Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Joko olette aloittaneet KUOLINSIIVOUKSEN?
Luin Hesarista että tämä on konmaritusta kovempi trendi eli täyttä av-mamma-kamaa. Joko olette aloittaneet?
Kommentit (851)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvinkin mummoiässä ja vähentänyt vuosien mittaan kaikkea tarpeetonta pois lähinnä syystä, kun olen muuttanut aina pienempään asuntoon.
Nyt asun kivassa uudehkossa kaksiossa ja vieläkin pitää vähentää. Kirjoista luovuin myös vähitelleen , niitä oliki yksi seinällinen täynnä.
Valokuvia on tullut myös vähennettyä. Sellaiset pois, millä ei ole merkitystä kenellekään. Matkoilla otettuja. Vanhat kellastuneet pois. Paperisia valokuvia ei ole tullut teetettyä yli kymmeneen vuoteen. Tallennetut kuvat koneelta kävin läpi ja poistin niistäin yli 1000 kuvaa, jäljelle jäi parituhatta.
Näytti aika hurjalta, kun Tv:s oli jokin ohjelma, jossa ammattilaiset tyhjensivät edesmenneen huoneistoa. Kokonaiset valokuva-albumit vain roskasäkkiin ! Ei siis niitäkään kannata isommin säästää jälkipolville, kun eivät välttämättä arvosta mennyttä isovanhempien elämän kuvahistoriaa. Mihin ollaan menossa?
Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta en valokuvista. Teetän edelleen paperikuvia, en tosin kaikista kuvista. Toivon, että lapseni myös arvostaisivat niitä paperikuvia. Heillä tuntuu olevan kiinnostusta niihin, vaikka aikuisia jo ovatkin.
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)
Mitä väliä minne ne valokuvat joskus joutuu? Pääasia, että ne ovat tuottaneet omistajalleen iloa. Äitini teki kansion edesmenneistä sukulaisista max pari kuvaa/sukulainen. Kirjoitti viereen kuka, milloin eli ja mitkä perhesuhteet. Tuota kansiota on helppo säilyttää ja helppo selailla. Ei sinne jälkipolville täydy säästää yhden perheen kaikkia lomakuvia ja jokavuotisia joulukuvia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvinkin mummoiässä ja vähentänyt vuosien mittaan kaikkea tarpeetonta pois lähinnä syystä, kun olen muuttanut aina pienempään asuntoon.
Nyt asun kivassa uudehkossa kaksiossa ja vieläkin pitää vähentää. Kirjoista luovuin myös vähitelleen , niitä oliki yksi seinällinen täynnä.
Valokuvia on tullut myös vähennettyä. Sellaiset pois, millä ei ole merkitystä kenellekään. Matkoilla otettuja. Vanhat kellastuneet pois. Paperisia valokuvia ei ole tullut teetettyä yli kymmeneen vuoteen. Tallennetut kuvat koneelta kävin läpi ja poistin niistäin yli 1000 kuvaa, jäljelle jäi parituhatta.
Näytti aika hurjalta, kun Tv:s oli jokin ohjelma, jossa ammattilaiset tyhjensivät edesmenneen huoneistoa. Kokonaiset valokuva-albumit vain roskasäkkiin ! Ei siis niitäkään kannata isommin säästää jälkipolville, kun eivät välttämättä arvosta mennyttä isovanhempien elämän kuvahistoriaa. Mihin ollaan menossa?
Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta en valokuvista. Teetän edelleen paperikuvia, en tosin kaikista kuvista. Toivon, että lapseni myös arvostaisivat niitä paperikuvia. Heillä tuntuu olevan kiinnostusta niihin, vaikka aikuisia jo ovatkin.
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)Mitä väliä minne ne valokuvat joskus joutuu? Pääasia, että ne ovat tuottaneet omistajalleen iloa. Äitini teki kansion edesmenneistä sukulaisista max pari kuvaa/sukulainen. Kirjoitti viereen kuka, milloin eli ja mitkä perhesuhteet. Tuota kansiota on helppo säilyttää ja helppo selailla. Ei sinne jälkipolville täydy säästää yhden perheen kaikkia lomakuvia ja jokavuotisia joulukuvia.
Jos muuta ei ole kuin valokuvia tai muistoesineitä, kyllä ne jotain merkitsevät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvinkin mummoiässä ja vähentänyt vuosien mittaan kaikkea tarpeetonta pois lähinnä syystä, kun olen muuttanut aina pienempään asuntoon.
Nyt asun kivassa uudehkossa kaksiossa ja vieläkin pitää vähentää. Kirjoista luovuin myös vähitelleen , niitä oliki yksi seinällinen täynnä.
Valokuvia on tullut myös vähennettyä. Sellaiset pois, millä ei ole merkitystä kenellekään. Matkoilla otettuja. Vanhat kellastuneet pois. Paperisia valokuvia ei ole tullut teetettyä yli kymmeneen vuoteen. Tallennetut kuvat koneelta kävin läpi ja poistin niistäin yli 1000 kuvaa, jäljelle jäi parituhatta.
Näytti aika hurjalta, kun Tv:s oli jokin ohjelma, jossa ammattilaiset tyhjensivät edesmenneen huoneistoa. Kokonaiset valokuva-albumit vain roskasäkkiin ! Ei siis niitäkään kannata isommin säästää jälkipolville, kun eivät välttämättä arvosta mennyttä isovanhempien elämän kuvahistoriaa. Mihin ollaan menossa?
Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta en valokuvista. Teetän edelleen paperikuvia, en tosin kaikista kuvista. Toivon, että lapseni myös arvostaisivat niitä paperikuvia. Heillä tuntuu olevan kiinnostusta niihin, vaikka aikuisia jo ovatkin.
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)Mitä väliä minne ne valokuvat joskus joutuu? Pääasia, että ne ovat tuottaneet omistajalleen iloa. Äitini teki kansion edesmenneistä sukulaisista max pari kuvaa/sukulainen. Kirjoitti viereen kuka, milloin eli ja mitkä perhesuhteet. Tuota kansiota on helppo säilyttää ja helppo selailla. Ei sinne jälkipolville täydy säästää yhden perheen kaikkia lomakuvia ja jokavuotisia joulukuvia.
Tämä on kiva idea, kansio sukulaisista ja tiedot vieressä!
Meilläkin on paljon vanhoja valokuvia, kauniita ihmisiä asuissaan ja poseerauksissaan, mutta aniharvasta enää muistetaan, kuka kuvassa on. Jossain vaiheessa mummoni näitä ylös kirjoitteli, mutta siinä vaiheessa osa oli jo unohtunut.
Toisen ihmisen, vaikka tuttu olisikin, lomakuvat on nimittäin mahdottoman tylsiä, samoin ne joulukuvat.
En. Elän vielä.
Konmaritus on hysteeristen naisten oireilua.
Vierailija kirjoitti:
En. Elän vielä.
Konmaritus on hysteeristen naisten oireilua.
Minä olen jo pari vuotta tehnyt konmaritusta tai kuolinsiivousta, mutta joka tapauksessa raivannut roinaa pois.
Enkä ole hysteerinen nainen vaan erittäin miesmäinen suorastaan ja näen vain järkevänä ihmisten raivata turha pois elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Elän vielä.
Konmaritus on hysteeristen naisten oireilua.Minä olen jo pari vuotta tehnyt konmaritusta tai kuolinsiivousta, mutta joka tapauksessa raivannut roinaa pois.
Enkä ole hysteerinen nainen vaan erittäin miesmäinen suorastaan ja näen vain järkevänä ihmisten raivata turha pois elämästä.
Tulee mieleen se vanhapiika joka siivosi joka päivä.
Jos vaikka kuolee niin ihmiset ei luule että hän eli siivottomasti.
Voi tätä ylikorrektiuden aikaa, ja toisaalta päälaellaan olevien arvojen.
Muista myös elää!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En. Elän vielä.
Konmaritus on hysteeristen naisten oireilua.Minä olen jo pari vuotta tehnyt konmaritusta tai kuolinsiivousta, mutta joka tapauksessa raivannut roinaa pois.
Enkä ole hysteerinen nainen vaan erittäin miesmäinen suorastaan ja näen vain järkevänä ihmisten raivata turha pois elämästä.Tulee mieleen se vanhapiika joka siivosi joka päivä.
Jos vaikka kuolee niin ihmiset ei luule että hän eli siivottomasti.
Voi tätä ylikorrektiuden aikaa, ja toisaalta päälaellaan olevien arvojen.
Muista myös elää!
Luulen jotta järkyttyisit pahasti jos näkisit kuinka elän.
Ei todellakaan ole tyhjää ja kolkkoa meillä. Siivottavaa riittää pois vielä vuosiksi. On eri asia siivota piei vanhanpiian kerrostalolokero kuin 300 neliön maalaistalo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, ajattelin elää vielä 10-50 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
En, ajattelin elää vielä 10-50 vuotta.
Noutaja ei välitä kuinka pitkään olit itse ajatellut elää.
Lähtö voi olla nurkan takana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, ajattelin elää vielä 10-50 vuotta.
Noutaja ei välitä kuinka pitkään olit itse ajatellut elää.
Lähtö voi olla nurkan takana.
Nii tai sitten ei. Jos mä kuolen tänään, niin mitä välilä mun tavaroilla, mutta jos mä elän vielä, niin mä tarviin niitä. Miks mä heittäsin niitä pois?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvinkin mummoiässä ja vähentänyt vuosien mittaan kaikkea tarpeetonta pois lähinnä syystä, kun olen muuttanut aina pienempään asuntoon.
Nyt asun kivassa uudehkossa kaksiossa ja vieläkin pitää vähentää. Kirjoista luovuin myös vähitelleen , niitä oliki yksi seinällinen täynnä.
Valokuvia on tullut myös vähennettyä. Sellaiset pois, millä ei ole merkitystä kenellekään. Matkoilla otettuja. Vanhat kellastuneet pois. Paperisia valokuvia ei ole tullut teetettyä yli kymmeneen vuoteen. Tallennetut kuvat koneelta kävin läpi ja poistin niistäin yli 1000 kuvaa, jäljelle jäi parituhatta.
Näytti aika hurjalta, kun Tv:s oli jokin ohjelma, jossa ammattilaiset tyhjensivät edesmenneen huoneistoa. Kokonaiset valokuva-albumit vain roskasäkkiin ! Ei siis niitäkään kannata isommin säästää jälkipolville, kun eivät välttämättä arvosta mennyttä isovanhempien elämän kuvahistoriaa. Mihin ollaan menossa?
Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta en valokuvista. Teetän edelleen paperikuvia, en tosin kaikista kuvista. Toivon, että lapseni myös arvostaisivat niitä paperikuvia. Heillä tuntuu olevan kiinnostusta niihin, vaikka aikuisia jo ovatkin.
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)
Miksi tuollaista pitäisi sitten pohtia?
Samalla lailla pitäisi tuon mukaan jättää ostamatta uudet kengät, harrastusvälineet ja ihan kaikki - kun minnepä ne sitten mun kuollessa...
Eri asia on se, ettei esimerkiksi vanhoja sanomalehtiä kannata säästää ’jollekin’ ’johonkin tarpeeseen’ - mutta minusta on idiotismia olla itse ilman jotain mille on käyttöä tai mistä nauttii vain koska joskus kuolee...
Jos jälkeläiset sitten heittävät ne kaikki valokuvat suoraan roskiin niin siitä sitten vain, minä olen niistä iloni saanut. Jos jälkeläiset ovat niin lapsia, etteivät jaksa muutamaa albumia edes roskikseen raahata niin omapa on häpeänsä (ja ehkä vähän toki minunkin, jos mun häpeältä siellä pilven päällä enää on merkitystä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvinkin mummoiässä ja vähentänyt vuosien mittaan kaikkea tarpeetonta pois lähinnä syystä, kun olen muuttanut aina pienempään asuntoon.
Nyt asun kivassa uudehkossa kaksiossa ja vieläkin pitää vähentää. Kirjoista luovuin myös vähitelleen , niitä oliki yksi seinällinen täynnä.
Valokuvia on tullut myös vähennettyä. Sellaiset pois, millä ei ole merkitystä kenellekään. Matkoilla otettuja. Vanhat kellastuneet pois. Paperisia valokuvia ei ole tullut teetettyä yli kymmeneen vuoteen. Tallennetut kuvat koneelta kävin läpi ja poistin niistäin yli 1000 kuvaa, jäljelle jäi parituhatta.
Näytti aika hurjalta, kun Tv:s oli jokin ohjelma, jossa ammattilaiset tyhjensivät edesmenneen huoneistoa. Kokonaiset valokuva-albumit vain roskasäkkiin ! Ei siis niitäkään kannata isommin säästää jälkipolville, kun eivät välttämättä arvosta mennyttä isovanhempien elämän kuvahistoriaa. Mihin ollaan menossa?
Kaikesta muusta pystyn luopumaan, mutta en valokuvista. Teetän edelleen paperikuvia, en tosin kaikista kuvista. Toivon, että lapseni myös arvostaisivat niitä paperikuvia. Heillä tuntuu olevan kiinnostusta niihin, vaikka aikuisia jo ovatkin.
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)Mitä väliä minne ne valokuvat joskus joutuu? Pääasia, että ne ovat tuottaneet omistajalleen iloa. Äitini teki kansion edesmenneistä sukulaisista max pari kuvaa/sukulainen. Kirjoitti viereen kuka, milloin eli ja mitkä perhesuhteet. Tuota kansiota on helppo säilyttää ja helppo selailla. Ei sinne jälkipolville täydy säästää yhden perheen kaikkia lomakuvia ja jokavuotisia joulukuvia.
Ei kai niitä joulukuvia ”jälkipolville” kukaan säästä? Ihan vaan itselleen. Jälkipolvi toimii miten parhaaksi näkee.
Suuret ikäluokat ovat pilanneet tulevaisuuden. Suuret ikäluokat ovat hamstranneet omakotitalot, kesämökit ja kaupunkiasunnot täyteen tavaraa. He ovat halunneet vaurastua hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Ahneella tavarankeräysvimmallaan ja lentomatkustelulla - halvoilla pakettimatkoilla Kanarian saarille, Espanjaan, Turkkiin ja Kreikkaan - he ovat pilanneet ympäristön. Omakotitaloissa on pahimmillaan kolmessa kerroksessa tavaraa ja autotallit, varastot ja muut piharakennukset lisäksi tupaten täynnä. Katsokaa joskus vanhan, yli 60-vuotiaan naisen vaatekaappiin! Vanhoilla naisilla on kaapit ja komerot täynnä turhaa ja osin pitämätöntä vaatetta ja kenkiä löytyy kuin Imelda Marcosilta. Vaatteilla ja kengillä vaatettaisi isommankin kylän!
Mistähän tämä hillitön tavaran keruu ja hamstrausvimma johtuu? Hyvätuloisten ja varakkaitten suurten ikäluokkien asunnotkin ovat aivan ylisuuria heidän asumistarpeisiinsa nähden. Noin 70-vuotias pariskunta tai yksinasuva eläkeläismuori tai eläkeläispapparainen ei tarvitse 150-200 neliön omakotitaloa mihinkään! Pieni kerrostalo- tai rivitalokaksio riittää hyvin.
Lapset ja lapsenlapset toki maksavat ympäristötuhot ja luonnon saastuttamisen!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En. Elän vielä.
Konmaritus on hysteeristen naisten oireilua.
Tai itsensä henkiseen ahdinkoon shoppailleiden.
Eräskin ystäväni suureen ääneen konmaritti ja mainosti fasessa miten vei 9 jätesäkillistä vaatteita ja 7 laatikkoa kirjoja ja astioita kierrätykseen #konmaritusta - nyt voi taas hyvillä mielin ostaa syksyksi tarpeellista uutta (ja päivityksistä päätellen niitäkin on ruvennut taas löytymään...)
Suuret ikäluokat pilasivat tulevaisuuden kirjoitti:
Suuret ikäluokat ovat pilanneet tulevaisuuden. Suuret ikäluokat ovat hamstranneet omakotitalot, kesämökit ja kaupunkiasunnot täyteen tavaraa. He ovat halunneet vaurastua hinnalla ja keinolla millä hyvänsä. Ahneella tavarankeräysvimmallaan ja lentomatkustelulla - halvoilla pakettimatkoilla Kanarian saarille, Espanjaan, Turkkiin ja Kreikkaan - he ovat pilanneet ympäristön. Omakotitaloissa on pahimmillaan kolmessa kerroksessa tavaraa ja autotallit, varastot ja muut piharakennukset lisäksi tupaten täynnä. Katsokaa joskus vanhan, yli 60-vuotiaan naisen vaatekaappiin! Vanhoilla naisilla on kaapit ja komerot täynnä turhaa ja osin pitämätöntä vaatetta ja kenkiä löytyy kuin Imelda Marcosilta. Vaatteilla ja kengillä vaatettaisi isommankin kylän!
Mistähän tämä hillitön tavaran keruu ja hamstrausvimma johtuu? Hyvätuloisten ja varakkaitten suurten ikäluokkien asunnotkin ovat aivan ylisuuria heidän asumistarpeisiinsa nähden. Noin 70-vuotias pariskunta tai yksinasuva eläkeläismuori tai eläkeläispapparainen ei tarvitse 150-200 neliön omakotitaloa mihinkään! Pieni kerrostalo- tai rivitalokaksio riittää hyvin.
Lapset ja lapsenlapset toki maksavat ympäristötuhot ja luonnon saastuttamisen!
Taitaa johtua sodista. Ei ollut mitään, niin nyt ei sitten uskalleta luopua mistään.
Vierailija kirjoitti:
Olen omistanut elämäni neljälle lapselle ja elänyt täyttä elämää. Pidän myös kauniista tavaroista, taiteesta, käsitöistä ja jopa kauniit kuvat puhuttelevat. Pidän juhlista ja kauniista astioista yms. En tod aio luopua mistään vain siksi, että aikuiset lapset eivät rasittuisi liikaa, kun joutuvat asuntoni joskus tyhjentämään. Olen sitä mieltä , että äidin henk.kohtaisten tavaroiden ja itsellekin muistoja tuovien tavaroiden käsittely saakin herättää tunteita.
Kuolinsiivouksessa hävitetään roska, ei mitään rakkaita esineitä tai sellaisia joita tarvitsee, niistähän ei ole lapsille vaivaa, vaan siitä jos on 30 vuoden sanomalehdet ja jugurttipurkit pestyinä myöhempää käyttöä varten jemmassa.
Ja muutenkin, kuolinsiivous on myös järjestämistä niin, että tärkeät asiat on helppo tunnistaa ja mm. tärkeät paperit on samassa paikassa, eikä niiden etsimiseen tarvitse lasten sitten käyttää päiviä tai viikkoja pläräämällä paperipinoja ja kaappeja läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En, ajattelin elää vielä 10-50 vuotta.
Noutaja ei välitä kuinka pitkään olit itse ajatellut elää.
Lähtö voi olla nurkan takana.Nii tai sitten ei. Jos mä kuolen tänään, niin mitä välilä mun tavaroilla, mutta jos mä elän vielä, niin mä tarviin niitä. Miks mä heittäsin niitä pois?
Ei tietenkään kuolinsiivouksessa heitetä pois tarpeellisia tavaroita, vaan ne mitä et tarvi, tai kukaan muukaan, siis siivotaan roska pois. Esim. vanhat ihmiset usein tiskaa jugurttikuppeja ja muita muovirasioita uudelleenkäyttöä varten, sellaisia onnettomia muovikippoja anoppivainaan kaapeistakin pois heitettiin, ei arabian astioita.
Alue: Aihe vapaa
Sepä se. Sama koskee lukuisia jotka kokevat samoin. Siksi minäkin säpsähdin kun näin miten asunnon tyhjentäjät pudottivat kokonaisia albumeja roskiin. Päättelin, että valokuvakokoelmat eivät merkitse kaikille samaa ja niitä ei tarvitse ainakaan hirveästi valmistaa paperille. Olemme erilaisia ja arvostamme eri asioita elämän loppuun saakka. Tiedän nuorehkon
pariskunnan jotka ottavat valtavasti kuvia ja vielä teettävät suurimman osan paperikuviksi . Eivät voi ajatella pitemmälle, että minne kaikki sopivat ja joutuvat elämän ehtoossa. ( kirjoitin 514)