Minä olen VeYs

Vapaaehtoisesti ystävätön. Huh, hel..tin rankkaa yrittää olla muuta. Olen kaikinpuolin nauttinut korona-ajan eristyksellisyydestä, kun voi ihan rauhassa sanoa, ettei tapaa ketää, että on pitänyt tämän linjan kaikkien kanssa. En nimittäin ymmärrä, mikä minussa vetää puoleensa raskaita ihmisiä, jotka tarvitsevat minusta aivan liikaa joko henkisesti tai fyysisesti. Tutustun helposti uusiin ihmisiin, enkä ikinä sillä, että hyötyisin heistä jotenkin. En valitse statuksen, varallisuuden, ammatin tai minkään mukaan, vaan ihan seuran kannalta ja jutun kulkemisen. Jostain syystä monesta (ei toki kaikista) alkaa jossain vaiheessa paljastumaan puolia, jotka käyvät raskaiksi. Toisen kanssa pitäisi viettää aikaa enemmän kuin oman perheen kanssa, kun taas toista täytyy jotenkin tukea taloudellisesti, joko lainaamalla rahaa tai ostaa heiltä palveluita, jos ovat sellaisessa ammatissa. Toisaalta taas jos minun ammatistani on hyötyä, pitäisi olla valmis sitä kautta. Enkä nyt todellakaan tarkoita mitään normaaleja keskusteluita kavereiden ja ystävien kesken, jossa käydään läpi asioita ja annetaan neuvoja tai vinkkejä, vaan että pitäisi olla valmis asiaan kuin asiaan, koska ollaan "ystäviä". Tänään viimeksi, minun olisi pitänyt ryhtyä tilaamaan lisäravinteita, joita en voi käyttää, ihan vaan tukeakseni toisen rahaliikennettä. Kun sanoin, että nämä ei sovi minulle, alkoi vääntö siitä, etteikö mikään. No, jumanauta, ei mikään, on ei mikään. Sitten olisi hänen hyödykseen käydä kaikki tuotteet vielä läpi, että mikä ei sovi ja miksi, että hän voi myynnissään käyttää tätä hyväksi. Hohhoijaa, mietin vaan mistä näitä piisaa?