Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

ihastuneen oloinen työkaveri torjui minut

Vierailija
03.12.2017 |

Minulla on reilusti nuorempi työkaveri (mies) joka on ollut hyvin ihastuneen oloinen minuun jo muutaman kuukauden, siis sillä tavalla että jopa muut työkaverit ovat kommentoineet asiaa, kun tämä "koiranpentu" seuraa minua kaikkialle ja katsoo minua avoimen ihastuneesti ja kaipaavasti vaikka kahvihuoneessa istuessamme.

Koska hän on nuorempi, en ole ollut kovin aktiivinen hänen suuntaansa, koska olen ajatellut että se on epäsopivaa - emme tosin työskentele samassa projektissa enkä ole esimiesasemassa hänen suhteensa, eli selkeää valta-asetelmaa ei välillämme ole. Olemme kuitenkin ystävystyneet, viestittelemme paljon joka päivä ja olemme hieman viettäneet aikaa yhdessä vapaa-ajallakin - esimerkiksi tällä viikolla kävin pienessä konsertissa hänen kanssaan, hänen aloitteestaan. Lisäksi viestittelymme on muuttuneet kovin flirttaileviksi ja suorastaan seksuaaliseksi. Eilen myöhään yöllä hän taas chättäsi minulle. Olin ollut aikeissa lähteä yksiin juhliin mutta skippasin ne sitten kuitenkin ja hän alkoi ehdotella että lähdettäisiin niihin kuitenkin yhdessä. Siinä kohtaa ajattelin etten jaksa enää tätä kissa-hiiri-leikkiä ja sanoin hänelle että minulla alkaa olla hieman tunteita häntä kohtaan, vaikka ymmärrän että hän on nuorempi ja en välttämättä ajattele että meidän välille voisi kehittyä mitään erityisen vakavaa. Mutta hän olikin aivan "äimänä", hän sanoi olevansa täysin ällikällä lyöty ja hämmentynyt. Minä sanoin että en ole tottunut tällaiseen yhteydenpitoon jos ollaan pelkkiä kavereita (lähettelemme jotain seksi- ja haligiffejä, sanoisin että hän on siinäkin ollut aktiivisempi) ja hän ei ymmärtänyt sitäkään. Vielä kysyin että "oletko siis täysin yllättynyt?" ja hän vastasi olevansa...

Auttakaa, mammaraati! Mitä tämä tällainen tarkoittaa?!?!? Tällaista sentään en ole vielä kokenut, että joku tuijottaa koiranpentumaisen rakastuneesti ja hakeutuu koko ajan seuraan ja suunnilleen punastelee ja hihittelee (tasolla jolla ulkopuolisetkin kummastelevat ja kommentoivat asiaa) ja sitten on "täysin" yllättynyt kun tositilanne tulee. Olen sen verran kokenut kyllä että ei tämä nyt kauheasti hetkauta, toki hieman pahalta tuntuu. Ja tiedän kokemuksesta että se ei ole yleensä hyvä merkki, että asiat alkavat mennä pieleen. Mutta jotain näkemyksiä kaipaisin aiheesta, minusta tämä on aivan käsittämätön tapaus. Olen varmaan ennenkin ollut ihastunut toiseen ihmiseen ilman että tämä on minuun, mutta silloin olen mielestäni lukenut paljon "pienempiä" merkkejä kuin konserttiin kutsuminen ja jatkuva flirttichättäys.

Kommentit (340)

Vierailija
121/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut tosi samanlainen tilanne muutama vuosi sitten, ja ihan aikuisen miehen kanssa! Päättelin lopulta, että flirtillä ja vihjailulla hän sai minut pysymään ns. koukussa, koska halusi että joku välittää hänestä, muistaa häntä, kannustaa ja ihailee. Kuitenkin samalla niin, ettei hän sillä hetkellä jaksanut parisuhdetta tai mitään,edes ystävyyttä, sillä tavoin että itsekin antaisi itsestään jotain todellista. Täydellinen rusinat pullasta tapaus siis.

Joo, mulla kanssa. Se mikä tekee tästä erityisen törkeää, on että oma kokemukseni tapahtui ryhmäterapiamuodossa, jossa asuttiin saman katon alla jaksoja terapian aikana. Kerron sen vain siksi, että kuinka niin olimme kontaktissa muuten kuin terapiasessioissa. En ois voinut kuvitellakaan, että joku on niin sairas, että käyttää siellä hyväkseen jonkun (minun) tarvetta kokea, että minusta välitetään. Se flirtti, vihjailu, apu, huomionosoittaminen ym, sillähän hän loi mulle tunteen, miten paljon hän minusta välittääkään ja muutenkin tunnemaailmassamme oli hyvin paljon samaa huikaisevaan läheisen löytymisen tunteeseen asti, jolloin minä tietenkin aloin arvostaa ja ihailla häntä ja pudotin suojamuurini torjutuksitulemisen kokemusteni suhteen. Ei ois kannattanut, ei siinä ollutkaan takana mikään muu kuin arvostuksen ja ihailun kalastelu.

Ja koska huikaiseva samankaltaisuus tuli ilmi terapiasessioissa, ei hänen itsensä minulle kertomana asiana, jonka olisi voinut ottaa manipulaationa, koin, että se oli kaikki todellista. Ei niin samanlainen ihminen voi olla epäluotettava, eihän, koittaessaan luoda tunnetta siitä, että voisi ymmärtää minua. Mutta näköjään voi.

Ja jatkan vielä, että en todellakaan kalastellut kokemusta siitä, että minusta välitetään. Itse asiassa lähden kaikkien kanssa aina siitä, että minusta ei välitetä. Alkuun olinkin ihan teflonia hänen mukavuudelleen, koska ajattelin, että et sinä sitä mulle halua antaa, tuntisitpa minut. Sä haluat vain jonkun naisen kuvan, jolle olla sitä. Mutta mies jatkoi. Silloin luulin, että asia koskikin minua ja.... no, ei koskenut. Se oli kaikki kyse hänestä ja mä olin vain itseni haavoittava statisti. Mutta opin silti itsestäni siitä aivan hirveästi, ja sillä tiellä edelleenkin olen. Että en kovettunut. Olin jo kova, torjuttu, ennen tuota. Tuosta ällistyneenä aloin työstää asiaa.

Jälleen sama! Minä sanoin useamman kerran että parempi ettei olla yhteydessä, koska minusta tuntuu että hän haluaa vain ihan vain kenet vain, eikä minua erityisesti, mutta hän vakuutti toisin ja osoitti sitten kaikenlaista kiinnostusta kaikkeen mitä teen ja mietin. Tosi erkoinen tapa ajatella ja toimia. Hienoa että sinä olet osannut kääntää inhottavan tilanteesi oppimiskokemukseksi :)

Vierailija
122/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, ettet ole miehen mielestä seksuaalisesti haluttava. Unohda nuo ajatukset ja jatka elämääsi.

Ymmärrän tämän ja en aio jäädä roikkumaan, olen jo "kokenut" nainen, mutta tämä oli jotenkin koko tähänastisen elämäni pahin "rimanalitus" tällä saralla, enkä ymmärrä miksi mies on käyttänyt näin PALJON energiaa minuun näinä kuukausina; olisimmehan voineet olla ystäviä ilman tätä flirttailutasoakin.

-Ap

Mulla on vastaava kokemus. Itseäni muutaman vuoden nuorempi mies samalta ylipistolta  laitteli viestiä, hakeutui seuraani ja laitteli mm.kuvia missä milloinkin on. Kertoi myös seksifantasioistaan ja kertoi haluavansa kanssani jotain muutakin, jos se olisi mahdollista. Oltiin siis eri paikkakunnilla silloin. Lämpenin itse lopulta ja vastasin flirttiin, tosin omat korvat punoitti välillä miehen suorasanaisista viesteistä.

Tein sitten vuoden viestittelyn jälkeen aloitteen yksillä festareilla, ja mies loukkaantui kun kuulemma ahdistelin häntä seksuaalisesti.. yritin siis suukottaa häntä.  Mut ei tietenkään sanonut silloin illalla mitään vaan kuulin jälkikäteen, että oli lamaantunut lähestymisestäni.

Ja ennen suukottelua olimme sopineet tapaavamme festareilla ja hakeuduimme toistemme seuraan. Kuulin, että yhteisille yo-kavereille oli kertonut minun lääppineen häntä ja musta tuli sitten pervo ahdistelija. Pari naista lakkasi moikkaamasta minua, koska mies oli kertonut kokemuksistaan..

Kun asiasta hälle kerroin ja vaadin selvitystä, niin kuulemma hän oli kokenut MUN seksisävytteiset viestit ahdistavaksi ja oli jo pitkään miettinyt miten päästä niistä eroon..Kun sitten kerroin oman näkemykseni, niin myönsi, että ehkä hänen olisi pitänyt sanoa alunperin suoraan. Niin, tai alunperin lakata laittamasta seksiviestejä..

sanomattakin selvää, että haistatin sillä tyypillä peet ja pistin välit poikki. Tasan tarkkaan tiesi tuo mies, että hän itse oli aloitteentekijä alunperin ja minä idiootti vaan luulin, että tunne on aitoa.

Parasta kuitenkin on, että olen kuullut miehen edelleen ottavan minut puheeksi  yhteisille tutuille ja kyselleen, mitä mulle kuuluu. Varmaan sai jotain kiksejä kun sai multa huomiota, vanhemmalta naiselta.

Sulle on voinut ap käydä samalla tavalla, että mies on vaan testannut viehätysvoimaansa.

ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
123/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi naiset syyttävät miehiä siitä, että jotkut tahtovat vain sitä yhtä juttua, mutta eivät syyllistä Ap:n kaltaisia naisia, jotka tahtovat antaa sitä ilman mitään sitoutumista?

"Tahtovat antaa sitä". Ensinnäkin, mies oli ollut koko tilanteeseen aloitteellinen, jos luet alusta asti. Jos mies haluaa sitä yhtä asiaa, ja ap haluaa antaa, missä ongelma? Se on eri asia, jos mies vain haluaa sitä yhtä asiaa, ja nainen muutakin TAI ap ois mennyt tässä out of nowhere kertomaan miehelle, että haluaa antaa tälle. Siinä on ero. Miehet toimivat usein naisten näkökulmasta tuolla jälkimmäisellä tavalla.

Toisekseen jos ap voisi uskoa ja luottaa, että mies on tosissaan ikäerosta huolimatta, niin ei ole missään käynyt ilmi, että ap naureskelisi halunneensa siltikin vain sitä seksiä. Päinvastoin se saattaisi olla alku suhteelle ap:n osalta kyllä.

Ap itse sanoi ettei näe suhteessa mitään tulevaisuutta, vaan tahtoo vain seksiä kaveripohjalta. Aivan järkyttävää katsottavaa tämä naisten kaksinaamaisuus. Tässäkin kesksutelussa yritetään vierittää kaikki miehen syyksi, vaikka ap on selkeästi ilmaissut olevansa kiinnostunut miehestä vain seksileluna.

Niin, koska hän katsoo sen miehen mieleen tajuatko! Että aika turhaan unelmoi saavansa enempää kuin seksiä, joka hänellekin riittää, vaikka selkeästi pitää miehestä enemmänkin.

Vierailija
124/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen kyllä todella järkyttynyt. Siis tokikaan se, että mies lähetteli seksiviestejä, ei kerro mitään, mutta että keitti teetä! Mihin tämä maailma on menossa, kun miehet ihan teetä keittelevät ilman mitään taka-ajatuksia? :O

Vierailija
125/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa sitä, ettet ole miehen mielestä seksuaalisesti haluttava. Unohda nuo ajatukset ja jatka elämääsi.

Ymmärrän tämän ja en aio jäädä roikkumaan, olen jo "kokenut" nainen, mutta tämä oli jotenkin koko tähänastisen elämäni pahin "rimanalitus" tällä saralla, enkä ymmärrä miksi mies on käyttänyt näin PALJON energiaa minuun näinä kuukausina; olisimmehan voineet olla ystäviä ilman tätä flirttailutasoakin.

-Ap

Mulla on vastaava kokemus. Itseäni muutaman vuoden nuorempi mies samalta ylipistolta  laitteli viestiä, hakeutui seuraani ja laitteli mm.kuvia missä milloinkin on. Kertoi myös seksifantasioistaan ja kertoi haluavansa kanssani jotain muutakin, jos se olisi mahdollista. Oltiin siis eri paikkakunnilla silloin. Lämpenin itse lopulta ja vastasin flirttiin, tosin omat korvat punoitti välillä miehen suorasanaisista viesteistä.

Tein sitten vuoden viestittelyn jälkeen aloitteen yksillä festareilla, ja mies loukkaantui kun kuulemma ahdistelin häntä seksuaalisesti.. yritin siis suukottaa häntä.  Mut ei tietenkään sanonut silloin illalla mitään vaan kuulin jälkikäteen, että oli lamaantunut lähestymisestäni.

Ja ennen suukottelua olimme sopineet tapaavamme festareilla ja hakeuduimme toistemme seuraan. Kuulin, että yhteisille yo-kavereille oli kertonut minun lääppineen häntä ja musta tuli sitten pervo ahdistelija. Pari naista lakkasi moikkaamasta minua, koska mies oli kertonut kokemuksistaan..

Kun asiasta hälle kerroin ja vaadin selvitystä, niin kuulemma hän oli kokenut MUN seksisävytteiset viestit ahdistavaksi ja oli jo pitkään miettinyt miten päästä niistä eroon..Kun sitten kerroin oman näkemykseni, niin myönsi, että ehkä hänen olisi pitänyt sanoa alunperin suoraan. Niin, tai alunperin lakata laittamasta seksiviestejä..

sanomattakin selvää, että haistatin sillä tyypillä peet ja pistin välit poikki. Tasan tarkkaan tiesi tuo mies, että hän itse oli aloitteentekijä alunperin ja minä idiootti vaan luulin, että tunne on aitoa.

Parasta kuitenkin on, että olen kuullut miehen edelleen ottavan minut puheeksi  yhteisille tutuille ja kyselleen, mitä mulle kuuluu. Varmaan sai jotain kiksejä kun sai multa huomiota, vanhemmalta naiselta.

Sulle on voinut ap käydä samalla tavalla, että mies on vaan testannut viehätysvoimaansa.

ap

Siis ap:kö tässä vastasi itselleen?

Vierailija
126/340 |

Ei kun lainasin jotenkin väärin alussa ja vaihdoin quoten paikkaa, ja tuo ap jäi tuonne. :D En ollut siis ap, pahoittelut. :D hahaha

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
127/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi mies tuhlaisi aikaa naiseen, jos tämä ei pysty näkemään heidän välillään mitään vakavampaa? 

Sehän oli tilanne NYT. Miten joku voi olettaa, että nainen jonkun itseään nuoremman miehen uskoo haluavan mysökään mitään?

Aika moni nuori mies on kiinnostunut  vanhemmista naisista. Minulla on ollut muutama oikein onnistunut ja kepeä suhde itseäni n. 15 vuotta nuorempien miesten kanssa. 

Siis pelkkä seksisuhde ilman tunteita. Miten kukaan nainen voi harrastaa ilman mitään tunteita seksiä. Eikö pelko siitä että jotain tunteita saattaisi syntyä puolin ja toisin ole melko iso. Jos tunteet syntyy sen nuoremman eli miehen puolella voi syntyä hyvin ikäviä jälkitilanteita. Kannattaako tuollainen ylipäätään.

Itse en voisi kuvitella seksijuttuja kenenkään sellaisen miehen kanssa josta en jo lähtötilanteessa olisi mitenkään kiinnostunut tunnepuolelle myös.

Kaikilla seksin harrastaminen ei ole yhtä rajoittunutta kuin sinulla, vaan seksi on rentoutumista, fyysisen tyydytyksen saamista, ilonpitoa ja hyvän mielen tuottamista kummallekin osapuolelle. Hyvään seksiin tai fb-suhteeseen ei vaadita rakkautta. Toki toisen pitää miellyttää itseä, tuntua mukavalta ja turvalliselta. Ei siinä suinkaan tunteettomuudesta ole kyse, mutta myöskään rakkaudesta.

Vierailija
128/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä todella järkyttynyt. Siis tokikaan se, että mies lähetteli seksiviestejä, ei kerro mitään, mutta että keitti teetä! Mihin tämä maailma on menossa, kun miehet ihan teetä keittelevät ilman mitään taka-ajatuksia? :O

No en minä ainakaan keitä kellekään teetä, joka vain pyytää, että ojentaisitko teekuppini. Miksi keittäisin? En minä ole keneltäkään vailla mitään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
129/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä todella järkyttynyt. Siis tokikaan se, että mies lähetteli seksiviestejä, ei kerro mitään, mutta että keitti teetä! Mihin tämä maailma on menossa, kun miehet ihan teetä keittelevät ilman mitään taka-ajatuksia? :O

Jos joku keittää teetä jollekin, vaikka ei ole pakko, eikä ole pyydetty, sillä on taka-ajatuksia aina. Haluaa että se toinen pitää hänestä, vähintään. Jos toinen ei arvosta teen saamista, vedetään hernarit nenään. Vaikka miksi sitä pitäisi arvostaa, jos se ei merkitse keittäjälleen mitään?

Vierailija
130/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nämä pelimiehet, jotka eivät halua edes seksiä on selvästi erittäin yleinen ilmiö. Se on myös sellainen ilmiö, josta tyttölapsia ei varoitella, vaan miehet on muka aina seksin perässä. Tällaiset ihmisten tunteilla kyynisesti leikkivät manipuloijat saavat kuitenkin paljon pahaa aikaan. Puhumattakaan siitä kuinka vaikeita tilanteita syntyy työpaikoilla kun pitäisi vielä töitäkin tehdä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
131/340 |

Tai jos minä en merkitse keittäjälle mitään, oikeammin. Miksi hän koittaa saada itselleen hyvää olemalla hyvä mulle pakotten minua arvostamaan sellaista, mitä en kysynyt. Haluan vain sen teekupin, ja jos teet teen, teet sen siksi, että mulla on väliä, et itsesi takia. Eli älä tee sitä teetä, koska mun takia et sitä tee.

Vierailija
132/340 |

Nimenomaan. Miten tästä voisi varoittaa? Kun en haluaisi kyynistää tytärtäni? Ihmisten hyvyyteen ja aitoihin aikeisiin tulisi voida uskoa ja luottaa. Mutta ei sokeasti. Tosin, kun juuri sokeutta näissä ei naisella useinkaan ole. En tiedä, mitä on, liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
133/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä todella järkyttynyt. Siis tokikaan se, että mies lähetteli seksiviestejä, ei kerro mitään, mutta että keitti teetä! Mihin tämä maailma on menossa, kun miehet ihan teetä keittelevät ilman mitään taka-ajatuksia? :O

Yksi mies työpaikalla kaatoi minulle kahvia ja antoi vielä lusikankin. Ei nyt sitten kuitenkaan halunnut naimisiin. Teenkö ilmoituksen häirinnästä?

Vierailija
134/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä todella järkyttynyt. Siis tokikaan se, että mies lähetteli seksiviestejä, ei kerro mitään, mutta että keitti teetä! Mihin tämä maailma on menossa, kun miehet ihan teetä keittelevät ilman mitään taka-ajatuksia? :O

Jos joku keittää teetä jollekin, vaikka ei ole pakko, eikä ole pyydetty, sillä on taka-ajatuksia aina. Haluaa että se toinen pitää hänestä, vähintään. Jos toinen ei arvosta teen saamista, vedetään hernarit nenään. Vaikka miksi sitä pitäisi arvostaa, jos se ei merkitse keittäjälleen mitään?

Tai jos minä en merkitse keittäjälle mitään, oikeammin. Miksi hän koittaa saada itselleen hyvää olemalla hyvä mulle pakotten minua arvostamaan sellaista, mitä en kysynyt. Haluan vain sen teekupin, ja jos teet teen, teet sen siksi, että mulla on väliä, et itsesi takia. Eli älä tee sitä teetä, koska mun takia et sitä tee.

Vaikutat aika ikävältä ja itsekäältä ihmiseltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
135/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miehet tykkää saada ihailua. Teit rohkeasti kun kerroit mitä tunnet. Tsemppiä!

Vierailija
136/340 |

Perustele.

Vierailija
137/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miehet tykkää saada ihailua. Teit rohkeasti kun kerroit mitä tunnet. Tsemppiä!

Lapsellista kaivata ihailua muilta.

Vierailija
138/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samanlaisia kokemuksia minullakin. Esimerkiksi eräs poika koulussa, oli molemmilta puolilta tiirailua yms. Pyysin sitten ulos - eikä edes ollut yllättynyt tästä - mutta silti kieltäytyi. Olen jälkikäteen miettinyt, että oliko syynä se minun aloitteeni.... Hän on sellainen ihminen, että saattaisi jopa ottaa egon päälle tytön tekemä aloite.

t. lukiolainen tyttö

Vierailija
139/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tappaisin sen miehen itseni häpäisemisestä.

Miten sekaisin on ihminen kirjoittaessaan noin?

Vierailija
140/340 |
03.12.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä vanhan naisen ohje: Anna olla. Löytyy mies, jonka tarkoitusperää ei tarvitse ihmetellä yhtään missään. Kiinnostua kyllä näkyy.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän neljä kahdeksan