Kertokaa: mitä APUA lastensuojelu voi antaa perheelle?

On se metkaa. Lastensuojelussa on kamala paine ja kiire, kun on niin paljon asiakkaita yhtä sossua kohden. Silti heillä on aikaa ja energiaa kytätä ihan tavallisten perheiden ovien ja ikkunoiden takana. Mitä lie hyötyvät moisesta touhusta. Arpovatko kenties talot, joihin mennään koputtelemaan ja kyselemään, että onkos täällä lapsia. Luulisi, että kunnanisät- ja äidit reagoisivat moiseen, kun muutenkin menee tuhottomasti rahaa lastensuojelun menoihin. Rättiväsyneet sossuihmiset jaksavat vielä kaiken paineen ja riittämättömyyden tunteen keskellä oikeen etsiä viattomien vanhempien kullannuppuja koneistoon, joka noin vaan nielaisee.

Vierailija kirjoitti:

On se metkaa. Lastensuojelussa on kamala paine ja kiire, kun on niin paljon asiakkaita yhtä sossua kohden. Silti heillä on aikaa ja energiaa kytätä ihan tavallisten perheiden ovien ja ikkunoiden takana. Mitä lie hyötyvät moisesta touhusta. Arpovatko kenties talot, joihin mennään koputtelemaan ja kyselemään, että onkos täällä lapsia. Luulisi, että kunnanisät- ja äidit reagoisivat moiseen, kun muutenkin menee tuhottomasti rahaa lastensuojelun menoihin. Rättiväsyneet sossuihmiset jaksavat vielä kaiken paineen ja riittämättömyyden tunteen keskellä oikeen etsiä viattomien vanhempien kullannuppuja koneistoon, joka noin vaan nielaisee.

A. He toimii noin ihan osaamattomuuttaan. Eivät osaa tunnistaa niitä perheitä, jotka apua tarvitsisivat, vaan pipertävät sitten väärien perheiden riesana.

B. He twrvitsee tietyn määrän asiakkaita. Aika lailla ihan sama keitä ne on, kunhan joku on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.

Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.

Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.

Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?

Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.

No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.

Ja mitä APUA sieltä saa?

Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.

Eli sitä kyttäämistä.

Siinäpä varsinainen "apu".

Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.

Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.

Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.

Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?

Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?

Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)

Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.

Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.

Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.

Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.

Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.

Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.

Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.

Et edelleenkään käsitä.

Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.

Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.

Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?

Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.

Perusteet kyllä löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.

Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.

Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.

Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?

Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.

No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.

Ja mitä APUA sieltä saa?

Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.

Eli sitä kyttäämistä.

Siinäpä varsinainen "apu".

Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.

Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.

Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.

Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?

Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?

Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)

Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.

Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.

Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.

Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.

Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.

Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.

Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.

Et edelleenkään käsitä.

Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.

Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.

Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?

Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.

Perusteet kyllä löytyy.

Jos en vaan avaa ovea?

Ja miten ne voi lapsen ottaa  pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se metkaa. Lastensuojelussa on kamala paine ja kiire, kun on niin paljon asiakkaita yhtä sossua kohden. Silti heillä on aikaa ja energiaa kytätä ihan tavallisten perheiden ovien ja ikkunoiden takana. Mitä lie hyötyvät moisesta touhusta. Arpovatko kenties talot, joihin mennään koputtelemaan ja kyselemään, että onkos täällä lapsia. Luulisi, että kunnanisät- ja äidit reagoisivat moiseen, kun muutenkin menee tuhottomasti rahaa lastensuojelun menoihin. Rättiväsyneet sossuihmiset jaksavat vielä kaiken paineen ja riittämättömyyden tunteen keskellä oikeen etsiä viattomien vanhempien kullannuppuja koneistoon, joka noin vaan nielaisee.

A. He toimii noin ihan osaamattomuuttaan. Eivät osaa tunnistaa niitä perheitä, jotka apua tarvitsisivat, vaan pipertävät sitten väärien perheiden riesana.

B. He twrvitsee tietyn määrän asiakkaita. Aika lailla ihan sama keitä ne on, kunhan joku on.

Mutta kun heillä on ja asiakkaita ihan hirveästi. Ei niitä tarvitse enää haalia vaanimalla ihmisten ikkunoiden takana. Eikä siellä lastensuojelussa tarvita mitään tiettyä määrää asiakkaita. Sen parempi mitä vähemmän. Kesken eivät valitettavasti lopu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yrittäkää nyt ymmärtää, että lasu ilmoitus ei ole rikosilmoitus. Sitä ei tehdä vanhemmista eikä perheistä. Te vanhemmat ette ole kaiken keskus eikä aurinko kierrä teidän ympärillänne. Lastensuojeluilmoitus tehdään lapsesta, jos siihen on aihetta. Tarkoituksena on turvata lapsen elämä ja tulevaisuus. Ei lastensuojelu ole olemassa vanhempien kiusaksi. Itsekkäät vanhemmat, te kitisette miten teidän maineenne pilataan.

Se lapsi on osa perhettä ja perheen elämän se sotkee. Kyllä siinä on me.

Puolet ilmoituksista on aiheettomia ja osassa lastensuojeluista 90 prosenttia tuöntekijöistä epäpäteviä. Aikamoinen riski joutua siis mielivallan alle.

Mikäs työssäsi tunaroinut sossu sinä olet kun noin kitiset?

Eiköhän perheessä ole sotku silloin, jos lapsesta ilmoitus tehdään. Mistä tieto, että puolet aiheettomia? Toisaalta, sehän on hyvä niin. Ilmoitushan ei vielä tarkoita lastensuojelun asiakkuutta. Asiakkuuskaan ei ole mikään leima. Sen kautta saa apua, jos vaan ottaa vastaan.

No ei ole jos puolet on ihan turhia. Osa kiusantekoa.

Ja mitä APUA sieltä saa?

Avut on jo monta kertaa tässä ketjussa kerrottu.

Eli sitä kyttäämistä.

Siinäpä varsinainen "apu".

Pari esimerkkiä: Odottavalla äidillä on ollut päihdeongelma ja masennusta. Perhetyöntekijä mukana vauvanhoidossa usean kerran viikossa. Äiti voi nukkua, kun joku huolehtii vauvasta. Tämä apu ei riitä, joten äiti vauvoineen ohjataan ensikotiin. Todetaan, että äiti ei jaksa ja päihdeongelma on edelleen olemassa. Äiti pääsee vauvan kanssa yhdessä perhekuntoutusyksikköön. Äitiä hoidetaan ja saavat asua yhdessä. Vältetään huostaanotto.

Perheessä on kapinoiva ja masentunut murrosikäinen, yksi pienimmistä adhd lapsi ja vielä kaksi muuta pikkuista. Perhetyöntekijä käy koululla puhumassa teinin asiasta. Vie tätä nuorta psykologin luo, kuljettaa uimaan ja nuorisokahvilaan. Hoitaa pienempiä lapsia, että vanhemmat saavat levätä. Vie lapsia ulos. Auttaa vanhempia tukihakemusten teossa ja etsii tietoa. Pienille lapsille järjestyy päiväkotipaikka nopeasti. Tukiperhe olisi myös mahdollinen ja sitä haetaan, jos em. tuki ei riitä. Perhe on vähävarainen ja saa lastensuojelusta rahallista tukea lasten harrastuksiin.

Tässäkin tuon ensimmäisen esimerkin kaltainen tuki on tarpeen vain jos äiti kokee niin. Esim menneisyyden päihde/mt-ongelma ei todellakaan ole mikään syy kytätä sairauden parannuttua. Itselläni on pitkäkestoinen mt-sairaus ja kun paranen ja jos saan lapsia, niin todellakaan en tarvitse sosiaalityöntekijöitä kylään. Jos sairaus nostaa päätään, otan yhteyttä yksiyiseen psykoterapeuttiin, jolla käyn nytkin. Jos haluan nukkua, lapsen isä hoitaa tai palkkaan apua. En tarvitse ketään kylään sen takia, että ennen raskautta sairastuin.

Mitäpäs tekisit sossuna tilanteessa, jossa kuvailtu henkilö vakuuttelee, ettei tarvitse apua, mutta todellisuus onkin ihan muuta?

Oletko valmis ottamaan riskin lapsen terveyden tai jopa hengen kustannuksella, vain jottei äiti tuntisi itseään "kytätyksi"?

Miksi ihmeessä en sossuna uskoisi että ko. henkilö ei tarvitse apua? Eihän se, että on joskus sairastanut psyykkisesti tai että sairastaa tällä hetkellä tarkoita, että henkilön elämä olisi "mullin mallin". Moni psyykkisesti sairas opiskelee, käy töissä, hoitaa perhettä jne. Kommentistasi huomaa, että stigma mt-potilaita kohtaan on edelleen vahva. En minä ole mikään holhottava, vaikka olenkin sairastunut psyykkisesti. Eikä sitä minusta päällepäin näe, saattaisin olla sinunkin naapurisi tms :)

Psyykkisiä sairauksia on erilaisia ja eri asteisia. Osaan kuuluu myös sairaudentunnottomuus, eli ei itse edes ymmärretä oman pärjäämisensä tasoa.

Jos minulta kysytään, niin on hyvä jos tilannetta ja pärjäävyyttä seuraillaan. Siis lapsen kannalta hyvä, ja sitähän varten se lastensuojelu on.

Mutta mitä ihmettä se lasu voi kyttäämällä ja seuraamalla edes saada aikaan? Jos äidillä on jo olemassa mt-kontakti niin mitä ihmettä lasu voi tehdä, jos äidillä oireet pahenee? Ei mitään vaan äiti ottaa itse yheyttä terapeuttiin ja jatkaa hänen kanssaan työtä. Kun itse arki sujuu, mutta halutaan hoitoa PSYYKEN sairauteen, niin silloin ollaan yhteyssä siihen vanhaan mt-kontaktiin tai sitten haetaan apua jostain muualta. Jos arki ei suju, niin silloin tilanne on toinen. Mutta ei psyykkisesti sairaskaan / psyykehistorian omaava tarvitse mitään kyttäystä siitä, että sujuuko arki. Kyllä hän sen yleensä itse tietää ja osaa ottaa yhteyttä.

Tässä on taas se lähtöoletus, että kyllä kaikki vanhemmat ovat fiksuja ja ymmärtävät ja haluavat hakea apua. Tämähän ei kuitenkaan pidä paikkaansa eikä lastensuojelu voi jäädä sen varaan. Kaikki mt-ongelmaiset eivät todellakaan laiminlyö lapsiaan, mutta suuri osa lapsia laiminlyövistä vanhemmista on mt-ongelmaisia, ja tämän vuoksi näitä perheitä pyritään seuraamaan tarkemmin jotta saataisiin seulottua ajoissa ne jotka eivät sitä apua oma-aloitteisesti hae.

Vanhemman mieleterveysongelmien lisäksi on paljon muitakin tekijöitä, joiden on todettu lisäävän tilastollisesti riskiä lasten kaltoinkohteluun. Myös näitä ryhmiä pyritään mahdollisuuksien mukaan seulomaan ja seuraamaan.

Siitä olen kyllä aloituksen kanssa osittain samaa mieltä, että lastensuojelun tarkoitus ei ole perheen auttaminen vaan lapsen turvallisuuden varmistaminen. Usein nämä ovat sama tai ainakin saman suuntainen asia, mutta ei aina, ja vanhempien näkökulmasta harvoin. Siksi ei kannattaisi viljellä tuollaisia tyhjiä lauseita perheen auttamisesta. Kyse on lapsen edun turvaamisesta riippumatta siitä onko se vanhemman etu vai ei.

Ymmärrän kyllä, mutta en minä aio "varmuuden vuoksi" ottaa perhetyöntekijää kotiini hengaamaan sen takia, että minulla on psyykehistoriaa. Ei yksittäistä ihmistä saa kytätä tilaston yms takia. Toki asioista voi aina sen kerran jutella, jos huoli menneisyyden takia herää, mutta siihen se kyllä saa jäädä. Ja koska mt-ongelma ei tarkoita lasten kaltoinkohtelua, niin sossuilla ei ole mitään syytä pesiytyä minun tulevaan perhe-elämääni. Sosiaalipuoli ei edes voi auttaa tässä asiassa, kun hoito tapahtuu yksityissektorilla, eli jos psyykeongelma nostaisi päätään perhe-elämän keskellä, niin menisin suoraan omalle terapeutilleni. Ei siihen sosiaalipuolta tarvita.

Et edelleenkään käsitä.

Ne tulee sinne jos ne haluaa. Sinä et sitä päätä.

Jos et päästä niitä sinne, niin sitten löhtee lapsi.

Tottakai päätän kuka kotiini tulee. Ja miksi ihmeessä lapsi lähtee kun perusteita huostaanotolle ei ole?

Et päätä. Jos laatensuojelu sinne haluaa, se tulee.

Perusteet kyllä löytyy.

Jos en vaan avaa ovea?

Ja miten ne voi lapsen ottaa  pois perheestä, jossa lapsesta huolehditaan, ei laiminlyödä ja arki rullaa?

Poliisi.

Ja ne voi väittää, että lapsen kehitys on väärässä. Esim tyypillinen huoli mt-ongelmaisen äidin kanssa on vuorovaikutuksen puutteet.

Vaarassa, ei väärässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se metkaa. Lastensuojelussa on kamala paine ja kiire, kun on niin paljon asiakkaita yhtä sossua kohden. Silti heillä on aikaa ja energiaa kytätä ihan tavallisten perheiden ovien ja ikkunoiden takana. Mitä lie hyötyvät moisesta touhusta. Arpovatko kenties talot, joihin mennään koputtelemaan ja kyselemään, että onkos täällä lapsia. Luulisi, että kunnanisät- ja äidit reagoisivat moiseen, kun muutenkin menee tuhottomasti rahaa lastensuojelun menoihin. Rättiväsyneet sossuihmiset jaksavat vielä kaiken paineen ja riittämättömyyden tunteen keskellä oikeen etsiä viattomien vanhempien kullannuppuja koneistoon, joka noin vaan nielaisee.

A. He toimii noin ihan osaamattomuuttaan. Eivät osaa tunnistaa niitä perheitä, jotka apua tarvitsisivat, vaan pipertävät sitten väärien perheiden riesana.

B. He twrvitsee tietyn määrän asiakkaita. Aika lailla ihan sama keitä ne on, kunhan joku on.

Mutta kun heillä on ja asiakkaita ihan hirveästi. Ei niitä tarvitse enää haalia vaanimalla ihmisten ikkunoiden takana. Eikä siellä lastensuojelussa tarvita mitään tiettyä määrää asiakkaita. Sen parempi mitä vähemmän. Kesken eivät valitettavasti lopu.

Niin. Keitähän ne massat mahtaa olla? Sieltä täältä haalittuja perheitä.

Ja kyllä ne tarttee aktiivisesti asiakkaita, muutenhan koko alalle ei olis tarvetta.

Itsekin olen Lasuun pettynyt. Meistä tehtiin lasu, ihan normaali perhe ollaan kaikilla mahdollisilla mittareilla.

Tapaamisessa lapsille toitotettiin kovasti että "nyt ollaan lastensuojelussa että täällä suojellaan lapsia", vaikka itse olin selventänyt tädeille että toiveenani oli että puhuttaisiin "erilaisesta neuvolasta" . Tämä tätejä selvästi ärsytti vaikka omana motiivinani oli että halusin nimenomaan suojella lapsiani lasu-asiakasperheen leimalta. Pienemmässä lähiössä olisi tärkeää että meille päästettäisiin lapsia kylään ja vanhemmat suhtautuisivat lapsiini normaalisti eikä lasu-perhe leimalla, kun tyttäreni kailottaa eskarissa kaikki asiat, niin kun tämän kailottikin.

Keskustelussa nostettiin tikun nokkaan esim. se että eskarilaisella on liikaa harrastuksia (kolme kertaa viikossa, itse innoissaan aina menossa). Tätä päiviteltiin ja kirjattiin.

Lisäksi julmalla tavalla kerrottiin että heitä kiinnostaa vain lasten hyvinvointi, aikuiset saa pärjätä miten pärjäävät. Puuttui kokonaan ymmärrys kuinka perheessä kaikkien hyvinvointi vaikuttaa kaikkiin jäseniin ja kuinka valtavan voimakas kiintymyssuhde lasten ja aikuisten välillä perheessämme on.

Meillekin vain ilmoitettiin aika keskustelulle ja molempien piti ottaa puolipäivää vapaata töistä ja järjestellä hikihatussa asiat (perua työtapaamisia jne)

Luojan kiitos tapaaminen jäi tähän yhteen kertaan ja mitään tarvetta lastensuojelun asiakkuudelle ei havaittu. Silti aivan kamala kokemus, traumatsoiva suorastaan. Meitä vanhempia kovisteltiin jne. Lapsia yksilöhaastateltiin suljettujen ovien takana ja luotiin outoja merkityksiä kun olivat hiljaisia ja ujoja.. Onneksi yritin välittää hyvin täydellisen kuvan ja onnistuin siinä. Onneksi siis olemme molemmat vanhemmat työelämässä ja korkeasti koulutettuja ja taloudellisesti turvattuja ja onneksi meillä ei kenelläkään ole erityislapsiststusta tai mt-diagnoosia tai perussairautta. Onneksi olemme kaikki normaalipainoisia ja ulkoisesti peruskauniita/komeita/suloisia niin emme koneiston hampaisiin jääneet kun ei ollut mitään tarttumapintaa..

Alli Honkasaari-Sironen · 

Hoiva ja huolenpito yrityksessä Tampereen Sosiaali ja vammaishuolto

Tottahan tuo on. Mokomasta nyt haukkumaan kun rakkikoirat. Joka hiivatin asiasta mielesä pahottamaan. Totuus kirpasee, ketä kirpasee.

Tää potaska-automaatti ei petä... jestas!

Olisipa mukava saada palstalle jokaiseen kommenttiketjuun tieto siitä, montako osallistujaa siellä oikeasti on. Voisi vähän arvioida kuinka moni kommentti onkin vain persoonallisuushäiriöisten roolileikkejä.

Osalla meistä on tarve purkaa tänne tuntojaan. Kasvotusten kerron kyllä itsestäni ja muutaman henkilön joka on kanssani e r i mieltä olen kutsunut kotiin kahvikupposen ääreen istumaan juttelemaan ja seuraamaan meidän arkirumbaa. Ihan ajatuksella että vaikka olisi ennakkokäsityksiä jne kuten nyt lasusta niin ehkä mieli muuttuu kun näkee edes jotain perheestä.

Moni tänne kirjoittaja on ollut tekemisissä lasun kanssa, tarinat eivät ole keksittyjä. Anonymiteetin takia ei voi kirjoittaa edes vuosilukuja tai lasten lukumäärää.

Ne sossut jotka täällä roikkuvat voivat kuitenkin mennä lukemaan ensin keskustelupalstaa ja sitten  kenentahansa kirjaukset lasussa ihan koko Suomessa. Tosi on, vaitiolovelvollisuutta ei ole, lapsiperheiden integriteetti on olematon. Lapsiperheiden oikeusturva on olematon.

Omalta osaltani pahoittelen sekaannusta joka tuli siitä että oma kokemus on muutaman vuoden vanha. Tämän jälkeen tuli lakimuutos joka koski sitä että nykyään lapsiperheille tarkoitetut palvelut pitää tarjota heille myös ilman lasun asiakkuutta. Ehkä jopa se perhetyö olisi nykyään sitten sellaista ettei tarvitsisi olla lasussa.

Valitettava tosiasia on kuitenkin se että esim keskisuurella paikkakunnalla ne saman akat hyörii sekä ennaltaehkäisevissä lasu-projekteissa että perhetyössä ja kaikessa mikä on sossun kautta. Kaikki kytkeytyy lasuun ja lasu-asiakkuuksiin silti.

Minä taas olen pettynyt toisinpäin. Olisin odottanut lastensuojelulta enemmän apua, mutta heillä ei riitä resurssit. Lupaavat soittaa "huomenna", mutta eivät soita, ja odotan päivästä toiseen heidän soittoaan. Meillä tosin tilanne on se että lapsella heittää iso pyörä, ja hän trvitsisi apua. Saman tien pain käynnin jälkeen lasu huomas että ongelmia ei ole perheessää sinänsä, vaan lapsella itsellään. Eli meille ei autakkan se että jos me vanhemmat tekisimme sitä tai tätä, niin kaikki olisi hyvin. Juuri me tarvitsisimme kipeästi lastensuojelua, koska lapsemme kehitys on uhattuna hänen itsensä taholta, mutta emme sitä saa, koska ei ole päihdeongelmaa kenelläkään, eikä kenelläkään muuulla ongelmia kuin tällä yhdelä lapsella. Lasusta puhuttaessa tulisi aina muistaa ne, jotka haluavat apua, ovat oikeasti huolissaan, ja joiden lapsi on vaarassa esim. henkisen terveytensä puolesta vanhemmista riippumattomista syistä. Uskoisin myös, että mikäli "ei meillä ole mitään ongelmaa"-vanhemmat antaisivat samantien oikean tiedon, eivätkä yrittäisi mahdollisuukisensa mukaan vaikeuttaa ja hankaloittaa lasu työtä, niin apua riittäisi enemmän meille jotka sitä kipeästi tarvitsevat.

Vierailija kirjoitti:

Minä taas olen pettynyt toisinpäin. Olisin odottanut lastensuojelulta enemmän apua, mutta heillä ei riitä resurssit. Lupaavat soittaa "huomenna", mutta eivät soita, ja odotan päivästä toiseen heidän soittoaan. Meillä tosin tilanne on se että lapsella heittää iso pyörä, ja hän trvitsisi apua. Saman tien pain käynnin jälkeen lasu huomas että ongelmia ei ole perheessää sinänsä, vaan lapsella itsellään. Eli meille ei autakkan se että jos me vanhemmat tekisimme sitä tai tätä, niin kaikki olisi hyvin. Juuri me tarvitsisimme kipeästi lastensuojelua, koska lapsemme kehitys on uhattuna hänen itsensä taholta, mutta emme sitä saa, koska ei ole päihdeongelmaa kenelläkään, eikä kenelläkään muuulla ongelmia kuin tällä yhdelä lapsella. Lasusta puhuttaessa tulisi aina muistaa ne, jotka haluavat apua, ovat oikeasti huolissaan, ja joiden lapsi on vaarassa esim. henkisen terveytensä puolesta vanhemmista riippumattomista syistä. Uskoisin myös, että mikäli "ei meillä ole mitään ongelmaa"-vanhemmat antaisivat samantien oikean tiedon, eivätkä yrittäisi mahdollisuukisensa mukaan vaikeuttaa ja hankaloittaa lasu työtä, niin apua riittäisi enemmän meille jotka sitä kipeästi tarvitsevat.

Eniten auttaisi kun ei vainottaisi niitä ongelmattomia perheitä vaan suunnattaiaiin se apu niille,jotka sen oikeasti tarvitsee ja haluaa.

Eli taas nousee keskiöön se sosiaaliviranomaisten ammattitaito.

Kyllä sossut on sitten kieroja.

Otetaankohan lapsi huostaan, jos ei osaa 3-vuotiaana vielä puhua kunnolla ja käydä potalla?

Onkohan automaattisesti vanhempien vuorovaikutustaidoissa vika?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sossut on sitten kieroja.

Otetaankohan lapsi huostaan, jos ei osaa 3-vuotiaana vielä puhua kunnolla ja käydä potalla?

Onkohan automaattisesti vanhempien vuorovaikutustaidoissa vika?

Niih, kaikessahan on aina kyse vain huonosta vuorovaikutuksesta ja siitä kuuluisasta perhedynamiikasta joka ei ole kohdillaan.

Vuorovaikutus on ratkaisu jokaiseen lapsen tai perheen ongelmaan 😏 Valitettavasti ei ne ratkaisut taida ihan niin helppoja olla mutta on niin helppoa esittää sitä fiksua joka keksii jippii, minähän sen tiedän kaikki johtuu vain huonosta vuorovaikutuksesta vanhemman ja lapsen välillä. Problem solved kaikki vanhemman vikaa ja piste.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on jo aikaa, mutta sukulaisperheen kolmesta lapsesta nuorin käyttäytyi teininä oudosti. Oli oppimisongelmaa jne. Mystistä päänsärkyä valitteli.

Perheen äiti syyllistettiin asiasta ja lapsuudesta kaivettiin tapaturma joka kuulemma johtui äidin liian vähäisestä huolenpidosta jne.

Sitten kun tutkimusmetodit paranivat ja oireet paheni, selvisi lopulta, että oireilu johtui aivokasvaimesta.

Siinä vaiheessa lapsen itsetunto oli ihan murusina ja äiti täysin syytösten murtama.

Siskoni lapsella oli myös nuorena aivan hillittömiä raivokohtauksia. Saattoi koulussa yhtäkkiä hyökätä opettajan tai kaverin kimppuun ja hakata aivan silmittömällä raivolla.. Muuten oikein kiva ja fiksu lapsi ja ala-asteella vielä aivan normaali.

Lastensuojelun hampaisiin sitten päätyivät ja koska nuorella oli mustelmia (no yllättäen, kun oli tappeluissa), siskon perhettä epäiltiin, että pahoinpitelevät lasta. Isä pääsi poliisille asti keskustelemaan, lopulta syytettä ei kuitenkaan todisteiden puuttuessa nostettu. Sijoituksestakin puhuttiin. Lasun kanssa kuitenkin joutuivat pitkään asioimaan, tyttö yhden lasu-virkailijankin kimppuun kerran hyökkäsi.

Vuoden verran tätä jatkui, sitten tytölle alkoi tulla näköhäiriöitä ja päänsärkyjä ja lääkärikin uskoi, että lähete erikoissairaanhoitoon tarvitaan. Aivokasvain löytyi, onneksi sellainen, joka pystyttiin leikkaamaan.

Sen jälkeen ei mitään oireita ole ollut.

Kuollut olisi, jos olisi sijoitettu perhekotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla meni maku tuohon perhetyöhön, kun se siis todellakin oli "keskusteluapua" kahden ystävän kohdalla.

Ensimmäisen kaverin kohdalla sattui niin, että nuoremman lapsen synnytyksessä ei homma mennyt kuin Strömsössä. Lapsella onneksi kaikki hyvin, mutta äiti meni ihan tuusannuuskaksi, mm. häntäluu murtui ja alapäätä korjailtiin leikkauksessa myöhemmin. Kun isä oli pitänyt kaikki isyysvapaat, oli äiti yhä todella huonossa kunnossa, pystyi kävelemään esim. vain takaperin. Perhe sai avuksi perhetyöntekijän. Heti alkuun tuli selväksi että hän ei siivoa/siisti, tyyliin auta keittiössä eikä vie esim. vanhempaa lasta ulos. Jos juotiin kahvit, hän ei esim. edes auttanut laittamaan kuppeja koneeseen vaan istui sohvalla kun äiti (takaperin) korjasi astiat ja laitteli maidot jääkaappiin.

Hän KESKUSTELI. Tehtiin voimavarakarttaa tms. Voi luoja. Perhe sanoi viikon jälkeen että eivät enää tarvitse tän kaltaista apua josta on enemmän vaivaa. Toi voimavarakartta (ei varmaan oo oikea nimi sille) on kaveripiirissä edelleen vitsi. Jos jollain on vaikka angstinen teini, niin kommentoidaan sarkastisesti että onko sun voimavarakartta varmasti kunnossa.

Toisessa perheessä mies sairastui syöpään, agressiiviseen ja kuoli muutamassa kuukaudessa. Nuorin lapsi oli 6 kk. Jälleen keskusteltiin perhetyöntekijän kanssa ja mietittiin niitä voimavaroja arjessa. Lastenhoitoon ei apua herunut, että puoliso olisi päässyt yksin sairaalaan keskustelemaan kuolevan puolison kanssa käytännön asioista ja ettei lasten olisi tarvinnut nähdä isää huonoina päivinä oksentamassa ja kuihtumassa.

Mun mielestä tällainen lastensuojelutyö on lähinnä vitsi. Miksi tällaista edes tarjotaan perheelle, joka kriisin hetkellä tarvitsisi hetkellisesti lisäkäsiä ja käytännön apua? Kumpikin perhe olisi voinut varmaan palkatakin apua, mutta tuollaiset tilanteet sattuvat yllättäen ja ne kuuluisat voimavarat hupenee siihen että just ja just selviää hengissä seuraavaan päivään. Hankala siinä on rekrytoida kotiapua määrittelemättömäksi ajaksi.

Kuulostaa aika kamalalta...

En pystyisi istuskelemaan tuossa tilanteessa, ehkä joku psykopatiaan kallistunut psytyi

Kuulustellaanko neuvolassa jos lapsella on mustelmia? Esim. taaperoikäisellä joka kiipeilee, juoksee ja remuaa minkä ehtii? Vai onko se remuaminenkin merkki jostain epäilyttävästä, mikä nostattaa huolen?