Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä on yrittäisit jalostaa ajatuksiasi, ja toisit julki vain ne todelliset helmet.

Miten on, jos mielestäni kaikki sosiaaliset tilanteet eivät ole oikeassa/väärässä tilanteita, vaan lähinnä normaalia jutustelua jossa kaikkien ei tarvitse olla koko ajan oikeassa ja miettiä mitä saa ja mitä ei saa sanoa. Tai että kaikkien sanottavien asioiden ei tarvitse olla niin hienosti muotoiltu tai ilmaistu, kuin jostain oppikirjasta?

Minä olen introvertti, ja ajattelen, että jokainen lauseeni on kuin ojentaisin kauniin kukan toiselle. En halua ojentaa mitään risukimppua, enkä katkenneita rikkaruohoja. Haluan arvostaa toista ihmistä, enkä siksi halua puhua vain puhumisen vuoksi. Puheen sisällöllä on minulle paljon merkitystä.

Kaunis ajatus. Harmillisesti kommentisi tuo taas ilmi sen, että toiset kokevat olevansa niin herkkiä ja viisaita ilmaisussaan että voivat samalla tyrmätä toisten vähemmän hiotut ajatukset risukimppuna ja aliarvioimisena.

Jos kertoisin sinulle kokemuksia elävästä elämästä, uskon että olisit samaa mieltä kanssani. Monesti olen ollut aivan gobsmacked, kun ekstrovertilta tippuu niitä vähemmän hiottuja ajatuksia. Sellainen pelästyttää, ja tekee varautuneeksi. Rakennan itselleni suojamuurin, kun joku toinen laukoo ajattelemattomuuksia.

Sinä nyt vain haluat olla jotakin erikoista. Laskeudu sieltä pilvestäsi gobsmackedeinesi ja unohda ne turhat suojamuurisi:D  Introverttiys on yksi yleisesti väärinkäsitetyistä termeistä. Itse rakastan hyvässä, minulle sopivassa seurassa oloa mutta tarvitsen sen jälkeen latautumisaikaa. En ole mitenkään ujo tai hiljainen. En vai koe tarvitsevani jatkuvasti ihmisiä ympärilleni. Rakastan omaa tilaa ja sitä, että saa tehdä omia juttujaan rauhassa. Ei se poista sitä, että viihtyy muiden ihmisten kanssa ja on sosiaalinen ja avoin.  Ja silti voisin elää ilman ainuttakaan ihmiskontaktia koko elämäni.

Minä olen hyvin tavallinen ihminen. Yhtä tavallinen kuin sinä. Jalat tukevasti maan pinnalla. Mitä oikeastaan halusit sanoa viestilläsi?

Ei ollut tarkoitus loukata, vaan kertoa oma kokemukseni introverttiydestä. Viestistäsi sai vaikutelman ylimielisyydestä muita ihmisiä kohtaan ja se antoi käsityksen siitä, että kaikki introvertit ovat kaltaisiasi, mikä ei pidä paikkaansa. Ja kyllä, olemme kaikki tavallisia, omalla tavallamme.

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Mikä älämöly siitä nouseekaan kun sosiaalinen introvertti sitten pläjäyttää mielipiteensä ilmoille ja se on eriävä. Eihän sillä pitänyt olla omia mielipiteitä olemassakaan!

Ahh, niin tietenkin nousee kohu ja älämöly, kun hiljainen viisas on sanansa sanonut...... Koska kun puhuu vähän, puhuu vain järkeviä silloin kun puhuu, muut ihan heittäytyvät polvilleen "totuudet" kuuleessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule, tiedän fiiliksen.

Pahinta on jos mukaan eksyy todella ärsyttävän mallinen ekstrovertti, joka käytännössä ajattelee ääneen.

Siis koittaa muodostaa jotain järkevää ajatusta ja suu käy lakkaamatta koko ajan! Mitään järjellistä ei sano vaikka suu käy ja käy.

Hitto että voi olla piinallista!

Olen introvertti. Joskus koen myötähäpeää ekstroverttien puolesta, kun he kritiikittömästi suoltavat puhetta suustaan. Puhuvat asioita, joita en ikimaailmassa sanoisi ääneen, koska nuo sanat voivat loukata jotakuta, tai ovat esim. tieteellisesti epäkorrekteja. Kun näen tuollaisen nolon esimerkin ympäristössäni, niin miksi ihmeessä haluaisin olla samanlainen hölösuu?

Voi huoh. Termit menevät tässä ketjussa täysin sekaisin. Se, onko hekilö hölösuu vaiko eikö, ei määritä sitä onko hän ekstrovertti vaiko introvertti.

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

toisaalta, voisivatko introverttiyden ja ekstroverttiyden määritelmät muuttua, jos riittävän moni ihminen riittävän kauan ajattelisi niiden tarkoittavan eri asiaa, kuin mitä juuri kerroit niiden oikeasti tarkoittavan? Nykyään esim. hyväksytään jo, että saa alkaa laulamaan. Ovatko nämä määritelmät aivan kiveen hakattuja? Tai voisimmeko unohtaa määritelmät, siis nuo sanat "introvertti" ja "ekstrovertti", ja keskittyä kuuntelemaan ihmisten kokemuksia ärsyttävän suulaista tai tuppisuista ihmisistä. Noissa kokemuksissa on kuitenkin todellisia tunteita. Jospa auttaisimme ihmissiä ymmärtämään paremmin toisiamme?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertit: Mitä kommentoit, jos ekstrovertti sanoo tohkeissaan: "Eikö ollutkin aivan mahtava keskustelu. Kyllä taas sain virtaa työntekoon".

Tuohon voi sanoa, että eläpä valehtele

Hauska vastaus.

Olen myöskin introvertti ja eräs tuttava on tietenkin täysi vastakohta. Hän antaa mielellään meikäläiselle elämänohjeita, jotka nimenomaan olisivat sopivia hänelle, ei mulle. Mä olen mielelläni omissa oloissani enkä kaipaa älyttömiä määriä kanssakäymisiä, ja jos sitä kaipaan, niin osaan kyllä sitä hankkia. En myöskään ole ujo, vaan haluan vain prosessoida asioita enkä puhu vain puhumisen ilosta. Työskentelen kotoa alalla, josta ihan aidosti nautin ja tämä työ tuntuu olevan suuri ongelma tälle tuttavalle. Vaikka teen pitkää päivää, niin hänen mielestään mun pitäisi hankkia osa-aikainen työ vain, jotta saisin seurustella ihmisten kanssa. Selitykseksi ei käy se, että mulla ei millään riittäisi edes aika toiselle työlle. Se vain kerta kaikkiaan olisi pakko hankkia. :D Tai ainakin mennä kahvilaan läppärin kanssa keskustelemaan ihmisille samalla kun teen töitä. Ei haittaa, vaikka siellä ei voi keskittyä.

Sitten kun en näitä elämänohjeita toteuta, niin kaakatetaan kovaan ääneen miten hän kyllä kuolisi ja hän ei ainakaan haluaisi olla tuollainen. Tulee tunne, että pidetään jotenkin vajaavaisena ihmisenä, jolla ei ole elämänhallintakykyjä ollenkaan. Mä olen kuitenkin ihan kykeneväinen sosiaaliseen kanssakäymiseen ilman ohjeistustakin, mutta aina en vain ole sillä tuulella. Mulle on okei, että joku muu haluaa hengailla ihmisvilinässä keskustellen tunteja putkeen, mutta ei tarvitse joutua shokkiin, jos minä henkilökohtaisesti jään mieluummin toljottamaan vaikka Netflixiä. Joku muu päivä voinkin lähteä mukaan. En ole tästä syystä mitenkään vajukki, jota tarvitsee ohjailla. :D

Miksi jokaikisessä ketjussa pitää riitaantua ja aloittaa kakaramainen inttäminen?

Kaikki kommentit ovat jonkun henk.koht. mielipiteitä. Vaikka kirjoittaja ei kirjoittaisikaan "minun mielestäni" kommenttinsa alkuun, kannattaa se ajatella itse. Sitten ei ehkä provosoidu.

Se, että Martta-Riitta väittää X:n olevan totuus, se ei tarkoita asian todella olevan niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

toisaalta, voisivatko introverttiyden ja ekstroverttiyden määritelmät muuttua, jos riittävän moni ihminen riittävän kauan ajattelisi niiden tarkoittavan eri asiaa, kuin mitä juuri kerroit niiden oikeasti tarkoittavan? Nykyään esim. hyväksytään jo, että saa alkaa laulamaan. Ovatko nämä määritelmät aivan kiveen hakattuja? Tai voisimmeko unohtaa määritelmät, siis nuo sanat "introvertti" ja "ekstrovertti", ja keskittyä kuuntelemaan ihmisten kokemuksia ärsyttävän suulaista tai tuppisuista ihmisistä. Noissa kokemuksissa on kuitenkin todellisia tunteita. Jospa auttaisimme ihmissiä ymmärtämään paremmin toisiamme?

Olipas erikoinen kannanotto. Positiivinen ja samalla ihanan sekava:) Kyllä kyllä, keskustelu avartaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

toisaalta, voisivatko introverttiyden ja ekstroverttiyden määritelmät muuttua, jos riittävän moni ihminen riittävän kauan ajattelisi niiden tarkoittavan eri asiaa, kuin mitä juuri kerroit niiden oikeasti tarkoittavan? Nykyään esim. hyväksytään jo, että saa alkaa laulamaan. Ovatko nämä määritelmät aivan kiveen hakattuja? Tai voisimmeko unohtaa määritelmät, siis nuo sanat "introvertti" ja "ekstrovertti", ja keskittyä kuuntelemaan ihmisten kokemuksia ärsyttävän suulaista tai tuppisuista ihmisistä. Noissa kokemuksissa on kuitenkin todellisia tunteita. Jospa auttaisimme ihmissiä ymmärtämään paremmin toisiamme?

Olipas erikoinen kannanotto. Positiivinen ja samalla ihanan sekava:) Kyllä kyllä, keskustelu avartaa.

Tarkoitukseni olikin hieman hämmentää. Voisimme miettiä, mistä puhumme, mitä hyötyä haluamme tästä keskustelusta. Voi olla silmiä avaavaa unohtaa termit ja laajentaa keskustelua, jos ihmiset haluavat niin tehdä.

Mä olin todella hiljainen lapsi, ja mieluusti vain leikin hiljaa omassa tahdissani. Tämä kelpasi mainiosti perhepäivähoitajalleni. Tämä hoitaja sitten kuitenkin loukkaantui pahasti ja joutui jäämään pitkälle sairaslomalle, ja me lapset jouduttiin erinäisille muille hoitajille. Minun hoitajani sitten otti hiljaisuuteni jotenkin henkilökohtaisesti ja yritti väkisin laittaa mut puhumaan ties millä konsteilla kaiket päivät. Muisti tietenkin aina jokaisen päivän päätteeksi valittaa kovaan ääneen äidille: "Tuo ei taaskaan saanut sanaa suustaan, vie se puheterapeutille." Tämähän nyt tietenkin pahensi asiaa ja tein jämäkän päätöksen, että nyt en ainakaan sano mitään. Päädyin sitten kuitenkin puheterapeutille kerran, ja hänelle oli aivan selvää, että olen ihan normaalijärkinen ja osaan puhua, vaikka olenkin mieluummin hiljaa. 

Tämä oli 90-luvulla. En tiedä, miten nykyään kohdellaan introverttilapsia, mutta tuo on kyllä jäänyt hyvin mieleen. En muuten sano tuolle hoitajalle vieläkään mitään, jos tulee kaupassa vastaan käydessäni kotipaikkakunnalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä älämöly siitä nouseekaan kun sosiaalinen introvertti sitten pläjäyttää mielipiteensä ilmoille ja se on eriävä. Eihän sillä pitänyt olla omia mielipiteitä olemassakaan!

Ahh, niin tietenkin nousee kohu ja älämöly, kun hiljainen viisas on sanansa sanonut...... Koska kun puhuu vähän, puhuu vain järkeviä silloin kun puhuu, muut ihan heittäytyvät polvilleen "totuudet" kuuleessaan.

Eivät heittäydy polvilleen todellakaan. Raivostuvat, kun kokous ei olekaan yksimielinen, osa kannattaa ns. introvertin ehdotuksia. Kaikki eivät olleetkaan manipuloitavissa, mikä yllättää joitakuita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi jokaikisessä ketjussa pitää riitaantua ja aloittaa kakaramainen inttäminen?

Kaikki kommentit ovat jonkun henk.koht. mielipiteitä. Vaikka kirjoittaja ei kirjoittaisikaan "minun mielestäni" kommenttinsa alkuun, kannattaa se ajatella itse. Sitten ei ehkä provosoidu.

Se, että Martta-Riitta väittää X:n olevan totuus, se ei tarkoita asian todella olevan niin.

"Mik-si jo-ka-i-ki-ses-sä ket-jus-sa pi-tää rii-taan-tua", Pirjopetteri 48 v hyppii tasajalkaa punaisena puhisten. (sori, tää mielikuva nyt vain tuli päähäni XD)

Vierailija kirjoitti:

Mä olin todella hiljainen lapsi, ja mieluusti vain leikin hiljaa omassa tahdissani. Tämä kelpasi mainiosti perhepäivähoitajalleni. Tämä hoitaja sitten kuitenkin loukkaantui pahasti ja joutui jäämään pitkälle sairaslomalle, ja me lapset jouduttiin erinäisille muille hoitajille. Minun hoitajani sitten otti hiljaisuuteni jotenkin henkilökohtaisesti ja yritti väkisin laittaa mut puhumaan ties millä konsteilla kaiket päivät. Muisti tietenkin aina jokaisen päivän päätteeksi valittaa kovaan ääneen äidille: "Tuo ei taaskaan saanut sanaa suustaan, vie se puheterapeutille." Tämähän nyt tietenkin pahensi asiaa ja tein jämäkän päätöksen, että nyt en ainakaan sano mitään. Päädyin sitten kuitenkin puheterapeutille kerran, ja hänelle oli aivan selvää, että olen ihan normaalijärkinen ja osaan puhua, vaikka olenkin mieluummin hiljaa. 

Tämä oli 90-luvulla. En tiedä, miten nykyään kohdellaan introverttilapsia, mutta tuo on kyllä jäänyt hyvin mieleen. En muuten sano tuolle hoitajalle vieläkään mitään, jos tulee kaupassa vastaan käydessäni kotipaikkakunnalla.

Sinusta siis tuli selektiivinen mutisti? Sekin on eri asia kuin introvertti, mutta ei se sinänsä haittaa minua. On hyvä, että tuotte kokemuksianne esiin. Se on varmasti terapeuttista, että saa purkaa pahaa oloa, mikä johtuu siitä että kokee tulleensa väärin kohdelluksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

toisaalta, voisivatko introverttiyden ja ekstroverttiyden määritelmät muuttua, jos riittävän moni ihminen riittävän kauan ajattelisi niiden tarkoittavan eri asiaa, kuin mitä juuri kerroit niiden oikeasti tarkoittavan? Nykyään esim. hyväksytään jo, että saa alkaa laulamaan. Ovatko nämä määritelmät aivan kiveen hakattuja? Tai voisimmeko unohtaa määritelmät, siis nuo sanat "introvertti" ja "ekstrovertti", ja keskittyä kuuntelemaan ihmisten kokemuksia ärsyttävän suulaista tai tuppisuista ihmisistä. Noissa kokemuksissa on kuitenkin todellisia tunteita. Jospa auttaisimme ihmissiä ymmärtämään paremmin toisiamme?

Joo. On ärsyttäviä persoonia, miellyttäviä persoonia, tuppisuita ja suulaita, ujoja, rohkeita, hiljaisia, harkitsevia, äkkinäisiä, nopeita, hitaita, huomionhakuisia jne. Niitä jotka tuovat ajatuksensa ilmoille heti ja niitä jotka eivät koskaan. Jne. Näillä ominaisuuksilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hlö introvertti vaiko ekstrovertti.

Tuttua, tuttua! Nuo muiden kommentit, varsinkin jos ne sanotaan niin, että koko koolla oleva porukka ne kuulee, tuntuvat suoranaiselta kettuilulta. Introvertti ei halua joutua huomion keskipisteeseen. Eri asia, jos asia sanotaan kahden kesken, esim. tuo kiittävä tai ainakin sellaiseksi tarkoitettu kommentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin kolme ensimmäistä sivua ja totesin, että porukalla ei oikeasti ole aavistustakaan siitä, mitä ekstroverttiys ja introverttiys käytännössä oikeasti tarkoittavat. Näiden sijaan väännetään ihmisten luonteenpiirteistä ja tavoista (ujous, äänekkyys, huomionhaku, asioiden jankkaaminen, kovaäänisyys jne.). Ei niillä ole mitään tekemistä sen kanssa, onko henkilö oikeasti introvertti vaiko ekstrovertti. On ujoja ja hiljaisia ekstrovertteja, ja on kovaäänisiä ja päällepäsmääviä introvertteja. Ero on siinä, mikä kuluttaa heidän energiavarastojaan, sekä siinä, miten he lataavat energiavarastonsa. 

Ekstrovertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuu muiden ihmisten seurassa, kun taas introvertti (huolimatta luonteenpiirteistään ja käyttäytymisestään) voimaantuun yksin.

Puhutaanko asioista niiden oikeilla nimillä?

T. introvertti, joka esim. työelämässä toimii esimiehenä, on sosiaalinen eikä laisinkaan ujo, tuo ajatuksensa ja mielipiteensä aktiivisesti ja äänekkäästikin esiin jne.  Eikä todellakaan ole mikään hiljainen nysväkkä, joka odottaa, että muut antaisivat suunvuoron.  Mutta jonka takki on tyhjä kaiken tämän jälkeen, ja tarvitsee toipumiseen ja voimaantumiseen aikaa ilman muita ihmisiä.

toisaalta, voisivatko introverttiyden ja ekstroverttiyden määritelmät muuttua, jos riittävän moni ihminen riittävän kauan ajattelisi niiden tarkoittavan eri asiaa, kuin mitä juuri kerroit niiden oikeasti tarkoittavan? Nykyään esim. hyväksytään jo, että saa alkaa laulamaan. Ovatko nämä määritelmät aivan kiveen hakattuja? Tai voisimmeko unohtaa määritelmät, siis nuo sanat "introvertti" ja "ekstrovertti", ja keskittyä kuuntelemaan ihmisten kokemuksia ärsyttävän suulaista tai tuppisuista ihmisistä. Noissa kokemuksissa on kuitenkin todellisia tunteita. Jospa auttaisimme ihmissiä ymmärtämään paremmin toisiamme?

Joo. On ärsyttäviä persoonia, miellyttäviä persoonia, tuppisuita ja suulaita, ujoja, rohkeita, hiljaisia, harkitsevia, äkkinäisiä, nopeita, hitaita, huomionhakuisia jne. Niitä jotka tuovat ajatuksensa ilmoille heti ja niitä jotka eivät koskaan. Jne. Näillä ominaisuuksilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, onko hlö introvertti vaiko ekstrovertti.

Niinpä. Voimme silti pohtia, keskustelemmeko tästä akateemisista termeistä, vai ihmisten arkielämän turhautumisen tunteista. Huutoäänestys: mistä te haluatte keskustella? Jokainen on oikeassa :)

"Mutta mitäs tähän sanoo Pirjo. Pirjo ei vielä olekaan sanonut tänään mielipidettään."

Kaikkien osallistujien katseet kääntyvät Pirjoon. Pirjo oli pelonsekaisesti odottanut tähä hetkeä koko illan. Pirjo ei yhtäkkiä muista, mistä asiasta juuri puhuttiinkaan. Pirjo katselee, miten monta totista ihmistä häntä tuijottaakaan. Hikikarpalot nousevat otsalle. Pirjo miettii, miten selviäisi tästä tilanteesta nolaamatta jälleen kerran itseään. "E-en oikein osaa sanoa", saa Pirjo kakistettua suustaan. Päät kääntyvät yksi toisensa jälkeen hitaasti kysyjää kohden. Vaatiiko hän Pirjolta vielä lisää. Ajaako hän Pirjon vielä enemmän nurkkaan. Joku kääntyy takaisin katsomaan kohti Pirjoa kuin vaatien tätä vastaamaan jotakin. Kysyjä kuitenkin luovuttaa tällä kertaa. Hän on saanut uuden idean. Pirjo vetää syvään henkeä ja maastoutuu sohvaan entistäkin paremmin. "Vihaan näitä kokouksia", ajattelee Pirjo.

Tämä ei ehkä ollut kertomus introversiosta eikä ekstroversiosta, mutta huutakaa hep, jos tunnette tässä kertomuksessa jotain tuttua.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin todella hiljainen lapsi, ja mieluusti vain leikin hiljaa omassa tahdissani. Tämä kelpasi mainiosti perhepäivähoitajalleni. Tämä hoitaja sitten kuitenkin loukkaantui pahasti ja joutui jäämään pitkälle sairaslomalle, ja me lapset jouduttiin erinäisille muille hoitajille. Minun hoitajani sitten otti hiljaisuuteni jotenkin henkilökohtaisesti ja yritti väkisin laittaa mut puhumaan ties millä konsteilla kaiket päivät. Muisti tietenkin aina jokaisen päivän päätteeksi valittaa kovaan ääneen äidille: "Tuo ei taaskaan saanut sanaa suustaan, vie se puheterapeutille." Tämähän nyt tietenkin pahensi asiaa ja tein jämäkän päätöksen, että nyt en ainakaan sano mitään. Päädyin sitten kuitenkin puheterapeutille kerran, ja hänelle oli aivan selvää, että olen ihan normaalijärkinen ja osaan puhua, vaikka olenkin mieluummin hiljaa. 

Tämä oli 90-luvulla. En tiedä, miten nykyään kohdellaan introverttilapsia, mutta tuo on kyllä jäänyt hyvin mieleen. En muuten sano tuolle hoitajalle vieläkään mitään, jos tulee kaupassa vastaan käydessäni kotipaikkakunnalla.

Kuulostaa kamalalta. Itsekin muistan, kuinka jo lapsena tulkitsin hoitotätien, opettajien ja muiden aikuisten suhtautumisen minuun ja muihin. Joillekin olin lemmikki tai vähintäänkin ihanan helppo tapaus omine leikkeineni. Jotkut taas ihan selvästi arvostivat toisenlaisia, vilkkaita ja seurallisia lapsia, joilla oli aina jotakin hassua tai näsäviisasta sanottavaa (ja jotka suurella todennäköisyydellä olivat ekstrovertteja). Etenkin yläasteella tuli sellainen olo, että "minä en riitä näille ihmisille". Nyt työelämässä huomaan vähän samaa pomojen kohdalla. Jotkut arvostavat, jotkut tuomitsevat minut surutta. Vähän kärjistäen, etenkin naisena minusta tuntuu, että olen joillekin karvas pettymys, kun en olekaan se "toimiston päivänsäde". Tämä oli yksi syy, miksi lähdin edellisestä työstäni. Pomo sanoi suoraan, mitä ajattelee persoonastani. Ainut positiivinen puoli oli kuulemma se, että hoidan kuitenkin hommani. Kiitos. Seuraavan tekijän pitikin sitten olla "ulospäinsuuntautunut" ja muut tyypilliset ekstroverttistereotypiat.

Hassua että introvertit ymmärtää ekstroverttiutta paremmin kuin ekstrovertit introverttiotta saati että he edes voisivat kunnioittaa introvertti ihmistä. Introverteissä on aina "vikaa" ja heidän tapansa ovat ärsyttäviä ja he ovat "tyhmiä" koska eivät puhu tai ovat "epäsosiaalisia". Ihan helvetin sama ollaanko me ärsyttäviä sen takia ettei heti reagoida ääneen. Te ekstrovertit jotka ulisette olette todellakin pahempia ja ajattelette yksitoikkoisesti ettekä ole kauhean empaattisia jos ette tajua miksi jotkut introvertit taistelevat yhteiskunnassa jossa vain ekstroverteille on pääosin tilaa. Kunnioitusta vaatisin enemmän koska sitä olen teilleikkin antanut. Onneksi olen tavannut ihan mukavia ekstrovertti ja antrovertti tyyppejä jotka ovat antaneet minulle tilaa puhua ja miettiä.