Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?
08.11.2017 |
Mä aloitan...
- Olin koko elämäni alipainoinen eikä mun koskaan tarvinnut miettiä mitä syön, kunnes 27-vuotiaana lihoin 20 kg ja olen nyt läski. En ikinä nuorempana ajatellut että musta tulee joskus läski, pidin laihuutta itsestään selvyytenä
- Täytän tänä vuonna 29 enkä ole koskaan seurustellut. Yläasteikäisestä asti olen toivonut että joku mies haluaisi mut, mutta näin ei ole käynyt
- Olin neitsyt 26-vuotiaaksi asti. Neitsyyden menetystä aloin odottamaan jo amis-aikoina eli alle 18-vuotiaana
- Masennuin, yritin itsemurhaa ja sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 26-vuotiaana, tästä alkoi luultavasti koko elämän jatkuva lääkitys. (Terapian lopetin juuri)
- Jäin ilman ystäviä 19-vuotiaana ja siitä asti olen ollut yksin
Sellasia. Mites teillä?
Kommentit (336)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Sairastuin masennukseen ja syömishäiriöön
- Mut raiskattiin
- Sain alkoholi- ja huumeongelmia
- Jouduin psykoosiin
Ja en siis ole vielä edes täysi-ikäinen. (:
Vierailija kirjoitti:
Olen reilusti yli parikymppinen ja mulla ei vieläkään ole minkäänlaista koulutusta/ammattia. Se sattuu. Kun ei vaan ole voimia mihinkään pitkäkestoiseen vaikka yritetty on. En olisi uskonut kymmenen vuotta sitten että olen yhä samassa elämäntilanteessa (toki vähän aikuistuneena) kärsimässä samoista asioista. Ja monia mt-ongelmia taustalla, kai siitä pitäis olla kiitollinen että on edes hengissä ja mahdollisuus yrittää vielä jotain.
Haluaisin sanoa että en olisi uskonut olevani ilman parisuhdetta.. mutta se olisi valhe koska olen aina tiennyt että en tule seurustelemaan. Ja sekin tuntuu pahalta.
Sama tilanne, tosin mt-ongelmat odottavat vielä hetkeään. Niillekin taitaa olla aikansa geeniperimä huomioiden. Jos mulle olisi kerrottu 10v sitten tänhetkinen tilanteeni, oisin nauranu katketakseni. En voi uskoa että tää meni näin, tuntuu että oon huijannu itteltäni jotain.
Että ainoa lapseni kuolee. Tosin en uskonut välttämättä haluavani lapsia, joten vauvakuume oli myös yllätys. Enkä uskonut olevani tilanteessa, jossa haluan lisää lapsia, mutta en vain saa.
-pääsin kouluun jonne halusin monta vuotta (tein kouluun päästäkseni hirveästi työtä)
-aiemmin halveksin yh-äitejä. Haaveilin ydinperhe-elämästä. No.... Tulin raskaaksi. Synnytin, suhteelle tapahtui jotain.. Alettiin riidellä jne. Erottiin (6 v yhdessä) ja minusta tuli yhtäkkiä yh-äiti. Sellainen ihminen ketä halveksin aiemmin. Nyt kunnioitan yh-äitejä. Anteeksi, ootte mahtavia <3
-sairastuisin synnytyksen jälkeiseen masennukseen
-yh-äitiydestä huolimatta treenaisin 4-7 kertaa viikossa vaunujen kanssa juosten, tehden hiit-treenejä, pilatesta ja kunnon lihaskuntoa sekä pidän pääni pystyssä. En olisi uskonut!
-isäni kuolisi 53-vuotiaana kotisohvalleen normaalin työpäivän jälkeen ilman selittävää syytä
-ikinä selviäisin järjissäni tällaisesta ryöpytyksestä. Tää kaikki tapahtunut 1,5 vuoden sisällä! Hengissä silti olen! Onnellinen koulupaikasta, tyttärestäni, toimivasta ja hyväkuntoisesta kropasta, onnellinen kaikista hengissä olevista läheisistäni <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
-en olisi ikinä uskonut, että muuttaisin joskus ulkomaille, ja jäisin sinne
-en olisi ikinä uskonut, että saan elää pitkässä ja onnellisessa avioliitossa
-en olisi ikinä uskonut, että saamme elää unelmaelämää
-en olisi ikinä uskonut miten rakas ja tärkeä perhe on
-en olisi ikinä uskonut miten ihanaa on rakastaa ja tulla rakastetuksi omana itsenään
-Olen äiti, uskomatonta. Minä! Lapseni on uskomattoman fiksu ja hyvä ihminen, vanhempi sielu selvästi kuin minä. Ihan kuin olisin saanut lapseni itselleni oppaaksi ja opettajaksi tämän matkan varrelle, jota elämäksi kutsutaan. Siinä on jotain maagista, milloin lapsi tuli elämääni kaiken surun jälkeen.
-Elin yli nelikymppiseksi. Ajattelin kuolevani ennen 30v. Sitä ennen ajattelin kuolevani alle 20v.
-Ajoin auton joen pohjaan ja olisin kuollut ilman sukeltava pelastajaa, auto oli jo täyttynyt vedestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Samoin kuin ap:lla tuo lihominen, paitsi lihoin 50 kiloa liikaa. Ala-asteella olin alipainoinen ja painontarkkailussa, myöhemmin normaalipainoinen, sitten aloin lihoa äkkiä mirtatsapiinin ja Ketipinorin käytön myötä. Lääkäri vähätteli niiden vaikutusta. En olisi itsekään uskonut että lääkkeet voivat vaikuttaa lihomiseen. Aiemmin naureskelin aina että ei pieni pilleri voi lihottaa, ei siinä ole monta kaloria...
Joo ei, mutta vievät normaalin kylläisyyden tunteen pois. Ennenkin söin makeaa kyllä kohtuudella, nykyään ahmin aika holtittomasti, varsinkin öisin.
Vähän ohis, mutta kyllä se lihominen lääkkestä johtuu sellaisessa tapauksessa, kun huomattavaa ja henkilölle epätyypillistä lihomista ei ilman lääkettä olisi tapahtunut. Varsinkin kun tuota samaa on niin monelta kuullut. Lääke, joka tuhoaa elimistön normaalit kylläisyys-signaalit ja vaikuttaa negatiivisesti aineenvaihduntaan on oikeasti tosi huono juttu. Ei sitä itsekuriakaan osaa käyttää, kun ei enää pysy kartalla tilanteesta. Lihavuus on aina terveysriski. En ymmärrä, miksi näitä lääkkeitä määräävät lääkärit eivät sitä tajua. Potilas vaan ojasta allikkoon, eikä ikinä hoideta kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyötön, kouluttamaton, itsemurha-ajatuksinen neitsyt.
Ei äiti pojastaan tällaista halunnut.
Anteeksi, äiti.
Älä luovuta! Kaikki on vielä mahdollista, kun ryhdyt asia kerrallaan toteuttamaan.
Ja muista, että äiti rakastaa aina poikaansa, oli hällä tilanne millainen tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En olisi ikinä uskonut tavallisena miehenä saavani yliopiston kauneimman naisen joka oli jo silloin naimisissa mallin näköisen mehen kanssa. Ilman paineita oli helppo jutella ym (koska en ikimaailmassa olisi kuvitellut häntä saavani). Opiskelijabileissä hän sitten hieman humaltuneena tunnusti ihastuneensa aitouteeni, nyt 18 vuotta naimisissa ja kolme lasta. Vaimoni on ehkä vieläkin upeampi kuin tuolloin, seksiä 4-5 kertaa viikossa ja erektio kivikova pelkästään näkymien vuoksi. Jotkut kysyvät olemmeko oikeasti pari...
Että rakastuisin parkinson-potilaaseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laajalle levinnyt syöpä 23 vuotiaana... Edelleen toivun.
Laajalle levinny syöpä nyt 23 vuotiaana..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyötön, kouluttamaton, itsemurha-ajatuksinen neitsyt.
Ei äiti pojastaan tällaista halunnut.
Anteeksi, äiti.
Älä luovuta! Kaikki on vielä mahdollista, kun ryhdyt asia kerrallaan toteuttamaan.
Ja muista, että äiti rakastaa aina poikaansa, oli hällä tilanne millainen tahansa.
Vaatisi ihmeen, sillä en ole enää nuori. Joskus on vain liian myöhäistä.
Varmasti rakastaa, mutta yhtä varmasti myös häpeää. Pelkkä taakka olen ollut maailmalle ja läheisilleni.
Mä tiesin jo nuorena, että seuraisin isän jalanjälkiä. Tein töitä sen eteen, että pääsisin opiskelemaan juuri sinne minne halusinkin ja että saisin juuri sen työpaikan, jossa nyt olen. Mun elämä oli ”täysin suunniteltua”. Ainakin siihen asti kun tapasin mun vaimoni. En ikinä kuvitellut muuttavani Eurooppaan. En varsinkaan Suomeen, mistä en tiennyt lähes mitään.
Even if there was a hand, it was the hand of God -Diego Maradona
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteeni romuttui niin nöyryyttävällä tavalla, etten olisi osannut kuvitella.
Sen jälkeen tunsin itseni syvästi arvottomaksi.
Sama täällä. Vaimoni löi minua humalassa jollain muoviesineellä täysillä takaraivoon, 12-vuotias poikani oli metrin päässä toisella sohvalla, ja joutui näkemään tuon. Puolen tunnin kuluttua löi nyrkillä kovaa takaviistosta silmään. Taas poika näki kaiken.
Tuosta on jo pari vuotta aikaa, mutta se tulee mieleeni jatkuvasti. Omaa kipua pahempi oli nähdä suunnaton järkytys pojan kasvoilla.
Pitkäaikaistyöttömyys. Mitä nyt mielenterveys ongelmaisen veljeni psykiatrina toiminut vähän väliä. Nyt kohta vuoden ollut koditon kun vuokranantaja päätti myydä asunnon. Välillä tuntuu että voisi vaan luovuttaa kun tälle yhteiskunnalle tunnu olevan muuta annettavaa kuin olla tykinruokana suojelemassa eliitin persettä sitten kun sota tulee. Toisaalta ei sitä haluaisi luovuttaakkaan. Päihteisiin en aio sortua. Ensi vuonna tulee 30 vuotta täyteen. En olisi uskonut että vietän 30v synttäreitäni lehtiroskiksessa. Toivottavasti ei tule niin kylmä talvi mitä ovat ennustaneet.
En olisi ikinä uskonut että minä jäisin ilman kavereita ja masennun yksinäisyyteen.. Tuntuu että jään kaikesta nuoruuden hauskuudesta paitsi....
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikaistyöttömyys. Mitä nyt mielenterveys ongelmaisen veljeni psykiatrina toiminut vähän väliä. Nyt kohta vuoden ollut koditon kun vuokranantaja päätti myydä asunnon. Välillä tuntuu että voisi vaan luovuttaa kun tälle yhteiskunnalle tunnu olevan muuta annettavaa kuin olla tykinruokana suojelemassa eliitin persettä sitten kun sota tulee. Toisaalta ei sitä haluaisi luovuttaakkaan. Päihteisiin en aio sortua. Ensi vuonna tulee 30 vuotta täyteen. En olisi uskonut että vietän 30v synttäreitäni lehtiroskiksessa. Toivottavasti ei tule niin kylmä talvi mitä ovat ennustaneet.
On kai sinulla edes paksu -30 astetta kestävä makuupussi?
En olis ikinä uskonut, että mun perheenjäsen sairastuu syöpään, joka on levinnyt ja pahalaatuinen.
En olisi myöskään uskonut, että olisin 19-vuotiaana löytänyt baarista elämäni rakkauden, jonka kanssa myöhemmin perustettiin perhe ja nyt kaksi ihanaa lasta, kolmas tuloillaan. <3