Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Olen lakannut vain pitämästä yhteyttä sellaisten ihmisten kanssa jotka itse ottavat yhteyttä vain,kun tarvitsevat joko palvelusta tai kuuntelijaa. Aiemmin matkasin jopa toiselle puolelle Suomea,kun pyysivät ja todella luulin ystävyyden olevan vastavuoroista. Vuosien varrella tajusin tulevani vain hyväksikäytetyksi ja opettelin asettamaan rajat ja sanomaan ei. Kysyin kerran yhdeltä tällaiselta ystävältä miksi hän ei ikinä tule käymään minun luonani vaan minun on aina oltava se joka on valmis matkustamaan. Hän vastasi ettei hänelle ole mitään minun luonani. Olin hyvin hämmästynyt ja sanoin, että minä olen siellä ja, että sinun ja ystävyyden takia minä luoksesi matkustan. Ilmeisesti en merkinnyt hänelle muuta kuin henkilöä jolle vuodattaa draamansa. Tämän kuultuaan silmäni alkoivat avautua ja tunsin itseni todella tyhmäksi ja lopetin vähitellen yhteydenpidon kokonaan. Nykyisin osaan jo hyvin asettaa rajani, ja olen tarkka ihmisistä, joita päästän lähelleni.

Olen tarkka kenet päästän lähelleni. Kerran jouduin katkaisemaan välit, kun ystävä kävi liian vaativaksi, eikä kunnioittanut rajojani. Jäi kirjallisesti kinumaan kunnes annoin periksi. Tätä kun on tarpeeksi monta kertaa tapahtunut, meni itselle hermot. Ei ymmärrä mitä en halua, ei sovi ym. tarkoittaa.

Se on nyt sitten moro ja näkemiin.

Oikein hyvä ystävä katkaisi yhteydenpidon jo toiseen kertaan, ensimmäisen kerran siksi että minulla oli vaikea elämäntilanne ja ei jaksanut kuunnella tilityksiäni. Myöhemmin pyysi kyllä anteeksi tätä. Nyt toisen kerran meillä oli outo puhelinkeskustelu jonka päätteeksi hän perui suunnitellun tapaamisen. Sitten kun myöhemmin yritimme selvittää asiaa tuli sellainen olo ettei hän ollut valmis puhumaan asioita suoraan tai rehellisesti -ilmoitti vaan että ikävä että ystävyys näin päättyi.

Tuntui tosi pahalta, mutta nyt on kulunut jo vuosi ja olen päässyt asiasta yli. Hyvä vain että en tuhlaa enää aikaani häneen. En halua lähipiirini hankalia ihmisiä, jotka eivät pysty olemaan rehellisiä.

Todella pitkään kestänyt ystävyys. Ystävä aktiivisempi pitämään yhteyttä. Autoin ja tuin silloin kun soitti ja pystyin.

Sitten kerran vaan loppui jaksaminen. Ystävä otti koiria kun halusi niitä mm lenkkikaveriksi. Sitten kertoi että päästää koirat joka päivä rivitalosta aitaamattomalle takapihalle tunniksi. Vaeltelevat sitten takanaolevassa metsikössä ym. Asuu siis isossa kaupungissa asuntoalueella. Minusta tämä on todella vastuutonta ja väärin sekä koiria että naapureita kohtaan. Ystävä siis jäi itse sisälle ja koirat menivät näkymättömiin ja joskus vaan huuteli koiria kotiin.

Lisäksi olimme eri mieltä koirien taluttamisesta. Minusta koirat pitää pitää pyörätiellä niin etteivät pääse säntäämään pyöräilijöiden eteen. Ystävän mielestä taas pyöräilijöiden tulee ajaa niin hiljaa että voivat tarvittaessa pysähtyä ennenkuin osuvat koiraan tai talutusnaruun. Talutti siis pitkässä 4m narussa kahta koiraa pyörätiellä.

Samalla tuli muitakin vastaavia asioita esiin. Ensimmäisen kerran näin ystävästäni todella rankan itsekkyys puolen. Sen jälkeen en ole osannut enää nähdä ystävääni samoin kuin ennen. Olen vastaillut tämänkin jälkeen ystävälle mutta en ole aktiivisesti enää ottanut yhteyttä. Olen siis antanut ystävyyden kuihtua. Ei minulla ole mitään ystävääni vastaan mutta tajusin vain entistä selvemmin kuinka erilaisia olemmekaan.

Tapasimme ekan kerran päiväkodissa kun olimme viisivuotiaita, sitten koko peruskoulu ja lukio samalla luokalla. Pääsimme ripillekin yhtäaikaa ja oltiin kuin paita ja peppu läpi lapsuus- ja nuoruusajan ja vielä pitkälle aikuisenakin. Sitten ystävä hurahti vaihtoehtohoitoihin, henkiolentoystäviin, kristalleihin, tarotkortteihin ja muuhun huuhaahan. Aivan sama minulle mihin kukakin uskoo, mutta kun hän ei mistään muusta osannut enää puhua. Viimeisenä yhteydenottona sain häneltä sähköpostin, jossa hän kertoi että ei voi tavata minua enää jos suostun ottamaan koronarokotuksen. Säästyinpä itse vaivalta lopettaa tämä ystävyyssuhde.

Olen tuupannut etäälle ne henkilöt, joiden seurassa olen epämukavuusalueellani. En katko välejä, en koskaan polta siltoja takanani, mutta vähennän yhteydenpitoa. Olen olemassa, jos joku kaipaa kuuntelijaa, mutta en aktiivisesti pidä yhteyttä.

Elämässäni on kaksi henkilöä, joiden kanssa jaan arjen sattumukset. Piisaa vallan mainiosti.

mun kaveri hävisi tyypillisesti baarin vessa reissulla, sen jälkeen siitä ei enää kuulunut. Oltiin alkuun kirjekavereita ja hän kirjoitti aina et parasta et sulla vaan kaikki hyvin. jne. (vit*uili) 

Silloin oli vaikea tilanne itsellä, jota en tähän avaa. Hän oli vasta saanut lapsen ja ilmeisesti odotti että jaksan "vauvahössötystä " koko ajan. No en jaksanut.   ystävyys kaatui siihen. katoamalla. 

Up!

Katkaisin välit naiseen, jota olin tapaillut 5 vuotta, sen jälkeen, kun hän ilmoitti odottavansa lasta toiselle miehelle. En ole katunut.

Voi useasti. Mä vaan lähen. Ei tarvi selitellä mitään kenellekään.

Olin kavereita yhden miehen kanssa ja melkein vuoden tapaamisen jälkeen sanoi pitävänsä minusta. Annoin pakit koska olen parisuhteessa enkä voisi ikinä pettää puolisoani. Asia oli hänelle ok ja sanojensa mukaan tunteet vain kuihtuvat ajan myöten pois. 3-4 vuotta kuluu ja ollessamme kaveriporukalla baarissa tämä mies alkaa lähentelemään ja kysyessäni mitä ihmeen peliä tämä on, tunnustaa että ei ole kyennyt unohtamaan minua ja on vain odottanut että eroaisin. Tämän jälkeen lakkasin pitämättä yhteyttä koska tunsin itseni huijatuksi ja halusin miehen viimeinkin jatkavan elämäänsä ja löytävän jonkun toisen.

Jos olette jonkun kanssa kavereita vain päästäksenne suhteeseen tai housuihin, älkää. Tai luovuttakaa viimeistään pakkien jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli yläasteen ja lukion aikana "ystävä", johon itse asiassa tutustuin niin, että toisen ystäväni opettajaäiti kannusti meitä kahta kaverusta osoittamaan tälle ystävällisyyttä. Tämä tyttö kun oli aina koulussa yksin, häntä oli kuulemma kiusattu siskonsa mt-ongelmienkin takia omassa alakoulussaan ja tuon pitkäaikaisemman ystäväni opettajaäiti tiesi asioista. Emme toki hänelle tätä lähestymissyytä kertoneet.

Ei siinä sitten mitään. Kiltteinä tyttöinä vietettiin aikaa tämän uuden kanssa, hän osoittautuikin taiteellisesti lahjakkaaksi, oli aika hyvä koulussakin ym. Ihmetytti kyllä, kun hänellä oli hyvin jyrkkiä uskonnollisia näkemyksiä ja lukion jälkeen ei olisi halunnut hankkia itselleen oikein ammattiakaan. Meistä kahdesta "alkuperäisestä" kaverista minä olin häneen edelleen yhteyksissä, vaikka asuinkin jo opiskelupaikkakunnalla, tarjosin asuntoani käyttöön festareille ym.

Jotenkin hän sitten vain hävisi tutkasta eikä vastannut mitään yhteydenottoihini. Tunsin siitä monta vuotta huonoa omaatuntoa, kun ajattelin ehkä opintoihin kannustamiseni olleen hänestä sittenkin painostamista tms. Halusin vain auttaa. Joskus juteltiinkin hänestä sen ensiksi tuntemani ystäväni kanssa, jonka kanssa yhteys on säilynyt.

Muutama vuosi sitten pääsin kuitenkin vihdoin eroon huonosta omastatunnostani. Löysin ihan sattumalta tämän "hävinneen ystävän" julkisen Youtube-kanavan, jossa kaikkien muiden outojen videoidensa seassa hän jo keski-ikäisenä naisena vuodatti sitä, miten oli ollut koulussa epäsuosittu ja joutunut mm. tahtomattaan meidän kahden seuraan, vaikka mekään emme olleet kovin suosittuja. Ei ollut saanut merkkifarkkuja, päässyt baarireissuille ym. juttuja, joita en itse vaihtoehtoihmisenä olisi kaivannutkaan. Videossa hän kuvaili vielä ulkonäköänikin ikävästi.

Toisaalta raivostutti, mutta oli tämä jonkinlainen synninpäästökin. Turhaan kärsin huonosta omastatunnosta. Kerran myöhemmin olen hänet nähnyt livenä eräässä kaupassa, jossa hän oli työkokeilussa. Juttelin neutraalisti, mutta mitään jatkoyhteyksiä en ota.

Niin eli itse olit "kaveri" säälistä ja pakosta, ja kun selvisi että kaveri ajattelikin teistä ihan samalla tavalla, niin se onkin sitten loukkaavaa vai? Onpa tekopyhää. Ehkä se ärsytys kannattaa kohdistaa vanhempiin jotka yritti pakottaa teidät tekemisiin kanssanne. Säälistä ei kukaan halua olla kenenkään kaveri, ja nyt osuikin omaan nilkkaan tuo.

Muutenkin ei kukaan tarvitse kenenkään "apua" ja tukea, ihan täysvaltainen ihminen tuokin "kaveri" oli. Sinä vain ajattelet että no pyydetäämpä tuota säälistä mukaan reissuihin. Nyt kirpaisikin kun hän ei ollutkaan kovin halukas olemaan teidän kanssa. Olisit varmaan tajunnut sen jo aikaisemmin, jos olisit pohtinut noita merkkejä, eli että ei vastaa viesteihin tai tule mukaan kun pyydät jonnekin. Et edes aidosta halustasi pyytänyt, vaan velvollisuudentunteesta, koska joku tuttu äiti oli pyytänyt että kaveeraisitte. Muistakaa että ihmisen ystävä kannattaa olla vain jos aidosti haluaa. Se jota pidät ressukkana tai säälittävänä, on sitä vain sinun mielestäsi.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä aikuiset ihmiset jotka ghostaa kavereita on aika naurettavia. Kyllä pitäisi kyetä reilusti kertomaan mistä on kyse mutta asiallisesti. Sellainen "olet ihan mulkku" huutelu ei ole kovin rakentavaa.

Kenenkään kanssa ei tietenkään tule väkisin olla

Tämä. AIKUINEN osaa perustella jättämisen , voi kirjoittaakin. Itse olen ajatellut että jäin plussan puolelle kun pääsin mokomista lapsen tavoin käyttäytyjistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä aikuiset ihmiset jotka ghostaa kavereita on aika naurettavia. Kyllä pitäisi kyetä reilusti kertomaan mistä on kyse mutta asiallisesti. Sellainen "olet ihan mulkku" huutelu ei ole kovin rakentavaa.

Kenenkään kanssa ei tietenkään tule väkisin olla

Tämä. AIKUINEN osaa perustella jättämisen , voi kirjoittaakin. Itse olen ajatellut että jäin plussan puolelle kun pääsin mokomista lapsen tavoin käyttäytyjistä.

Itse ghostasin tyypin, jolle en USKALTANUT alkaa selittämään, että miksi en enää halua olla missään tekemisissä. Olin narsistin hovissa ja erittäin manipuloitu. Kun silmäni aukesivat, meinasin ihan oikeasti oksentaa kun tajusin miten minua on pyöritetty, niin en pystynyt enää olemaan missään tekemisissä. Luulin, että olimme parhaita ystäviä, mutta kävi miten kävi. Opinpahan ison oppiläksyn, naivi tyhmä minä :D

Ihana ja lempeä ystäväni muuttui täysin eri ihmiseksi kun alkoi seurustelemaan, rupesi polttamaan, ryyppäämään,haastoi lähes aina riitaa jostakin pikku asiasta, ivasi ja matki puhettani yms. Harmitti kun hän oli paras ystäväni koko ammattikoulun ajan ja nyt ei olla 4 vuoteen oltu enää väleissä, ikävä jäi,mutta enää ei ole mahdollista korjata välejä.

Kaverimiehiin!

Toinen oli kiinnostunut oikeasti enemmän kuin kaverina, vaikka ei sitä myöntänyt. Suuttui, kun kerroin uudesta miehestäni. Olin tehnyt selväksi, että hänen kanssaan ei tule kaveruutta enempää. Halusi silti olla "edes kaveri", mutta oikeasti kokoajan oli taka-ajatukset mukana. Yritti vielä pitää pitkään yhteyttä, estin hetkeksi kokonaan niin loppui aikanaan.

Toinen kaverimies esitti, että on kiinnostunut enemmästä kuin kaveruudesta, että saisi muutaman kerran seksiä ja sitten ghostasi. Tosi juttu. Katkaisin välit, koitti vielä "ystävyyden" varjolla olla tekemisissä. Nyt ei ole vuosikausiin kuulunut mitään.

Lopetin aikanaan yhteydenpidon ystävääni, kenelle huomasin olevani varakaveri ja itsestäänselvyys. Hänellä ei ollut koskaan aikaa nähdä tai matkata luokseni. Kiinnitin huomiota siihen, että muita ystäviään matkasi tapaamaan ulkomaille asti ja sai sovittua ja suunniteltua muiden kanssa ties mitä, minun kanssa ei mitään.

Vielä muutama myöhästelijä ja feidaaja saanut jäädä. Ei ollut kyse muutamien minuuttien myöhästelyistä vaan tunneista, aina meni suunnitelmat pilalle niin ei vaan jaksanut.

Minuun on katkaistu välit ihan vain ghostaamalla. Olin tyypin kanssa oman luuloni mukaan ihan hyvin juttuun tuleva melkein kymmenen vuoden ajan, juteltiin maratonpuheluita jne. Sitten hän lakkasi pitämästä yhteyttä ja lakkasi vastailematta yhteydenottoihin. Silloin kun vastasi enää puheluihin, sen on täytynyt olla niin että paikalla on ollut joitain muita ettei ole kehdannut antaa soida (luulen niin), ja ei koskaan selittänyt että joku olisi ollut pielessä. Joten tosi epäaikuismaista häneltä, oli kuitenkin päälle kolmekymppinen tuolloin.

Lapsuudenaikainen ystävä (tosi tärkeä minulle 😔) lupasi tukea surun hetkellä, mutta kun pyysin tapaamaan niin hän ei koskaan vastannut. Eikä hänestä ole kuulunut sen koommin, kahteen ja puoleen vuoteen. En itse ottanut yhteyttä, kun tein tietoisen päätöksen että toiste en enää roiku kenessäkään ja jos hän ei minua kaipaa, se kertoo ihan tarpeeksi.

Onnistun aina pilaamaan ihmissuhteet, nyt aiheutin valtavan riidan yhden kanssa ja en edes tiedä mitä tein väärin. Joten se on siinä, minä en enää halua kokea pettymyksiä, joita itse aiheutan vaikka en ymmärrä tekeväni niin. Suljen siis kaiken pois tästä lähin. 😭

Opin asettamaan rajat kirjoitti:

Olen lakannut vain pitämästä yhteyttä sellaisten ihmisten kanssa jotka itse ottavat yhteyttä vain,kun tarvitsevat joko palvelusta tai kuuntelijaa. Aiemmin matkasin jopa toiselle puolelle Suomea,kun pyysivät ja todella luulin ystävyyden olevan vastavuoroista. Vuosien varrella tajusin tulevani vain hyväksikäytetyksi ja opettelin asettamaan rajat ja sanomaan ei. Kysyin kerran yhdeltä tällaiselta ystävältä miksi hän ei ikinä tule käymään minun luonani vaan minun on aina oltava se joka on valmis matkustamaan. Hän vastasi ettei hänelle ole mitään minun luonani. Olin hyvin hämmästynyt ja sanoin, että minä olen siellä ja, että sinun ja ystävyyden takia minä luoksesi matkustan. Ilmeisesti en merkinnyt hänelle muuta kuin henkilöä jolle vuodattaa draamansa. Tämän kuultuaan silmäni alkoivat avautua ja tunsin itseni todella tyhmäksi ja lopetin vähitellen yhteydenpidon kokonaan. Nykyisin osaan jo hyvin asettaa rajani, ja olen tarkka ihmisistä, joita päästän lähelleni.

Itse olen kärsinyt yksinäisyydestä aina, ja muutettuani uudelle paikkakunnalle, minun oli sosiaalivammaisena vaikea tutustua kehenkään. Erehdyin sitten luulemaan yhtä naista, johon olin tutustunut hänen ammattinsa vuoksi (liittyi koiriin ja koirani oli ollut hänellä asiakkaina), vilpittömäksi kun hän oli yhteydessä vähän työasioiden ulkopuolella. Autoin sitten häntä erossa, hoidimme toistemme koiria lomareissujen ajan ja hän lupaili minulle korvauksena pitkän hoidon vuoksi asioita. Sitten perui kun ei vain huvittanutkaan ja kaiken tuen mitä olin hänelle antanut, ne eivät olleetkaan vastavuoroisia. En ole mikään nipo joka laskee kaiken millilleen tasan, mutta hän hyväksikäytti minua ja minä olin kai niin epätoivoinen kuvitellessani että tästä voisi tulla ystävyys mutta hän olikin vain itsekäs joka käytti minua.

Pitäisi ryhtyä kyyniseksi ja todeta että ei maksa vaivaa tutustua kehenkään, niin säästyisi murtuneelta sydämeltä.