Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tule anoppia vielä vuosiin, mutta kyllä kuulostaa sellaiselta nykymeno, että ihan suosiolla annan miniöille lahjaksi vuohia kehitysmaihin.
Ja ennen kuin joku tulee nälvimään, sanottakoon että en ole krääsän ystävä. Ostan vähän ja laadukasta. Mutta en myöskään ole kenenkään lahja-automaatti.
Minä tätä ap:n aloitusta lukiessa päätin, että annan lahjat ja tuliaiset rahana pojalleni. Tehköön mitä parhaakseen katsoo. Käteisenä, niin että miniä ei ole näkemässä.
Kuulostaa hyvälät.
t. äitinsä lahjoittamaan krääsään kyllästyneen miehen vaimo
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä. Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.
Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.
Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.
Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?
Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.
Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.
Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?
Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.
Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.
Pojalle onnea elämässään.
Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.
Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.
Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.
Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.
Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.
Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.
Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?
Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.
Normaali ihminen tajuaa, että se mikä on itsestä kaunista ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä toisesta. Oletan, että aloittajan anoppikin on huomannut, miten nuorenparin kotona on erinäköistä mitä hänellä itsellään. En minä osta anopillekaan lahjaksi mitään sisustustavaraa, koska hän on sanonut, että kaikkea on jo riittävästi. Onneksi oma äiti eikä anoppikaan ole kantanut meille mitään tavaraa kysymättä, mutta ystävillä on ollut toisenlaisia kokemuksia.
Määrittele "normaali ihminen".
Normaali ihminen tajuaa, millaiset tavarat sopivat ruusukuvioin sisustettuun röyhelöisen romanttiseen asuuntoon ja millaiset mustanpuhuvaan ja hyvin pelkistettyyn asuntoon. Se sievä ruusukuvioinen seinäryijy ei ehkä ole jälkimmäisen asunnon asujan mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä. Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.
Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.
Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.
Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?
Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.
Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.
Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?
Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.
Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.
Pojalle onnea elämässään.
Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.
Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.
Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.
Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.
Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.
Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.
Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?
Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.
Normaali ihminen tajuaa, että se mikä on itsestä kaunista ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä toisesta. Oletan, että aloittajan anoppikin on huomannut, miten nuorenparin kotona on erinäköistä mitä hänellä itsellään. En minä osta anopillekaan lahjaksi mitään sisustustavaraa, koska hän on sanonut, että kaikkea on jo riittävästi. Onneksi oma äiti eikä anoppikaan ole kantanut meille mitään tavaraa kysymättä, mutta ystävillä on ollut toisenlaisia kokemuksia.
Määrittele "normaali ihminen".
Normaali ihminen tajuaa, millaiset tavarat sopivat ruusukuvioin sisustettuun röyhelöisen romanttiseen asuuntoon ja millaiset mustanpuhuvaan ja hyvin pelkistettyyn asuntoon. Se sievä ruusukuvioinen seinäryijy ei ehkä ole jälkimmäisen asunnon asujan mieleen.
Mielenkiintoinen määritelmä "normaalista". Normaali ihminen myös ymmärtää, että erilainen rikkoo muuten monotonista kokonaisuutta - pelkistetyssä asunnossa on hyvä olla valopilkku, musta esine antaa ryhtiä ruusukuvioille. Katsopa vaikka Elle Decor lehteä.
Määrittelepä uudelleen "normaali ihminen".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tämä muuten tulee yleensä yllätyksenä näille puolisoille. Viimeistään tässä vaiheessa appivanhemmista tulee maailman v-mäisimpiä ihmisiä. Olen nähnyt tuttavapiirissä, kuinka monen vuoden kylmän kohtelun jälkeen on anopin hautajaisissa itketty krokotiilin kyyneliä, oli se niin hyvä ihminen, sydän paikallaan. Moni on tunkemassa perinnönjakoonkin mukaan, miniät ja vävyt päättämässä miten puolisoiden vanhempien omaisuus pitäisi jakaa.
Tämä on hyvä muistaa. Tehkää ne testamentit niin, että lasten puolisoilla ei ole asiaa apajille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Sehän on hyvä juttu, niin minunkin vanhempani ovat tehneet.
t. miniä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta ei tule anoppia vielä vuosiin, mutta kyllä kuulostaa sellaiselta nykymeno, että ihan suosiolla annan miniöille lahjaksi vuohia kehitysmaihin.
Ja ennen kuin joku tulee nälvimään, sanottakoon että en ole krääsän ystävä. Ostan vähän ja laadukasta. Mutta en myöskään ole kenenkään lahja-automaatti.
Minä tätä ap:n aloitusta lukiessa päätin, että annan lahjat ja tuliaiset rahana pojalleni. Tehköön mitä parhaakseen katsoo. Käteisenä, niin että miniä ei ole näkemässä.
Ymmärrän että tällaisista loukkaannutaan helposti, mutta eihän ap ole anopiltaan toivonut yhtään mitään? Vai käsitinkö väärin? Kyllä kaikilla on oikeus sisustaa kotinsa mieleisekseen. Minusta sinun kirjoitus osoittaa enemmänkin kyvyttömyyttä kunnioittaa lapsen aikuistumista, sitä että aikanaan jostain tyttöystävä tulee lapsellesi elämänkumppani ja he aloittavat yhteisenvelämän. Siis tuo ettet halua antaa miniän nähden rahaa. Enkä tarkoita sillä että miniän pitäisi ehdottomasti aina nähdä rahat, vaan ajatustasi pitää tällaista toimintatapaa periaatteena. Oletat ilmeisesti että poikasi ikäänkuin pitäisi sinun kanssasi yhteisiä salaisuuksia miniältä aikanaan? Minä kyllä sanoin nuorempana puolisolleni, jos esimerkiksi sain rahaa että hei äitini antoi minulle vähän rahaa, ostan sillä kyllä varmaan/mitä ostetaan sillä? En siksi että mieheni halusi pitää kirjaa rahoistani, vaan siksi että tällaisista asioista on ihan normaalia puhua kun asutaan saman katon alla. Olisi outoa tietoisesti salailla raha-asioita kumppanilta, silloin jommassa kummassa olisi jotain pielessä.
Vai etkö luota, että poikasi kykenee aikanaan luomaan terveen parisuhteen, jossa hänellä on on lupa ostaa mitä haluaa, mutta myös toisaalta kykyä tehdä kompromisseja jos yhteisiä hankintoja on? Sinä ja miehesi mallin olette parisuhteesta antaneet. Ja eihän se miniä yksin suhteessa ole, vaan kyllä mies itse vakkansa valitsee, jos sitä ei pysty kunnioittamaan (vaan yritetään luoda tahallaan piilossa tehtäviä asioita), niin vaikea tulee olemaan tie, jos lapsenlapsiakin saa. Miniä kuitenkin on niiden lastenlasten äitikin, jos heitä siunaantuu. Suhde vaatii kunnioitusta, jos haluaa olla osa perheen elämää.
-yksi anoppi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....
Sinäkään et varmaan ole sitten edes ehdottelemassa miten anopin perintö käytetään etkä valkkaamassa irtaimistosta mieleisiäsi. Siinäkin vaiheessa miehen ratkaisu, eikö vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä. Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.
Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.
Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.
Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?
Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.
Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.
Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?
Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.
Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.
Pojalle onnea elämässään.
Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.
Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.
Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.
Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.
Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.
Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.
Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?
Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.
Normaali ihminen tajuaa, että se mikä on itsestä kaunista ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä toisesta. Oletan, että aloittajan anoppikin on huomannut, miten nuorenparin kotona on erinäköistä mitä hänellä itsellään. En minä osta anopillekaan lahjaksi mitään sisustustavaraa, koska hän on sanonut, että kaikkea on jo riittävästi. Onneksi oma äiti eikä anoppikaan ole kantanut meille mitään tavaraa kysymättä, mutta ystävillä on ollut toisenlaisia kokemuksia.
Määrittele "normaali ihminen".
Normaali ihminen tajuaa, millaiset tavarat sopivat ruusukuvioin sisustettuun röyhelöisen romanttiseen asuuntoon ja millaiset mustanpuhuvaan ja hyvin pelkistettyyn asuntoon. Se sievä ruusukuvioinen seinäryijy ei ehkä ole jälkimmäisen asunnon asujan mieleen.
Mielenkiintoinen määritelmä "normaalista". Normaali ihminen myös ymmärtää, että erilainen rikkoo muuten monotonista kokonaisuutta - pelkistetyssä asunnossa on hyvä olla valopilkku, musta esine antaa ryhtiä ruusukuvioille. Katsopa vaikka Elle Decor lehteä.
Määrittelepä uudelleen "normaali ihminen".
Niin, mutta onko se lehdessä esitellyn asunnon väripilkku asunnon omistajan valitsema, ehkä sisustussuunnittelijan kanssa yhdessä, vai jonkun sukulaisen tuoma?
Oletko sinä ilahduttanut tarkasta sisustustyylistä tuntemaasi ihmistä tuomalla lahjaksi verhoja, mattoja tai koriste-esineitä? Mikä on ollut vastaanotto?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....Sinäkään et varmaan ole sitten edes ehdottelemassa miten anopin perintö käytetään etkä valkkaamassa irtaimistosta mieleisiäsi. Siinäkin vaiheessa miehen ratkaisu, eikö vaan.
Hölmö kommentti. Miksi tähän pitää jotain kuviteltuja perintöjäkin tuoda?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tuonhan pitäisi olla ihan vakiokäytäntö. Mutta et sinäkään sille mitään mahda, jos poikasi haluaa viedä vaimon ja lapset maailmanympärimatkalle perinnön turvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lapsesi ovat naimisissa puolisoidensa kanssa, perintösi mennessä "lapsellesi" se menee automaattisesti myös miniälle/vävylle, ellei heillä ole keskinäistä avioehtoa. Siis tilanteessa, että heille tulee ero. Yhdessä ollessa se tietysti jakaantuu perheensisäisen rahankäytön mukaan miten kullakin. Siihen Sinä et pysty millään muotoa vaikuttamaan omalla tekemiselläsi. Jos nyt jotenkin haluat sen puolisen ulossulkea, niin testamenttaa lapsenlapselle. Tosin silloinkin lapsesi voi halutessaan vaatia rintaperillisen lakiosaansa, joka taas jyvittyy myös puolisolle.
Huomioi myös, että jos on yhteisiä lapsia niin myös avoliitto voidaan erotilanteessa rinnastaa avioliittoon määrättävän osituksen suhteen. Kannattaa konsultoida juristia näissä jutuissa eikä kyräillä yksin kotona ruutupaperin kanssa.
Mutta mahtaa se olla kovin raskasta olla noin katkera?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....Sinäkään et varmaan ole sitten edes ehdottelemassa miten anopin perintö käytetään etkä valkkaamassa irtaimistosta mieleisiäsi. Siinäkin vaiheessa miehen ratkaisu, eikö vaan.
Hölmö kommentti. Miksi tähän pitää jotain kuviteltuja perintöjäkin tuoda?
Ei ollenkaan. Hämmästyttävän moni joka ei arvosta appivanhempiaan heidän ollessaan elossa on heistä kovin kiinnostunut kuoleman jälkeen. Varsinkin jos on vähänkin perittävää. Mun mielestä osoittaa karaktäärin puutetta, että appivanhempien lahjoja ylenkatsotaan näiden eläessä mutta kuoleman jälkeen oltaisiin valmiita ottamaan vastaan vaikka koko omaisuus.
Muistakaa se testamentti.
Lain kirjaimen mukaan kirjoitti:
Jos lapsesi ovat naimisissa puolisoidensa kanssa, perintösi mennessä "lapsellesi" se menee automaattisesti myös miniälle/vävylle, ellei heillä ole keskinäistä avioehtoa. Siis tilanteessa, että heille tulee ero. Yhdessä ollessa se tietysti jakaantuu perheensisäisen rahankäytön mukaan miten kullakin. Siihen Sinä et pysty millään muotoa vaikuttamaan omalla tekemiselläsi. Jos nyt jotenkin haluat sen puolisen ulossulkea, niin testamenttaa lapsenlapselle. Tosin silloinkin lapsesi voi halutessaan vaatia rintaperillisen lakiosaansa, joka taas jyvittyy myös puolisolle.
Huomioi myös, että jos on yhteisiä lapsia niin myös avoliitto voidaan erotilanteessa rinnastaa avioliittoon määrättävän osituksen suhteen. Kannattaa konsultoida juristia näissä jutuissa eikä kyräillä yksin kotona ruutupaperin kanssa.
Mutta mahtaa se olla kovin raskasta olla noin katkera?
Eihän se kyllä noin mene. Testamentilla voidaan rajata ulkopuolelle niin tulevat kuin olevatkin lasten puolisot. Omaisuus voidaan säilyttää suvussa:
"Testamentilla voidaan siis määrätä, että lasten nykyisillä tai tulevilla aviopuolisoilla ei ole avio-oikeutta heidän testamentin nojalla saamaansa omaisuuteen. Näin tapahtuva lasten puolisoiden poissulkeminen on varsin yleistä. Vanhemmat tahtovat tällä tavalla varmistaa, että mahdollisen avioeron yhteydessä omaisuus ei joudu ulkopuolisen käsiin, vaan se säilyy suvussa."
Mutta hyvä yritys. Olen omalta osaltani asian hoitanut. En siksi, ettenkö pitäisi lasteni puolisoista. Mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Haluan, että lapsellani on valta päättää siitä mikä hänelle laillisesti kuuluu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tuonhan pitäisi olla ihan vakiokäytäntö. Mutta et sinäkään sille mitään mahda, jos poikasi haluaa viedä vaimon ja lapset maailmanympärimatkalle perinnön turvin.
Ja se on aivan oikein. Mutta haluan, että se on poikani päätös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kumma kun kukaan ei oo vielä huutanu anoppiprovoa, kun eihän ikäviä anoppeja oikeesti olekaan. Ainakin omassa anoppi aloituksessani olin kuulemma provo.
Meillekkin toi anoppi mattoja vaikka olin sanonu etten oikein pidä mattoja lattialla koiran takia, helpompi pestä niitä lattioita.
Keittiön lattialle kuitenkin raahas ja asetteli paikoilleen jonku vaaaaltavan itsekudotun maton (en tiennyt että sillä on jollekkin tunnearvoa,kun ei kerrottu), olin vähän että noh...kiva kiva. Alta aikayksikön oli matto kustu ja paskottu pesukuntoon. itse en niin isoa mattoa kertakaikkiaan jaksa pestä käsin, kysyin mieheltä että mitäs nyt äitis rakkaalle matolle, kantoi sen roskiin, onneks oli miehen ratkasu ni ei tarvinnu mun ottaa vastaan loukkaantumista.
Ehkä jatkossa ymmärtää uskoa mitä sanotaan. En tosin usko....Sinäkään et varmaan ole sitten edes ehdottelemassa miten anopin perintö käytetään etkä valkkaamassa irtaimistosta mieleisiäsi. Siinäkin vaiheessa miehen ratkaisu, eikö vaan.
Hölmö kommentti. Miksi tähän pitää jotain kuviteltuja perintöjäkin tuoda?
Ei ollenkaan. Hämmästyttävän moni joka ei arvosta appivanhempiaan heidän ollessaan elossa on heistä kovin kiinnostunut kuoleman jälkeen. Varsinkin jos on vähänkin perittävää. Mun mielestä osoittaa karaktäärin puutetta, että appivanhempien lahjoja ylenkatsotaan näiden eläessä mutta kuoleman jälkeen oltaisiin valmiita ottamaan vastaan vaikka koko omaisuus.
Muistakaa se testamentti.
Mitä tekemistä on appivanhempien arvostamisella ja huonoilla lahjoilla? Ei mitään. Se olisi vaan helpotus, jos pienestä eläkkeestä ei tuhlata rahaa jonninjoutavaan krääsään.
Minä en usko, että sinä aidosti ilahdut tavaroista, joita et tarvitse ja jotka vievät vain tilaa kaapista. Muutenhan sinä itse ostaisit sellaisia itsellesi usein kirppareilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.
Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.
Suoraa ja hyvää kommunikointia.
Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.
Kahden pojan ja yhden tytön äiti
Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.
Tuonhan pitäisi olla ihan vakiokäytäntö. Mutta et sinäkään sille mitään mahda, jos poikasi haluaa viedä vaimon ja lapset maailmanympärimatkalle perinnön turvin.
Ja se on aivan oikein. Mutta haluan, että se on poikani päätös.
Lisäksi olen testamentissa maininnut erikseen kelle koruni ja muut muistoesineet menevät. Olen miniääkin muistanut, tiedän että on koru josta hän pitää. Ja ei haittaa jos vaikka romukullaksi myykin. Mutta kaikkea hän ei saa. Poikani entinen tyttöystävä saa myös korun, aika arvokkaankin. Pidin tytöstä kovasti ja kohteli/kohtelee aina kauniisti.
Oletpa ilkeä! Olet siis varmaan aiemmin ostanut heille oman mielesi mukaisia tavaroita, ja miniä on yrittänyt sisustuslehtien avulla vihjata, minkätyylisestä tykkäävät. En usko, että on halunnut juuri sitä lehdessä ollutta kallista merkkitavaraa, vaan vihjannut että tykkää tästä tyylistä. Kun tyyli ei sinua miellytä, vedit sitten herneen syvälle nenään. Mitä sinä saat tästä ilkeilystä?
Ja moni tuolla aiemmin sanoi, että voi ihan suoraan sanoa, ettei tarvitse mitään. Kyllä, me on sanottu tämä anopille aluksi kierrellen ja jo vuosia suoraan. Ei vain mene perille - edes nuo lehdestä näytetyt "tässä on meidän mielestä kivan näköinen koti"-vihjailut. Kantaa sitä oman maun mukaista sisustustavaraa, ja lapsille vaatetta ja krääsää.
Onneksi lapset ovat jo teini-ikäisiä, niin ei tule enää sitä lelukrääsää. En käsittänyt sitä logiikkaa, millä osteli kaikkea. Jos meillä on legoja, ja lapset toivovat niitä lahjaksi, anoppi ostaa pussillisen jotain legon näköisiä, mutta eri kokoisia palikoita. Millä ei siis tee mitään, kun eivät sovi legojen kanssa yhteen. Tai ostaa 12-vuotiaalle pojalle pipon, joka kuvioiden ja kokonsa puolesta sopii paremmin 3-vuotiaalle.
Meillä ei siis ole auttanut nätisti eikä tiukemmin sanominen. Anoppi on sellainen marttyyrityyppinen ihminen monessa suhteessa, ja tässä asiassa sitten vetää aina sen "minä vähistä rahoistani halusin tuoda tuliaisia"-kortin esiin. Ei mene perille, vaikka sanotaan ettei tarvitse tuoda meille tai lapsille tuliaisia. Hän vain pahoittaa mielensä ja jatkaa silti tavaran kantamista. Olen sitten ratkaissut asian niin, että vaikka aina sanon asiasta ja aina hän pahoittaa mielensä, niin laitan tavaran sivuun ja vien hyväntekeväisyyteen.