Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut

Vierailija
03.12.2017 |

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Kommentit (340)

Vierailija
181/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap kaltainen koiranpentu meilläkin töissä...oli siihen asti fiksu ja filmaattinen, kunnes kieltäydyin tekemästä hänen töitään.

Kaiken suosionkalastelun tarkoituksena oli siis juurikin työnsiirto itseltään pois....

No, se sitten veti kunnon neitidraamat asiasta ja otti lopputilin!!!

Voi sitä ilon ja riemun päivää.

Eipä ole muut enää samaa yrittäneet. Enkä sitäpaitsi osaisi edes niitä töitä edes tehdä. Niinkuin en tämänkään hyväkkään, mutta silti olis vaan pitänyt tehdä, kun hän ei halunnut itse niitä tehdä.

Vierailija
182/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun "hyväkäs" on tosiaan niin eri projektissa että en pystyisi edes tekemään hänen töitään, jotain tosi yleisiä neuvoja lukuunottamatta... Ja ei tämä vaikuta manipuloivalta, on jelppinyt minua ihan "vilpittömästi". Tämä on sellainen nuori insinöörimäisen "viaton" ihminen.

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.

Olen kohdannut useampia tällaisia. Siis mies iskenyt todella kovaa ja viestitellyt kaksimielisiä ja mennyt niin pitkälle, että hän on ehdottanut konkreettista tapaamista fyysisissä merkeisdä. Ja sitten kun olen alkanut olla suostuvainen, niin on tehnyt täyskäännöksen, että hetkinen, ymmärsin nyt väärin, ei hän mitään ehdottanut. Siis vaikka se ehdotus on mustaa valkoisella tekstarissa. En sitten viitsinyt allkaa edes väitellä asiasta, koska se oli niin selvä peli. Osa paatuneimmista pellimiehistä ei halua oikeasti seksiä vaan pelkän itserakkaan tunteen, että _olisi saanut_ seksiä, jos olisi halunnut. Näitä tyyppejä ei kannata jäädä miettimään vaan unohtaa ja todeta, että next.

Vierailija
184/340 |

Kysyin äsken mieheni mielipidettä ja hän arveli yllättäen, että ehkä se ap:n kollegamies onkin tosi ujo ja kokematon ja säikähti, eikä osannut toimia uudessa tilanteessa. Kai sekin on sitten mahdollista, ihme ja kumma.

Vierailija
185/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

No onhan se nyt selvästi ihastunut mutta kun jäi kiinni niin meni hämilleen eikä voi myöntää. Pistähän uutta viestiä miehelle niin eiköhän se meno taas jatku.

Vierailija
186/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, ettet ole miehen mielestä seksuaalisesti haluttava. Unohda nuo ajatukset ja jatka elämääsi.

Ymmärrän tämän ja en aio jäädä roikkumaan, olen jo "kokenut" nainen, mutta tämä oli jotenkin koko tähänastisen elämäni pahin "rimanalitus" tällä saralla, enkä ymmärrä miksi mies on käyttänyt näin PALJON energiaa minuun näinä kuukausina; olisimmehan voineet olla ystäviä ilman tätä flirttailutasoakin.

-Ap

Koska kyseessä on kilttimies, joka käyttäytyy kaikkien ihmisten kanssa samalla tavoin. Luultavasti ei näe asiaa mitenkään flirttailuna, vaan normaalina kanssakäymisena naispuolisten kavereiden kesken. Joku nainen on käyttäytynyt miehen kanssa noin, mies ei ole tajunnut sen olevan flirttalua ja ottanut tuon käyttäytymismallin käyttöön kaikkien naisten kanssa. Olet luultavasti ensimmäinen nainen, joka on uskaltanut tätä miestä seksuaalisessa mielessä lähestyä.

Tässä voi olla jotain perää mutta nimenomaan käyttäytyy eri lailla minun kanssa kun muiden naispuolisten työkavereiden kanssa - nämä ovat minulle kommentoineet tätä "ihastusta" ennen kuin itse edes ajattelin siitä mitään tai ajattelin että se on minun pääni sisällä... Sanoi olevansa "aika kokematon" mutta on kyllä jo ihan aikuisen iässä :S

-Ap

Tyhmää lukea liikaa, jos toinen suoraan sanoo, ettei ole kiinnostunut. Jotkut ovat flirttailevia luonnostaan kaikkia kohtaan ja jotkut ovat flirttailevia jos jonkun kanssa synkkaa erityisen hyvin. Vaikkeivat siis olisi kiinnostuneita millään tavalla seksuaalisesti, niin silti saattaa "kaveri-ihastus" näkyä tällaisena flirttinä. Ja kaksimielisyyksiä nyt viljelevät aika monet suomalaiset huumorina. Ei välttämättä tarkoita yhtään mitään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.

Olen kohdannut useampia tällaisia. Siis mies iskenyt todella kovaa ja viestitellyt kaksimielisiä ja mennyt niin pitkälle, että hän on ehdottanut konkreettista tapaamista fyysisissä merkeisdä. Ja sitten kun olen alkanut olla suostuvainen, niin on tehnyt täyskäännöksen, että hetkinen, ymmärsin nyt väärin, ei hän mitään ehdottanut. Siis vaikka se ehdotus on mustaa valkoisella tekstarissa. En sitten viitsinyt allkaa edes väitellä asiasta, koska se oli niin selvä peli. Osa paatuneimmista pellimiehistä ei halua oikeasti seksiä vaan pelkän itserakkaan tunteen, että _olisi saanut_ seksiä, jos olisi halunnut. Näitä tyyppejä ei kannata jäädä miettimään vaan unohtaa ja todeta, että next.

Jösses. No olen itse asiassa itsekin tavannut tällaisia mutta ne ovat olleet läpinäkyvämpiä "alkoholisti-narsisteja", siis jotenkin enemmän sekaisin olevan oloisia kuin tämä freesi nuorimies. Mutta, ei kai se ulkonäkö todellakaan kaikkiea paljasta.

Vierailija
188/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Varoitan heti tyttäriäni näistä kaiken maailman teenkeittäjistä, jotka antaa ymmärtää muttei ymmärrä antaa!

Arvasin että joku tahallaan väärinymmärtää tuon jonkun kommentin. Nyt puhutaan miehistä, jotka voivat kuukausia vihjailla, välillä tosi suoraankin puhua seksin ja suhteen mahdollisuudesta, miehistä, jotka pitävät itse koko ajan yhteyttä ja pyytävät paikkoihin, aivan kuin tässä oltaisiin tutustumassa jonkinlaista suhdetta varten. Nainen alkaa omistautua tälle miehelle vaikkei olekaan ihan varma mistä jutussa on kyse. Lopulta mies ilmoittaa ettei missään vaiheessa ole halunnut yhtään mitään mutta haluaa edelleen jatkaa ihan samalla tavalla. Nainenhan tässä häviää. Ja voin hyvin kuvitella että jotkut naisetkin tekevät tällaista. Se on inhottavaa toisen ihmisen hyväksikäyttöä, koska toisesta halutaan vain se ihailu ja välittäminen, ei sitä itse ihmistä.

Olen kohdannut useampia tällaisia. Siis mies iskenyt todella kovaa ja viestitellyt kaksimielisiä ja mennyt niin pitkälle, että hän on ehdottanut konkreettista tapaamista fyysisissä merkeisdä. Ja sitten kun olen alkanut olla suostuvainen, niin on tehnyt täyskäännöksen, että hetkinen, ymmärsin nyt väärin, ei hän mitään ehdottanut. Siis vaikka se ehdotus on mustaa valkoisella tekstarissa. En sitten viitsinyt allkaa edes väitellä asiasta, koska se oli niin selvä peli. Osa paatuneimmista pellimiehistä ei halua oikeasti seksiä vaan pelkän itserakkaan tunteen, että _olisi saanut_ seksiä, jos olisi halunnut. Näitä tyyppejä ei kannata jäädä miettimään vaan unohtaa ja todeta, että next.

Kysyin äsken mieheni mielipidettä ja hän arveli yllättäen, että ehkä se ap:n kollegamies onkin tosi ujo ja kokematon ja säikähti, eikä osannut toimia uudessa tilanteessa. Kai sekin on sitten mahdollista, ihme ja kumma.

Ihanaa että käytät tähän niin paljon energiaa että kysyt jonkun muun mielipidettä <3 Siis asialla ei ole väliä, sinun välittämiselläsi on!

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sehän yritti nöyryyttää sua. Laita uusi viesti jossa sanot että olit ottanut muutaman drinkin ja aloit alkoholin innoittamana ajattelemaan hieman "tuhmia" jolloin sinulla lipsahti nämä asiat hänelle. Sano hänelle että otat kaikki sanasi takaisin ja pahoitteletkin vielä että et todellisuudessa suinkaan ole hänestä kiinnostunut millään tavalla siten kun annoit ymmärtää. Sitten olet kuin ei mitään kun taas tapaatte töissä. Näin saat ns. pallon takaisin itsellesi eli näytät pojalle hänen paikkansa. Jo loppuu tuollainen pelleily aikuisen naisen kanssa.

Vierailija
190/340 |

Mä ajattelin olla vain TÄYSIN COOL huomenna töissä. Luulisin että onnistuu kun olen lähinnä vain niin plaah tällä hetkellä. Minusta se on jopa parempi - en jaksa tehdä emotionaalista työtä yhtään hänen puolestaan, ainakaan niin että hän tietää siitä :) Poika saa hieman pähkäillä.

-Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi ei, voin jotenkin kuvitella miten typerä olo ap:lla on tuollaisen "torjumisen" jälkeen.. Kuvailemastasi viestittelystä ym saa todella sen kuvan että hänkin on kiinnostunut. Olen varma että hän vielä tuo sen ilmi ja ehkä tuolle yllättymisellekin saat jonkun selityksen.

Vierailija
192/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kato nuorilla saattaa olla ihan huumorina nuo leikkiflirtti ja seksijutut, joita läpällä heittävät toisilleen eikä hän ymmärtänyt, että tässä suhteessa sinun kanssasi ne eivät toimi samoin. Olette eri maailmoista ja tulkitsette toisianne sen takia väärin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/340 |

Onko nuorilla sun mielestä myös se että valitaan yksi "kohteeksi" muiden yli?

Vierailija
194/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla käynyt aika vastaava tapaus. Syyksi paljastui myöhemmin tosiaan miehen epävarmuus. Oli tuon jälkeenkin sitten vielä yritystä, mutta se epävarmuus oli tiellä jatkossakin. Itse en ollut myöskään ihan tosissani pelissä mukana, enemmänkin olin imarreltu siitä, että itseäni huomattavasti nuorempi mies osoitti niin intensiivisesti huomiota. Jos ap on oikeasti kiinnostunut, tuosta tulee vielä suhde:)

Ole ap vain ystävällinen tyypille töissä. Tämä on varmasti hämmentävä tilanne miehellekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kato nuorilla saattaa olla ihan huumorina nuo leikkiflirtti ja seksijutut, joita läpällä heittävät toisilleen eikä hän ymmärtänyt, että tässä suhteessa sinun kanssasi ne eivät toimi samoin. Olette eri maailmoista ja tulkitsette toisianne sen takia väärin.

Onko nuorilla sun mielestä myös se että valitaan yksi "kohteeksi" muiden yli?

Joo joo, kun pitää aptä frendinä tietty. Kuvitteli, että ovat samalla aaltopituudella.

Vierailija
196/340 |

No joo, ainakin ihan perusystävällinen ajattelin olla... Asian käsittelyssä auttaa että mies on nuorempi, niin en ota sitä niin raskaasti.

-ap

Vierailija
197/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kato nuorilla saattaa olla ihan huumorina nuo leikkiflirtti ja seksijutut, joita läpällä heittävät toisilleen eikä hän ymmärtänyt, että tässä suhteessa sinun kanssasi ne eivät toimi samoin. Olette eri maailmoista ja tulkitsette toisianne sen takia väärin.

Onko nuorilla sun mielestä myös se että valitaan yksi "kohteeksi" muiden yli?

Joo joo, kun pitää aptä frendinä tietty. Kuvitteli, että ovat samalla aaltopituudella.

Onko tämä "nuorten" kulttuuri ja sosiaaliset koodit muuttuneet paljonkin siitä kun minä olin nuori (ehkä 10 v sitten)? Onko niillä tosiaan ihan eri meininki? Mä kun luulin että ne eivät paljon dokaa ja sekoile... tai no sehän sen ehkä selittääkin... tosin tämä juo aika paljon.

-Ap

Vierailija
198/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ääääh, kun aloin muistella omaa vastaavaa tilannettani ja joka ei ole itseasiassa ikinä tullut päätökseen niin aloin taas kaivata rakkautta aivan sikana... mä en kestä.... :'((( itken... Mies joka nostatti halun tulla rakastetuksi ja sen jälkeen torjui. En selviä surusta ikinä. Ei minua kukaan muukaan rakasta. Me oleiin sentään suunnilleen samanikäisiä, otin jutun ihan tosissani. Kun mulle oli sitä ennen käynyt koko ajan niin, että mua halutaan ja ärrytään, kun en mene sänkyyn (seksikammoinen kun olin, en todellakaan antanut siitä ikinä osviittaa, että menisinkään). Sitten se josta välitän, tekee noin kuin ap:lle.... siksihän mä siitä tietenkin välitinkin, se ei sitten ois uhannut mua sillä seksillä tietenkään. Vaistosin sen varmaan.

Vierailija
199/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan sellasia, jotka haluaa ihastuttaa ja sit on aivan, että mitä. Ei ne ole oikeasti kiinnostuneita muusta kuin ihailusta.

Vierailija
200/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kato nuorilla saattaa olla ihan huumorina nuo leikkiflirtti ja seksijutut, joita läpällä heittävät toisilleen eikä hän ymmärtänyt, että tässä suhteessa sinun kanssasi ne eivät toimi samoin. Olette eri maailmoista ja tulkitsette toisianne sen takia väärin.

Onko nuorilla sun mielestä myös se että valitaan yksi "kohteeksi" muiden yli?

Joo joo, kun pitää aptä frendinä tietty. Kuvitteli, että ovat samalla aaltopituudella.

Onko tämä "nuorten" kulttuuri ja sosiaaliset koodit muuttuneet paljonkin siitä kun minä olin nuori (ehkä 10 v sitten)? Onko niillä tosiaan ihan eri meininki? Mä kun luulin että ne eivät paljon dokaa ja sekoile... tai no sehän sen ehkä selittääkin... tosin tämä juo aika paljon.

-Ap

Juo siis paljon, hmm.. kertoo jostain ongelmista tuo. Oma exä oli kiinnostunu vanhemmista naisista myös ja oli sellaisia pyöritellyt jo pidemmän aikaa ennen kuin tavattiin. Minä en noista mitään tiennyt ennen kuin avioliitton loppupuolella. Oli kyllä melkoinen hamesankari muutenkin ja alkoholisti myös. Niillä kun ei ole paljonkaan rajoja kenen kanssa milloinkin ovat. Tuosta ap:n työkaverista vaikea mennä sanomaan mitään. Tosin ap ei tiedä millaista on kaverin meno on vapaalla onko kuinkakin monta lissua vetelemässä viikonloppuisin. Tuossa on kyllä monta kohtaa mikä ei täsmää. Ensinnäkin tyyppi on kunnianhimoinen urheilija, toisaalta vähän ujohko mutta hyvin sosiaalinen kuitenkin sekä avulias ja ystävällinen ainakin ap:lle. Uskaltaa kuitenkin lähetellä seksisävytteisiä viestejä ap:lle. Liian monta asiaa jotka ristiriidassa toisiinsä nähden. Sanoisin, että ehta peluri on ja jos alkoholiongelmaa niin addikti moniin asioihin myös siihen seksiin ja tarve näyttää että kyllä tässä naisia kaadetaan oikein kunnolla. Ei ole ap ehkä ainoa nainen työpaikalla, jolla samoja kokemuksia siitä kaverista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi kaksi kaksi