Lue keskustelun säännöt.
Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?
Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?
Kommentit (1851)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä katkaisi välit minuun. Ennen nähtiin lähes päivittäin, järjestin hänelle työpaikan omasta duunistanikin. Kun muutin naapurikuntaan, hänellä alkoi kestää viikko vastailla viesteihini (viestittelin tai yritin soittaa ehkä kerran kuussa, eli en ole mikään riippa). Kun hän vastasi, hän lupaili tulla kylään ja kirjoitteli, kuinka olen maailman paras ja ihanin ystävä.
Kieltämättä tuo satutti kuunnella tyhjää puhetta. Kerran sanoin tuntevani muuttuneeni jotenkin näkymättömäksi, kun hän ei reagoi yhteydenottoihini, ja että joskus kaipaisin ystävää juuri siinä hetkessä. Hän sanoi, että tästä ystävyydestä meni nyt maku, ja että kyllä löydän jostain sellaisen ystävän, joka on aina tavoitettavissa.
Tuntui kyllä kurjalta mutta toisaalta tuo ystäväni oli aika outo tapaus. Hetken tunnettuamme hän esim. värjäsi hiuksensa sillä erikoisella värillä, josta kerroin hänelle aina haaveilleeni. Ja alusta asti oli vielä nuo rakas, paras ystävä- jutut. Itse olen aika hitaasti lämpeävä uusien ihmisten suhteen. Tulin kai manipuloiduksi ja syrjään heitetyksi, kun minua ei enää tarvittu.
Joo no taisit olla läheisriippuva. Jos joka päivä pitää nähdä tai kyläillä taisit viedä liikaa tilaa. Olet sokea omalle käytöksellesi. Mieti, kuinka moni ottaa suhun etäisyyttä vähän ajan jälkeen. Epäilen että aikas moni. Oikein kiitollisuudenvelkaanko yritit saada järkkäämällä duunia. Onko edestotta ja laitontahan se on kavereille töitä.
Sellaset katkeruuspuuskat sieltä sitten. Taisi kolahtaa omaantuntoon tuo kommentti?
Itse en ole VIELÄ katkonyt välejä ystävääni, mutta etäisyyttä ole ottanut paljon. Olen vihdoin tajunnut, ettei minun pidä olla aina kyseisen ystävän apuna ihan kaikessa (ilman vastavuoroisuutta) tai kuunnella ystäväni valitusta siitä, miten minun ja kaikkien muiden tulisi olla ja elää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä katkaisi välit minuun. Ennen nähtiin lähes päivittäin, järjestin hänelle työpaikan omasta duunistanikin. Kun muutin naapurikuntaan, hänellä alkoi kestää viikko vastailla viesteihini (viestittelin tai yritin soittaa ehkä kerran kuussa, eli en ole mikään riippa). Kun hän vastasi, hän lupaili tulla kylään ja kirjoitteli, kuinka olen maailman paras ja ihanin ystävä.
Kieltämättä tuo satutti kuunnella tyhjää puhetta. Kerran sanoin tuntevani muuttuneeni jotenkin näkymättömäksi, kun hän ei reagoi yhteydenottoihini, ja että joskus kaipaisin ystävää juuri siinä hetkessä. Hän sanoi, että tästä ystävyydestä meni nyt maku, ja että kyllä löydän jostain sellaisen ystävän, joka on aina tavoitettavissa.
Tuntui kyllä kurjalta mutta toisaalta tuo ystäväni oli aika outo tapaus. Hetken tunnettuamme hän esim. värjäsi hiuksensa sillä erikoisella värillä, josta kerroin hänelle aina haaveilleeni. Ja alusta asti oli vielä nuo rakas, paras ystävä- jutut. Itse olen aika hitaasti lämpeävä uusien ihmisten suhteen. Tulin kai manipuloiduksi ja syrjään heitetyksi, kun minua ei enää tarvittu.
Joo no taisit olla läheisriippuva. Jos joka päivä pitää nähdä tai kyläillä taisit viedä liikaa tilaa. Olet sokea omalle käytöksellesi. Mieti, kuinka moni ottaa suhun etäisyyttä vähän ajan jälkeen. Epäilen että aikas moni. Oikein kiitollisuudenvelkaanko yritit saada järkkäämällä duunia. Onko edestotta ja laitontahan se on kavereille töitä.
No jaa, olisi varmaan pitänyt täsmentää, että aluksi olimme vain naapureita ja ystävät meistä tuli, kun autoin häntä saamaan kuntoutuspaikan työpaikaltani. Siitä seurasi tämä päivittäin näkeminen. Siinä ei ole mitään laitonta, että auttaa ihmisen takaisin kiinni työn syrjään.
Läheisriippuvainen en ole, itse asiassa välttelen ihmiskontakteja huonojen kokemusteni vuoksi. Jokin tässä ihmisessä vaan sai minut avautumaan poikkeuksellisesti.
Ehkäpä avautuminesi kuormitit häntä liikaa. Kykenetkö itsereflektioon.
Anna olla. Tuolla alkuperäisellä tarinalla ei ole mitään tekemistä läheisriippuvuuden kanssa, ja tiedät sen itsekin. Jos sinulla on paha olla, niin soita jollekin ystävälle - jos niitä on - ja lopeta kiusaaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä katkaisi välit minuun. Ennen nähtiin lähes päivittäin, järjestin hänelle työpaikan omasta duunistanikin. Kun muutin naapurikuntaan, hänellä alkoi kestää viikko vastailla viesteihini (viestittelin tai yritin soittaa ehkä kerran kuussa, eli en ole mikään riippa). Kun hän vastasi, hän lupaili tulla kylään ja kirjoitteli, kuinka olen maailman paras ja ihanin ystävä.
Kieltämättä tuo satutti kuunnella tyhjää puhetta. Kerran sanoin tuntevani muuttuneeni jotenkin näkymättömäksi, kun hän ei reagoi yhteydenottoihini, ja että joskus kaipaisin ystävää juuri siinä hetkessä. Hän sanoi, että tästä ystävyydestä meni nyt maku, ja että kyllä löydän jostain sellaisen ystävän, joka on aina tavoitettavissa.
Tuntui kyllä kurjalta mutta toisaalta tuo ystäväni oli aika outo tapaus. Hetken tunnettuamme hän esim. värjäsi hiuksensa sillä erikoisella värillä, josta kerroin hänelle aina haaveilleeni. Ja alusta asti oli vielä nuo rakas, paras ystävä- jutut. Itse olen aika hitaasti lämpeävä uusien ihmisten suhteen. Tulin kai manipuloiduksi ja syrjään heitetyksi, kun minua ei enää tarvittu.
Joo no taisit olla läheisriippuva. Jos joka päivä pitää nähdä tai kyläillä taisit viedä liikaa tilaa. Olet sokea omalle käytöksellesi. Mieti, kuinka moni ottaa suhun etäisyyttä vähän ajan jälkeen. Epäilen että aikas moni. Oikein kiitollisuudenvelkaanko yritit saada järkkäämällä duunia. Onko edestotta ja laitontahan se on kavereille töitä.
No jaa, olisi varmaan pitänyt täsmentää, että aluksi olimme vain naapureita ja ystävät meistä tuli, kun autoin häntä saamaan kuntoutuspaikan työpaikaltani. Siitä seurasi tämä päivittäin näkeminen. Siinä ei ole mitään laitonta, että auttaa ihmisen takaisin kiinni työn syrjään.
Läheisriippuvainen en ole, itse asiassa välttelen ihmiskontakteja huonojen kokemusteni vuoksi. Jokin tässä ihmisessä vaan sai minut avautumaan poikkeuksellisesti.
Ehkäpä avautuminesi kuormitit häntä liikaa. Kykenetkö itsereflektioon.
Anna olla. Tuolla alkuperäisellä tarinalla ei ole mitään tekemistä läheisriippuvuuden kanssa, ja tiedät sen itsekin. Jos sinulla on paha olla, niin soita jollekin ystävälle - jos niitä on - ja lopeta kiusaaminen.
Jaa oot näitä keille eriävä mielipide on kiusaamista. Ootko duunipaikkakiusattu mimosa, joka vattuilee muille virne naamalla kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävä katkaisi välit minuun. Ennen nähtiin lähes päivittäin, järjestin hänelle työpaikan omasta duunistanikin. Kun muutin naapurikuntaan, hänellä alkoi kestää viikko vastailla viesteihini (viestittelin tai yritin soittaa ehkä kerran kuussa, eli en ole mikään riippa). Kun hän vastasi, hän lupaili tulla kylään ja kirjoitteli, kuinka olen maailman paras ja ihanin ystävä.
Kieltämättä tuo satutti kuunnella tyhjää puhetta. Kerran sanoin tuntevani muuttuneeni jotenkin näkymättömäksi, kun hän ei reagoi yhteydenottoihini, ja että joskus kaipaisin ystävää juuri siinä hetkessä. Hän sanoi, että tästä ystävyydestä meni nyt maku, ja että kyllä löydän jostain sellaisen ystävän, joka on aina tavoitettavissa.
Tuntui kyllä kurjalta mutta toisaalta tuo ystäväni oli aika outo tapaus. Hetken tunnettuamme hän esim. värjäsi hiuksensa sillä erikoisella värillä, josta kerroin hänelle aina haaveilleeni. Ja alusta asti oli vielä nuo rakas, paras ystävä- jutut. Itse olen aika hitaasti lämpeävä uusien ihmisten suhteen. Tulin kai manipuloiduksi ja syrjään heitetyksi, kun minua ei enää tarvittu.
Joo no taisit olla läheisriippuva. Jos joka päivä pitää nähdä tai kyläillä taisit viedä liikaa tilaa. Olet sokea omalle käytöksellesi. Mieti, kuinka moni ottaa suhun etäisyyttä vähän ajan jälkeen. Epäilen että aikas moni. Oikein kiitollisuudenvelkaanko yritit saada järkkäämällä duunia. Onko edestotta ja laitontahan se on kavereille töitä.
Sellaset katkeruuspuuskat sieltä sitten. Taisi kolahtaa omaantuntoon tuo kommentti?
Itse en ole VIELÄ katkonyt välejä ystävääni, mutta etäisyyttä ole ottanut paljon. Olen vihdoin tajunnut, ettei minun pidä olla aina kyseisen ystävän apuna ihan kaikessa (ilman vastavuoroisuutta) tai kuunnella ystäväni valitusta siitä, miten minun ja kaikkien muiden tulisi olla ja elää.
Niin oisko sulla itse tarve miellyttää jatkuvasti muita, vaikka todellisuudessa vähät välität kenestäkään. Sellainen vaikutelma ketjussa sinusta syntyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen katkaisi, koska kommentoin jatkuvaa Tinder treffailua, joka ajoi mahdollisesti ystävän masennukseen. Tätäkin yritin selvittää ja sopia, mutta sama kuin edellisessä, ei mitään mahdollisuutta.
Mulla on vähän sama tilanne tällä hetkellä, menin kommentoimaan tiettyjä ystävän asioita ja ei olisi näköjään kannattanut.
Se on jännä, että neuvoa ja tukea kaivataan ja pyydetään oman elämän asioihin, mutta niistä pitäisi ilmeisesti aina olla samaa mieltä. Jos esität jonkun poikkipuolisen mielipiteen, niin ei edes ajatella sitä mahdollisuutta että hei onkohan tuon sanomisessa jotain perää, vaan loukkaannutaan samantien. Koska pakkohan kommentoijan on olla vaan kateellinen, tai hän yrittää manipuloida tai loukata tahallaan. Ihan sama miten pitkä tai hyvä ystävyys onkaan takana, niin se on välitön jääkausi.
Sääli, sillä olin oikeasti huolissani, mutta ehkä parempi sitten näin.
Mun on vaikea olla ihmisten kanssa jolle en vaan voi puhua asioista. Kysyn neuvoa jos tarvitsen, mutta yleensä haluan vaan purkaa ja et ihminen on läsnä. En tarvitse ongelmanratkaisijaa.
Se juuri. Jks kertoo ja menee luottamaan selkäänpuukottajatyyppiin.. kertoo ongelmista normaalissa elämässä nämä luulee että niiden pitää ratkaista sudoku. Ei todellakaanntarvitse. Riittää,se kuuntelu. Vaikeaa on mikä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen tuttuni paljastui naispuoliseksi pedofiiliksi. Ei ollut asiaa sen jälkeen.
Kaverilla alkoi vaihteeksi mennä taas lujaa, tuli ero ja tapahtui kaikenlaista siellä ja täällä. Olin puhelinautomaatti, jonne soitettiin, kun haluttiin jakaa näitä kommelluksia ja "sain" kuunnella niitä vaikka kaksi tuntia kerralla, jona aikana omia kuulumisiani tai mitään muutakaan ei jaettu yhteisesti, vain kaverini vauhdikasta ja sekavaa elämää. Lopuksi tämä "kaveri" oli törmännyt erääseen exääni, jonka kanssa halusi, että palaisimme yhteen. Alkoi sitten "parittaa" meitä, vaihtoi puolin ja toisin meille exän kanssa nykyiset yhteystiedot ja soittelimmekin silloin tällöin, suunnittelimme tapaamista. Siinä samalla tämä kaverini vain vahingossa meitä parittaessaan eksyi samaan aikaan useita kertoja samaan sänkyyn tuon exäni kanssa... Exäni tästä tosin rehellisesti avautui ja soitti minulle, vaikkakin tuo silloinen kaverini oli kieltänyt niin tekemästä. Sinne meni molemmat, hyvä niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen katkaissut välit moniin ”ystäviin”, joiden kanssa ei voitu koskaan nähdä muissa merkeissä kuin viinan tissuttelun merkeissä.
Hurja nähdä naisihmisten kaksinaamaisuus, miten melkein kenties joku jopa tunnistaen hoksaa muka ystävänsä täällä pistäen puukkoa selkään. Ja sitten ollaan mairean teennäisiä edessäpäin.
Toivon totisesti että nämä ihmiset kykenesivät sanomaaan adjö näille feikkifrendeilleen!
Miehillä on helpompaa. Kerran turpaan ja se on siinä. Näsäviisastelut sikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No siis eihän tää keskustelu muuta oo kun täynnä vainoharhaisia narsisteja jotka luulee että täällä kirjoitellaan just heistä.
Vierailija kirjoitti:
Entinen tuttuni paljastui naispuoliseksi pedofiiliksi. Ei ollut asiaa sen jälkeen.
Ja sinä tietysti uskoit huhupuheita vai olitko kenties niiden alullepanija. Mun naisystävä paljastui prostituoiduksi ja se oli sitten siinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä jouduin lopettamaan ja katkaisemaan välit exääni. Tavattiin välillä noin neljän vuoden ajan.
Jostakin syystä hänelle ei enää sopinut muunlainen tapaaminen, kuin jossaki piilossa, auton kyydissä, noin 15 minuutin ajan.
Kun ehdotin itse hänelle tapaamista esim. kotonani, tai jossakin sovitussa paikassa, niin ei vastannut meili, tai puhelinviesteihin. Sen verran ristiriitaista oli hänen viestintänsä, etten enää tiennyt missä oikein mennään, ja mikä on oikein homman nimi.
Itselleni olisi riittänyt pelkkä ystävyys. Ei enää mikään seksisuhde.
Katkaisin välit häneen tänään. En tiedä, teinkö oikein. Koska en edes tiedä, onko hän kunnossa, terveenä ja edes hengissä. Yrittäessäni soittaa, katkaisi soittamisen kesken. En siis saanut häneen mitään yhteyttä.
Tällä hetkellä hyvin pettynyt ja masis, koska ei niitä ystäviä aiemminkaan liiemmälti ollut.
😢
Useat entiset ystäväni katkaisivat välit minuun henkisen kuntoni ollessa pahimmassa vaiheessa (syömisongelmia, itsetuhoisuutta jne). Kaikki antoivat selvästi ymmärtää ja sanoivatkin sen johtuvan siitä kuinka raskas ja hankala taakka heille olen, mutta tiesin ja tiedostin sen enkä ole heille vihainen. Ymmärrän heidän päätöksensä ja uskonkin heillä nykyään menevän hyvin ilman raskasta taakkaa, minua. Itse olen muutamalle todennut että me kyllä alamme kasvaa erilleen että ehkä emme enää yritä väkisin jutella, jos asiaa on niin saa sanoa yms mutta ei heidän kanssa juttua ole tullut mutta en varsinaisesti katkaissut välejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entinen tuttuni paljastui naispuoliseksi pedofiiliksi. Ei ollut asiaa sen jälkeen.
Ja sinä tietysti uskoit huhupuheita vai olitko kenties niiden alullepanija. Mun naisystävä paljastui prostituoiduksi ja se oli sitten siinä.
Kyllähän tuo ihan itse kertoi. Lapset siltä otettiin siinä rytäkässä huostaan, onneksi. Hyvin sairas psyykkisesti oli tämä nainen.
En jaksanut enää pettyä narkkarin loputtomiin lupauksiin.
Lapsuudenystävä teki viimeisen oharin (monista tekemistään) kun oltiin kaksikymppisiä. Hän oli saanut lapsen jo 18-vuotiaana ja olin tän lapsen kummi. He asuivat pikkupaikkakunnalla toisella puolen Suomea, tämä ystäväni oli muuttanut siis sinne miehen perässä.
Sovittiin, että tulen käymään. Olin vasta opinnot aloittanut ja rahat olivat tosi vähissä, ostin heille (varsinkin 2 v lapselle) lahjoja ja viemistä kahvipöytään jne. Kyläilystä sovittiin muutamaa päivää ennen puhelimessa.
Liftasin sinne, koska mulla ei enää ollut konkreettisesti varaa bussiin tai junaan. Paikkakunta oli pari kilometriä valtatieltä sivussa, joten sen verran oli käveltävää. Ehdin kuitenkin sovittuun aikaan paikalle.
Ketään ei ollut kotona. Odottelin puoli tuntia ja kävin pissalla läheisen metsikön suojissa. Tunnin, ja söin muutaman pikkuleivän tuomisistani. Istuin rivariasunnon rappusilla. Kolmen tunnin päästä jätin tuomiseni siihen ja kävelin takaisin valtatien varteen liftatakseni kotiin uudelle opiskelupaikkakunnalleni. Oli epäuskoinen olo.
He olivat vain lähteneet spontaanisti johonkin samalla paikkakunnalla, eivät olleet missään kaukana, eikä ollut mikään hätätilanne. Lapsuudenystäväni naureskeli asialle hämmentyneenä puhelimessa seuraavana päivänä, mutta ei tullut pyytäneeksi anteeksi.
En sanonut asiasta mitään, mutta lopetin yhteydenpidon siihen. Tuumin, että lapsella on läheisempikin kummi, sylikummina toiminut täti.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudenystävä teki viimeisen oharin (monista tekemistään) kun oltiin kaksikymppisiä. Hän oli saanut lapsen jo 18-vuotiaana ja olin tän lapsen kummi. He asuivat pikkupaikkakunnalla toisella puolen Suomea, tämä ystäväni oli muuttanut siis sinne miehen perässä.
Sovittiin, että tulen käymään. Olin vasta opinnot aloittanut ja rahat olivat tosi vähissä, ostin heille (varsinkin 2 v lapselle) lahjoja ja viemistä kahvipöytään jne. Kyläilystä sovittiin muutamaa päivää ennen puhelimessa.
Liftasin sinne, koska mulla ei enää ollut konkreettisesti varaa bussiin tai junaan. Paikkakunta oli pari kilometriä valtatieltä sivussa, joten sen verran oli käveltävää. Ehdin kuitenkin sovittuun aikaan paikalle.
Ketään ei ollut kotona. Odottelin puoli tuntia ja kävin pissalla läheisen metsikön suojissa. Tunnin, ja söin muutaman pikkuleivän tuomisistani. Istuin rivariasunnon rappusilla. Kolmen tunnin päästä jätin tuomiseni siihen ja kävelin takaisin valtatien varteen liftatakseni kotiin uudelle opiskelupaikkakunnalleni. Oli epäuskoinen olo.He olivat vain lähteneet spontaanisti johonkin samalla paikkakunnalla, eivät olleet missään kaukana, eikä ollut mikään hätätilanne. Lapsuudenystäväni naureskeli asialle hämmentyneenä puhelimessa seuraavana päivänä, mutta ei tullut pyytäneeksi anteeksi.
En sanonut asiasta mitään, mutta lopetin yhteydenpidon siihen. Tuumin, että lapsella on läheisempikin kummi, sylikummina toiminut täti.
Ei käynyt mielessä varmistaa vähän ennen lähtöä sopiiko tulla.
Ghostasin. Koin ahaa-hetken vuosikausia myöhemmin, kun tein ”love language” -testin. Minulle tärkeintä on laatuaika ja sitten vahvistavat sanat. Kun molemmat lopahtivat muuttaessani toiselle paikkakunnalle, se loi minussa kaunaa. Mutta ehkä heillä oli joku toinen rakkauden kieli, joten eivät kokeneet yhteydenpidon vähenemistä niin pahana.
Vierailija kirjoitti:
Hurja nähdä naisihmisten kaksinaamaisuus, miten melkein kenties joku jopa tunnistaen hoksaa muka ystävänsä täällä pistäen puukkoa selkään. Ja sitten ollaan mairean teennäisiä edessäpäin.
Toivon totisesti että nämä ihmiset kykenesivät sanomaaan adjö näille feikkifrendeilleen!
Miehillä on helpompaa. Kerran turpaan ja se on siinä. Näsäviisastelut sikseen.
Miesvaltaisilla aloilla vuosikymmeniä työskenneltyäni olen huomannut että siellä selkään osuva puukko varsin kiivaasti viuhuu, samoin juorut leviävät tehokkaasti, välillä täysin ilman totuus kosketusta.
Eli ainakin oman kokemukseni mukaan, tuo kerran turpaan ja se siitä, on pelkkä myytti.
Ehkäpä avautuminesi kuormitit häntä liikaa. Kykenetkö itsereflektioon.