Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille

Tän on pakko olla trolli. Viimeistään meni överiksi, kun ap alkoi retostella Luhdan metallivärisellä päiväpeitolla jonkinmoisena hyvän maun ilmentymänä.

Meillä anoppi ostelee lapsille ja meidän kotiin vaikka mitä. Esim. kirppareilta halpoja lelupusseja mihin on sullottu paljon pientä turhaa sälää. Mattoja, verhoja, vaatteita jne. Nykyään kysyy tarvitaanko tai halutaanko, mutta lasten ostoksissa ei kysele. Voi ostaa vaikka kymmenen paitaa kirpparilta ja yleensä ne on niitä missä on joku "hauska" teksti tai jotain valtran logoja tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä.  Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.

Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.

Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.

Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?

Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.

Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.

Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?

Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.

Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.

Pojalle onnea elämässään.

Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.

Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.

Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.

Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.

Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.

Vierailija kirjoitti:

Tän on pakko olla trolli. Viimeistään meni överiksi, kun ap alkoi retostella Luhdan metallivärisellä päiväpeitolla jonkinmoisena hyvän maun ilmentymänä.

Oma poika halusi sellaisen pari vuotta sitten, joten ostin sen hänelle. Kiva se minustakin on.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?

Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...

Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.

Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.

Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....

Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.

Täällä palstalla nimettömänä kyllä retostellaan, että olen sanonut että ei kiitos, älä kanna meille, älä tuo. Tosiasia on, että tuskin on suuta saatu auki ja sanottu vain kiitos. Hymyilty nätisti anopille ja sanottu, että voi kun kiva. Niinhän valtaosa tekee.

Kun anoppi lähtee alkaa motkotus. Pahimmassa tapauskessa tullaan nettiin huutamaan, että on niin mautonta, mautonta. Olkaa yhtä rohkeita siinä kasvotusten! Veikkaan, että tämäkään aloittaja EI ole sanonut anopilleen, että matto on ruma, lyhty maailman rumin lyhty ja purkki ihan perceectä. Tuskinpa vain. Jos olisi mielipiteensä näin vankasti ilmoittanut, niin tuskinpa tarvitsisi nähdä koko anoppia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä.  Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.

Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.

Onpa sun poika urvelo. EI ole yhtään kasvatettu tavoille ja kunnioittamaan muita ihmisiä. Kannattaisiko hänen vihdoin vain lopettaa kyseinen suhde, jos kerran ei pidä sitä kovinkaan kummoisena, kun taas tyttö luulee heidän olevan vakavissaan ja suunnittelee jopa jo yhteen muuttoa? Sun poikahan käyttää tuota tyttöä törkeästi hyväkseen! Säännöllisen seksin perässähän hän vain on, vaikka tyttö toivoo vakavaa parisuhdetta. Mitäpä jos opettaisit pojallesi vähän kunnioitusta naisia kohtaan? Jos nainen toivoo parisuhdetta, joka on pysyvä ja etenee johonkin, niin sellaista naista ei todellakaan roikoteta mukana väärin odotuksin vain kassien tyhjentämiseksi!

Miksi pitäisi muuttaa yhteen, jos siitä seuraa toisen osapuolen elämisen laadun selkeä heikkeneminen? Tietenkin melkein jokainen asuisi mieluummin ilmaiseksi kaksiossa kuin maksaisi vuokraa opiskelijasolusta, mutta eikö se ole kuitenkin vähän hatara pohja ihmissuhteelle, että toinen haluaa pelkkää hyötyä? Vakavassa parisuhteessa ei kanneta toisen tavaroita roskiin siksi, että ne eivät viehätä silmää.

Älähän yritä. Itse ilmoitit, että poikasi tietää jo nyt, ettei halua olla tytön kanssa pitemmällä tähtäimellä. Yhteen muuttoa suunnitteleva tyttö taas selvästi olettaa näin olevan. Poikasi käyttää tyttöä hyväkseen ja vanhempi kihertelee tyytyväisenä vieressä. Hyi teidän molempien, sekä vanhemman että pojan käytöstä.

En ole tuo, jolle vastasit. Mutta pidän tärkeänä, että nuoret tutustuvat kaikessa rauhassa toisiinsa, eivätkä suin päin muuta yhteen kotia leikkimään. Eritoten, jos vaikuttaa siltä että toisella on taloudelliset intressit syventää suhdetta. Ja olen tätä mieltä riippumatta siitä, olisiko kysymys sitten tyttärestäni tai pojastani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä.  Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.

Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.

Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.

Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?

Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.

Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.

Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?

Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.

Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.

Pojalle onnea elämässään.

Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.

Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.

Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.

Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.

Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.

Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.

Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?

Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.

Mulla on ap:n kaltainen miniä. Mikään "tavallinen" matto/verho ei kelvannut, mutta kuola valuen esiteltiin sisustuslehdistä mattoja jne mitä haluttaisiin.

Suoraan sanottiin ettei tarvitse mitään ostaa. Ymmärsin vihjeen, en osta. Nyt ollaan naama norsun vehkeellä kun edes kahvipakettia ei viedä.

Aina kylään mennessä pistän "tuliaisten" verran / jouluna joululahjan hinnan / synttärienaikaan lahjan hinnan sivuun. Annan rahat sitten pojalle jos/kun ero tulee

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?

Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...

Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.

Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.

Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....

Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.

Moni isovanhempi ei osaa arvioida lapsen kokoa oikein. Olen kaupassa töissä ja tämä on nähty monta kertaa. Yleensä otetaan vähän suurempi varmuuden vuoksi. Se on sitten pari vuotta vanhemmalle. On niitäkin, jotka ostavat liian pieniä. Monilla on mukana koko (on kysytty etukäteen), mutta sitä ei sitten uskotakaan. No eihän se Heikki tuohon enää mahdu! Kyllä se Maija on niin siro sintti. Niilo on vasta viisi mutta iso kokoisekseen. Otetaanpa tuo 8-vuotiaalle tarkoitettu.

Useinmiten siis silkka vahinko, ei tarkoituksella osteta ihan hirveän suurta tai pientä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän on pakko olla trolli. Viimeistään meni överiksi, kun ap alkoi retostella Luhdan metallivärisellä päiväpeitolla jonkinmoisena hyvän maun ilmentymänä.

Oma poika halusi sellaisen pari vuotta sitten, joten ostin sen hänelle. Kiva se minustakin on.

Joo, ihan varmasti ;)

T. Kolmen pojan äiti ja kahden veljen sisko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä.  Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.

Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.

Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.

Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?

Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.

Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.

Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?

Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.

Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.

Pojalle onnea elämässään.

Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.

Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.

Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.

Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.

Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.

Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.

Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?

Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.

Normaali ihminen tajuaa, että se mikä on itsestä kaunista ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä toisesta. Oletan, että aloittajan anoppikin on huomannut, miten nuorenparin kotona on erinäköistä mitä hänellä itsellään. En minä osta anopillekaan lahjaksi mitään sisustustavaraa, koska hän on sanonut, että kaikkea on jo riittävästi. Onneksi oma äiti eikä anoppikaan ole kantanut meille mitään tavaraa kysymättä, mutta ystävillä on ollut toisenlaisia kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tän on pakko olla trolli. Viimeistään meni överiksi, kun ap alkoi retostella Luhdan metallivärisellä päiväpeitolla jonkinmoisena hyvän maun ilmentymänä.

Oma poika halusi sellaisen pari vuotta sitten, joten ostin sen hänelle. Kiva se minustakin on.

Joo, ihan varmasti ;)

T. Kolmen pojan äiti ja kahden veljen sisko.

Mitä tarkoitat? Sitäkö, että poika ei oikeassti halunnut vai enkö ostanut vai enkö oikeasti pitäisi siitä?

Kyllä halusi, kyllä ostin, on kiva. On kiva siitä huolimatta, että ei istu oman kodin väreihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä miniäkandidaatti valittaa, kun poikani ei suostu siihen, että tyttöystävä muuttaa luokseen asumaan. Tulisi halvemmaksikin kuulemma asua pojan kaksiossa Töölössä kuin niin, että tyttöystävä asuu Viikissä solukämpässä.  Suurin syy lienee se, että poikani haluaa pitää kotinsa omana kotinaan. Roskiin toisen omistamia tavaroita kantava tyttöystävä ei ole se henkilö, jonka kanssa haluaa jakaa loppuelämänsä tai edes kotinsa.

Kun asuu yksin, saa sisustaa ihan niin kuin haluaa. Kun asuu jonkun kanssa, joutuu ottamaan tämän mielipiteen huomioon.

Miten tää liittyy tähän? Eihän ap anopin kanssa asu.

Entä jos se poikakaveri asuu ap:n kanssa? Mutta ap ei anna mitään arvoa miehen toiveille esim. makuuhuoneen kamalan maton suhteen. Jos mies inhoaisi sitä, se olisi jo viety pois, mutta entä jos se onkin koko kodissa ainoa asia, joka tuntuu kodikkaalta kaiken harmaan ja kromin keskellä?

Ja ap voi koska tahansa ostaa uuden maton, mutta jostain syystä ei suostu siihen.

Johan kerroin aloituksessa. Olen opiskelija. Vuokran ja laskujen jälkeen mulle jää about 50-100e kuukaudeksi. Jatkuvasti selaan toria ja facebook kirppiksiä jotta löytyisi sopiva matto.

Jos anoppi olisi lahjoittanut päiväpeitteen, niin etsisitkö nyt vimmatusti toista tilalle? Käyttäisit kaiken aikasi uuden päiväpeitteen löytämiseen? Mitä teillä olisi makuuhuoneen lattialla jos anoppi ei olisi antanut mattoa? Olisiko se tyhjilllään?

Olisin heittänyt päiväpeitteen suoraan roskiin, sillä mulla on omilla rahoilla ostettu luhdan metallivärinen päiväpeitto, johon säästin useita kuukausia. Ja mieluummin tyhjä lattia kuin ruma matto, jota mun kaverit ja sukulaisetkin ovat solvanneet.

Toivottavasti et ole oikea ap. Jos olet, niin sääliksi käy poikaparkaa. Olisit kyllä miniä suoraan hornasta. Olet varmasti nuori, mutta mua ahdistaisi jos poika seurustelisi tuollaisen pirttihirmun kanssa. Minä minä minä ja mun sukulaiset ja kaverit. Minä olisin sanonut sukulaisille ja kavereille, että tuokaapas sitten mieleisenne matto. Suu poikki, puhutte mun poikakaverin äidistä.

Pojalle onnea elämässään.

Niin eli mä olen pirttihirmu kun sanon mistä en pidä, kun taas poikaystävälle on ihan sama mitä tänne tuodaan ja mitä kaapeissa on pölyttymässä? Ja myöntää itsekin että onhan tuo ruma mutta kun ei nyt parempaakaan tähän hätään oo.

Kyllä vaan, pirttihirmu. Sen sijaan että ymmärtäisit poikaystäväsi äidin mukavat tarkoitusperät tulet julkiselle palstalle häntä moittimaan. Häntä ja hänen makuaan. Vanhan sanonnan mukaan lahjahevosen suuhun ei ole katsomista. Ja niin se on. Ikävä kyllä taidan tunnistaa sinut. Ei näitä mattoja niin kovin moni äiti ole ostanut lapsensa asuntoon ajatuksella, että lämmittää edes vähän.

Matosta ja lyhdystä tiedän. Olisi aikamoinen yhteensattuma jos olisi toinen äiti tällaisia ostellut. Toivon, että ystäväni silmiin tämä aloituksesi ei osu. Itse sitä en hänelle toimita, vaikka mieli tekisi.

Ei tuon anopin tarkoitusperissä ole mitään mukavaa. Hän haluaa sisustaa nuorenparin asunnon oman makunsa mukaan. Jos hän haluaisi oikeasti ilahduttaa, hän kysyisi, millaista tavaraa he ovat vailla ja sanoa, mitä budjettia hän on ajatellut. Mikäli toive on kalliimpi, pari voi itse maksaa loput.

Omat pojat ovat jo muuttaneet pois kotoa. Hankin heille kaikenlaista omassa kodissa tarvittavaa, mutta he saivat itse valita, minä vain maksoin. Toinen vielä tähdensi, että hänelle ei sitten tuoda mitään sisustustavaraa, hän hoitaa sen puolen itse. En itsekään oikein pidä yllätyslahjoista, ne harvoin osuvat oikeaan, joten en sitten niitä anna. Ostan mielelläni sellaista, mistä sanotaan suoraan, että tuo olisi kiva.

Näinhän se menee täydellisessä maailmassa. Tosiasia on ja pysyy, että me ihmiset olemme erilaisia. Sinun tapasi ilahduttaa ja huolehtia lapsistasi on erilainen kuin ap:n anopin. Mutta en minä kummankaan teidän hyviä tarkoitusperiä menisi sanomaan muuksi kuin haluksi ilahduttaa ja auttaa.

Vai olisiko sinusta mukavaa jos vääntäisin sinun tavastasi toimia, että yrität vain olla mielin kielin ettei sua päästä sanomaan huonoksi äidiksi/anopiksi ja että jotenkin pärjäisit poikiesi kumppaneiden äitien kanssa? Tai että sinulla on tunnetusti niin huono maku, että pojatkin käsittävät että äitiä ei voi päästää kaupoille yksin? Tai että olet niin pihi, että ei niillä sun rahoillasi saisi mitään kunnollista sellaisenaan?

Älä vähättele toisia ja heidän tarkoitusperiään.

Normaali ihminen tajuaa, että se mikä on itsestä kaunista ja ihanaa, ei välttämättä ole sitä toisesta. Oletan, että aloittajan anoppikin on huomannut, miten nuorenparin kotona on erinäköistä mitä hänellä itsellään. En minä osta anopillekaan lahjaksi mitään sisustustavaraa, koska hän on sanonut, että kaikkea on jo riittävästi. Onneksi oma äiti eikä anoppikaan ole kantanut meille mitään tavaraa kysymättä, mutta ystävillä on ollut toisenlaisia kokemuksia.

Määrittele "normaali ihminen".

Minusta ei tule anoppia vielä vuosiin, mutta kyllä kuulostaa sellaiselta nykymeno, että ihan suosiolla annan miniöille lahjaksi vuohia kehitysmaihin.

Ja ennen kuin joku tulee nälvimään, sanottakoon että en ole krääsän ystävä. Ostan vähän ja laadukasta. Mutta en myöskään ole kenenkään lahja-automaatti.

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei tule anoppia vielä vuosiin, mutta kyllä kuulostaa sellaiselta nykymeno, että ihan suosiolla annan miniöille lahjaksi vuohia kehitysmaihin.

Ja ennen kuin joku tulee nälvimään, sanottakoon että en ole krääsän ystävä. Ostan vähän ja laadukasta. Mutta en myöskään ole kenenkään lahja-automaatti.

Minä tätä ap:n aloitusta lukiessa päätin, että annan lahjat ja tuliaiset rahana pojalleni. Tehköön mitä parhaakseen katsoo. Käteisenä, niin että miniä ei ole näkemässä.

Minä en osta mitään tavaroita lahjaksi nuorisolle kun en osaa. Ostan yleensä lahjakortin hierontaan tai Stokkalle tai jotain hemmottelulahjoja.

Mutta meillä miniä ostaa minulle joka sortin kippoa ja kuppia ja kaikki on eriparia. Vaikka sanon, että älkää ostako mulle mitään kun on jo kaikkea mitä tarvitsen, ettei tarvi oikeasti tuhlata rahojaan. Uskon että tänäkin jouluna joku kynttilänjalka tai maljakko tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?

Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...

Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.

Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.

Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....

Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.

Moni isovanhempi ei osaa arvioida lapsen kokoa oikein. Olen kaupassa töissä ja tämä on nähty monta kertaa. Yleensä otetaan vähän suurempi varmuuden vuoksi. Se on sitten pari vuotta vanhemmalle. On niitäkin, jotka ostavat liian pieniä. Monilla on mukana koko (on kysytty etukäteen), mutta sitä ei sitten uskotakaan. No eihän se Heikki tuohon enää mahdu! Kyllä se Maija on niin siro sintti. Niilo on vasta viisi mutta iso kokoisekseen. Otetaanpa tuo 8-vuotiaalle tarkoitettu.

Useinmiten siis silkka vahinko, ei tarkoituksella osteta ihan hirveän suurta tai pientä.

Tai eihän tuo tavallaan ole vahinko, vaan minun silmiin enemmänkin huono yritys osoittaa vanhemmille että minä osaan tämän homman paremmin..

Itse kummitätinä ja tätinä en ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan. Sillähän osoitetaan ettei kunnioiteta vanhemman näkemystä lapsestaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?

Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...

Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.

Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.

Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....

Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.

Moni isovanhempi ei osaa arvioida lapsen kokoa oikein. Olen kaupassa töissä ja tämä on nähty monta kertaa. Yleensä otetaan vähän suurempi varmuuden vuoksi. Se on sitten pari vuotta vanhemmalle. On niitäkin, jotka ostavat liian pieniä. Monilla on mukana koko (on kysytty etukäteen), mutta sitä ei sitten uskotakaan. No eihän se Heikki tuohon enää mahdu! Kyllä se Maija on niin siro sintti. Niilo on vasta viisi mutta iso kokoisekseen. Otetaanpa tuo 8-vuotiaalle tarkoitettu.

Useinmiten siis silkka vahinko, ei tarkoituksella osteta ihan hirveän suurta tai pientä.

Tai eihän tuo tavallaan ole vahinko, vaan minun silmiin enemmänkin huono yritys osoittaa vanhemmille että minä osaan tämän homman paremmin..

Itse kummitätinä ja tätinä en ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan. Sillähän osoitetaan ettei kunnioiteta vanhemman näkemystä lapsestaan.

Niin varmaan. Uskon, että sinun silmissäsi tosiaankin yritys päteä.

Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.

Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.