Lue keskustelun säännöt.
Mitä sellaista sinulle tapahtui, mitä et ikinä olisi uskonut omalle kohdallesi tapahtuvan?
08.11.2017 |
Mä aloitan...
- Olin koko elämäni alipainoinen eikä mun koskaan tarvinnut miettiä mitä syön, kunnes 27-vuotiaana lihoin 20 kg ja olen nyt läski. En ikinä nuorempana ajatellut että musta tulee joskus läski, pidin laihuutta itsestään selvyytenä
- Täytän tänä vuonna 29 enkä ole koskaan seurustellut. Yläasteikäisestä asti olen toivonut että joku mies haluaisi mut, mutta näin ei ole käynyt
- Olin neitsyt 26-vuotiaaksi asti. Neitsyyden menetystä aloin odottamaan jo amis-aikoina eli alle 18-vuotiaana
- Masennuin, yritin itsemurhaa ja sairastuin kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 26-vuotiaana, tästä alkoi luultavasti koko elämän jatkuva lääkitys. (Terapian lopetin juuri)
- Jäin ilman ystäviä 19-vuotiaana ja siitä asti olen ollut yksin
Sellasia. Mites teillä?
Kommentit (336)
Vierailija kirjoitti:
Lasteni isä kaappasi heidät lähi-itään. Enpä olisi uskonut mulle käyvän näin.
Kyllä tuon todellakin olisi voinut arvata jo lastensa isää valitessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin ala-asteella ujo kiusattu tyttö, ajattelin etten varmaan koskaan pääse naimisiin. Ylä-asteella minusta tulikin ihan kaunis ja suosittu..miehistä ei ole ollut pulaa. Naimisissakin olen.
Haaveilin aina isosta perheestä, nyt näyttää siltä että lapsiluku jää yhteen.
En uskonut, että lapsemme otetaan päiväkodissa ja neuvolassa ns. Seurantaan asiasta joka ei nyt ongelmana niin kovin suuri ollut, tuntui ammattilaisten taholta jo kiusaamiselta... se on onneksi nyt mennyttä..
Paljon on tapahtunut, mutta mistään en ole ajatellut "enpä ois uskonut". Elämä ei ole kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan:
Ala-asteen huumevalistuksessa kiinnostuin kannabiksesta ja piti vain sitä kokeilla... tuli kokeiltua sitten vähän muutakin, mutta huom. vasta täysi-ikäisenä! Ja lopetin parivuotisen "viihdekäyttöni" ihan seinään tahdonvoimalla.
- suunnittelin olevani parempi äiti kuin olen
- lapsi lievästi "erityinen"
- no ehkä vakkariduuni on hienoinen yllätys ja samoin se että näyttää, että mies on todellakin jäämässä piiiiitkäaikaistyöttömäksi.
Ja tuossa ei ole se "paljon on tapahtunut" vaan se on muuta.
Puolison kuolema ihan liian nuorena 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
*mummeli* kirjoitti:
Olin aina hyvä koulussa, sain stipendejä ja keskiarvoni oli lähellä kymppiä. Olen myös hyvin taiteellinen ja opettajani veikkaili jo ala-asteella tulevaksi opinahjokseni Ateneumia.
En kuitenkaan koskaan saanut vakipaikkaa, en opiskellut sitä ylempää korkeakoulututkintoa enkä muutakaan. Nyt olen jo varhennetulla vanhuuseläkkeellä.
Kuitenkin olen tyytyväinen elämääni.Opinahjoksi Ateneumia?!?!?
Vielä esim 70- luvulla Ateneum voli Taideteollinen korkeakoulu .
Samaa haaveillut teininä, päädyin kaupalliselle alalle.
Tai oikeastaan Kuvataideakatemia.
Kyllä se tosiaan vielä 70-luvulla oli nimenomaan taideteollinen korkeakoulu.
R?
Raiskaus.
En ole koskaan seurustellut.
Ihminen, jonka kanssa olisin voinut päätyä suhteeseen, kuoli.
En osaa muodostaa enää ystävyyssuhteita, olen yksin kaikki päivät töiden jälkeen.
Haluaisin vain päästä rakkaani luo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ettet käytä ehkäisyä, jos ette halua lapsia? Tai jos miehesi ei halua enempää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoin kuin ap:lla tuo lihominen, paitsi lihoin 50 kiloa liikaa. Ala-asteella olin alipainoinen ja painontarkkailussa, myöhemmin normaalipainoinen, sitten aloin lihoa äkkiä mirtatsapiinin ja Ketipinorin käytön myötä. Lääkäri vähätteli niiden vaikutusta. En olisi itsekään uskonut että lääkkeet voivat vaikuttaa lihomiseen. Aiemmin naureskelin aina että ei pieni pilleri voi lihottaa, ei siinä ole monta kaloria...
Joo ei, mutta vievät normaalin kylläisyyden tunteen pois. Ennenkin söin makeaa kyllä kohtuudella, nykyään ahmin aika holtittomasti, varsinkin öisin.
Löysin tulevan puolisoni vaikka luulin että ei koskaan löydy, minusta tuli jopa äiti, en kuvitellut ikinä että saisin lapsia. Nykyään elämä on ihanaa kun on rakastava mies ja 2v lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse itselleni rahoittanut ihanan mökin tunturin kupeeseen. Olin todella rahallisesti köyhän kodin lapsi. Meillä nähtiin vilua ja nälkää. Teini-iän ryyppäsin ja rälläsin. En olisi vielä 20 vuotiaana arvannut, että tulen pärjäämään elämässä aivan loistavasti. Olen saanut enemmän kuin olisin ikinä uskonut.
Tapasin miehen 40+ ja sain vielä toisen, ihanan terveen lapsen, joka ei valvottanut tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain vapautuksen kutsunnoissa 1990-luvulla, ilman sen kummempaa draamaa.
Asevelvollisuuspelleily oli jo tuolloin havaittu turhaksi ja kalliiksi, oletan.
Olen reilusti yli parikymppinen ja mulla ei vieläkään ole minkäänlaista koulutusta/ammattia. Se sattuu. Kun ei vaan ole voimia mihinkään pitkäkestoiseen vaikka yritetty on. En olisi uskonut kymmenen vuotta sitten että olen yhä samassa elämäntilanteessa (toki vähän aikuistuneena) kärsimässä samoista asioista. Ja monia mt-ongelmia taustalla, kai siitä pitäis olla kiitollinen että on edes hengissä ja mahdollisuus yrittää vielä jotain.
Haluaisin sanoa että en olisi uskonut olevani ilman parisuhdetta.. mutta se olisi valhe koska olen aina tiennyt että en tule seurustelemaan. Ja sekin tuntuu pahalta.
Kiva kyllä lukea täältä näitä iloisiakin asioita ❤️
-edellinen
Terveydenhuoltoalalla asiantuntijatyössä ja nyt itse kärsin unettomuudesta, uupumuksesta ja mielialan laskusta. Päivällä tuen muita, ymmärrän ja tsemppaan, yöt valvon ahdistuneena.
En olisi uskonut, takana kuitenkin yli 20v tätä työtä.
T. nimim. suutarilla ei ole kenkiä
Että alle 30-vuotiaana olen haudannut äitini ja veljeni.
Että löydän kielikurssilta miehen ja päädyn muuttamaan ja asettumaan hänen kotimaahan.
Olen syvästi ihastunut itseäni 15 cm lyhyempään kaljuun mieheen.
:)
Kyllä se tosiaan vielä 70-luvulla oli nimenomaan taideteollinen korkeakoulu.