Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

Vierailija kirjoitti:

Suhtaudun aika kevyesti ihmissuhteiden päättymiseen, olen huomannut että on aika harvinaista että jollain on elämässäni pitkäaikainen rooli. Koen muuttuvani ihmisenä jatkuvasti, ja vieraannun vanhoista ystävistä.

Ihmisten määrä elämässä tuntuu kumminkin olevan vakio, ystävät korvaantuvat aina toisilla. Mielestäni kuuluukin olla niin että ihmissuhde on merkityksellinen aikansa ja jos tuo merkitys häviää niin ihmissuhteen saa päättää. En ymmärrä ystävyyksiä jotka perustuvat vain siihen että ollaan tunnettu kauan tai koetaan velvollisuudeksi olla ystävä vaikka ei saisi ystävyydestä mitään.

Ystävyyssuhteeni ovat juuri samanlaisia kuin sinulla. Koen että elämä on matka, jonka jaan usean ihmisen kanssa. Kuljen pätkän matkaa jonkun kanssa, kunnes tulee risteys ja tiemme eroavat. Jotkut ovat olleet matkaseurana jo useampia kymmeniä vuosia, jotkut vain vuoden, silti kaikki ovat omalla tavallaan merkityksellisiä ja tärkeitä kohtaamisia.

Paranoidisten ajatuskulkujen vuoksi on tullut katkottua välejä epäilyttäviin ja pelottavaksi käyneisiin ihmisiin. Ei ole ollut läheisyyden asteellakaan väliä: vainoharhat tekivät tepposensa ja pitkä uskollisuus ei enää merkinnyt mitään, sillä näin vihollisen silmissäni jolta piti suojautua.

Juuri irtisanoin ystävyyden ihmiseen, johon luotin ja jouduin selvittämään hänen aiheuttamiaan sotkujaan joutumalla itse pahaan kuseen. En kyllä enää ikinä auta ketään ellei apu ole selkeää ja laillista. Kaiken maailman rahankerääjät kierrän kaukaa.

Minä olen pohtimassa, katkaisenko välit ystävääni, joka sulkee minut elämästään joka vuosi joulun ajaksi. Ensiksi se alkoi siten, ettei hän enää lähettänyt joulukorttia. No ei se minua haitannut, koska moni ei enää kortteja lähettele. Mutta nyt oli jo kolmas vuosi, kun hän katkaisee kaiken yhteydenpidon joulukuun alussa. Antaa sitten kuulua itsestään taas tammikuussa.

Tänä vuonna tai siis vuoden 2020 joulun alla tavoittelin ystävääni puhelimella ja tekstiviestillä ja sähköpostillakin. Ei mitään vastausta kuin vasta välipäivinä tekstiviesti, että kaikki on kunnossa.

Olemme hyviä ystäviä ja pidämme säännöllisesti yhteyttä. En ole ollut tuppautumassa hänen joulunviettoonsa enkä kärttämässä lahjaa enkä mielestäni ole tehnyt mitään muutakaan sellaista, mitä joku voisi pitää rasittavana. Koronavuonna olemme muutenkin yhteisestä sopimuksesta harventaneet tapaamisia. Ystävälläni ei myöskään ole mitään sairautta eikä masennusta. Jostain syystä hän ei halua olla tekemisissä kanssani vuoden viimeisen kuukauden aikana, ei edes toivottaa hyvää joulua.

Onhan tämä varmasti naurettava syy lopettaa ystävyys, mutta tämä yhteydenpidon katkaiseminen joulukuussa joulun ja vuodenvaihteen ajaksi on nyt toistunut kolme kertaa ja se tuntuu oudolta ja loukkaavaltakin. Tauon aloituskin on aikaistunut vuosi vuodelta. Olen kyllä miettinyt sitä, että kysyisin suoraan, mistä tällainen käytös johtuu, mutta toisaalta ajattelen, että ystävyyteen pitäisi kuulua automaattisesti vastavuoroisuus ja hyvät tavat. Jos ihminen ei tosiaan halua toivottaa ystävälleen hyvää joulua eikä muutenkaan tietää hänestä mitään vuoden lopulla ja uuden alkaessa, niin ehkä sellainen ihminen joutaa olla omissa oloissaan myös loput 11 kuukautta.

”Teekkarin paras kaveri on teekkari”

Muikki yrittänyt päästä ystäväksi takaisin sen jälkeen, mutten taivu.

Muutin maaseudulta opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja abivuoden kesänä vaihdoin numeroita yhden tutun tytön kanssa, joka oli lukiostani minun lisäkseni ainoa, joka suuntasi opiskelmaan Helsingin yliopistoon. Sitä kautta tutustuimme ja alettiin olla tekemisissä. Alkuun kaikki sujui hyvin ja oli mukavampi muuttaa Helsinkiin kun ainakin yksi tuttu oli jo kaupungissa. Pikku hiljaa ystävyytemme alkoi menemään oudoksi. Ystävä olisi halunnut soitella joka ilta pitkiä, vähintään tunnin puheluita. Minulla taas oli kaikkea muuta, kämpän sisustusta, fuksitoimintaa, jne. ja tuntui ettei oikein aika eikä jaksaminen riitä. Kiltisti kuitenkin aina vastasin puheluihin, välillä jollain tekosyyllä lopettaen. 

Jossain vaiheessa tuo ystävä alkoi kutsua, sitten painostaa minua siihen, että tulisin lähiön solukämpästäni viikonlopuksi yökylään hänen kantakaupungin yksiöönsä. Hänellä oli toiveena, että käytäisiin baarissa, katsottaisiin DVD:itä, kokkailtaisiin ruokaa jne. yhdessä touhuilua. Sanoin samat vastaukset: minun on vaikea nukkua vieraassa paikassa ja viikonloppuna on muitakin asioita joita pitää hoitaa. Sanoin, että voidaan nähdä kyllä vaikka joka viikonloppu, mutta koko päivän tapaamiseen minulla ei ole mahdollisuutta, yökyläilystä puhumattakaan. Kaveri ei uskonut vaan alkoi epäsuorasti vikisemään, syyllistämään ja painostamaan asialla. Minusta tuntui, että olen huono ystävä kun en suostu yökyläilyihin tai siihen, että vietettäisiin vaikka koko lauantai yhdessä. Kaveri soitteli minulle käytännössä päivittäin ja jos ei pariin päivään soittanut, saattoi seuraavan puhelun aloittaa sen tyyppisesti, että oli loukkaantunut tai pahoillaan kun minusta ei ollut kuulunut mitään. 

Fuksivuoden lopulla hän alkoi seurustella ja kuukauteen en kuulunut hänestä mitään joitain yksittäisiä tekstareja lukuun ottamatta. Niissä hän lähinnä viestitti, miten onnellinen ja rakastunut hän on. Silloin tällöin itse soittelin hänelle mutta hänellä ei ollut aikaa eikä kiinnostusta puhua kun oli niin intensiivisesti yhdessä poikakaverinsa kanssa. Sitten yhtenä lauantaiyönä hän soitti minulle ja hölmönä vastasin. Olisi pitänyt teeskennellä, että kännykkä on äänettömällä. Hän itki ja tilitti, että oli juuri tullut ero poikaystävän kanssa. Kuuntelin sitä huutoitkupuhelua aamukuuteen asti ja sitten olikin aika valmistautua luennolle. Pitkin viikkoa hän soitteli minulle maratonpuheluita, joissa piti itkunsekaista yksinpuhelua suhteensa analyysistä. Viikonlopun lähestyessä hän sanoi, että "nyt on sitten sellainen tilanne, että sun ON TULTAVA mun luokse yöksi viikonlopuksi, muuten et oo mun oikea ystävä". Olin että mitäs ihmettä. Ensiksi hän on ghostannut minut kuukaudeksi kun on kiire poikkiksen kanssa, sitten kiltisti kuuntelet monet itkupuhelut ja yritän lohduttaa ja palkinnoksi saan tuollaista!? Siinä kohtaa sanoin, että en tosiaan pysty enkä jaksa jatkaa tätä ystävyyssuhdetta, en voi olla sinun tukihenkilösi. Tuohon aikaan (20 vuotta sitten) kännyköissä ei kai voinut blokata ihmisiä (tai en ollut siitä itse ainakaan tietoinen) joten jouduin vaihtamaan numeroa tämän takia. Tuli nimittäin vihaisia ja syyllistäviä tekstiviestejä viikon verran, sitten lähti numero vaihtoon. 

On vähän huono omatunto, kun välit katkesivat kuin seinään, vaikka toisaalta olin miettinyt jo pari vuotta, miten pääsisin yhdestä kaverista eroon, kun ei meillä ole enää oikein mitään yhteistä ja hänen viestinsä useimmiten vain rasittivat ja ärsyttivät minua. Niin varmaan minunkin viestini häntä. En tiedä, miksi kuitenkin tuli viestiteltyä lähes päivittäin, eikä kumpikaan osannut lopettaa ajoissa. Kokeilin syksyllä, etten laittanut hänelle mitään viestiä pariin viikkoon, mutta häneltä kuitenkin tuli viestejä mulle joka päivä. En muista, milloin tavattiin viimeksi, koska hän halusi sopia tapaamiset aina monta kuukautta etukäteen ja sitten viime tingassa perui ne. Tavattiin aina yhdessä parin muun kaverin kanssa. Kokeilin joskus sanoa, että voisivat tavata ilman minua, mutta se ei kuulemma tullut kysymykseenkään. 

Yritin kuumeisesti miettiä, miten voisin lopettaa yhteydenpidon nätisti ja antaa ystävyyden hiipua itsekseen pois, mutta eipä enää tarvitse. Nyt hänestä ei ole kuulunut pariin kuukauteen, koska suuttui mulle mm. siitä, kun  työttömäksi jäätyäni en halunnut hakea niihin työpaikkoihin, joiden työpaikkailmoituksia hän mulle etsi ja lähetti. 

Vierailija kirjoitti:

Katkaisin välit ystävään joka monen vuoden ajan otti yhteyttä vain silloin kun hänellä oli parisuhteessa vaikeaa. Jaksoin muutaman vuoden tsempata, mutta sitten tajusin että en saa tästä suhteesta mitään vaan ystäväni käyttää minua vain psykologina. Yritin itse pitää yhteyttä kyselemällä kuulumisia välillä, mutta hän tuppasi vastaamaan niihin vain silloin kun oli kriisi kihlattunsa kanssa. En vastannut enää viimeisempään hänen avautumiseensa ja sen jälkeen hänestä ei ole kuulunut. Itse vastavuoroisesti jätti minut "pulaan" ainakun minulla oli vaikeaa - käski hakemaan apua ammattilaiselta tai ei vain vastannut jos itse avauduin hälle jostain. Eli ei minkäälaista vastavuoroisuutta. Käyttäytyi samalla tavalla ennen tätä vakavempaa suhdettaan. Aina kun hän aloitti seurustelun jonkun kanssa hän heitti minut elämästään pois, joten tuskin kyse on edes tästä nykyisestä kumppanista, että yrittäisi jotenkin rajoittaa häntä. Sinne meni n. 10v ystävyys.

mulla kans sama kokemus. Uusi kumppani ja ei enää seura kiinnostanut muuten kuin terapeuttina. Ikinä ei kysynyt miten mulla menee yllättäen nähtiin sitten vain kun oli riitaa puolison kanssa tai viestiä tuli silloin kuin meni suhteessa huonosti. Ei kiitos enää.

Yleensä "haihtumalla, " mutta olen pitkävihainen. Pallo jää toiselle.  Pistän sen toisen nöyrtymään ja anelemaan.  Jos ei, niin yhteys loppuu. Minulla on hengenvaarallisen lauhkea luonne.  Minusta ei ole puolustautumaan. Usein se toinen poistuu. Minun kanssani ei voi väitellä, sillä vastapuoli suuttuu, kun olen oikeassa. (Ei koske tietokilpailutyyppistä väittelyä.)  -Hyvässä tapauksessa olen koiramaisen uskollinen.

Minulla ei ole säänn. tuloja, mikä jarruttaa kaikkea elämässä.

Osan kanssa on ystävyys hiipunut, kun elämä on vaan vienyt eri suuntaan. Yhdestä halusin oikeasti eroon, sillä hän oli aina jotain vailla. Viimeisen vuoden ajalta ainoa ja viestinvaihto koski kuskaamista jonnekin, hänen tavaroiden maksamista ja hakua, velkojen maksua ja rahan lainaamista joka kuukausi johonkin. En jaksa enkä halua olla kenenkään pankkina tai hovikuskina. Kun kerroin tämän hänelle, sain haukut ja uhkailua. Rikkaana minulla on kuulemma velvollisuus auttaa. En ole rikas, ihan normaali keskituloinen, jolla perhe elätettävänä.

Toivon, että hän ei enää ota yhteyttä. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä ystävä lopetti yhteydenpidon ja näkemisen häidensä jälkeen, jossa olin ollut kaasona. Olimme jakaneet paljon yhdessä asioita iloja ja suruja. Kun yritin keskustella ja sanoin, että jäi väkisin olo että kaikki se työ ja apu kelpasi. Niin väitti että kuvittelen. Lakkasi siis vastaamasta viesteihin, tai vastasi päivien viiveellä, olimme jo ennalta sopineet yhden illanvieton jonka järjestin johon tuli tunniksi ja käyttäytyi tökerösti. Lopulta itse lopetin yhteydenpidon, kun totesin ettei kiinnosta. Muutaman kuukauden päästä tästä hän alkoi viestitellä, ihan niinkuin mitään ei olisi ollut. Nykyään emme näe, enkä ota yhteyttä. Silti muutaman kerran vuodessa saan viestejä, jossa ylistää ystävyyttämme ja ikäväänsä. Tämän vesittää vain se, että yleensä kun vastaan jotain neutraalia ja kysyn kuulumisia saattaa vastaus tulla kahden tai kolmen päivän viiveellä. Lähinnä naurattaa tämä teatteri nykyään, joskus loukkasi.

Minä olin tämän kaltaisessa tilanteessa morsian. Tosin yhteydenpito loppui vasta myöhemmin, kun kaaso ei päässyt millään keinolla, kiitoksilla, kiitosdinnereillä, postilla lähetetyillä lahjoilla, tuntien puhelimessa vatvomisella eikä pahoitteluilla yli siitä, että hän oli kokenut päivän niin stressaavaksi. Osin olisin tehnyt asioita jälkiviisaana toisin, osin edelleen samoin; Hänellä oli taustalla pidempiaikaista stressiä, joka varmaan aiheutti ylikuormituksen päivän ja illan aikana. Ei olisi pitänyt pyytää häntä kaason rooliin siinä elämäntilanteessa, jonka myös myönsin virheekseni. Olin (ja olen edelleen) aidosti pahoillani ja erittäin surullinen siitä, että tälle yhdelle tärkeälle ihmisille jäi häistäni paha mieli ja kerroin tämän sekä suullisesti että kirjallisesti. Kävin myös päivää läpi moneen kertaan hänen kanssaan ja mitä olisi voinut tehdä toisin. Kyse ei kuitenkaan hänenkään mielestään ollut mistään tietystä konkreettisesta asiasta; hän koki, ettei häntä ja hänen vointiaan huomioitu juhlan aikana tarpeeksi. Mikään anteeksipyyntö ei -riittänyt, vaan asiaa olisi pitänyt käydä läpi tunneista, viikoista ja kuukausista toiseen. En enää tiennyt mitä minun olisi pitänyt tehdä - kuulemma antaa hänen käydä kokemusta läpi yhä uudelleen (ja raadella hääpäiväni muistoa kerta toisensa jälkeen). Koska kaikki omat tunteeni ja muistoni hääpäivästä alkoivat jäädä tämän yhden mielipahan alle, ilmoitin lopulta että en enää osaa tehdä mitään asian hyväksi ja tahtoisin rakentaa ystävyyttä mieluummin uusien, parempien muistojen varaan kun tämän yhden päivän mielipahan läpikäymiseen. Kun eteenpäin siirtyminen ei kerta kaikkiaan onnistunut, lopahti yhteydenpito lopulta myös minun puoleltani. Ystävyyteen kuuluu myös anteeksianto, ja sen hyväksyminen että joskus asiat koetaan eri tavalla eikä sille voi mitään. Asia on minulle kyllä edelleen kivulias ja asia mietityttää usein. Toisaalta taas ajattelen, että ehkä olimme kasvaneet eri suuntiin jonkin aikaa, mutta en ollut sitä nähnyt tai kokenut ongelmaksi: Hän ehkä oli, ja tämä oli vain kohta jossa asia tuli esiin. Jos tyttäreni menee joskus naimisiin, aion kehottaa häntä harkitsemaan hyvin hyvin tarkkaan kaason valitsemista. En olisi omalla kohdallani ikinä uskonut, että vanha klisee häiden pilaamista ystävyyksistä voisi osua kohdalleni. Niin kuitenkin kävi. Vastuu on myös minulla, mutta koen myös aika surulliseksi että yhtenä iltana koettu mielipaha toisen suurena juhlapäivänä voi aiheuttaa noin suuren rikon, kun anteeksi on sydämestä pyydetty.

Kerroin jossain tilanteessa ystävälle selvästi mitä ainakaan en hyväksyisi ja miksi. Hän teki juuri sen minkä olin kieltänyt mutta yritti vielä pitää yhteyttä. Ei ole tapana muuten katkoa välejä helposti, mutta nyt aion täysin seistä sanojeni takana.

Myös hyvin itsekkäät tai piikittelevät ihmiset ovat saaneet jäädä, yleensäkin kaikki ne joilta ei tunnu löytyvän puhtaita jauhoja. Myös ilkeä kommentti tilanteessa jossa läheiseni oli juuri kuollut etäännytti koko ihmisestä. Jossain toisessa tilanteessa yksittäinen ilkeily tuskin olisi vaikuttanut samalla tavalla. Lisäksi välttelen ihmisiä jotka jatkuvasti kommentoivat tapaani olla, se nyt vain on rasittavaa. On niitäkin jotka eivät vaadi selityksiä.

Ilmoitin eräälle sukumme tulleelle jäsenelle, etten halua soittoja enkä viestejä, koska hän kohteli sukulaisiamme kovin ylimielisesti. Koko ajan sukutapaamisissakin piti monologeja omasta erinomaisuudestaan ja saavutuksistaan. Muita tuntui pitävän alempaan kastiin kuuluvina. En enää halua kuunnella kun hän haukkuu kaikkia ihan täysissä järjissään olevia vanhoja sukulaisiakin kuutioiksi tai höppänöiksi. En ole hänelle mitään velkaa - taitaisi olla toisinpäin.

Ilmoitin eräälle sukumme tulleelle jäsenelle, etten halua soittoja enkä viestejä, koska hän kohteli sukulaisiamme kovin ylimielisesti. Koko ajan sukutapaamisissakin piti monologeja omasta erinomaisuudestaan ja saavutuksistaan. Muita tuntui pitävän alempaan kastiin kuuluvina. En enää halua kuunnella kun hän haukkuu kaikkia ihan täysissä järjissään olevia vanhoja sukulaisiakin kuutioiksi tai höppänöiksi. En ole hänelle mitään velkaa - taitaisi olla toisinpäin.

Haukkuu siis kuuroiksi... ei kuutioiksi

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen lopettanut yhteyden pidon. Tilanteet on olleet sellaisia, että nämä toisetkaan osapuolet eivät ole juurikaan yhteydessä olleet. Jos ovat, niin olen vastannut tosi lyhytsanaisesti.

Otsikossa kysyttiin MIKSI olet katkaissut välit. Et kertonut.

Ystävyys, mitä se on? Mihin tarpeeseen sitä tarvitsee? Elämän jakamiseen? Kumppanuuteen? Seuraan? Lapseni kummi lakkasi pitämästä yhteyttä, kun muutin toiselle paikkakunnalle. Olin tuntenut hänet jo ennen kouluikää ja lapsena olimme päivittäin tekemisissä. Ei ehkä jaksanut pysyä mukana elämässäni? Samassa rytäkässä meni yhteys pariin kaveriin joiden kanssa olin jakanut elämäni alle kouluikäisten lapseni kanssa. Sama elämäntilanne yhdisti: äidiksi tulo nuorena, rahapula, lama-aika ja vaikeat avomiehet. Tutustuin uudella paikkakunnalla naiseen, joka oli narsisti, mutta en tuntenut häntä hyvin. Hän käytti minua jonkin verran hyväksi taloudellisesti ja muutenkin. Olin yksinäinen ja vähän eksyksissä. Kesti muutaman vuoden ennen kuin huomasin asian. Tällä hetkellä olen jättämässä ihmistä pois elämästäni, joka ottaa yhteyttä vain silloin kuin tarvitsee minulta jotain apua. Lisäksi olen hylännyt yhden ihmisen elämästäni, joka halusi omistaa minut. Ei kestänyt sitä, että mulla oli oma elämä. Oli mustasukkainen minusta ja mustamaalasi minulle toisia ihmisiä. Aviomiehenikin oli hänelle liikaa. Tarpeet on monenlaiset ihmisillä. Ystävyyskin voi sokaista, kuten ihastuminen ja rakastuminen..

Yli 15 vuotta kestänyt ystävyys päättyi luottamuspulaan. Ystäväni teki sen pahimman eli yritti sabotoida toista ihmissuhdettani. Ehkä hän oli kateellinen. Hänellä on mennyt elämässään pitkään huonommin. Suren eniten sitä, että sitä henkilöä keneksi häntä luulin ei ole olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on eräs kaveri, joka on alkoh0listi. Hän on vuosien mittaan kännissä hajoitellut toisten ihmisten omaisuutta ("vahingossa" ehkäpä), eikä ole koskaan ottanut asiasta vastuuta, ei ole korvannut mitään yms. Koska tuo tyyppi on kuitenkin joskus ihan ok tyyppi ja hänen alk0holismin takia moni valitettavasti häntä säälii, niin häntä siedetään. Hän kuitenkin tekee alk0holipäissään kaikkea tyhmää ja käyttäytyy todella huonosti, v1...tuilee ja sen sellaista, eikä häntä siitä tuomita. Itselleni kävi tässä taannoin niin, että hän vahingoitti minulle erittäin tärkeää omaisuutta ja vielä v...uili kaupan päälle siitä ja sen sellaista, niin sitten aloin v...lla hänelle takaisin, niin osa kavereista nyt puolustelee hänen tekemisiään ja syyttää minua. Itse olen kuitenkin aina ollut rehellinen tyyppi ja hoitanut asiani kunnialla. Miten voisin tuollaiselle ns. kaverille antaa takaisin ja tehdä sen siten, etteivät ne naiivit kaverit ole sitten minua vastaan? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan!

Pistetääs vielä lisää, että tämä mainitsemani ju0ppo on myös huono raha-asioissaan ja lainaa usein kavereiltaan rahaa. No minäpä olenkin päättänyt, etten enää koskaan hänelle lainaa yhtään mitään! Ja aion olla vastaamatta myös kaikkeen hänen minuun kohdistamaani v1...tuiluun. Porukasta löytyy myös yksi toinen juoppo, joka on tehnyt vaikka mitä, riidellyt ihmisten kanssa kännissä, joutunut putkaan monta kertaa yms., mutta tietääkseni minun välit häneen ovat hyvät(?), koska olen tehnyt hänen kanssaan paljon kaikkea asioita. Tai no mistä sitä tietää. Yksi on sellainen, että oli hyväpalkkaisessa työssä ja oli nainen ja lapsi ja sitten vain "uhriutui" ja otti loparit ja liiton rahoilla olemisen jälkeen meni toiseen työpaikkaan ja sieltäkin loparit, jätti naisen sellaiseen joka tykkää katella hänen ryyppäämistään ja siitähän kehkeytyi hyvä ura sossutuki-alk0holit1ksi. Yksi taas on sellainen joka ei juo ja ihan mukava tyyppi ja raha-asiatkin kunnossa kuten minulla, mutta oma-aloitteisuus kavereihin päin on täysi 0. Kukaan ei tietenkään ole täydellinen, en väitä itsekään olevani.

Mutta tuntuu, että ainakin osa noista on jäänyt siihen teini-tasolle tuon alkoholin ja käytöksensä puolesta ja jotkut syyn tai toisen varjolla "uhriutuvat" eri syistä. Itselleni kun oikeasti käynyt pahaa, että joku toinen tehnyt tehnyt minulle tai sitten muuten vain en ole oikein itse voinut asiaan vaikuttaa, niin minulle vain nauretaan kokemuksistani. Ja vaikka olisi käynyt mitä, niin duunini olen säilyttänyt, vaikka jouduinkin olemaan vuosikausia stressaavassa ja huonohkopalkkaisessa työssä (jossa esihenkilö/-henkilöt olivat karseita ja yksi karsea varsinkin minua kohtaan vuosikaudet) ja irtisanoin vasta sitten itseni kun oli uuden ja paremman, myös parempipalkkaisemman, työsoppari kirjoitettuna. Juon alkoholia, mutten ole alkoholisoitunut. Oma valinta!

Nyt olenkin ollut poissa tietyistä someista ihan vain ettei tarvitsisi lukea sitä...kavereiden...osan ainakin...v1tt...lua. Olen tehnyt omia harrastuksiani ja saanut enemmän kaikkea järkevää muutenkin aikaiseksi. Onko kellään muulla tällaisesta kokemuksia ja kauan tällaista mahtaa jaksaa? On mielestäni kuitenkin hyvä, että pystyy viihtymään suuremmaksi osaksi itsekseenkin, ilman jatkuvaa kommunikointia muihin päin.

Olen, useammankin kerran. Yläasteella hyvän ystäväni kotona oli niin tiukat säännöt, että lakkasin tapaamasta häntä. Hänen piti aina ensimmäiseksi koulusta tultuaan viedä koira lenkille, sen jälkeen lukea pikkusisaruksilleen tai leikkiä niiden kanssa, joka ikinen päivä. Kun olin kerran heillä yötä, meidät tytöt laitettiin illalla yöpuvussa kuorimaan seuraavan päivän keittoa varten perunat ja porkkanat. En tiedä, miten se äiti ei saanut mitään tehtyä päivisin, kun oli vain kotiäiti.

Kun käytiin yläasteelaiset diskossa, disko loppui klo 0.00 ja yleensä isommalla porukalla käveltiin kotia kohti. Tämän ystäväni kotiintuloaika diskosta oli klo 23 (pitää olla kotona). Ihmettelin aina, miksi maksaa sisäänpääsylippu 2 tunnista ja olin myös huolissani, kun hänen piti kävellä yksin kotiin perjantai-iltana. Jos olisi saanut olla siihen asti kuin muutkin, olisi aina ollut kotiin päin porukkaa tulossa.

Minä mietin aina, että ne hänen tiukat sääntönsä ovat väärin, mutta toisaalta kyllästyin siihen, että jos ollaan suunniteltu yhdessä menevämme vaikka luistelemaan tai uimaan, piti häntä aina odottaa ja odottaa, kun heillä oli niin jäykät säännöt (ensin viet kyllä koiran lenkille ja luet sitten satuja pikkusisaruksille, teet läksyt ja sitten voit käydä luistelemassa, jos aikaa jää).

No yksi tällainen kaveri minulla oli teininä. Hän oli todella itsekäs, minkä tajusin vasta jälkeenpäin: oli puhelias ja hauskaa seuraa, mutta loppujen lopuksi puhui lähinnä itsestään ja haukkui muita kavereitaan selän takana - aivan varmasti siis puhui minustakin pahaa toisille. Oli usein myös ivallinen ja ilkeä, ja piti minua aina viimeisenä vaihtoehtona, mm. soitti aina minulle viimeisenä ja perui viime hetkellä suunnitelmiamme, jos joku "parempi" kaveri ehdotti hänelle jotain tekemistä. Erään isomman "draaman" päätteeksi pyysin häneltä, ettei ottaisi minuun enää yhteyttä, ja sitä hän ei sulattanut. Haukkui minua sitten somessa, mustamaalasi minua kavereilleni (jotka eivät edes olleet hänen kavereitaan) ja soitteli minulle uhkailupuheluja tuntemattomista numeroista. Älysi lopulta lopettaa, kun jatkoin hänen ignooraustaan ja vastasin vain "hanki elämä" tms.

Olen katkaissut välit myös pariin muuhun hankalaan ja raskaaseen ystävään, joiden kanssa oleminen imi kaiken energiani, vaikka mielestäni ystävien kanssa ollessa pitäisi olla juuri päin vastoin. Toki kaikilla on raskaita kausia, jolloin hyvien kavereiden pitäisi olla kuuntelijoina ja tukena, mutta ei sitä vuodesta toiseen jaksa. Välien katkaisuuni on vaikuttanut jatkuvan negatiivisuuden lisäksi ilkeily, kateus ja se, ettei kaveri ole osannut iloita toisten puolesta tai edes osoittaa kiinnostusta toisten asioita kohtaan. Olenkin jälkeen päin saanut kuulla olevani "hyvän sään ystävä", mutta ei jaksa kiinnostaa. Minusta kenenkään on turha roikkua ihmissuhteissa, joista tulee jatkuvasti vain paha mieli.