Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?

Olin lapsena hyvin herkkä, ujo ja hiljainen lukutoukka. Minulla ei oikein koskaan ollut kavereita.

Perheen vanhimpana lapsena minulta odotettiin reippautta ja tunsin, että en koskaan opi olemaan niinkuin pitää ja itsetuntoni oli todella huono pitkään aikuisuuteen. Lapsensa ja nuorena olisin tarvinut aikuisen kannustusta ja ymmärrystä enemmän.

Elämässäni on ollut paljon vastoinkäymisiä, joihin useimmiten en ole voinut itse vaikuttaa. Teiniäitiys, avioero, useita vakavia sairauksia ja lapsen vammaisuus mm.

Pelkäsin, että minusta ei tule koskaan mitäään eikä minusta kukaan voi välittää. Kohdallani kuitenkin kävi niin, että hiljainen sitkeyteni muovasi minusta vähitellen vahvan ihmisen, joka luottaa siihen, että pärjää elämässä. Nyt minä olen se, jolta kysytään neuvoja. Olen onnellinen, että tekemäni valinnat ovat olleet oikeita.

Olin huomaamattani raskaana niin kauan, että abortti ei ollut mahdollinen. En epäillyt mitään, koska pillereiden takia niukat kuukautiset jatkuivat aika normaalisti.

parisuhdeväkivalta ja raiskaus

En olisi uskonut, että minusta tulee ns hankala ihminen, sellainen joka kiinnittää huomion lähinnä kielteisiin asioihin, pitää kiinni oikeuksistaan, joustaa harvoin, valehtelee omaksi edukseen jne. Luulen että olen juuri se ihminen, josta supistaan "kierrä kaukaa, jos pystyt".

Hulluinta on se, etten edes liiemmin välitä. Miten sekaisin voikaan ihmisen mieli olla.

Räyhäkän pilluntäyteisen poikamieselämän jälkeen erehdyin kimppaan tosikkolahnan kanssa, joka tosin paljasti todellisen minänsä klassisesti muksujen ja OK-talon saamisen jälkeen. Voi perkele...

Vierailija kirjoitti:

En olisi koskaan uskonut, että minusta tulee mt-ongelmainen (vakava masennus, sos.tilanteiden pelko, paniikkihäiriö), kouluttamaton, köyhä, luottotiedoton, joka elää suurimman osan ajastaan 4 seinän sisällä. Ei elämän pitäny mennä näin. En juuri muuta tee kuin ryyppään asunnossani. Ikää 26v.

Ennen olin niin iloinen, joka suunnitteli elämäänsä ja haaveili monista asioista. Elämä hymyili ja olin intoa täynnä opiskelujen ja kaiken suhteen.

Kuulostaa ihan mun elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Räyhäkän pilluntäyteisen poikamieselämän jälkeen erehdyin kimppaan tosikkolahnan kanssa, joka tosin paljasti todellisen minänsä klassisesti muksujen ja OK-talon saamisen jälkeen. Voi perkele...

Haha, et sä nyt ois parempaa ansainnutkaan!

Vierailija kirjoitti:

eikö kellekään ole tapahtunut mitään positiivista yllätystä?

Juu on.

Löysin vastoin kaikkia odotuksia miehen jonka mielestä en ole outo ja v*tun hullu, ja jonka kanssa koen edelleen vuosien suhteen jälkeen syvää yhteenkuuluvuuden tunnetta. Introvertti nä oon aina tarvinnut hirvittävästi sitä omaa tilaa (oon melko älykäs, erakko ja jonkin sortin misantrooppi) mutta tuon miehen läsnäoloa siedän vaikka 24/7. Asuin yksin metsässä koiralauman kanssa enkä sillä tavalla edes kaivannut miestä tai perhettä. Metsässä asun edelleen mutta nyt omien koirien lisänä on vielä tuo aviomies, hänen koiransa ja meidän yhteinen lapsi. Olen onnellisempi ku olisin voinut koskaan edes kuvitella

Ei mikään oo tullu negatiivisena yllätyksenä. En oo hirveästi suunnitellu koskaan elämää, vaan ottanut vastaan sen mitä on tullu vastaan. On tullu räpiköityä, muttei yksikään asia ole ollut yllätys. Elämäähän tämä vaan on. Jos jonkun positiivisen asian nostan esiin, niin ahdistushäiriö/paniikkijuttujen vuoksi en ikinä uskonut valmistuvani amksta, mutta niin se paalu vaan lähestyy kovaa vauhtia.

Sairastuin krooniseen hyvin vaikeaan kipusairauteen 16- vuotiaana . Ja vuosi sitten läheisen päälle ajettiin autolla , vammautui niin pahasti ettei edes muista mistään mitään, ei pysty liikkumaan ja persoonallisuus muuttunut ... Molemmat tapahtumat tuntuneet hyvin epäoikeudenmukaisilta . Varsinkin tuo jälkeinen , tältä ihmiseltä vietiin kaikki :(

Vierailija kirjoitti:

Lapsenahan sitä kuvittelee saavansa ihanan elämän ja kaiken (ainakin melkein tai sinnepäin) mistä haaveilee.

Olen saanut paljon, mutta ei kaikki niin ruusuisesti ole mennyt. 

- Pitkäaikainen seurustelukumppani/avomies kehitti itselleen alkoholiongelman (olemme olleet yhdessä teini-iästä asti).

- Tämä ihana kumppani osoittautunut välillä aika kusipääksi, hän on painostanut minut tekemään muutaman abortin, yksi lapsi meillä on, mutta tämänkin raskauden aikana mies oli välinpitämätön ja kylmä (toivoi mm. keskenmenoa koska ei halunnut isäksi).

- Olen tämän perheen siivooja, lastenhoitaja ja terapeutti. En tiedä koska palan loppuun. 

- Saatan olla raskaana ja kuulin taas kuinka mies aikoo lähteä ja suostuu tapaamaan vain nykyistä lastamme joka on 3-vuotias. 

Pitäisi vissiin pakata ukon kamat ja vaihtaa lukot. Olisin toivonut saavani elämääni miehen joka osaa ajatella parmmin muitakin kuin itseään. Joka osallistuisi edes jonkin verran arjen pyörittämiseen. 

Ketään ei pidä pakottaa isäksi tai vanhemmaksi ylipäätään. Mun elämä romahtais jos joutuisin pakosta pitämään lapsen. Kannattaisi ottaa toisen lapsisuunnitelmista selvää suhteen alussa ja etsiä kumppani joka haluaa samaa.

Vierailija kirjoitti:

eikö kellekään ole tapahtunut mitään positiivista yllätystä?

Sain töitä! Ihan oikeita palkkatöitä. Vuosien työttömyyden jälkeen. Kaiken lisäksi pidän työstäni ja rahaa on nyt enemmän kuin tarpeeksi. En voi vieläkään uskoa tätä todeksi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuus. Muistan kun nuorena haaveilin suurperheestä ja että saisin ensimmäisen lapseni jo nuorena...  Nyt on jännityksen alla saanko ees sitä yhtä lasta koskaan. Vaikka on vieläkin nuori alle 30v, niin sen verra huonoa onnea on oma kroppa tuonut että ei lasta ole näkynyt vielä ja mahikset on paljon normaalia heikommat kun on useampi lapsettomuudelle altistava vaiva löytynyt. Vaan on tässä onneksi vielä aikaa yrittää. Jos ees sen yhden saisi vielä joskus...

   Oletko hakeutunut hoitoihin?  Nykyään voidaan tehdä paljon.  Itse sain lapsen 32 -vuotiaana.  Kärsin myös lapsettomuudesta ja hoidoilla raskaus onnistui.

Olin yli kolmekymppisenä töissäkäyvä, sosiaalinen, jopa melko suosittu, monenkin mielestä unelmavävy. Kuitenkin olin baarielämän ja pokaustaktiikoiden dominoimassa opiskeluelämässä jäänyt "neitsytsedäksi" ja hyväksynyt ettei mahdollisuuksia parisuhteeseen ole eikä tule. En ajatellut nuorena että näin kävisi...minulla oli täysin väärä käsitys siitä mikä ns. sytyttää miehessä (nuoret naiset), ja kun tajusin asioiden todellisen laidan...toivo katosi. Ei se ollutkaan hillitty ja kohtelias herrasmies. Se oli kova paikka, tuntui kuin olisi haudannut oman miehisyytensä ikuisiksi ajoiksi.

Toinen yllätys oli kun yli kolmekymppisenä nätti nainen teki minulle aloitteen ja pyysi treffeille. Emme sopineet yhteen, mutta vuosia kadoksissa ollut usko palasi.

 

Munasarjasyöpään sairastuminen kolmekymppisenä ja sen seurauksena lapsettomuus.

Ura tuntui polkevan paikallaan ja aloin pelätä että siitä aiheutuva vitutus alkaa näkyä työpanoksessani. Sitten entinen työkaverini houkutteli firmaansa (samalla alalla) töihin ja minä lähdin turvatusta työstäni. Ja kuinka ollakaan ennen koeajan päättymistä minulle näytettiin ovea vedoten siihen etten ole tarpeeksi tuottava. Tuo voi olla pieni siivu totuudesta mutta suurin syy taisi olla kirstun pohjan häämöttäminen, koska juttu tuli aivan puskista. No muutaman päivän kuluttua olin löytänyt uuden projektiluontoisen työn joka todella oli se mikä vei uralla eteenpäin: projektin lopussa noin 9kk potkujen jälkeen minulla oli kolme työpaikkaa mistä valita.

En olisi uskonut että harkitsen itsemurhaa lähes päivittäin. Nyt nelikymppisenä olen joutunut myöntämään itselleni, että elämästäni ei tule koskaan tulemaan minun näköistäni ja sellaista kuin toivon vaan elämäni on päivästä toiseen kuin pahaa unta. 

Tom suoleton Tom huoleton kirjoitti:

Mulle on tapahtunut. Vielä vuosi sitten olin teholla, mulle oli tehty hätäleikkaus ja ohutsuoliavanne joka ei pelittänyt hyvin. Sitten puoli vuotta joka päivä ravinnetiputuksessa. Näytti siltä että kuihdu pois, olin luuta- nahkaa. Mutta avanne suljettiin, kivut hävisivät, paino nousi ja jalat alkoi kantamaan. Lekuriin sanoi, että ihme miten hyvin olet parantunut. Tuntuu etteivät mitkään muut vastoinkäymiset tunnu niin rankalta kuin jos terveys menee ja keikut siinä rajamailla. Olen nykyisin super positiivinen ja iloinen.

Minullekin leikattiin vuosi sitten ohutsuoliavanne. Laihduin 2kk aikana 15kg, ja avanne oli niin järjettömän kivulias että popsin päivittäin opiaatteja että pystyin edes syömään ja kävelemään. Syksyllä pääsin siitä eroon ja nyt olen joka hemmetin päivä niin kiitollinen, että saan elää normaalisti.

Minusta tuli rikkinäisen perheen isä. En koskaan kuvitellut, ettei minun lapseni elä ydinperheessä. Se särkee sydämeni, vaikka lapset siihen nopeasti sopeutuivatkin. Varmasti vaikuttaa heidänkin tuleviin parisuhteisiin ja turvallisuuden tunteeseen.

Se on ikävää, että parisuhteeseen päätymiseen tarvitaan kahden ihmisen yhteinen halu, mutta eroon riittää yhden. Mitään en olisi tehnyt/voinut tehdä toisin, vaikka olisin erosta tiennyt etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Minut raiskattiin. Tuntuu vieläkin kohtuuttomalta koska olen sellainen hiljainen kotihiiri. En taatusti antanut minkäänlaisia seksuaalisia viestejä raiskaajalle.

Haluaisin vain sanoa, että vaikka joku antaisikin seksuaalisia viestejä, se ei tekisi raiskauksesta millään muotoa kohtuullista.