Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?
08.11.2017 |
Mä aloitan...
- Olin koko elämäni alipainoinen eikä mun koskaan tarvinnut miettiä mitä syön, kunnes 27-vuotiaana lihoin 20 kg ja olen nyt läski. En ikinä nuorempana ajatellut että musta tulee joskus läski, pidin laihuutta itsestään selvyytenä
- Täytän tänä vuonna 29 enkä ole koskaan seurustellut. Yläasteikäisestä asti olen toivonut että joku mies haluaisi mut, mutta näin ei ole käynyt
- Olin neitsyt 26-vuotiaaksi asti. Neitsyyden menetystä aloin odottamaan jo amis-aikoina eli alle 18-vuotiaana
- Masennuin, yritin itsemurhaa ja sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 26-vuotiaana, tästä alkoi luultavasti koko elämän jatkuva lääkitys. (Terapian lopetin juuri)
- Jäin ilman ystäviä 19-vuotiaana ja siitä asti olen ollut yksin
Sellasia. Mites teillä?
Kommentit (336)
Todella kaunis prostituoitu meni ihan märäksi seksin aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihastuin avosuhteen aikana kodittomaan ja alkoholisoituneeseen mieheen niin palavasti, että suhde silloisen järkevän ja kunnollisen diplomi-insinöörimiehen kanssa kariutui. Tulin vielä raskaaksi tälle luuserille (aiemman suhteen päättymisen jälkeen) kierukasta huolimatta, tein abortin ja sekin suhde päättyi siihen. Samoihin aikoihin minulla todettiin epävakaa persoonallisuushäiriö, joka tosin selittääkin osittain impulssimaista ja tunteiden mukaan ailahtelevaa käytöstäni. Ja kroonista tyhjyyden ja arvottomuuden tunnetta yhdistettynä perfektionismiin ja itsensä vuorottaiseen rakastamiseen ja vihaamiseen.
Näiden kuvioiden jälkeen en ajatellut löytäväni ikinä järkevää miestä, joka kestäisi käytöstäni ja henkisiä ongelmiani, mutta olen löytänyt nyt supersyvällisen, älykkään ja herkän miehen, jolle olen kertonut aivan kaiken itsestäni mutta joka silti sanoo ainoan missionsa olevan minun tekeminen onnelliseksi.
Elämäni on niin erilaista kuin vuosi sitten. Ja myös vuosi sitten elämäni oli aivan täysin erilaista, kuin kaksi vuotta sitten. Aika ihmeellistä.
Puoliso sairastui vakavaan parantumattomaan sairauteen. Tässä hitaasti kidutaan.
En olisi uskonut, että aikuisena en saa enää edes kavereita. Koko lapsuuden, nuoruuden ja vielä opiskeluaikoina olin hyvin sosiaalinen ja minulla oli paljon tuttuja, aina kavereita monia mukana, missä kuljin, oikein sydänystäviäkin monta. Nyt minulla ei ole ketään.
Vierailija kirjoitti:
Räyhäkän pilluntäyteisen poikamieselämän jälkeen erehdyin kimppaan tosikkolahnan kanssa, joka tosin paljasti todellisen minänsä klassisesti muksujen ja OK-talon saamisen jälkeen. Voi perkele...
Sama,tosin en ole oikein saanut pillua ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi ikinä uskonut, että tulen toipumaan vakavasta itsetuhoisesta masennuksesta (taustalla mm. itsemurhayritys jossa vammauduin vakavasti). Nyt olen onnellinen, minulla on kaunis ja siisti koti sekä pystyn huolehtimaan itseni lisäksi myös ihanasta lapsestani. Nämä olivat vuosia sitten täysin absurdeja ajatuksia.
Minulla sama. Onnea kohtalotoveri!
Mies petti. Luotin mieheeni 100 prosenttisesti enkä olis ikinä uskonut että niin kävis.
Enää en luota keneenkään enkä mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka kuinka mietin, mulle ei ole tapahtunut mitään sellaista, mitä en olisi ikinä uskonut tapahtuvan itselleni. Elämä on ollut kohdallani hyvin yllätyksetöntä.
Tietysti murheitakin on ollut. Isä kuoli, kun olin vielä lapsi. Muistan silti järkeilleeni heti ensi hetkestä, että näinkin voi tapahtua, koska jokainen kuolee joskus. Suru totta kai oli ihan tolkuton.
Aikuisena sairastuin syöpään. Silti tiesin, että joka kolmas saa elämänsä aikana syövän. Todennäköisyys oli siis aika suuri, ei mikään "en olisi tätä ikinä uskonut". Varsinkin ensimmäiset syöpäajat olivat kamalia, sitä en tietenkään kiistä. Mutta kaikkeen tottuu, sanoi pässi kun päätä leikattiin. :)
Mä en olisi uskonut, ettei mulle tule ikinä tapahtumaan mitään. Yritetty on vaikka mitä, mutta silti olen yksinäinen ja köyhä. Lapsena unelmoin vaikka mistä, nyt unelmoin kuolemasta, että pääsisin pois kitumasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi uskonut, että sairastun syöpään 25-vuotiaana, enkä sen jälkeen olisi uskonut, että selviän.
En olisi uskonut, että löytäisin uuden ja aidosti rakkaudentäyteisen parisuhteen. Seurustelin 5v. miehen kanssa, josta en päässyt vuosiin yli. Asuin eri puolella maapalloa vain ollakseni mahdollisimman kaukana Suomesta ja eksästä. Nyt olen seurustellut 4v. ja tajunnut vasta nyt, mitä tasapainoinen ja tasa-arvoinen parisuhde on. Mies oli rinnallani syövänkin. Eksästäni ei koskaan olisi ollut siihen.
Enpä olisi uskonut jääväni leskeksi 23-vuotiaana.. Yhtäkkiä olin koditon, rahaton ja leski.. Parista koulusta valmistunut, mutta tehnyt pelkkää pätkäduunia.. Nyt sain kolmekymppisenä vihdoin vakiduunin, mutta en siitäkään pidä 100-prosenttisesti, koska on paskaduunia siltikin..
En varmaan koskaan tule saamaan lapsia tms. Kuvittelin että saisin hyvän työn, hyvän miehen ja ehkä niitä muksujakin siihen, mutta ei taida tulla tapahtumaan..
En osaa enää luottaa ihmisiin ja aina oletan että jotain pahaa tulee tapahtumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työkaverini rakastui minuun, perheelliseen naiseen. Ja kertoi olleensa rakastunut jo useamman vuoden ajan, kun asia selvisi minulle. En todellakaan voinut kuin ihmetellä, että sellaista tapahtuu minulle.
Vierailija kirjoitti:
Työkaverini rakastui minuun, perheelliseen naiseen. Ja kertoi olleensa rakastunut jo useamman vuoden ajan, kun asia selvisi minulle. En todellakaan voinut kuin ihmetellä, että sellaista tapahtuu minulle.
Tuo on kai aika yleistä. Miksi se oli sinusta niin uskomaton tapahtuma? Kai sinuun oli ennenkin rakastuttu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhteeni romuttui niin nöyryyttävällä tavalla, etten olisi osannut kuvitella.
Sen jälkeen tunsin itseni syvästi arvottomaksi.
*mummeli* kirjoitti:
Olin aina hyvä koulussa, sain stipendejä ja keskiarvoni oli lähellä kymppiä. Olen myös hyvin taiteellinen ja opettajani veikkaili jo ala-asteella tulevaksi opinahjokseni Ateneumia.
En kuitenkaan koskaan saanut vakipaikkaa, en opiskellut sitä ylempää korkeakoulututkintoa enkä muutakaan. Nyt olen jo varhennetulla vanhuuseläkkeellä.
Kuitenkin olen tyytyväinen elämääni.
Opinahjoksi Ateneumia?!?!?
En olisi uskonut että saan joskus ihania ystäviä, jotka välittävät minusta. Entisenä koulukiusattuna tuntuu vieläkin uskomattamalta, että jotain toista ihmistä kiinnostaa minun ajatukseni ja mitä minulle kuuluu. Enkä olisi uskonut että joku mies voisi minusta kiinnostua niin paljon että haluaisi viettää kaiket päivät minun, tylsän ihmisen kanssa.
Olen lestadiolaisperheestä ja uskoin että en ikinä uskalla lähteä liikkeestä pois ja kapinoida liikkeen sääntöjä vastaan, vaikka jo ala-asteella uskonnossa oleminen ahdisti. Taustani takia myöskään en uskonut ikinä ajautuvani parisuhteeseen, koska en pidä lapsista enkä halua omia, olisi ollut liian vaikeaa ehkäisyhomman kanssa liikkessä mukana olevan miehen kanssa.
Olin aina koulussa todella huono kielissä. Jouduin jopa tukiopetukseen että pääsisin englannin kurssin läpi yläasteella, yhdessäkin todistuksessa enkun numeroksi tuli 5. ....jaaaaa nyt asun ulkomailla ja hoidan päivittäin kaikki asiat vieraalla kielellä. Kun ois joku mulle tän ennustanu jotain 15 vuotta sitten, en ois millään kyllä uskonu. Välillä unohtaa tavallaan ulkomailla asumisen, joskus sitä pysähtyy kuuntelemaan muita ihmisiä ympärillä, et ne puhuu vierasta kieltä ja mä ymmärrän mitä ne puhuu! :D
Sain kaksoset! Ja vielä ihan täydellisen ihmisen kanssa. Ihaninta so far.<3
Mä ainakin näin kerran kauppakeskus Jumbossa ryhmän, jolla oli mustat Odin-hupparit päällä, ja siinä joukossa oli yks nainen.