Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille

Vierailija kirjoitti:

Onko toi loputon tavaroiden roudainen alempien sosiaaliryhmien ongelma?

Tekeekö sitä sellaiset vanhemmat, joilla itsellä on ollut pulaa rahasta ja tavaroista tai eivät ole saaneet apua vanhemmiltaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko toi loputon tavaroiden roudainen alempien sosiaaliryhmien ongelma?

Tekeekö sitä sellaiset vanhemmat, joilla itsellä on ollut pulaa rahasta ja tavaroista tai eivät ole saaneet apua vanhemmiltaan? 

En ainakaan minä. Olen saanut paljon apua vanhemmiltani ja lisäksi kohtuullisen suuren perinnönkin. Lisäksi olen perinyt lapsettoman tätini. Mulla on myös varsin hyvä palkka. Perinnöistä irtaimistoista olen säästänyt tavaroita, joiden arvon olen arvellut nousevan. Mainitsemani maitokannu oli silti yllätys ja tyttäreni sai siitä hyvät rahat. Poikani perheelle en osta enkä anna mitään, koska eivät oikein tykkää sellaisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulee niin mieleen oma äitini. Hän on krääsänkantamisen mestari, eikä todellakaan kuuntele kieltoja. Loppukesästä kyllästyin totaalisesti tähän jatkuvaan ylikävelemiseen ja pistin välit poikki. Ihan pari sähköpostia ollaan vaihdettu tässä syksyn mittaan.

Yhtenä päivänä viime viikolla kävin kuitenkin kuopuksen kanssa tervehtimässä, koska lapsella oli ollut esitys josta halusi isovanhemmille kertoa. Oltiin ehkä vartti tervehtimässä. Seuraavana päivänä sain sähköpostia äidiltäni, että he voivat kyllä milloin tahansa auttaa lasten kanssa. Kaunis tarjous, jos en tietäisi, että tässäkin piilee takana ajatus siitä, että avulla minut saisi johonkin kiitollisuudenvelkaan, jonka varjolla voisi taas oikeuttaa kaikki omat päähänpistot. Sivumennen sanoen meidän kaikki lapset ovat kouluikäisiä, ja vain enää yksi alakoulussa, joten mitään varsinaista lastenhoitoapua emme todellakaan tarvitse. Vastasin takaisin, että en halua heiltä apua, mutta jos he (siis myös isäni, joka on omalla tavallaan vielä pahempi pätijä) haluavat olla meidän kanssa tekemisissä, heidän täytyy ihan itse nähdä, että käytännöissä on jotain mätää ja heidän täytyy olla halukkaita myös muuttamaan omaa käyttäytymistään meitä kohtaan. Kirjoitin jälleen kerran, ettei meille saa tuoda mitään krääsää eikä edes joululahjoja sopimatta. Heillä on niin käsittämättömät joululahjahankinnatkin, olen niistä täällä avautunutkin, ja pointti on aina se, että lapsille ostetaan monen sadan euron laitteita ja vempeleitä keskustelematta lainkaan meidän kanssa niiden sopivuudesta ja tarpeellisuudesta.

Kuinka ollakaan äitini vastasi pian. "En tietenkään tarkoittanut, että tarvitsisit mitään apua. Tein tällaisen joulukalenterin lapsille, saanko antaa sen?" Ja liitteenä kuva järjettömän suuresta tulitikkurasioin ja pyykkipojin varustetusta systeemistä, jossa roikkuu miljoona pientä joulusukkaa. Turha varmaan sanoakaan, että meillä on jo hänen tekemänsä joulukalenteri sekä teineillä omat itse ompelemat joulusukat.

Tuntuu tosiaan kiittämättömältä evätä lapsilta mummon tekemä joulukalenteri. Mutta se on kuin antaisi pirulle pikkusormen. Lopputulos on taas se, että lapsille tuodaan tietokoneita ja kännyköitä, välittämättä siitä että meillä on täysin toimivat laitteet ja teinien kanssa on tehty sopimus rahanhankinnasta, jos välttämättä haluavat uusia omiaan. Sitten meille tuodaan äitini maun mukaisia pöytäliinoja ja jopa valmiita ruokia jääkaappiin, tietenkin taas kysymättä että tarvitaanko tai halutaanko mitään. Aivan liikaa on vaadittu, että tulisi mieleen, että meillä on ehkä ihan omatkin illallissuunnitelmat. Ja tiedän jo, kuinka äitini sormet oikein syyhyävät päästä meidän yläkerran remontoidun huoneen kimppuun, kun hänellä olisi niin hyviä huonekaluja sinne. Tosin sehän melkein olisi asiasta keskustelua, eikä yhtään samaa kuin vuosi sitten, kun Ikean rekan lasti vain kipattiin meidän pihaan. Äitini oli tilannut lapsille työpöydät ja lipastot. Kuulemma isovanhemmat saavat antaa lahjoja lapsenlapsilleen.

Että ihan aina se napakka ja topakka kieltäminen ei riitä. En olisi halunnut viedä välejämme tällaiseen tilanteeseen, äitini on monella tavalla tosi hyvä tyyppi ja ihana mummo. Mutta miten hitossa se voi kuvitella, että toisen perheeseen saa puuttua ihan miten vaan? Miten se ei yhtään näe omaa toimintaansa? En oikein keksi muuta ratkaisua kuin tällaisen totaalikiellon.

Oletko vanhempiesi ainoa lapsi? Eikö äidilläsi ole ketään muuta, joille voisi hankkia lahjoja? 

Korjaisin tuon että eikö kommentoijan äidillä ole ketään muuta ketä kontrolloida.

Aivan, sitähän se "auttaminen" joidenkin kohdalla on. Ei kunnioiteta omaa aikuista lasta eikä olla päästetty irti vaan halutaan hallita, kenties tiedostamatta mutta silti väärin tehden.

Mun anoppi on just tämmöinen. Kehittää päässään asioita, mihin me tarvitsemme hänen apuaan. Raukan on pakko päästä pätemään hinnalla millä hyvänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo täällä sama. Aina lahjaksi koriste-esineitä. Vaikka ollaan sanottu miehen kanssa että ei pidetä mistään pölynkerääjistä. Kuitenki tuonut jo:

-kynttilöitä (nämä on ihan ok)

-Ihmeellisen puu-metalli-kuusenkäpy-kynttilänjalkahässäkän

-2 lyhtyä, toinen yli 60cm korkea, toinen pienempi

-"hassun" koristehirven

-kulhoja, kippoja, lautasia, vateja jne. koriste-esineitä, kaikki erilaisia, erivärisiä ja -kokoisia

Vaikka ollaan kiitetty ja sanottu kohteliaasti, että emme halua koriste-esineitä. Näitä siis tuodaan ihan muuten vaan aina mukana, jos vaikka tulevat ihan vaan syömään. Monesti ollaan myös kerrottu että ei tarvitse tuoda yhtään mitään. Huoh. Kiva ajatus, mutta stressaavaa kun ei kehtaisi hankkiutua rojusta eroon mutta ei jaksaisi säilöäkään. Nyt ollaan alettu kylmästi antamaan eteenpäin niitä halukkaille.

Tämä on se suomalainen tapa "kertoa" asiasta:

"Sun ei sitten tarvitse tuoda mitään." "Me ei tarvita mitään."

"Voi ei sun olisi tarvinnut tuoda mitään."

Kannattaa kokeilla tätä: "Hei anoppi, me ei haluta mitään tavaraa. Älä tuo mitään. Me kielletään sua tuomasta. Jos tuot tavaraa, me myydään se eteenpäin, ihan oikeasti myydään. Nyt lopetat ton."

Ja kaiken tämänkin voi sanoa ihan nätisti.

Aloin itse sanomaan, että jos toisit jälkiruuan/kukkia/kuohuviiniä. Hän saa olla tärkeä ja hösätä, pääsee kehuskelemaan leipomuksillaan. Jos noiden kanssa menee maku ristiin, niin eipä ole iso vahinko, kun katoavat kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo täällä sama. Aina lahjaksi koriste-esineitä. Vaikka ollaan sanottu miehen kanssa että ei pidetä mistään pölynkerääjistä. Kuitenki tuonut jo:

-kynttilöitä (nämä on ihan ok)

-Ihmeellisen puu-metalli-kuusenkäpy-kynttilänjalkahässäkän

-2 lyhtyä, toinen yli 60cm korkea, toinen pienempi

-"hassun" koristehirven

-kulhoja, kippoja, lautasia, vateja jne. koriste-esineitä, kaikki erilaisia, erivärisiä ja -kokoisia

Vaikka ollaan kiitetty ja sanottu kohteliaasti, että emme halua koriste-esineitä. Näitä siis tuodaan ihan muuten vaan aina mukana, jos vaikka tulevat ihan vaan syömään. Monesti ollaan myös kerrottu että ei tarvitse tuoda yhtään mitään. Huoh. Kiva ajatus, mutta stressaavaa kun ei kehtaisi hankkiutua rojusta eroon mutta ei jaksaisi säilöäkään. Nyt ollaan alettu kylmästi antamaan eteenpäin niitä halukkaille.

Tämä on se suomalainen tapa "kertoa" asiasta:

"Sun ei sitten tarvitse tuoda mitään." "Me ei tarvita mitään."

"Voi ei sun olisi tarvinnut tuoda mitään."

Kannattaa kokeilla tätä: "Hei anoppi, me ei haluta mitään tavaraa. Älä tuo mitään. Me kielletään sua tuomasta. Jos tuot tavaraa, me myydään se eteenpäin, ihan oikeasti myydään. Nyt lopetat ton."

Ja kaiken tämänkin voi sanoa ihan nätisti.

Aloin itse sanomaan, että jos toisit jälkiruuan/kukkia/kuohuviiniä. Hän saa olla tärkeä ja hösätä, pääsee kehuskelemaan leipomuksillaan. Jos noiden kanssa menee maku ristiin, niin eipä ole iso vahinko, kun katoavat kuitenkin.

Tuo toimii mun mielestä normaaleille ihmisille, mutta esimerkiksi mun anoppi osoittaa passiivis-aggressiivisesti mieltään jos hän joutuu osallistumaan muiden ohjeistamalla tavalla - eikä siis saa itse ottaa haltuun tilannetta juuri haluamallaan tavalla. Minä tein niin tai näin, niin olen ilkeä ja kylmä miniä, joka suosii omaa sukua. Ihan sama mitä hänelle sanon, niin se käännetään aivan nurin toisille. Tämä kaikki siis sen vuoksi, että olen vaatinut häneltä minun ja meidän perheen rajojen kunnioitusta enimmäkseen ystävällisesti, joskus tiukemminkin.

Hän esimerkiksi tuossa tilanteessa toisi pullaa ja oikein korostuneen vaatimattomasti laittaisi ne pöytään. Sitten vierailun jälkeen hän soittaisi ystävälle/sukulaiselle, että olihan se kiva käydä mutta eipä siellä kehdannut edes puhua mitään, kun enhän minä heille kelpaa tms. Okei en voi täysin tietää miten menisi, mutta olen nähnyt näin hänen toimineen muiden kanssa.

Esimerkiksi kun anoppi ostaa lapsille jotkut toivotut lahjat, jotka eivät sovikkaan hänen näkökulmaan siitä mitä olisi halunnut "suurena lahjoittajana" antaa, niin hän ei paketoi lahjoja (siis synttärit, joulut). Kun ilmoitimme viettävämme ensimmäisen joulun kotona, niin hän toi esikoiselle n. 10e arvoisen (ei sillä että enempää kaivataan, kontrasti puheisiin oli vain todella suuri) paketoimattomana lahjan. Sama oli lahjan kanssa, kun ilmoitin että teemme esikoisen synttäritarjottavat itse. Synttäreilläkin oli oikein korostuneen "sivussa", että huomaavathan kaikki etten nyt sitten ollenkaan tunge lapsen lähelle (olimme sanoneet aiemmin myös, että vierastavaa lastamme ei saisi nostaa syliin varoittamatta). Nyt lapsetkin ovat jo hieman verran isompia, että kokevat outona mummoa, jonka vuorovaikutuksella ei ole välimuotoja: hän on joko äärimmäisen tunkeileva ja kaikkeen osallistuva tai sitten passiivis-aggressiivisesti etäinen, ja tuolloin soittelee kaikille marttyyrina, kun meille ei mikään käy ja hän silti yrittää tulla toimeen kun ovathan ne lapset ykkösiä hänen elämässään.

Itse en enää jaksa. Ja kyllä, anoppini on myös tavaran roudaaja ja hamstraaja, tämän olemme saaneet sisustuksen osalta kuriin jokseenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko toi loputon tavaroiden roudainen alempien sosiaaliryhmien ongelma?

Tekeekö sitä sellaiset vanhemmat, joilla itsellä on ollut pulaa rahasta ja tavaroista tai eivät ole saaneet apua vanhemmiltaan? 

Omasta kokemuksesta sanon, että kyllä. Mun äiti on elänyt tosi köyhän lapsuuden, asuivat iso perhe pienessä asunnossa, omia tavaroita oli vain muutama ja nälkäkin joskus vaivasi. Uskon että tästä syystä äidillä menee kaikki aina överiksi. Kun leipoo, leipoo sitten esim. 8 pellillistä pullaa vaikka syöjiä on vain kaksi. Ostanut ja kerännyt pikkuhiljaa meille lapsille sinänsä ihan kivoja astiasarjoja tai muuta. Mutta sekin menee överiksi. Jossain vaiheessa toivoin Iittalan Kivi-tuikkuja. Niitä tuli muutamassa kuukaudessa yli 20. Äiti ei meinannut millään uskoa, että ei tarvita eikä haluta enempää. ”nehän on niin nättejä ja toivoit niitä, on se nyt kumma kun ei kelpaa”. Yritä siinä sitten selittää, että kiitos tykkään kyllä, mutta liika on liikaa. Ei usko, vaan tuo lisää.

Itse olen kieltänyt esinelahjat ellei niitä voi lukea, syödä tai kierrättää. Näin niiden tuojille on jäänyt vähän liikkumavaraa ja ovatkin toimineet aivan kiitettävästi rajoitusten puitteissa. Usein tuleekin joku kirja jonka mukana tulee suullinen varauslista seuraavista lukijoista, se on mielestäni aivan oikein.

Sisustusesineitä kukaan ei kyllä julkeaisi tuodakaan, vanhemmat sukulaiset ovat joskus "loppusuoralla" ollessaan lahjoittaneet minulle esineen josta olen pitänyt ja ne ovatkin mukavia muistoja. Useimmiten nämä ovat jotain sellaista pientä hassua jolle löytyy paikka jostakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myy matto ja muu roina eteenpäin ja osta rahoilla uusi matto. Niin minä teen kun anoppi kantaa meille tarpeetonta ja oman makunsa mukaista tavaraa. Aikansa yritti ja sitten luovutti kun huomasi että ei ne ole esillä koskaan. Nyt saa olla sisustusrintamalla rauhassa, yhdenlainen onni sekin.

Vähän se on hermostunut joskus kun ostamansa tavara ei ole kelvannut ja olen laittanut eteenpäin (miehen myötävaikutuksella), olen aina sanonut että me emme ole tavaroita pyytäneet ja ne saa lahjan saaja laittaa eteenpäin vaikka heti.

Suoraa ja hyvää kommunikointia.

Eiköhän kaikilla ala olla tavaraa yllin kyllin. Omat lapseni (eivät heidän puolisonsa) saavat minulta rahalahjan. Jos haluavat käyttää perheeseensä niin hyvä niin. Jos eivät niin saavatpa jotain ylimääräistä itselleen.

Kahden pojan ja yhden tytön äiti

Niin, ja testamenttikin on tehty. Niin, että lasten puolisot rajataan testamentin ulkopuolelle. Minusta eivät hyödy muut kuin omat lapseni.

Mitäs sitten kun se lapsi testamenttaa kaiken puolisolleen? Mulla on sisko, olemme molemmat lapsettomia. Isä on rajannut meidän puolisot testamentissaan ulkopuolelle. Ilmeisesti hänen mielestään on parempi, että omaisuus menee meidän kuoltua valtiolle, kuin meille tärkeille ihmisille, kuten aviopuolisolle ja heidän lapsilleen/suvulleen...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.

t. laatua arvostava anoppi

Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.

Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?

Ohhoh näitä. Onneksi mun anoppi on edes tälläisissä asioissa järkevä, eikä raahaa turhaa roinaa mukanaan. Appivanhemmat eivät muutenkaan kyllä ole kiinnostuneita meidän elämästä, se täytyy sanoa. Kylässä käyvät pari kertaa vuodessa, ja viipyvät puolisen tuntia kerrallaan. Asutaan samassa kaupungissa. Meidät pyydetään käymään vain, kun tarvitsevat apua jossakin, ja jouluna. Jouluna tulee kaikenmaailman tavallista piparipakettia, mitä ei kumpikaan syö kun molemmilla on keliakia. Asiasta on moneen kertaan sanottu, mutta ei vaan kiinnosta. No, keksipaketit onneksi tekevät kauppansa molempien työpaikoilla, joten niistä on helppo hankkiutua eroon. Turhaan vaan meidän työkavereille herkkuja ostelevat, mutta en kyllä sinänsä valita yhtään. Parempi näin.

Kevyt painajainen :D

Myy eitoivotut sisustusjutut ja osta tilalle jotain mistä pidät, muista mainita "anopille" paljonko sait myymästäsi ja mitä ostit tilalle.

Tai kanna  ne hänen luokseen ja sano ettette tarvitse niitä. Eiköhän mene vähitellen jakeluun jos saa krääsänsä takaisin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.

t. laatua arvostava anoppi

Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.

Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?

Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois. 

Vierailija kirjoitti:

Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.

t. laatua arvostava anoppi

Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Minusta täällä on tehty tuosta Viikki/Töölö-pariskunnasta hieman liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä hyvin vähäisen tiedon perusteella. Ja moni tuntuu katsovan tilannetta hieman ruusuisten lasien läpi.

Myös meidän lapselle on kaksio hankittuna opiskeluajan kämpäksi ja ihan tarkoituksella hankittiin sen kokoinen asunto, että siihen tarvittaessa kaksikin mahtuu. Mutta jos seurustelukumppani asuu soluasunnossa (niin kuin meidänkin tapauksessa), totta kai siinä on vaarana että on houkutus mukavuussyistä muuttaa sinne seurustelukumppanin asuntoon jo ennen kuin suhde on muuten siinä pisteessä, että yhteenmuutto voisi olla ajankohtaista. Nykylainsäädännöllä ei voi myöskään olla huomioimatta tuollaisen liikkeen taloudellisia vaikutuksia. Jos yhteenmuuton myötä toinen menettää asumistuen, niin on parempi että sitä yhteenmuuttoa lykätään kunnes ollaan puolin ja toisin valmiita ottamaan vastuuta toisesta myös taloudellisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.

t. laatua arvostava anoppi

Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?

Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.

t. laatua arvostava anoppi

Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?

Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?

Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.

t. laatua arvostava anoppi

Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?

Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?

Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat? 

Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?

Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...

Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.

Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.

Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....

Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.

Moni isovanhempi ei osaa arvioida lapsen kokoa oikein. Olen kaupassa töissä ja tämä on nähty monta kertaa. Yleensä otetaan vähän suurempi varmuuden vuoksi. Se on sitten pari vuotta vanhemmalle. On niitäkin, jotka ostavat liian pieniä. Monilla on mukana koko (on kysytty etukäteen), mutta sitä ei sitten uskotakaan. No eihän se Heikki tuohon enää mahdu! Kyllä se Maija on niin siro sintti. Niilo on vasta viisi mutta iso kokoisekseen. Otetaanpa tuo 8-vuotiaalle tarkoitettu.

Useinmiten siis silkka vahinko, ei tarkoituksella osteta ihan hirveän suurta tai pientä.

Tai eihän tuo tavallaan ole vahinko, vaan minun silmiin enemmänkin huono yritys osoittaa vanhemmille että minä osaan tämän homman paremmin..

Itse kummitätinä ja tätinä en ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan. Sillähän osoitetaan ettei kunnioiteta vanhemman näkemystä lapsestaan.

Olen eri, mutta myös lastenvaateliikkeessä työskennellyt. Kyllä se monilla on ihan oikeasti kyse siitä vaatteesta, joka näyttää vääränkokoiselta, ei miltään yli kävelyltä. Monista, etenkin vanhemmista ihmisistä joku yksittäinen vaate saattaa näyttää liian isolta/pieneltä, kun se lapsi ei ole mukana.

Ja tätä tapahtuu ihan jo itselleni kaupassa. En millään välillä voi uskoa, että minun pitää ottaa nuorimmalleni jo isompi koko, sillä ne näyttävät kaupassa hirveän isoilta. Mielestäni rekissä roikkuessaan se pienempi koko näyttää sopivammalta, mutta ei vain ole. Se oma muistikuva hieman hämärtyy siitä lapsen koosta kun lapsi ei ole mukana. Etenkin tätä voi tapahtua vielä enemmän mummoille, tädeille ym sukulaisille, jotka eivät ole läsnä arjessa joka päivä.

Toki silti pitäisi vain uskoa se vanhempien ilmoittama koko, mutta ei se aina ole pahuutta ja ilkeyttä kun niitä vääriä kokoja ostetaan. Sanotaanko, että ajattelemattomuutta enemmänkin. Ja onneksi useassa liikkeessä saa vaihtaa, jos siis uutena ostettu.

Mun anoppi tosiaan ostaa sen muutaman vuoden kasvunvaraa, kun aina niitä hihoja/lahkeita voi kääriä.  Ja kyse on kyllä anopin jostain omasta päähänpistosta. Luulee kai, että aloitetaan niiden pito heti, ja sit sitä samaa paitaa käytetään lapsella 3 vuotta? Ihan pienille vauvoille ostaessa ymmärrän, ettei osta just sopivaa, vaan seuraavan tai sitä seuraavan koon, mutta parin kuukauden ikäiselle kokoa 110? Sitten kitisee selän takana, kun miniä ei käytä hänen ostamia vaatteita. Eivät pääse käyttöön, koska ovat yleensä epäkäytännöllisiä ja väärän kokoisia. Ja mun silmään rumia. 

Lastenvaatteet on ihan hirveitä ostaa. Merkistä riippuu onko tietty koko iso vai pieni vai sopiva. Lisäksi ainakin mun tutut on tarkkoja kaula-aukosta, neppareiden ja vetoketjujen ym. sijainnista sun muusta, koska vaikuttavat niin paljon käytettävyyteen. Itsellä ei lapsia ole, joten mieluummin annan sitten lahjakortin johonkin lastenvaatekauppaan, kun en oikeasti tiedä mikä sitten tulisi käyttöön ja mikä ei.

Me saamme anopilta myös ”sisustuslahjoja”. Joka kerta hän tuo mukanaan jonkun pienen ”lahjan”, joka on yleensä jotain pientä sisustuskrääsää, sellaista, mitä Tiimarista joskus lapsena sai ostettua. Esimerkkeinä pienen pieni roikkuva enkeli, jääkaappimagneetti, jossa lukee jokin jouluvärssy, huovutettu koriste-eläin, pienen pieni sydämenmuotoinen metallipurkki, johon ei mahdu mitään ym ym.

Pahimpia ovat joulut, kun tätä tilpehööriä saa oikein lahjapaperiin käärittynä miljoonassa pienessä paketissa. Mitään kunnollisia lahjoja ei olla varmaan koskaan saatu, jos jotain juhlapöydän konvehteja tai villasukkia ei oteta lukuun. Miksi niitä lahjoja pitää väkisin antaa, jos ei keksi mitään tai jos ei ole varaa ostaa mitään tarpeellista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.

t. laatua arvostava anoppi

Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.

Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?

Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?

Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat? 

Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.

Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.