Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ap, olet oikea anorektinen naakka
Tämähän on oikeasti virkistävän erilainen kommentti, yleensä aloittaja haukutaan aina läskiksi.
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.
Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Sinähän vähällä olet päässyt, kun vain yhden kipon olet saanut. Entäs jos niitä tulee parikymmentä lisää, lisäksi joka joulu uusi isokokoinen posliinipatsas?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ap:n kaltainen miniä. Mikään "tavallinen" matto/verho ei kelvannut, mutta kuola valuen esiteltiin sisustuslehdistä mattoja jne mitä haluttaisiin.
Suoraan sanottiin ettei tarvitse mitään ostaa. Ymmärsin vihjeen, en osta. Nyt ollaan naama norsun vehkeellä kun edes kahvipakettia ei viedä.
Aina kylään mennessä pistän "tuliaisten" verran / jouluna joululahjan hinnan / synttärienaikaan lahjan hinnan sivuun. Annan rahat sitten pojalle jos/kun ero tulee
Oletpa ilkeä! Olet siis varmaan aiemmin ostanut heille oman mielesi mukaisia tavaroita, ja miniä on yrittänyt sisustuslehtien avulla vihjata, minkätyylisestä tykkäävät. En usko, että on halunnut juuri sitä lehdessä ollutta kallista merkkitavaraa, vaan vihjannut että tykkää tästä tyylistä. Kun tyyli ei sinua miellytä, vedit sitten herneen syvälle nenään. Mitä sinä saat tästä ilkeilystä?
Ja moni tuolla aiemmin sanoi, että voi ihan suoraan sanoa, ettei tarvitse mitään. Kyllä, me on sanottu tämä anopille aluksi kierrellen ja jo vuosia suoraan. Ei vain mene perille - edes nuo lehdestä näytetyt "tässä on meidän mielestä kivan näköinen koti"-vihjailut. Kantaa sitä oman maun mukaista sisustustavaraa, ja lapsille vaatetta ja krääsää.
Onneksi lapset ovat jo teini-ikäisiä, niin ei tule enää sitä lelukrääsää. En käsittänyt sitä logiikkaa, millä osteli kaikkea. Jos meillä on legoja, ja lapset toivovat niitä lahjaksi, anoppi ostaa pussillisen jotain legon näköisiä, mutta eri kokoisia palikoita. Millä ei siis tee mitään, kun eivät sovi legojen kanssa yhteen. Tai ostaa 12-vuotiaalle pojalle pipon, joka kuvioiden ja kokonsa puolesta sopii paremmin 3-vuotiaalle.
Meillä ei siis ole auttanut nätisti eikä tiukemmin sanominen. Anoppi on sellainen marttyyrityyppinen ihminen monessa suhteessa, ja tässä asiassa sitten vetää aina sen "minä vähistä rahoistani halusin tuoda tuliaisia"-kortin esiin. Ei mene perille, vaikka sanotaan ettei tarvitse tuoda meille tai lapsille tuliaisia. Hän vain pahoittaa mielensä ja jatkaa silti tavaran kantamista. Olen sitten ratkaissut asian niin, että vaikka aina sanon asiasta ja aina hän pahoittaa mielensä, niin laitan tavaran sivuun ja vien hyväntekeväisyyteen.
Minä ratkaisin anoppina saman ongelman niin, että en vie mitään tuliaisia tai lahjoja pojan perheeseen, koska miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että heille ei tuoda mitään ja jos rahaa annetaan, on se koko perheelle. Annan rahat tyttären perheelle, joka saa joka joulu tuplasumman verrattuna siihen, mitä muuten antaisin. Mitä minä haudassa teen rahalla, en yhtään mitään, joten tänäkin jouluna ostan tyttären lapsille (2 kpl) lahjoja vähän yli 1000 eurolla. Siellä ei koskaan sanota, että huonot legopaketti eikä vävy tarraa seteleihin kiinni selittäen, että nämä on koko perheelle.
Miniä valittaa, että en ole lapsenlapsille tasapuolinen ja minä muistutan, että itse olet kieltänyt mitään tuomasta. Minä tottelen eikä sekään kelpaa!
Juuri näin. Meillä on vähän samanlainen tilanne. Pojalle annan rahat salaa. Kaikkea kyllä siedän, mutta en ilmiselvää ahneutta. Ei miniä määrää kenelle lahjani annan.
Miksi menet lapsesi parisuhteeseen väliin tuolla tavalla aiheuttamaan ongelmia? Monet miehet on jo muutenkin sellaisia, että tuhlaavat rahaa omiin juttuihinsa ja talouden pyörittäminen jää vaimolle. Sitten jos siihen vielä joku tunkee antamaan lisää huvittelurahaa miehelle niin tilanne vain pahenee ja perheen jäsenillä on eri elintasot.
Tottakai muistan omaa lastani. Ei hän mitenkään ole poistunut sukupuustani menemällä naimisiin. Hän voi sitten päättää mitä rahoilla tekee. Viekö perheen lomalle (joululahja on yleensä sen kokoinen että heidän nelihenkinen perhe voisi viettää ainakin pitkän viikonlopun Euroopassa), laittaako sijoituksiin, ostaako kotiin jotain.
Minä aikani katsoin, kun mikään ei miniälle kelpaa. Lahjakortitkin olivat ihan vääränlaisia. Nyt ei tarvitse sitä riemua sietää ja saan kuitenkin ilahduttaa lastani muistamisella.
Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että kahta naista ei samalle reviirille kaivata?
Anoppi on hyvä ja sisustaa omaa kotiaan vain.
Ei taatusti ole ihan harva avioliitto minkä takertuvat ja syyllistävät vanhemmat on pilanneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Minullakin elämänkokemusta asiasta jos toisesta, mutta kyllä vaan tämä aihe vapaa jaksaa yllättää. Ilmiselvästi tämäkin anoppi sitten on alkanut merkata reviiriään tai jotain, kun on tullut kumppaneita pojan elämään.
Tosin pelkistetty maku voi tarkoittaa myös sitä, että pojan kämpässä on ollut sänky, pöytä, tv ja tuoli. Varmaan mustana tai harmaana. Pelkistettyähän se on. Minimalismia peräti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ap:n kaltainen miniä. Mikään "tavallinen" matto/verho ei kelvannut, mutta kuola valuen esiteltiin sisustuslehdistä mattoja jne mitä haluttaisiin.
Suoraan sanottiin ettei tarvitse mitään ostaa. Ymmärsin vihjeen, en osta. Nyt ollaan naama norsun vehkeellä kun edes kahvipakettia ei viedä.
Aina kylään mennessä pistän "tuliaisten" verran / jouluna joululahjan hinnan / synttärienaikaan lahjan hinnan sivuun. Annan rahat sitten pojalle jos/kun ero tulee
Oletpa ilkeä! Olet siis varmaan aiemmin ostanut heille oman mielesi mukaisia tavaroita, ja miniä on yrittänyt sisustuslehtien avulla vihjata, minkätyylisestä tykkäävät. En usko, että on halunnut juuri sitä lehdessä ollutta kallista merkkitavaraa, vaan vihjannut että tykkää tästä tyylistä. Kun tyyli ei sinua miellytä, vedit sitten herneen syvälle nenään. Mitä sinä saat tästä ilkeilystä?
Ja moni tuolla aiemmin sanoi, että voi ihan suoraan sanoa, ettei tarvitse mitään. Kyllä, me on sanottu tämä anopille aluksi kierrellen ja jo vuosia suoraan. Ei vain mene perille - edes nuo lehdestä näytetyt "tässä on meidän mielestä kivan näköinen koti"-vihjailut. Kantaa sitä oman maun mukaista sisustustavaraa, ja lapsille vaatetta ja krääsää.
Onneksi lapset ovat jo teini-ikäisiä, niin ei tule enää sitä lelukrääsää. En käsittänyt sitä logiikkaa, millä osteli kaikkea. Jos meillä on legoja, ja lapset toivovat niitä lahjaksi, anoppi ostaa pussillisen jotain legon näköisiä, mutta eri kokoisia palikoita. Millä ei siis tee mitään, kun eivät sovi legojen kanssa yhteen. Tai ostaa 12-vuotiaalle pojalle pipon, joka kuvioiden ja kokonsa puolesta sopii paremmin 3-vuotiaalle.
Meillä ei siis ole auttanut nätisti eikä tiukemmin sanominen. Anoppi on sellainen marttyyrityyppinen ihminen monessa suhteessa, ja tässä asiassa sitten vetää aina sen "minä vähistä rahoistani halusin tuoda tuliaisia"-kortin esiin. Ei mene perille, vaikka sanotaan ettei tarvitse tuoda meille tai lapsille tuliaisia. Hän vain pahoittaa mielensä ja jatkaa silti tavaran kantamista. Olen sitten ratkaissut asian niin, että vaikka aina sanon asiasta ja aina hän pahoittaa mielensä, niin laitan tavaran sivuun ja vien hyväntekeväisyyteen.
Minä ratkaisin anoppina saman ongelman niin, että en vie mitään tuliaisia tai lahjoja pojan perheeseen, koska miniä on alusta asti tehnyt selväksi, että heille ei tuoda mitään ja jos rahaa annetaan, on se koko perheelle. Annan rahat tyttären perheelle, joka saa joka joulu tuplasumman verrattuna siihen, mitä muuten antaisin. Mitä minä haudassa teen rahalla, en yhtään mitään, joten tänäkin jouluna ostan tyttären lapsille (2 kpl) lahjoja vähän yli 1000 eurolla. Siellä ei koskaan sanota, että huonot legopaketti eikä vävy tarraa seteleihin kiinni selittäen, että nämä on koko perheelle.
Miniä valittaa, että en ole lapsenlapsille tasapuolinen ja minä muistutan, että itse olet kieltänyt mitään tuomasta. Minä tottelen eikä sekään kelpaa!
Juuri näin. Meillä on vähän samanlainen tilanne. Pojalle annan rahat salaa. Kaikkea kyllä siedän, mutta en ilmiselvää ahneutta. Ei miniä määrää kenelle lahjani annan.
Miksi menet lapsesi parisuhteeseen väliin tuolla tavalla aiheuttamaan ongelmia? Monet miehet on jo muutenkin sellaisia, että tuhlaavat rahaa omiin juttuihinsa ja talouden pyörittäminen jää vaimolle. Sitten jos siihen vielä joku tunkee antamaan lisää huvittelurahaa miehelle niin tilanne vain pahenee ja perheen jäsenillä on eri elintasot.
Tottakai muistan omaa lastani. Ei hän mitenkään ole poistunut sukupuustani menemällä naimisiin. Hän voi sitten päättää mitä rahoilla tekee. Viekö perheen lomalle (joululahja on yleensä sen kokoinen että heidän nelihenkinen perhe voisi viettää ainakin pitkän viikonlopun Euroopassa), laittaako sijoituksiin, ostaako kotiin jotain.
Minä aikani katsoin, kun mikään ei miniälle kelpaa. Lahjakortitkin olivat ihan vääränlaisia. Nyt ei tarvitse sitä riemua sietää ja saan kuitenkin ilahduttaa lastani muistamisella.
Mikä siinä on niin vaikea tajuta, että kahta naista ei samalle reviirille kaivata?
Anoppi on hyvä ja sisustaa omaa kotiaan vain.Ei taatusti ole ihan harva avioliitto minkä takertuvat ja syyllistävät vanhemmat on pilanneet.
Niin, kyllä anoppi voi sisustaa omaa kotiaan, kesämökkiään ja loma-asuntoaan. Ja antaa rahaa pojalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Mun äiti on aikoinaan tuonut kippoja, kuppeja ja muita löytöjä röykkiöittäin. Sanoin, että kiitos, mutta mun kotiin ei mahdu enempää. Nykyään jos "tekee mulle sopivan löydön", niin silloin ottaa kuvan ja kysyy whatsappissa, että haluanko/tarvitsenko. Ostaa lapsilleni paljon vaatteita, harva on jäänyt käyttämättä.
Anoppi sit... huoh. Mikään sanominen ei mene perille, ei ymmärrä sanaa ei. Ostelee turhuuksia ja pahimmillaan tuo omia aarteitaan meidän vaivoiksi. Kerran mainitsin, että pitäisi ostaa uusi matto olkkariin. Eiköhän tuo ollut jo päättänyt, että me haetaan hänen kätköistään joku 60-luvun "muutaman" vuoden kylmässä leikkimökissä säilössä ollut karvamatto olkkariin. Oli loukkaantunut, kun miniälle "ei kelpaa".
Joskus anoppini tekee niin, että pyytää takaisin lahjoittamiaan tavaroita. Meille oli tulossa vauva, niin etsi laajoista kätköistään mieheni vanhoja vauvanvaatteita. Miehen serkku sitten sattui paikalle, ja muistutti, että vaatteet sai hän 10 vuotta sitten esikoiselleen. Ja vaatteet sittemmin myyty kirppiksellä. Anoppi oli todella vihainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että noinko te kävitte läpi kaikki poikaystävän tavarat että mikä oli mistäkin tullut?
Meillä melko iäkäs anoppi innokas käsityö ihminen. Joka vuosi tulee pari uutta kranssi ideaa tai muuta vastaavaa ja niitähän sitten saamme lahjaksi. Oma ymmärrykseni ei aina riitä näihin kahvipusseista punottuihin rinkeleihin, mutta en ilkeä olla laittamattakaan seinälle kun sieltä tullaan sillä asenteella että "katoppas pirkko miten ihanan taas tein teille, arvelin että se kävis just hyvin tohon teidän olkkarin hirsiseinälle, etsippäs pertti naula niin pannaan samantien paikalleen niin ei lapset kerkee särkemään jos jää pöydälle"... onneks niitä vanhoja edes saa sitten kadotettua kun tulee uusia tilalle. Ja parastahan tässä on että mieheni mielestä nämä anopin käsityöt ovat tosi hienoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että noinko te kävitte läpi kaikki poikaystävän tavarat että mikä oli mistäkin tullut?
Huonekalut oli ostanut itse, taulut osti vasta kun aloimme seurustelemaan ja mitään ylimääräistä sisustuskrääsää ei ollut muuta kuin nuo kasvit ja sen tarjoiluastiankin sai äidiltään meidän suhteemme aikana. Muuten on ostanut kaikki sisustukseen liittyvät itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Innokkaille anopeille tiedoksi: Poikasi elämässä ykkösnainen on hänen vaimonsa.
Taloudessa ei kaivata apu-emäntää.
Ja anoppi on ihan se viimeinen henkilö, joka sinne halutaan huseeraamaan.Hankkikaa vihdoin oma elämä ja tajutkaa päästää vauvelustanne irti!
Ja tuhlatkaa hyvät anopit rahat elinaikanananne, lahjoittakaa tyttären perheelle ja jos jotain annatte niin suoraan pojalle. Tehkää testamentti, jossa rajaatte pojan puolisot perinnön ulkopuolelle - eron sattuessa miniä ei saa latin latia anopin perinnöstä. Eikä se miniä edes halua sitä riihikuivaa rahaa, kun on anopin taskusta! Eikä varsinkaan apua lastenhoitoon. Hoitaa ihan itse, nurisematta.
Nyt on päästy tarpeettomasta tavarasta lastenlasten tapaamisesta kieltäytymiseen. Eikö se ole ihan oikeasti vaan hyvä asia, että käyttää omat rahat itseensä ja antaa lapsen perheelle aikaa vaikka lastenhoidon muodossa?
Jostain syystä minulle on tämän ketjun aikana alkanut tulla hillitön halu lahjoittaa anopille kaikkea paripuolia pussilakanoita ja tuikkukippoja, ehkäpä siihen kirpparilta pari mattoa. No en sitä kuitenkaan tee.
Anoppini on kiva, mutta kyllä hänkin osaa kieltäytyä. Pari kertaa kävi niin, että hän kieltäytyi ostamastamme lahjasta ja sanoi ettei tarvitse, viekää vaan mennessänne pois. Ei se mitään, lahja sai uuden osoitteen. Nykyisin ostamme lahjaksi kaikkea kuluvaa kuten kahvipaketteja ja juustoja. Ne ovat selvästi toivottuja lahjoja.
Niin, anoppi käy silloin ihmisestä kun pitää saada joku hoitamaan lasta. Muutoin on vähän niin ja näin. Ihmettelen, että niinkin tärkeään hommaan sitten kelpaa kun kyliltä kuulee, että on jos minkälaista luonnehäiriötä ja huonoa makua.
Mun anoppi on käyttänyt luottamustani hyväkseen, kohdellut lastani kaltoin kun oli hoitamassa. Ei pyydetä enää vahtimaan lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan oikeasti, hyvä yritys mutta ei mene mulle läpi. Mies asunut vuosia omillaan ja äitinsä ostanut pari huonekasvia ja yksivärisen kipon. Nyt ostelee riemunkirjavia mattoja, pitsein päällystettyjä lasipurkkeja ja kynttilälyhtyjä joista roikkuu tilpehööriä. Laita kuva, niin uskon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se sisustaminen maailman tärkein juttu? Voisko sitä pipoa vähän löysätä? Miten se on että aina anopit tuo huonoa tavaraa? 0mat äidit ei. Terveisin miniä, jota ei joku yksi kippo haittaa ja jolla on kiva anoppi.
Mun äiti ei osta mitään sisustustavaraa ilman meidän mielipidettä, koska tietää ettei meidän maut kohtaa.
Meidän vai sinun? Oletko ihan varma, että puolisosi on samaa mieltä kuin sinä?
Meidän asunnot olivat samalla tyylillä sisustettu ennen kuin muutimme yhteen. Samantyyliset sohvat, sama värimaailma ja mahdollisimman pelkistettyä. Jos poikaystäväni jotain ostaa, on se sellainen mistä mäkin tykkään ja päinvastoin. Enköhän mä viidessä vuodessa muutenkin ole oppinut poikaystäväni maun ja hän mun.
Siis ihan tosissasi väität, että anoppi aloitti poikansa puolesta sisustamisen vasta kun sinä tulit kuvioihin. Ihan oikeasti ei mene läpi yleisen elämänkokemuksen nojalla.
Ei poikaystävälläni ollut muuta äitinsä ostamaa, kuin pari huonekasvia ja sitten joku neliskanttinen yksivärinen tarjoiluastia. Nyt yhteenmuuton jälkeen on innostunut ostamaan kaikkia koriste-esineitä.
Ihan uteliaisuuttani kysyn, että noinko te kävitte läpi kaikki poikaystävän tavarat että mikä oli mistäkin tullut?
Huonekalut oli ostanut itse, taulut osti vasta kun aloimme seurustelemaan ja mitään ylimääräistä sisustuskrääsää ei ollut muuta kuin nuo kasvit ja sen tarjoiluastiankin sai äidiltään meidän suhteemme aikana. Muuten on ostanut kaikki sisustukseen liittyvät itse.
Eli kämppä oli puolityhjä
Tottakai muistan omaa lastani. Ei hän mitenkään ole poistunut sukupuustani menemällä naimisiin. Hän voi sitten päättää mitä rahoilla tekee. Viekö perheen lomalle (joululahja on yleensä sen kokoinen että heidän nelihenkinen perhe voisi viettää ainakin pitkän viikonlopun Euroopassa), laittaako sijoituksiin, ostaako kotiin jotain.
Minä aikani katsoin, kun mikään ei miniälle kelpaa. Lahjakortitkin olivat ihan vääränlaisia. Nyt ei tarvitse sitä riemua sietää ja saan kuitenkin ilahduttaa lastani muistamisella.