Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Tyypit jotka arvostelee jatkuvasti toisia ja heidän elämäänsä. Ei tarvetta. Läheisriipuuvat

Vierailija kirjoitti:

katkaisin välit kun tajusin miten olen ollut syrjässä. Toiset ystävät olivat keskenään kummeja lapsilleen, meitä lapsettomana ei kutsuttu edes käymään kylässä. Tämän ymmärsin jotenkin, mutta kun saimme lapsia ei yhäkään kutsua synttäreille jne... Tasakymmenen vuosijuhlia viettäessä pari vuotta sitten hehkuteltiin ja pyydeltiin osallistumaan kimppalahjoihin, odotin itse omana syntymäpäivänä että minuakin muistettaisiin edes jotenkin, mutten saanut edes tekstaria tai korttia näiltä samoilta "ystäviltä". Lisäniitti oli että muutama kk synttäreistä eräs "ystävä" vielä paukautti päin näköä tavatessa, että edellisellä viikolla oli erään synttärit ja että  nyt juhlittu sitten  kaikkien tasakympit, joo tuntu kivalta kuulla kun itseä ei edes onniteltu :(

Minä en juhli synttäreitäni, enkä somessa niitä ilmoita. En myöskään oleta, lähipiiriä lukuunottamatta, että minua muistetaan. 

Onnittelen, osallistun ja ostan lahjat, aina, kun saan kutsun juhliin. Ajatuksena, että ne ketkä tykkää juhlia ja haluavat muistamisia, pitävät juhlat ja päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri tuli kotiini arvostelemaan. Ensin ensikotiini ja toisen kerran kun olin ostanut oman asunnon. Arvostelu ei ollut vain yksittäinen kommentti, vaan se sai itseni tuntemaan jotenkin... Ei ymmärtänyt omaa ajattelutapaani esim. musiikkiharrastus lohkaisi oman osuuden huoneistosta. Muutenkin herkästi puuttui asioihin. Puuttuminen sai jopa ahdistavia piirteitä. Saattoi tahallaan muka käsittää jonkun sanomisen väärin ja huomautteli vielä vuosien kuluttua. Jonkun ulkopuolisen silmissä tämä varmaan vaikuttaa naurettavalta. Tekstarilla lopulta päättyi, mutta oltiin jo aikaisemmin puhuttu.

Joo alkoiko heti muuttelemaan ja miettimään, että mitä tarvis uusia. Kitkerä ja kade tapaus.

Olimme teini-ikäisiä ja ystäväni lähti laskettelureissulle. Hänen tyttöystävänsä ei lähtenyt. Tuli perjantai ja aloin ottaa viinaa samassa porukassa ystäväni tyttöystävän kanssa. Kävimme diskossa ja tanssittiin. Oltiin jonkin verran humalassa. Lähdimme yhdessä diskosta ja panemiseksi se meni. Köyrittiin himokkaasti melkein koko yö. Pakkohan se oli sitten myöntää ystävälle, että näin kävi. Kyllä hän minua turpaan vetäisi sitten parin päivän viiveellä. Välimme eivät palautuneet sen jälkeen entiselleen. Hyvät oli paneskelut, vaan parempi olisi ollut jättää tekemättä. Ehkä opin tästä jotain.

Olen. Jatkuva kateellisuus, piikittely ja raha-asioihin ym puuttuminen ja vain rahasta puhuminen. Pelkkä hyväksikäyttö terapiasuhteena sekä ei koskaan kiinnostunut toisinpäin ystävyyden tasapuolisuudesta. Kulutti kaikki ns ystävänsä loppuun, koska kukaan ei jaksanut draamahakuisuuttaan.

Mä heitin entisen parhaan ystävän pellolle kun tajusin, että olin hänelle täysin yhdentekevä. Aloitimme saman alan opinnot kotikaupungissamme yhtä aikaa ja ennen tätä ystäväni oli ollut mukava ihminen, joka halveksui mm. huumeita ja viinaa. Kun opinnot alkoivat, hänelle alkoivat maistua kaikenlaiset päihteet ja miehet. Pahin oli kun jäin kokonaan yksin hänen mustamaalatessa minut muulle opiskelijaporukallemme. En saanut enää kutsuja tupareihin ja illanviettoihin, eikä kanssani edes ruokailtu. Päätin ettei minun tarvitse katsella tätä "ystävää" ympärilläni, ja vaihdoin myös pääainetta löydettyäni sopivamman.

Vuosi tämän jälkeen ystäväni lähestyi minua nyyhkykirjeellä, jossa hän halusi olla jälleen kaverini. Kirjeessä hän kertoi mm. siitä miten baarista löytynyt "poikaystävä" jätti hänet, miten uudet kaverit ovat pinnallisia juoppoja, ja miten biletys oli lihottanut häntä 15kg vuodessa. Raivostuin ja näin silloin miten olin aina kelvannut hänelle likasangoksi johon kaataa kaikki nämä asiat, mutta en koskaan saanut häneltä samanlaista henkistä tukea jota itse annoin hänelle. Totesin että pitäkööt tunkkinsa ja etsikööt seuransa muualta.

Olen.

Ystäväni oli erittäin voimakastahtoinen, töksäytteli "vahingossa" törkeyksiä, lyttäsi ja asetelma oli monesti se että minä sain olla hänen roskis johon oma paha olo(?) kaadettiin.

Oli mukava kahdestaan mutta porukassa olin kuin joku hänen showapina jota alkoi muiden kuullen pilkata ja naureskeli minulle. Kaikki päätökseni olivat hänen mielestään typeriä ja arvosteli niitä kovaan ääneen. Epäkypsä tapaus ja olin hänen ainoita ystäviä. Jatkuva vittuilu ja töksättely (joka oli hänen mielestään vain suoraan puhumista) alkoi piisata. Ulkonäöstä lähtien sain kuulla mikä kaikki minussa ja elämässäni onkaan hänen mielestä niin hassua ja väärin. Neidistä itsestään ei tietenkään saanut mitään sanoa :D

Yritin lämmittää välejä uudelleen ja vähän aikaa menikin hyvin, mutta kun hän erosi eikä ollut enää miestä jolle mäkättää ja jota arvostella niin se sylkykuppi olin kohta taas minä.

Jatkuva huomauttelu tai arvostelu ja arviointi. Selvä kateus. Piikittelyt. Olisi pitänyt uskoa heti ensi intuitiotani. Että ei kiitos elämässään katkeroituneelle prinsessalle, joka ei näe kylläkään malkaa omassa silmässään, mutta roskat muilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ystäväni" lainaili minulta rahaa, maksoi takaisin, lainaili uudelleen, ja lopulta summa vastasi jo kuukauden palkkaani. Sitten hänestä ei vain kuulunut enää mitään. Muutti muualle, ei  vastaa puhelimeen, ei sähköpostiin. Olin aluksi todella huolissani mokomasta, pelkäsin, onko sattunut jotain kamalaa. Sain sitten - en kerro miten - tietää sen verran, että on ainakin elossa. Ei näköjään kiinnosta minun asiat, vain hyväksikäyttö. Kuppaa nyt luultavasti jossain uusia hyväuskoisia. En ole jaksanut ryhtyä etsimään tosissani, mutta niin paljon tuollainen käytös suututtaa ja inhottaa, että teen sen vielä. En takaa, mitä silloin tapahtuu.

Jospa sinä kuppasit ensin häntä? Aikaa rahaa ties mitä. Kaikki ei ole yksipuolista.

No voi naamapalmu sentään. Ajatteles, että todellakin, kyllä, joskus se vaan on yksipuolista. Maailma on epäreilu paikka, missä tilit eivät mene aina tasan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi en ymmärtänyt miksi ystävän yhtäkkinen suivaantuminen minuun sai itseni kokemaan että pidänkin vähän taukoa. Kun rauhoittui ja halusi taas jatkaa siihen mihin jäätiin, tosin pyytämättä anteeksi kilahteluaan… koin että olinkin viihtynyt paremmin ilman jatkuvaa päivittäistä tekstailua ja soittelua. Huomaamatta oli käynyt niin etten edes huomannut miten hän vei niin paljon aikaa minulta ja kaikki muu jäi vähemmälle. Hän aina halusi minun neuvovan mitä tehdä elämässä mutta ei koskaan ottanut minun- tai kenenkään muun neuvoista vaarin. Eikä siinä mitään, mutta vasta saatuani hieman vapaata hänen jatkuvasta yhteydenpidosta, pystyin huomaamaan etten oikeastaan edes ikävöinyt häntä. Ihan kiva ihminen on kyseeessä, ettei mikään narsisti tms, mutta ripustautui liikaa minuun, ja kun vielä suivaantui minulle asiassa missä olin omasta mielestäni ollut hänelle avulias, oli se lopulta hyvä nähdä että ehkä taustalla oli muuta jotka tekivät tämän ystävyyden minulle liian raskaaksi. Nyt olen lähentynyt muiden ystävien kanssa, joille ei aiemmin ollut aikaa. Olen välillä ihmetellyt miten en ikävöi, mutta ehkä hän vain kulutti minut loppuun osaltaan. Muutoin minulla on yleensä pitkiä ystävyyssuhteita jotka jatkuvat läpi vaikka mitä tilanteita.

Vai oletkohan seystävätyyppi joka neuvoo joka tilanteessa pyytämättä ja kun sinuun asianomaiset hermostuu, vaihdat toki lennosta uusiin tuttavuuksiin, jotka jaksaa hetken verran omaa erinomaisuuttasi. Kunnes taas alat neuvomaan heidän elämäänsä joka tapaamisella. Niinpä. Sinulla ei ole kykyä ystävyyteen. Vain haluun pomotella. Have a good life.

Jos haluaa yksipuolista kuuntelua ja nyökyttelyä, menee ammattiauttajalle. Ei kiinnosta kuunnella sadatta kertaa valitusta jostakin ihan toisarvoisesta, tai asiasta jonka valittaja olisi voinut muuttaa jo aikaa sitten.

Mulla oli ystävä, joka aina itki lihavuuttaan, yleensä itkiessä samalla syöden sipsejä sokerilimu tai alkoholi palan painikkeena. Kuunnellako vaiti sitä olisi pitänyt, kuinka monta vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Olimme teini-ikäisiä ja ystäväni lähti laskettelureissulle. Hänen tyttöystävänsä ei lähtenyt. Tuli perjantai ja aloin ottaa viinaa samassa porukassa ystäväni tyttöystävän kanssa. Kävimme diskossa ja tanssittiin. Oltiin jonkin verran humalassa. Lähdimme yhdessä diskosta ja panemiseksi se meni. Köyrittiin himokkaasti melkein koko yö. Pakkohan se oli sitten myöntää ystävälle, että näin kävi. Kyllä hän minua turpaan vetäisi sitten parin päivän viiveellä. Välimme eivät palautuneet sen jälkeen entiselleen. Hyvät oli paneskelut, vaan parempi olisi ollut jättää tekemättä. Ehkä opin tästä jotain.

Ja sitten heräsit. Säälittävä fantasia.

Minullakin loppui ystävyys tuon neuvomisen ja puuttumisen takia. Annoin kyllä mahdollisuuden muuttaa käytöstä sanomalla että en tästä asiasta halua puhua.

Lisäksi oli jotain vailla koko ajan, kutsua mökille, yökylää lapsilleen. Itse ei kestinnyt mutta muilta sitä vaati.

Eikä häntä kiinnostanut yhteydenpitokaan paitsi kun ilmestyi jotain vaatimaan.

No mut on hylätty ja olen itse hylännyt. Olin teininä ja nuorena aikuisena ahdistunut ja masentunut, kotiolot oli rikkonaiset, ja tää johti siihen että olin välillä ihan kusipää. Vaadin toisilta paljon mutta itseltäni vähän. No, tämän seurauksena paras ystäväni dumasi minut kun muutimme eri opiskelupaikkakunnille. Sit kun tuli Facebookit sun muut, yritin lähettää kaveripyynnön muttei hyväksynyt sitä koskaan. Ymmärsin yskän, enkä voi häntä syyttää. Olen muuttunut ja olen ollut toisenlainen ihminen jo kauan, kun sain pääkoppani kuntoon, mutta ymmärrän ettei hän halua ottaa mitään turhaa riskiä että loukkaisin häntä uudelleen. Joskus olisi mukava muistella vanhoja mutta oma mokani tää on.

Itse hylkäsin yhden kaverin, joka oli ihan solmussa omien ongelmien kanssa ja hän käytti mua terapeuttinaan. Meillä ei siis ollut mitään yhteistä historiaa ja jos vaikka nähtiin kahvilla, hän vatvoi ihmissuhdeongelmiaan. Kerran laskin, että ainostaan yhden kerran hän kysyi multa minun jutuistani, muuten puhui puhumasta päästyään miehestään jonka kanssa oli hankalaa. Kun hän sit laittoi viestin kahville menosta, en vaan vastannut. En jaksanut. Ja se jäi sit siihen. Somesta seurataan toistemme kuulumisia ja se riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi en ymmärtänyt miksi ystävän yhtäkkinen suivaantuminen minuun sai itseni kokemaan että pidänkin vähän taukoa. Kun rauhoittui ja halusi taas jatkaa siihen mihin jäätiin, tosin pyytämättä anteeksi kilahteluaan… koin että olinkin viihtynyt paremmin ilman jatkuvaa päivittäistä tekstailua ja soittelua. Huomaamatta oli käynyt niin etten edes huomannut miten hän vei niin paljon aikaa minulta ja kaikki muu jäi vähemmälle. Hän aina halusi minun neuvovan mitä tehdä elämässä mutta ei koskaan ottanut minun- tai kenenkään muun neuvoista vaarin. Eikä siinä mitään, mutta vasta saatuani hieman vapaata hänen jatkuvasta yhteydenpidosta, pystyin huomaamaan etten oikeastaan edes ikävöinyt häntä. Ihan kiva ihminen on kyseeessä, ettei mikään narsisti tms, mutta ripustautui liikaa minuun, ja kun vielä suivaantui minulle asiassa missä olin omasta mielestäni ollut hänelle avulias, oli se lopulta hyvä nähdä että ehkä taustalla oli muuta jotka tekivät tämän ystävyyden minulle liian raskaaksi. Nyt olen lähentynyt muiden ystävien kanssa, joille ei aiemmin ollut aikaa. Olen välillä ihmetellyt miten en ikävöi, mutta ehkä hän vain kulutti minut loppuun osaltaan. Muutoin minulla on yleensä pitkiä ystävyyssuhteita jotka jatkuvat läpi vaikka mitä tilanteita.

Vai oletkohan seystävätyyppi joka neuvoo joka tilanteessa pyytämättä ja kun sinuun asianomaiset hermostuu, vaihdat toki lennosta uusiin tuttavuuksiin, jotka jaksaa hetken verran omaa erinomaisuuttasi. Kunnes taas alat neuvomaan heidän elämäänsä joka tapaamisella. Niinpä. Sinulla ei ole kykyä ystävyyteen. Vain haluun pomotella. Have a good life.

Jos haluaa yksipuolista kuuntelua ja nyökyttelyä, menee ammattiauttajalle. Ei kiinnosta kuunnella sadatta kertaa valitusta jostakin ihan toisarvoisesta, tai asiasta jonka valittaja olisi voinut muuttaa jo aikaa sitten.

Mulla oli ystävä, joka aina itki lihavuuttaan, yleensä itkiessä samalla syöden sipsejä sokerilimu tai alkoholi palan painikkeena. Kuunnellako vaiti sitä olisi pitänyt, kuinka monta vuotta?

Ihanko totta itki vai olitkohan sinä näitä terveysnatseja, jotka kyllä jaksoi huomautella muiden tilasta.

Vaikutat melkoisen katkeralta. Onneksi ei tarvitse tuonkaltaisia energiasyöppöjä sietää, mikä tulee jo ruudunkin läpi. Voivatkohan muutkin läheisesi huonosti, kun sinulta näemmä riittää neuvojen jakoa kyllä ihan anonyymipalstallekin.

Zeesös sentään, hae apua katkeruuteesi. Sairastut.

;)

Vierailija kirjoitti:

No mut on hylätty ja olen itse hylännyt. Olin teininä ja nuorena aikuisena ahdistunut ja masentunut, kotiolot oli rikkonaiset, ja tää johti siihen että olin välillä ihan kusipää. Vaadin toisilta paljon mutta itseltäni vähän. No, tämän seurauksena paras ystäväni dumasi minut kun muutimme eri opiskelupaikkakunnille. Sit kun tuli Facebookit sun muut, yritin lähettää kaveripyynnön muttei hyväksynyt sitä koskaan. Ymmärsin yskän, enkä voi häntä syyttää. Olen muuttunut ja olen ollut toisenlainen ihminen jo kauan, kun sain pääkoppani kuntoon, mutta ymmärrän ettei hän halua ottaa mitään turhaa riskiä että loukkaisin häntä uudelleen. Joskus olisi mukava muistella vanhoja mutta oma mokani tää on.

Itse hylkäsin yhden kaverin, joka oli ihan solmussa omien ongelmien kanssa ja hän käytti mua terapeuttinaan. Meillä ei siis ollut mitään yhteistä historiaa ja jos vaikka nähtiin kahvilla, hän vatvoi ihmissuhdeongelmiaan. Kerran laskin, että ainostaan yhden kerran hän kysyi multa minun jutuistani, muuten puhui puhumasta päästyään miehestään jonka kanssa oli hankalaa. Kun hän sit laittoi viestin kahville menosta, en vaan vastannut. En jaksanut. Ja se jäi sit siihen. Somesta seurataan toistemme kuulumisia ja se riittää.

Tunnistan tyypin. Kunpa olisin itsekin jättänyt vastaamatta tällaisen kahvipyyntöihin, jossa tosiaan vatvotaan vain tauotta hänen ihmissuhdeongelmiaan.

Ihana vapaus olla näkemättä totta tosiaan.

Eikö näille tule koskaan mieleen katsoa peiliin?

Itse olen viime vuosina katkaissut välit useampaankin kaveriin, tai oikeastaan antanut suhteen vain kuivua kokoon. Minulla oli teininä ja opiskeluaikana paljonkin kaverisuhteita, jotka eivät kehittyneet elämän muutosten mukana. Näin jälkeenpäin ajatellen esim. opiskeluaikojen kaveriporukkaani piti koossa lähinnä alkoholi. Valmistumisen jälkeen huomasin, että olimmekin oikeastaan hyvin erilaisia ihmisiä arvoinemme ja kiinnostuksen kohteinemme.

Hyvin pitkään yritin olla aktiivinen, järjestää mm. synttäreitä ja muita illanistujaisia näiden kavereiden kanssa, mutta heidän suhtautumisensa oli avoimen välinpitämätön. Ilahtumisen sijaan heidän vastauksensa ehdotuksiini olivat tyyliä "tulen jos tulen" ja moni ei vaivautunut vastaamaan mitään. Kuka sellaista jaksaa kovin pitkään? Kolmenkympin lähestyessä totesin, että antaa olla ja lakkasin pitämästä yhteyttä kaikkiin tällaisiin ihmisiin. Muutama ystävyys (ne parhaat) ovat menneiltä vuosilta onneksi jääneet, ja uusia tullut töiden sekä aloittamieni harrastusten kautta.

Olen myös huomannut, että varsinkin nuorempana minulla oli monen kaverin kanssa hyvin erilainen käsitys siitä, millaista kaveruuden pitäisi olla. Monen taholta oli välinpitämättömyyttä, epäluotettavuutta, selän takana puhumista ja kateutta. Nykyisin olen ihmissuhteissani tarkempi, enkä enää roiku myrkyllisissä suhteissa. Kaksikin hyvää ystävää on paljon parempi kuin 20 huonoa.

Joo joku ns frendi oli aina valmis unohtamaan lompakkonsa kun kahvit tai kaivoi tod hitaadti esiin ja oletti muiden aina tarjoavan. Lokki siis. Koskaan ei itse tarjonnut kenellekään. Kyläluuta. Pistäytyi aina muiden luo juoruilemaan muista.

Kamala narsisti. Ei enää koskaan kiitos.

Lapsiparkansa. Käy sääliksi kyllä.

Yksi hyvä ystävä riittää minulle. Joka ei jauha heti jaska selän takana. Kyllä nämä paskanjauhajat heti energiakentältään aistii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi en ymmärtänyt miksi ystävän yhtäkkinen suivaantuminen minuun sai itseni kokemaan että pidänkin vähän taukoa. Kun rauhoittui ja halusi taas jatkaa siihen mihin jäätiin, tosin pyytämättä anteeksi kilahteluaan… koin että olinkin viihtynyt paremmin ilman jatkuvaa päivittäistä tekstailua ja soittelua. Huomaamatta oli käynyt niin etten edes huomannut miten hän vei niin paljon aikaa minulta ja kaikki muu jäi vähemmälle. Hän aina halusi minun neuvovan mitä tehdä elämässä mutta ei koskaan ottanut minun- tai kenenkään muun neuvoista vaarin. Eikä siinä mitään, mutta vasta saatuani hieman vapaata hänen jatkuvasta yhteydenpidosta, pystyin huomaamaan etten oikeastaan edes ikävöinyt häntä. Ihan kiva ihminen on kyseeessä, ettei mikään narsisti tms, mutta ripustautui liikaa minuun, ja kun vielä suivaantui minulle asiassa missä olin omasta mielestäni ollut hänelle avulias, oli se lopulta hyvä nähdä että ehkä taustalla oli muuta jotka tekivät tämän ystävyyden minulle liian raskaaksi. Nyt olen lähentynyt muiden ystävien kanssa, joille ei aiemmin ollut aikaa. Olen välillä ihmetellyt miten en ikävöi, mutta ehkä hän vain kulutti minut loppuun osaltaan. Muutoin minulla on yleensä pitkiä ystävyyssuhteita jotka jatkuvat läpi vaikka mitä tilanteita.

Vai oletkohan seystävätyyppi joka neuvoo joka tilanteessa pyytämättä ja kun sinuun asianomaiset hermostuu, vaihdat toki lennosta uusiin tuttavuuksiin, jotka jaksaa hetken verran omaa erinomaisuuttasi. Kunnes taas alat neuvomaan heidän elämäänsä joka tapaamisella. Niinpä. Sinulla ei ole kykyä ystävyyteen. Vain haluun pomotella. Have a good life.

Jos haluaa yksipuolista kuuntelua ja nyökyttelyä, menee ammattiauttajalle. Ei kiinnosta kuunnella sadatta kertaa valitusta jostakin ihan toisarvoisesta, tai asiasta jonka valittaja olisi voinut muuttaa jo aikaa sitten.

Mulla oli ystävä, joka aina itki lihavuuttaan, yleensä itkiessä samalla syöden sipsejä sokerilimu tai alkoholi palan painikkeena. Kuunnellako vaiti sitä olisi pitänyt, kuinka monta vuotta?

Ihanko totta itki vai olitkohan sinä näitä terveysnatseja, jotka kyllä jaksoi huomautella muiden tilasta.

Vaikutat melkoisen katkeralta. Onneksi ei tarvitse tuonkaltaisia energiasyöppöjä sietää, mikä tulee jo ruudunkin läpi. Voivatkohan muutkin läheisesi huonosti, kun sinulta näemmä riittää neuvojen jakoa kyllä ihan anonyymipalstallekin.

Zeesös sentään, hae apua katkeruuteesi. Sairastut.

;)

Kyllä se ihan totta itki, ja aina jaksoi ruikuttaa samaa, että kun on lihava, eikä laihdu. Samalla vetäen sipsejä ja pizzaa, miksiköhän ei laihtunut? Kun on nähnyt ihmisen samalla kännissä itkevän lihavuutta ja vetävän mässyä SAMAAN AIKAAN, on totisesti aika jatkaa matkaa.

Älä projisoi omaa katkeruuttasi minuun, äläkä aina ruikuta, sitä on tylsä kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri paljastui katkeraksi selän takana p*skan jauhaksi ja joka ikinen tapaamiskertamme meni siihen että hän haukkui milloin ketäkin ja muutenkin valitti kaikesta. Kun yritin vaihtaa puheenaiheen johonkin positiivisempaan, niin eipä aikaakaan kun kohta jo taas palattiin negatiivisuuden syövereihin. Hänen omassa elämässään oli kyllä yhdessä vaiheessa vastoinkäymisiä ja yritin ymmärtää kaverin käytöstä aikani. Kuitenkin kun hän sai asiansa kuntoon, valitus ja toisten haukkuminen jatkui vaan (puhutaan vuosien ajanjaksosta) ja silloin päätin alkaa etäännyttää välejä. Kuulin myös jälkeenpäin että hän oli jo kaveruutemme alkumetreillä puhunut musta pahaa selän takana. Jotenkin tuntui saavan kiksinsä tuollaisesta draamailusta. Hän ei tosin koskaan ollutkaan mikään läheinen ystävä. 

Yhden läheisemmän ystävän kanssa välimme ovat tällä hetkellä etääntymässä osittain hänen kiireidensä takia mutta osittain myös siksi etten itse viitisisi enää tavata tätä ystävää. Ennen suhteemme oli tasavertainen. Jossain vaiheessa hän alkoi vuodattaa minulle ongelmiaan koska koki että olemme nyt lähentyneet ystäviksi ja ystävillehän voi huolensa puhua. No, valitettavasti tämä on ollut kovin yksipuolista. Eli hän vuodattaa minulle, mutta ei vuorostaan kuuntele minua. Tapaamistemme aikana puhumme ainoastaan hänen asioistaan. Aina jos yritän itse kertoa omia asioitani, kaveri menee ihan poissaolevaksi eikä rekisteröi juttujani ollenkaan. Olen joskus ihan loukkaantunutkin kun itsellä olisi ollut jotakin isompaa sydämen päällä mutta huomaan puhuvani seinille. 

Olen sanonut asiasta nyt pariinkin otteeseen, mutta hänen vastauksensa on vain että hän nyt vain on sellainen. Alkuun yritin ymmärtää ja odottaa josko ystävyytemme muuttuisi jälleen vastavuoroiseksi, mutta eipä sellaista näytä tapahtuvan, olen siis päättänyt häivyttää tämän ystävyyden pois kuten tuossa ekassa tapauksessa eli en itse enää aktiivisesti ota yhteyttä.

Huomautan vielä että nää molemmat tapaukset ovat olleet sellaisia että tapaamiskerrat ovat jo valmiiksi harventuneet elämänmuutosten ja kiireiden vuoksi eli välien etäännyttäminen on ollut helppoa, välit eivät siis ole menneet poikki kuin veitsellä leikaten.

Meillä on varmaan sama ex ystis.

Aivan kuin oma kokemukseni. Joskus yritin oikein huomiota herättävästi papattaa omia asioitani, josta oikein hermostui, kun hän ei kuulemma saa suunvuoroa. Siis sain niin tarpeekseni tämä itsekeskeisen narsistin jatkuvasti itsestään jauhamisesta ja kuinka milloin mikäkin työpaikka kohteli tätä väärin. En ihmettele. Kukaan ei jaksa huomioh uoraa kauaa.