Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tykkään leipoa ja se ei ole minulle mikään iso projekti tai vaiva - ja tuon niitä mielelläni töihin, mutta...
Tuon noin kerran viikossa (usein meidän aamupalaveriin) mukanani jotain leipomaani hyvää. Tykkään leipoa ja se sujuu minulla helposti, ja sotkematta koko köökiä.
Teen suolaisia piirakoita, tai jonkun kääretortun, mantelikeksejä, täytekeksejä, muffinseja - mitä nyt sattuu kiinnostamaan.
Kotona niitä ei voi aina syödä, ja sitäpaitsi minusta kiva tuoda niitä, kun ihmiset (varsinkin meidän miehet9 ilahtuu niitä ja tykkäävät maistaa!
Niin miten se voikin sitten joidenkin toisten napaa hiertää?? Huomioikaa, että minä itse en pidä meteliä tuomisistani, enkä vaadi mitään kehukuoroja tai pävittelyä asiasta. Laitan esille ja jos joku erikseen kysyy niin sanon vaan että kaikille käyttöön.
Toiset aloittaa suureen ääneen päivittelemään, että "kylläpä sinä se jaksat" ja "voivoi miten sulla riittää tämmöisiin aikaa", "voi olisinpa minäkin yhtä energinen iltaisin" ja niin edelleen.
Vihjaillaan selvästi, että minä olen jotekin ylisuorittava kun leipaisen illan päätteeksi uutisia katsoessani jonkun muffinssipellillisen.
Sitten pällistellään kaloreita ja voivoi kun lihottaa ja eieieiei voi syödä kun niin paljon on lihottavaa.
Mikä siinä voi niin paljon olla puheenaihetta? Minähä ne teen, omalla ajallani, enkä vaadi siitä mitään spektaakelia.
Mutta voi- voi kun toiset ne vaan jaksaa ja toisilla on sitä aikaa (??) ja muuta piilovittuilua. Älkää sitten syökö jos niin häiritsee.
Kommentit (671)
Vierailija kirjoitti:
Leipaisen? Mitä v....a? Mikset kirjoita leivon?
Ällöttää niin tuo leipaisen-sana...
Hän on oululaisii vissiin.... Ap ookkona oulusta, pelkääkkönä polliisia. Ihan tosissaan leivo niitä leivonnaisia kotona ja tarjoa ystäville, perheelle, sukulaisille. Miksi tuot yksityiselämäsi leipomuksineen töihon. EI työkaverit Ole ystäviäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse tykkään leipoa ja on ihanaa kun muille sitten maistuu ne. Ei niitä tietenkään pakko ole syödä enkä tosiaankaan yritä työntää kurkusta alas.
Pahustuuko ihmiset oikeasti siitä jos tuon heille sitten niitä leivoksia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tosiaan kovasti tykkää leipoa muille, niin onko tosiaan oikea osoite palkkaa nauttivat työyhteisön jäsenet?
Eivät he tarvitse kenenkään leipaisuja, vaan ostavat/tekevät itse.
Kyllä tämä tietynlaiselta vallankäytöltä haiskahtaa.
Minä, minä, minä, niin erinomainen ihminen haen yliotetta ryhmässä. Kukapa nyt ystävälliselle pullanleipaisijalle pahasti voisi sanoa?
Vähän nyt menee salaliittoteorian puolelle... :)
Voi toki olla, että jollakin on aivan mahdoton tarve ostaa hyväksyntää kohtuuttomuuksiin asti - jos siis homma menee ihan överille tasolle. Muuten: ehkei se pellillinen pullaa ole niin paha asia, että aivan näin tarvitsee närkästyä.
Todellakin on vallankäyttöä. Tämä on luultavasti nainen joka on koko elämänsä ajan tehnyt marttyyria itsestään laittamalla muut ihmiset omien tarpeiden edelle. Sitten jossain kohtaa katkeaa kamelin selkä, alkaa selittämättömät krooniset kivut ja katkeruus kasvaa. Olisi kannattanut tulla joskus valmiiseen pöytään eikä passata vain muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nro 7 vielä jatkaa. Miehen työkavereita en ole koskaan edes tavannut ja ovat kaikki häntä huomattavasti nuorempia, me voisimme olla iältämme heistä suurimman osan vanhempia.
Miksi täällä aina oletetaan itsestään selvänä asiana, että
a) miehet eivät leivo tai
b) miehet pitävät makeasta tai
c) miehet eivät käytä valtaa kehuessaan naisten leipomuksia (ja sitä kautta aina saada niitä lisää).
Mitä ihmeen tossukoita te naiset olette?
Mun miehen työpaikalla on kuulemma joku huippuleipuri, poikamies, jolla ei ole ketään jolle leipoa. Miksi lie valinnut insinöörialan, painostuksestako? Munkin mies saattaa leipaista jotain, vaikka minä en makeaa ja varsinkaan vehnää voi syödä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyseessä työyhteisö, jossa kaikki ovat miehiä ja osa sinkkuja, eli leipojaa ei ole omasta takaa.
Hieno seksistinen kommentti. Kyllähän talossa pitää nainen olla jotta mies saa joskus pullaa. Miehet eivät leivo, kaikki naiset leipoo!
En ihan äkkiä keksi miten seksi liittyy leipomuksiin millään lailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minäkin tykkään leipoa. Maistan toki aina itsekin, mutta en välitä leivonnaisia syömällä syödä, koska tarkoituksenani ei ole saada painoa nousemaan. Mies vie aina työpaikalleen eväiden lisänä leipomuksiani ja työkaverit totesivat, että ai sulla on taas tuollaistakin. Aloin sitten laittamaan pullaa, kakkua, piirakkaa tms. mukaansa niin, että niitä riittää kaikille.
Hyvin on kelvanneet ja kaikki on olleet tyytyväisiä näihin kahvitunnin herkkuihin.
Kyseessä työyhteisö, jossa kaikki ovat miehiä ja osa sinkkuja, eli leipojaa ei ole omasta takaa.
Jos leivonnaistarjoiluissani on joskus useamman päivän tauko, tulee miehen työkavereilta kyllä kyselyä, missä meidän herkut on.
Lieneekö tällä miesastelmalla sitten vaikutusta, että leipomukseni eivät ole aiheuttaneet närää, vaan ihan päinvastoin.
No voi Pyhä Maria. En ollutkaan koskaan tajunnut, että leipominen on naisten puuhaa. Kummallista, olen syönyt sekä isäni, veljeni että mieheni leipomia asioita useita kertoja, ja elossa ollaan jokainen. Meniskö ne työpaikan miehet rikki, jos leipoisivat itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leipaisen? Mitä v....a? Mikset kirjoita leivon?
Ällöttää niin tuo leipaisen-sana...Leipasu kuvastaa just sitä, miten helposti Ap pyöräyttää kaakkunsa:)
Samalla kun katsoo tv:tä, eli tv on keittiössä tai keittiö olohuoneessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki se hiertää, jos miehet työajalla maistelevat piirakkaasi.
Vierailija kirjoitti:
Olen 30-vuotias nainen enkä ikinä leivo töihin mitään, siivoa tai keitä kahvia. Ehkä kun olen ollut vuoden tai kauemmin yrityksessä. Kesätöissä tein sen virheen että yritin olla oma-aloitteinen väärässä paikassa ja kohta olin se joka keittää hyvää kahvia. Pahinta mitä nainen voi uralleen tehdä on alusta antaa mielikuva itsestään toisten jälkien siivoojana tai leipojana, jonkinlaisena naiseuden arkkityyppinä. Kyllähän kaikki kiittää ja kehuu, varsinkin miehet mutta kun kiinnostavia tehtäviä jaetaan tai ylennyksiä mietitään ei tule mieleen nainen joka tuo pullaa.
Naisvaltaisilla aloilla ei ole mitään mihin mennä ja ihmiset ovat yleensä vähän turhan sitoutuneita työpaikkoihinsa, ne ovat kuin toinen koti, otetaan äitiroolia ja hymistään kun joku sanoo että miten me selvittäis ilman tuota minnaa ja kun oikeasti tulee tiukka paikka niin kenkää tulee.
Inhoan siivoamista, enkä erityisemmin pidä myöskään ruoanlaitosta, joten välttely on suhteellisen helppoa. Olen kuitenkin heikko yleiselle paineelle, ja kun meillä esimerkiksi kahvinkeitin hoidetaan "yhteisesti", niin joskus tulee siihen koskettua. Ja sitten halveksin vähemmän salaa kaikkia, jotka jättävät siivoamisen muille vaikka laite ilmoittaa kyllä kun se pitäisi tyhjentää, pestä, jne. Ei hyvä näinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa, minä en enää jaksa ajatella monimutkaisesti työpaikan lieveilmiöitä ja yhdentekeviä asioita. Jos on pullaa ja tekee mieli niin kiitän ja otan, jos en jaksa niin en ota. Itse tuon vain jos sovitaan, että nyt tuodaan kaikki jotain syystä x.
Joskus toin ja halusin ilahduttaa mutta en halua ottaa sitä tavaksi ja itsestään selvyydeksi. Ja työpaikka on työpaikka, ei mikään perhe.
Ihmisillä on aina omat koukeronsa niin en anna niille kovin paljon huomiota, teen työni ja olen ystävällinen, en kenenkään sydänystävä. Olen tuntenut osan ihmisistä jo 10 vuotta mutta oppinut pitämään tietyn etäisyyden. Jokaisella on aina jotain sanottavaa ja jos minulle viljellään piilomerkityksiä niin katson vaan pitkään ja sanon et jos sulla on jotain asiaa niin sano suoraan, minä en osaa spekuloida. (Ja en aio vatuloida). Hiihtelen siitä sitten ohi omiin hommiini.
Jotkut ovat selkeästi loukkaantuneita kun en osallistu mutta mitä sitten. Olen työn suhteen hyvä työkaveri mutta oheistoiminta ei ole kiinnostavaa jos ihmiset eivät ole kiinnostavia tai ovat sitten tietyllä aikavälillä itsekkäiksi havaittuja.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on töissä kaltaisesi tyyppi. Ollaan jo opittu, että kun maanantaipalaverissa on tarjolla leivonnaisia, niin kiitetään kauniisti ja sanotaan, että otan vain kahvia. Eikä kukaan meistä enää syö murustakaan näistä tarjoiluista. Leipoja yrittää, että toki nyt otatte, maistakaa edes, ja me hymyilemme kohteliaasti, mutta muistutamme, että sanoin juuri ottavani vain kahvia.
Näin siksi, että tämä leipomisekspertti todella nauttii siitä vallankäytöstä, jota hän sai kokea, kun mietimme kaloreita ja turhaa syömistä sekä sitä vaivaa, jota toinen toistaan hienommat luomukset olivat vaatineet. Lisäksi hän jaksoi muistuttaa sitä, että ei ota mitään korvausta tarjoiluista,ilokseen vain leipoo. Ja samaan hengenvetoon kertoo, miten kallis oli joku marsipaanileikkuri, jolla oli tehnyt kukkien terälehtiä tms.
Joten leivo ihan rauhassa, minä kiitän, en kehu, ja juon kahvini ilman pullaa.
Jumalauta aikuiset ihmiset. Leipominen vallankäyttöä??! Nyt loppu mun pullan roudaaminen töihin.
N20
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä, jossa pullaisuus tai pullattomuus ei ole ongelma, pullat tai kakut tai karkit vain jätetään pöydälle ja niitä saa sitten pitkin päivää ottaa tai jättää. Mitään sen kummallisempia kommervenkkejä ei ole. Aina ei edes tiedetä, kuka tarjoaa. Itse laitan keksit pöydälle ja se siitä. Ihan kiva systeemi.
Eikö ole oikeasti muuta tekemistä kuin viikoittain leipoa työkavereille? Ymmärtäisin kyllä, jos silloin tällöin toisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa kolmessa nykyisessä työpisteessäni naiset kaikissa sanovat, että tänne voi sitten tuoda epäonnistuneetkin leipomukset ja pakastimen jämät, että kaikki katoavat. Ja silti voi rauhassa jättää ottamatta. Eilen otin vain kahvia, vaikka oli eläköitymisjuhla. Ei ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuo kuulostaa lähinnä "small talkilta". Minusta nuo tilanteet on jotekin vaivaannuttavia, että joku tuo jotain vailla tarkoistusta ja sitten pitää jotain sanoakseen keksiä jotain että ei kuullosta kiittämättömältä.
Komppaan täysillä. Monesti puhutaan aivan tyhmiä juttuja, kun ei parempaakaan osata.
"Kyseessä työyhteisö, jossa kaikki ovat miehiä ja osa sinkkuja, eli leipojaa ei ole omasta takaa."
Aaaargh! Oli pakko kaivaa kalenteri kaappikellon takaa ja - ei pe***le! - kyllä se vaan vuotta 2017 näytti!
Voi hyvänen aika. Minä syön tai olen syömättä. On muutakin miettimistä kun toisten pullat.
Ehkä osa ei kehtaa kieltäytyä koska oot heitä varten tehnyt mut yrittää esim. laihduttaa tai päästä herkuttelusta eroon?
Siis mistä lähtien leipominen on vallankäyttöä? Hyvät hyssykät. Ei sitä pullaa oo mikään pakko tunkea turpaan.
Alue: Aihe vapaa
Olin kerran työpaikassa, missä oli myös pullanleipoja. Olen siis hoitoalalla asumisyksikössä silloin. Lopulta tuli työnantajalta kielto tälle leipojalle, kun asukkaiden paino nousi aivan älyttömyyksiin. Tämä leipoja oli sellainen ruoalla rakastava. Ainoa keino näyttää välittämistä oli ruoan tuputtaminen ja leipominen.
Ikävintä oli se henkilökunnan kahvipöydässä tyrkyttäminen. Jos ei halunnut pullaa, tunki eteen ja kaakotti niin, että kaikki varmasti kuulivat, että ota nyt, ota nyt, kun leivoin, ettei mene hukkaan ja ei sun aina tarvi laihduttaa, ota nyt mun mieliksi edes.
Aloin inhota kahvitunteja. Onneksi työnantaja kielsi sen leipomisen.