Introverttien tukiketju: "Kiva kun sinäkin sanoit jotain"

Vierailija kirjoitti:

Mahtavaa lukea tätä ketjua. Omassa opiskeluporukassa on aika ujo ja hiljainen tyttö, joka aika paljon pyörii meidän porukassa. Olen ajatellut, että minun on helpompi jutella hänelle kuin hänen minulle ja olen  erityisesti kahden kesken alkanut juttusille hänen kanssaan, aloittaen yleensä kysymyksellä häneltä, ihan vaikka että miten hänen päivänsä on mennyt ja koittanut antaa hänelle tilaa ja aikaa.

Nyt kun luen näitä vastauksia, minua kuvottaa. Tällä tavallako introvertit meistä ekstroverteistä todella ajattelevat? Eli todennäköisesti hänkin ajattelee näin, halveksien kuuntelee meidän muiden juttuja ja pitää turhan pälättäjinä ja hölmöinä? Ihan turhaan olen häntä yrittänyt ymmärtää ja ottaa huomioon ja luoda jotain yhteyttä, koska todennäköisesti hänkin siis asettaa itsensä yläpuolelleni. Ei tee yhtään mieli kyllä enää toimia näin. Kiitos av tästä silmiä avaavasta ketjusta.

Ihan tosissasiko meinaat, että vauvapalstan jotain typerää ketjua kannattaa ottaa kovin vakavissaan ja sen perusteella päättä ihmissuhteidensa jatkosta? Varmaan hyppäät kaivoonkin, jos AV:ltä luet, että se on järkevää ja kannattavaa. Tai lopetat kaiken kommunikoinnin vihreäsilmäisen ja ruskeatukkaisten kanssa, jos joku kyseiset ominaisuudet omaava henkilö täällä sanoo vihaavansa kaikkia ihmisiä. Eikö sen nyt järkikin sano, että täällä ilmaisee mielipiteitään kärkkäästi muutama ihminen, joka on aika pieni otanta viidestä miljoonasta suomalaisesta. Ainakin lapsille opetetaan, että kaikkea netistä lukemaansa ei kannata uskoa. En ole ennen tiennyt, että aikuisetkin päättävät elämästään vauvapalstan perusteella. Voi siinä kaveri olla ihmeissään, jos nyt tosissasi lopetat juttelun hänen kanssaan. Kysyessä kerrot, että "no ku AV:llä sanottiin!!!!!". Nyt joku järki käteen. Aikuiset ihmiset! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introvertti ilmoittautuu. Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille. Tämä siis vain tilanteissa, joissa asiat/ihmiset ovat minulle uusia - esim. jos minulle on annettu selvä rooli kertoa tietystä asiasta muille, samaa ongelmaa ei ole. Myöskään ei ole kyse siitä, että olisin ujo, sillä tuon kyllä mielipiteeni esiin kunhan se valmistuu ja koen sen olevan tilanteen kannalta olennainen.

Kohtalotovereita? Tuntuu, että ahdistun tästä liikaa, eivätkä asiaa auta kommentit "kiva kun sanoit jotain" tai "kerropa Sanna sinäkin nyt mielipiteesi".

Et kuulosta introvertiltä vaan hieman hitaalta uusissa tilanteissa. Onko sinulla paniikkihäiriöitä? Olen introventtien introventti, mutta olen jopa nopeampi ajattelemaan kuin ekstrovertit. 

Ei ole paniikkihäiriötä. En siis pidä itseäni oikeasti mitenkään hidasälyisenä tai epänokkelana, vaan ennemminkin tuntuu että ajatukset sinkoilevat päässäni niin "nopeasti" ja runsain määrin, etten saa punaista lankaa kerättyä esiin. Toki voi olla ongelmaa esim. itsetuntomielessäkin siten, että tahdon filtteröidä ja jalostaa ajatukseni ns. liian hienoiksi ennen kuin tuon niitä esiin.

ap

Ihan selvä perfektionisti. 

Eikä mitään tekemistä introvertin kanssa. 

Introverttiyttä minusta tuossa on se, että käsittelee mielellään virikkeitä oman päänsä sisällä. Perfektionismia taas se, että jalostaa niitä "liian hienostuneeseen" muotoon. Molemmat siis oikeassa.

-sivustahuutelija

Hyvin sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kuvitellut olevani introverttien puolella. Mutta tämä keskustelu on niin vastenmielinen, että en enää halua olla heidän puolellaan. En, vaikka itsekin luen itseni puheliaaksi introvertiksi.

Ketjussa on ollut niin monta introverttia, jotka ovat täysin piittaamattomia sosiaalisen kanssakäymisen säännöstöstä. Viestintää ja vuorovaikutusta on kyllä tutkittu vaikka kuinka paljon. Ja sieltä ilmenee, mitä kuuluu toimivaan vuorovaikutukseen. Moni nyt selittää asian niin, että olen niin introvertti, etten voi toteuttaa toimivaa vuorovaikutusta. Tämä on halveksuttavaa introverttiyden taakse piiloutumista.

Mistä sen nyt sitten voi tosielämässä tietää, kuka introverteistä on näitä kuvottavia itseensä kietoutuneita, jotka loukkaantuneina arvostelevat muiden normaalia vuorovaikutusta. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat nyt pilanneet muidenkin introverttien maineen.

Avaisitko esimerkeillä vaikka noita sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä? Tai varsinkin niitä, joita tässä ketjussa nyt on loukattu?

Kyllä sinä ne tiedät, ne on opetettu peruskoulussa, jos lapsuudenkodissa on jäänyt väliin. Esimerkiksi tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, kysymyksiin vastaaminen. Ja jos tästä ketjusta puhutaan, niin tuolla on ollut paljon puhetta ryhmäkeskustelutilanteista. Ryhmässä hyvään vuorovaikutukseen kuuluu paitsi se paljon korostusta saanut kuuntelemisen taito niin myös sen toinen puoli: Hyvään vuorovaikutukseen kuuluu esimerkiksi taito ottaa puheenvuoro, ylläpitää keskustelua ja tukea keskustelua. Introverttien omat kuvaukset kertovat siitä kuinka nämä viimeksi mainitut taidot puuttuvat heiltä kokonaan. Ja kyse on kuitenkin vuorovaikutuksen perusasioista.

Minun kouluaikanani valitettavasti ei puhuttu mitään siitä, että hyvään vuorovaikutukseen kuuluisi taito ottaa puheenvuoro, ylläpitää keskustelua ja tukea keskustelua.

Käytöstapoihin kuului tervehtiminen, kiittäminen, anteeksi pyytäminen, kysymyksiin vastaaminen, puheenvuoron antaminen muille, ruoka suussa ei saanut puhua, muiden puhetta ei saanut keskeyttää eikä saanut häiritä muita eikä metelöidä.

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Antakaa ihmisten olla oma itsensä, sitä Toivon.

Ja käytöstavat ovat hyvin olennainen osa toimivaa vuorovaikutusta. Hyvä että pääsimme yhteisymmärrykseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Ystävien tapaamisenbtarkoitus on tavata ystäviä. Yksi ystävistäni puhuu niin hiljaisella äänellä, etten juuri koskaan kuule, mitä hän sanoo. Sovimme kuitenkin silloin tällöin tapaamisesta esim. sähköpostilla. Tavatessa juttelemme, vaikka en usein kuulekaan hänen puhettaan. Mutta näen hänet silti, näen, missä kunnossa hän Onnia siitäkin voin päätellä hänen vointinsa, ja minusta on mukava tavata, koska olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.

Sukujuhliin mennään, kun halutaan nähdä sukulaisia. Se, että tullaan paikalle, jo osoittaa, että halutaan tavata, ollaan kiinnostuneita. Minusta se on sitä sosiaalisuutta.

Sama juttu mutta vielä enemmän, kun mennään tapaamaan iäkästä sairasta omaista. Puhuneet on yleensä silloin jo puhuttu vuosia sitten. Sitä vain ollaan läsnä.

Työpaikan tilaisuudet: ryhmäpalaverissa on aika harvoin sanottavaa yleensäkään. Tai jos on, niin tuskin se on sellaista, mitä esimies ainakaan haluaisi kuulla. Parempi olla hiljaa. Tietysti jos on varma, että on saanut loistavan idean, se kannattaa esittää.

Epäviralliset työtilaisuudet. Jutellaan niiden kanssa, joiden kanssa tullaan juttuun. Jos on isompi tilaisuus, melu on niin kova, ettei kuule edes omaa ääntään. Kiinnostus osoitetaan vain olemalla paikalla.

Yhdistystoiminta. Jos on kiinnostava juttu, jonka vuoksi on liittynyt yhdistykseen, niin kaipa siellä jotain sanottavaa keksii.

Okei. Kun minä en tuosta oikein vielä saanut selvää, että mitä muut saavat sinun läsnäolostasi, niin voitko vääntää rautalangasta. Tällaiselle yksinkertaiselle tyypille.

Eli kun sinä tulet paikalle ja osoitat sillä kiinnostusta, niin mitä iloa muille on siitä? Mihin muut tarvitsevat sitä tietoa, että sinä olet kiinnostunut tulemaan paikalle? Mitä he saavat siitä, että olet paikalla?

Tai jos ollaan palaverissa, etkä sano mitään? Niin miksi sinun pitää olla palaverissa? Eikö olisi ihan sama, vaikka et olisi edes paikalla, jos et kuitenkaan sano mitään? Mitä iloa  tai hyötyä muille on sinun läsnäolostasi?

Eläkäähän ihmiseksi, tällaista ilkeilyä on karsea lukea.

Vierailija kirjoitti:

Eläkäähän ihmiseksi, tällaista ilkeilyä on karsea lukea.

Eikö vain olekin! Introvertit ovat synnyttäneet paljon patoutunutta vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 - joskus luullaan, että pidän muita pelkkänä viihdykkeenä, vaikka oikeasti joko pohdin suunvuoroani tai ihan vilpittömästi kuvittelen, että se extrovertti nauttii saamastaan huomiosta, jolloin kumpikin on omassa elementissään

Näissä keskusteluissa minua usein häiritsee se, miten moni ilmaisee jotenkin ylemmyydentuntoisesti halunsa olla hiljaa ja syrjässä, ja toisaalta suhtautuu sitten ekstrovertteihin kuin pälpättämisestä nauttiviin sirkusapinoihin. Kyse on kuitenkin usein paljon enemmästä: myös jaosta vastuun muille työntäjiin ja sosiaalisten tilanteiden vastuunkantajiin.

Faktahan on se, että kaikissa inhimillisissä vuorovaikutustilanteissa jonkun on kannettava vastuu tilanteen etenemisestä. On äärimmäisen itsekästä ottaa rento takanoja ja odottaa, että muut hoitavat tilanteen sosiaaliset ulottuvuudet ja keskustelun etenemisen.

Usein olen itse se ekstrovertti, joka joutuu kiskomaan erilaisia sosiaalisia tilanteita eteenpäin ja ottamaan huomioon muiden tarpeita ja siloittelemaan heidän tietään eteenpäin keskustelussa. Minua ei todellakaan lämmitä se, että joku sitten mahdollisesti hiljaa nurkassa kokee ylemmyyttä omassa ylevässä hiljaisuudessaan, ja ajattelee minun olevan "omassa elementissäni". 

On toki täysin ok, että joku nauttii siitä, että saa olla hiljaa, ja että joku toinen taas nauttii hetkestä valokeilassa. Pitäisi kuitenkin tajuta, että sosiaaliset tilanteet ovat hyvin monimuotoisten ponnistelujen tulosta, eikä kenenkään pitäisi lykätä vastuuta näiden tilanteiden hoitamisesta toisille vedoten omaan introverttiyteensä.

Monessa kohtaa hiljaisuus on ihan puhdasta itsekkyyttä - aivan kuten toiset jyräävät itsekorostus on itsekkyyttä. Kun ekstroverteiltä edellytetään (aivan oikeutetusti) muiden huomioonottamista ja kuuntelua, samalla tavoin introverteiltä pitäisi edellyttää puhumista ja reipasta sosiaalisen tilanteen etenemisestä huolehtimista.

Kaikkia eivät kiinnosta samat asiat. Jos sinun mielestäsi sosiaalinen tilanne on suuri, monimutkainen ja kiinnostava prosessi, ei introverttiä välttämättä kiinnosta keskustelu läheskään niin paljoa. Jos itseäsi ei jokin harrastus, esim. postimerkkien keräily, kiinnosta, harrastatko sitä väen vängällä hampaat irveessä silti ja yrität vielä parhaasi? Sama homma voi olla jollakin introvertillä. Ja ei, en tässä väittänyt asian olevan näin jokaikisellä maailman introvertillä, ettei siitä tarvitse vetää hernettä nenään.

Hetkonen, sanoit introverteistä saavasi sellaisen kuvan, että he olisivat ylemmyydentuntoisia. Jotenkin pienesti omasta viestistäsi paistaa pieni ylimielisyys siitä, että olet muka keskusteluissa aina vetovastuussa, ainakin jos ne tapahtuvat introvertin kanssa.

Luin jostain, että ekstroverteille ja sosiaalisemmille ihmisille on tärkeää pitää yllä edes jonkinlaista jutustelua ja heille merkityksellinen juttutuokio ei ole pääosassa ihmisten kanssa oleilussa, vaan se, että pääsee hengailemaan ja viettämään aikaa toisten kanssa. Sitten jutun mukaan vähemmän sosiaalisille introverteille epämääräinen jutustelu ei ole miellyttävää, vaan he mieluummin haluavat saada keskustelusta jotain älyllistä irti.

Miksi muuten introverttien tukiketjussa on ekstroverttejä pätemässä ja mollaamassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Tuosta kuluttavuudesta tuli kuitenkin mieleen, että introverttien odotetaan mielestäni useammin poistuvan mukavuusalueeltaan. Harvoin ekstroverteille sanotaan, että olisitko oikeasti hiljaa tai antaisitko muille puheenvuoron. Pidetään tylynä. Silti introverteille voi tokaista, että puhupas nyt sinäkin jotain. Tämähän tietenkin liittyy nykykulttuuriin ja siinä hyväksytympinä pidettyihin ominaisuuksiin, ekstrot ovat tavallaan se toivottava "normi".

Pahoittelen mutta olen eri mieltä. Suomi on hyvin vahvasti ujojen introverttien maa, jossa sosiaalisille ekstroverteille lyödään adhd leima otsaan jo hyvin nuorena vaikka kyse ei ole olisi lainkaan siitä. Täällä ei juuri sosiaalista älykkyyttä arvosteta tai tunnisteta. Hirveästi väitetään että pitäisi olla ekstrovertti jotta selviää työelämässä, tässä maassa se ei kyllä pidä juuri ollenkaan paikkaansa. Sosiaaliset ja avoimet ihmiset ennemmin tukahdutetaan täällä, sillä välin kun työpaikalla seläntakana mutisevat introvertit saavat tehdä hiljaista työtään ja kaivaa kuoppaa niille jotka ovat sosiaalisesti vahvoilla. Näin ainakin monessa naispainotteisessa työyhteisössä.

Edelleenkään sosiaalinen älykkyys ei ole sidoksissa siihen, kumpaa suuntautumista edustaa. Kyllästyttävä harhaluulo, että ekstrovertit olisivat jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampia, tässä on yhtä paljon vaihtelua kuin introverttien keskuudessa. Itsellä introverttinä ei ole ollut vaikeuksia ekstroverttejen (tai juuri kenenkään) kanssa, koska kyllä - olen tunneälykäs ja omaan sosiaalista pelisilmää vaikka hoidankin sos.tilanteet omalla tyylilläni enkä tuo itseäni esiin. Töissäkin pärjään hyvin, sopivassa suhteessa itsenäistä, tiimi-, sekä asiakastyötä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten introverttien tukiketjussa on ekstroverttejä pätemässä ja mollaamassa?

Ehkäpä siksi että täällä keskusteluissa on tullut ilmi joidenkin introvertiksi itsensä kokevien pitävän ekstroverttisia ihmisiä jonain arkielämän stadup koomikoina joilla ei ole mitään oikeaa sanottavaa aivottoman ulosantinsa sisällössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Ystävien tapaamisenbtarkoitus on tavata ystäviä. Yksi ystävistäni puhuu niin hiljaisella äänellä, etten juuri koskaan kuule, mitä hän sanoo. Sovimme kuitenkin silloin tällöin tapaamisesta esim. sähköpostilla. Tavatessa juttelemme, vaikka en usein kuulekaan hänen puhettaan. Mutta näen hänet silti, näen, missä kunnossa hän Onnia siitäkin voin päätellä hänen vointinsa, ja minusta on mukava tavata, koska olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.

Sukujuhliin mennään, kun halutaan nähdä sukulaisia. Se, että tullaan paikalle, jo osoittaa, että halutaan tavata, ollaan kiinnostuneita. Minusta se on sitä sosiaalisuutta.

Sama juttu mutta vielä enemmän, kun mennään tapaamaan iäkästä sairasta omaista. Puhuneet on yleensä silloin jo puhuttu vuosia sitten. Sitä vain ollaan läsnä.

Työpaikan tilaisuudet: ryhmäpalaverissa on aika harvoin sanottavaa yleensäkään. Tai jos on, niin tuskin se on sellaista, mitä esimies ainakaan haluaisi kuulla. Parempi olla hiljaa. Tietysti jos on varma, että on saanut loistavan idean, se kannattaa esittää.

Epäviralliset työtilaisuudet. Jutellaan niiden kanssa, joiden kanssa tullaan juttuun. Jos on isompi tilaisuus, melu on niin kova, ettei kuule edes omaa ääntään. Kiinnostus osoitetaan vain olemalla paikalla.

Yhdistystoiminta. Jos on kiinnostava juttu, jonka vuoksi on liittynyt yhdistykseen, niin kaipa siellä jotain sanottavaa keksii.

Okei. Kun minä en tuosta oikein vielä saanut selvää, että mitä muut saavat sinun läsnäolostasi, niin voitko vääntää rautalangasta. Tällaiselle yksinkertaiselle tyypille.

Eli kun sinä tulet paikalle ja osoitat sillä kiinnostusta, niin mitä iloa muille on siitä? Mihin muut tarvitsevat sitä tietoa, että sinä olet kiinnostunut tulemaan paikalle? Mitä he saavat siitä, että olet paikalla?

Tai jos ollaan palaverissa, etkä sano mitään? Niin miksi sinun pitää olla palaverissa? Eikö olisi ihan sama, vaikka et olisi edes paikalla, jos et kuitenkaan sano mitään? Mitä iloa  tai hyötyä muille on sinun läsnäolostasi?

Kuulostat vähän kiusaajalta. Vaikka sinä olisitkin sellainen, että kaikista ihmisistä pitää olla SINULLE hyötyä, jotta vietät aikaa heidän kanssaan, niin muut eivät välttämättä ole.

Mielenkiintoinen ketju! Voisiko joku tiivistää lyhyesti pointit, miten haluaisit sinua lähestyttävän kohteliaasti? Paitsi jättämällä keskusteluun hiljaisia hetkiä.

Itse olen extrovertti ja voin puhua nopeasti ilman taukoja vaikka 3h putkeen ongelmitta.

Keskusteluissa yritän ottaa muut huomioon. Usein kuitenkin koen hiljaisuuden vaivaannuttavana ja huomaan täyttäväni sen (tai jos minä en ehdi, joku muu tekee sen ja keskustelu jatkuu tauotta). Ketjua luettuani huomaan, että osa kuitenkin näitä hiljaisia hetkiä kaipaisi paljonkin. Siksi nykyään yritän itse sietää hiljaisuutta ja antaa tilaa.

Halusin tuoda esiin tämän puolen, että yhtä lailla sen hiljaisuuden sieto voi olla hankalaa meille muille kuin teille tuottaa puhetta.

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten introverttien tukiketjussa on ekstroverttejä pätemässä ja mollaamassa?

En ole ekstrovertti. Mutta olen järkyttynyt siitä introverttien ajatusmaailmasta, jota he ovat avanneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hiljaa sai olla ihan rauhassa.

Minäkin olen järkyttynyt, kun olen vastanhiljattain kuullut, että jotkut oikeasti ottavat itselleen taakan siitä, että keskustelu pysyy käynnissä ja että hiljaiset saataisiin puhumaan.

Mikä tarkkaan ottaen ajattelet, että on ihan hiljaa olevan ihmisen kontribuutio esimerkiksi työpaikan tilaisuudessa, yhdistyksen kokouksessa, ystäväpiirin tapaamisessa tai vaikkapa sukujuhlassa? Kysyn siis ihan mielenkiinnosta, vailla mitään sarvia tai hampaita. Itselleni on ihan hirveän vaikeaa vain nähdä, mitä joku ajattelee, että muut saisivat tällaisesta ihmisestä irti. Mitä iloa hänen läsnäolostaan on? Miten tämä koetaan? Itselleni siis tuntuu jotenkin hyvin selvältä, että läsnäolon idea on sosiaalinen vuorovaikutus muiden kanssa. Tuntuu kiusalliselta ja oudolta, jos joku vain on läsnä ja tarkkailee. Kuuntelen aidosti kiinnostuneena, jos tällaisessa kuitenkin nähdään jokin hyvä puoli ja kontribuutio.

Ystävien tapaamisenbtarkoitus on tavata ystäviä. Yksi ystävistäni puhuu niin hiljaisella äänellä, etten juuri koskaan kuule, mitä hän sanoo. Sovimme kuitenkin silloin tällöin tapaamisesta esim. sähköpostilla. Tavatessa juttelemme, vaikka en usein kuulekaan hänen puhettaan. Mutta näen hänet silti, näen, missä kunnossa hän Onnia siitäkin voin päätellä hänen vointinsa, ja minusta on mukava tavata, koska olemme tunteneet toisemme lapsesta asti.

Sukujuhliin mennään, kun halutaan nähdä sukulaisia. Se, että tullaan paikalle, jo osoittaa, että halutaan tavata, ollaan kiinnostuneita. Minusta se on sitä sosiaalisuutta.

Sama juttu mutta vielä enemmän, kun mennään tapaamaan iäkästä sairasta omaista. Puhuneet on yleensä silloin jo puhuttu vuosia sitten. Sitä vain ollaan läsnä.

Työpaikan tilaisuudet: ryhmäpalaverissa on aika harvoin sanottavaa yleensäkään. Tai jos on, niin tuskin se on sellaista, mitä esimies ainakaan haluaisi kuulla. Parempi olla hiljaa. Tietysti jos on varma, että on saanut loistavan idean, se kannattaa esittää.

Epäviralliset työtilaisuudet. Jutellaan niiden kanssa, joiden kanssa tullaan juttuun. Jos on isompi tilaisuus, melu on niin kova, ettei kuule edes omaa ääntään. Kiinnostus osoitetaan vain olemalla paikalla.

Yhdistystoiminta. Jos on kiinnostava juttu, jonka vuoksi on liittynyt yhdistykseen, niin kaipa siellä jotain sanottavaa keksii.

Okei. Kun minä en tuosta oikein vielä saanut selvää, että mitä muut saavat sinun läsnäolostasi, niin voitko vääntää rautalangasta. Tällaiselle yksinkertaiselle tyypille.

Eli kun sinä tulet paikalle ja osoitat sillä kiinnostusta, niin mitä iloa muille on siitä? Mihin muut tarvitsevat sitä tietoa, että sinä olet kiinnostunut tulemaan paikalle? Mitä he saavat siitä, että olet paikalla?

Tai jos ollaan palaverissa, etkä sano mitään? Niin miksi sinun pitää olla palaverissa? Eikö olisi ihan sama, vaikka et olisi edes paikalla, jos et kuitenkaan sano mitään? Mitä iloa  tai hyötyä muille on sinun läsnäolostasi?

Kuulostat vähän kiusaajalta. Vaikka sinä olisitkin sellainen, että kaikista ihmisistä pitää olla SINULLE hyötyä, jotta vietät aikaa heidän kanssaan, niin muut eivät välttämättä ole.

Eli sinäkään et osannut vastata, että mitä se introvertti tarjoaa muille läsnäolijoille. Hän siis osoittaa kiinnostusta tulemalla paikalle. Ja that's it.

Tuo on hirvittävän vähän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Tuosta kuluttavuudesta tuli kuitenkin mieleen, että introverttien odotetaan mielestäni useammin poistuvan mukavuusalueeltaan. Harvoin ekstroverteille sanotaan, että olisitko oikeasti hiljaa tai antaisitko muille puheenvuoron. Pidetään tylynä. Silti introverteille voi tokaista, että puhupas nyt sinäkin jotain. Tämähän tietenkin liittyy nykykulttuuriin ja siinä hyväksytympinä pidettyihin ominaisuuksiin, ekstrot ovat tavallaan se toivottava "normi".

Pahoittelen mutta olen eri mieltä. Suomi on hyvin vahvasti ujojen introverttien maa, jossa sosiaalisille ekstroverteille lyödään adhd leima otsaan jo hyvin nuorena vaikka kyse ei ole olisi lainkaan siitä. Täällä ei juuri sosiaalista älykkyyttä arvosteta tai tunnisteta. Hirveästi väitetään että pitäisi olla ekstrovertti jotta selviää työelämässä, tässä maassa se ei kyllä pidä juuri ollenkaan paikkaansa. Sosiaaliset ja avoimet ihmiset ennemmin tukahdutetaan täällä, sillä välin kun työpaikalla seläntakana mutisevat introvertit saavat tehdä hiljaista työtään ja kaivaa kuoppaa niille jotka ovat sosiaalisesti vahvoilla. Näin ainakin monessa naispainotteisessa työyhteisössä.

Edelleenkään sosiaalinen älykkyys ei ole sidoksissa siihen, kumpaa suuntautumista edustaa. Kyllästyttävä harhaluulo, että ekstrovertit olisivat jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampia, tässä on yhtä paljon vaihtelua kuin introverttien keskuudessa. Itsellä introverttinä ei ole ollut vaikeuksia ekstroverttejen (tai juuri kenenkään) kanssa, koska kyllä - olen tunneälykäs ja omaan sosiaalista pelisilmää vaikka hoidankin sos.tilanteet omalla tyylilläni enkä tuo itseäni esiin. Töissäkin pärjään hyvin, sopivassa suhteessa itsenäistä, tiimi-, sekä asiakastyötä.

Näin kyllä juuri. Äärimmäinen "extrovertti", joka ei anna edes väkisin ottamalla toiselle puheenvuoroa, vaan huutaa vain kovemmin päälle, ei kuuntele ja jyrää mielipiteet. Ja äärimmäinen "introvertti", joka ei tervehdi, ei vastaa kysymyksiin tai viesteihin, pitää mykkäkouluja, kun ei huvita sanoa. Molemmat aivan kamalia tyyppejä. Mutta eroon ei pääse, toinen on töissä ja toinen lähisukua.

Kultaisen keskitien kanssa pärjää aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.

Otahan ensin selvää käsitteistä.

En nyt ymmärrä, mihin viittaat?

ap

"Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille."

Tuo on lainaus aloituksestasi, eikä siinä ole kysymys introverttiydestä vaan hitaasta järjenjuoksusta.

En tiedä ruokinko tässä nyt trollia vai mitä tapahtuu, mutta vastaanpa kuitenkin. Hidas järjenjuoksu olisi kai sitä, etten ymmärtäisi mitä ympärilläni tapahtuu. Introverttiydeksi koen sen, että omaksun mahdollisimman paljon tietoa ja käsittelen ulkopuoliset virikkeet perin pohjin ennen kuin muodostan niistä näkemyksen. Keskustelen siis itseni kanssa ennen kuin keskustelen muiden ihmisten kanssa, kun taas ekstrovertit käsittelevät tietoa mieluummin keskustelemalla muiden kanssa.

ap

Onhan se täällä sanottu, mutta siis ekstrovertti saa energiaa seurassa ja introvertti menettää energiansa ja kaipaa siis yksinäisyyttä. Mitäs olet tähän sanonut.

Itse olen introvertti, mutta puhun kyllä sosiaalissa tilanteissa. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Eniten pidän kahdenkeskeisistä tilanteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle tiedoksi, että introverttiys ei tarkoita kertomaasi hidasälyisyyttä eikä myöskään taantunutta puheenmuodostusta.

Otahan ensin selvää käsitteistä.

En nyt ymmärrä, mihin viittaat?

ap

"Tuntuu, että minulla menee asioiden pohtimiseen ja prosessointiin niin paljon aikaa ja energiaa, etten ehdi muodostaa mielipiteitä samassa rytmissä kuin ekstrovertimmat tuovat puheena esille."

Tuo on lainaus aloituksestasi, eikä siinä ole kysymys introverttiydestä vaan hitaasta järjenjuoksusta.

En tiedä ruokinko tässä nyt trollia vai mitä tapahtuu, mutta vastaanpa kuitenkin. Hidas järjenjuoksu olisi kai sitä, etten ymmärtäisi mitä ympärilläni tapahtuu. Introverttiydeksi koen sen, että omaksun mahdollisimman paljon tietoa ja käsittelen ulkopuoliset virikkeet perin pohjin ennen kuin muodostan niistä näkemyksen. Keskustelen siis itseni kanssa ennen kuin keskustelen muiden ihmisten kanssa, kun taas ekstrovertit käsittelevät tietoa mieluummin keskustelemalla muiden kanssa.

ap

Onhan se täällä sanottu, mutta siis ekstrovertti saa energiaa seurassa ja introvertti menettää energiansa ja kaipaa siis yksinäisyyttä. Mitäs olet tähän sanonut.

Itse olen introvertti, mutta puhun kyllä sosiaalissa tilanteissa. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Eniten pidän kahdenkeskeisistä tilanteista.

Ainniin ja en ole verbaalisesti lahjakas, mutta en tiedä liittyykö se mitenkään introverttiyteen vai ei. Moni tässä ketjussa on tosin kuvannut huonoa verbaliikkaansa ja liittänyt sen introverttiyteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kirjoituksesi kanssa. Tuosta kuluttavuudesta tuli kuitenkin mieleen, että introverttien odotetaan mielestäni useammin poistuvan mukavuusalueeltaan. Harvoin ekstroverteille sanotaan, että olisitko oikeasti hiljaa tai antaisitko muille puheenvuoron. Pidetään tylynä. Silti introverteille voi tokaista, että puhupas nyt sinäkin jotain. Tämähän tietenkin liittyy nykykulttuuriin ja siinä hyväksytympinä pidettyihin ominaisuuksiin, ekstrot ovat tavallaan se toivottava "normi".

Pahoittelen mutta olen eri mieltä. Suomi on hyvin vahvasti ujojen introverttien maa, jossa sosiaalisille ekstroverteille lyödään adhd leima otsaan jo hyvin nuorena vaikka kyse ei ole olisi lainkaan siitä. Täällä ei juuri sosiaalista älykkyyttä arvosteta tai tunnisteta. Hirveästi väitetään että pitäisi olla ekstrovertti jotta selviää työelämässä, tässä maassa se ei kyllä pidä juuri ollenkaan paikkaansa. Sosiaaliset ja avoimet ihmiset ennemmin tukahdutetaan täällä, sillä välin kun työpaikalla seläntakana mutisevat introvertit saavat tehdä hiljaista työtään ja kaivaa kuoppaa niille jotka ovat sosiaalisesti vahvoilla. Näin ainakin monessa naispainotteisessa työyhteisössä.

Edelleenkään sosiaalinen älykkyys ei ole sidoksissa siihen, kumpaa suuntautumista edustaa. Kyllästyttävä harhaluulo, että ekstrovertit olisivat jotenkin sosiaalisesti lahjakkaampia, tässä on yhtä paljon vaihtelua kuin introverttien keskuudessa. Itsellä introverttinä ei ole ollut vaikeuksia ekstroverttejen (tai juuri kenenkään) kanssa, koska kyllä - olen tunneälykäs ja omaan sosiaalista pelisilmää vaikka hoidankin sos.tilanteet omalla tyylilläni enkä tuo itseäni esiin. Töissäkin pärjään hyvin, sopivassa suhteessa itsenäistä, tiimi-, sekä asiakastyötä.

Ja pakko viilata pilkkua sen verran, että sosiaalisuuskaan ei sen enempää kuvaa kumpaakaan suuntausta, vaikka se ekstrovertteihin liitetään. Sosiaalisuushan käsitteenä tarkoittaa sitä, että kykenee sosiaalisiin suhteisiin ja ymmärtää niiden pelisäännöt ja lainalaisuudet, pystyy toimimaan muiden kanssa ja ottamaan muidenkin tarpeita huomioon. Ekstrovertti voi aivan hyvin olla epäsosiaalinen, se että haluaa vaikuttaa sosiaalisiin tilanteisiin tai tykkää käyttää muita peileinä olemiselleen, ei vielä takaa sitä, että olisi kovin kiinnostunut muista tai ymmärtäisi heitä, taitaisi sosiaalisia sääntöjä. Ihminen on "sosiaalinen eläin", tämä voi ehkä avata sosiaalisuuden termin laajempaa käsitettä kuin sen typistäminen muiden kanssa hengailusta pitämiseen. Toisaalta introvertit myös usein nauttivat ainakin jossain määrin sosiaalisesta kanssakäymisestä ja pystyvät siihen, se näkyy vain eri tavalla ulospäin ja voi olla tilanneriippuvaista. Erakot taas ovat ryhmä, joka ei aidosti pidä tai välitä sos.kontakteista, heitä on todella harvassa. Juuri tämä käsitteiden niputtaminen ja väärinkäyttö luo ihmisille vääränlaisia mielikuvia ja olettamuksia.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen introvertti, vaikka olen varmaan ystävieni mielestä puhelias ja otan helposti "viihdyttäjän" roolin, ihan luonnostaan ja mitenkään pakottamatta itseäni. Neljän tunnin tapaamisen jälkeen olen niin poikki, että vietän loppupäivän yksin kotona enkä jaksa välttämättä nähdä muita ystäviäni samalla viikolla (tai seuraavallakaan). Koen siis olevani introvertti, vaikka muut pitäisivät minua käyttäytymiseni perusteella varmaan ekstroverttina.

Tässä kuvauksessa päästään asian ytimeen.

Suurimmalla osalla tämän ketjun kirjoittajista ei ole aavistustakaan siitä, mitä introverttiys ja ekstroverttiys oikeasti tarkoittavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi muuten introverttien tukiketjussa on ekstroverttejä pätemässä ja mollaamassa?

Ehkäpä siksi että täällä keskusteluissa on tullut ilmi joidenkin introvertiksi itsensä kokevien pitävän ekstroverttisia ihmisiä jonain arkielämän stadup koomikoina joilla ei ole mitään oikeaa sanottavaa aivottoman ulosantinsa sisällössä?

Kannattaa huomioida se, että enemmistöllä kirjoittajista ei oikeasti ole mitään käsitystä siitä mitä on olla introvertti tai ekstrovertti.