Lue keskustelun säännöt.
Kertokaa: mitä APUA lastensuojelu voi antaa perheelle?
21.10.2017 |
Ymmärrän että lastensuohelua tarvitaan valvomaan lasten oikeuksia, mutta kiinnostaa kuulla kokemuksia siitä millaista oikeaa apua sieltä voi todella saada perheelle? Apu ei ole kartoitusta, kyselyä, valvontaa, kokoustamista tai kirjaamista vaan aitoa jeesiä perheen arkeen ja tukea lapselle ja vanhemmille. Kertokaa!
Kommentit (675)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä vain. Lastensuojelu-ilmoitus pikkulapsen kiroilusta. Lapsi oli viety tarhaan jossa oli toistanut rumia sanoja joita oli kuullut isompien lasten suusta. Tarha teki ls-ilmoituksen.
Lapsi meni neuvolaan vuositarkastukseen ja kiroili sielläkin. Lääkäri teki ls-ilmoituksen.
Tämä oli ns klassinen tapaus. Sosiaalivirkailija kertoi että silloin kun samana päivänä tai ainakin lyhyen ajan sisällä tulee lapsesta/perheestä kaksi lastensuojelu-ilmoitusta tehdään tilanteesta automaattisesti lastensuojelu-asiakkuus. Se on sillä sinetöity.
Yksi ls-ilmoitus jossa esim 17-vuotias kiroilee, ei johda ls-asiakkuuteen. Siinä tapauksessa sossukin jo näyttäisi pelleltä.
Mene vaikka yläkoululaisten puhetta kuuntelemaan. Aika monesta pitäisi tehdä ls-ilmoitus mitä kiroiluun tulee.
Kiroilemisen kitkeminen aloitettiin heti kotona kun tarhasta haettiin lapsi sinä päivänä. Sosiaalitoimeen mentiin vähän alle kahdessa viikossa, silloin kiroilunvastainen työ oli kotona jo edennyt pitkälle.
Kysymys on ennen kaikkea tästä ns "varhainen puuttuminen". Mitä pienempi lapsi on halutaan puuttua jo pieniinkin asiohin, ennen kuin ne ongelmat paisuvat. Voimme miettiä miten käy jos perheissä ei reagoitaisi millään tavalla mihinkään huonoon käytökseen, niin teini-ikäinen olisi jo melkoinen hirviö.
Menttin siis meidän tapauksessa varhaisella puuttumisella. Ja on väärin sanoa ettemme tehneet mitään kiroilemisen kitkemiseksi, sillä sitähän me juuri vanhempina teimme.
(lapsi oppii helposti huonon tavan, mutta oppia pois siitä huonosta tavasta on erittäin vaikeaa. Lapsi oppi siis helposti kirosanoja, hänhän sai sillä paljon huomiotakin, isot lapset vaan naureskelivat eivätkä ymmärtäneet. Varhaisteineiltä en odotakaan aikuista ymmärryskykyä tai käytöstä tämän jälkeen, kasvatusvastuu ulottui omiin isoihin lapsiin mutta valitettavasti naapurin lapsiin yhtälailla).
Minuakin kiinnostaisi sama kuin mitä tuo aiempi sinulta kysyi.
Eli miksei lapsen kiroiluun puututtu kotona aiemmin? Tekstistäsi saa käsityksen, että havahduitte asiaan vasta kun lastensuojelustta otettiin yhteyttä.
A. Eihän se lapsi välttämättä kotona kiroillut.
B. Monesti ei-toivottu käytös jää paljon helpommin pois, jos sen vaan jättää huomiotta.
No missä ne isommat sisarukset on tätä pientä yllyttäneet kiroilemaan ja antaneet tälle huomiota kiroilun vuoksi, jos ei kotona?
Niin. Koko perhehän toki kököttää kaiken aikansa vain ja ainoastaan kotona eikä ole toistensa seurassa ikinä missään muualla, ainakaan silloin kun isommat opettaa pienemmälle huonoa käytöstä.
Näin sen täytyy olla. Ei muuta mahdollisuutta.
Päiväkoti-ikäinen lapsi viettää niin paljon aikaa ilman vanhempia, etteivät nämä huomaa näitä kiroiluopetuksia, ok.
Niin ja miten kauan siihen menee? Viisi minuuttia?
Oletko nähnyt Eemelit? Siinä isoveli kuiskaa ihan kotona kirosanoja pikkusiskolle.
Ja tämä puhumaan opetteleva lapsi (eli n. 1-2 -vuotias) on jo niin etevä, että tietää mitä sanoja ei tule sanoa vanhempien kuullen? Vai miten vanhemmat on välttynedt kuulemasta niitä? Tuon ikäiset kun toistelee paljon oppimiaan sanoja.
Ai jaa? Eli nyt se ongelma onkin taas toinen? Taidat olla sossu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarhassa oli paljon lapsia. En usko että ihan jokaista yksittäistä liikettä jokaisen lapsen kohdalla voida siellä valvoa koko ajan.
Jo silloin oli ryhmä iso. Tarhan henkilökunta ilmeisesti puuttui heti pieniinkin epäkohtiin, varsinkin kiroileminen saattaa levitä lasten keskuudessa nopeasti. Muuten kohta pian kaikki muksut lällättää jotain rumaa. Jos sellainen ongelma paisuu pitää jo laittaa täi-lapun kaveriksi kirosana-lappu kaikille.
Huomioikaa että lapsi ei "toistellut niitä", ei ainakaan kotona eikä esim ruokakaupassa. Kun kirjoitin jo että kaikki tapahtui hyvin lyhyessä ajassa, muutamassa päivässä.
Ja kun kotona oli ne tavalliset arkiaskareet niin kai olisin huomannut jos lapsi ei sano kenkä, kukka, pallo, ämpäri, lapio, palikka jne vaan sanoo kirosanoja niin olisin tottakai sen huomannut. Mutta kun asia ei ollut sillä tavalla. (Haluatko sinäkin tahallaan ymmärtää minut väärin?)
Liioittelen jos sanon että pyrimme "tämän sopan" aikana käyttämään kirjakieltä ja veimme lapsemme tasokkaan kulttuurin ääreen tavoitteena huippusivistynyt alle kouluikäinen.
Kysymys kuului, miksi emme saaneet kiroilua loppumaan ilman lasua?
No, nyt ei voi verrata kun ei ole tosielämässä tapahtunut. Mutta olen miettinyt itse näin. Tarhan henkilökunta kertoo vanhemmille että lapsi kiroilee paljon juuri nyt tänään. Nyt pitää ryhtyä toimeen jotta saisimme pahan tavan kitkettyä pois. (ilman lasu-ilmoitusta siis).
Vanhemmat ovat yllättyneitä että lapsi kiroilee ja tarhan henkilökunta yhdessä vanhempien kanssa päättävät saada kiroilun loppumaan. (ilman lasun puuttumista tilanteeseen siis).
Suomessa vaan ei toimita näin. Tarhan henkilökunta tekee ihan pienestä huolesta sen lasu-ilmoituksen. Samoin lääkäri, mokoma huoliharakka hänkin.
Jos saisin valita, lapseni ei kiroile koskaan eikä tee muutakaan väärin. Mitään huolta ei nouse. Tämä on ensimmäinen ajatus asiasta. Toinen on se että se saisi riittä että tarhan henkilökunta vaan ilmoittaa vanhemmille mitä lapsi hölmöili ja tehdään jotain asialle, vanhemmat ja tarhakin. Jos voisin, valitsisin itse aina pois sen lasun. En näe että olisin edes ensinkään tarvinnut sitä.
Mutta olemme Suomessa jossa kaikki lapsiperheiden asiat kernaasti lykätään lasuun.
Vierailija kirjoitti:
Aivan tuttua minullekin se "arjen strukturointi".
Lisäksi sossut tyrkytti meille vanhemmuuden roolikarttaa ja lasten liikennevaloja. Äiti ja lapset saivat eteensä tunneilmaisun nallekortit. Siinä niitä laitettiin pöydälle ja lapsen piti saada kertoa eri tunteista. Oli erilaisia nalleja, iloisia nalleja, pikku söpö naurava nalle, surullinen nalle, vihainen nalle jne.
Sitä mukaa kun uusi tunnekortti nousi pakasta oli sosiaalityöntekijä ja perhetyöntekijä tarkkailemassa mitä tarkalleen lapsi juttelee ja mitähän johtopäätöksiä voi vetää perheen tilanteesta?
Voi Pyhä Sylvi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et sitä kersaansa rakasta mikäli antaa jälkikasvunsa huudella muille mitä huvittaa, viimeistään jossain koulun pihalla toiset palauttavat sellaisen ruotuun.
Vanhemmat ovat kuitenkin vastuussaa vaikkei alaikäistä heti tuomittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Naapurin yksinhuoltaja sai lastensuojelun kautta lapsilleen tukiperheen, jonne lapset menevät kaksi kertaa kuukaudessa viikonloppuina yökylään. Isä ei siis ole kuvioissa mukana. Toiminta paikka ns isäviikonloppuja jaantaa äidille hieman aika levätä.
Tuollaiseen roskaanko verorahoja menee?
Jos lapsen huoltaja ei kykene lapsesta huolehtimaan niin lapset sellaiselta pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin yksinhuoltaja sai lastensuojelun kautta lapsilleen tukiperheen, jonne lapset menevät kaksi kertaa kuukaudessa viikonloppuina yökylään. Isä ei siis ole kuvioissa mukana. Toiminta paikka ns isäviikonloppuja jaantaa äidille hieman aika levätä.
Tuollaiseen roskaanko verorahoja menee?
Jos lapsen huoltaja ei kykene lapsesta huolehtimaan niin lapset sellaiselta pois.
Tukiperhe ei saa korvausta joten tuo ei maksa mitään
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin yksinhuoltaja sai lastensuojelun kautta lapsilleen tukiperheen, jonne lapset menevät kaksi kertaa kuukaudessa viikonloppuina yökylään. Isä ei siis ole kuvioissa mukana. Toiminta paikka ns isäviikonloppuja jaantaa äidille hieman aika levätä.
Tuollaiseen roskaanko verorahoja menee?
Jos lapsen huoltaja ei kykene lapsesta huolehtimaan niin lapset sellaiselta pois.
Tukiperhe ei saa korvausta joten tuo ei maksa mitään
Kyllä tukiperhe saa korvauksen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla meni maku tuohon perhetyöhön, kun se siis todellakin oli "keskusteluapua" kahden ystävän kohdalla.
Ensimmäisen kaverin kohdalla sattui niin, että nuoremman lapsen synnytyksessä ei homma mennyt kuin Strömsössä. Lapsella onneksi kaikki hyvin, mutta äiti meni ihan tuusannuuskaksi, mm. häntäluu murtui ja alapäätä korjailtiin leikkauksessa myöhemmin. Kun isä oli pitänyt kaikki isyysvapaat, oli äiti yhä todella huonossa kunnossa, pystyi kävelemään esim. vain takaperin. Perhe sai avuksi perhetyöntekijän. Heti alkuun tuli selväksi että hän ei siivoa/siisti, tyyliin auta keittiössä eikä vie esim. vanhempaa lasta ulos. Jos juotiin kahvit, hän ei esim. edes auttanut laittamaan kuppeja koneeseen vaan istui sohvalla kun äiti (takaperin) korjasi astiat ja laitteli maidot jääkaappiin.
Hän KESKUSTELI. Tehtiin voimavarakarttaa tms. Voi luoja. Perhe sanoi viikon jälkeen että eivät enää tarvitse tän kaltaista apua josta on enemmän vaivaa. Toi voimavarakartta (ei varmaan oo oikea nimi sille) on kaveripiirissä edelleen vitsi. Jos jollain on vaikka angstinen teini, niin kommentoidaan sarkastisesti että onko sun voimavarakartta varmasti kunnossa.
Toisessa perheessä mies sairastui syöpään, agressiiviseen ja kuoli muutamassa kuukaudessa. Nuorin lapsi oli 6 kk. Jälleen keskusteltiin perhetyöntekijän kanssa ja mietittiin niitä voimavaroja arjessa. Lastenhoitoon ei apua herunut, että puoliso olisi päässyt yksin sairaalaan keskustelemaan kuolevan puolison kanssa käytännön asioista ja ettei lasten olisi tarvinnut nähdä isää huonoina päivinä oksentamassa ja kuihtumassa.
Mun mielestä tällainen lastensuojelutyö on lähinnä vitsi. Miksi tällaista edes tarjotaan perheelle, joka kriisin hetkellä tarvitsisi hetkellisesti lisäkäsiä ja käytännön apua? Kumpikin perhe olisi voinut varmaan palkatakin apua, mutta tuollaiset tilanteet sattuvat yllättäen ja ne kuuluisat voimavarat hupenee siihen että just ja just selviää hengissä seuraavaan päivään. Hankala siinä on rekrytoida kotiapua määrittelemättömäksi ajaksi.
Tämä on aivan käsittämätöntä! Meillä on ollut "vastaava" tilanne että akuuteista syistä (fyysinen sairaus) tarvittu apua arkeen neljän pienen lapsen kanssa mutta sieltä tarjottiin ARJENHALLINTA JA KESKUSTELUAPUA johon olisi sitten pitänyt järjestää erikseen aikaa! Vielä kun arki on ollut aina tosi hyvin käsissä, mutta oisin nimenomaan tarvinut apua esim kotitöihin että olisin voinut keskittyä enemmän lapsiin kun toinen aikuinen on pois pelistä. On aivan naurettavaa että sieltä oli tulossa parikymppinen lapseton neiti neuvomaan suurperheen hyvinvoivaa äitiä arjen "hallinnassa" :D
HomoSapiens kirjoitti:
Lapsen kiroilusta. Lapsi oli pieni silloin. Hän oli oppinut puhumaan. Hän maisteli innoissaan uusia sanoja. Lapsella on isompia sisaruksia ja näillä paljon leikkikavereita.
Tilanne siis kehittyi pahaksi hyvin lyhyessä ajassa. Emme vanhempina edes ymmärtäneet että pieni voisi oppia pahoja sanoja niin helposti ja niin nopeasti.
En edelleen tiedä miten kaikki tapahtui mutta veikkaan että lapset leikkivät keskenään ja isot lapset leikkikavereineen kertoilivat toisilleen minkälaisia kirosanoja tietävät. Pikkulapsi kuuli kaiken ja toisteli perässä.
Lapsi ei minulle niitä sanonut, olisin varmaan ollut aika yllättynyt siitä.
Ymmärsin että pahoja tapoja on helppo oppia mutta on hankalaa oppia niistä pois. Kirosanat edustivat paholaisesta käytettyihin nimiin ja alapääviittauksiin.
Kotonamme ei ollut paljoakaan kiroilemista, joku p*-kele nyt kuitenkin joskus. Eivätkä lapset niitä rumia sanoja joita tiesi meidän vanhempien aikana viljelleet. Lisäksi kun en uskonut että leikkikaverit käyttäytyisi muuta kuin hyvin kyläpaikassa. Siinä sitä sitten oltiin.
Isojen osalta otin kumminkin yhteyttä kouluun. Koulun henkilökunta sanoi että mitäs kyselet, kirosanat ovat arkipäivää ala-asteella. Eskaritkin sanoivat homo kenelle tahansa. Kun heiltä kysyi mikä on homo eivät nämä pienet 6-vuotiaat tienneet...
Kirosanat ovat olleet huoltajuuden vaihtamisen perusteena. Samaisella tuomarilla on nykyään/nyt isompia juttuja pohdiskeltavaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pieni tarhaikäinen ei huutele randomtyypeille mitenkään v*-*uilu mielessä. Ihan pieni ei edes ymmärrä kirosanojen merkitystä.
Kouluikäinen ehkä jo ymmärtää sanojen merkityksen mutta ei aina käsitä mitä rumasta huutelusta voi seurata. On selvää että lapsen kasvuun kuuluu monenlaiset kokeilut ja rajojen venyttämiset.
Ihan oikeassa olet, rakastavat vanhemmat puuttuvat lastensa huonoon käytökseen.
Esim. pleikkarin voi ottaa viikoksi pois.
Ei siihen lasua tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin yksinhuoltaja sai lastensuojelun kautta lapsilleen tukiperheen, jonne lapset menevät kaksi kertaa kuukaudessa viikonloppuina yökylään. Isä ei siis ole kuvioissa mukana. Toiminta paikka ns isäviikonloppuja jaantaa äidille hieman aika levätä.
Tuollaiseen roskaanko verorahoja menee?
Jos lapsen huoltaja ei kykene lapsesta huolehtimaan niin lapset sellaiselta pois.
Tukiperhe ei saa korvausta joten tuo ei maksa mitään
Tukiperhe saa korvauksen.
Sitä paitsi kyllä niille virkailijoillekkin palkka pitää maksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naapurin yksinhuoltaja sai lastensuojelun kautta lapsilleen tukiperheen, jonne lapset menevät kaksi kertaa kuukaudessa viikonloppuina yökylään. Isä ei siis ole kuvioissa mukana. Toiminta paikka ns isäviikonloppuja jaantaa äidille hieman aika levätä.
Tuollaiseen roskaanko verorahoja menee?
Jos lapsen huoltaja ei kykene lapsesta huolehtimaan niin lapset sellaiselta pois.
Tukiperhe ei saa korvausta joten tuo ei maksa mitään
Tukiperhe saa korvauksen.
Sitä paitsi kyllä niille virkailijoillekkin palkka pitää maksaa.
Minimaalisen kulukorvauksen, ei palkkaa.
Ja eihän se virkailija enää mitään tolle tee kun tukiperhe on.
Miten voi päästä auttamaan uupuneita lapsiperheitä? Minä olisin oiva apu arjen kaaoksen keskellä. Minä haluaisin auttaa - olla se apu, joka oikeasti rätti kourassa pistää huushollin kuntoon! Mut ai niin, mulla täytyy olla oikea koulutus. Mitäs minä maisteri, auttamishaluinen aikuinen nainen, voin tehdä....
Niin - ne vapaaehtoistyöt? Iltaisin? Menettämättä työmarkkinatukea?
Systeemi on tehty aivan helvetin kankeaksi Suomessa.
Ihanko oikeasti pikku lapsen kiroilusta voi tulla lasu? Aika sairasta, koska siitähän jää ikuisesti merkintä, että on ollut lastensuojelun asiakas. :o Että jos myöhemmin tarvitaan oikeasti sitä apua, (esim. teinin kanssa) niin paljon se "entinen asiakkuus" vaikuttaa päätöksiin ja otetaanko helpommin se teini huostaan, vaikka puhe avulla ja muulla tuella tilanne saattaisikin ratketa.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti pikku lapsen kiroilusta voi tulla lasu? Aika sairasta, koska siitähän jää ikuisesti merkintä, että on ollut lastensuojelun asiakas. :o Että jos myöhemmin tarvitaan oikeasti sitä apua, (esim. teinin kanssa) niin paljon se "entinen asiakkuus" vaikuttaa päätöksiin ja otetaanko helpommin se teini huostaan, vaikka puhe avulla ja muulla tuella tilanne saattaisikin ratketa.
Lastensuojelun asiakkuus ei ala tuollaisen takia. Ja vaikka oli merkintöjä jostain oikeasta asiakkuudesta, niin ei se huostaanottopäätökseen vaikuta, jos on ihan eri asiasta ollut kyse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Omaan sairauteeni ei kuulu sairaudentunnottomuus vaikka itse sairaus onkin vaikea. Kun sairaus on parantunut, niin en tarvitse mitään tilanteen seurailua, sillä jos oireet palaava, niin otan itsekin yhteyttä psykoterapeuttiini. Ymmärrän erittäin hyvin pärjäämiseni tason ja olenkin saanut taistella, että edes saan kuntoutusta. En tarvitse holhousta vain sen takia, että olen sairastunut psyykkisesti, olen järkevä, vastuuntuntonen ja fiksu aikuinen, joka huolehtii omista asioistaan. Sossuja en ala kestitsemään enkä ota tukitoimenpiteitä vastaan silloin kun siihen ei ole tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.
Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.
Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.
Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?
Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.
No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.
Ja mitä APUA sieltä saa?
Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.
Eli sitä kyttäämistä.
Siinäpä varsinainen "apu".
Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.
Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.
Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.
Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?
Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?
Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)
Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.
Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.
Kiroilusta, on aika mahdotonta sanoa mistä lapsi on sen oppinut. Sitä voi olla kotona (vanhemmat tai isommat lapset) sitä voi olla päiväkodissa (muut lapset) ja joku lapsi sitten huutelee niitä ja joku toinen taas on sen verran "fiksu" lapsi että kiroilee vain muiden lasten nähden mutta ei aikuisten. Itselleni on tuttua se että lapsestani on sanottu että on joskus kiroillut paljon päiväkodissa. Täytyy sanoa että olin äimän käkenä kun kotona ei kiroillut. Hänellä ei ollut vanhempia sisaruksia emmekä me vanhemmat kiroilleet. Valitettavasti jotenkin sai sellaisen kuvan että automaattisesti oletettiin että meillä kotona kiroillaan paljon. Sitä mahdollisuutta ei vissiin sitten ollutkaan että kavereilta on nämä kiroilut oppinut.