Tykkään leipoa ja se ei ole minulle mikään iso projekti tai vaiva - ja tuon niitä mielelläni töihin, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olen lukenut tätä keskustelua silmät pyöreinä: siis oikeasti ihmiset tekevät leipomuksista valtapelia? 

Olen naisvaltaisella alalla ja ymmärrän ensimmäistä kertaa, että potentiaalisesti minunkin työpaikallani voidaan kilpailla leivonnaisilla. Itse olen tyytyväisenä syönyt ja jatkanut elämääni.

Onko muita, joissa tämä leipomisasia ei ole töissä herättänyt mitään tunteita?

Jep, tämä on mahdollista vain naisvaltaisilla työpaikoilla. Kyllä täytyy olla omassa elämässä asiat hyvin, kun voi tällaisestakin asiasta kehitellä valtapelin! Olkaa naiset tyytyväisiä, kun joku tuo tuoretta pullaa! Ja se kuka itkee kun tääkin meni sukupuoliasiaksi niin: ei tällaista ongelmaa ole miesten työpaikoilla. Vain naiset voivat olla näin typeriä. Terveisin: nainen, joka suhtautuu normaalisti leipomuksiin.

Jep. kysyin juuri mieheltä miten hän suhtautuu jos joku tuo usein pullaa työpaikalle. Miehen vastaus "sehän on kiva." ei valtapeliä eikä itkua kaloreista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä kaltaisesi tyyppi. Ollaan jo opittu, että kun maanantaipalaverissa on tarjolla leivonnaisia, niin kiitetään kauniisti ja sanotaan, että otan vain kahvia. Eikä kukaan meistä enää syö murustakaan näistä tarjoiluista. Leipoja yrittää, että toki nyt otatte, maistakaa edes, ja me hymyilemme kohteliaasti, mutta muistutamme, että sanoin juuri ottavani vain kahvia.

Näin siksi, että tämä leipomisekspertti todella nauttii siitä vallankäytöstä, jota hän sai kokea, kun mietimme kaloreita ja turhaa syömistä sekä sitä vaivaa, jota toinen toistaan hienommat luomukset olivat vaatineet. Lisäksi hän jaksoi muistuttaa sitä, että ei ota mitään korvausta tarjoiluista,ilokseen vain leipoo. Ja samaan hengenvetoon kertoo, miten kallis oli joku marsipaanileikkuri, jolla oli tehnyt kukkien terälehtiä tms.

Joten leivo ihan rauhassa, minä kiitän, en kehu, ja juon kahvini ilman pullaa.

Tämän tarkoitus lienee lähinnä tekonokkela fiktiivinen vastine aloitukselle. 

Mutta vaikka paikkansa pitäisi, onhan tässä oikeasti työpaikkakiusaamisen ainekset kasassa, sori nyt vain. (ja ei: syödä ei tarvitse, jos joku näkee pointiksi sen. Mutta toisia vastaan liittoutuminen porukalla näpäyttämishengessä on ihan ihan hemmetin kypsymätöntä näin aikuisten kesken.)

Näpäyttämishengessä?

Kuule, muutaman kuukauden ajan me toppuuttelimme ja sanoimme, että hei ihan oikeasti, vaikka rakastat leipomista, niin ei sinun tarvitse tuoda töihin mitään tarjoiluja. Työkaveri kun toimi juuri niin kuin ap eli tuputti ja patisti ja sen jälkeen valitti, miten kalliita on leivontatarpeet, olisi kiva joskus itsekin istua valmiiseen pöytään.

Sitten ensimmäinen uskalsi sanoa napakasti, että kiitos ei, hän ei ota suklaakakkua, hänelle riittää kahvi. ei selittelyjä, ei puolusteluja. Ja mitä tekee leipuri - leikkaa ison palan lautaselle, nakkaa sen kieltäytyjän eteen ja sanoo, että nyt et ainakaan voi kieltäytyä ja näkeehän sinusta muutenkin, että kakku on joka tapauksessa kelvannut.

Sitä palasta ei syönyt kukaan.

Seuraavana maanantaina minä ja kaksi muuta kieltäytyi tarjoiluista. Kun se kakunpala tuotiin eteeni, niin katsoin leipuria ja kysyin, että mitä kohtaa kieltäytymisessäni hän ei ymmärtänyt? Jos sanon kiitos ei, niin se on kiitos ei.

Seuraavalla kerralla kukaan ei koskenut tarjoiluihin.

Tämä on sitä sairasta vallankäyttöä, jota harrastetaan työyhteisöissä, joissa joku yrittää pakottaa porukkaa perheenjäsenikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olen lukenut tätä keskustelua silmät pyöreinä: siis oikeasti ihmiset tekevät leipomuksista valtapelia? 

Olen naisvaltaisella alalla ja ymmärrän ensimmäistä kertaa, että potentiaalisesti minunkin työpaikallani voidaan kilpailla leivonnaisilla. Itse olen tyytyväisenä syönyt ja jatkanut elämääni.

Onko muita, joissa tämä leipomisasia ei ole töissä herättänyt mitään tunteita?

Jep, tämä on mahdollista vain naisvaltaisilla työpaikoilla. Kyllä täytyy olla omassa elämässä asiat hyvin, kun voi tällaisestakin asiasta kehitellä valtapelin! Olkaa naiset tyytyväisiä, kun joku tuo tuoretta pullaa! Ja se kuka itkee kun tääkin meni sukupuoliasiaksi niin: ei tällaista ongelmaa ole miesten työpaikoilla. Vain naiset voivat olla näin typeriä. Terveisin: nainen, joka suhtautuu normaalisti leipomuksiin.

Jep. kysyin juuri mieheltä miten hän suhtautuu jos joku tuo usein pullaa työpaikalle. Miehen vastaus "sehän on kiva." ei valtapeliä eikä itkua kaloreista.

Siis onko sun ukkos joku jumaltaho tässä antamassa viimeisen tuomion pulliin työpaikalla vai miksi meidän pitäisi olla jotenkin vaikuttuneita sun miehesi mielipiteestä?

"Kysyin juuri mieheltä...." Wuhuu.

Minäkin kysyin äsken mieheltäni kantaa pulliin työpaikalla ja se sanoi että ihan sama kunhan sumpit pihisee!

Jos tosiaan kovasti tykkää leipoa muille, niin onko tosiaan oikea osoite palkkaa nauttivat työyhteisön jäsenet?

Eivät he tarvitse kenenkään leipaisuja, vaan ostavat/tekevät itse. 

Kyllä tämä tietynlaiselta vallankäytöltä haiskahtaa. 

Minä, minä, minä,  niin erinomainen ihminen haen yliotetta ryhmässä. Kukapa nyt ystävälliselle pullanleipaisijalle pahasti voisi sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Jos tosiaan kovasti tykkää leipoa muille, niin onko tosiaan oikea osoite palkkaa nauttivat työyhteisön jäsenet?

Eivät he tarvitse kenenkään leipaisuja, vaan ostavat/tekevät itse. 

Kyllä tämä tietynlaiselta vallankäytöltä haiskahtaa. 

Minä, minä, minä,  niin erinomainen ihminen haen yliotetta ryhmässä. Kukapa nyt ystävälliselle pullanleipaisijalle pahasti voisi sanoa?

Pullanleipasijalle vittuilu on vähän sama kuin huorittelisi Äiti-Teresaa. Sosiaalinen itsemurha.

Vierailija kirjoitti:

Jos tosiaan kovasti tykkää leipoa muille, niin onko tosiaan oikea osoite palkkaa nauttivat työyhteisön jäsenet?

Eivät he tarvitse kenenkään leipaisuja, vaan ostavat/tekevät itse. 

Kyllä tämä tietynlaiselta vallankäytöltä haiskahtaa. 

Minä, minä, minä,  niin erinomainen ihminen haen yliotetta ryhmässä. Kukapa nyt ystävälliselle pullanleipaisijalle pahasti voisi sanoa?

Vähän nyt menee salaliittoteorian puolelle... :) 

Voi toki olla, että jollakin on aivan mahdoton tarve ostaa hyväksyntää kohtuuttomuuksiin asti - jos siis homma menee ihan överille tasolle. Muuten: ehkei se pellillinen pullaa ole niin paha asia, että aivan näin tarvitsee närkästyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä kaltaisesi tyyppi. Ollaan jo opittu, että kun maanantaipalaverissa on tarjolla leivonnaisia, niin kiitetään kauniisti ja sanotaan, että otan vain kahvia. Eikä kukaan meistä enää syö murustakaan näistä tarjoiluista. Leipoja yrittää, että toki nyt otatte, maistakaa edes, ja me hymyilemme kohteliaasti, mutta muistutamme, että sanoin juuri ottavani vain kahvia.

Näin siksi, että tämä leipomisekspertti todella nauttii siitä vallankäytöstä, jota hän sai kokea, kun mietimme kaloreita ja turhaa syömistä sekä sitä vaivaa, jota toinen toistaan hienommat luomukset olivat vaatineet. Lisäksi hän jaksoi muistuttaa sitä, että ei ota mitään korvausta tarjoiluista,ilokseen vain leipoo. Ja samaan hengenvetoon kertoo, miten kallis oli joku marsipaanileikkuri, jolla oli tehnyt kukkien terälehtiä tms.

Joten leivo ihan rauhassa, minä kiitän, en kehu, ja juon kahvini ilman pullaa.

Tämän tarkoitus lienee lähinnä tekonokkela fiktiivinen vastine aloitukselle. 

Mutta vaikka paikkansa pitäisi, onhan tässä oikeasti työpaikkakiusaamisen ainekset kasassa, sori nyt vain. (ja ei: syödä ei tarvitse, jos joku näkee pointiksi sen. Mutta toisia vastaan liittoutuminen porukalla näpäyttämishengessä on ihan ihan hemmetin kypsymätöntä näin aikuisten kesken.)

Näpäyttämishengessä?

Kuule, muutaman kuukauden ajan me toppuuttelimme ja sanoimme, että hei ihan oikeasti, vaikka rakastat leipomista, niin ei sinun tarvitse tuoda töihin mitään tarjoiluja. Työkaveri kun toimi juuri niin kuin ap eli tuputti ja patisti ja sen jälkeen valitti, miten kalliita on leivontatarpeet, olisi kiva joskus itsekin istua valmiiseen pöytään.

Sitten ensimmäinen uskalsi sanoa napakasti, että kiitos ei, hän ei ota suklaakakkua, hänelle riittää kahvi. ei selittelyjä, ei puolusteluja. Ja mitä tekee leipuri - leikkaa ison palan lautaselle, nakkaa sen kieltäytyjän eteen ja sanoo, että nyt et ainakaan voi kieltäytyä ja näkeehän sinusta muutenkin, että kakku on joka tapauksessa kelvannut.

Sitä palasta ei syönyt kukaan.

Seuraavana maanantaina minä ja kaksi muuta kieltäytyi tarjoiluista. Kun se kakunpala tuotiin eteeni, niin katsoin leipuria ja kysyin, että mitä kohtaa kieltäytymisessäni hän ei ymmärtänyt? Jos sanon kiitos ei, niin se on kiitos ei.

Seuraavalla kerralla kukaan ei koskenut tarjoiluihin.

Tämä on sitä sairasta vallankäyttöä, jota harrastetaan työyhteisöissä, joissa joku yrittää pakottaa porukkaa perheenjäsenikseen.

Ja mikä pahinta, päivän ruokarytmi menee sekaisin ja työteho laskee merkittävästi. Jos on syönyt kotona aamiaisen ja sen päälle vielä kahvin kanssa makeaa, niin lounasaikana ei ruoka enää maistu ja iltapäivä tehdään työtä puoliteholla ja kotiin tulessa on hirveä nälkä.

Olen miesvaltaisella alalla ja meillä oli sama ongelma, kun joku pikkupomo yritti leikkiä kiva-popoa ja kantoi vaimonsa leipomuksiaan töihin ja yritti näin saada hyväksyntää itselleen.

Näitä pullanleipasijoita on joka paikassa missä ihmisiä kokoontuu, perheessä, suvussa, taloyhtiöissä yms. Kiitollisuudenvelkahan niistä jää ja jossain vaiheessa leipojia alkaa kyrsimään ja alkaa kuraa lentämään niskaan pullien sijaan. Mutta joo, ihania pullia olen itsekin kahvitunneilla saanut, iso kiitos niistä kaikille leipasijoille!

Käyn aika harvoin aaveella, mutta miten sattuikaan. Ihmettelin, että miten täällä vielä pyörii, vuosi sitten aloitettu ketju. Mutta tämä sama aloitus oli täällä noin vuosi sitten. Olisikohan ihan sanasta sanaan sama, mihin itsekin silloin vastasin.

Kuka jaksaa joka vuosi tehdä saman aloituksen tänne

Vierailija kirjoitti:

Tää on ollut täällä ennenkin. Kuka näitä aloituksia lähettää?

Samaa ihmettelin. Sanasta sanaan sama aloitus, kuin ennenkin. Jopa tuo kommentti, että kysyin mieheltäni ja hän sanoi jne...oli edellisessä ketjussakin, eli aloittajan välikommentti itselleen.

Näkyy vuodesta toiseen samat provot menevän läpi.

https://www.vauva.fi/keskustelu/2779105/tykkaan-leipoa-ja-minulla-lapse…

Tässä on sama ketju, saman aloittajan

Vierailija kirjoitti:

Nro 7 vielä jatkaa. Miehen työkavereita en ole koskaan edes tavannut ja ovat kaikki häntä huomattavasti nuorempia, me voisimme olla iältämme heistä suurimman osan vanhempia.

Miksi täällä aina oletetaan itsestään selvänä asiana, että

a) miehet eivät leivo tai

b) miehet pitävät makeasta tai

c) miehet eivät käytä valtaa kehuessaan naisten leipomuksia (ja sitä kautta aina saada niitä lisää).

Mitä ihmeen tossukoita te naiset olette?

Jo on työpaikat ja kierot psyykkiset rakenteet! Meidän terveydenhuollon yksikössä joku tuo pullia ja joku ei ja aina kiskotaan parempiin suihin ja jos joku ei kisko, annetaan rauhassa olla kiskomatta! Aina ollaan iloisia, vaikka itseltä jäisi väliin! Iloitkaa pienistä! Kehukoon omia pullia! Meillä kehuu koko porukka, niin ei itseään tarvitse kehua. Mutta saa, jos tykkää! Onpa minulla kivat työkaverit!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

olen lukenut tätä keskustelua silmät pyöreinä: siis oikeasti ihmiset tekevät leipomuksista valtapelia? 

Olen naisvaltaisella alalla ja ymmärrän ensimmäistä kertaa, että potentiaalisesti minunkin työpaikallani voidaan kilpailla leivonnaisilla. Itse olen tyytyväisenä syönyt ja jatkanut elämääni.

Onko muita, joissa tämä leipomisasia ei ole töissä herättänyt mitään tunteita?

Jep, tämä on mahdollista vain naisvaltaisilla työpaikoilla. Kyllä täytyy olla omassa elämässä asiat hyvin, kun voi tällaisestakin asiasta kehitellä valtapelin! Olkaa naiset tyytyväisiä, kun joku tuo tuoretta pullaa! Ja se kuka itkee kun tääkin meni sukupuoliasiaksi niin: ei tällaista ongelmaa ole miesten työpaikoilla. Vain naiset voivat olla näin typeriä. Terveisin: nainen, joka suhtautuu normaalisti leipomuksiin.

Jep. kysyin juuri mieheltä miten hän suhtautuu jos joku tuo usein pullaa työpaikalle. Miehen vastaus "sehän on kiva." ei valtapeliä eikä itkua kaloreista.

Hah! T. ainoa nainen insinööritoimistossa + insinöörimiehen puoliso, jonka työpaikalla ei ole yhtään naista. Voi hemmetti, mies jaksaa nyt työkavereidensa laihdutuskuureista puhua harva se ilta ja välillä pitää toppuuttaa, että ei sun tartte neuvojas jokaiselle tyrkyttää. Sekä omassa toimistossa minä olen ainoa, joka ei valita painonnousua. No ei se ole noussutkaan, mutta silti. 

Vierailija kirjoitti:

Miehen työpaikalla toivat jotkut kahvipullat aina kukin vuorollaan. Yksi  piti tapanaan tuoda aivan ylivoimaisen yliäyräiden menevät kermakakku- leivosherkku-superkuorrutetut- pullat.

Selvisi, että kiusallaan ja nautti tilanteesta.

Nimittäin toiset söivät mielihalulla näitä herkkuja, kun kertakaikkiaan mieli tek,i eikä tuommoisia leivoskestejä heidän elämässään missään muuten näkynyt.

Mutta samalla oli kuulemma kitkerää kalkkia nämä herkut, kun piti miettiä kuumeisesti, että mitä helvettiä sitä sitten kehtaa tuoda omalla vuorollaan.

Ei helvetti tuli just mieleen, että mulla on kohta nimipäivä taas. Meidän työpaikassa on tapana viedä syömisiä nimipäivän kunniaksi. Sitä kun ei pysty piilottelemaan niin kuin syntymäpäivää. Siellä tosiaan toiset tuo leipomon superherkkuja, varmaan kappalehinta jossain vitosen tietämillä. Syöjiä on likemmän 40. Ei minulla ole heittää tuollaisia rahoja johonkin pulliin. Päivähoitomaksut, työmatkabensat, talokin rakenteilla... Ennen meitä oli kolme samana päivänä juhlivaa ja saimme mukavasti tasattua kuluja, mutta nyt olen ainokainen.

No, ehkä väännän jotain pipareita valmistaikinasta. Taas. Ja sokeriliemellä kuvioita. Paitsi kerran sekin idea epäonnistui ja ne piparit näyttivät lähinnä joltain valkovuotoiselta...piparilta. Vieläkin hävettää.

Kateus,

leipominen on taito joka monelta ei suju. Tai sitten ei vaan viitsitä leipoa.

Oikeesti arvostan ihmisiä jotka jaksavat leipoa, hieno juttu.

Jos meillä tehdään jotain niin ne syödään heti. Kaksi teiniä talossa.

Aloittajan ongelmaa en ymmärrä. Mikä noissa sanomisissa on väärin?

Ja kyllähän ne lihottavia ovat, minun olisi pakko, mahdollisimman vähäeleisesti, jättää väliin.

Huippuketju! Lukekaapa tämä ja miettikää montako Ossi Nymania meillä on näiden työelämän ilostuttajien vuoksi.

Meillä on perjantaipullavuorot. Vuoron voi ottaa, ei pakko. Voi ostaa tai leipoa. Miten tästäKIN vousi kehitellä työyhteisöä ja nettimaailmaa ravisuttavan kriisin ? 😫

Olen 30-vuotias nainen enkä ikinä leivo töihin mitään, siivoa tai keitä kahvia. Ehkä kun olen ollut vuoden tai kauemmin yrityksessä. Kesätöissä tein sen virheen että yritin olla oma-aloitteinen väärässä paikassa ja kohta olin se joka keittää hyvää kahvia. Pahinta mitä nainen voi uralleen tehdä on alusta antaa mielikuva itsestään toisten jälkien siivoojana tai leipojana, jonkinlaisena naiseuden arkkityyppinä. Kyllähän kaikki kiittää ja kehuu, varsinkin miehet mutta kun kiinnostavia tehtäviä jaetaan tai ylennyksiä mietitään ei tule mieleen nainen joka tuo pullaa.

Naisvaltaisilla aloilla ei ole mitään mihin mennä ja ihmiset ovat yleensä vähän turhan sitoutuneita työpaikkoihinsa, ne ovat kuin toinen koti, otetaan äitiroolia ja hymistään kun joku sanoo että miten me selvittäis ilman tuota minnaa ja kun oikeasti tulee tiukka paikka niin kenkää tulee.