Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Yksi "ystävä" hölötti kaiken aina eteenpäin. Kun esim. heitin hänelle läpän erään tuttavamme varsin törkeästä käytöksestä, niin tämä meni tietty kertomaan ko. henkilölle mitä olin sanonut. Ja muita vastaavia tapauksia. Yleensäkin tämä kertoi eteenpäin kaiken, mitä olin sanonut jostain asiasta tai ihmisestä. 

Yhdelle ystävälleni hänen omat arvonsa ovat hyvin tärkeitä. Hän ei voi sietää esim. sitä, että minä syön lihaa enkä aio lopettaa lentomatkailua. Hänen kanssaan ei voi käydä mitään keskustelua ilman että nämä "arvot" sotketaan siihen, vaikka puheenaihe ei liittyisi mitenkään näihin kysymyksiin. Jotenkin hän saa aina tungettua mihin tahansa keskusteluun "lentohäpeän" tai "lajien sukupuuton" tai jonkun vastaavan muotitermin, vaikka puhuttaisiin lettujen paistamisesta tai Putouksen uudesta tuotantokaudesta.

Olen vähitellen feidannut tuon ihmisen pois elämästäni. Tuollainen monomania on niin hirveän rasittavaa ihmiselle, jolla on ihan muut kiinnostuksen kohteet.

Olen. Vietin kaiken aikani parhaan ystäväni kanssa. Meillä oli herkassä kasvuiässä hyvin emotiaalinen ja sensitiiviinen suhde,

Eromme johtuivat klassikoista ja emme olisi voineet valita toisin.

Vilpittömästi rakastin sitä miestä ja hän minua.

Monien parisuhteiden ero on ollut ihan neppailua tähän kokemukseen verrattuna.

On. Myöhemmin kuulin, että hänellä on ADHD. Tämä on heillä valitettavan yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Näitä lukiessa tulee mieleen että moni ei osaa omaa käytöstään analysoida tai nähdä laisinkaan tarinan osana. Vaan mitä olen läheisten elämää tarkastellut, ja omaanikin, niin kyllä yleensä molemmissa osapuolissa on menty pieleen ihmissuhdetaidoissa. Jostakin syystä ystävyydeltä odotetaan jotakin käsittämätöntä sielujen sympatiaa jossa ei ikinä tule säröjä vastaan. Sitten kun niitä säröjä tulee, niin niitä ei ollakaan valmiita kohtaamaan. Usein oma ylpeys vain ei anna myöten nostaa kättä pystyyn ja myöntää että mokasin, tai myöntää itselleen että toisen käytös tuntui pahalta koska itse onkin kateellinen tai se nosti oman itsensä sisällä epämukavia tunteita. On helpompaa laittaa välit poikki kokonaan kuin pyrkiä rakentamaan sitä ihmissuhdetta. Tämä siis jos on kahdesta kohtalaisen normaalista ihmisestä kyse. Joskus on toki sellaisia ihmisiä joihin on vain pakko laittaa välit poikki, tai sitten joskus menee noinkin että elämät vain vievät eri suuntiinsa. Mutta veikkaan että aika monessa tapauksessa mitä täälläkin on kirjoiteltu, niin syy on enemmän kahden osapuolen ihmissuhdetaidoissa, kuin vain siinä millainen se ystävä oli. 

En ole samaa mieltä! Itselläni on ollut todella huonoja "ystäviä", keihin olisi pitänyt ilman muuta katkaista välit ihan heti. Eräs "ystäväni" arvosteli jostain syystä valintojani, miestäni, painoani, pukeutumista ja ulkonäköä yleensäkin. Aina ilkeään sävyyn ja piikiikkäästi. Hakeutui silti seuraani, varmaan koska uskalsi minua kilttiä lytätä ja kiusata. En tunnistanut omia rajojani ja kehdannut laittaa välejä poikki.

Ei noissa syy ole aina ihmissuhdetaidoissa. Nytkin eräs ystäväni haluaa aina täyttää tylsät hetket soittamalla minulle ja aina kehuu kun olen "niin ihanan kiltti ihminen".

Mutta kun on aika suunnitella matkoja, aika pitää hauskaa ja tehdä jotain niin minua ei kutsuta!

Tämän frendin kimppalahjoihin, babyshowereihin ja ties mihin yllätyslahjoihin olen osallistunut, mutta häneltä en mitään itse saa.

Pitäisi olla olematta se "ihanan kiltti ihminen", kyllä moni kaveri katoaisi kun minusta ei olisi hyötyä.

Sain tietää että kaveri on sairas, kukaan ei halua tuntea sairasta.

Yksi kaveri lakkasi pitämästä yhteyttä, kun kerroin hänelle surevani erään (hänelle tuntemattoman) henkilön kuolemaa. En tiedä miksi se oli hänelle niin suuri ongelma, ettei voinut enää koskaan olla kanssani tekemisissä sen jälkeen.

Yhden ihmisen poistin elämästäni teininä oman etuni vuoksi. Hän oli äärimmäisen itsekäs ja patologinen valehtelija, aina keksi kaikkia verukkeita miksi häntä olisi jotenkin pitänyt passata tai auttaa ja jos ei pystynyt, veti kauheita kilareita/syyllisti. Itse ei kuitenkaan tehnyt muille mitään hyvää, näki muut vain välineinä omien tavoitteidensa saavuttamiseksi. Oltiin ystäviä vuosikaudet, vaikka välimme olivat välillä hyvinkin riitaisat. Palasin aina kiltisti hänen luokseen häntä koipien välissä, koska pidin häntä ystävänäni mutta todellisuudessa itkin usein, koska hän kohteli minua niin huonosti. Lopulta ymmärsin, että voin paremmin ilman häntä. Onneksi on ollut ainoa tuollainen ihminen elämässäni, muut ystäväni ovat täyttä kultaa.

Yhden ystävän poistin elämästäni, kun valehteli kaikille olevansa raskaana ja saaden sitten keksityn keskenmenon. Motiivina oli päästä muuttamaan yhteen uuden rakkauden kanssa. Olin itse juuri saanut tietää omasta raskaudestani ja elin tunteella tämän ystäväni asioita hänen tukenaan ja alkaen hiljaa pelätä omaa keskenmenoa. Täysin turhaa stressiä kaikille ja kusipäisyyttä.

en olisi voinut koskaan pettää ystäviäni seläntakana,,niin vain teki parhaana nuoruuden ystäväni..ja kunka tulevaiuudessa sitten kävikään.hänen elämänsä meni niin huonosti.jaminä olinhänelle niin kiltti.ja nyt minun pitäisi kostaa hänelle kaikesta paskasta..ei ole tarvetta kun minulla ollut niin hyvä elämä!naiset on kateellisia toistensa elämistä!

En ole katkaissut välejä keneenkään. Yksi ihminen vain on saanut oppia menetettyään luottamukseni, että häntä ei ole olemassa. Miesnaapuri, joka asumuseroni alkaessa katsoi oikeudekseen avautua ex-vaimolleni kaikista minun hänelle kertomista asioista. Ja se vaikeutti elämääni useita vuosia.

Siitä lähtien häntä ei minulle ole ollut olemassa. Hän on yrittänyt muutaman kerran lähentyä mutta kertaalleen menetetty luottamus on menetetty luottamus.

Itse en ole viitsinyt tämän urpon vaimolle kertoa hänen puheitaan. Tai miksi edes pitäisi? Hän menetti luottamukseni - miksi minun silti pitäisi kertoa vaimolleen missä, kenen kanssa ja kuinka paljon hän pani naista. Vaimonsa odottaessaan heidän esikoista. Ei ole minun tehtäväni. 

Tuntuu paljon paremmalta ettei ole itse niin tyhmä, että pettää luottamuksen. Vaikka ihminen on nolla minulle.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kaveri lakkasi pitämästä yhteyttä, kun kerroin hänelle surevani erään (hänelle tuntemattoman) henkilön kuolemaa. En tiedä miksi se oli hänelle niin suuri ongelma, ettei voinut enää koskaan olla kanssani tekemisissä sen jälkeen.

Minulle on myös suututtu suremisesta. Tuntuu että tämä kaveri/ystävä haluaa saada päättää milloin asia on loppuunkäsitelty ja mielen oltava virkeä. Pidin erästä ihmistä hyvänäkin kaverinani, kunnes poikaystäväni jätti minut ja olin asiasta tietenkin rikki. Tämä kaveri oli siis todella raivona tuosta suremisesta, kukaan kaverini ei ole varmaan ollut ikinä noin vihainen minulle. Katkaisi välit ja ilmoitti että asiaan saa palata kun olen päässyt tästä erosta yli. Tietenkään asia ei ihan näin mustavalkoinen ole ja tämä on minun näkemykseni mutta kyllä hän suuttui nimenomaan siitä etten ollut fiilis katossa. Tämä voisi olla joku tunnelukko tai käsittelemätön kipeä kohta että sureminen on väärin ja heikkoa.

Yksi entinen kaverini katkaisi aina välit kun kanssani tuli "mitta täyteen". Milloin sanoin tai tein mitäkin väärin ja vaikka kuinka yritti olla ennakoiva omien sanojensa suhteen, jostain aina hänelle "riitti". Palasi aina asiaan parin kuukauden päästä, mutta kerran päätin että ei tuollainen pyöritys ole minulle reilua. Varmasti minussakin on vikani mutta asiat kuuluisi keskustella läpi eikä ottaa itselleen valtaa jollain mykkäkoululla ja taas jatkaa muina miehinä.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin ei kukaan tarvitse kenenkään "apua" ja tukea, ihan täysvaltainen ihminen tuokin "kaveri" oli. Sinä vain ajattelet että no pyydetäämpä tuota säälistä mukaan reissuihin. Nyt kirpaisikin kun hän ei ollutkaan kovin halukas olemaan teidän kanssa. Olisit varmaan tajunnut sen jo aikaisemmin, jos olisit pohtinut noita merkkejä, eli että ei vastaa viesteihin tai tule mukaan kun pyydät jonnekin. Et edes aidosta halustasi pyytänyt, vaan velvollisuudentunteesta, koska joku tuttu äiti oli pyytänyt että kaveeraisitte. Muistakaa että ihmisen ystävä kannattaa olla vain jos aidosti haluaa. Se jota pidät ressukkana tai säälittävänä, on sitä vain sinun mielestäsi.

Niin, tätä kohtaa "ihmisten ystävä kannattaa olla vain os aidosti haluaa".    Ja sitten kun joku koululainen valittaa, miten kukaan ei ole hänen ystävänsä eikä oteta leikkeihin/peleihin mukaan, vaaditaankin, että pitää olla kaikkien ystävä, kaikki pitää ottaa mukaan.    -    Joskus lapsilta vaaditaan kyllä aikas paljon semmoista, mikä olisi jopa osasta aikuisia ihan luonnotonta.

Lopetin yhteydenpidon kaveriin, joka sekosi Elokapinaan ja jonka mielestäni mieheni on persu juntti (ei ole, eikä mua edes haittaisi vaikka olisi).

Entinen ystävä aina kaatoi kauhealla raivolla kaiken niskaan. Monet kerrat kuuntelin mouhkaamista parikin tuntia ja koitin olla myötätuntoinen ja kuunteleva.

Kolme kertaa hän pisti välit poikki käsittämättömistä syistä. Kaksi ensimmäistä kertaa otti kyllä itse yhteyttäja pyysi anteeksi parin kuukauden mykkäkoulun jälkeen.. ja myönsi itsekkin että meni liian pitkälle. Kolmannella kerralla sain sellaisen ryöpyn niskaani ja aivan käsittämättömiä syytöksiä, että päätin, nyt riitti. Pari päivää hän tykitti kaikenlaisilla viesteillä yötä päivää, en vastannut yhteenkään, joten lopuksi blokkasin kaikki yhteydenotto kanavat. Enkä ole hänestä kahteen vuoteen kuullut.

Olen näin jälkeenpäin huomannut kuinka helpottinut olen sen vuoristoradan päätyttyä...

Siinä ystävyyssuhteessa oli myös mustasukkaisuutta, ei olisi saanut olla muita kavereiita, monet tapaamiset peruttiin kuin veitsellä leikaten jos uskalsinkaan mainita että olen kahvitellut jonkun muun kanssa. Jos joku tuli kylään kun hän oli käymässä, niin hän lähti ovesta kui hauki rannasta. Miestään hän haukkui koko ajan ja minun olisi pitänyt haukkua ja purnata omaani, koko ajan koitti kaivaa aiheita että valittasin omasta miehestäni.

Jatkuvasti hankki muita kavereita mutta paukutteli lyhyen tuttavuuden jälkeen heidänkin kanssa välit poikki.. sen 3 vuoden "ystävyyden" aikana 6 eri työpaikkaa, ja joka paikassa riitaa ja hänen mielestän häntä työpaikkakiusattiin joka paikassa, vaikkei ymmärtänyt että konflikteja tulee monesti hänen omasta asenteesta muita kohtaan. Onhan se tietty raskasta saada koko maailmaa pyörimään oman navan ympärillä.

Itse en ole kummoinen ystävä noin muuten, iän myötä minusts on tullut täysi introvertti, en enää jaksa roikkuvia ja valittavia ihmisiä. Enkä myös pidä aktiivisesti yhteyttä kehenkään, soitan jos on asiaa. Veikkaan että 25 vuotta vaativissa asiakaspalvelutehtävissä on todella tehnyt tehtävänsä tässä sosiaalisessa kanssakäymisessä yksityiselämän puolella... ikävä kyllä

Vierailija kirjoitti:

Yksi "ystävä" hölötti kaiken aina eteenpäin. Kun esim. heitin hänelle läpän erään tuttavamme varsin törkeästä käytöksestä, niin tämä meni tietty kertomaan ko. henkilölle mitä olin sanonut. Ja muita vastaavia tapauksia. Yleensäkin tämä kertoi eteenpäin kaiken, mitä olin sanonut jostain asiasta tai ihmisestä. 

Tuollaisen kanssa pärjää, jos ei kerro sille mitään sellaista, mitä ei halua koko maailman tietävän.

En varsinaisesti ole katkonut välejä ystäviini. Usko ihmisiin on vaan mennyt enkä ole enää hankkinut uusia ystäviä. Ihmiset eivät nykyään siedä yhtään mitään. Hylkäävät toisensa ihan älyttömien asioiden vuoksi. Olen ollut nyt onnellisempi kun ei ole tarvinnut olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Voi sitä stressiä kun aina piti miettiä mitä kellekin sopii sanoa. Nyt on hyvä.

Oltiin ystävän kanssa yhdessä lomareissulla ja hän petti siellä avomiestään, joka oli kuulunut samaan kaveriporukkaan jo vuosia. Ystäväni vannotti, että en kertoisi hänen miehelleen ja tulin luvanneeksi, että en kerro mutta jos mies kysyy, niin en valehtele. Harmitti joutua rikoskumppaniksi asiassa ja nyt aikuisempana ymmärrän, että olisi pitänyt kertoa vaan. En ole viettänyt ystävän kanssa aikaa sen reissun jälkeen ja miehensäkin kanssa ovat onneksi jo eronneet ja hyvä mies löytänyt arvoisensa vaimon.

Mä poistin kaikki oikeastaan vähänkin myrkylliset "ystävät" ympäriltäni. Paljon rauhallisempi olotila, kun ei enää tarvitse osallistua toisten draamoihin eikä kuunnella esim miestensä haukkumisia ja aikuisten lastensa töppäilyjen kuuntelemisia.

Olen vanhemoi sinkku ja ihan kivan näköinen. Viime vuosina naisille tuli kuitenkin kiire pitää miehistään kiinni. Mustasukkaisina. Vaikka en edes flirtannut, juttelin kyllä. Ei ollut niin upeita äijiä tarjolla ja ajattelen niin, ettei kaverin kumppania vokotella. Enkä vokotellut, mutta siltä varalta näköjään ...

Paljon pettymyksiä ja roskakorina oloa. Nyt on paljon parempi, vaikka joskus yksinäistä. Sekin on parempi kuin kuunnella ja tukea myrkky-ystäviäm

Vierailija kirjoitti:

Oltiin ystävän ikanssa yhdessä lomareissulla ja hän petti siellä avomiestään, joka oli kuulunut samaan kaveriporukkaan jo vuosia. Ystäväni vannotti, että en kertoisi hänen miehelleen ja tulin luvanneeksi, että en kerro mutta jos mies kysyy, niin en valehtele. Harmitti joutua rikoskumppaniksi asiassa ja nyt aikuisempana ymmärrän, että olisi pitänyt kertoa vaan. En ole viettänyt ystävän kanssa aikaa sen reissun jälkeen ja miehensäkin kanssa ovat onneksi jo eronneet ja hyvä mies löytänyt arvoisensa vaimon.

Kiusallista joo.

Mulle kävi niin, että hyvän frendin mies alkoi kähmiä ja käydä päälle. Nippanappa väistin. En kertonut frendille, koska tiesin hänen mustasukkaisuutensa ja epäluulonsa. Sitten kävikin niin, että mies kuoli. En kertonut silloinkaan mitään. Sehän olisi ollut törkeätä.

Kun tämä frendi alkoi käydä vaikeaksi ja sekoili, mun olisi pitänyt tukea kun petti sen aikaidts poikaystäväänsä, teki mieli kertoa kaikki jutut. En kertonut, mutta hän kävi niin rasittavaksi että katkaisin välit. Jääköön ikuiseksi salaisuudeksi.

Tuon ystävän kanssa oltiin oltu aiemmin lomilla kaksistaan, vaikka hänellä oli mies. Vähintään kaksi paikallista hänen piti saada kierrokseen per loma ja hyppiä sänkyyn heidän kanssaan.

Oli vaikea olla kun tämä mies yleensä vielä haki meidät kentältä. En oikein osaa vieläkään sulattaa. Parempi kun frendi jäi, koska salaisuuksia ja pettämisiä oli liikaa, eivätkä kuuluneet minulle, mutta jouduin osalliseksi kuitenkin.