Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää, kun poikaystävän äiti ostaa kaikkea sisustuskrääsää meille
19.11.2017 |
Tykkään siis muuten poikaystävän äidistä.
Keväällä osti poikaystävälle maton synttärilahjaksi. Kysyi mun mielipidettä, ja sanoin sen olevan liian värikäs meille, mutta silti tyrkkäs sen poikaystävälle. Nyt meillä on makuuhuoneessa rumin matto ikinä. Nyt osti meille jonkun ihme lasipurkin missä on kaiken maailman röyhelöä ympärillä.
Pitääkö mun oikeasti alkaa kylmästi heittämään kaikki roskiin hänen nähdensä, kun ei mee ymmärrykseen, ettei me tarvita mitään sisustuskrääsää?
Esimerkiksi lyhty jonka häneltä sain joululahjaksi meni suoraan vanhempieni mökille, purkki jonka nyt toi meille meni heti anopin lähdettyä kaapin perälle ja tuon maton tilalle olen jo puoli vuotta etsinyt kohtuuhintaista ja nättiä mattoa, kun mulla ei opiskelijana ole varaa ostaa ja poikaystävää ei sisustus kiinnosta, eikä näin ollen suostu ostamaan uutta tilalle.
Mua suoraan sanottuna hävettää pyytää ketään ees kylään tuon maton takia, kun muuten sisustus on simppeliä ja värimaailma on mustaa, harmaata, valkoista ja kromia ja sitten makuuhuoneessa on saatanan iso matto missä on sinistä, pinkkiä, oranssia, ruskeaa vihreää ja keltaista.
Kommentit (474)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on yksi vallankäytön keino ja tehokas tapa puuttua lapsensa elämään. Osaako muuten olla ihmisiksi, vai jyrääkö oman mielensä mukaan kaikessa muussakin?
Mulla anoppi on harrastanut samaa. Mä sanoin, mieskin sanoi, että kiitos, mutta ei tarvita lisää krääsää. Ensin nätisti, sitten hyvinkin tiukasti. Ei mennyt perille. Tavaratulva jatkui aina vaan. Ja kun anopin mielestä kaiken tulee olla ruskea ja mattaa. Ja mitä sen väliä vaikka vaasista puuttuu pala, elämisen jälkiä...
Sitten meille tuli vauva, ja tavaraa suorastaan satoi. Tähän vielä semmoinen kateus-käänne, kun anoppi oli ihan sairaan kateellinen kaikesta mitä mun äiti osti vauvalle. Jostain syystä alkoi ostella/tuoda samankaltaisia tavaroita, mitä äitini oli ostanut. Kaiken huippu lienee se, että mun vanhemmat osti vauvalle vaunut, niin anoppi raahasi meille jotkut ulkovarastossa ikuisuuden lojuneet 39 vuotta vanhat miehen isoveljelle aikoinaan ostetut vaunut. Ei jostain syystä tulleet käyttöön, renkaatkin murenivat kun pari metriä lykkäs vaunuja.
Mun anoppi on muutenkin rajaton ja varsin katsea tapaus. Sain onnekseni suututettua anopin niin pahasti, ettei enää käy, eikä tuo enää krääsää, paitsi lapsille. Halpoja, laaduttomia leluja, jotka on rikki vartissa, tai muuten vaan epäsopivia tavaroita. Toi esim. vauvan puuhamaton 1-vuotislahjaksi, ja vaatteissa "riittävästi" kasvuvaraa, muutamia vuosia. Kyllähän kokoa 74 käyttävälle voi pistää koon 110 housut, vähän vaan käärii lahkeita.
Tähän loppuun vielä se, että anoppi on käsityöharrastaja, ja arvostaa itse tehtyä vähän liikaakin. Mitä sitten onko tavara käyttökelpoinen, kunhan se on itse tehty....
Toi on niin outoa, että miks pitää ostaa vaatteita mitkä käy lapselle vasta vuosien päästä. Ja vielä kirpparilta. Kyllä kirppareilta löytyy sitten vuosienkin päästä vaatetta. Olen heittänyt suoraan keräykseen. Ei ole tilaa säilöä.
Moni isovanhempi ei osaa arvioida lapsen kokoa oikein. Olen kaupassa töissä ja tämä on nähty monta kertaa. Yleensä otetaan vähän suurempi varmuuden vuoksi. Se on sitten pari vuotta vanhemmalle. On niitäkin, jotka ostavat liian pieniä. Monilla on mukana koko (on kysytty etukäteen), mutta sitä ei sitten uskotakaan. No eihän se Heikki tuohon enää mahdu! Kyllä se Maija on niin siro sintti. Niilo on vasta viisi mutta iso kokoisekseen. Otetaanpa tuo 8-vuotiaalle tarkoitettu.
Useinmiten siis silkka vahinko, ei tarkoituksella osteta ihan hirveän suurta tai pientä.
Tai eihän tuo tavallaan ole vahinko, vaan minun silmiin enemmänkin huono yritys osoittaa vanhemmille että minä osaan tämän homman paremmin..
Itse kummitätinä ja tätinä en ymmärrä tuollaista käytöstä ollenkaan. Sillähän osoitetaan ettei kunnioiteta vanhemman näkemystä lapsestaan.
Olen eri, mutta myös lastenvaateliikkeessä työskennellyt. Kyllä se monilla on ihan oikeasti kyse siitä vaatteesta, joka näyttää vääränkokoiselta, ei miltään yli kävelyltä. Monista, etenkin vanhemmista ihmisistä joku yksittäinen vaate saattaa näyttää liian isolta/pieneltä, kun se lapsi ei ole mukana.
Ja tätä tapahtuu ihan jo itselleni kaupassa. En millään välillä voi uskoa, että minun pitää ottaa nuorimmalleni jo isompi koko, sillä ne näyttävät kaupassa hirveän isoilta. Mielestäni rekissä roikkuessaan se pienempi koko näyttää sopivammalta, mutta ei vain ole. Se oma muistikuva hieman hämärtyy siitä lapsen koosta kun lapsi ei ole mukana. Etenkin tätä voi tapahtua vielä enemmän mummoille, tädeille ym sukulaisille, jotka eivät ole läsnä arjessa joka päivä.
Toki silti pitäisi vain uskoa se vanhempien ilmoittama koko, mutta ei se aina ole pahuutta ja ilkeyttä kun niitä vääriä kokoja ostetaan. Sanotaanko, että ajattelemattomuutta enemmänkin. Ja onneksi useassa liikkeessä saa vaihtaa, jos siis uutena ostettu.Mun anoppi tosiaan ostaa sen muutaman vuoden kasvunvaraa, kun aina niitä hihoja/lahkeita voi kääriä. Ja kyse on kyllä anopin jostain omasta päähänpistosta. Luulee kai, että aloitetaan niiden pito heti, ja sit sitä samaa paitaa käytetään lapsella 3 vuotta? Ihan pienille vauvoille ostaessa ymmärrän, ettei osta just sopivaa, vaan seuraavan tai sitä seuraavan koon, mutta parin kuukauden ikäiselle kokoa 110? Sitten kitisee selän takana, kun miniä ei käytä hänen ostamia vaatteita. Eivät pääse käyttöön, koska ovat yleensä epäkäytännöllisiä ja väärän kokoisia. Ja mun silmään rumia.
Lastenvaatteet on ihan hirveitä ostaa. Merkistä riippuu onko tietty koko iso vai pieni vai sopiva. Lisäksi ainakin mun tutut on tarkkoja kaula-aukosta, neppareiden ja vetoketjujen ym. sijainnista sun muusta, koska vaikuttavat niin paljon käytettävyyteen. Itsellä ei lapsia ole, joten mieluummin annan sitten lahjakortin johonkin lastenvaatekauppaan, kun en oikeasti tiedä mikä sitten tulisi käyttöön ja mikä ei.
Meille on ostettu mm. talveksi jostain T-paita, joka ei mene millään enää seuraavana kesänä, myös kirpputori”löytöjä” olemme usein saaneet mm. 4 kk ikäiselle pitkähihainen paita (huom ei body), jollaisia emme ikinä käyttäneet, sillä ne olivat epäkäytännöllisiä toisin kuin bodyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No silti mielestäni pitäisi anopin ajatella että jos asunnossa asuu joku muukin , on hänelläkin valta päättää sisustamisesta. Eli olisiko kannattanut ostas jotain muut lahjaksi eikä noin massiivista.
Eihän häälahjaksikaan yleensä.osteta toisten kotiin huonekaluja tai muuta tekvisiittaa kysymättä hääparilta millaista.
Mahtaakohan aloittajan äiti kysyä tyttärelleen syntymäpäivälahjaa ostaessaan tyttärensä poikaystävältä, mitä hän saa ostaa ja mitä ei?
Mun äiti ei osta mitään sisustukseen liittyvää meille ilman, että olemme itse makutuomareina. Eikä anoppi kysynyt missään vaiheessa poikaystävältäni mitä hän haluaisi lahjaksi.
Eikä edes sitä, kelpaako hänen ostamansa matto poikaystävällesi?
Kannattaa nyt puhua poikaystävän kanssa, jotta hän puhuu äidilleen. On ihan tavallista, että ihmiset ostavat läheisilleen sellaisia asioita, joita ovat tottuneet ostamaan. Jos poikaystäväsi äiti on ennenkin ostanut pojalleen sisustukseen liittyviä juttuja, hän tekee sitä nytkin. Sen vuoksi poikaystävisi pitää ihan itse sanoa äidilleen, ettei enää halua äidiltään mitään sisustusjuttuja. Ei riitä, että sinä sanot vaan sen pitää tulla poikaystäväsi suusta.
Olen anoppi ja poikani ollessa vielä poikamies saatoin ostaa hänelle kaikenlaista kotiinsa. Kun hän meni parisuhteeseen ja sanoi, että tyttöystävän sisustusmaku on hyvin erilainen, lakkasin ostamasta. Nykyisin ostan pojalleni lahjaksi jotain henkilökohtaista kuten kausikortin lätkämatseihin, lahjakortin vaateliikkeeseen tms. Tyttärelleni ostan sisustusjuttujakin, mutta hän osaa ihan itse kertoa, jos jokin sisustusjuttu ei ole vävyni mieleen.
Ei ole sisustusjuttuja hirveämmin ostellut ennen. Nyt yhteenmuuton jälkeen on alkanut ostelemaan. Ei mua haittaisi lakanat ja pyyhkeet, koska ovat käyttötavaroita ja niitä eivät ulkopuoliset näe, kun taas iso matto näkyy. Samoin viime visiitin aikana oli tuonut jonkun pitsisomisteisen purkin meille. Jos mä tykkäisin romanttisesta tyylistä, niin varmasti se meillä näkyisi, mutta kun mä suoraan sanottuna inhoan romanttista tyyliä.
Edelleen: laitat poikaystäväsi sanomaan äidilleen, että EI YHTÄÄN MITÄÄN sisustusjuttuja enää teille. Jos poikaystäväsi äiti edelleen niitä senkin jälkeen tuo, heitätte roskikseen. Minä ainakin haluan kuulla omilta lapsiltani enkä heidän puolisoiltaan, miten lapseni haluavat minun toimivan.
Eli et kunnioita lastesi puolisoita lainkaan, jos he pyytävät sinua olemaan ostamatta yhtään sisustusesinettä, mattoa, verhoa jne? Se ei ole pelkästään lapsesi koti vaikka kuinka niin haluaisit ajatella. Kuulostat juuri omalta anopiltani, joka yrittää kävellä ylitseni kaikessa. Hän yrittää päättää jopa sen, missä järjestyksessä meidän olohuoneessa huonekalujen tulisi olla, sillä hänellä on oikeus poikansa kodissa sanella..
Tietenkään se ei ole vain lapseni koti, mutta lapseni tehtävä on ihan itse keskustella sisustusasioista puolisonsa kanssa. Minä en puutu heidän keskinäisiiin sopimuksiinsa sisustamisesta. Kun minä ostan pojalleni tai tyttärelleni syntymäpäivälahjan, niin mikäli lapseni ei halua jotain asiaa minulta lahjaksi (kuten sisustusjuttuja), hän sanoo sen minulle. Eikä niin, että hän käskee puolisonsa sanoa sen minulle. Hänen puolisonsa taas kertoo minulle, mitä ei halua itselleen ostettavan syntymäpäivälahjaksi eikä niin, että hän laittaa lapseni sanomaan sen minulle. Se sanoo, jonka lahjoista on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?
Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?
Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat?
Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.
Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää omaa aikaansa selvittelemällä ei toivotun tavaran arvoa netistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Sanot avoanopillesi että ei kä ja Ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?
Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?
Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat?
Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.
Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.
No joo jos siinä matossa lukee, että tämä on käsintehty matto nimeltä se ja se. Google löytää aika monta mattoa jos laittaa vaan vaikka ruma sinivihreä matto.
Hyvää päivää Sinullekin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?
Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?
Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat?
Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.
Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää omaa aikaansa selvittelemällä ei toivotun tavaran arvoa netistä?
Miksi kenenkään pitäisi kertoa, miten paljon lahjaksi annettu tavara on maksanut? (lihavoin aiemmasta kohdan, johon aiemmat kommenttini olivat vastauksena). Mutta aivan totta, itselleen tarpeettoman tai epämieluisan tavaran voi heittää vaikka roskikseen, lahjoittaa pois tai myydä eurolla. Ihan sama, onko se maksanut 30 € vai 3000€, jos ei ole tarvinnut käyttää omia rahojaan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Mullekin tarjosi miehen sukulainen ikivanhaa soppakulhoa. Oli aivan upea kulho, mutta hän halusi sen tulevan käyttöön. Ei meillä ole käyttöä soppakulholle, joten en sitten ottanut. Kyse ei ollut epäkiitollisuudesta, vaan antajan kunnioittamisesta. Pitäköön mieluummin itse kulhonsa, ja etsiköön sille omistajan, jolla on sille käyttöä. Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, minkä hintainen jokin esine on. Jos sille ei ole käyttöä, eikä antaja halua sitä myytävän eteenpäin, niin en ota sitä meille viemään tilaa. Etsiköön antaja jonkun, joka kyseistä esinettä tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?
Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?
Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat?
Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.
Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää omaa aikaansa selvittelemällä ei toivotun tavaran arvoa netistä?
Miksi kenenkään pitäisi kertoa, miten paljon lahjaksi annettu tavara on maksanut? (lihavoin aiemmasta kohdan, johon aiemmat kommenttini olivat vastauksena). Mutta aivan totta, itselleen tarpeettoman tai epämieluisan tavaran voi heittää vaikka roskikseen, lahjoittaa pois tai myydä eurolla. Ihan sama, onko se maksanut 30 € vai 3000€, jos ei ole tarvinnut käyttää omia rahojaan siihen.
Eri
Aivan, nyt kun saisi nuo anopitkin ymmärtämään, että epämieluisaa tavaraa ei tarvitse pitää. Tuossahan tuo varakas anoppi paheksuu selkeästi kun lapsen perheelle epämieluisista matoista hankkiuduttiin eroon ja tilalle hommattiin mieluinen matto.
Anoppi ilmeisesti oletti, että lapsensa ja hänen vaimo jostain osaisivat arvata miten kallis lahja oli ja siten lahja olisi muuttunut mieluisaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Mullekin tarjosi miehen sukulainen ikivanhaa soppakulhoa. Oli aivan upea kulho, mutta hän halusi sen tulevan käyttöön. Ei meillä ole käyttöä soppakulholle, joten en sitten ottanut. Kyse ei ollut epäkiitollisuudesta, vaan antajan kunnioittamisesta. Pitäköön mieluummin itse kulhonsa, ja etsiköön sille omistajan, jolla on sille käyttöä. Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, minkä hintainen jokin esine on. Jos sille ei ole käyttöä, eikä antaja halua sitä myytävän eteenpäin, niin en ota sitä meille viemään tilaa. Etsiköön antaja jonkun, joka kyseistä esinettä tarvitsee.
Tuon ymmärrän oikein hyvin, jos kyseessä on esine, joka esim halutaan säilyttää suvussa tai muutoin ei haluta luopua siitä kokonaan. Silloin ei tietenkään kannata ottaa kaappiensa täytteeksi tavaroita, joilla ei tee mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annettiin kerran pojalle ja miniälle lahjaksi pari noin 1500 euron käsinsolmittua mattoa, kun muuttivat yhteen. Meni varmaan puoli vuotta, kun miniä oli vienyt ne kirpputorille ja myynyt tyylin 20e/kpl :(. Tilalle joku valkoinen akryylirätti Ellokselta. Sellainen miniä meillä. Hyvä asia, ettei kuitenkaan pilalle passattu.
t. laatua arvostava anoppi
Nämä on niitä kaikista omituisimpia lahjoja; annetaan hemmetin kalliita tavaroita, mutta ei vaivauduta selvittämään onko ne saajan maun mukaisia lainkaan. Tuntuu enemmän v-ttuilulta, kuin miltään muulta. Vähän sama homma, kuin jos pyytäisin miestäni etsimään mulle hyvän läppärin, ja hän ostaakin pöytäkoneen. Joo, onhan se tietokone, mutta ei se vastaa sitä, mitä minä haluan ja tarvitsen.
Tuohon ylempään, laatua arvostavaan anopin kommenttiin: mikäli tuo on totta niin miksi ette mitenkään antaneet ymmärtää kuinka arvokkaasta lahjasta oli kyse jotta miniä olisi osannut myydä ne oikeaan hintaan?
Tai miksi ette antaneet rahana 3000 euroa?
Ohis...eiköhän aikuinen ihminen osaa itsekin selvittää, minkä arvoisia saamansa esineet ovat?
Miten jostain matosta osaisi edes ajatella, että olisi 3000 arvoinen lahja? Täytyy olla täysi typerys jos ostaa toiselle, etenkin tietämättä toisen makua, jotain noin kallista, eikä kerro minkä arvoisesta lahjasta on kyse.
Voi hyvää päivää: Google. Sieltä voi etsiä ihan mitä vaan.
Miksi kenenkään pitäisi käyttää omaa aikaansa selvittelemällä ei toivotun tavaran arvoa netistä?
Miksi kenenkään pitäisi kertoa, miten paljon lahjaksi annettu tavara on maksanut? (lihavoin aiemmasta kohdan, johon aiemmat kommenttini olivat vastauksena). Mutta aivan totta, itselleen tarpeettoman tai epämieluisan tavaran voi heittää vaikka roskikseen, lahjoittaa pois tai myydä eurolla. Ihan sama, onko se maksanut 30 € vai 3000€, jos ei ole tarvinnut käyttää omia rahojaan siihen.
Eri
Aivan, nyt kun saisi nuo anopitkin ymmärtämään, että epämieluisaa tavaraa ei tarvitse pitää. Tuossahan tuo varakas anoppi paheksuu selkeästi kun lapsen perheelle epämieluisista matoista hankkiuduttiin eroon ja tilalle hommattiin mieluinen matto.Anoppi ilmeisesti oletti, että lapsensa ja hänen vaimo jostain osaisivat arvata miten kallis lahja oli ja siten lahja olisi muuttunut mieluisaksi.
Otinkin kantaa vain siihen, miksi lahjan antajan pitäisi kertoa, minkä arvoisesta lahjasta on kyse. En ole koskaan lahjoja antaessani kertonut lahjan saajalle, minkä arvoinen lahja on. Jos ei jostain saamastaan tykkää, ei siitä tykkää, vaikka se olisi maksanut maltaita. Ainoa, millä on tuossa tapauksessa merkitystä, on jälleenmyyntiarvo. Ja sekin vain siinä tapauksessa, että haluaa myydä saamansa lahjan ja saada siitä mahdollisimman paljon rahaa. Jälleenmyntiarvoa voi selvittää netistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Mullekin tarjosi miehen sukulainen ikivanhaa soppakulhoa. Oli aivan upea kulho, mutta hän halusi sen tulevan käyttöön. Ei meillä ole käyttöä soppakulholle, joten en sitten ottanut. Kyse ei ollut epäkiitollisuudesta, vaan antajan kunnioittamisesta. Pitäköön mieluummin itse kulhonsa, ja etsiköön sille omistajan, jolla on sille käyttöä. Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, minkä hintainen jokin esine on. Jos sille ei ole käyttöä, eikä antaja halua sitä myytävän eteenpäin, niin en ota sitä meille viemään tilaa. Etsiköön antaja jonkun, joka kyseistä esinettä tarvitsee.
Tuon ymmärrän oikein hyvin, jos kyseessä on esine, joka esim halutaan säilyttää suvussa tai muutoin ei haluta luopua siitä kokonaan. Silloin ei tietenkään kannata ottaa kaappiensa täytteeksi tavaroita, joilla ei tee mitään.
Ilmeisesti nämä koinsyömät matot ja risat huonekalut ovat myös tälläisiä sukukalleuksia joiden halutaan pysyvän suvussa, kun niitäkään ei saisi pois heittää, saati kieltäytyä vastaanottamasta. Luojan kiitos itsellä ei ole sukulaisia ketkä tuppaisivat ylimääräroinaa meille säilytykseen. Ystävälleni kävi niin, että porukka kilpaa lahjoitti huonekaluja ja tavaraa, kun he muuttivat isoon taloon. Sieltä pois muuttaessa alkoikin show siitä, mitä he aikovat sille kaikelle tehdä, "ettei kai vaan myy, emme me niitä myytäväksi antaneet"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Hoitovapaalla olo ei tarkoita sitä, että olisi rahasta pulaa. Hoitovapaalla ollaan yleensä, kun se on mitoitettu tuloihin sopivaksi - näin siis normaalin elämänhallinnan omaavilla ihmisillä, eli niin kai pojallasikin? Vai eikö poikasi osaa huolehtia perheensä taloudesta?
Jestas tuo on ärsyttävintä ikinä, pidetään kotona olevaa äitiä jonain hyväntekeväisyyskohteena. Ei kuule ne äidit kotona ole, joiden pitää tavaraa myydä elääkseen kohtuullisesti.
Minulla rasitti jo pieneksi menneiden vaatteide myynti, monesti myinkin pilkkahintaan, kun vaateläjät kotona ärsyttivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Mullekin tarjosi miehen sukulainen ikivanhaa soppakulhoa. Oli aivan upea kulho, mutta hän halusi sen tulevan käyttöön. Ei meillä ole käyttöä soppakulholle, joten en sitten ottanut. Kyse ei ollut epäkiitollisuudesta, vaan antajan kunnioittamisesta. Pitäköön mieluummin itse kulhonsa, ja etsiköön sille omistajan, jolla on sille käyttöä. Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, minkä hintainen jokin esine on. Jos sille ei ole käyttöä, eikä antaja halua sitä myytävän eteenpäin, niin en ota sitä meille viemään tilaa. Etsiköön antaja jonkun, joka kyseistä esinettä tarvitsee.
Tuon ymmärrän oikein hyvin, jos kyseessä on esine, joka esim halutaan säilyttää suvussa tai muutoin ei haluta luopua siitä kokonaan. Silloin ei tietenkään kannata ottaa kaappiensa täytteeksi tavaroita, joilla ei tee mitään.
Ilmeisesti nämä koinsyömät matot ja risat huonekalut ovat myös tälläisiä sukukalleuksia joiden halutaan pysyvän suvussa, kun niitäkään ei saisi pois heittää, saati kieltäytyä vastaanottamasta. Luojan kiitos itsellä ei ole sukulaisia ketkä tuppaisivat ylimääräroinaa meille säilytykseen. Ystävälleni kävi niin, että porukka kilpaa lahjoitti huonekaluja ja tavaraa, kun he muuttivat isoon taloon. Sieltä pois muuttaessa alkoikin show siitä, mitä he aikovat sille kaikelle tehdä, "ettei kai vaan myy, emme me niitä myytäväksi antaneet"...
Tuollainen on varmasti äärettömän ärsyttävää. Minä olen säästänyt kuolinpesistä vain sellaisia esineitä, joilla olen sillä hetkellä tai tulevaisuudessa arvellut olevan jälleenmyyntiarvoa tai joilla on mulle itselleni ollut tunnearvoa. Jos on ollut tunnearvoa, niistä en ole aikeissakaan luopua vaan pidän itse. Kaiken muun käyttökelpoisen irtamiston kiikutin kierrätyskeskukseen jo kuolinpesiä tyhjentäessäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
Toki tiedostan mahdollisuuden myydä ei toivottua tavaraa mutta kun sekin vie lahjansaajan aikaa ja vaivaa. Aika törkeää viedä omat ei toivotut tavarat muiden vaivoiksi. Miksi et muuten itse myynyt maitokannuasi eteenpäin?
Tietenkin se vie aikaa ja vaivaa. Juuri siksi en myynytkään sitä itse, koska mulla ei ole ylimääräistä rahantarvetta. Poikani perheellä käsittääkseni olisi ollut (miniäni oli hoitovapaalla), mutta ilmeisesti olisi ollut liian vaivalloista myydä kannu pois. Tyttärelleni kannu kelpasi (vaikka ei ole edes erityistä rahantarvetta), oli selvittänyt hinnan ja laittanut kannusta ilmoituksen nettiin. Samana päivänä ostaja oli hakenut kannun pois ja tyttärelläni monta sataa euroa lisää rahaa. Mutta kuten tyttäreni sanoi, hän haluaa mun tarjoavan kaikkea arvotavaraa ensin hänelle. Hänelle kun yleensä kelpaa kaikki, minkä voi myydä eteenpäin. En ole sen jälkeen enää vaivannut poikaani ja miniääni itselleni tarpeettomilla tavaroilla.
Hoitovapaalla olo ei tarkoita sitä, että olisi rahasta pulaa. Hoitovapaalla ollaan yleensä, kun se on mitoitettu tuloihin sopivaksi - näin siis normaalin elämänhallinnan omaavilla ihmisillä, eli niin kai pojallasikin? Vai eikö poikasi osaa huolehtia perheensä taloudesta?
Jestas tuo on ärsyttävintä ikinä, pidetään kotona olevaa äitiä jonain hyväntekeväisyyskohteena. Ei kuule ne äidit kotona ole, joiden pitää tavaraa myydä elääkseen kohtuullisesti.
Minulla rasitti jo pieneksi menneiden vaatteide myynti, monesti myinkin pilkkahintaan, kun vaateläjät kotona ärsyttivät.
Pojaltani kuitenkin kuulin, että oli välillä tiukkaa laskujen maksamisessa yhden ihmisen palkalla, kun ylitöitäkään ei ollut tarjolla jatkuvasti. Mutta ymmärsin kyllä oikein hyvin, että heillä ei ole kiinnostusta laittaa saamiaan tavaroita myyntiin enkä ole sen koommin heille mitään tarjonnutkaan. Tyttärelleni ei ole liian vaivalloista googlettaa hinta-arviota, napata esineestä kuvaa ja laittaa myynti-ilmoitusta nettiin. Saapahan tehtyä niilläkin rahoilla ulkomaanmatkoja ja osteltua itselleen kaikenlaista mieluista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuorille naisille kelpaa nykyisin ikean valkoinen lastulevy. Hassua, että voidaan ostaa kolmen tonnin merkkilaukku, mutta kotiin ei saa yhtä kunnollista mattoa hankittua. Täällä ihmeteltiin, miksi mm. minä olen ostanut niin kalliita mattoja. En ole ostanut vaan antanut. Ja poikani pyynnöstä. Miniä ei vain tunnu aina osaavan arvostaa laatuakaan.
t. laatua arvostava anoppi
Minä tarjosin pojalleni vanhaa Arabian maitokannua. Toi sen takaisin, koska miniäni ei ollut tykännyt siitä. Tarjosin maitokannua tyttärelleni ja hänelle se kelpasi. Tyttö oli selvittänyt maitokannun arvon ja hinta oli lähes 1000 €. Oli iloinen, kun miniälleni ei kelvannut ja sanoi, että mun kannattaa tarjota kaikkia sellaisia esineitä aina ensin hänelle ja sitten vasta pojalleni.
Kallis hinta ei automaattisesti tarkoita, että tavara on kaunis saajan mielestä tai sopii sisustukseen. Puhumattakaan siitä, että onko parilla käyttöä ko. tavaralle. Olen itse saanut anopilta Arabian maitokannun, jonka lahjoitti vissiin eteenpäin sen takia, ettei ollutkaan enää uuteen asuntoon sopiva. Arvaa onko käytetty kertaakaan?
Ei tietenkään tarkoita, mutta esineen voi laittaa eteenpäin. Aivan kuten tyttäreni teki ja myi maitokannun hyvällä hinnalla pois.
No ehkä sun tyttärelle on helpompi yksinkertaisesti myydä oman äidin antamat tavarat eteenpäin. Miniä taas voi kokea, että jos hän ottaa lahjan anopiltaan vastaan, niin se pitää sitten pitää näytillä ja osoittaa, että arvostaa sitä, kun on kerran lahjan vastaanottanut. Jos myisi, niin pelkää, että loukkaa. Helpompi vain kieltäytyä kokonaan, jos maitokannu ei sovi omaan asuntoon.
Poika vässykkä ei pysty elättämään perhettään, nyyh.
Meillä on ihan sama ongelma, anoppi kantaa omaa roinaansa ja kirppariroinaa kaikille lapsilleen. Kyllä sitä nuorena tyttönä ihmetytti kun anoppi kysymättä toi ruskeat kuvioverhot ja jättimäisen punaisen kynttelikön. Sitten suureellisesti pyysi ne pois kun en laittanut ikkunoihin. Hirvein oli eri ruskean sävyinen kulahtanut ryijy.
Nykyiseen kotiin muutettuamme asettelin kynttilät sun muut tasoille ja hoin tuhanteen kertaan että mitään ei mahdu mihinkään, tilaongelmia on. Ja miten kauhean kiva kun sai laitettua ihan oman maun mukaan kun remontoitiin. Nyt enää synttäreinäni saan jonkin yökön vihreän laskikulhon tai seinälautasen. Muuten on jättänyt rauhaan. Mietin miksi niin pitkään kamoilla kiusasi- halusi jotenkin puuttua ( nimenomaan hoki että väriä pitäisi laittaa lisää), oli kirppisaddikti, eli vielä pula- ajassa missä jokainen kippo oli arvotavara. Vai halusiko ilahduttaa. On aika ilkeä ihminen joten ei tuo viimeksimainittu. Kutoi lapsen huoneeseen maton. No, lapsella oli oma rakas liikennematto ja siitä tuli marttyyrinäytelmä kun haki maton.
Mutta sydäntä pistää: nekin kirpparille syydetyt rahat olisi voinut antaa hyväntekeväisyyteen. Itse yritin anopin kuppeja kerran myydä, kukaan ei ostanut.
Eli et kunnioita lastesi puolisoita lainkaan, jos he pyytävät sinua olemaan ostamatta yhtään sisustusesinettä, mattoa, verhoa jne? Se ei ole pelkästään lapsesi koti vaikka kuinka niin haluaisit ajatella. Kuulostat juuri omalta anopiltani, joka yrittää kävellä ylitseni kaikessa. Hän yrittää päättää jopa sen, missä järjestyksessä meidän olohuoneessa huonekalujen tulisi olla, sillä hänellä on oikeus poikansa kodissa sanella..