Mitä mieltä olette 40 v ensisynnyttäjistä?

Vaimoni teki kansainvälisen tutkijanuran ja kiersimme hänen ja oman urani vuoksi maailmalla. Sitten teimme kaksi lasta Suomessa neljäkymppiä täytettyämme. Missä kohtaa meni pieleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en uskaltaisi 40-vuotiaana tehdä lasta ihan vaan siksi koska riski saada esim. down-lapsi on korkeampi. En myöskään haluaisi että lapsi joutuisi jotenkin "häpeämään" vanhaa äitiä jossain koulujen tapahtumissa tms. Ei muita syitä. Mulla on lähipiirissä monta jotka ovat saaneet esikoisensa 35+ ja onhan se jännää että he käyvät nyt vauva -ja taaperovaihetta kun omat ovat jo kouluikäisiä, (nuorin 11v). En kuitenkaan itsekään ollut mikään teiniäiti vaan sain ensimmäiseni 27-vuotiaana.

Hmm-hmm. Paremmilla alueilla on hävetty niitä nuoria äitejä. Koska alempi koulutustaso.

No siksipä juuri sain ensimmäiseni opiskelujen päätyttyä 27-vuotiaana, en ollut nuori tai vanha. Toki kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan.

Juuri näin kaupungilla arviolta 40-vuotiaan naisen noin 2-vuotiaan downtytön kanssa, mutta kyllähän riskit ovat kaikkien tiedossa. Mutta tärkeintähän se on että nuorena saanut matkustaa ja rahaa on tilillä.

Lasta vaan ei voi hankkia oikein. 

Jos on vela, on päässä vikaa ja itsekäs.

Jos hankkii lapsen teininä, on wt-luuseri.

Jos hankkii lapsen n.25v, on kuitenkin aika nuori ja päätyy yh:ksi.

Jos hankkii lapsen kolmekymppisenä, on jo aika laskelmoiva.

Jos hankkii lapsen yli kolmevitosena on mummoäiti ja kerjää lapselle downia.

Miksi teillä on noin kova tarve nokkia muita naisia? 

Saahan sitä tällaisestakin aiheesta vastakkainasettelun, 4-kymppiset ensisynnyttäjät vs. muut. Kysyn vaan: miksi ihmeessä? Mitä väliä sillä on, minkä ikäinen joku toinen on saadessaan lapsen? Miksi pitää puuttua toisten ihmisten elämänvalintoihin? Ainahan se ei edes ole oma valinta, joku nelikymppinen ensisynnyttäjä on voinut kärsiä kymmenen vuotta lapsettomuudesta. Ap ei kyllä kuulosta aidosti onnelliselta ihmiseltä, kun pitää tuntemattomia ihmisiä tällaisesta asiasta piikitellä.

Ajattelen, että onpa mukavaa, että lapsia haluavat ihmiset saavat lapsia. Seuraava ajatukseni koskee sitä, että edessä on 20 vuoden elämänvaihe, jota en itse jaksaisi enää. Omani on 18 kun täytän 40 parin vuoden päästä.

- Siitä yhdestä yleistyksestä: Pääaineessani tutkinto-opiskelijoiden keski-ikä on 40, eli gradusemmoissa ei parikymppisiä käy, sen sijaan meitä vanhempia, nuorena lapset saaneita alanvaihtajia riittää. Minun akateemisissa piireissäni se on normaalia ;)

Vierailija kirjoitti:

Juuri näin kaupungilla arviolta 40-vuotiaan naisen noin 2-vuotiaan downtytön kanssa, mutta kyllähän riskit ovat kaikkien tiedossa. Mutta tärkeintähän se on että nuorena saanut matkustaa ja rahaa on tilillä.

Mistä arvelet, ettei kyseessä ollut lapsen mummo tai täti tai kummitäti? Downeja tulee yhtälailla nuoremmille äideille. Se että "riski kasvaa" ei tarkoita, että niitä "varmasti tulee".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en uskaltaisi 40-vuotiaana tehdä lasta ihan vaan siksi koska riski saada esim. down-lapsi on korkeampi. En myöskään haluaisi että lapsi joutuisi jotenkin "häpeämään" vanhaa äitiä jossain koulujen tapahtumissa tms. Ei muita syitä. Mulla on lähipiirissä monta jotka ovat saaneet esikoisensa 35+ ja onhan se jännää että he käyvät nyt vauva -ja taaperovaihetta kun omat ovat jo kouluikäisiä, (nuorin 11v). En kuitenkaan itsekään ollut mikään teiniäiti vaan sain ensimmäiseni 27-vuotiaana.

Hmm-hmm. Paremmilla alueilla on hävetty niitä nuoria äitejä. Koska alempi koulutustaso.

No siksipä juuri sain ensimmäiseni opiskelujen päätyttyä 27-vuotiaana, en ollut nuori tai vanha. Toki kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan.

27 on akateemisissa piireissä hyvinkin nuori äidiksi. Mutta elä sinä ihan niin kuin haluat niissä omissa piireissäsi.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että onpa mukavaa, että lapsia haluavat ihmiset saavat lapsia. Seuraava ajatukseni koskee sitä, että edessä on 20 vuoden elämänvaihe, jota en itse jaksaisi enää. Omani on 18 kun täytän 40 parin vuoden päästä.

- Siitä yhdestä yleistyksestä: Pääaineessani tutkinto-opiskelijoiden keski-ikä on 40, eli gradusemmoissa ei parikymppisiä käy, sen sijaan meitä vanhempia, nuorena lapset saaneita alanvaihtajia riittää. Minun akateemisissa piireissäni se on normaalia ;)

Huh-huh. Onneksi menin kunnolliseen tiedekuntaan.

Että ei kuulu minulle. Sehän ei kiinnosta kun nuoria, epävarmoja äitejä. Kateusko se siellä.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että onpa mukavaa, että lapsia haluavat ihmiset saavat lapsia. Seuraava ajatukseni koskee sitä, että edessä on 20 vuoden elämänvaihe, jota en itse jaksaisi enää. Omani on 18 kun täytän 40 parin vuoden päästä.

- Siitä yhdestä yleistyksestä: Pääaineessani tutkinto-opiskelijoiden keski-ikä on 40, eli gradusemmoissa ei parikymppisiä käy, sen sijaan meitä vanhempia, nuorena lapset saaneita alanvaihtajia riittää. Minun akateemisissa piireissäni se on normaalia ;)

Niin. Harmi ettet tajunnut opiskella ja luoda uraa sillon kuin aika oli. Ihan kiva että teillä vanhoillekkin vaihtiksia yliopistolla on, mutta onhan se toki ikävää lastenne kannalta ettei taloudellisesti hyvin mene.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että onpa mukavaa, että lapsia haluavat ihmiset saavat lapsia. Seuraava ajatukseni koskee sitä, että edessä on 20 vuoden elämänvaihe, jota en itse jaksaisi enää. Omani on 18 kun täytän 40 parin vuoden päästä.

- Siitä yhdestä yleistyksestä: Pääaineessani tutkinto-opiskelijoiden keski-ikä on 40, eli gradusemmoissa ei parikymppisiä käy, sen sijaan meitä vanhempia, nuorena lapset saaneita alanvaihtajia riittää. Minun akateemisissa piireissäni se on normaalia ;)

Huh-huh. Onneksi menin kunnolliseen tiedekuntaan.

Niin, mikä sopii kenellekin. Minä tein jo sen kunnollisen työuran, enää ei tarvitse. Saa haahuilla rauhassa ja tehdä sitä, mistä aidosti tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että onpa mukavaa, että lapsia haluavat ihmiset saavat lapsia. Seuraava ajatukseni koskee sitä, että edessä on 20 vuoden elämänvaihe, jota en itse jaksaisi enää. Omani on 18 kun täytän 40 parin vuoden päästä.

- Siitä yhdestä yleistyksestä: Pääaineessani tutkinto-opiskelijoiden keski-ikä on 40, eli gradusemmoissa ei parikymppisiä käy, sen sijaan meitä vanhempia, nuorena lapset saaneita alanvaihtajia riittää. Minun akateemisissa piireissäni se on normaalia ;)

Niin. Harmi ettet tajunnut opiskella ja luoda uraa sillon kuin aika oli. Ihan kiva että teillä vanhoillekkin vaihtiksia yliopistolla on, mutta onhan se toki ikävää lastenne kannalta ettei taloudellisesti hyvin mene.

Niin. Valitsin toisin, perhe tuli silloin ensin, ja tulisi edelleenkin, jos tilanne sen vaatisi. Puolison sairastuttua hoidin häntä, tein töitä ja maksoin asuntolainan, joten ehdin opiskelemaan vasta myöhemmin. Taloustilanne on varsin hyvä, miksei olisi?

No, selitykseni tivaajille on, että olisin ihan mielelläni saanut lapsia jo alle kaksvitosena, tulin raskaaksikin kerran, 23-vuotiaana. Se kuitenkin päättyi keskenmenoon, sen jälkeen iski syöpä ja estrogeenituotantoni pistettiin pannaan kymmeneksi vuodeksi. 34-vuotiaana jatkui yritys, mutta esikoinen syntyi vasta täytettyäni 39. 42-vuotiaana sain keskimmäiseni ja nyt 43-vuotiaana odotan (luultavasti) viimeistä lastamme.

Näin se elämä vain meni, jos toisin olisi käynyt, niin olisin nyt nuorten aikuisten äiti, mutta sen sijaan vaihtelenkin vaippoja. Ei se tosin minua haittaa, olen iloinen, että sain lapsia.

Riittikö tämä ap:lle, vai olenko vielä tilivelvollinen jostain?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten elämäntilanteita ei voi tietää, mutta itse sain ainoan lapseni 32 vuotiaana. Oma mielipiteeni on että mielummin nuorena kuin nelikymppisenä. Nyt 46 vuotiaana olisi kiva olla jo vapaa esim. matkustelemaan ilman lapsia. 

Minusta oli taas kiva matkustella ja asua ulkomailla nuorena. Ja miehenkin kanssa ehdittiin tehdä kaikkea kivaa, ennenkuin 40 v sain ainokaiseni. Olen nauttinut joka hetkestä ( okei, koliikkiaika alkuun oli kamalaa ) ja tosiaankin odotan innolla matkaa teinin kanssa.

Tätä heppoisaa perustelua en ymmärrä. Itse sain lapset 30 +, ehdin matkustella ennen sitä ja olen voinut matkustaa sen jälkeen lasten kanssa. Mistään en koe jääneeni paitsi, vaikka lapset saimme alle 40 v. Päinvastoin, miehen kanssa ehdimme olla 5 v yhdessä ennen naimisiinmenoa, pitää hauskaa ja matkustaa, asua ulkomailla. Lasten kanssakin asuimme ulkomailla. Ennen puolisoanikin ehdin seurustella muiden kanssa, joten perspektiiviä miehistä oli ennenkuin menin naimisiin. Oli hienoa olla äiti pikkulapsille silloin, kun vielä oikeasti jaksoi. Nyt 46 v voin treffata murrosikäisiäni kaupungilla koulun jälkeen, käydä syömässä sushia. He ovat myös kivaa matkaseuraa ulkomailla. En kyllä enää moneen vuoteen olisi jaksanut miettiä tuttipulloja ja vaippoja.

Ei ”ehtiminen” tarkoita tässä sitä, että jokin asia faktisesti on toteutunut. Se tarkoittaa sitä, että on ollut elämänvaiheessa sellaisen ajan, että seuraava elämänvaihe tuntuu sopivalta ja toivotulta.

Jos et näin yksinkertaista asiaa ymmärrä, niin en usko, että voimme auttaa sinua.

Ajattelen, että on upeaa, että sai vielä mahdollisuuden tulla äidiksi.

Ajattelen, että huh vielä joku jaksaa noinkin vanhana sitä vauva-arkea. Ja sitten mietin, että miksiköhän ei ole tehnyt lapsia nuorempana. Syitähän on monia.

En ole itsekään ollut kovin nuori lapset saadessani. Ensimmäinen syntyi kun olin 28, kolmas kun olin 34. Joskus parikymppisenä haaveilin, että olen jo kaikki lapseni synnyttänyt ennen 30v synttäreitäni. No, ei ihan mennyt niin, mutta tyytyväinen olen kuitenkin.

Sen tiedän, etten olisi ikinä halunnut lapsia yli 35-vuotiaana. Olin jo suunnittelemassa yksinhuoltajan elämää, kunnes onneksi tapasin mieheni 10 vuotta sitten :)

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina tätä nuorten äitien nokittelua vanhempana äidiksi tulleita kohtaan. Minulla ei ole (eikä tule) lapsia, ikää 40+, mutta koko aikuisikäni olen enemmän tai vähemmän sivusta tätä kuunnellut. Ihmettelen lähinnä sitä (näin velana), että perheelliset ihmiset kuitenkin pitävät niitä lapsia ns. välttämättömänä pahana, jotka koitetaan tehdä aikaan, jolloin ne vähiten häiritsee esim. sitä matkustelua. Teiniäidit ilkkuu kolmevitosena, että siinäs hoidatte vauvanne, meikäläinen on nyt vapaa toteuttamaan itseään! Eli onko se (pikku)lapsivapaa elämä sitten kuitenkin se tavoite? Kerrotteko, miksi sitten ylipäätään haluatte niitä lapsia? Minä haaveilin hevosesta ja hankin sen. Nyt ei ole aikaa eikä rahaa matkustaa, mutta en kyllä ole hetkeäkään haikaillut ulkomaanreissujen perään, koska tämä oli haaveeni ja tuntuu omalta.

Tämän ketjun perusteella taas vanhemmat äidit nokittelevat ja mollaavat nuorena äidiksi tulleita. Jos luet tämän ihan ajatuksella ja katselet myös peukkuja. Onneksi näin tuntuu olevan vain täällä palstalla, jossa enemmän mt-ongelmaisia? Jotenkin todella surullista ja sairasta. Luulisi vanhemmilla naisilla olevan järkeä päässä, mutta ei. Hyvin paha olo selvästi ainakin. Huono asia lapsille jos äiti ei voi hyvin.

Neljäkymmentä ei todellakaan ole mikään asiantuntijoiden suosittelema ikä hankkia lapsia, jos haluaa että kaikki menisi mahdollisimman hyvin. Jokainen toki ne riskit itse kantaa ja on toivottavasti tietoinen, ettei sitten maailma romahda jos tuleekin kehitysvammainen lapsi. Jos miettii pelkästään lapsen parasta, niin alle parikymppisenä tai nelikymppisenä ei ole paras aika niiden hankinnalle.

Ihmettelen vain, miksi useat tässä keskustelussa toteavat ”en jaksa yövalvomisia”. Onko se normaalia, että lapsi valvottaa öisin? Mielestäni ei. Itselläni 4 lasta, eikä olla mieheni kanssa öisin systemaattisesti valvottu yhdenkään lapsen kohdalla.

Jokainen lapsistamme on 1kk iän jälkeen alkanut nukkumaan 7h yöunia.

Sairastelua ei oikein voi ottaa mukaan laskuihin, koska sitä ei juurikaan ole ollut mitä nyt kerran vuodessa kausiflunssa.

Yhtä normaalia on väittää, että en tulevaisuudessa jaksa teinien huumekokeiluja ja linnareissuja.

Jos itsellä menee alusta lähtien lastenkasvatus perseelleen, ei tarvi olettaa, että se on normaalia ja muilla menee myös. Yöt on nukkumista varten, ei huutamista.

Ensimmäisen lapseni sain 22v ja kuopukseni 29v. Kaikki ovat jo maailmalla.

Yli 40v raskautuminen ei kuulu mulle mitenkään, jos henkilö itse ei tee siitä numeroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen aina tätä nuorten äitien nokittelua vanhempana äidiksi tulleita kohtaan. Minulla ei ole (eikä tule) lapsia, ikää 40+, mutta koko aikuisikäni olen enemmän tai vähemmän sivusta tätä kuunnellut. Ihmettelen lähinnä sitä (näin velana), että perheelliset ihmiset kuitenkin pitävät niitä lapsia ns. välttämättömänä pahana, jotka koitetaan tehdä aikaan, jolloin ne vähiten häiritsee esim. sitä matkustelua. Teiniäidit ilkkuu kolmevitosena, että siinäs hoidatte vauvanne, meikäläinen on nyt vapaa toteuttamaan itseään! Eli onko se (pikku)lapsivapaa elämä sitten kuitenkin se tavoite? Kerrotteko, miksi sitten ylipäätään haluatte niitä lapsia? Minä haaveilin hevosesta ja hankin sen. Nyt ei ole aikaa eikä rahaa matkustaa, mutta en kyllä ole hetkeäkään haikaillut ulkomaanreissujen perään, koska tämä oli haaveeni ja tuntuu omalta.

Tämän ketjun perusteella taas vanhemmat äidit nokittelevat ja mollaavat nuorena äidiksi tulleita. Jos luet tämän ihan ajatuksella ja katselet myös peukkuja. Onneksi näin tuntuu olevan vain täällä palstalla, jossa enemmän mt-ongelmaisia? Jotenkin todella surullista ja sairasta. Luulisi vanhemmilla naisilla olevan järkeä päässä, mutta ei. Hyvin paha olo selvästi ainakin. Huono asia lapsille jos äiti ei voi hyvin.

Neljäkymmentä ei todellakaan ole mikään asiantuntijoiden suosittelema ikä hankkia lapsia, jos haluaa että kaikki menisi mahdollisimman hyvin. Jokainen toki ne riskit itse kantaa ja on toivottavasti tietoinen, ettei sitten maailma romahda jos tuleekin kehitysvammainen lapsi. Jos miettii pelkästään lapsen parasta, niin alle parikymppisenä tai nelikymppisenä ei ole paras aika niiden hankinnalle.

Et ymmärrä riskien suuruutta selvästikään, koska ne ovat todellisuudessa erittäin pieniä. Ei siis ole mikään rationaalinen syy lapsenteon ajoittamiseen.