu ainoastaan siitä, etten usko naisen oikeasti olevan kiinnostunut minusta, joten en minäkään kehtaa sanoa olevani kiinnostunut. Usein toivon, että nämä tunteet voisi kääntää pois päältä mutta ei sille mitään voi, ihastumisia silti tulee ja menee vaikkei aikomuksena olisikaan koskaan naisten suhteen yrittää mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa"
Minua loukkais tällainen lause, jonka jälkeen laittaisin koko jutulle stopin, välittömästi ja täysin selvästi.
Muotoilin sen eri tavalla. Sanoin ensin että minulle on kehkeytymässä tunteita häntä kohtaan. Sitten sanoin että ymmärrän kyllä että hän on nuorempi joten en ajattele asiaa kauhean vakavasti (yritin ilmaista jotain kepeyttä jotta hän ei säikähtäisi koska ikäeron vuoksi emme varmaan voisi alkaa seurustella oikeasti, minä tietysti voisin - tykkään hänestä "aidosti - mutta en usko että hän halauisi, silti pieni romanssi tässä kohtaa olisi kiva - ja olemme vielä joutumassa sen verran eri projekteihin lähitulevaisuudessa että emme ole enää kovin läheisiä työkavereita sen jälkeen).
Voi tietysti olla että olin hieman tökerö.
-Ap
Mulla oli yks tuttu, joka oli kiinnostunut yhdestä kymmenen vuotta vanhemmasta naisesta. Hän myös häpesi tätä naista, tai oikeastaan naisen ulkonäköä. Nainen oli rumahko ja isonenäinen. Tämä mies tunnusti itse tämän humalassa. Kummatkin kyllä aikuisia. Mies nykyään melkein 40-vuotias ja nainen 50-vuotias. Mies kait pääsi häpeästä yli, koska ovat nykyään kihloissa. Voit olla vanhempana naisena miehelle jotenkin nolo.
Vierailija kirjoitti:
Voin samaistua tuohon ihastuneen oloiseen mieheen, jolta saa kuitenkin torjunnan. Kysehän on yksinkertaisesti siitä, että olen ikisinkku enkä koskaan ollut naisten kanssa syvemmin tekemisissä ja huono itsetuntoni puskee läpi siihen malliin tuollaisissa tilanteissa että saatan myös ärsyyntyneen oloisena kieltää koko jutun. Johtuu ainoastaan siitä, etten usko naisen oikeasti olevan kiinnostunut minusta, joten en minäkään kehtaa sanoa olevani kiinnostunut. Usein toivon, että nämä tunteet voisi kääntää pois päältä mutta ei sille mitään voi, ihastumisia silti tulee ja menee vaikkei aikomuksena olisikaan koskaan naisten suhteen yrittää mitään.
Ei kannata sitten luoda tunnetta kellekään, että välität heistä tavanomaista enempää, vaikka välittäisitkin.
Luultavasti säikähti. Todennäköisesti kyseessä suht kokematon mies, jolla kiinnostusta olisi, mutta käytännön asiat suhteessa/läheisyydessä pelottaa, eikä itsetunto kestäisi esitellä kavereille/perheelle huomattavasti itseään vanhempaa "tyttöystävää". Samansuuntainen kokemus itsellänikin.
Vierailija kirjoitti:
Onko niin, ettei miehiltä saa koskaan ja missään tilanteessa kysyä, missä mennään? Voi viettää aikaa naisen kanssa, olla mukava, pitää yhteyttä jne. Mutta reppanat menee tyystin sekaisin, jos nainen erehtyy kysymään suhteen tilaa. Eikö miehillä ole enää sen vertaa munaa kertoa lähtötilanteessa olevansa vain kaveriseuraa vailla. Nainen herättelee turhaan tunteita ja lopputulema on vittumainen fiilis-naiselle. Miehen emotionaalinen tila ei heilahda, koska ei ole, mitä liikkua.
Nämä miehet pitävät naista / naisia varahenkilöinä. Kivaa hengailla jonkun kanssa sitä oikeaa odotellessa.
Outoa käytöstä mieheltä kyllä, en ymmärrä. Itsellä vähän samansuuntainen kokemus ja oli hämmentävää. Tutustuttiin ja alusta asti oli jotenkin epäselvää että onko täysin kaverimielellä vai onko jotakin muutakin. Välillä oli selviä merkkejä kiinnostuksesta/ihastuksesta, muttei koskaan kuitenkaan mitään täysin selkeää aloitetta tms. Muutkin huomasi ja kiusoitteli aiheesta, mutten saanut itse asiasta selkoa. Mies sen tyyppinen ettei omaa tunnepuoltaa oikein tuonut esille ihmissuhteisiin liittyen vaikka kaikenmaailman syvällisistä aiheista keskusteltiin paljon ja muuten jutut meni yksiin. Itse olen aika avoin puhumaan omista asioistani sitten kun paremmin tutustun johonkin kivaan tyyppiin, oli mies tai nainen, kaveri tai jotakin enemmän. Tämä mies oli aika yksityisen, ujon ja varautuneen oloinen toisinaan, muuten oikein mukava, fiksu ja mielenkiintoinen tapaus.
No minua alkoi häiritä jossain vaiheessa tuo jännite meidän välillä kun en tiennyt mitä mies haluaa. Kerran nähdessämme hän käyttäytyi taas kuin olisi ihastunut/kiinnostunut, muttei sitten taas kuitenkaan. Sitten seuraavalla näkemisellä kysyin suoraan että onko tässä jotakin enemmän kun ystävyyttä. Mies ärsyyntyi hyvin selvästi kysymyksestä ja tokaisi ykskantaan että ei, eikä halunnut avata asiaa enempää. Tyly vastaus vähän loukkasi, vaati kuitenkin itseltäkin rohkeutta kysyä asiasta.
Mulla olisi ollut kiinnostusta ehkä johonkin enempäänkin, kuitenkaan en ollut mitenkään korviani myöten ihastunut, joten ystävyys oli oikein ok, pidin kivana tyyppinä, häiritsi lähinnä kun ei tiennyt mitä toinen halusi /toivoi. Ehkä vaan toisille tunneasioista puhuminen ylipäätään saattaa olla paljon hankalampaa kuin itselleni? Jäi kyllä vaivaamaan että mitähän toisen päässä sitten oikein oli mahtanut liikkua, olinko tulkinnut tosiaan niin väärin merkkejä? Ei mulle selvinnyt koskaan. Miksi suuttui kun kysyin asiasta? Yhteydenpitokin jäi pikkuhiljaa tuon jälkeen.