Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?
08.11.2017 |
Mä aloitan...
- Olin koko elämäni alipainoinen eikä mun koskaan tarvinnut miettiä mitä syön, kunnes 27-vuotiaana lihoin 20 kg ja olen nyt läski. En ikinä nuorempana ajatellut että musta tulee joskus läski, pidin laihuutta itsestään selvyytenä
- Täytän tänä vuonna 29 enkä ole koskaan seurustellut. Yläasteikäisestä asti olen toivonut että joku mies haluaisi mut, mutta näin ei ole käynyt
- Olin neitsyt 26-vuotiaaksi asti. Neitsyyden menetystä aloin odottamaan jo amis-aikoina eli alle 18-vuotiaana
- Masennuin, yritin itsemurhaa ja sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 26-vuotiaana, tästä alkoi luultavasti koko elämän jatkuva lääkitys. (Terapian lopetin juuri)
- Jäin ilman ystäviä 19-vuotiaana ja siitä asti olen ollut yksin
Sellasia. Mites teillä?
Kommentit (336)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
eikö kellekään ole tapahtunut mitään positiivista yllätystä?
On niitäkin. Kirjoitin jonaiemmin, etten olisi uskonut eroavani.
No, nyt olen uusissa naimisissa ja tämän miehen myötä tullut seuraava positiivinen yllätys: matkustamme paljon, kaukomatkoja ja ja monta kertaa vuodessa reissuja, ja kaikkea tältä väliltä, ja aina viiden tähden hotelleissa. En olisi ikinä uskonut, että minä elän paljon luksuksen ympäröimänä.
Ok, kiva, mutta tiedoksesi ettei tähtiluokitus kerro hotellista _oikeasti_ mitään :D Ne ovat lähinnä henkilökunnan mielipidearvioita.
Olen opiskellut alaa.
Ei loppupeleissä kerrokaan. Se ei kerro, onko huone pilkkopimeä, onko sänky hyvä, onko äänieristetty... nämä kolme tärkeintä. Mutta tripadvisor kertoo aika hyvin.
Tosin, nyt kun mietin, niin harvemmin on neljän tähden hotellissa yllämainitut kriteerit täyttyneet.
Minulle noilla kolmella seikalla ei ole mitään merkitystä. Tulee mieleen naapurin neuroottinen alkoholisti jolle nuo ovat kuulemma elinehto vaikka nukkuisi paremmin jos lopettaisi ryyppäämisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En uskonut että 40-50 ikäsenä olisin näin suosittu naisten silmissä. Nuorena koin että olen ruma ja outo eikä naiset minusta voi tykätä. Olin kuitenkin sitten naimisissa ja lapsiakin tuli ennen eroa. Eron jälkeen on vientiä ollut, baareissa on naisia tullut juttusille ja sitten menty sänkyyn. Netin kautta olen käynyt monen kanssa kahvilla ja usean kanssa menty sänkyyn heti ekalla tapaamisella. Useat ovat halunneet parisuhteeseen. Jopa Iskurin kautta olen löytänyt mukavia fiksuja naisia seksisuhteeseen. Olen kaljuuntunut mutta muuten hyvässä kunnossa, pitkä ja roteva. Parikin naista sanonut minua alfa-urokseksi. Olen itse ihmetellyt että mistä nuo johtuu. Hyvältä tuntuu kuitenkin.
Tuntuu hyvältä kun sinua sanotaan alfaurokseksi :DDD Varo että nuo naiset eivät sulje sinua koirankoppiin.
Löysin elämäni rakkauden <3
En uskonut niin tapahtuvan monien säätöjen ja erojen jälkeen.
Että asuisi stadissa, ydinkeskustassa...omassa maksetussa asunnossa.
Sais asuntolainan kuitattua pois 10 vuodessa.
Joutuisi työttömäksi.
Saisi burnoutin.
Sairastuisi vakavasti.
Saisi itse valita paljonko tekee töitä, kun asunto on nyt maksettu....
Minulla todettiin 24-vuotiaana herpes genitaalialueella. Olin seurustellut nykyisen avomieheni kanssa puoli vuotta. Hänellä herpes todettiin n. 3 kuukautta myöhemmin. Kumpikaan ei varmuudella tiedä, kumpi kantoi virusta ensin vai oliko se molemmilla ennestään. Kumpikin on harrastanut seksiä vain parisuhteessa, ja molemmilla on vain yksi aiempi seksi-/seurustelukumppani. Gynekologini sanoi, että valtavan huono tuuri, mutta ei lainkaan tavatonta. 20-25 prosenttia suomalaisista aikuisista kantaa virusta joko tietäen tai tietämättään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nää on monet hirveän surullisia juttuja. Mun tekis mieli halata ja lohduttaa jotenkin kaikkia yksinäisyyttä ja masennuksia potevia. Itse oon vähän samassa junassa kyllä, yksinäinen sinkku, mutta se mitä en ehkä olis uskonut on se että masentunut en enää ole. Surullinen kyllä joskus mutta en sillä tavalla tuskainen ja kipuileva kuin masentuneena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että kukaan mies ei ikinä pitäisi minusta (naisena).
Pääsin opiskelemaan haaveilemaani alaa ja sain haluamani vakituisen työpaikan.
Olen yhdessä miehen kanssa, jota rakastan valtavasti ja meillä on ihana perhe.
En olisi ikinä uskonut saavani näin paljon hyvää. Välillä mietin ja ihmettelen, koska jotain pahaa tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työskentelen hoitoalalla ja koin kauhunhetkiä, kun esimies vanhainkodissa muuttui lipevästä nuolijasta karjuvaksi hirviöksi jostain mitättömästä syystä. Lisäksi tuo pomo pilkkaa ei-paikalla olevia työntekijöitä kertoen heistä valheellisia juttuja ja näin saa hieman tyhmemmät alaisensa puolelleen. Esimiehellä on ollut kauan tapana kertoa työntekijöille, kuinka joku heidän työkaverinsa on haukkunut heitä ja näin hän saa työntekijät tappelemaan keskenään. Hyvin älykäs tapa johtaa: hajoita ja hallitse. Piinaava työpaikka, jota en uskonut olevan olemassakaan.
Kun kokee olevansa puolisoonsa lähes kaikin puolin tyytymätön, on ilman muuta viisainta erota. Lisäksi on tyhmää ja vastuutonta olla huolehtimatta itse ehkäisystä, kun kerran liitto ei toimi millään tasolla, eikä kumppani edes halua lisää lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Abortti (ehkäisy petti)
- Kokisin väkivaltaa parisuhteessa (fyysistä ja henkistä) - tuo parisuhde on onneksi päättynyt
- Sairastuisin harvinaiseen, parantumattomaan tautiin, joka aiheuttaa kroonista kipua ja voi pahimmillaan viedä työkyvyn
Mutta toisaalta, olen saanut myös paljon hyviä ja hienoja asioita:
- ihana mies ja loistavalla paikalla oleva saunallinen kolmio (kohtuuvuokra)
- mahtava työ, jossa koen olevani hyvä (ja päihitin kaikki muut hakijat)
- ihania ystäviä
- olen kihloissa 26-vuotiaana
Sössin raha-asiani sen verran pahasti, että joudun lähiaikoina luultavasti kodittomaksi, luultavasti jo ennen joulua ja koska en todellakaan ole mikään penaalin terävin kynä, niin en varmasti pysty elämään niin vaikeissa olosuhteissa kuin missä asunnottomat elävät eli kuolen taatusti jo ennen kevättä kodittomana jossain sivukadulla. Mahtaa siinä sukulaiset hävetä, kun niin tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No en Pystynyt meneen mihinkään opiskelemaan yläasteen jälkeen sosiaalisten tilanteiden ja estyneen persoonallisuushäiriön yms takia.
Edelleen 22 vuotiaana asun vanhemmilla enkä käy missään muuta kun kaupassa terapiassa yms. Mitään kavereita ei ole ollut kohta kymmeneen vuoteen ja mulla on vielä joku helvetin miespelko että mistään miehestä on turha edes haaveilla. Ja ai niin sisko kuoli muutama vuosi sitten. Vähän erilainen elämä mitä olisin kuvitellu.
Tsemppiä ❤
- isän hylkääminen, joka tapahtui kun oli sylivauva
- isäpuolen syvä inho, jota isäpuolen suku komppasi (olin täysi hylkiö)
- äidin välinpitämättömyys ahdingolleni
- vahinkoraskaus ja paniikkiabortti vain 17-vuotiaana, lääkärinä sadisti, joka syyllisti tilanteesta
- useita hulluja ja välivaltaisia poikaystäviä
- 10 vuoden intensiivinen psykoterapia
- koulutus tyssäsi ammattikorkeakouluun, vaikka toivoin aina akateemista uraa
- pitkäaikaisten ystävien totaalinen selänkäätäminen 3-kymppisenä mitättömän riidan päätteeksi, jäin täysin yksin
Tässäpä muutama asia, joita en todellakaan kuvitellut joutuvani koskaan kokemaan. Nyt itsellä on kaksi lasta, joiden äitinä yritän "hysteerisesti" onnistua - olen aika armoton itselleni, enkä salli mitään epäonnistumisia. En halua heidän kokevan yhtään sellaista tunneta, mitä itse kävin läpi koko lapsuuteni ajan. Lopputulos oli se, että koin (koen toisinaan yhä) olevani täysin arvoton, kelvoton, vastenmielinen epäonnistuja.
Vierailija kirjoitti:
En olisi uskonut olevani tämmöisessä jamassa 18-vuotiaana 10 vuotta sitten... Ajattelin että viettäisin villiä nuoruutta kavereiden kanssa. Todellisuus on se ettei minulla ole periaatteessa kuin yksi kaveri. Hän täyttää kohta 18 ja pääsen edes hänen kanssaan baariin. Toisaalta baariin meneminen ahdistaa, koska sielä on kaikki tutut jotka ovat kiusanneet minua peruskoulussa ja minulla on muutenkin autistin maine. Itsetuntoni on paskana ja häpeän itseäni. Jopa isosiskoni häpeää minua eikä haluisi että tulisin baariin nolaamaan häntä. Onko liikaa vaadittu että saisin olla edes yhden illan normaali nuori?
Lisäksi minua on vainonnut monta vuotta syömisongelma. Viralliset syömistilanteet menee aina näin: Odotan paniikissa, että kohta ruokailutilanne tulee. Mahani menee kipeäksi ja haluaisin oksentaa. Vaikka en olisi syönyt koko päiväni niin silti näläntunne katoaa. Kun saan ruuan nenäni eteen nii alkaa pakokauhu: kun yritän syödä saan paniikin ruuasta, joka on suussani. En pysty pureksimaan tai nielemään. Lopulta syön ehkä pari haarukallista ja loput ruuasta menee roskiin. Muut ihmettelee miksen ole syönyt yhtään ja keksin valheita. Nykyään yritän aina keksiä syitä miksen voi tulla ravintolaan jne. koska vaikka kuinka monta kertaa skarppaan itseäni niin tilanteet menee aina noin. Tämä vaikuttaa sosiaaliseen elämääni rankalla kädellä. En voi alkaa edes seurustelemaan kenenkään kanssa, koska en voi käydä ravintoloissa ja tuskin kukaan haluaa syömisongelmaista kumppania. :( En olisi uskonut että noinkin normaalista asiasta voisi tulla ongelma minulle.
Kannattaisi hakea apua syömisongelmaan esim. psykologilta. Ihan varmasti apua on saatavissa.
M30 ja latino kirjoitti:
Mä tiesin jo nuorena, että seuraisin isän jalanjälkiä. Tein töitä sen eteen, että pääsisin opiskelemaan juuri sinne minne halusinkin ja että saisin juuri sen työpaikan, jossa nyt olen. Mun elämä oli ”täysin suunniteltua”. Ainakin siihen asti kun tapasin mun vaimoni. En ikinä kuvitellut muuttavani Eurooppaan. En varsinkaan Suomeen, mistä en tiennyt lähes mitään.
Enkä ois ikinä uskonut että osaan kirjoittaa suomea!
En olisi ikinä uskonut, että elämässäni osuu kohdalle vuosikausien koulukiusaaminen, sairaita ihmissuhteita ja perheenjäsenen kuolema. Nämä ovat ajaneet mielenterveyteni sellaiseen jamaan, että olen nyt 27-vuotiaana mm. luottotiedoton, lähes täysin vailla ystäviä eikä minulla ole lukion jälkeistä koulutusta. Työpaikka onneksi on ollut jo pitkään, mutta sekin on ns. paskaduunia jossa käyminen vituttaa melkein aina, parisuhdekin löytyy mutta se on tasoa "ihan ok". Kirsikkana kakun päällä olen vielä kaiken tämän jälkeen todella naiivi ja helposti kusetettavissa, luulisi että vastoinkäymiset olisivat opettaneet edes vähän tervettä epäluuloa ja itsesuojeluvaistoa mutta turha toivo...
Tällä hetkellä olen jopa melko hyvässä kunnossa verrattuna pahimpiin vuosiini, mutta en usko, että minusta tulee ikinä ns. normaalia. Terapiat ja mielialalääkkeet kokeiltu ilman mainittavaa vaikutusta. Pitäisi varmaan olla iloinen siitä, että en enää halua koko ajan vain kuolla, ja kykenen kirjoittamaan näistä asioista edes anonyymina av:lla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
*mummeli* kirjoitti:
Olin aina hyvä koulussa, sain stipendejä ja keskiarvoni oli lähellä kymppiä. Olen myös hyvin taiteellinen ja opettajani veikkaili jo ala-asteella tulevaksi opinahjokseni Ateneumia.
En kuitenkaan koskaan saanut vakipaikkaa, en opiskellut sitä ylempää korkeakoulututkintoa enkä muutakaan. Nyt olen jo varhennetulla vanhuuseläkkeellä.
Kuitenkin olen tyytyväinen elämääni.Opinahjoksi Ateneumia?!?!?
Vielä esim 70- luvulla Ateneum voli Taideteollinen korkeakoulu .
Samaa haaveillut teininä, päädyin kaupalliselle alalle.
Tai oikeastaan Kuvataideakatemia.
Totta, anteeksi virhe. En muistanut oikeaa sanaa
145
Molemmat sijaitsivat silloin Ateneumin rakennuksessa t. Taikissa opiskellut
En uskonut että 40-50 ikäsenä olisin näin suosittu naisten silmissä. Nuorena koin että olen ruma ja outo eikä naiset minusta voi tykätä. Olin kuitenkin sitten naimisissa ja lapsiakin tuli ennen eroa. Eron jälkeen on vientiä ollut, baareissa on naisia tullut juttusille ja sitten menty sänkyyn. Netin kautta olen käynyt monen kanssa kahvilla ja usean kanssa menty sänkyyn heti ekalla tapaamisella. Useat ovat halunneet parisuhteeseen. Jopa Iskurin kautta olen löytänyt mukavia fiksuja naisia seksisuhteeseen. Olen kaljuuntunut mutta muuten hyvässä kunnossa, pitkä ja roteva. Parikin naista sanonut minua alfa-urokseksi. Olen itse ihmetellyt että mistä nuo johtuu. Hyvältä tuntuu kuitenkin.