Oletko joskus katkaissut välit ystävään ja miksi? Onko teihin joku ystävä joskus katkaissut välit?

En jaksanut, kun yhteinen tekeminen oli aina ystävieni ehdoilla.

Olin kutsunut kaksi parhainta ystävääni 30 v syntymäpäivilleni luokseni saunomaan ja syömään hyvin. Ei olis tarvinnut ystävieni mitään muuta kuin tuoda itsensä paikalle.

Viikonloppu lähestyi, mutta ystäväni alkoivatkin suunnittelemaan tohinalla hotelliyöpymistä toisaalla, koko viikonlopun kyläilyä, keikalla käymistä, ratsastusretkeä.

En halunnut mitään sellaista, joten peruin kaiken juhlimisen. Silloin muistui mieleeni, miten 18 v synttärini olivat menneet heidän kanssaan. Olisin halunnut tiettyyn baariin lähelle, koska tiesin siellä olevan opiskelukavereitani. Mutta ei, ajeltiin tunti toisaalle, koska ystäväni halusivat mieluummin sinne.

Up

Lähiaikoina olen hylännyt kaksi ns. ystävää. Ensimmäinen kulutti kaikki voimani loputtomalla valittamisella ja toinen oli palvova läheisriippuva. Syyllisyys on ikävin oire, mutta eipä minun hyvinvoinnistani pidä kukaan muu huolta kuin minä itse. Ystävyyden tulee olla vastavuoroista eikä mikään helvetin hoivasuhde nyt ja aina. Itse olen tullut jätetyksi joskus, en enää muista miksi. Ei sitä ole kaikille sopiva eivätkä kaikki ole sopivia mulle.

autoin vanhempaa , yli 70v ystävääni paljonkin, vuosia,  eri tavoilla mitä hän nyt tarvitsikaan. oli hänellä

sukulaisiakin, poikansa perhe ym.   mutta ei niiltä apua pyytänyt, ne kun ovat töissä oli selitys. olin lähes ainut ihminen joka hänen luonaan kävi, vanhat kaverit olivat jo jättäneet.  menin juhannuksena erään ystäväni kanssa hänen luokseen säälistä  ettei ihan yksikseen olisi tarvinnut olla  kotonaan, veimme kukkasia ja juotavaa.  hän keskusteli puolitutun ystäväni kanssa niitä näitä ja jos minä sanoin jotain niin hän katsoi minua jotenkin vihaisesti, ikäänkuin olisin ollut liikaa siellä. kerran   sanoi katsoen halveksivasti, että hyvä kun hänellä on joku palvelija. sen jälkeen en mitään yhteyttä enää pitänyt ja  n. 3kk sen jälkeen kuoli kotonaan , yksinään, oli muutaman viikon ollut kuolleena ennenkuin huoltomies oli asuntoon mennyt. minulla oli vara-avain , kun antoi sen sanoi ettei halua kuolla kuin äitinsä joka oli 5 päivää maannut lattialla. no pisti vähän paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on ollut koko elämäni ajan tapana katkaista välit ja nyt minulla ei ole ainuttakaan suvun ulkopuolista ystävää tai kaveria. 

Mielestäni välien katkaisu on hyvin vapauttavaa. Saan siitä hetkellisen voimaantumisen, vaikka jotenkin tämä verkoston puuttuminen vielä kostautuu. No viimeaikaiset suhteet/ välit ollut lyhytaikaisempia alle vuoden kestäviä mm. työn kautta. Tutustun kuitenkin melko helposti uusiin ihmisiin. Kuitenkin esim. koulun päätyttyä katkaisin välini monia vuosia rinnalla kulkeneisiin henkilöihin, mikä vähän jäänyt jopa mietityttämään.

No varaudu siihen, että edessäsi on tosi yksinäinen aikuisuus ja sitten vanhuus. Sosiaalinen elinpiiri kapenee muutenkin iän myötä ja sinä annat erakoitumisellesi vielä lisävauhtia toimimalla kuten toimit, joten teehän jo etukäteen suunnitelmia sen varalle miten saat aikasi kulumaan vuodesta toiseen ilman juttukavereita ja seuraa. Voi käydä aika pitkäksi jos vaan itsensä kanssa keskustelee.

Suunnitelmani on ollut kutoa taloudellista turvaverkkoa ja on aika selvää, että minusta tulee "miljonääri" ennen vanhuutta. Kaipaisin kuitenkin todellista (sydän)ystävää, mutta olen totuttautunut mahdollisuuteen, että olen aina "yksin". Toistaiseksi kuitenkin passaa, sillä olen hulluuden rajamaille kontrollifriikki ja ärsyynnyn muihin ihmisiin helposti.

Huoh.. No jospa raha tuo sen kaipaamasi lohdun. Ehkä sinut löydetään sitten joskus vanhana upeasta huoneistostasi hämähäkin settien peittämänä muumiona, timanttisormukset haperoituneissa sormissasi, kädessäsi puhelin, jonka luettelossa ei ole muuta numeroa kuin 112 johon olit viimeisillä voimillasi soittanut ja josta vastattiin "Se että tuntee kuolevansa ei ole mikään syy kutsua ambulanssilla. Tulkaa taksilla". Alkoi jo itseänikin itkettämään..

Kuulostat muuten maailman kateellisimmalta ihmiseltä.

Mun läheinen lapsuudenystävä katkaisi minuun välit hiljattain. Se tuli ihan puskista. Ei ollut puhunut mitään meidän suhteen ongelmista, vaan yhtäkkiä vain yhtenä päivänä laittoi viestiä, että nyt on parempi ettei olla enää ystäviä. Laitoin takaisin, että saa koska vain ottaa yhteyttä, jos muuttaa mielensä. Sen jälkeen tuli takaisin pitkät haukkuviestit. Oli aika epätodellinen olo, koska en ollenkaan tunnistanut itseäni niistä viesteistä. Hän on viime aikoina katkonut paljon välejä kavereihinsa ja perheenjäseniinsä. Mutta jotenkin en uskonut sen osuvan myös omalle kohdalle. En ole riidanhakuinen henkilö. Ei koskaan riidelty ystävän kanssa, ja pystyttiin keskustelemaan asioista vaikka oltiin eri mieltä.

Hänellä on mennyt viime aikoina jotenkin todella lujaa. Vaihtaa yhden riippuvuuden toiseen. Aina keksii jonkin uuden asian, johon käyttää kaiken energiansa ja myös paljon rahaa. Hän on myös todella riippuvainen ihmisistä, mutta samalla riidanhakuinen. Nyt hänellä ei enää ole yhtäkään läheistä ystävää. Toivon, että hän voisi löytää jonkun jonka kanssa tulisi toimeen. Ystäväni on kuitenkin mahtava tyyppi, vaikka hänellä onkin ongelmia. En ole toista hänen kaltaista tavannut. Hän ansaitsee löytää välittäviä ja samanhenkisiä ihmisiä elämäänsä. Jos hän joskus vielä ottaa minuun yhteyttä, niin luultavasti kuitenkin sanon että kiitos mutta ei kiitos. Hän oli oikeassa siinä, että ystävyyden oli aika päättyä. Kummallisinta tässä on, etten tunne ollenkaan surua. Aluksi oli vähän hämmentynyt olo, mutta nyt olen todella helpottunut. Iso taakka on pois harteiltani.

Olimme jo pidemmän aikaa ajautuneet hyvin erilleen. Meillä on paljon samankaltaisia näkemyksiä politiikasta yms., mutta esimerkiksi ihmissuhteiden hoitamisessa oltiin ihan eri mieltä. Minä en jaksa mitään draamailua, vaan pyrin tulemaan ihmisten kanssa toimeen. Hän taas tykkää väitellä ihmisten kanssa ja kehittelee siitä sitten riidan.

Lisäksi hän ei kykene olemaan yksin tai tekemään mitään itsenäisesti. Siksi hän ripustautuu ihmisiin todella voimakkaasti. Minä tykkään olla itsekseni, vaikka nautinkin ystävien seurasta. Mutta tarvitsen paljon aikaa itselleni, koska kuormitun sosiaalisesta kanssakäynnistä. Ja se sosiaalinen energia mikä minulla on pitää jakaa monen ihmisen kesken. Ystäväni ei ollut elämäni ainoa ihminen. Hän ei ymmärtänyt tätä, vaan halusi nähdä useamman kerran viikossa. Hän myös soitti lähes joka päivä myöhään illalla pitkiä puheluita, vaikka sanoin etten tykkää puhua puhelimessa vaan mieluummin kasvotusten. Koska muut ystäväni ovat introvertteja kuten minä, priorisoin sosiaalisen kanssakäymisen hänelle. Tulin siis vastaan, jotta voisin tyydyttää hänen tarpeitaan. Se ei ollut hänelle tarpeeksi, vaan olisi pitänyt nähdä vielä enemmän. Ilmeisesti hän nyt kuitenkin valitsi mieluummin totaalisen yksinolon kuin sen, että näkisi joskus.

Hän ei myöskään ymmärtänyt sitä, että joskus elämässä on kiireisempiä aikoja. Ja aina ei voi nähdä yhtä usein, koska täytyy priorisoida arkiset velvoitteet muun edelle. Minun mielestäni tapaamisessa voi olla useamman viikon tai kuukauden tauko ja ystävyys voi säilyä ihan ennallaan. Mielestäni se on tosiystävyyttä, kun jatketaan siitä mihin jäätiin ja ymmärretään, että on eri elämäntilanteita.

(jatkuu edellisestä)

Silti hän syytti minua siitä, että näin muita ihmisiä. Jos olisin todella välittänyt hänestä, olisin kuulemma panostanut enemmän. Mutta minä olin aina se, joka teki kompromisseja ja meni tapahtumiin jotka eivät minua kiinnostaneet. Ajan mittaan väsyin todella paljon. Minua ahdisti jo etukäteen nähdä häntä, koska olin aina ihan poikki jälkeenpäin. Silloin erittäin harvoin kun sanoin ei, hän alkoi inttämään vastaan että miksi ei. Entä jos tehdään näin tai noin? Entä huomenna? Entä jos kuitenkin? Hän ei kunnioittanut ollenkaan minun tarpeitani.

Ystävyytemme oli muutenkin sitä, että hän puhui taukoamatta. Joskus harvoin hän kysyi lyhyesti "miten sulla menee". Ei edes kuunnellut vastausta loppuun vaan vaihtoi heti taas puheenaihetta ja jatkoi omista asioistaan paasaamista.  Tai joskus harvoin antoi minun puhua loppuun, kommentoi asiaa yhdellä lauseella joka ei mitenkään liittynyt asiaan (eli hän ei edes kuunnellut minua) ja sitten jatkoi taas omaa höpöttämistään. Eikä hänellä edes riittänyt niin paljon tärkeää asiaa. Yleensä hänen shoppailusuunnitelmansa, päivän syömiset tai tindermatchit menivät minun aisoitteni edelle.

Näin jälkikäteen mietin, että miksi ihmeessä minä olin hänen ystävänsä niinkin pitkään. Mutta joskus harvoin meillä oli todella hyviä ja syvällisiä keskusteluja. Tiedän, että hänellä on ongelmia eikä hän varmaan haluaisi olla itsekeskeinen. Jotenkin ajattelin, että ajan myötä hän kasvaisi ihmisenä ja oppisi pois huonoista tavoista. Siksi sinnittelin huonossa ystävyyssuhteessa. Olemme kokeneet kuitenkin yhdessä paljon.

Tulipas tästä pitkä sepustus, mutta tuntuu että tuli tarpeeseen purkaa tämä jonnekin. No, joka tapauksessa olen tyytyväinen, että tässä kävi näin. Muistelen ystävyyttämme kokonaisuudessaan lämmöllä. Jokaiselle suhteelle on aikansa ja meidän aika on nyt ohi. Olen kiitollinen, että hän selitti syyt miksi ei halua enää olla ystävä ja että hän ylipäätään ilmoitti asiasta. Ei jäänyt mitään epäselvyyksiä. Se oli mielestäni todella kypsästi tehty. Olen itse nuorempana ghostannut ihmisiä, koska hankalan ihmisen kohtaaminen on ollut niin ahdistavaa. Se on kaduttanut todella paljon jälkikäteen. En halua enää koskaa tehdä sitä kenellekään. Onneksi olen sen suhteen kasvanut ihmisenä, etten nykyään toimikaan enää niin. Mieluummin puhun asiat läpi.

Olen katkaissut välit ihmiseen, joka sai minut tuntemaan itseni huonommaksi, kun olen osa-aikatöissä ja asun vuokrakämpässä. Hänellä on omistusasunto ja täysien tuntien työpaikka. Muitakin vastaavia ongelmia oli, mutta nuo päällimmäisinä. 

Minuun on myös katkaistu välit muutama vuosi sitten, mutta sitä en ihmettele näin jälkikäteen ollenkaan. Mielenterveysongelmat jylläsivät silloin pahimmillaan ja olin varmasti ihan helvetin raskas ja intensiivinen persoona. 

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen näkökulma; kun sairastuu vakavasti, helposti menettää kaikki ystävät koska ihmiset eivät ymmärrä että on sairastunut. Luulevat vain että on ylimielinen ja tunteeton idiootti.

Sairauteni aikana en ole jaksanut kuunnella loputtomiin toisten asioita, vaan halunnutkin olla yksin. Näköjään sellainen kultainen keskitie on vaikea saavuttaa mitä tulee ihmissuhteisiin.

Kukaan järkevä ei ajattele toisen olevan ylimielinen ja tunteeton idiootti, jos ei koko ajan jaksa kuunnella toisen asioita. Johan tuo olisi tullut ilmi silloinkin, kun et ollut masentunut. Vai yritätkö nyt sanoa, että terveenä ollessasi aina jaksoit kuunnella etkä koskaan saanut puhua omista asioistasi? Miksi olisit ollut edes terveenä tuollaisen ihmisen kaveri? 

Hieman falskaa sinulla logiikka tuossa. Ehkä et itsekään osaa kulkea sitä kultaista keskitietä vaan helposti syyttelet muita. 

Olen katkaissut välit sillä tavalla pariin puolisoni kautta sukulaiseen, että olen tekemisissä vain, jos on aivan pakko. Syy on sama, eli henkilöt ovat moittivia, mitätöiviä ja kontrolloivia henkilöitä, jotka eivät osaa kuin etsiä virheitä. Ketään suvun ulkopuolisia naisia ei hyväksytä ja kaikessa ollaan yläpuolella. Sellaisia ihmisiä ilman on paljon parempi olla. Myöskin nämä henkilöt eivät ole lainkaan empaattisia. Elämäniloisuuteni katosi heidän lähellään. Itse olen muutenkin ihminen, joka en puutu muiden asioihin, luotan muihin ihmisiin heidän asioissaan ja ennen kaikkea ne eivät kuulu minulle.

Vierailija kirjoitti:

Myös miten olette sen tehneet, ilmoititteko että "nyt ei enää nähdä" vai hävisittekö vain elämästä?

Olen pohtinut todella paljon ystävyyttä. Minkälainen ihminen on hyvä ystävä ja olenko ollut sitä muille? Yleensä ystävyys on loppunut kun se ei ole ollut tasapuolista tai jompikumpi on loukannaantunut eikä sitä ole selvitetty tai pyydetty anteeksi. Olen tehnyt virheitä entisissä ystävyyssuhteissa kuten että esim. olen antanut liikaa neuvoja muille sekä omassa pahassa olossani loukannut toista. Voi olla että joku on avautunut minusta täällä palstallakin. Mutta... Jos mietin kaikkia ihmissuhteitani niin olen tullut siihen tulokseen että kaikki ovat loukanneet myös minua jollain tavalla. Se on tosi tärkeää että on armollinen muille sekä itselleen koska kaikissa on jotain vikaa. Jos jotain olen oppinut niin pyydän anteeksi jos olen loukannut jotain ihmistä mutta odotan sen toisen tulevan puoliväliin vastaan. Se ei riitä että vain toinen pyytää jos molemmissa on ollut vikaa. Kun asia on selvitetty puolin ja toisin niin ystävyys voi jatkua, jopa entistä parempana! Tätä ei kylläkään kannata tehdä viestittelemällä tai avautumalla whatsapissa niiden kautta niitä välirikkoja vasta tapahtuukin. Aina puhumalla henkilökohtaisesti niin lopputulos on parempi.

No välit meni 12 vuoden jälkeen. Mitä nyt tuli mun ja ex miehen avioliiton rikkomaan. Eipä kovin kummoinen ystävä

Vierailija kirjoitti:

Olen jättänyt entisen parhaan ystäväni kun viimein myönsin itselleni hänen olevan sairas narsisti. Tapasin vuosia myöhemmin testatakseni onko muuttunut. Ei ollut, sama sairas ihminen kuin ennekin. Katosin vain elämästä. Ei hän olisi hyväksynyt minkäänlaisia syitä koska vika on aina muissa. Hän on täydellinen.

Ihan sama täällä! Monta vuotta meni, ennen kuin ymmärsin, että olenkin ollut vaan hyväksikäytetty narsistin uhri. Niin ovelasti ne toimii, että fiksumpiakin menee vipuun, kun se tapahtuu niin vähitellen. Sinne jäi narsisti ja hitto, että elämä tuntuu nyt kuuden vuoden jälkeen hyvältä. En ole nähnyt sen koommin, mutta välillä kuullut yhteisiltä tutuilta, että aika sakeaa elämä hänellä nyt. Vaimokin oli tullut lopulta järkiinsä ja oli lähtenyt ja muutkin ”ystävät” vähitellen häipyneet ympäriltä. Narsistilla ei ole ystävyyssuhteita vaan hyötysuhteita. Narsisti tarvitsee muita ihmisiä, koska ilman muita hän ei tunne olevansa olemassa.

Kakkahattutäti kirjoitti:

Aika hirveää, jos vuosien radiohiljaisuuden jälkeen joku vielä jaksaa pommittaa. Tuohan on melkein jo stalkkaamista. Aika häiriintynyttä touhua.

Itse ainakin annan olla ihan rauhassa niiden ihmisten, joista ei ole vuosiin kuulunut. Vielä joskus jaksoin lähetellä joulukortteja heillekin, nykyään ajattelen että paskat.

. 

Näinpä. Mulla oli kaveri, jonka kanssa soiteltiin aina silloin tällöin. Oltiin aiemmin oltu tiiviisti yhteyksissä, mutta sitten muutettiin eri paikkakunnille ja kaverini myös sai lapsen.

Sitten oli niin, että soittikohan vuoden sisällä neljä kertaa. Kolme kertaa päätti puhelun todella lyhyeen, yleensä piti mennä lasta syöttämään, vaippaa vaihtamaan tai nukuttamaan.  Neljännellä kerralla ei vastannut eikä soittanut takaisin. Sen jälkeen en enää soitellut.

No äskettäin muutin takaisin lapsuuden kotikaupunkiin ja olen nyt erään harrastuksen kautta ollut säännöllisesti tekemisissä äitinsä kanssa. Tämä ex-kaveri nyt laittaa äitinsä kautta mulle terveisiä, miksi sitten laittaakaan. Kymmenen vuotta jo mennyt siitä, kun viimeksi juteltiin, mutta saahan sitä tietysti terveisiä laitella.

Liian pitkä ja vanha ketju, en jaksa lukea, joten saattaa olla, että olen jo vastannut. Mutta siis: kyllä olen. Johtui siitä, että ystävä sai lapsia eikä osannut kasvattaa niitä. Lapset piti raahata joka ikiseen tapaamiseen mukaan, jolloin ystävän kanssa keskustelusta ei tullut mitään. Ystävä itse katkaisi välinsä toiseen yhteiseen ystävään, joka toivoi kerran, että voitaisiin tavata ilman näitä riiviömukuloita. 

En pannut välejä poikki mitenkään dramaattisesti. Katkaisin vain täysin yhteydenpidon omalta puoleltani, ja kieltäydyin kaikista kutsuista, ja n. vuoden päästä tämä ex-ystävä ymmärsi lopettaa yhteydenotot. 

Dorothy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Tämä oli ihana ❤️ kirjoitus 🙏! Ja hauska 😂, vaikka olikin täyttä asiaa.

Ja itseltä on jäänyt taakse mm. oma ainoa sisko, jonka halveksuntaa ja pomotusta en enää jaksanut.

Ja taakse on jäänyt myös monta ystävää. Aikani yritän kääntää sanomiset ja tekemiset parhain päin, mutta sitten kun tulee mitta täyteen se on sayonara.

Nykyään minulla on vain kevyt-ystäviä, en kestä enää yhtään veetuilua, vähättelyä tai arvostelua, siksi ei sydänystäviä 💔 enää ikinä.

Olet sielunsisko💕, samoja kokenut ja samoin ajattelen. En ole tuo ylinnä kirjoittava, mutta myös hänen ajatuksiinsa samaistun💕

Esim. kun koulut loppuu niin tiemme erkanevat. Eli enään ei pidetä yhtä.

Vierailija kirjoitti:

Pariin ystävään välit katkesivat, kun he eivät vastanneet viesteihini ja tein siitä omat johtopäätökseni. Nykyään, kun ihmisillä ei ole enää tapana vastata viesteihin niin ahkerasti, olen alkanut miettiä että teinkö sittenkin erehdyksen. Juuri kukaan ei enää vastaile viesteihini, mutta enhän minä voi kaikkiin tuntemiini ihmisiin panna välejä poikki. Ehkä ne kaverit, jotka eivät vastanneet, eivät tarkoittaneetkaan sillä sitä, etteivät enää haluaisi olla tekemisissä. Ehkä olisi kannattanut soittaa heille.

Jos he eivät vastanneet viesteihin eivätkä ole tähän päivään mennessä ottaneet itsekään yhteyttä, niin kyllä sun "tuomio" on ollut ihan oikea. Kyllä he jossain vaiheessa itse ottaisivat kontaktia jos teillä heidän mielestään olisi jonkinlainen ihmissuhde. Et pysty yksin ylläpitämään yhteyttä.

Dorothy kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jaksa olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka arvostelevat jatkuvasti.

Esim. terveysfanaatikot. Miten sä kehtaat juoda energiajuomaa, sehän on ihan myrkkyä. Joisit aina pelkkää vettä. Tässä sulle piirakkaa, se on tehty goji-marjoista ja sokerin sijaan käytin päläpälä. (Ei muuten ollut hyvää.) Hei kuule, tässä olisi hieno luonnontuote, puristettu suoraan ketun kakasta ja rikastettu siankärsämöstä. Tää varmasti parantaisi mun mielenterveysongelmat.

Ehkä yksittäisen kommentin sieltä täältä jaksaa kestää, mutta jos se on jatkuvaa, niin kiitti hei. Ei kyse ole mistään pelkästä huolenpidosta, jotkut vaan ei oikeasti kestä katsoa kun toinen syö heidän mielestään väärää ruokaa, ja yrittävät käännyttää.

Samaa kastia ovat monet vegaanit, kuntoiluhullut, uskovaiset jne. Ensin ollaan mukavasti yhdessä, sitten jossain vaiheessa alkaa se käännytys.

Nykyään arvioin jo tuttavavaiheessa, onko ihmisellä joku pakkomielle jota tuo koko ajan esille. Jos on, en yritäkään ystävystyä. Esim. jos ollaan yhdessä leffassa ja toinen kommentoi että yök noita popcorneja ja karkkeja, ja miten ihmiset voi juoda jotain luonnottoman värisiä slushie-juomia, tiedän heti että tän ihmisen kanssa en tulisi pitemmällä tähtäimellä toimeen.

Tämä oli ihana ❤️ kirjoitus 🙏! Ja hauska 😂, vaikka olikin täyttä asiaa.

Ja itseltä on jäänyt taakse mm. oma ainoa sisko, jonka halveksuntaa ja pomotusta en enää jaksanut.

Ja taakse on jäänyt myös monta ystävää. Aikani yritän kääntää sanomiset ja tekemiset parhain päin, mutta sitten kun tulee mitta täyteen se on sayonara.

Nykyään minulla on vain kevyt-ystäviä, en kestä enää yhtään veetuilua, vähättelyä tai arvostelua, siksi ei sydänystäviä 💔 enää ikinä.

Kommenttina tuohon viimeiseen lauseeseen, että sydänystävyys on ajatuksena kaunis mutta käytännössä se ei aina toimi kovin hyvin. Syynä se, että läheisyyden kääntöpuoli on rajattomuus eivätkä ihmiset usein osaa erottaa näitä kahta toisistaan. Moni tuntuu uskovan, että läheistä ihmistä ei tarvitse kohdella yhtä "silkkihansikkain" kuin vieraampia ja että toisaalta läheisen ihmisen asioihin on lupa puuttua, vaikka tämä ei apua tai neuvoja olisi pyytänytkään. Tämä sama kuvio näkyy myös mm. perhedynamiikassa. Tarvitaan kaksi kypsää ja sinut itsensä kanssa olevaa ihmistä, jotta tällaisella sydänystävyydellä olisi mahdollisuus onnistua. Muuten voi syntyä ja syntyykin pahaa jälkeä, jos vaikka vain toinen osapuoli on epävarma ja pitää ystäväänsä itsensä jatkeena.

t. myös "kevytystävyyteen" siirtynyt

Ketjussa taisi olla samantapaisia kokemuksia, kuin minun.

Ystäväni satutti minua eniten kyseenalaistamalla ystävyytemme. Hän ei luottanut ystävyytemme jatkuvan erilaisissa elämäntilanteissa. Hän oli loukkaantunut, kun en ottanut yhteyttä tarpeeksi usein. Sama mitä aikaisemmissakin viesteissä on kirjoitettu, minä tarvitsen enemmän omaa tilaa ja hän seuraa. Ajattelen ystävyyden kestävän välimatkat ja pidemmät tauot. Elämäntilanteet kuitenkin muuttuvat jatkuvasti.

En muutenkaan kokenut olevani se, jota hän ensimmäisenä pyytää leffaan tai baariin. Hänellä oli eri kaverit sitä varten. Hänellä oli sosiaalista elämää, toisin kuin minulla. Lähinnä keskustelimme syvällisemmin tai muuten vain jaoimme kuulumisia. Toisaalta välillä ajattelen, että aiemmin minulla oli aina tarvittaessa aikaa hänelle, mutta kun elämääni tulikin muuta sisältöä, hän ei pystynyt halutessaan "käyttämään" minua. Vai oliko se kateutta tai mustasukkaisuutta, en tiedä.

Loukkaantuneena arvosteli minua todella rankasti. Hän oli tehnyt näin ennenkin, jos minulla oli kiireellisempi tai rankempi vaihe elämässä. Viimesisin purkaus iski niin arkaan paikkaan, että tein erittäin vaikean päätöksen ja kerroin, etten enää pysty olemaan tekemisissä.

Tämä sai minut ajattelemaan hänen käyttäytymistään vuosien ajalta. Mykkäkoulut, huomiotta jättämiset, tiuskimiset, mulkaisut vastauksena kysymyksiini tai muuten vaan ohitti sanomiseni. Se tunne, kun mietit, että mitä olet tällä kertaa tehnyt väärin.

Oli meillä todella hyviäkin aikoja, mutta tajusin lopulta, etten uskalla olla täysin oma itseni hänen seurassaan. Pelkäsin niin paljon sanovani jotakin väärin ja loukkaavani häntä. Tunsin itseni todella huonoksi ihmiseksi ja vialliseksi, koska satutan häntä, enkä tiennyt miten toimisin paremmin. Hän otti monet sanomiset arvosteluna ja tunsi itsensä huonommaksi. Hän ei kai kyennyt erottamaan omia tunteitaan ja sitä mitä oikeasti sanottiin/tarkoitettiin. En ollut ainut, jonka kanssa hän tätä teki. Usein kertoi muiden sanomisia ja tulkintojaan, joita yritin sitten pehmentää sanomalla, että ei Tiina varmaan noin tarkoittanut.

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten pystynyt jatkamaan hänen ystävänään ja tiedostan sen, että lopulta loukkasinkin häntä. En vain niillä tavoilla, joita hän väitti minun tehneen/ajatelleen. Nämäkin asiat olisi luultavasti pystytty selvittämään, jos hän olisi mököttämisen sijaan puhunut niistä heti. Sen sijaan tehtaili mielessään teorioita siitä, mitä ajattelen hänestä tai tietyistä asioista. Sai niihin kipinän sanomastani lauseesta ja kuvitteli mielessään loput. Tunsin itsenikin ihan vainoharhaiseksi kuunnellessani toisen sepustusta siitä, mitä ajattelen.

Vaikeinta on ollut tämän jälkeen erottaa omat ajatukseni ja käytökseni hänen väittämästään. Tietynlainen epävarmuus itsestäni on jäänyt elämään sekä haluttomuus ystävystyä. Ihmisten kanssa olen aina ollut ujo ja epävarma, mutta tuon ystävyyden jälkeen olen vain pystynyt miettimään, että millä tavoin loukkaan muita. En pysty tuon ajatuksen vuoksi keskustelmaan rennosti tai ainakin käyn jälkikäteen keskustelua läpi ja mietin millä kaikin tavoin olen saattanut loukata keskustelukumppaniani. En olisi koskaan uskonut tuon ystävyyden vaikuttavan noin. Toisaalta en myöskään ymmärrä miksi hän ei vain katkaissut välejä minuun, jos piti minua noin ilkeänä ja vääränlaisena. Lähinnä tuntui vain takertuvan enemmän ja enemmän, kun tarvitsin aikaa itselleni ja sitten syyllisti siitä, ettei minulla ole aikaa. Vähitellen ystävyys rikkoi minua, vaikka tiedän, etten itsekään ole täysin viaton.