Tykkään leipoa ja se ei ole minulle mikään iso projekti tai vaiva - ja tuon niitä mielelläni töihin, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä kaltaisesi tyyppi. Ollaan jo opittu, että kun maanantaipalaverissa on tarjolla leivonnaisia, niin kiitetään kauniisti ja sanotaan, että otan vain kahvia. Eikä kukaan meistä enää syö murustakaan näistä tarjoiluista. Leipoja yrittää, että toki nyt otatte, maistakaa edes, ja me hymyilemme kohteliaasti, mutta muistutamme, että sanoin juuri ottavani vain kahvia.

Näin siksi, että tämä leipomisekspertti todella nauttii siitä vallankäytöstä, jota hän sai kokea, kun mietimme kaloreita ja turhaa syömistä sekä sitä vaivaa, jota toinen toistaan hienommat luomukset olivat vaatineet. Lisäksi hän jaksoi muistuttaa sitä, että ei ota mitään korvausta tarjoiluista,ilokseen vain leipoo. Ja samaan hengenvetoon kertoo, miten kallis oli joku marsipaanileikkuri, jolla oli tehnyt kukkien terälehtiä tms.

Joten leivo ihan rauhassa, minä kiitän, en kehu, ja juon kahvini ilman pullaa.

Tämän tarkoitus lienee lähinnä tekonokkela fiktiivinen vastine aloitukselle. 

Mutta vaikka paikkansa pitäisi, onhan tässä oikeasti työpaikkakiusaamisen ainekset kasassa, sori nyt vain. (ja ei: syödä ei tarvitse, jos joku näkee pointiksi sen. Mutta toisia vastaan liittoutuminen porukalla näpäyttämishengessä on ihan ihan hemmetin kypsymätöntä näin aikuisten kesken.)

Leipominen on kivaa eikä kahvihetket nyt varmasti sillä kurjistu, että joku on jaksanut leipoa huvikseen jonkun luomuksen. Mutta liioitella ei tarvitse: jos joku työntekijä ottaa aivan valtaisan vapaaehtoisen työtaakan, tuo hirveästi lahjuksia töihin ja puunaa kahvitiloja kuin omaa kotiaan ikään, tulee siitä vähän väistämättä vähän vilpillinen olo. Ja kyllä siitä kaikkien pyyteettömien vakuuttelujen jälkeenkin jää olo, että pitäisi toimia jollakin tasolla vastavuoroisesti, ja jos vertailukohtana on tosi työläitä ja ehkä kalliitakin leipomuksia, se oma Pirkka-keksipaketti tuntuu sopimattomalta. 

Toki nyt uskon, että ap:n harrasteleivonta ei varmasti ole ihan tätä luokkaa. Ja usein tämänkaltainen "äiti-mode" nyt näkyy vähän muuallakin kuin töissä, ja on varmasti sielläkin ihan yhtä kiusaannuttavaa.

Olette kaikki tosi outoja.

Vierailija kirjoitti:

Leipaisen? Mitä v....a? Mikset kirjoita leivon?

Ällöttää niin tuo leipaisen-sana...

Kirjoittaja tiesi kyllä, että sana ärsyttää ... kuten koko kirjoituskin ;)

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut työyhteisössä, jossa tällainen mielellään leipoja kalasteli "vaatimattomana" itselleen kehuja ja etenkin hyväksyntää.

No miksei sitä voi suoda hänelle? Vastataan toisen tarpeeseen.

No onhan tuo nyt vähän hölmöä pitää työkavereita syöttöporsaina. Jo ihan siksikin että ruuan hinta on Suomessa aika korkea ja jos jatkuvasti leipasee niin kyllä siinä jo lompakkokin kevenee.

Kannattaisi ennemminkin miettiä että miten voisi hyödyntää tuota leipomisintoa niin että siitä on sekä tekijälle että vastaanottajalle hyötyä. Pitäiskö sun ap vaikka liittyä marttoihin? Ilmoittautua vapaaehtoiseksi urheiluseuroihin vääntämään niitä mokkapaloja turnauksiin? Ilmoittautua vapaaehtoiseksi vääntämään leipaisuja vanhempainyhdistyksen järjestämiin myyjäisiin?

Moni vanhempi olisi enemmän kuin tyytyväinen jos jotenkin välttyisi niiltä lapsen vuoksi tehdyiltä pakkoleipomuksilta....

nimim. vielä yksikin pelti mokkapaloja niin otsasuoni repeää

Tällainen "leipaisija" on myös meidän työyhteisössä. 

Kieltäydyn yleensä maistamastakin, koska en vain välitä pullatuotteista yhtään. Hän ei myöskään tyrkytä tuotoksiaan, laittaa vain esille ja kaikki tietävät niiden olevan kaikille. 

Ei haittaa minua yhtään, mutta monet ilmeisesti kokevat tarvetta äärettömään kiitollisuuteen vuolain ylisanoin ja kehujen tulvana. 

Jotkut ehkä kokevat velvollisuudekseenkin syödä näitä, vaikka ei tekisi mieli. Mutta sehän on ihan oma ongelma. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö niitä leipomuksia voisi viedä vaikka työttömien kahvioon jos pakko leipoa? Mutta ai niin, se kunnia ja ihailu jäisi saamatta.

Samaa ajattelin minäkin. 

Monet sosiaalipuolen asuntolat, asukastalot ym. ottaisivat vastaan mielihyvin leipomuksia. Jos niin reipas on, että iltakaudet leipaisee sitä sun tätä, tuskin kuljetus on ongelma. 

Meillä myös töissä yksi joka leipoo aina jotakin tiimivarteille. Kaikki syö kyllä enemmän kuin mielellään. Joskus joku muu tuo keksiä tai suklaata. Tuo ken tahtoo, pakko ei ole kenellekään tuoda kuin oman itsensä paikalle. Ihmettelen mikä ongelma tässäkin on.

Uskomatonta. Tällainen on ongelma vain naisvaltaisilla aloilla! Taas saan olla onnellinen siitä päätöksestäni, että jätin palkkatyön taakseni ja perustin yrityksen...

Enkä ymmärrä näitä kliseisiä kiukutteluita kaloreista ja sokereista. Kotona leivottu pulla tai viineri on sata kertaa kaupan lisäainehöttöä terveellisempää. Eikä yksi leivos viikossa kuulkaa horjuta perusterveen ihmisen terveyttä!

Itse en tykkää leipoa, mutta kun joku joskus töihin toi itsetehtyä raparperipiirakkaa tai muffinsseja, niin tottakai söin hyvällä ruokahalulla ja kiitin tarjoiluista. Olivat yleensä oikein hyviä ja herkullisia! Ja ei, en ole ylipainoinen ja kyllä, suosin itseleivottuja tuotteita. Kaupan lisäaineroskia vältän viimeiseen asti, suosittelen muillekin.

Aloittaja ja muut innokkaat leipurit: leipokaa rekoon! Siellä löytyy vielä niitä harvoja aitoja ihmisiä, jotka arvostavat puhdasta ruokaa.

Olen 55-vuotias nainen ja ikinä en leivo mitään... Eli jos ei tehtäisi tästä sukupuoli- ja ikäkysymystä ollenkaan. 

Kun lapset olivat vielä kotona, niin joskus jotain juhliin leivoin. Yleensä mies hoiti tämänkin tai ostettiin hyväksi havaittuja konditoriatuotteita. 

Sun pitää sanoa, että leipominen on sun rakas harrastus. Ei mitään muuta.

olen lukenut tätä keskustelua silmät pyöreinä: siis oikeasti ihmiset tekevät leipomuksista valtapelia? 

Olen naisvaltaisella alalla ja ymmärrän ensimmäistä kertaa, että potentiaalisesti minunkin työpaikallani voidaan kilpailla leivonnaisilla. Itse olen tyytyväisenä syönyt ja jatkanut elämääni.

Onko muita, joissa tämä leipomisasia ei ole töissä herättänyt mitään tunteita?

Vierailija kirjoitti:

Tuon noin kerran viikossa (usein meidän aamupalaveriin) mukanani jotain leipomaani hyvää. Tykkään leipoa ja se sujuu minulla helposti, ja sotkematta koko köökiä.

Teen suolaisia piirakoita, tai jonkun kääretortun, mantelikeksejä, täytekeksejä, muffinseja - mitä nyt sattuu kiinnostamaan.

Kotona niitä ei voi aina syödä, ja sitäpaitsi minusta kiva tuoda niitä, kun ihmiset (varsinkin meidän miehet9 ilahtuu niitä ja tykkäävät maistaa!

Niin miten se voikin sitten joidenkin toisten napaa hiertää?? Huomioikaa, että minä itse en pidä meteliä tuomisistani, enkä vaadi mitään kehukuoroja tai pävittelyä asiasta. Laitan esille ja jos joku erikseen kysyy niin sanon vaan että kaikille käyttöön.

Toiset aloittaa suureen ääneen päivittelemään, että "kylläpä sinä se jaksat" ja "voivoi miten sulla riittää tämmöisiin aikaa", "voi olisinpa minäkin yhtä energinen iltaisin" ja niin edelleen.

Vihjaillaan selvästi, että minä olen jotekin ylisuorittava kun leipaisen illan päätteeksi uutisia katsoessani jonkun muffinssipellillisen.

Sitten pällistellään kaloreita ja voivoi kun lihottaa ja eieieiei voi syödä kun niin paljon on lihottavaa.

Mikä siinä voi niin paljon olla puheenaihetta? Minähä ne teen, omalla ajallani, enkä vaadi siitä mitään spektaakelia.

Mutta voi- voi kun toiset ne vaan jaksaa ja toisilla on sitä aikaa (??) ja muuta piilovittuilua. Älkää sitten syökö jos niin häiritsee.

Tietenkin se riippuu ihan ihmisestä ja käytetystä äänensävystä jne, mutta ainakin minä tarkoitan tuollaiset tuollaiset voi että, miten sinulla on aikaa -tyyppiset kommentit kehuiksi :) Itsellä kun on peukalo keskellä kämmentä ja saan keittiössä aikaan vain kauhean sotkun. Tietenkään en mene kehumisessa överiksi ja nautin leipomuksista (en todellakaan höpötä mitään kaloreista).

Vierailija kirjoitti:

olen lukenut tätä keskustelua silmät pyöreinä: siis oikeasti ihmiset tekevät leipomuksista valtapelia? 

Olen naisvaltaisella alalla ja ymmärrän ensimmäistä kertaa, että potentiaalisesti minunkin työpaikallani voidaan kilpailla leivonnaisilla. Itse olen tyytyväisenä syönyt ja jatkanut elämääni.

Onko muita, joissa tämä leipomisasia ei ole töissä herättänyt mitään tunteita?

Jep. Se on VAAN.PULLAA. Syö tai ole syömättä. Ja nämä kommentit "se kalastelee vaan kehuja!" niin..? No jos se on hyvää pullaa niin eikai siinä mitään menetä jos sanoo "hyvää oli, kiitos vaan." :,D haloo, ilmasta pullaa!!!

Mä jouduin pienessä työpaikassa sanomaan, etten voi syödä. Mulla ei ole allergioita, mutta maha menee sekaisin vehnästä. Varmaan siksi, kun en itse sitä syö. Tykkäisin leipoa, mutta en syödä leipomuksia. Hyväntekeväisyysmyyjäisiin olenkin sitten leiponut sydämeni kyllyydestä, vaikka itse en voi maistaa. Mutta muut tykkäävät. Kyllähän siitä tuli loukkaantumista, mutta kun ei voi niin voi. 

kirjoitti:

Uskomatonta. Tällainen on ongelma vain naisvaltaisilla aloilla! Taas saan olla onnellinen siitä päätöksestäni, että jätin palkkatyön taakseni ja perustin yrityksen...

Enkä ymmärrä näitä kliseisiä kiukutteluita kaloreista ja sokereista. Kotona leivottu pulla tai viineri on sata kertaa kaupan lisäainehöttöä terveellisempää. Eikä yksi leivos viikossa kuulkaa horjuta perusterveen ihmisen terveyttä!

Itse en tykkää leipoa, mutta kun joku joskus töihin toi itsetehtyä raparperipiirakkaa tai muffinsseja, niin tottakai söin hyvällä ruokahalulla ja kiitin tarjoiluista. Olivat yleensä oikein hyviä ja herkullisia! Ja ei, en ole ylipainoinen ja kyllä, suosin itseleivottuja tuotteita. Kaupan lisäaineroskia vältän viimeiseen asti, suosittelen muillekin.

Aloittaja ja muut innokkaat leipurit: leipokaa rekoon! Siellä löytyy vielä niitä harvoja aitoja ihmisiä, jotka arvostavat puhdasta ruokaa.

Sokeri on ihan turha ravinnossa, siitä ei ole muuta kuin haittaa. Ei todellakaan hyvä että työpaikalla on aina tarjolla jotain sokeriherkkuja.

Muutoinkin kun työntekijöiden jaksaminen ja hyvinvointi puhuttaa, työnantajat kannustavat rahallisestikin työntekijöitä liikkumaan ja ylläpitämään terveyttään ja jaksamistaan, niin tuollainen pullanpuputus ei vaan sovi siihen teemaan mitenkään.

Juhlapäivät on tietysti eri, silloin herkuille on syy ja silloin tarkoitus on hyvä. Mutta turha mässääminen työpaikoilla? Ei kiitos. Älkää tuoko niitä töihin, menköön omiin perseisiinne.

Vierailija kirjoitti:

Eikö niitä leipomuksia voisi viedä vaikka työttömien kahvioon jos pakko leipoa? Mutta ai niin, se kunnia ja ihailu jäisi saamatta.

Ihailusta en tiedä, enkä muustakaan, kun en ole työelämässä, mutta toi sun idea on oikeasti hyvä! Ja esim. tavallista pullaa tms. leivonnaista, joka ei mene lyttyyn, voisi hyvin viedä vaikka leipäjonoon! Se on oikeasti pitkä kuin kilometritehdas. Jos tuntuu, että joku siellä ahneuttaan jonottaa, voisi antaa pullat lastenrattaiden kanssa jonottaville, yhä enemmän on alkanut näkymään jonossa perheellisiä.

Syrjäytyneitä nuoria miehiä näkyy jonossa myös enemmän kuin aiemmin. Tai enhän minä tiedä, ovatko syrjäytyneitä, mutta ihan selvinpäin yksin jonottavia nuoria miehiä, heillekin voisi olla kiva yllätys, käteen vaan pussukan työntää, he eivät tunnu olevan jonossa omassa elementissään, varmaan hirveä tunne kerjätä ruokaa Suomessa :(.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on töissä kaltaisesi tyyppi. Ollaan jo opittu, että kun maanantaipalaverissa on tarjolla leivonnaisia, niin kiitetään kauniisti ja sanotaan, että otan vain kahvia. Eikä kukaan meistä enää syö murustakaan näistä tarjoiluista. Leipoja yrittää, että toki nyt otatte, maistakaa edes, ja me hymyilemme kohteliaasti, mutta muistutamme, että sanoin juuri ottavani vain kahvia.

Näin siksi, että tämä leipomisekspertti todella nauttii siitä vallankäytöstä, jota hän sai kokea, kun mietimme kaloreita ja turhaa syömistä sekä sitä vaivaa, jota toinen toistaan hienommat luomukset olivat vaatineet. Lisäksi hän jaksoi muistuttaa sitä, että ei ota mitään korvausta tarjoiluista,ilokseen vain leipoo. Ja samaan hengenvetoon kertoo, miten kallis oli joku marsipaanileikkuri, jolla oli tehnyt kukkien terälehtiä tms.

Joten leivo ihan rauhassa, minä kiitän, en kehu, ja juon kahvini ilman pullaa.

Voi luoja.. Kyllä se vallankäyttäjä taisi tässä kuviossa olla ihan muu kuin se joka huvikseen leipoi!

Kyllähän se on vallankäyttöä ja hyväksynnän hakemista ja eriarvoistaa työyhteisön.

Vai onko sinusta ok. jos leipomusten lisäksi, joku kantaa työkaverilleen vanhat huonekalut, kirjat tai jos on kova neulomaan, työyhteisö täyttyy villasukista jne.

Nykyään leipomuksia kaupat ovat pullollaan ja useimmilla on vara ostaa, jos mieli tekee makeaa.

Jos jonkun elämäntehtävä on leipominen, miksi hän ei niitä tarjoa hyväntekeväisyyteen esim. vähävaraisten ruokailuun, eikä niitä tuotaisi työpaikoille, koska ne eivät sinne kuulu jo hyeniasta syistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö niitä leipomuksia voisi viedä vaikka työttömien kahvioon jos pakko leipoa? Mutta ai niin, se kunnia ja ihailu jäisi saamatta.

Ihailusta en tiedä, enkä muustakaan, kun en ole työelämässä, mutta toi sun idea on oikeasti hyvä! Ja esim. tavallista pullaa tms. leivonnaista, joka ei mene lyttyyn, voisi hyvin viedä vaikka leipäjonoon! Se on oikeasti pitkä kuin kilometritehdas. Jos tuntuu, että joku siellä ahneuttaan jonottaa, voisi antaa pullat lastenrattaiden kanssa jonottaville, yhä enemmän on alkanut näkymään jonossa perheellisiä.

Syrjäytyneitä nuoria miehiä näkyy jonossa myös enemmän kuin aiemmin. Tai enhän minä tiedä, ovatko syrjäytyneitä, mutta ihan selvinpäin yksin jonottavia nuoria miehiä, heillekin voisi olla kiva yllätys, käteen vaan pussukan työntää, he eivät tunnu olevan jonossa omassa elementissään, varmaan hirveä tunne kerjätä ruokaa Suomessa :(.

Hei tää oli tosi hyvä idea! Tuo leipäjonoon vieminen. Lisäksi ihanan amerikkalaista tuollainen vapaaehtoistyö.

Leipäjonojen ruokakasseihin on joillain paikkakunnilla vaikuttanut myös nämä kauppojen uudet alennustuotteiden iltakampanjat, joissa myydään aletuotteet pois niin tehokkaasti ettei niitä jää enää samalla tavalla hävikiksi leipäjonossa jaettavaksi. Siellä varmasti oltaisiin iloisia lisätäytteestä.

Ja voin vannoa että kukaan työpaikalla ei sitä pullaa arvosta yhtä paljon kuin sellainen jolla ei ole oikeasti rahaa edes perusruokaan.